maanantai 23. heinäkuuta 2012

Selväkö keli vai koko peli: välitilinpäätös



No nyt on menossa vuosiloman viikoksi katkaiseva heinäkuinen työjakso: henkilöstöhommia ja syksyn suunnittelua, siinä viikko vierähtää iloisesti. Syksystä tulee kiivas, joutuu valitsemaan.
Radio Inarin nuorten asioita käsittelevä makasiiniohjelma Selvä Keli täytti helmikuussa kokonaiset neljä vuotta. Se on tällaiselle formaatille suhteellisen pitkä aika. Ohjelmaa on tehty toukokuun 2012 loppuun asti koulujen lukuvuoden aikana miltei poikkeuksetta jokaikisenä torstaina klo 19-20.

Show ja tämä blogi syntyi aikanaan silloisen Inarin seurakunnan nuoriso-ohjaaja Mortti Marjamäen aloitteesta. Muutama viikko vierähti joopaillessa ja ajatusta makustellessa, kunnes Mortti haki minut kunnantalon uumenista, pakkovei Saariselän Kappelin sakastiin ja aloitti tulokselliseksi osoittautuneen ideapalaverin.

On the air on heitetty noin 150 miltei puhtaasti suorana tehtyä lähetystä.  Ohjelmaan on haastateltu lähes 350 eri henkilöä: nuoria, nuorisotyöntekijöitä, opettajia, kansamme edustajia, kunnallis- ja saamelaispoliitikkoja, bändejä, järjestöihmisiä, yksi ministeri ja niin edelleen. Studion suorassa tunnelmassa on ehtinyt käväistä viitisenkymmentä eri persoonaa. Biisilistalla on ollut monenmoista, hyvälle lappilaiselle nuorisomusiikille on löytynyt tilaa miltei joka lähetyksessä.

Teemat ovat liikkuneet siellä täällä, mutta kumminkin tiukasti nuoriin liittyvissä asioissa. Inari on muuttotappioinen kunta, josta nuoret lähtevät joukolla muualle opintojen perässä. Niinpä lähtemisen teema on ollut aika kantavana. Alunperin tarkoitus oli viestiä myönteisestä nuoruudesta ja linja on pitänyt varsin hyvin. Kauhajoen ampumatapauksen jälkeen oli pakko kurkistaa enemmän sitä tummempaa puolta nuoruudesta, sille ei voinut mitään.

Ohjelmaa on tehty siten, että pääosin meitä on ollut studiossa kaksi: keväällä 2008 kanssani oli Mortti ja syyskuusta 2008 alkaen Mortin seuraajaksi Inarin seurakuntaan valittu Soikkosen Mari. Ohjelman nimi viittaa myös Inarin moniyhteisölliseen Selvä Peli -työhön, toimintaan inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta. Radioshow on ollut yksi seurakunnan ja kunnan nuorisotöiden yhteispanostus tälle työlle. Muutaman kerran mikrofoneja ovat käytelleet juontomielessä myös vierailevat tähdet valovoimaisimpana Keminmaan nuorisotyön tehoduo Sanna ja Anu, jotka istutettiin Radiomanin ääreen Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajon yhteydessä syksyllä 2010. Mainittava on myös ivalolainen Tampereella, Pauli, joka jäädytti käpyä parin vuoden ajan.
Mitä jäi käteen ja entä sitten...???

Ohjelman teko on ollut mukava, muuta työtä täydentävä ja piristävä, joskin varsin sitova lisä työhommiin. Jokaikinen haastattelu tai ohjelman teko on ollut myös oma oppimiskokemuksensa. Vaikka asia olisi ollut tuttu, on jutunteko pakottanut selvittelemään asioita myös muista kuin jo tunnetuista näkökulmista.

Ihmiset, joita ohjelmaan on haastateltu, ovat poikkeuksetta olleet täysillä mukana, kiitos siitä jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä. Kuuntelijoitakin lie ollut, kiitokset tähänastisesta.

Haluttaisi jatkaa, mutta ehkä on aika pistää homma ns. telakalle ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Miksi näin? Yksi syy on se, että Mari on siirtynyt aktiivinuorisotyöläisen hommista muihin elämälle tärkeisiin kasvatusprojekteihin. Lämpimät onnittelut iloisen perhetapahtuman johdosta... Ehkä jonain päivänä taas nuorisotyöhön ja studioon, mutta first things first...

Toinen peruste liittyy ohjelman pitkähköön historiaan. Sinällään on niin, että nuoriin liittyvät asiat ja nuoret eivät lopu ikinä. Asioiden esilläpitämisen tarvekaan ei katoa mihinkään, päinvastoin. Näkökulmiakin löytyy eivätkä ideat itsessään ole loppuneet, mutta ohjelman rakenne kaipaisi uudistamista. Tietty sapluuna toimii aikansa, mutta lopulta se jähmettää liikkeen paikoilleen. Aika on kuitenkin ollut jo pitkään tiukilla eikä sitä ole riittänyt kehittämiseen, vaikka itse show on pyörinyt tauotta muutamia force majoure peruutuksia lukuunottamatta. Se on ollut oikeastaan hämmästyttävää, mutta vuorovedolla on hoideltu loma-ajat, virkamatkat ja muut poikkeustilanteet.

Näiltä pohjin näyttää siltä, että etsivä Ronja sekä NuVan entinen ja Osku ry:n nykyinen pj Jenni olivat näillä tietämin ohjelman viimeiset haastatellut persoonat. Ainakin toistaiseksi on näin ja asiaan palataan aikaisintaan keväällä 2013, mahdollisesti vasta ensi vuoden syksyllä.

Vauhti kiihtyy...


Kolmas peruste liittyy kalenteriin. Heinäkuussa Kunnantalo on kiinni ja sen syövereissä on petollisen rauhallista työskennellä. Osasto on lähes tyhjä, Inari viikkojen kimpussa ahertava kulttuurisihteeri tekee lyhyitä pyrähdyksiä naapuritoimistoon ja juoksee sitten heti uusien tapahtumien kimppuun.

Katselin toimiston rauhassa tulevan syksyn tapahtumakalenteria. Aikamoista, ohikiitävä epätoivon hetki sai kysymään, etteikö tämä lopu ikinä. Ilmassa on lisäksi kaikenlaista epävarmuustekijää. Varmaa on toisalta se, että matkustella saa. Siitä pitää huolen yksistään jo se, että Flow 4 YU -hankkeen ohella käynnistyy myös Enpi Kolararctic rahoituksen turvun Connecting Young Barents -hanke välittömästi elokuussa Altassa pidettävän Aronnes Rocken -tapahtuman yhteydessä. Huhu kertoo, että kolmaskin kv-hanke häämöttää ja kumminkin pitäisi tehdä myös Inarissa. Matkustelukolmion kärjet syksyllä ovat jokatapauksessa Alta - Murmansk - Helsinki. Muutenkin syksyyn kasaantuu perinteisesti ihan älyttömällä tavalla ihan liikaa ihan kaikkea. Rovaniemen matkojen määrää ei viitsi edes ajatella...

Ei tämä sitten vissiin helpota ennenkuin eläkkeellä, joten on pakko karsia. Aikataulumielessä ei harmita jättää ohjelmaa tauolle, vaikka se on ollut monella tavoin myös henkireikä kuten myös kirjoittaminen.

Blogin kirjoittelusta en luovu, sitä jatkan tavoitteena se, että blogi päivittyisi pari kertaa kuussa myös jatkossa. Pestini Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa kestää ainakin tämän vuoden loppuun ja se tarkoittaa kirjoittamista myös tuohon valtakunnalliseen ammattijulkaisuun
Näillä mennään. Vielä on on onneksi kesää (???) ja kesälomaakin jäljelllä. Elokuussa rynnistetään sitten taas...

Sitä odotellessa

Sköö

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Nykyisten ja entisten nuorten sosiaalinen media




Nuorisotyössä yksi kantava juttu on se, että yritetään mennä sinne missä nuoret ovat. Havainto on johtanut siihen, että myös verkossa tapahtuva nuorisotyö ja -tiedotus työmuotoina ovat nousseet kovaan kurssiin, hankkeita pyörii ja euroja nettipohjaiseen toimintaan löytyy.

Siitä huolimatta en tunnustaudu erityisen verkkouskovaiseksi. Lapin  Nuorisotiedotuksen portaali LaNuTi on tietysti tiedotuksessa jokaisen lappilaisen nuorisotyöntekijän perusväline. Nettinuorisotaloja on kehitelty ja yksi peruste niille on se, että varsinkin harvaan asutulla alueella ne demokratisoivat nuorisotyön palveluita. Enpä tiedä, sillä siellä missä on harva asutus, on vähän väkeä ja hitaimmat nettiyhteydet. Nuoret sinällään viettävät aikaa paljon netissä ja minun kokemus on se, että reunaseuduilla nuoret haluavat mielummin suoria kontakteja eli elävän kosketuksen nuorisotilaan  ja -ohjaajaan sekä muihin nuoriin. Nettinuorisotalo on minun määrittelyissä mielumminkin suurten keskusten kuin reuna-alueiden toimintatapa.

Sitten on aloitekanava. Periaatteessa hyvä idea, mutta joku mättää. Joku tekee asiasta väkisin synnytetyn makuisen. Varsinkin silloin, jos aloitteille on kehitelty muita väyliä, jää epäselväksi onko syytä panostaa kanavan olemassaolon uupumattomaan ja jatkuvaan markkinointiin, sillä se on minimiedellytys sille, että kanavaa käytetään. Minusta tuntuu, että ei ole. Ei ainakaan täällä, jossa väkimäärät ovat vähäiset ja asioihin liittyviä parannusehdotuksia voi tehdä helposti suoraan asianomaisille ja toisaalta nuorten osallisuusryhmät ovat toimissaan aktiivisia..

Sitten ovat blogit. Itse olen bloggaillut vuodesta 2008 alkaen ja jatkan näissä nuorten ja nuorisotyön jutuissa näillä näkymin edelleenkin. Sitten on vielä vaikka mitä muuta, myspacet, youtubet ynnämuut....

Väyliä on paljon ja nuoret myös käyttävät niitä paljon. Johtopäätöksenä on se, että olipa oma asenne nettihommiin mikä tahansa, nuoisotyöläisen on liki pakko ottaa välinettä ns. haltuun ainakin jossain mitassa.

Sosiaalisessa mediassa ylivoimainen ykkönen jo pitkään on ollut Facebook. Itse kirjauduin naamakirjaan joskus 2009 tai jotain, ja sen jälkeen olen käyttänyt sitä yhtenä työvälineenä. FB:lle on odotettu seuraajaa ja joskus joku tuleekin, mutta milloin ja missä muodossa, se on eri juttu. Google +:lta odotettiin paljon, mutta se ei ole koskaan noussut todelliseksi vaihtoehdoksi.

Tutkimukset kertovat, että nykynuoret käyttävät juuri naamakirjaa tosi paljon. Siksi FB on mainio, tehokas ja nopea väline tiedottaa. Se tarjoaa mahdollisuuden erilaisten avointen tai suljettujen ryhmien perustamiseen ja niitä onkin sitten synnytetty viestintäpajalle, Radio Inariin sekä nuorisotiloille Vintti ja Stönö sekä NuValle. Velvoitetta ei ole, mutta jokainen nuorisotyöläinen, joka haluaa, voi tehdä sosiaalisessa mediassa työtään siinä määrin kuin järkeväksi katsotaan. Facebookissa on myös suht nopea ja helppokäyttöinen reaaliaikainen keskustelumahdollisuus sekä sähköposti. Pakko on tunnustaa, että näistä kaikista on ollut tosi paljon hyötyä arjen työssä.

Naamakirjan salakuoppia

No mikä näin mainiossa systeemissä voisi arveluttaa. Aika monikin asia, mutta tässä muutama.

Ensimmäinen liittyy ajankäyttöön. Sosiaalinen media kuten koko hiton netti-/läppäri-/kännykkä- jne. kulttuuri vaikuttaa ajankäyttöön. Se tehostaa sitä, mutta salakavalasti se hiipii myös muuhun kuin varsinaiseen työaikaan. Se jatkaa työpäivää ja sen pitäisi näinollen olla työnantajan riemuvoitto. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun töitä tehdään bloggerissa tai naamakirjassa vapaa-aikana. Itseasiassa niitä tehdään käytännössä yksinomaan ns. omana aikana, kuten nytkin tapahtuu...

Miksi niin. No siksi, että jos haluaa käyttää vaikkapa FB:ia työvälineenä, pitää sitä tehdä säännöllisesti.: tehot saadaan sillä, että siellä joko ollaan tai sitten ei... Sama pätee blogiin: joku säännöllisyys on tarpeen tai ne harvatkin lukijat katoavat.

Opettajien kohdalla on käyty keskustelua siitä, voiko opettajalla olla oppilaita FB -kavereina. Hyvä kysymys, joskin outo, jos ajatellaan, että naamakirjaa käytetään työvälineenä. Ainahan toki voi luoda eri profiilit itselle ja virkaminälle ja jälkimmäisen kohdalla on sitten  kyllä hyväksyttävä kaikki halukkaat nuoret kavereiksi. Näinhän menettelee mm. nettipoliisi, joka suorastaan yllyttää kaikki kavereikseen.

Naamakirjan salakuoppa on myös siinä mitä lipsauttelee päivityksiin. On syytä olla tosi tarkka, nuoret seuraavat ja Facebook muistaa... Aikajana on helpottanut uteliasta tirkistelynhalua entisestään.

Entisten nuorten paikkakunnat

Osaavat ne keski-ikäisetkin. Minä sain joskus alkukeväästä kutsun ryhmään nimeltä Entisten nuorten Rovaniemi. Liityin siihen niin nopeasti kuin kesti tajuta mihin minua pyydettiin. Aika nopeasti sen jälkeen minut pyydettiin ryhmään nimeltä Entisten nuorten Ivalo. Sama tarina. Ja liittymisistä lähtien... Niin, on tunnustettava, että olen ollut tosi monien keski-ikäisten kaltaisteni tavoin koukussa kyseisiin ryhmiin.


Aika hyvä ja elinkelpoiseksi osoittautunut idea. Suhteellisen pikaiseen tahtiin Rovaniemipoppoo on kerännyt yli 4600 ja Ivalo lähes 1400 (!)  jäsentä. Olen pohtinut sitä, että mistä ryhmien suosio oikeasti kertoo. Niin: kaukokaipuu vai mikä, aavan meren tuolla puolen jossakin on jotain, joka peruuttamattomasti on mennyt, mutta joka on jättänyt pysyvät jälkensä. Ehkei kannata yleistää, mutta no, menköön: siitä on kyse...

Minä en ole ihan varma, mutta tuo Rovaniemi taitaa olla ensimmäinen tai ainakin niitä ihan ensimmäisiä entisten jonkunkyläläisten ryhmiä, joita on noussut sittemmin kuin sieniä lämpimän syyssateen aikana. Nostan Radio Inari ja Selvä Peli -lippikseni korkealle keksijöille ja sivuston ylläpitäjille. Hienoa. Rovaniemellä on jopa viritelty keskustelua kulttuuripalkinnosta. Ei paha idea, on kotikaupunkini niitä pöljemminkin perustein jakanut. No, palkinto tai ei niin pisteet ylläpitäjille: työ ei taida olla ihan vähäinen. Sen verran hilpeitä keskusteluketjuja sivulle syntyy, että saapi varmaan olla tarkkana.

Noiden kahden sivuston ohella kurkistelen toisinaan myös Inarin sivuille. Kiintoisaa. Minua on hämmästyttänyt se millaista kuvamateriaalia niihin toimitetaan. Aivan uskomattoman hienoja kuvia eri ajoilta. Ei voi mitään, mutta pakko on ollut osallistua keskusteluihin. Kuvat Rovaniemestä silloin ennen, 1960 -luvun lapsuuden maisemista, ovat palautelleet mieliin jo monia unohdettuja asioita ja näkymiä. Myös joitakin ihmisiä niiltä ajoilta on löytynyt, joskin varsin verkalleen. Näyttää siltä, että pääosa varsinkin Rovaniemisivun käyttäjistä on himpun verran meikäläistä nuorempaa, Ivaloporukoissa tilanne on kiintoisaa kyllä ehkä toisinpäin...

Ivalosivuilla minua pyydettiin latailemaan kuvia entisestä ja nykyisestä nuorisotoiminnasta ihan nuortenkin kuvien muodossa. Kaikki seuraamani sivustot (ylläpitäjät) ovat ohjeistaneet upeasti säännöt sekä kuviin liittyvät huomioitavat seikat. Minä olen latausrajoitteinen. Olen lataillut kuvia näihin koukkusivustoihin, mutta siten, että niissä ei ole tunnistettavia yksittäisiä ihmisiä. En tee sitä jatkossakaan, kun en toimi niin naamakirjassa muutenkaan. Rakennuksia, luontoa, kehittyviä toimitiloja ynnämuuta tulee.

Ei voi mitään, olen ylivarovainen tässä mielessä. Suotakoon se minulle anteeksi. Ammattikuvaan liittyy monia hienoja asioita ja vapauksia. Mutta siihen liittyy myös velvoitteita ja vastuu. Lasten ja nuorten kuvilla on huiskittu netissä huolimattomuuksiin asti ja jäljet pelottavat. Joten siltä pohjalta...

Miettii

Skööö