sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Rockin voimin rajojen yli ja saamekulttuurin puolesta









Sain sunnuntain 1.11. vastaisena yönä klo 01.20 tekstiviestin: Voitimme! Hähää! Öiset tekstiviestit ovat harvoin mukavia, pelottaviakin: mitähän nyt on sattunut ja kenelle?

Mutta tuo oli todella mukava viesti ja tuli Hollannista SomBy -yhtyeen kitarasankari Oulalta. Jo viime blogissani kirjoittelin siitä kuinka tuo Suomen saamerockin yksinäinen on ollut esillä erityisesti voitettuaan saamelaisten Euroviisut Sáme Grand Prixin viime huhtikuussa Kautokeinossa. Julkisuus jatkui lokakuun alussa Suomen Saamelaiskäräjien kulttuuripalkinnon myötä.

Sàme Grad Prix on muuten kova juttu erityisesti Norjassa, kovempi kuin mitä täällä Suomessa ymmärrämmekään. Näin kertoili samainen Oula minulle Selvä Keli -lähetystä varten Vasatokassa Rajarock sunnuntaina tekemässäni haastattelussa. Juteltiin, koskapa SomBy lunasti Kautokeinon pippaloiden tuloksena saamelaisten edustuspaikan Hollannissa 30.10. pidettyyn vähemmistökielten Euroviisuihin (Liet -festivaali). Pitihän sitä kuulostella yhtyeen inarilaissiiven Oula (guitar) - Juho (basso) tunnelmia juuri ennen edustus- ja kilpailumatkaa Keski-Eurooppaan.

No... Bändi matkusti, soitti ja voitti tämänkin kekkerin tuomariäänestyksen. Selvä Keli iloitsee bändin menestyksestä: ei se ole ihan yksinkertaista, kun nuori porukka elää hujan hajan pitkin Pohjois-Suomea Inarin kirkonkylän ja Oulun muodostaessa jäsenten asuinpaikkojen ääripisteet. Sopii kokeilla.

SomByn nousussa on osin hyvinkin erilaisista lähtökohdista huolimatta jotain samaa kuin sallalaisen Stalingrad Cowgirlsin nosteessa: hienot nuoret, syrjäseudut, palava into, tuoreus ja periksiantamattomuus. SomBy on tietysti myös oiva saamekulttuurin tunnetuksi tekijä.

Kumminkin: molempien antama esimerkki kannustakoon muitakin. Ei se eteneminen ole paikkakunnan koosta ja mahdollisuuksista kiinni. Onhan meillä muuan Nighthwiskin, Kitee vai miten se meni. Kuka tietää jotain Kiteestä, no Kiteen Pallo ja Tuomas Holopainen...

Rajarockin 20 värikästä vuotta


Lokakuun lopulla soiteltiin järjestyksessään 15. Rajarock -tapahtuma. Ensimmäinen toteutettiin todella jo elokuussa 1989 Utsjoella, joten tosi pitkään tämä nuorten 14 - 19 -vuotiaiden kellaribändeille kohdistettu koulutus- ja konserttitapahtuma on kestänyt vuosien saatossa.

Alunperin kekkeri kohdennettiin Suomen Lapin ja Norjan Finnmarkin rajaseudun bändeille. Koko 2000 -luku on sitten menty kierrellen kaikkien neljän Barentsin maan kulttuuri- ja nuorisotaloja. Kierto on ollut alueellisesti haastava: 2001 Inari, 2002 Haaparanta - Tornio, 2003 Apatity, 2004 Inari, 2005 Västre Jakobselv, 2006 Haaparanta - Tornio, 2008 Polarnye Zor ja juhlatapahtuma 2009 siis alkujuurilla Inarissa.

Värikkäitä ja hankaliakin tilanteita on riittänyt. Erityisesti rajamuodollisuudet ihan erityisesti itäisen rajan ylittelyissä ovat olleet parhaimmillaan useiden tuntien eksoottisia ja ikimuistoisia sessioita. Konserteista mieleen on jäänyt syvimmin ehkä Apatityn Rajarockin konsertit. Kyseessä oli 60.000 asukkaan kaupungin ensimmäinen kansainvälinen rocktapahtuma kautta aikojen. Kulttuuritalo pullisteli, yleisöä kahtena iltana yhteensä n. 1500 ja meno hillitöntä, suorastaan raivokasta. Vieläkin voi tuntea sieraimissaan käytävillä leijuneen imelän
tuoksun, joka ei suinkaan lähtenyt mahorkasta. Ja paikalliset skinit... Hivenen hirvitti...

Myös 2005 Varanginvuonon rannalla muistuu helposti: kolme päivää hyvin raskasta ja hyvin mustaa kirkonpolttoheavya. Meni tajuntaan, meni todella. Musiikillisesti riipivin elämys, jota toisaalta ryyditti pikanttina vastapainona petroskoilainen Karelian Group, slaavilaista rytmimusiikkia ja ikähaitariltaan muistoja taannoisilta Komsomol ajoilta.

Noista ajoista tapahtuma on armeliaasti kehittynyt musiikillisesti monipuolisemmaksi. Myös bändien taso on ollut nousukiidossa.

Rockin rajaton kieli

Väliotsikko on niin klisee, mutta samalla niin totta. Otetaanpa vaikka sähkökitara. Se on maaginen laite. Eipä siinä välttämättä puhumiseen tarvita yhteistä kieltä. Kitaraa soitellaan venäjäksi, norjaksi ja niin edelleen lopulta tavalla, joka saa eri kulttuureista tulevat nuoret ymmärtämään toisia salamavauhtia. Oivallinen pikakurssi naapurikulttuuriin.

Rajarockin olemukseen onkin koko sen olemassaolon ajan kuulunut se, että konsertit ovat vain toinen puoli asiasta. Bändi- tai soitinkohtainen workshoptyö on ollut vähintään yhtä vahvassa asemassa. Sotketaan eri maiden basistit, rumpalit jne. omiin sekakieltä puhuviin työryhmiinsä ja siitä se ryhmäytyminen lähtee.

Konseptiin on kuulunut myös se, että isot keskukset kuten Murmansk, Tromssa tai Rovaniemi on kierretty kaukaa. Konsertit on järjestetty kuntakeskuksissa, mutta monesti koulutus ja asuminen on viety ns. sivuun. Niin tänäkin vuonna. Nuorisokeskus Vasatokka oli mahtava kehys. Sijainti keskellä ei mitään takaa sen, että on pakko keskittyä olennaiseen. Se tuppaa pitämään porukan virkeänä ja yhtenäisenä.

Lähtökohta kaikkeen on lopulta aika yksinkertainen ja se tärkein, nuorten musiikillinen osuus on toiminut koko ajan. Byrokraattisia pulmia matkan varrella on riittänyt ja aikuisten yhteistyöverkoston luomisessa ja toiminnassa on ollut omat pulmansa. Muutamia tahoja ja nimiä on nostettava kaiken paljoudessa esiin: Lapin läänintaiteilijat Juha ja Hannu, Kjell-Magne ja Runar Vesisaaresta, Jari Haaparannasta, Lusku Torniosta, Juri ja Maria Murmanskista. Lista on pitkä tässä vain ohut siivu, liian moni on ohitettu.

Kokoonpanoja on vuosien varrella noussut Rajarockstagelle karkeasti arvioiden lähes 80. Monia hyviä tarinoita: äärimmäisen taitava murmanskilainen progeyhtye Kurazh, torniolainen rockrock jamikokoonpano Poco Loco, inarilaiset tyttöbändi Raide Vaciot, powermetallibändi Eklipticon sekä Inarin kirkonkylän Decadence, taitava ja tajunnan räjäyttävä heavykokoonpano
Cryptic Death Haaparannalta, tulvan Polarnye Zorilaisessa hotellissa aiheuttanut taidokas metsäpunkyhtye Heika and the Paranoids Pasvikista... Lista on pitkä.

Decadencen keikka Apatityssa oli yksi legendaarisista: orkesterin vilkasliikkeinen rumpali-kitaristikaksikko Anssi-Jeremy ehti riisua T-paitansa kesken Final Countdownin. Soitto ei katkennut...

Rajarock in the future

Jatkon osalta eletään nyt tienhaarassa. Homma jatkuu, mutta miten se selviää aikanaan. Joulukuussa verkosto kokoontuu Perämerenkaarelle luomaan jatkoa varten linjauksia. Uudistuksia on odotettavissa, mutta sinällään matka jatkuu.

Se onkin toivottavaa, sillä nuorten palaute järjestäjille on aina ollut selvä: hieno homma, tottakai jatketaan...

Myös järjestäminen on ollut mukavaa, tarinoita riittäisi. Äänestän myös jatkamisen puolesta.

S