Elämän Road Show....

Nuorisotakuu täytti vastikään kaksi vuotta. Se on yksi loppusuoraansa viipottavan nykyhallituksen kärkihankkeista, jonka tuloa markkinointiin kuin Vapahtajamme toista tulemista. Sen piti taata jokaiselle 17 - 25 -vuotiaalle koulutus-, työ- tai työpajapaikka kolmessa kuukaudessa työttömyyden koittaessa. Takuulle ladattiin todella kovat odotusarvot ja jo tuossa vaiheessa arvelutti se, että entäpä jos mitään ei tapahdukaan.

Ja mitäpä on tapahtunut? Valtakunnallisesti tarkastellen tavoite on osoittanut ylimitoitetuksi. Se oli lähtökohtaisestikin kova ja talouden lamaantuminen on aiheuttanut toteuman ja ihanteen kohtaantoon pulmia: kun työmarkkinat eivät vedä ja yt:t sekä lomautukset ovat arkipäivää, ei nuorten työttömyys ole helpottanut, päinvastoin. Kaikilla mittareilla tarkasteltuna nuorisotyöttömyys on nuorisotakuun ja sen esiaste yhteiskuntatakuun aikana pahentunut.

Koulutustakuusta puolestaan ei jaksa enää puhua mitään. Pohjois- ja Itä-Suomen osalta on epäonnistuttu surkeasti ja opiskelupaikkoja etsitään entistäkin kauempaa kotiseudulta. Poliittinen retoriikka ja julistukset ovat yhtä etäällä todellisuudesta kuin Nuorgam Päiväntasaajasta.

Koko homman uskottavuus on ollut hakusessa jo jonkin aikaa. Tilannetta eivät ole helpottaneet yhtään ne muutokset, jotka ovat tapahtuneet työhallinnon palvelutavoissa ja erityisesti työllistämisen keinoissa: työpajatyön näkökulmasta työharjoittelun katoaminen keinovalikoimasta oli iso taka-askel, jota muutoinkin vaikeassa tilanteessa ei olisi kaivattu yhtään.

Jatkokaan ei näytä hyvältä: huhu kertoo, että työllistämisen tarkoitetut valtion määrärahat uhkaavat loppua jo ennen kesälomia. Sanssikortteja mainostettiin kovin, niistä ollaan luopumassa hiljakseen. Enpä ihmettele yhtään, että nuorisotakuun ympärillä on vallinnut synkeä hiljaisuus jo jonkin aikaa. Vai kuka on kuullut siitä mitään viimeisten kuukausien aikana?

No mitä on jäänyt käteen? Paljon melua tyhjästäkö? Enemmän: valtakunnallisessa uutisoinnissa on selvinnyt, että yhteistyö ja puhe ovat lisääntyneet.

Niin. Lopulta ehkä on niin, että eniten voidaan yrittää ja saavuttaa paikallisesti. Inarin kunnan nuorisotakuutyöryhmä oli ainakin minulle yksi päättyneen vuoden iloisista asioista. Kunnanhallituksen asettama työryhmä on tiivistänyt yhteistyötä merkittävästi. Se on tuonut mukanaan totuttujen kumppaneiden kuten työhallinnon, sosiaalitoimen ja oppilaanohjauksen lisäksi keskusteluihin uusia tahoja ja heidän ajatuksiaan. Inarin Elinkeinot Kehitys Nordican ja yrittäjäjärjestön mukaantulo on ollut virkistävä uusi ulottuvuus. Ja ihan perus: nuorilla on myös nyt sananvaltaa ja edustajansa sekä viestintäpajalta että nuorisovaltuustosta.

Inarissa tilanne nuorten osalta ei sinällään ole lappilaisittain paha. Silti tekemistä on riittänyt.

Kaiken muun ohella ollaan pohdiskeltu kahta ydinkysymystä: tavoittavatko nuorille tarkoitetut palvelut kohderyhmänsä tehokkaasti niissä vaiheissa, joissa palvelujen tarve on suurin sekä millainen Inari työllistäisi tulevaisuudessa nuorensa kotiseudulleen heidän sitä halutessaan.

Itse olen miettinyt, että jälkimmäisessä ydinkysymys on se millaista vuoropuhelua elinkeinojen kehittämistyö ja opintojen ohjaus käyvät. Toki on niin, että keskiössä on nuorten oma ajatusmaailma, mutta siltikin...

Edellisten pohjalta syntyi syksyllä ajatus järjestää teemoihin liittyvä tapahtuma hivenen ennen yhteishaun alkua. Niinpä 22.1. Ivalon lukiolla pidettiin runsaslukuiselle yleisölle Elämän Road Showta.

Siistiä. Päivä jätti runsaasti pohdiskeltavaa. Molemmat teemoja käsitelleet paneelikeskustelut olivat kaikin osin laadukkaita. Oli tosi mukavaa kuunnella nuoria: Mikellä, Jennillä, Ennillä, Juholla ja Suvilla oli jokaisella sana hallussa ja painavaa asiaa... Viestiseinän sanoin: On tosiaan niin, että tulevaisuus on NUORTEN. Hankalankin kautta tullaan ja Ivalon sekä Inarin kaltaisista kirkonkylistäkin mennään pitkälle, kun on rohkeutta tarttua unelmiinsa ja asenne kohdillaan... Esimerkkejä on. Suomen YK nuorisodelegaatti voi löytyä muualtakin kuin Innovaatio Suomen kasvukeskuksista, vaikkapa Inarista kuten tapahtuman juontaja Miken tapauksessa. Vastoinkäymisten ei pidä antaa lannistaa, niistä noustaan, kuten Jenni kertoi kokemuksistaan pääosin nuorelle kuulijakunnalle, jonka oli helppo samaistua selkeäsanaiseen nuoreen yrittäjään.

Keskustelu tuotti paljon miettimisen arvoista. Palveluyhteiskunnan luonne on ollut isossa murroksessa. Moni aiemmin face to face -periaattella palveluja tuottanut taho panostaa nyt netissä tapahtuvaan toimintaan. Te-tsto.fi ja kela.fi olivat vastauksia kysymykseen, mistä löytyy. Jos noista keskusteluista tekisi yhden noston, niin se olisi lukiolainen Ennin kriittinen näkemys siihen, että ei se nuorten osalta riitä. Monitori ei korvaa ihmistä... Niinpä.

Oli myös hienoa, että tosi moni taho näkyi lukiolla pitämässä osastoa, enimmäkseen paikallisia tahoja ryyditettynä CIMOn kansainvälisyydellä ja Koordinaatin verkkoneuvontainformoinnilla.

Vielä on erikseen mainittava se, että muutama Saamelaisalueen Koulutuskeskuksen opiskelija sai tehdä näyttöjään suunnitellessaan tapahtuman visuaalista ilmettä, tiedotusta tai pyörittäessään Cáfe Miikkan pannua. Oli muuten tosi hyvät poropiirakat ja mokkapalat... Niin ja hieno visuaalinen ilme. Ja viestintäpaja hoiteli äänet, kuvat, viestiseinän...

Kaikki hoitivat jotain ja loput osallistuivat.

Ihan mahtavaa... Joku toinen kerta uusiksi.

Skoeoe