sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Muutoksen tuulia...



Kirjoitellaanpa nyt tämmöinen.  Tätä blogia päivitän näillä näkymin vielä yhden kerran, mutta se on toinen juttu se. Kesällä tulee vielä yksi ja se siitä… Näin taitaa olla, vaikka ansioitunut nuorisotutkija Tomi Kiilakoski taisi todeta, että olen lopettanut blogini useammin kuin Hector konserttikiertueensa. Kohta loppuu. 

Tuli pyörähdettyä Kirkkoniemessä. Taisi olla kolmas kerta putkeen ystävyyskuntien Sör-Varanger, Petsamo ja Inari kohtaamisia siellä. Ihan siistiä… Mukana oli nyt myös ivalolainen heavybändi IWI. Hyvä meininki: NuValaiset voi tunnetusti lähettää mihin vain edustamaan Inaria ja niin muuten voi IWIn pojatkin. Hyvin vetivät. Kunnon metalliörinää pitkästä aikaa… Kymmenen vuotta sitten se oli vallalla oleva lajityyppi, nyt katoava luonnonvara. Niin se maailma muuttuu ja heittelee…

 Taisi olla minulle lajityyppinsä viimeinen reissu tämä. Kaikki mihin sotkeudun alkaa kyllä nyt olla lajityyppinsä viimeisiä… Minulle. Ei muutoin kyllä…

Inarin nuorisotyössä eletään monien muutosten vuotta juuri nyt.

Ivalossa käynnistyy uuden koulukeskuksen suunnittelu. Siitä tulee iso: 0 lk.t  – lukio kolmoset ja kaikki samaan kouluun, joka rakennetaan näillä näkymin nykyisen Ivalon ala-asteen paikalle Ivalojoen pohjoispuolelle.  Ihan nykypäivän ratkaisu. Näitä löytyy. Lokakuussa piipahdettiin Ounasrinteen Monipalvelukeskuksessa Rovaniemellä katselemassa. Hyödyllinen reissu: nyt tiedetään ainakin se miten nuorisotiloja ei tuommoisessa kokonaisuudessa pitäisi toteuttaa.

Tiedetään mistä uutta rakennettaessa luovutaan: Ivalon Urheilutalo ja nuorisotalo Stönö on yksi niistä, jotka jyrätään maan tasalle tai joista muuten vain luovutaan.

Me tietenkin mietimme kuumeisesti sitä mikä on nuorisotyön ekologinen lokero Ivalossa jatkossa. Koulukeskus vai jotain muuta? Ydinkysymys, johon pitää löytää ratkaisu (tai ainakin esitys siitä mikä olisi järkevintä) vielä ennen kesälomia.

Järkevää olisi sijoittaa kaikki palvelumme yhteen paikkaa nykyisen kolmen sijasta. Alkaa näyttää siltä, että se yksi paikka voisi olla muualla kuin uudessa koulukeskuksessa. Mutta saa nähdä. Mietintä jatkuu. Linjapäätöksellä on kiire: aikaa on tämä kevät.

Viestintäpajaa on kehitelty kunnanhallituksen sille jo heinäkuussa 2017 hyväksymän kehittämissuunnitelman mukaisesti kohti ohjaamomaista työtapaa, yhden luukun palvelupistettä. Yhteistyötä eri suuntiin on vahvistettu tavoitteellisesti ja media ei ole enää ainoa vaihtoehto: paja toimii seinättömän työpajan periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että nuoria kuullaan aiempaa enemmän, kun mietitään mihin heidät sijoitetaan. Mediamahdollisuus on silti edelleen hieno: kaikki otetaan mukaan ja jos muuta ei heti löydy, viestintäpaja helpottaa. Näin on hyvä, vaikka tai siitä huolimatta, että nuoriso-työttömyys on erittäin hyvällä tasolla Inarissa juuri nyt.

Kehittämistyö jatkuu siten, että etsivä nuorisotyö on keskiössä.     

Inari lähtee mukaan Tornion nuorisotoimen hallinnoimaan Lappi NYT -hankkeeseen, joka on tarkoitettu pienten kuntien perusnuorisotyön yhteiseksi kehittämishankkeeksi Lapissa. Hienoa… Edessä on sama mitä viestintäpajan kehittämistyössä on jo tehty: perusnuorisotyön perusteita pohditaan ja työn tavoitteita sanallistetaan muotoon, jonka luulisi kelpaavan päättäjille ja kuntalaisille. Kyse on ennaltaehkäisystä. Kyse on ajoissa toimimisesta. Ja vielä: kyse on siitä, että nuorisotyö osaltaan vahvistaa nuorten itsetuntoa. Sen pitää olla korkeaa tasoa vaiheessa, jossa opinnot jossain muualla kutsuvat. Tämä on tosiasia, johon puuttui myös edellä mainittu tutkija Tomi Kiilakoski tutkimuksessaan I’m ´fire but my environmemt is the lighter: pohjoisen nuoret ovat kotiseutukiinnittyneitä, mutta opettelevat samalla lähtemisen taitoja.
Kesäkuussa minulle tulee täyteen 38 vuotta kunnallisessa nuorisotyössä Inarissa. Voi hyvinkin olla, että 40 jää täyttymättä. Yhdensortin muutos se on sekin paitsi minulle myös alaisilleni … Joku tulee ja ottaa paikan. On kyllä jo aikakin sanon minä. 

Wanted: nuorekkaat ajatukset…!!! Hieno paikka jollekulle tehdä nuorisotyötä siksi, että ”nuorisopäällikön”  homma Inarissa on vaan yksinkertaisesti tosi hieno paikka tehdä nuorisotyötä. Tähän palaan siinä vihonviimeisessä blogipäivityksessäni myöhemmin. Inari on antanut paljon.

Meidän liikuntasihteeri Marke irtisanoi itsensä 1.1.2018 alkaen. Kun on ollut tiedossa, että mahdollisesti minun päiväni täyttyvät syksyllä, tapahtui niin, että liikuntasihteerin virka täytettiin määräaikaisena 30.9.2018 saakka. Ja samalla selvitellään mitä tehdään...

Ajattelen lähtökohtaisesti niin, että Inari tarvitsee edelleen sekä nuoriso- että liikuntasihteerin.   Surkeana vuonna 2009 tulin kokeilleeksi lähes puolen vuoden ajan yhdistelmää. Tosi vaikea rasti, johon palaan joskus, jos teen muistelmat.  Lyhyesti: haastava ja lähes toivoton yhdistelmä. Nuorisotyölle vaikea: Inarissa liikuntaseurojen taholta paine kuntaan on tosi kova ja voin vain arvailla mihin päädytään… Hiihtotapahtumat, jääkiekko ynnä muuta vie ja muu vikisee.

No. Olen jättänyt lautakuntia kiertävälle radalle oman käsitykseni siitä mikä olisi hyvä.

Asiaa liittyy seuraava: sivistyslautakunta päätti kokouksessaan kesällä 2017 käydä keskusteluja siitä voisiko kunta järjestää Inarin kirkonkylän Nuorisotila Vintin toiminnan ostopalveluna Nuorisokeskus Vasatokalta.

Jaa-a. Ei kuulosta hyvältä muuta kuin siinä tapauksessa, että ei ole oikeasti muuta vaihtoehtoa. Vasatokan olisi hyvä keskittyä valtakunnallisen ja kansainvälisen perustehtävänsä ohella alueelliseen nuorisotyöhön eikä lähteä mukaan paikalliseen, peruspalvelutyyppiseen toimintaan. Alueellisesta toiminnasta käy hyvin esimerkiksi liikkuvan saamenkielisen nuorisotyön kokeiluhanke, joka Inarissa toteutetaan syksyllä 2018 Selvä Peli –hankkeena, jota hallinnoi Saamelaiskäräjien nuorisotyö. Aseman Lasten tukema kokeilu on kiintoisa ja palvelee koko saamelaisaluetta.

Jos Inarissa tehdään yhdistelmävirka (liikunta + nuoriso = vapaa-aikatoimi), niin silloin nuorisotyö selvitäkseen omista jutuistaan, niistä joita on vuosikaudet kehitelty, tarvitsee nuorisotyöntekijän. Se tarvitsee sen nuorisotyöntekijän, jonka vakinaistaminen oli äärimmäisen lähellä vuonna 2012: nuorisotyöntekijän Inariin. Yhdistelmäviran olosuhteissa siihen tehtävään tulisi liittää muutakin kuin Vintti ja koulu- sekä oppilaitosyhteistyö Inarissa. Jo nyt määräaikaisuuksin (ovi käy koko ajan, ei hyvä) hoidettuun tehtävään sisältyy nuorisotyön nettisivut sekä sometyö. Sopivia juttuja nuorisosihteeriltä siihen olisivat nuorisovaltuuston yhteyshenkilön tehtävät ja kansainvälinen toiminta. Ainakin.

Näin minun mielestä. Mitä tapahtuu ja tehdään, on sitten toinen juttu.

Niitä päätöksiä odotellessa…

Skoeoe  

Ai niin... Terveriset ja recpect Erik Häggman. Työpaja - etsivä - kv nuorisotyö Grand Old Man. Visionääri ja nuorisotyön tulisieluinen puolestapuhuja. Ajattelija... Nuorisotyöfilosofi... Toisenlainen valtionhallinnon virkamies, jonka eläköitymisseminaaria pidettiin Turussa viikko sitten. Lokoisia eläkepäiviä... Ei unohdu nimi eikä työ...   






maanantai 12. helmikuuta 2018

Kevättiedote 2018

Tehdäänpäs tähän väliin perinteinen kevättiedote -päivitys. Kohtapuoliin tulee vielä nuorisotyön kevään ja lähivuosien näköalpja koskeva teksti. Kesällä vielä yksi ja sitten se taitaa lopultakin olla Game Over tämän blogin kanssa...

Mutta tältä näyttää Inarin nuorisotyön kevät 2018: