sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Nuorten asiat ja vuosi 2011/TOP 8

On aika katsoa taaksepäin. Takana on melkoinen vuosi. Inarin nuorten asiat ovat edenneet tavalla, joka sattuu yksittäisen hallintonuorisotyöläisen kohdalle kerran työuran aikana jos sittenkään. Toki on niin, että moni toteutunut tai eteenpäin nytkähtänyt juttu on kuulunut ns. ikuisuuskysymysten joukoon, sinne missä aika on ollut jo pitkään pysähdyksissä. Mutta parempi myöhään, jos silloinkaan. Ja sitäpaitsi: jos näitä ei olisi tehty nyt, niitä tuskin olisi tehty koskaan...

Tässä tulee kimara menneeseen vuoteen Inarin nuorisotyössä sekä nuoriin liittyvissä asioissa. Paljon muutakin ehti toki tapahtua, mutta seuraavassa oma kärkilistani, Top 8/2011:


1. Nuorisotila Vintti:                



Nuorisotilaa Inarin kirkonkylään on odotettu niin pitkään, että Vintin syntyminen on kaikista vuoden jutuista minulle se ylivoimaisesti läheisin. Muistelen olleeni jo 1980 -luvun alussa ensimmäisen kerran työryhmässä, joka suunitteli Inariin monitoimitaloa. Jotenkin olen tiennyt, että tila tulee joskus. Olen myös ollut varma siitä, että se järjestyy vain osana isompaa rakennuskokonaisuutta. Nyt juttu ratkesi, kun Inariin syntyi iso kunnallinen palvelukokonaisuus: samassa pihapiirissä on perusopetus, kaksi päiväkotia, kansalaisopisto, terveystoimi sekä kuntosali ja Vintti. Mahtavaa. Jatkossa Inarissa on loisteliaat kouluyhteistyön näkymät. Niin ja Vintin valmisteluhan oli prosessi, jossa parin vuoden ajan osallistettiin noin kahtakymmentä kirkonkylän nuorta. Joten nykytyylin mukaisesti kuultu on ja nuorten sana painoikin prosessissa paljon.


Jotkut ovat sanoneet, että tämä tapahtui liian myöhään. Totta toinen puoli, mutta Inari on kehittynyt muutoinkin niin hillitöntä vauhtia, että ei nuorisotila siellä ole hukkainvestointi. Lapsia riittää jatkossakin, takuulla. Käykääpä Vintillä MLL:n perhekahviossa toteamassa itse tilanne...






2. Ivalon Nuoriso-urheilutalon peruskorjaus:


Ivalon Nuoriso- ja urheilutalo on alunperin ivalolaisen urheiluseura Lapin Susien rakennuttama ja ylläpitämä rakennus. Kunta osti talon vuonna 1987 liikunta- ja nuorisokäyttöön.Siitä lähtien se on ollut kovalla käytöllä ja puhtaasti vuosihuoltojen varassa aina syksyyn 2006, jolloin käynnistyi talon ilmastointiremppa.

Muut korjaavat toimenpiteet ovat aina kuntasuunnitelmaesitysten käsittelyssä siirtyneet, kunnes keväällä 2010 pyytämättä ja yllättäen toteutettiin nuorisotila Stönön keittiöremontti. Se olikin hyvä ja välttämätön. Oltiin lähellä sitä, että terveystarkastaja lyö ovelle punaisen nauhan ja käyttökiellon.

Tänä vuonna remppaa on jatkettu ja 80-luvun retrowc:t, sellaiset joita nykyään näkee lähinnä itäisessä naapurissa, ovat jo mennyttä aikaa. Myös liikuntasalin puulattia tuli elinkaarensa päähän ja pinnoitettiin uudelleen. Hienoa. Tähän kun lisätään se, että Stönön kalusteita ja toiminnallisia varusteita uusittiin sekä se, että kuntosaliin on hankittu ihkauudet välineet, voikin todeta, että eteenpäin mentiin ja reippaasti.

3. Viestintäpajan toiminnanohjaajan valinta ja ohjelmistojen sekä laitteistojen päivitykset:

Joulukuussa sai lopulta ratkaisun asia, johon sitä oli etsitty koko vuosi. Tarvittiin kolme hakukierrosta ennenkuin viestintäpajan toiminnanohjaajan paikka saatiin täytettyä. Paja on sinällään toiminut sijaisjärjestelyin ja nuoria työpajalle on riittänyt. Pajaan pätee sama kuin nuorisotiloihin Stönö ja Vintti: kalustoa ja toimintavälineitä on uudistettu tavoitteellisesti mekittävimpänä operaationa radiotuotantojärjestelmä Radiomanin päivitys vaadittavine laitteistouudistuksineen.

Hyvä juttu, nyt pärjätään pitkään. Asiat ovat puitteiden puolelta kunnossa ja Empun on hyvä aloitella toiminnanohjaajana tammikuussa.

4. SkeittiRokkiparkkihalli Ivaloon:

Osoitteeseen adressit.com ilmestyi syksyllä 2010 noin 120 inarilaisnuoren allekirjoittama esitys skeittihallin rakentamisesta Inariin tai Ivaloon. Ilmestyessään vetoomus puhui asiasta, joka Lapin oloissa oli harvinaisuus: vain Torniosta löytyi. Olin jo nakkaamassa tekstin roskikseen, kun yksi sähköposti muutti kaiken. Kysyttiin, että tarvitseeko nuoriso- ja liikuntatoimi tilaa johonkin. Kyseessä olivat toimintansa lopettaneelta kunnan työllistämisyksiköltä Revontulisäätiöltä vapautuneet tilat.

Liikuntasihteerin kanssa käytiin katsomassa ja kaivettiin nettivetoomus roskiksesta. Vuoden 2011 aikana tilosta on kunnosteltu pikku hiljaa sisäskeittitilaa, ei suurensuurta, mutta soveltuvaa tilaa kumminkin. Tilaa oli senverran, että skeittiin yhdistetään rockin soitto siten, että samaan kokonaisuuteen saadaan kaksi bändien treenikämppää. Viimeinkin, Ivalon rokkihommelit ovatkin olleet maan alla legendaarisen Pommarin tiloissa jo pitkään.

Hieno juttu, vaikka valmistelutyö onkin kestänyt oletettua pitempään. Nuorisotyö saa näin yhden nuorten kohderyhmän lisää ja skeittipoppoo on osallistettu toimintaan jo valmisteluvaiheessa. Rampit ynnämuut toteutetaan nuorten toiveiden pohjalta...

5. PikkuStönö ja pikkuVintti:

Nuorisotyön painopisteenä toimintatoiminnoissa on ollut pitkään työ yli 13 -vuotiaiden kanssa. Ikäluokkien pienentyessä ja nivelvaihe alakoulu - yläkoulu siirtymätoimenpiteiden myötä on ajatus siitä, että toimintaa lavennetaan alakoulun yläluokille ollut nousussa. Helmikuussa alkoikin etsivän työn toisen ohjaajan toimesta pikkuStönön toiminta, joka on osoittanut välittömästi tarpeellisuutensa.

Vintin osalta oli heti alkajaisiksi selvää, että toimintaan pääsevät muutkin kuin yläkoululaiset. Kolmos-kutosten pikkuVintti onkin vetänyt hyvin porukoita.

Jonkin verran on haastetta kyetä hoitamaan tämä kaikki. Olemme kuitenkin pitäneet sitä hyvin tarpeellisena, panostuksena tulevaisuuteen ja uusien Stönö- ja Vintti sukupolvien kasvatukseen.

6. Gläsebygdens ungdomar - yhteispohjoismainen työllisyysseminaari Espoon Hanasaaressa:

Toukokuussa viestintäpaja edusti Espoon Hanasaaressa pidetyssä työllisyysseminaarissa. Edustusmatka perustui opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön tiedusteluun sekä työ- ja elinkeinoministeriön kutsuun. Idea oli esitellä Pohjoismaiden neuvoston seminaarissa harvaan asutun alueen nuorten työpajatoimintaa.

Mahtava reissu, joka koostui Hanasaaren ohella lukuisista eri tutustumiskohteista. Mahtava se oli myös siksi, että itse presentaatio oli täysin pajanuorten oma show. Ja olikin muuten hieno show. Tosi mukavaa seurata vierestä. Oma osallisuus rajoittui lähinnä laskujen maksajan ja tila-auton kuljettajan hommiin ja hyvä niin... Tästä kai nuorisotyössä on kysymys tai ainakin pitäisi olla: nuorisotyöntekijä tekee asioita mahdolliseksi ja porukat toimivat...


7. Lapin ja Murmanskin alueen nuorisovaihtoa juhlimassa:


Pajanuoret ja inarilaiset nuoret muutoinkin edustivat Inaria oivallisesti myös menneen vuoden aikana järjestetyissä Lapin ja Murmanskin alueen nuorisovaihdon 20-vuotis-
-juhlatapahtumissa Murmanskissa kesäkuussa sekä Nuorisokeskus Vasatokassa Inarissa lokakuussa.

Mukavia kekkereitä molemmat. Tunnen lukkarinrakkautta, kun olen ollut vaihtotoiminnassa mukana koko sen olemassaolon ajan. Erityisesti Vasatokan hommeli oli mainio: nuoret yhteisöpedagogi- sekä medianomiopiskelijat yhdessä nuoremman sukupolven nuorisotyöläisten kanssa hoitelivat homman kotiin hienosti. Näin se pitääkin olla: parikymppisten vallankumousta tässä on jo tovi odoteltukin. Seniorinuorisotyöläinen pystyikin keskittymään muihin hommiin: vaihtotoiminnasta raportointiin alan valtakunnalliseen ammattijulkaisuun Nuorisotyö-lehteen.

8. Ivalon urheilukentän rakennus- ja peruskorjaustyö:





Vuoden uskomattomin asia. Ei ole nuorisotyön juttuja, mutta vaikuttaa jatkossa myös nuoriin ja nuorisotyön asioihin. En olisi uskonut näkeväni sitä päivää, jolloin Ivalon sateella liejuksi muuttunut hiekkakenttä rakennetaan uusiksi. Nyt se päivä on nähty ja Ivalossa on keinotekonurmella ja tartanilla varústettu täysimittainen urheilukenttä. Liikuntatoimen mittavin urakka aikoihin.

Muutakin liikuntapuolella löytyy kuin tämä ja urheilutalon remppa: Inariin on Juutuanvaaran hiihtokeskukseen tehty myös urheilukenttä. Hiekkapintainen, mutta erinomainen lajityypissään. Myös jääkiekkokaukalo löytyy jatkossa Juutuanvaaran stadionilta, jonne keskitetään Sajoksen alta muualle siirretyt kirkonkylän liikuntajutut.
Ai niin meinasi unohtua, siihen Inarin monitoimitaloon, Vinttiä vastapäätä valmistui kuntosali.

Kohti uutta vuotta 2012

Niin. Paljon tapahtui muutakin... Muutama takaisku myös, mutta mitä niistä. Se kuuluu elämään. Pääosin ne muutkin asiat olivat myönteisiä ja eteenpäinvieviä.

Se harmittaa, että opetusministeriö on ilmeisesti julistanut Oulun Suomen ikiaikaiseksi nuorisokunnaksi. Vuoden 2006 jälkeen asiaan ei ole palattu. Ärsyttävää, nyt olisi ollut ainekset koossa hakeutua nuoriso-kunnaksi.

Asiaa korostaa se, että liike jatkuu. Vuonna 2012 tapahtuu ainakin seuraavaa:

- elokuvateatteri Aslak digitalisoidaan
- Saariselälle rakennetaan palloilukenttä ja hiihtojen lähtö-/maalialue
- nuoriso- ja urheilutalon remppa jatkuu
- kansalaisopisto ja kulttuuritoimi saavat keskeiselle paikalle Tiinantorin liikekiinteistöön uudet tilat

Kaikilla on merkitystä lasten ja nuorten toimintoihin. Liike siis jatkuu ja hyvä niin. Ikinä ei ole valmista.

Skoeoe

perjantai 16. joulukuuta 2011

Huomionosoituksia ja valintoja




Loppuvuosi on ollut huomionosoitusten ja valintojen aikaa.

Paljastettakoon tässä se mihin Selvä Peli työryhmä myönsi maailmanhistorian toisen kunniakirjansa. Tunnustus jaetaan inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta tehdystä työstä ja vuonna 2010 sen pokkasi K-Market Ivalo. Lassenlaavulla, Saamelaisalueen Koulutuskeskuksen Inarin toimipisteellä pitämässään kokouksessa työryhmä myönsi yksimielisesti vuoden 2011 kunniakirjan paikallislehti Inarilaiselle. Tunnustuksen ideana on muuten se, että siinä huomioitaisiin tahoja, joiden ensisijainen toiminta ei liity lapsiin tai nuoriin, mutta jotka välillisesti toiminnallaan vaikuttavat heidän asioihinsa.

Perusteluinaan työryhmä toteaa, että Inarilainen on parantanut parina viime vuonna lapsiin ja nuoriin liittyvän kirjoittelun suhteen juoksuaan merkittävästi. Kriittisyys on säilynyt, mutta lehti välittää aiempaa oleellisesti enemmän nuoriin liittyviä myönteisiä uutisia. Merkillepantavaa on myös Inarilaisen etusivun kuvapolitiikan uudistunut ilme: paljon tilaa lapsille ja nuorille. Selvä Peli toteaa lisäksi, että paikallislehden kanssa on helppoa asioida ja että se huomioi hyvin työryhmän tärkeinä pitämiä asioita.

Näin.  Työryhmässä on tänään edustettuna 12 nuorten parissa toimivaa inarilaista tahoa sekä nuorisovaltuusto, joten ominaispainossa löytyy.

Eipä ole paljon lisäämistä. Viikottainen omakohtainen seuranta vahvistaa työryhmän käsityksiä. Ei huono valinta, ei laisinkaan.

Nuorisotyö - valtakunnallinen toimialansa äänitorvi

Syksy oli oma kohdalla erikoinen: tulin hakeneeksi kolmea eri tehtävää, joista kaksi liittyi nuorisotoimialan valtakunnalliseen ammatilliseen julkaisuun nimeltään Nuorisotyö. Lehti on parasta mitä valtakunnalliseksi julistautunut, mutta reunaseudun näkökulmasta Kehäkolmosen sisälle linnoittautunut Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry. voi periferioihin tarjota.

Olen avustanut aika ahkerasti julkaisua. Olen myös pitänyt erittäin isossa arvossa mahdollisuutta kirjoittaa tai tuottaa tuntemieni nuorten kautta artikkeleita lehteen. Hienosti on luotettu ja annettu tilaisuus viestiä pohjoisen, ei pelkästään Pohjois-Lapin, vaan koko maakunnan sekä pohjoisten lähialueitemme erityisesti Luoteis-Venäjän asioista. Se onkin tärkeätä: elämä ei pääty kasvukeskuksiin. Oma ajatus on ollut tuottaa tekstiä paitsi pohjoisen ulottuvuuden niin myös reunaseuduilla sijaitsevien poismuuttoalueiden näkökulmasta. Sillä tiellä yritän jatkaa.

Niin. Hain Rovaniemelle nuorisopomoksi ja hain Nuorisotyölehden päätoimittajaksi tunnetuin tuloksin. Lopulta joulukuussa tärppäsi: Allianssin hallitus valitsi minut Nuorisotyölehden toimitusneuvostoon vuodelle 2012. Ihan mukavalta tuntuu ja yritän tietysti olla luottamuksen arvoinen. Kirjoittamista jatkan, jos annetaan. Ideapankki ei ole läheskään tyhjä. Muutenkin odotan mielenkinnolla mitä tuleman pitää. Kiintoisaa on varmaankin myös osallistua lehden yleiseen kehittämiskeskusteluun ja arvelen, että toimitusneuvosto on melkoisen hyvä näköalapaikka muutoinkin.

Arvostan valintaa kovasti.

Rokkimieheksi kruunaus

Inarin nuorisovaltuustolla on ollut koko 10-vuotisen historiansa ajan mukava perinne. Se on myöntänyt Rock Inari -nimisen palkinnon tunnustuksena merkittävästä inarilaisen nuorisotyön  tai -kulttuurin edistämiseksi tehdystä työstä. Nyt oli vuorossa numero 19, sillä palkinto on jaetu muutaman kerran jo ennen 
NuVan vuonna 2001 tapahtunutta syntyä.

Vallankumous syö lapsiaan. Jo muutaman vuoden ajan on käynyt niin, että kun nuoret tunnustuksesta päättävät, he paiskaavat minut ja mahdolliset muut aikuiset pihalle valtuustosalista. He haluavat tehdä oman päätöksensä ja hyvä niin, niin pitääkin olla.

Tänä vuonna he myönsivät Rock Inarin minulle. Tunnustus julkistetaan kunnan itsenäisyyspäiväjuhlissa ja täytyy sanoa, että oli hommaa pitää itseä kuosissa, kun NuVan edustajat Juuli ja Mauri lukivat perustelut, joita minulle ei tietenkään oltu etukäteen kerrottu.

Paras tunnustus minkä nuorisotyöntekijä työstään voi saada on omilta nuorilta lähtenyt tunnustus. Se on itsestään selvää se...

Siksi arvostan juuri tätä erityisen kovasti.

Erään hakuprosessin päätepiste

Nuorisotyö on etsinyt koko vuoden toiminnaohjaajaa mediapainotteiselle nuorten työpajalle. Paikka vapautui kun viestintäpajan pitkäaikainen työvalmentaja sekä paikallisradiomme, Radio Inarin kehittäjä Jamo siirtyi toisiin tehtäviin eteläosaan maakuntaa.

Olipa hankala prosessi. Täyttölupa kunnanjohtajalta irtosi helposti, mutta vasta kolmannella kierroksella onnisti  Tehtävä täytettiin lopulta 9.12. ja siinä aloittaa tammikuun alusta Emppu, joka ehti tutustua pariinkin eri otteeseen viestintäpajan toimintaan suorittaessaan medianomiopintoihin kuuluvia työharjoitteluja.

Hieno hommeli. Toimisto on jo raivattu ja porukka odottelee innolla uuden aikakauden alkamista.

Skoeoe

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Flow 4YU ja muuta nuorten ja aikuisten vuoropuhelua


Tämä päivä on ollut hyvien nuorisotyöuutisten päivä. Ei siis ihan tavanomainen päivä näinä aikoina, jolloin talouden taivaanrannan tummuminen aiheuttaa ensisijassa päänsärkyä ja epävarmuutta.

Ykkösuutinen löytyi Radio Perämeren nettisivuilta. Se kertoo, että Kemin kaupunginhallitus on torjunut kaupungin virkamiesjohdon tilaajien omaan nuorisotyöhön suunnittelemat suuret talousarvioleikkaukset. Torjuntavoitto on merkittävä, jos se kutistaa supistukset muutamaan tuhanteen euroon, semmoisen kanssa pärjää pienemmässäkin kunnassa. Merkittävyyttä korostaa se, että päätös on yksimielinen. Toki on niin, että lopullisesti asia nuijitaan pöytään Kemin valtuustosalissa joskun joulun ennen. Vasta sitten voi tuuletella.

Kumminkin: kyllä tuon päätöksen jälkeen on tosi vaikeata pyörtää kantaa, ainakin selittelemään pääsisi ihan urakalla. Toisaalta on kyllä niinkin, että matka kunnanhallituksesta valtuustoon on joskus yllättävän pitkä ja kaikki onnistuu tarvittaessa. Inarin nuorisotyöllä on tästä aika tuore esimerkki loppuvuodelta 2008. Tuolloinhan kunnanhallitus linjasi yksimielisesti sen, että viestintäpajamme olisi sijoitettu osaksi silloin vielä hengissä ollutta työllistämisyksikkö Revontulisäätiötä. No, nuorisotyön puhe tehosi ja valtuustossa valmistelupäätös pyörrettiin, ei yksimielisesti mutta tosi selvin numeroin kumminkin. Ja päätös muuttui kahdessa viikossa.

Myös Kemin tapauksessa ärhäkkä äänenkäyttö on kannattanut. Adressit.com:issa on vieraillut satoja Kemin nuorisotoimiston sekä nuorisotyön puolustajia ja kyllä puolestapuhujia on riittänyt muutoinkin. Hyvä näin... Kiintoisaa nähdä mitä tapahtuu.

Ennaltaehkäisevää vaikuttamista

Toinen mukava uutinen kiirii Pohjolan Sanomien kautta: Torniossa päättäjät ovat tavanneet nuoria. Tiedotuspiste Aaltosen puuhamiehen ja torniolaisen nuorisotyön ikinuoren ikiliikkujan Luskun mukaan homma toimi erinomaisesti. Vuoropuhelu oli ollut rakentavaa ja kriittistä. Keskustelu oli kuulemma ollut konkreettista ja nuorten huolet sekä toiveet olivat olleet käsittelyn pohjalla.

Mahtavaa. Olen varma siitä, että jatkossa juuri tämäntyyppisten tapaamisten tarve korostuu. Monesti on kyse pelkästä tietämättömyydesta, toki asenteissakin on korjaamisen varaa ja paljon. Tasavertaisella vuoropuhelulla lisätään molemminpuolista ymmärrystä ja kohta se on tarpeen.

Taas kerran kansantalouden taivaanranta saa myrskynpuhuvia, tummenevia sävyjä. Juuri nyt on oikeat ajat tiivistää nuorten ja aikuisten paikallista vuoropuhelua. Se on tarpeen, jos orastavan laman edessä halutaan välttää niitä virheitä, mitä 1990-luvun laman yhteydessä tehtiin. Säästöleikkuria heiluteltiin paniikissa ja lyhytnäköisellä tavalla. Nyt sitten satoa korjataan panostamalla sinällään tarpeelliseen ja hienolla työotteella tehtävään etsivään työhön. Samalla arvotaan onko hukassa 10-. 20-, 50- vai 100tuhatta nuorta.

Tosi järkevää. Ja jos yhteiskunta on jotain oppinut, se ei nyt säästä nuoriso- ja liikuntatoimen ennalta-ehkäisevistä euroista. Niistä joilla kansantaloutta ei pelasteta, mutta joilla tehdään tuloksekasta ja aidosti ennaltaehkäisevää työtä.

Mikä tekee Inarista vetovoimaisen?

Inari on mukana kansainvälisessä hankkeessa nimeltään Flow 4YU. Päädyin hommaan mukaan hiukan jälkijunassa ja tavallaan tietämättäni. Lähtiäisiksi kuulin, että ulkomaillekin pääsee: ainakin Etelä-Ruotsiin. Ja mikäpä siinä, edellisestä siihen suuntaan, Eskilstunaan tehdystä työreissusta onkin jo yli 10 vuotta.

Hankkeessa on mukana kuntia Italiasta, Ruotsista ja Kroatiasta. Suomesta mukana on Inarin lisäksi Rovaniemi ja Jyväskylä. Ihan mielenkiintoinen kuvio, tavoitteena on lisätä juurikin nuorten ja kuntapäättäjien vuoropuhelua.

Päivän kolmas hyvä uutinen liittyi tuohon hankkeeseen ja sen tarjoili paikallislehtemme Inarilainen. Se raportoi viikko sitten Ivalon lukiolla pidetystä valtuutettujen ja nuorten tulevaisuusseminaarista, jossa Rovaniemen osallistajavirtuoosi-mahdollistaja Annen johdatuksella pureuduttiin teemaan Mikä tekee Inarin kunnasta valovoimaisen nuorten silmissä nyt ja tulevaisuudessa? Oli muuten ihan hieno veto tuottaa Anne paikalle. Se on jotenkin silleen selittämättömästi eri asia, kun vetäjä tulee ulkopuolelta kaiken... Pienen paikkakunnan juttuja.

Olipa mukavaa. Neljäsosa Inarin valtuutetuista oli kuullut kutsun. Enemmänkin olisi mahtunut mukaan, mutta hyvä näinkin. Nuoria oli läsnä viitisentoista. Ja keskustelu oli rakentavaa, molemminpuolin kiinnostunutta ja ihan rehellistäkin. Jälkimaku on hyvä. Itse osallistuin ryhmään, joka pohdiskeli sitä miten kaikille nuorille voitaisiin taata kesätyöpaikka.

Haastava aihe, mutta ryhmä järjestäytyi saman tien ja jatkaa tammikuussa työtään. Jos ei heti onnistu, niin kyllä minä ajattelen, että jotain työllä voidaan saavuttaa. Kunhan ei vedetä kantoja liian tiukalle, niin kyllä päättäjät ainakin suostuvat kuuntelemaan ja keskustelemaan. Sekin on saavutus itsessään. Ja hieno homma, että ryhmän työhön osallistunut valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Valtteri lupautui kesätyöryhmän kummipäättäjäksi ja puolestapuhujaksi...

Inarissa on muuten sinällään muutamia tapaamisia järjestetty ennenkin. Edellinen taisi olla valtuuston ja nuorisovaltuuston yhteinen valtuustoseminaari huhtikuussa 2010. Teemana oli nuorten hyvinvointi Inarissa ja osallisuus molemminpuolin hieno. Näiltä pohjin on hyvä ponnistella. Tuota hankkeen etenemistä seurailen sitten jatkossa paitsi blogissa niin myös On the air versiossa Radio Inarissa.

Uuden NuVan alkumetrit

Inarissa on ollut nuorisovaltuusto vuodesta 2001 alkaen. Vikkelää sakkia, erilaisia vuosikertoja, mutta homma on toiminut.

Nuorisotyöläisen arkea on se, että porukkaa tulee ja porukkaa menee. Kun nuorten kanssa toimitaan, on kiertonopeus aika reipas. Onhan sitä matkan varrella tottunut, mutta ainahan se vähän vaatii, luopuminen ja uudestaan aloittaminen.

Meillä toimikausi vaihtui lokakuussa. On mielenkiintoista ja haastavaa aloittaa työ isolta osalta uudistuneen porukan kanssa. Näyttää hyvältä. Johtoajatuksena voisi ollakin tuo vuoropuhelun tiivistäminen. Siinä mielessä Flow 4YU -hanke on erinomainen osa tätä. NuVa lähettikin lukiolle neljä omaa edustajaa...

Jos työn tavoitteet ovat realistiset ja tekemisen kuormaa kasataan sopivasti, siten että tehtäviä on juuri sen verran mitä voidaan hoitaa, ei yhtään isommin, ovat asiat hyvällä mallilla. Ylisuuret toiveet vievät helposti siihen, että mikään ei hoidu ja homma menee henkisesti maitohapoille.

Olen nyt hyvin luottavainen. Kyllä tästä hyvä tulee...

Skoeoe



lauantai 19. marraskuuta 2011

Kanuunassa vaan ei kanuunassa - it's a long way to Rovaniemi




Rovaniemi on lappilaisen nuorisotyöntekijän Mekka, jonne 90 % kaikista Lapin kuntien nuorisotyötä koskevista kokoontumisajoista suuntautuu. Loput suuntautuvat pääosin vieläkin etelämmäksi ja muutama satunnainen tänne pohjoiseen. Inarissa pidettävät seminaarit kokevat muuten kiintoisan muunnoksen: kaksipäiväinen Rovaniemi- tai Tornioseminaari muuntuu Inarissa yllättäen kolmipäiväiseksi.

No, niin tai näin: hallintonuorisotyöläinen kuulee nelostien viekoittelevan kutsun säännöllisesti, 1-2 kertaa kuukaudessa. Niin tänäkin syksynä. Menemisiä on paljon ja jos edustus lähetettäisiin kaikkeen tärkeänä pidettyyn, tien päällä aikaansa viettäisi joka viikko joku. Niinpä on valikoitava, sillä kaikkeen ei kerkiä eikä toisaalta kaikesta voi ulkoistaa itseään tai omaa kuntaa.

Laskeskelin muuten syksyllä 2010, että meidän toimisto käytti lokakuun alun ja joulukuun puolenvälin aikana yhden henkilön työajaksi muunnettuna kolmen viikon työpanoksen pelkkään istumiseen nelostiellä... Niiltä pohjin päädytään valikoimaan.

LaNuoKe tulossa
Valtakunnassa on kohta kaikki hyvin: se saa uuden hallituksen lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman (LaNuoKe). Olen yrittänyt muodostaa mielipidettä tähän, mutten oikein ole onnistunut. Edellinen, lajityypissään ensimmäinen oli kyllä hengästyttävällä tavalla maailmoja syleilevä. Se tuntui ylevistä ja kaikenkattavista tavoitteistaan huolimatta tai sen johdosta myös hyvin kasvukeskuslähtöiseltä.

Uuden ohjelman luonnos vaikutti ainakin jossain vaiheessa maltillisemmalta. Olen kuitenkin pohdiskellut sitä miten tuo tavoitteiden kokoelma, nuorisotyön katekismus, voisi kenties palvella paremmin ihan normaalia perustyötämme. Yksi mahdollisuus olisi, ainakin teoriassa. LaNuoKen kautta määritellään niitä asioita mihin panostetaan. Suomessa on satsattu kovasti etsivän työn kehittämiseen. Homma alkoi valtakunnallisena hankkeena 2008 ja vuoden 2011 alun nuorisolain myötä se sai lainsäädännöllisen pohjan, ei kunnille pakollisen, mutta lakimääritteen kumminkin.

Etsivään työhön haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuki vuosittain. Aika rasittavaa hallintonuorisotyöläisen näkökulmasta. Ja etsivien kannalta asiantila on erityisen hankala: työsuhteet ovat pääosin sidoksissa rahoitukseen ja sopimukset enintään vuoden mittaisia. Työ on todettu tulokselliseksi, mutta vähemmälle keskustelulle on jäänyt se, että nuorisotyön kentälle on syntymässä vääristyneet työmarkkinat ja työsopimuslainsäädännöllinen ketjuttamisongelma. Ja vielä: kun työstä säädetään laissa voiko enää puhua hankkeista?

Tätä kuten montaa muutakin nuorisotyön asiaa helpottaisi se, että rahoitukset sidottaisiin kehittämisohjelman jaksolle siis koko hallituskaudelle eli neljäksi vuodeksi. Taitaa olla kumminkin turha toive, budjettivuosi määrittelee ja sillä selvä. Lanka palaa, kuinka pitkään etsiviä voidaan roikuttaa löysässä hirressä?

Lapin nuorisopoliittista ohjelmaa laatimassa

Lappiin laaditaan Ely-keskuksen aloitteesta ja koordinoimana omaa nuorisopoliittista
kehittämisohjelmaa. Tiedähäntä kuinka konkreettinen ja toteutettavissa oleva siitä tulee, aika näyttää. On kuitenkin hyvä, että ohjelma tehdään. Lappi on monin tavoin omanlaisensa maakunta, jonka erityispiirteet tuppaavat joskus unohtumaan kun valtakunnallisia kehittämislinjauksia mietitään.

Ohjelman teko on myös mittava maakunnallinen kuulemisprosessi ja yksistään jo tässä mielessä se ei ole hukkapanostus. Visiointipainetta luo myös odotettavissa oleva kuntakartan uudelleenpiirtely sekä kuntien valtionosuusuudistus seurauksineen. Pisteet Lapin Ely-keskukselle, taitaa olla Suomessa ihan ainutlaatuinen maakunnallinen ponnistus.

Marraskuun Rovaniemi -kiintiööni kuuluikin osallistuminen kuntien edustajille kohdistettuun keskustelu- ja suunnitteluseminaariin. Kutsu oli kuultu hyvin ja ilmassa leijui aktiivisen keskustelun ja myönteisen tulevaisuususkon ilmapiiri. Hajautettu keskustelumalli toimi ja tavoitteita syntyi. Siitä on hyvä jatkaa työskentelyä konkreettisiin toimenpiteisiin liittyen Levillä keväällä 2012. Tuskin tässä malttaa odotella.

Viikkoa myöhemmin jututin samaisessa kaupungissa pidettyjen Lapin työpajapäivien yhteydessä tutkija Heli Niemeä, jolla on työstettävänä tämä haastava, mutta kiintoisa projekti. Tutkija oli hyvin innostunut tehtäväänsä, jossa pääsee ulkoistamaan itseään tutkijakammiosta kohtaamaan nuoria ja nuorten parissa työskenteleviä henkilöitä, järjestöjä sekä muita tutkijoita. Toisaalta on hyvä, että tutkijalla ei ole aiempia sidoksia vaikkapa nuorisotyöntekijöihin. Hyvä lähtökohta...

Nuorisokanuunan kuokkavieraana

Työpajapäivät menivät minulla pitkäksi, jatkoin päivän yli ihan toisissa kuvioissa. Suomeen on vuonna 2006 synnytetty kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkosto Nuorisokanuuna. Nyt rinkiin kuuluvat kaikki Suomen yli 40.000 asukkaan kunnat, yhteensä 24.

Rovaniemi ylitti vaadittavan väestöpohjan jokunen vuosi sitten kaupungin ja maalaiskunnan muodostettua yhden Rovaniemen. Kanuuna toimii monin tavoin ja pitää vuosittain maata kiertävän ison Kanuunaseminaarin, jonka järjestelyistä vastasi nyt Rovaniemi.

Olen seuraillut Kanuunaverkoston kehitystä mielenkiinnolla ja hiukan huolissanikin. Kun verkosto edustaa pienellä toimialallamme väkipohjaltaan lähes puolta Suomea, sen ominaispainosta muodostuu väkisinkin kova. Isot kaupungit pystyvät panostamaan kuntapuolen nuorisotyön kehittämiseen, tutkimiseen ja edunvalvontaan jo muutoinkin oleellisesti pieniä enemmän.

Olen kyllä varma siitä, että isoilla ei ole tarkoitus polkea tai muuta sellaista pienempiään tietoisesti eikä omissa pohdinnoissakaan ole ollut kyse vastakkainasettelusta. Semmoiseen ei nuorisotoimialalla ole kertakaikkiaan varaa. Kiihtyvä isojen kehitys pitää kumminkin sisällään uhan siitä, että polarisaatiota, vahvojen vahvistumista ja heikkojen heikentymistä, vain tapahtuu ihan tahattomasti.

Tässä mielessä olisi toivottavaa, että Nuorisokanuuna kuulisi muutakin Suomea, sitä muuttotappioista osaa maata, joka jatkuvasti luovuttaa nuoriaan opiskelemaan tai töihin erityisesti Kanuunakaupunkeihin. Ongelmat ovat käänteiset, mutta lopulta intressit yhteiset.
Siinä mielessä vuorovaikutus ja kehitystyön raportointi myös verkoston ulkopuolelle puoltaisi paikkaansa.

Minulle avautui mahdollisuus seurata Kanuunan arviointi- ja suunnittelupäivää yhden torstain verran Lordiaukion tuntumassa. Kutsu sisälsi myös pyydetyn kommenttipuheenvuoron. Ja tulipas kiintoisa päivä, mikä mukavinta niin vuorokaudessa ehti tutustua Kanuunan työn ohella useisiin uusiin nuorisotyöntekijöihin. Olen myös aika luottavainen siinä suhteessa, että verkosto kuulee jatkossa enemmän myös muita kuin oman piiriinsä kuuluvia kaupunkeja. Työtähän on jo ennen Roin kokousta viritelty ainakin Itä-Suomessa. Itse hoitelin osuuteni miten osasin ja ihan myönteisen uteliastahan kaupunkipäälliköiden suhtautuminen oli, miellyttävä tuntuma jäi.

Koin muuten myös kirkkaan valaistumisen, kun tajusin mitä ainutkertaisen yhteistä ja jakamatonta ainakin toistaiseksi on Helsingin nuorisotoimenjohtaja Lasse Siuralalla ja minulla: mehän olemme asiallisesti ottaen Suomen suurimpien kuntien nuorisopomoja. Sekin vielä.

miettii
Skoeoe

maanantai 31. lokakuuta 2011

Rovaniemen valinta



Tulin siis tehneeksi jotain, mitä en ole isommin harrastanut: hain töitä muualta. Siinä määrin poikkeuksellinen tilanne oli, että jouduin kääntymään Tampereen yliopiston aktuaarin toimiston puoleen. Vuodet ja muutot olivat tehneet tehtävänsä: 10 €:lla ystävällinen virkailija toimitti todistuksen siitä, että nuorisotyön tutkinto on tullut suoritetuksi toukokuussa 1980.

Työtodistuksia en etsinyt, en ole semmoisia työnantajaltani Inarin kunnalta aiemmin pyytänyt. En ole tarvinnut.

Miksi Rovaniemi?

Olen aina halunnut tehdä työni Lapissa. Minua onnisti aikanaan heti: suoraan Tampereelta Inariin. Lapissa on harvoja työpaikkoja, joiden hakemista voin edes harkita. Rovaniemen liikunta-nuorisojohtaja oli yksi.

Rovaniemi on synnyinkaupunkini, jossa nuorisotyöntekijän urani alkoi vapaaehtoisissa järjestöhommissa. Se on Lapin pääkaupunki, joka mieluusti itseään semmoisena myös markkinoi. Rovaniemi on opiskelukaupunki, lappilaisnuorten sulatusuuni. En kykene arvioimaan moniko inarilainen nuori on täällä ollessani lähtenyt Rovaniemelle opiskelemaan. Tosi moni kumminkin.

Tässä suhteessa ei ole ollenkaan yhdentekevää miten urheilukaupunkina profiloitunut Rovaniemi muut nuorten palvelunsa järjestää. Rovaniemen asioiden pitäisi olla kaikkien lappilaisten nuorisotyöntekijöiden jakamattoman kiinnostuksen kohde.

Rovaniemellä on paljon nuorisotiloja, hyvin hoidetut osallisuusasiat sekä takavuosien maine nettitiedotuksen kehittäjänä. Lappitarkastelussa kaupunki ei ole kuitenkaan viime vuosina ollut nuorisotyön kehittäjien etujoukoissa, siinä sakissa johon luen Tornio-Kemi -alueen, Ranuan sekä Sallan, ehkäpä joiltain osin myös koti-Inarin.

Julkisuudessa kaupunkia on arvosteltu liikunnan suosimisesta nuorisotyön kustannuksella. Julkisuudessa on myös kyseenalaistettu kaupungin nuorisotyön yhteistyöhakuisuuden puute sekä arvioitu sen hirttäytyneen perinteiseen nuorisotilatoiminttan. Nuorisopalveluiden ovi on käynyt tiuhaan tahtiin.

Eihän edellä esitetty ehkä ole reilua, mutta ei näissä olekaan reiluudesta kysymys. Maakuntakeskukselta sopii odottaa enemmän, ylipäänsä isoilta kunnilta pitää vaatia pieniä enemmän. Edellytykset ovat kohdillaan: löytyy vahva järjestökenttä, lähes kaikki nuorisopiirijärjestöt, on yliopisto, iso ammatillisen koulutuksen keskittymä, vahva seurakunta, Ely-keskus, on nuorisotyön koulutusta... Reunapitäjän näkökulmasta on kaikkea.

Ainakin lähes: liekö perinteet, niistä kumpuava rakenteissa oleva arvostuksen puute, juuttuminen henkisesti johonkin, sopimusohjausjärjestelmästä nousevat seikat... En tiedä, mutta joku tökkii. Kuva on hahmoton, kokonaisuus ei jäsenny.

Lähtökohdat tekivät näin valinnasta kiintoisan: nuoriso vai liikunta, vaiko molemmat painotukset. Oman pitkävedon kohdalla nuorisopainotus sai kyllä korkean, sen yllätyskertoimen...

Yllätyksetön valinta

Nyt tiedetään, että liikunta-nuorisojohtaja löytyi ns. omista joukoista. Haluan onnitella valituksi tullutta Sari Laakkosta ja toivon jaksamista, kärsivällisyyttä sekä aitoa kiinnostusta yhdistelmän kummankin osa-alueen kehittämiselle. Työsarka ei ole helppo. Äänestyspäätös esittelijän vastaisesti ei tee lähtöä yhtään helpommaksi ja luulen, että ratkaisu synnyttää pulinoita ja eväät muutoksenhakuunkin ovat olemassa. On kuitenkin muistettava, että kukaan ei valitse itseään mihinkään ja mahdollinen kritiikki tuleekin singota järjestelmään, koneistoon joka päätökset tekee ja jossa ne valmistellaan.

Valinta on äänestysjuttua lukuunottamatta lopulta yllätyksetön. Prosessi jättää joukon kysymyksiä. Tiedän, että Rovaniemellä oli kolmen vahvimmaksi rankatun ehdokkaan joukossa hakija, joka todennäköisesti oli ylivoimainen koko 32 hakijan keskuudessa yhdessä asiassa: hän tuntee liikunnan ohella nuorisotyön rakenteet, rahoitusjärjestelmät sekä lainsäädännön ja kylkiäisenä lähialueyhteistyön kiemurat kuin omat taskunsa. Loppuvaiheessa Rovaniemellä pohdittiin kahden jo valmiiksi kaupunkia lähellä olleen henkilön välillä ja lopulta päädyttiin siihen tutuimpaan, jo järjestelmässä työskennelleeseen aiempaan liikuntasihteeriin.

Halusiko Rovaniemi aidosti liikunta-nuorisojohtajaa? Halusiko Rovaniemi jatkuvuutta vai kysymyksiä miksi näin? Istuuko tuttu henkilö paremmin pelikuvioihin kuin täysi ulkopuolinen ja kokonaan vailla aiempia sidoksia oleva ammattilainen? Onko Rovaniemen sopimusohjausjärjestelmä lopulta se, jonka kautta ratkaisut määrittyvät? Liikunnan lähtökohdatko ratkaisivat vaiko talouden kiristyvät näkymät? Jyräsikö kuntapolitiikka substanssin?

Kaupungin tiedotuslinja oli myös kiintoisa: sitä ei ollut. Itse sain tiedon hakijoista ystävieni kautta Uusi Rovaniemi -lehden sivuilta. Vieläkään en tiedä kuin puolikkaan niistä yhdestätoista, jotka haastateltiin. Toisaalta kun lähes samaan aikaan Rovaniemi etsi tilaliikelaitoksen johtajaa, ilmestyi hakijaluettelo pikavauhtia kaupungin nettisivuille.

Sitäkään en tiedä millaisia palkkakeskusteluja on käyty. Sen kumminkin tiedän, että jos minulle haastattelussa esitetty tehtäväkohtainen palkka on lopullinen ja perustuu tehtävän vaativuuden arviointiin, olisi kaupungin syytä käynnistää pikaisesti tehtävän arvostuksen arviointi. Jos arvostus on hakusessa, on sitä helposti moni muukin asia.

Niin. Ei voi mitään, mutta lopulta päätyy kyselemään sitä oliko hakuprosessi sittenkään aito. Lopputulos jättää hömelön olon siitä, että tulin aika monen muun kanssa olleeksi osa syksyistä kabareeta, jonka käsikirjoitus oli valmis jo pitkään. Epäilystä lisää se, että valituksi tullut on aika uusi amk-liikuntaohjaaja. Nuorisotyön osaamisen osoittaminen nähdään sitten jatkossa, siitä ainakaan minulla ei ole mitään käsitystä.

Henkilökohtainen tilinpäätös

Omalta osaltani en ole yllättynyt lopputuloksesta, pääsy haastatteluun oli jo itsessään saavutus. Olikin kiintoisa kokemus. Olen istunut työpaikkahaastatteluissa usein, mutten koskaan sillä puolen pöytää mihin lukuisat silmäparit zoomaavat uteliaasti haastateltavaa. Olisi ehkä kannattanut hakea joskus, jotta tähän asetelmaan olisi ollut joku kenttätuntuma. Oli ihan erilaista kun haastatella, vaikka aika rentohan se ilmapiiri lopulta oli. Rento siitä huolimatta, että eipä kaupunginhallituksen kokouspöydän ääressä vierähtänyt kuin 17 minuuttia.

No, niillä mentiin mitä koettu on. Minulla taisi pito lipsahtaa hivenen etukaarteessa, ikäkin painaa ja kyllä minua voi olla monin tavoin vaikea mieltää liikuntajohtajaksi.

Lopulta olen lähinnä helpottunut. Inarissa on ollut eteenpäinmenon henki ja täällä arvostetaan nuoriso- ja liikuntatyötä ihan tasapuolisesti. Olen pohdiskellut, että missä muualla koko maassa on niin kiintoisa toimintaympäristö ja niin monipuoliset olosuhteet. Eipä juuri missään. Joku nuori kysyikin, että juuriko aiot jättää Inarin?

Kumminkin piti hakea. Olen siitäkin helpottunut, että lopulta tein sen. Ellen, olisi se vaivannut lopputyöuran ajan. Eipähän vaivaa nyt. Eikä tarvitse suunnitella paluumuuttoa. Eikä hakuja.

Aika moni täällä on kommentoinut, että hyvä Inarille. Enpä tiedä, 30 vuotta on tosi pitkä aika ja jämähtämisen peikko vaanii koko ajan. Minua kommentit ovat kumminkin lämmittäneet kovasti ja eiköhän niillä jaksa torjua urautumista...

Mietiskelee

Skoeoe

lauantai 15. lokakuuta 2011

Muutoksen tuulia...



Tulinpa nähneeksi SomByn livenä pitkästä aikaa. Oululaistunut bändi vieraili Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston isännöimän pohjoismaisen konferenssin artistiesiintyjänä Saariselän Tunturihotellissa.

Orkesteri tuli olleeksi aika pitkään harjoittelu- ja keikkatauolla lähinnä huonosti toisiinsa rytmittyneiden armeijajaksojen tuloksena. Olen seuraillut porukan uraa lähituntumasta. Vauhti vuosina 2008 -09 oli tosi kova, tuli saamelaisten Euroviisujen Sáme Grand Prixin voitto, saamelaiskäräjien kulttuuripalkinto ja kaikkea. Silloin hieman askarrutti se kuinka nuoret kulttuuriinsa lähetit ehtivät käsittelemään tapahtunutta ja selviävät turbulenssin keskellä ilman, että vauhti johtaa maitohapoille.

No nyt näytti ilmiselvältä, että keikka- ja harjoittelutauko yhdessä vastikään tehdyn Keski-Euroopan kiertueen kanssa olivat tehneet bändille tosi hyvää. Ilme oli iloinen, yhteissoitto tanakasti kohdillaan ja tunnelma konserttipaikalla katossa. Kun lavailme vielä kieli selkeästi siitä, että SomBy oli omiensa keskuudessa, niin mikäpä siinä oli papparokkarin fiilistellessä.

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston alkutahdit

Osallistuin myös konferenssin avauspäivän istuntoon. Kiintoisaa. Nuorisosihteeri Inka sekä apulaisensa Hennariikka olivat tehneet yhdessä neuvoston nuorten jäsenten kanssa hyvää työtä.
Tapahtuma keräsi Saariselälle täyden kokoussalin osallistujia.

Uudisraivaajan osa on haastava ja kun luodaan ihan uutta, eivät asiat synny itsestään.
Jututin nuorisoneuvoston inarilaista puheenjohtajaa Nils-Heikkiä sekä rovaniemeläistynyttä Inarin nuorisovaltuuston takavuosien jäsentä Lauraa.

Olipa positiiviset juttuhetket. Moni asia on vielä luonnollisesti niin sanotusti vaiheessa, kun neuvoston historia on vain yhden vuoden mittainen. Se mikä saa olon luottavaiseksi oli molempien haastattelemieni saameparlamentaarikoiden viesti: Nuoret ovat olleet innolla mukana ja osallistuneet ahkerasti neuvoston työhön. Se on pääasia ja siltä pohjalta on hyvä etsiä toimintaan muodot ja käytännön menetelmät. Kun Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti vielä on kaikissa yhteyksissä korostanut nuorten toiminnan tärkeyttä, on neuvoston hyvä ponnistella eteenpäin sekä edistää tärkeäksi katsomiaan asioita.

Saamen kansan vaalit ja muutoksen luudan pyyhkäisy

Suomen Saamelaiskäräjät on saamelaisten oma ylin päätöksentekijä ja edunvalvoja. Nykyisten käräjien värikäs ja ulospäin riitaisena näyttäytynyt toimikausi päättyy vuoden lopussa. Liekö sitten eripuraisuudessa syy, mutta lokakuun vaalit aiheuttavat merkittävän muutoksen käräjien kokoonpanoon. Yli puolet käräjien edustajistosta laitettiin kiertoon.

Ulkopuolelta tarkastellen tulos sisälsi muutaman yllätyksen. Olin hämmentynyt siitä, että nuori enontekiöläinen poromies ja nuorisoneuvoston syntyyn omalla panoksellaan ratkaisevasti vaikuttanut Tuomas-Aslak putosi. Muusta en hänen osaltaan tiedä, mutta sen tiedän, että nuorten asioiden kannalta kansalaisedemokratia toimi tässä huonoon suuntaan, sen verran lujasti herra teki töitä ja ehti siinä sivutuotteena luoda ympärilleen merkittävän nuoriin liittyvän verkoston.

Vaalien ääniharavaksi valittiin kolttarokkarina tunnettu Tiina, joka peittosi istuvan puheenjohtajankin. Tiina on kotikyläänsä Sevettijärvelle palannut rempseä ja asiat ääneen ilmaiseva nuori nainen. Nyt on selvää, että hän haastaa nykyisen puheenjohtajan. Asetelma on kiintoisa, sillä Saamelaiskäräjien puheenjohtaja käyttää merkittävää valtaa. Sitäpaitsi koskaan puheenjohtajana ei ole toiminut koltta, eikä nainen. Saa nähdä ilmaantuuko muita haastajia.

Kolttien osalta olen muuten iloinen heidän menestyksestään: osumatarkkuus oli mahtava, neljästä ehdokkaasta kolme sisään. Se on hienoa se, vähemmistöilläkin on omat vähemmistönsä ja äänen kuuluviin saaminen ei ole asetelmassa ihan itsestäänselvää. Käräjien työssä tilanne onkin usein johtanut koltat ja inarinsaamelaiset yhteisrintamaan.

Nuorisotyöntekijän silmissä oli hyvä asia se, että edustajisto nuoreni. Käräjille valittiin myös muutama kiintoisa ensikertalainen. Haastattelin radioshown puolelle inarilaislähtöistä nuorta Piritaa, joka on jo pitkään asustellut ja tehnyt työuraa muualla, mutta on monien muiden tavoin halunnut säilyttää elävän yhteyden kotiseudulleen.

Pirita on jatkossa paljon vartijana, sillä hän on uusien käräjien kokoonpanossa ainoa jäsen, joka elää saamelaisalueen ulkopuolella. Haasteita riittää, kun huomioidaan se, että saamelaisnuorten enemmistö asuu jo ulkopuolella saamelaisalueen, johon käräjien työ kohdistuu. Oli tosi mukava kuunnella selväjärkisesti ajattelevaa uutta parlamentaarikkoa, joka on aidon innostunut uudesta tehtävästään ja pitää lasten sekä nuorten hyväksi tehtävää työtä isossa arvossa. Niin: taitaa tässäkin tapauksessa olla niin, että irtiotto on hyväksi. Asiat näkee selkeinä, kun niitä katselee hetken etäämmältä.

Kaksi kainoa toivomusta

Mitä sitten itse odotan saamelaiskäräjien nuorisoneuvostolta. Minulle, ulkopuoliselle valtaväestön järjestelmän nuorisotyöläiselle, se on selvää. Kaksi toivetta, jotka nousevat niistä vuosista, joiden aikana olen tarkkaillut nuorisotyötä sekä nuorten hyvinvointia Pohjois-Lapin näkökulmasta, mutta tuntosarvet koko maakuntaan sekä Suomeen herkkinä.

Nyt kun uusi Saamen parlamentti aloittaa työnsä, nuorisoneuvostolla on toivoakseni halu pitää tiiviisti yhteyttä emokäräjiensä jäseniin ja erityisesti Tiinan ja Piritan kaltaisiin nuoriin ensikertalaisiin, joilla on tuoreita, ennakkoluulottomia näkemyksiä ja jotka eivät ole ryvettyneet osapuolijakojen kähinöissä.

Toinen kaino toive liittyy verkostoitumiseen. Saamelaisnuorilla on aina ollut erinomaiset yhteydet naapurimaidensa sekä muiden alkuperäiskansojen nuoriin. Niin tietysti pitääkin olla, raja pohjoisessa on oikeastaan joki Norjan ja Suomen valtioiden välillä. Kanssakäyminen on perinteessä ja arkipäivässä luontevaa.

Minä toivon, että nuorisoneuvosto haluaa verkostoitua myös kansallisesti eri nuorisoalan tahojen kanssa tiiviisti. Hyvältä vaikuttaa sekin. Käräjien nuorisosihteerin näkyminen vaikkapa maakunnallisissa ja valtakunnallisissa nuorisoalan seminaareissa ja vastaavissa kokoontumisissa on tärkeätä yksinomaan tiedon levittämisen näkökulmasta. Lapissakaan ei lopulta tunneta tarpeeksi sen omaa perinteistä monikulttuurisuutta.

Ja vielä. Suomessa ollaan talouden alaviritteisyyden oloissa luomassa politiikkaa, joka ei ole omiaan helpottamaan reuna-alueiden nuorten elämää. Viime päivien huolestuttavia uutisia ovat olleet mm. pyrkimykset leikata merkittävästi Lapin ammattikorkeakoulutuspaikkoja. Muutoinkin edessä on pelottava näkymä hyytävistä tuulista, joiden vallitessa käytännön ratkaisut jyräävät polittiikaohjelmien kaunopuheiset korulauseet koulutuksen ja muiden palveluiden tasavertaisesta tarjoamisesta kaikkialla maassa.

Pohjois-Lapissa on kaikille nuorille paljon yhteisiä, jakamattomia niin koulutukseen, työllistymiseen, syrjään ajautumiseen kuin muuhunkin hyvin- tai pahoinvointiin liittyviä haasteita. Vastarintaan tarvitaan kaikkia tahoja ja tiivistä yhteistyötä. Pohjoisessa haasteet ovat erityisen mittavat ja sovitettavaa riittää: miten tahdistetaan porotalouden, saamelaiskulttuurin, matkailun, kylmäteknologisen testaustoiminnan sekä uusien kaivoshankkeiden intressit toisiinsa ja mikä on lopulta Lappi vuonna 2040.

Jos vastarinta hävitään, niin lienee aika samantekevää mitä kieltä, kolttaa, inarin- vai pohjoissaamea vaiko suomea puhuu hän, joka viimeisenä mennessään sammuttaa valot.

Näin miettii

Skoeoe

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

No huh huh....





Olipahan syyskuu... Nuorisotyötä tuli tehtyä työkseen ja vapaaehtoisesti sekä kirjoittamalla niin tiiviisti, että blogille asetettu minimikuukausitavoite (2 tekstiä/kk) ei täyttynyt. Kaiken keskellä osallistuin omalla kohdallani harvinaisiin tilaisuuksiin, työhaastatteluihin sillä puolella pöytää, jossa en ole viimeisen 30 vuoden ajan isommin viihtynyt.

Tuli tehtyä semmoinenkin harvinaisuus kun cv... 30 vuotta ja viisi muuttoa oli jättänyt jälkensä: jouduin kääntymään Tampereen yliopiston aktuaarintoimiston puoleen saadakseni opintotodistuksen. Kyllä ne minulla on tallessa, mutta tosi hyvässä sellaisessa. En ole tarvinnut syksyn 1980 jälkeen.

Haastattelut olivat ajoitukseltaan kuin Kokkolaan tekemäni työmatkat. Niitä on ollut virkaurallani kaksi ja molemmat tein huhtikuussa 1998. Nyt minua haastateltiin ensin puhelimitse Nuorisotyölehden päätoimittajuutta varten 3.10, jolloin kävin keskustelua Inarin Vintistä Allianssi-talolle. Seuraavana päivänä matkasin Rovaniemelle liikunta-nuorisojohtajan työhaastatteluun.

Tätä kirjoitettaessa on selvää, että minusta ei tule rovaniemeläistä: taival päättyi välierissä, joista kolme kiinnostavinta valittiin jatkoon. Tämä prosessi on kumminkin joka suhteessa, sekä henkilökohtaisesti että yleisellä tasolla niin kiintoisa, että siihen palaan blogissa vaiheessa, jossa maakuntakeskuksemme on saanut uuden johtajan. Nyt tyydyn toteamaan toivomuksen siitä, että kaupungin päättäjät tekevät viisaita ratkaisuja ja antavat arvon hakijoille ja heidän ominaispainolle näillä markkinoilla.

Nuorisokeskus Vasatokan ilmeen muutos

Aika monessa on tullut olluksi mukana. Taloudellisesti sekä työllisyysvaikutuksiltaan merkittävin hanke, johon tunnen osasyyllisyyttä on ehdottomasti nykyisen Nuorisokeskus Vasatokan alkutaival. Muddusjärven rantaan entisen NNKY-liiton Riutulan lastenkodin muutoksen liittynyt Riutulan leirikeskusprojekti 1990-luvun alussa oli haastava, kiintoisa ja lopulta erittäin rankka. Hankkeessa tuli mitattua omien resurssien rajat niin perinpohjaisesti, että hommassa miltei taittui selkäranka.

Mutta vain miltei. Lähes poikkeuksetta Suomen eri Nuorisokeskusten alkutaipaleet ovat olleet täynnä haastetta ja vastoinkäymisiä. Niin oli myös Vasatokan, alunperin Nuorisokeskus Inarin kohdalla. Hirmuisesti työtä ja ponnistelua, erehdyksiä ja onnistumisia vuorotahtiin, kokeiluja, värikkäitä vaiheita.

Uudisraivaajan osa on armoton ja niinpä ensimmäinen kehitysvaihe Metsähallituksen hallinnoimana päättyi 10 vuoden jälkeen umpikujaan. Villiksi Pohjolaksi muuttuneen vanhan valtion metsäviraston organisaatio muuttui niin vikkelää vauhtia, että nuorisokeskuksen kehittämiseen ei kertakaikkisesti ehditty paneutua sillä tarmolla minkä se olisi vaatinut. Liian lavealla rintamalla toimiminen johti lopulta käyttövuorokausien romahtamiseen niin matalalle, että täydellinen muutos oli ainoa mahdollisuus pelastaa keskus.

Uusi aika koitti vuonna 2004, jolloin kunnan täysin omistama osakeyhtiö otti homman hoitaakseen ja muutti keskuksen nimen Vasatokaksi. Nousukiito alkoi hitaana, mutta heti ja määrätietoisesti. Minun on siihen siirtymän alkuvuosille vaikea kuvitella sopivampaa johtajaa kuin Irma oli. Rauhallinen, mutta päättäväinen tyyli sopi siihen vaiheeseen hyvin ja Irman luomilta pohjilta on sittemmin Mikan joukkoineen ollut hyvä ponnistella eteenpäin.

Sitkeys on palkittu ja käyttövuorokaudet ovat nousseet tasaisen vauhdikkaasti. Vasatokkaan on investoitu paljon ja kehitys näkyy paitsi keskuksen tuntumassa myös Angelintien eteläpuolella sijaitsevalla Kettulammen ulkoilualueella. Henkilökunnan määrä on kasvanut ja sesonkityöntekijöitä tarvitaan koko ajan enemmän. Vasatokka on lunastanut paikkansa Suomen nuorisokeskusten joukossa sekä osana inarilaista matkailua ja nuorisokasvatusta. Panostus nuoriin on panostus tulevaisuuteen: tyytyväinen nuorisoasiakas muistaa ja palaa alueelle maksukykyisenä asiakkaana myöhemmin uudelleen.

Inarissa on ollut kova eteenpäinmenon aika jo pari vuotta. Kaikki mikä on unohtunut tai siirtynyt rakennetaan nyt. Opetus- ja kullttuuriministeriö sekä Ely-keskus ovat tehtailleet avustuspäätöksiä urakalla. Ihmeiden, ilmaveivien kaltaisia asioita tapahtuu: en olisi uskonut näkeväni sitä päivää, jolloin Ivalossa on soraikon sijasta oikea urheilukenttä. Nyt on. Vasatokan osalta en ole uskaltanut kuvitella, että sinne saadaan tuiki tarpeellinen sisäliikuntatila. Kohta saadaan. Monttua kaivetaan vielä ennen lumen tuloa...

Kaksi tapahtumaa Vasatokassa

Osallistuin syyskuun lopulla kahtena peräkkäisenä viikonloppuna Vasatokassa oikein mukaviin nuorisotapahtumiin.

Inarin Tunturisusien lippukunnanjohtaja Tauno teki kovan ja hyvän työn Lapin partiolaisten syysmestaruuskisojen kanssa. Juutuan jäljillä kuljettiin Kortelammelta 4-tien varresta Otsamotunturin kautta kilpailukeskus Vasatokkaan. Oli mahtava viikonloppu ja omakohtainen täsmäpiipahdus nuoruusvuosien harrastukseen nykypartiolaisten kanssa. Osallistujat kehuivat kilvan tehtäviä sekä maastoa. Radat kehuttiin vuolassanaisesti ja mitäpä ratamestari muuta voi todeta kuin, että kehys on niin komea, että kukaan ei voi möhliä ratasuunnittelua. Näin se on kun ollaan keskellä inarilaisen luonnon ja kulttuurin kovaa ydintä.

Harmitti ainoastaan se, että skaboihin olisi mahtunut paljon enemmän kisailijoita. Mietittiin missä syy. Ehkä tässäkin pätee se töistä hyvinkin tuttu juttu: matka Rovaniemeltä Inariin on paljon pitempi kuin matka Inarista Rovaniemelle. Kahden päivän seminaarista tehdään takuulla kolmipäiväinen, jos se pidetään Pohjois-Lapissa. Niin se vaan menee, ei voi mitään.

No. Viikkoa myöhemmin keskuksessa pidettiin nuorten leiri Murmanskin alueen sekä Lapin nuorisovaihdon 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Aivan mahtava leiri tunnelmaltaan. Aikuisten byrokraattien ja eksperttien lukumäärä oli vähäinen ja ote oikea: nuorten toimintaan puututtiin vähän, oikeastaan ei ollenkaan.

Tämä päti myös nuorten venäläisten ryhmään, jonka vetäjä oli varsin nuori vapaa-aikapäällikkö Severomorskin suljetusta sotilaskaupungista. Briljantti nainen, jolta puuttui se neuvostoajalta kotoisin oleva ikiaikainen perinne: kaikkeen pitää puuttua, kaikkea pitää ohjata. Aivan upeata eikä ihan tyypillistä vielä 2010-luvullakaan.

Upeaa seurattavaa oli myös nuorten nuorisotyöläisten ja nuorisotyön sekä median opiskelijoiden ohjelmatyö. Kyllä kasvamassa on sukupolvi, jolle pappaosasto voi huoletta siirtää vastuun kaikesta muutaman vuoden päästä. Hienoa...

Lapin nuorisotyöläiset Rovaniemellä

Syyskuu ajelutti. Perinteiset Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajot pidettiin Ounasvaaran kupeessa Rovaniemellä. Myönteinen homma: paljon osallistujia ja henki on hyvä, eteenpäinkatsova. Joskus 1990-luvulla kokoontumisia vaivasi jonkinlainen alistuneisuus ja henkinen hirttäytyminen siihen, että alaa ei arvosteta ja että olemassaolo on uhattuna.

Nyt tuommoinen puuttuu. Vaikeaa toki on ja haasteita riittää, mutta ilmapiiri on toinen ja lähestymistapa asioihin on keskusteleva, kriittinenkin, taisteleva. Hyvä niin.

Työkokouksen asialistalla oli tärkeä juttu. Lappiin on ryhdytty tekemään nuorisopoliittista ohjelmaa. Hieno homma. Sen etenemiselle nuorisotyöläisten eteenpäin katsova henki on hyväksi.

Odotan mielenkiinnolla miten homma etenee.

- Skoeoe -

perjantai 9. syyskuuta 2011

Tunnelma tiivistyy...

Pari aika merkittävää juttua on tapahtunut.

Olen tullut edistäneeksi poismuuttoa. Nakkasin kotoa esikoisen På gränsen -alueelle, johon nuoren miehen veivät opinnot. Tyypillistä Inarille, jossain vaiheessa nuoren on lähes poikkeuksetta lähdettävä...

Toinen juttu: töissä koko työhistoriani ajan vaikuttanut esinainen lähti lomille ja marraskuun lopulla hän jää sitten hyvin ansaitulle eläkkeelle. Haikeaksi vetää, mutta elämä on: ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Nuorisotyöläisen elämänkierrossa homma kuuluu oikeastaan asiaan. Luonnollinen juttu... Silti, eivät tämmöiset ole ihan ilmoitusluonteisia tapahtumia. Pistää pohtimaan syntyjä syviä ja puntaroimaan menneitä.

Ehkäpä tästä selittyy se kolmas kohdallani tapahtunut erikoinen asia: se, että tulin painaneeksi enteriä. No, siihen palaan blogin loppuosassa...

Hillitön tahti

Inarissa menee lujaa. Hämmentävää on ollut elää keskellä todellisuutta, jossa kaikki mitä 30 vuodessa ei ole tehty, lopulta toteutetaan kolmessa vuodessa.

Keväällä 2009 Ivalon nuorisotila Stönön keittiöremppa käynnisti myönteisen ja eteeenpäin-vievän investointi- ja peruskorjauskierteen, jolle ei näy loppua. Tahti on kova ja se vaatii sekä ohjaajilta että nuorilta sopeutumista ja malttia, poikkeusjärjestelyt ovat kunniassaan. Aika fellinimäistä ja outoa on ollut sukkuloida kaiken keskellä: vasara paukkuu, seinät kaatuvat, monttuja kaivetaan, kulkureittejä asfaltoidaan, seiniä maalataan... Kaikkialla, jännä juttu.

Uskomatonta. Mutta hienoa ja hukkaan ei mene mikään. Käsittämättömyydessään ja ikuisuusulottuvuudessaan merkittävimpiä kohteita minulle on kaksi, niin jos Inarin Vintin synty lasketaan pois kun se on jo valmis, lopultakin. Uskomattomin kaikesta on se, että Ivaloon tulee urheilukenttä, siis oikea sellainen: keinotekonurmi ja tartanradat, ja oikeasti vielä 400 m:n rata. . Sen syntyä en olisi uskonut, mutta nyt on pakko. Jopa esteiden vesihauta on jo valmis, niin ja ajanotto- sekä kuulutustorni ja kaikki. Mahtavaa. Uskon vakaaasti, että uusi kenttä lisää harrastusta.... Ai niin: Inarissakin on kenttä, hiekkapohjainen, mutta lajityypissään mainio.

Toinen maininnanarvoinen asia: legendaarisen Pommarin aikakausi Ivalon ainoana bänditreenimestana alkaa olla ohi. Skeittirokkiparkkihallin valmistuttua Ivalossa noustaan maan pintaan. Mahtavaa. Ainakaan loppukevään sulamisvesien takia ei enää tarvitse tapella. Ja akustiikka: se on uusissa tiloissa jotain...

Euroja vaiko eikö vaiko vähemmänkö vaiko mitensoli?

Niin. Lujaa menee, mutta talouden taivaanranta piirtyy näkökenttään mustanpuhuvana. Olen pohdiskellut viime päivinä poliittisen retoriikan ja aidon resurssoinnin välistä kuilua.

Kimmoke on löytynyt tiedotuksesta. Jännä homma: lähtökohta on se, että kaikki ovat huolissaan nuorista ja heidän syrjäytymisestään sekä työttömyyden torjunnasta. Hallitusohjelma hehkuttaa yhteiskuntatakuuta, nuorten työpajojen tukemista sekä etsivän nuorisotyön vahvistamista ja levittämistä koko maahan.

Kaikki hyvin tähän saakka. Teksti on siirtynyt sellaisenaan valtion tulo- ja menoarvion perusteluteksteihin. Hienoa. Mutta: keisarin vaatteet ja sitä rataa. Kun katsellaan Urpilaisen euroja, asia saa äkkiä ihan toiset ulottuvuudet: kohtaanto. Sitä ei ole. Eurojen vähennysesitys vesittää kaiken kirjoitetun.

Aika haastava on yhtälö: etsivä työ laajennetaan koko maahan, eurot puolitetaan. Inhorealisti minussa epäilee, että tokkopa...

Toimialaministeri Arhinmäki on ärähtänyt. Samoin puolueensa: työpaja- ja etsivän nuorisotyön rahoitukseen ei kajota. Ivalossa pari päivää sitten pikaisesti piipahtanut Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön uusi päällikkö Georg Henrik oli myös luottavainen.

No. Toivotaan. Jos asiat eivät mene hyvin, niin poliittiselle eliitille, tänään Kataisen-Urpilaisen porukoille, voi heittää kainon toivomuksen: mikäli nuorten asiat eivät ole eurojen arvoisia, niin lopetettakoon turha paskanjauhanta ja tekopyhä huolestuneísuus sekä kaikenmaailman hallituksen lapsi- ja nuorisopolittisten ohjelmien julistukset asian ympäriltä saman tien. Se olisi palvelus kaikille. Tiedettäisiin ainakin missä mennään.

Ai niin. Radioshowmme on lähestynyt toimialaministeriä. Arhinmäen sihteeri on tätä kirjoitettaessa etsinyt miltei kaksi viikkoa sopivaa haastatteluaikaa Radio Inarille. Ei ole vielä löytynyt... Kuulostellaan. Ajateltiin, että odotellaan toukokuuhun 2012 ja nostetaan sitten hillitön metakka, mikäli haastista ei ole tehty. Niin ja mikäli muutoinkaan tarvitsee... Näinköhän vasurit ovat tuolloin enää hallituksessa?

Liikunta- ja nuorisojohtajaksi Rovaniemelle...???

Se enterin painaminen, niin tai oikeastaan klikkaus painikkeeseen Lähetä, siihen on minun palattava. Kuten viime blogissani totesin maakunnan pääkaupunki Rovaniemi etsii liikunta- ja nuorisojohtajaa eläköityvän Rauskan tilalle.

Kävin itseni kanssa ison kamppailun, jonka tuloksena tein lopulta jotain, mihin en ole tottunut: kirjoitin cv:n ja lähetin hakemuksen kyseiseen virkaan. Jotta asia olisi mahdollisimman tuskallinen, menin hakupäivänä Inarin Vinttiin ja katselin käytävän päästä etuviistoon alas kohti Inarinjärveä laskevaa Juutuanjokea. Kysyin itseltäni vakavasti mitä haluan.

Silti painoin lähetä-painiketta. Kun prosessi on ohi ja virkavalinta on tehty, tulen kaikissa tapauksissa kommentoimaan hakuani ja kaupungin tekemää valintaa. Kerron sitten myös sen, että miksi Rovaniemen asioiden pitäisi kiinnostaa jakamattomasti kaikkia Lapin nuorisotyöläisiä. Kerron myös sen miksi Rovaniemeltä voi odottaa enemmän kuin keskiverto Lapin kunnalta

Nyt tiedän sen verran, että virka kiinnosti. 32 hakijaa on aika paljon. Jaa-a, pääsenköhän edes haastatteluvaiheeseen...

Skoeoe

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Elokuun loppu: sadonkorjuun ja työrytmiin paluun riemujuhlaa





Loppuuhan se pitkäkin loma aikanaan. Hyvä oli breikki ja tuli tarpeeseen... Työhommiin palasin lopulta päivän etuajassa, kun Inarin kunnalle ja Lapin Susille sekä Lapin Veikoille tuli pikatahtia ja yllättäen suunnistuksen Lapin maakuntaviestin järjestelyvastuut.

Maakuntaviesti on tunnelmaltaan rento kilpailutapahtuma, jossa Jukolan viestin tavoin kohtaavat alueensa huiput ja innokkaat kuntosuunnistajat. Itsekin olen takavuosina edustanut Inaria sekä ykkös- että kakkosjoukkueissa ja olenpa tullut joskus Keminmaalla tuhonneeksi Sodankylän kakkosen hyvin alkaneen viestin.

Niinpä oli ihan mukava viettää viikonloppu kisajärjestelyissä Saariselän komeassa Iiskonlompolon kisakeskuksessa. Sää suosi ja kisojen ilmapiiri oli totutusti rennon letkeä. Paljon on puhuttu siitä kuinka nuoret suosivat joukkuelajeja yksilöurheilun kustannuksella. Totta kyllä, ainakin toinen puoli. Toisaalta kyse on paljolti myös siitä miten juniorityö organisoidaan ja miten lapset otetaan huomioon.

Minimaakuntaviestin väri oli kyllä yksiselitteisesti OH:n sini-valkoinen. Ounasvaara hallitsi sekä kilpailullisesti että lukumääräisesti selkeästi lasten ja nuorten suunnistusta. Ammatillisesti oli tosi mahtavaa seurata kuinka OH:n aikuiset vetäjät hoitivat hommiaan. Tottakai mukana on kilpailullisuus ja määrätietoinen harjoittelu, mutta ryppyotsaisuus OH:n hommasta näytti puuttuvan ja varmasti puuttuukin, sillä niin iso oli Tunturiin matkannut junnujoukko. Se mikä hommasta ei puuttunut, oli vankka kasvatuksellinen ote ja kannustavuus. Sitäpaitsi ja ennenkaikkea: vaikka suunnistus on yksilöliikuntaa, niin se on myös sosiaalista toimintaa mitä parhaimmassa määrin. Tästä puolesta OH:n junnukasvatus näytti repivän kyllä kaiken irti. Muutamaa junnua jututin ja heitähän on uskominen. Hieno hommeli, pisteet Ounasvaaralle.

Työt alkoivat muutoinkin reippaissa ulkohommissa ja suunnistuspainotuksella, sillä heti Mkv-vkonlopun jatkeeksi järjestin liikuntatoimelle ne ainoat kunnan mestaruuskisat, jotka osaan järjestää. Oli mahtavaa päästä toteuttamaan kekkerit Sovintovaaran hulppeissa vaaramaisemissa. Loistelias ulkotöillä pehmennetty lasku töihin.

Rakennustöiden keskellä ja muutoksia odotellessa

No. Viikossa tilanne normalisoituu ja alkaa hommelit tositarkoituksella. Ja niitä sitten riittää. Syksyä värittää ja osin hankaloittaakin elämä keskellä rakennusprojekteja. Ivalon urheilukentällä riittää vielä tekemistä ja Nuoriso- ja urheilutalon rempat ovat puolitiessä. Nuorisotila Stönön käyttäjiltä sekä ohjaajilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja sopeutumiskykyä. Menee varmaan koko syksy ennekuin urheiluhallin lattia on uusittu ja talon vaatesäilytys eli narikkahomma on ratkaistu ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

Nuorisotoimiston porukka on pienentynyt kesällä yhdellä, kun toinen etsivistämme Minna palasi isiensä maille. Tehtävää ei pistetty hakuun, vaan sitä hoitamaan siirrettiin kaikille tuttu Ronja. Vähennys henkilöstössä näkyy taatusti myöskin tavalla tai toisella.

Nuorisolaki muuttui vuoden vaihteessa ja se vakinaisti etsivää työtä, jossa on mukana nyt jo lähes 2/3 maan kunnista. Syksyn yksi tärkeä asia on viedä nuorisolakiin liittyvät muutokset ensin sivistyslautakuntaan ja edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.

Miksi näin? Osittain asiat ovat tiedoksiantojuttuja. Mutta se ei ole, että nyt yritetään saattaa jo vuodesta 2003 erilaisin erillisrahoituksin ja hankkein resurssoitu nuoriso-ohjaajan toimi pysyvälle pohjalle. Näyttää vahvasti siltä, että etsivän työn rahoitus vakiintuu. Edessä on kylmää talouskyytiä kunnille ja maan asukkaille, mutta siitä huolimata hallitusohjelmassa lupaillaan nuorisotyöttömyyden torjuntaan ja etsivän työn turvaamiseen lisäeuroja. Muuhun ei sitten mitään luvatakaan, ainakaan lisää.

Saa nähdä. Hetki asian eteenpäinviemiselle on yhtäaikaa oikea ja väärä. Enää ei voida puhua uudesta tehtävästä, vaan tehtävästä, jota tarvitaan päivittäisen palvelutuotannon turvaamiseksi, on tarvittu jo pitkään. Yhteys etsivään työhön ja sen vakinnuttamiseen on hyvä ja perusteltu.

Mutta kunnissa ylipäänsä on painetta mielummin vähentää tehtäviä ja henkilöstä kuin lisätä sitä. Myös väestön ikääntyminen voi olla argumenttina epäilijöille. Itse kyllä edustan sitä kantaa, että nyt jos koskaan Lapin kuntien tulee pitää huolta nuoristaan. Niin ainakin, mikäli tänne oikeasti halutaan niitä kaivattuja paluumuuttajia. Siltä pohjalta olenkin luottavainen, syksy näyttää...

Rovaniemi etsii nuoriso- ja liikuntajohtajaa

Tämän päivän (21.8.2011) Lapin Kansassa oli kiinnostava virkailmoitus: Lapin pääkaupunki Rovaniemi etsii avoimella haulla nuoriso- ja liikuntajohtajaa. Näitä ilmoituksia näkee niin vähän, että on ihan pakko pistää itsekin asia vakavaan harkintaan. Ainakin teoriassa kyseessä on mahdollisuus yrittää paluumuuttoa synnyinkaupunkiin.

Erittäin suurella mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää. Olen joskus kirjoitellut siitä, että ei ole ollenkaan yhdentekevää mitä Rovaniemellä tapahtuu ja miten se palvelunsa järjestää. Kaupunki on lappilaisnuorten sulatusuuni ja inarilaisnuoriakin on muuttanut sinne opiskelemaan pilvin pimein. Intressi on jakamaton käytännössä lähes kaikille Lapin kunnille ja niiden nuorisotyöläisille.

Rovaniemi ei ole yleisesti profiloitunut erityisen nuorisomyönteisenä paikkakuntana, sen status on ennemmin ollut urheilussa. Kaupungin nuorisopalveluiden toimintatapaa on arvosteltu viimeksi keväällä 2011 aika vahvasti julkisuudessakin. Avauksia tai uutta luovaa kehitystyötä ei nuorisotyön sektorilla ole esiintynyt tavalla, jota maakunnan ykköseksi muutoin julistautuneelta kaupungilta sopisi odottaa. Ei voi välttyä vertaamasta loivasti vaikkapa Pohjois Pohjanmaan ykkösmestaan Ouluun, tuohon Suomen ilmeisesti ikiaikaisesti ainoaksi nuorisokunnaksi ylennettyyn aluekeskukseen.

Niin tai näin, tulee olemaan kiinnostavaa miten kaupunki täyttää tehtävän ja minkälaista keskustelua käydään. Voi olla, että perinne sekä liikuntakentän tarpeet ja intressit velvoittavat siinä määrin, että valinta kohdistuu urheiluihmiseen. Joka tapauksessa olisi enemmän kuin suotavaa, että kelvolliset nuorisotyöläiset hakisivat tehtävään sankoin joukoin. Se lisäisi kiinnostavuutta ja takaisi keskustelua...

Hmmm... Pitäisiköhän pyytää nimikirjaote...

Skoeoe

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Nuorisotyöntekijän sielunmaisema (vol 2: Rok rok)





Lomajaksoon sisältyi myös erikoinen rockkonsertti. Oma korvienväli kävi siellä niin kierroksilla ja eli sekä nykypäivää että eilistä siinä määrin samantahtisesti, että on paikallaan pureksia tuntemuksia. Illassa oli samaa fiilistä mitä Lapin Partiolaisten syyskilpailujen ratamestarityö on mukanaan tuonut.

Inarissa on vuodesta 2009 alkaen vietetty Inari viikkoa, josta on jo lyhyessä ajassa ehtinyt muodostua Inari viikot. Idea on yksinkertainen: pistetään kaikki kunnan kesätapahtumat jonoon, markkinoidaan niitä ja toivotaan tietysti runsaasti paikallista osanottoa ja maksukykyisiä turisteja. Kaksi viikkoa Inarissa tanssitaan, soitetaan pelimannimusaa, huuhdotaan kultaa, ajellaan moottorikelkoilla kilpaa vetten päällä, kokoonnutaan muuten vaan yhteen, juodaan, nahistellaan ja kyläjuhlitaan.

En ole itse oikein ollut innostunut. Töissä on onneksi päästy vähällä. Vuonna 2009 kokeiltiin nuorille rockkonserttia ja lopputulos oli aika odotettu: hyvät bileet, hyviä bändejä, suhteettoman vähän lipun lunastanutta yleisöä ja johtopäätös oli nopea, ei kannata tässä muodossa.

Töihin mahtuu niin paljon pippaloita, matkoja, ihmisten kohtaamista ynnämuuta säpinää, etten lomilla kaipaa mitään isoja kokoontumisajoja. Mielummin sitä viettää aikaansa kotiporukoissa taikka oman itsensä seurassa hillajängällä, Järvellä tai tunturissa. Siinä muuten osa nuorisotyön hintaa tekijälleen, yksi merkittävimmistä varjopuolista on tuo: jatkuva työtouhuaminen ihmisten parissa riistää tekijänsä omaa sosiaalista elämää. Vapailla ei tosiaan tunne vetoa kansanjoukkoihin.

No nyt kumminkin osallistuin rokkikinkereille. Oli pakko, ei ollut vaihtoehtoja. Osana Inari viikkoa paikallinen leirintäalue järjesti järjestyksessään toisen Ivalo Rock City -tapahtuman ja sen jälkimmäisenä iltana kohtasi pohjois-lappilainen rockmusiikki 1980- ja 2010 -luvuilta.

On jotenkin hätkähdyttävää kun joutui toteamaan, että itsellä on läheinen kokemus molempiin. Lertsun illassa tämä tarkoitti sitä, että tunsin sekä saamerockin lähettilään Sombyn että takavuosien ivalolaisen kulttibändi Oxfamin soittajat. Hämmennystä lisäsi oivallus siitä, että Sombyläisten syntyessä heavymiehet olivat tuolloin jo lukuisia keikkoja heittäneitä 25-vuotiaita
miehiä ja itse olin... Niin... Alkaa olla jo melkoiset aikajanat.

Sisäistä rokkaajaa hakemassa

En voi sanoa olleeni mikään varsinainen rockmies nuoruudessani. Siihen, että lopulta löysin sisäisen rokkiminäni tarvittiin muutto Inariin ja pari vuotta ammatillista nuorisotyötä.

Ivalo ja Inari ovat kummia paikkoja. Niissä on soitettu rokkia niin kauan kuin muistan ja minä muistan 30 vuotta. Matkaan mahtuu paljon hyviä soittajia, hienoja nuoria, lukuisia kelpo bändejä, paljon innostusta ja jonkin verran myös musiikin ammattilaisiksi ajautuneita yksittäisiä muusikkoja. Varsinaista murtautumista laajan yleisön tietoisuuteen vaikkapa sallalaisen Stalingrad Cowgirlsien tapaan ei ole tullut. Armeija ja opiskelemaan lähtö ovat hoidelleet bändit "hengiltä" tässä mielessä aivan liian varhain.

Oxfamin opin tuntemaan 1980-luvun alkuvuosina Ivalon legendaarisen treenimestan Pommarin synnyn myötä. Bändi osallistui moneen, huipennuksena 1984 nuorten taidetapahtumaan ja hyvällä draivilla: Ylitorniolla tuli Lapin voitto ja edustuspaikka Lahden valtakunnalliseen tapahtumaan. Se reissu olikin sitten kaikilla mittareilla tarkasteltuna erittäin värikäs.

Reissuja ja tapahtumia rockin kanssa tai ilman on ollut matkan varrella kymmenittäin, sadoittain, mutta tuo Lahden keikka kuuluu legendaaristen reissujeni top kolmoseen ja ihan kevyesti. Muistikuvat ovat edelleen selkeät ja tapahtumista voisi kirjoitella erikseen pitkän stoorin. Menemättä yksityiskohtiin voisi todeta, että kokonaisuus musiikin lisäksi koostui kirkkaanvihreästä Kleinbussista, virkavallasta, mainiosta manageroinnista, Hennalan kasarmin päävartiostosta, lahtelaistytöistä, ivalolaisesta rokkiuhosta sekä parista mustasta silmästä.

Kun orkesteri Lahdessa värikkäiden vaiheiden jälkeen saatiin koottua yhteen edustustehtäviä varten hiukkasen ennen keikkaa, seurailin herrojen jälleennäkemisen riemua loivasti epäuskoisena. Muistanpa oikein hyvin kuinka bändin kitaristi Timo sanoi minulle, ettei kannata olla huolissaan. "Me kuule vedetään kova keikka".

Ja niin ne vetikin. Niiltä pohjilta oli nyt mukava seurata Oxfamin esiintymistä. Vuodet ovat vierineet, mutta soittotaito ei ollut kadonnut mihinkään. Nytkin tuli hieno veto ja kunnon nostalgiapläjäys muutoinkin.

Lähtökohtien ja lähtemisen suhteellisuus

Vertailu on aika inhottavaa ja jokainen bändi elää ajassaan. Silti pidän Oxfamia edelleen kovimpana bändinä minkä Ivalo on ikinä kyennyt tuottamaan. Tämä nuorten miesten kokoama ja ivalolaiseksi superbändiksi ajateltu kokoonpano oli ymmärtääkseni taitotasoltaan hyvin lähellä jo läpimurron tuolloin tehneitä nuorten bändejä.

1980-luvulla ei ollut Myspacea eikä Youtubea. C-kasetit kiersivät, bändejä nähtiin lähinnä keikoilla, joita oli aivan liian vähän ja vain jotkut onnekkaat ja taidokkaat pääsivät lehtiin tai radioon saakka. Jos julkisuuden hetki koitti se piti käyttää heti. Ivalon näkövinkkelistä asia ei ole koskaan ollut helppoa. Yksistään se, että kauas on aina ollut pitkä matka, on vaikuttanut.

Lähtökohdat ovat muutoinkin olleet kovin erilaiset. Jo vuonna 1982 olin Tampereella kokeiluna järjestetyssä lasten valtakunnallisessa taidetapahtumassa, jossa Lapin lääniä edusti legendaarinen The Steel Inarin kirkonkylästä. Muistan poikien biisitkin: Lapin äidin kehtolaulu ja Apache, instrumentaali-versioina.

Samassa sessiossa soitti isohko Oulunkylän pop-opiston progebändi. Järvisen Klasun oppilaita kertoivat olevansa ja soittivat todella hienosti. Mutta niin soitti Steelkin. Hesan pojat jäivät seuraamaan ja olivat innoissaan, ei mitättömintäkään ylimielisyyden oiretta inarilaisiin päin. "Missä musiikkiopistossa opiskelette?", kysyttiin. Hetken hiljaisuuden jälkeen yhtyeen suupaltti basisti Jari vastakysyi, että Mitä missä?

Niinpä niin. No, kyllähän siellä Tampereella sitten pojat jatkokertoilivat elämästään Juutuan Torvipojissa ja Lukkarin Pekan opetuksesta ja innostamisesta. Lertsulla muisteltiin menneitä Oxfamin vokalisti Tapion kanssa ja tähän samaan teemaan päädyttiin: taustalla oli opettajia sekä kansalaisopisto ja ihan mieltä lämmittävää oli kuulla, että nuorisotoimistolla oli ollut oma osansa
bändin historiassa.

Nuo Tampereen sattumukset olivat minun ensi kosketus siihen mikä maaginen yhdistävä voima musiikki on tulivatpa nuoret sitten kuinka erilaista ympyröistä tahansa. Sittemmin olen törmännyt rockin yhdistävään voimaan hyvin usein erityisesti Rajarock -tapahtumissa, joissa kitara ja rummut toimivat kerta toisensa jälkeen takuuvarmasti kieli- ja kulttuuriesteiden poistajana.

Sombyn etsikkoaika

Sombystä ja sen hienoista nuorista saamenkulttuurin läheteistä olen kirjoitellut aiemminkin.

Tunnen erityisesti bändin inarilaiset miehet hyvin takavuosien muista kokoonpanoista. Kitaristi-manageri-säveltäjä Oulan ja basisti-vokalisti-juontaja-filosofi Juhon kanssa kierreltiin muutama vuosi Lappia ja Murmanskin aluetta aika tiiviisti powermetalliorkesterin Eklipticonin vielä eläessä. Klassikkoreissuja lajissaan nekin. Kun bändi unohtaa rumpalin luoteis-venäläiseen ostoskeskukseen hetkeä ennen soundscheckiä, joutuu siinä väkisinkin käymään melko syvällisiä keskusteluja porukan kanssa...

No. Sombykin on soitellut meidän nuorisotyökuvioissa moneen eri otteeseen. Bändi tai sen mainio akustinen versio pelasti marraskuisen Pajarockin peruutusten aiheuttamilta hankaluuksilta, hieno hommeli oli se...

Olen ennustanut, että vuotsolais-inarilainen Somby on seuraava lappilainen kokoonpano, joka Stalingradien jälkeen tekee näyttävän esiinmarssin. Kautokeinon Sáme Grand Prixin, tuon saamelaisten Euroviisujen sekä sitä seuranneen Euroopan vähemmistökielten Liet -festarin voittojen jälkeen näyttikin hetken lupaavalta. Mutta liiankin tuttua rataa on ollut jatko: armeija, opiskelut, kaikki siellä täällä, levy kylläkin tuli...

Minä toivon todella, että bändi nyt päättyneen armeijakierteen jälkeen pystyy taas keskittymään harjoitteluun ja uusien biisien tekemiseen sekä levyn julkaisemiseen. Oikoteitä eturiviin ei ole, ei edes maan ainoalla saamenkielisellä rokkibändillä. Töitä, töitä ja töitä. Intoa bändissä on ja taitoa. Hienoja saamelaiskulttuurin lähettiläitä koko ryhmä. Ja ehkä vielä lähempänä läpimurtoa kuin Oxfam omana aikanaan.

Lertsun illassa Somby heitti hienon setin taas kerran.

Mukavan illan loppuyhteenveto

Palataan vielä Lertsulle. Illan aloitti Somby ja sitä jatkoi Oxfam. Eipä sitten enää isommin kiinnostanut seurata Wet T-shirt tahi Mahtavin kaljamaha -kisoja. Aika meni ihmisten kanssa rupatellessa. Sinällään täytyy todeta, että itse tapahtumalle näyttää olevan kysyntää. Watercrossit päivällä ja illalla kaljahanojen läsnäolo yhdistettynä hyvään musatarjontaan muodostavat toimivan yhtälön: 1000 myytyä lippua on nykyoloissa Ivalossa paljon, tosi paljon.

Ai niin. Rockhommiin vielä: soittihan Lertsulla joku Movetronkin. Ei iskenyt illan asetelmassa sekään. Sillä bändillä olikin sitten ihan omat faninsa, joku kertoikin olevansa erilainen nuori, se 1990-luvun nuori.

Kävelin kotiin ja makustelin iltaa. Huomasin viettäneeni laatuaikaa kahden pohjoisen bändin soitannan sekä kummankin fanijoukon kanssa. Toisen sakin keski-ikä oli semmoiset 45 ja toisen 20 vuotta. Mahtavaa.

Minulle oli lisäksi kerrottu, että olin joskus mahdollistanut asioita kenties ihan oikealla tavalla. Aamuyöllä kävellessä oli kylmä, mutta tuntui mukavalta. Olo oli ihan rock...

Skoeoe