Syksyllä tuntui jo siltä, etten paina enteriä vaiheessa, jossa Suomen Nuorisoyhteistyö Alliansssi haki avoimella haulla luottamushenkilöitä vuodelle 2015. Tuntui siltä, että kyllä yhdelle miehelle kolme vuotta riittää.
Kyse ei ollut kyllästymisestä. Hain aikanaan Nuorisotyölehden päätoimittajaksi ja onneksi en päässyt. Anita on hoitanut hommansa hyvin ja toimitusneuvostoa edestä innostaen. Ei tullut päätoimittajuutta, mutta hyvin motivoiva jäsenyys lehden toimitusneuvostoon.
Kyse ei ollut siitäkään, että olen ollut yksinäinen susi, ainoa lappilainen luottari. Suomalaisen nuorisotyön edunvalvontajärjestön luottamushenkilöt tulevat pääosin kehäkolmosen sisäkaarteen Tallinnan puolelta. Jonkinmoinen kiintiöreunasuomalainenhan minä...
Tuosta huolimatta olen tuntenut olleeni tervetullut. Olen saanut kirjoittaa niin paljon kuin olen ehtinyt. Ääni toimitusporukoissa on tullut kuulluksi yksittäisissä juttuideoissa ja maan johtavan nuorisotyön ammattijulkaisun kehittämiskeskusteluissa. Sivutuotteena on löytynyt uusia mukavia tuttavuuksia ja kontakteja. Ja onhan toimitusneuvosto mahtava näköalapaikka sekä iso mahdollisuus tuoda esiin pohjoista näkökulmaa. Voin suositella...
Silti arvelutti, että onhan tuota tullut raportoitua ja kommentoitua. Pyörsin aikomukseni paljolti oikeastaan edelläesilletulleista syistä. Ratkaisevaa oli kumminkin se, että Pohjosen Vinkkelin taholla syntyi syksyllä laajempaa mielenkiintoa Allianssin eri tehtäviin.
Eipä sitten tarvinnutkaan nyt edustaa yksin. Mitenkäs YK nuorisodelegaatti Mikke asian ilmaisikaan esittäytyessään koulutuksessa: "Aika hienoa. Maassa joka tuhannes asukas on inarilainen ja täällä meitä on kolme".
Niin, Saamelaiskäräjien Minnan, Miken ja minun ohella lappilaisen m-ketjun täydentää Miku, tuo Tornion nuorten osallistuttaja ja vaikuttamismankeloija. Siistiä. Ja todellista: Lappi pystyy tarjoamaan osamista ja näkökulmia, siitä hyötyvät sekä Allianssi että lappilainen nuorisotyö, takuuvarmasti.
Joku epäili, että nykyedustus ei ole sattumaa. Hän sanoi sen, kaikkea ne siellä etelässä mukavat ihmiset epäilevät... Ei kai me sentään.
Kyllähän tässä siis vielä vuosi menee. Saattaapa olla, että yksi vielä houkuttaa hakemaan. Oma suhteeni Nuorisotyölehteen on pitkä. Kirjoitin ensimmäisen juttuni jo 1987. Sen otsikko oli Kuntavierailulla Utsjoella. Herttaista.
Sen jälkeen kirjoittelin 1990-luvulla joitakin satunnaisia irtojuttuja, kunnes 2001 tai 2002 alkoi jakso, jonka aikana olen raportoinut nuorisotyön eri asioita säännöllisesti ja usein. En tiedä kuinka laajasti on tiedossa se, että Nuorisotyölehden toimitusporukka on pitkäaikaisin luottamushenkilöelin. Lehden esiaste taisi olla nimeltään Kerhonohjaaja. Nimet ja järjestöt ovat vaihtuneet, mutta lehti on säilyttänyt merkittävän asemansa suomalaisen nuorisotyön äänenkannattajana.
Mikä muka vielä houkuttaa Pohjosen Vinkkelin lisäksi. No se, että ensi vuosi on juhlavuosi. Nuorisotyö täyttää 70 vuotta. Se on niin komeata, että ehkäpä pyrin vielä kerran. Joku nykynuorisotyössä on sentään vanhempaa kuin itse...
Skoeoe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti