Etsintäkuulutus: Toiminnanohjaaja Inarin viestintäpajalle

Myönteiset uutiset ensiksi. Näinä aikoina ei ole ollenkaan itsestään selvää se, että kun kunnassa syystä tai toisesta vapautuu tehtävä, siihen saa automaattisesti täyttöluvan. Inarissa asiat ovat onneksi olleet toisella tolalla. Kun vuonna 2009 vapautui eri syistä sekä liikunta- että kulttuurisihteerien tehtävät, ei asiassa jääty turhia pohdiskelemaan vaan tehtävät pantiin oitis hakuun ja täytettiin aikanaan pätevillä työn jatkajilla. Oireellista kaikelle oli, että satuin olemaan reissuillani Lapin taidetoimikunnassa päivänä, jona sivistyslautakunta pisti kulttuurisihteerin viran hakuun. Eivät meinanneet toimikunnassa epäuskoiset uskoa, että näin tapahtuu...

No. Lisää tehtäviä on vapautumassa. Nyt nuorisotyön porukoissa käy niin, että viestintäpajan pitkäaikainen vastaava työelämävalmentaja on siirtynyt toisille tiedotuksen areenoille ja olemme saaneet luvan pistää toiminnanohjaajan paikka hakuun.

Virallisesti se tapahtuu tänään 20.12., joskin juttu on kiertänyt jo kolmisen viikkoa. Hyvä niin, toivottavaa olisi, että saadaan paljon ja vahvoja hakijoita. Hakuaika päättyy muuten keskivikkona 18.1.2011 klo 15.00 ja hakuilmoituksen löytää vaikkapa osoitteesta http://www.lanuti.fi/ ja sieltä Inarin sivut. Mollin sivuille tiedot singahtavat myös ennen joulua.

Miksi Inariin ja miksi juuri tuohon tehtävään? Viestintäpajaa on kehitetty tavoitteellisesti koko 2000-luku tarkoituksena luoda paikallinen nuorisotiedotuksen ja neuvonnan monipuolinen toimintakeskus. Toisiin tehtäviin siirtynyt Jamo on tehnyt tässä suhteessa mittavan kehitystyön aluksi kolmen ESR-rahoitteisen hankkeen (Apro -> Intro -> Nitro) kautta ja sittemmin muuten vain.

Työn tulokset näkyvät. Perustat ovat iskussa. Kunta on vakiinnuttanut viestintäpajan osaksi nuorisotyön palvelutuotantoa jo keväällä 2006. Paja on värikkäiden vaiheiden jälkeen säilyttänyt myös itsenäisen asemansa nuorten työllistäjänä sekä koulutusmahdollisuuksien kehittäjänä. Tekniset perusvalmiudet ovat hyvät ja mahdollisuus pyörittää EU:n pohjoisinta ja nuorisomyönteisintä paikallisradiota Radio Inaria on osoittaunut oivalliseksi metodiksi mediatyöpajan arjessa.

Pajan työpajavaiheen (1995 - 2010) aikana siellä on piipahtanut yhdestä kuukaudesta vuoteen kestävässä toimenpiteessä runsaat 350 nuorta. Se on kova luku varsinkin kun pääosa on ilmoittanut hyötyneensä jaksosta. Lappilaisen työpajan tyyliin se kuuluisa The Next Step on useimmilla ollut ammatillinen koulutus. Paja on tarjonnut nuorille siirtymävaiheessa sopivaa tekemistä, yhteisöllistä toimintaa ja aikaa pohtia mitä sitten, kun pajapäivät ovat luetut. Parin viime vuoden ajan on mielestäni myös olty ytimessä: nuoria on riittänyt (kuluvan vuoden aikana 45 eri henkilöä!) ja keski-ikä on pyörinyt siinä 20 vuoden tuntumassa. Tytöt ovat pääosin puuttuneet syystä, jota emme tunne.

Toiminnajohtajan pesti on kiintoisa ja haastava. Kahta samanlaista työpäivää ei löydy. Paja on paitsi monipuolista viestintää edesauttava myös kasvatustyötä. Kokonaisuus tekee paketista haasteellisen, mutta aika ei takuulla tule pitkäksi. Kysykää vaikka Jamolta tai kuluneen syksyn vastuuhenkilö Mortilta.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan millaiseksi hakemuspaperipino toimistoni sekasotkussa kasvaa. Pajan kautta on moni inarilainen päätynyt myös opiskelemaan mediaa ja sitä kautta työelämään. Myös työllistämisguruja paja on synnyttänyt. Hakijoita voisi olla niinmuodoin myös ns. omasta takaa.

Niin. Elämässä vaikuttavat kuitenkin monet jutut ja lähteminen ei ole ihan yksinkertaista. Joten saapas nähdä. Kaikille, joita kiinnostaa voisin todeta, että tämä tilaisuus ei kuitenkaan ihan heti toistu

Skoeoe

Ai niin 1:

Selvä Keli toivottaa kuuntelijoilleen/lukijoilleen rauhallista joulua ja hyvää uuttavuotta. Radioshow myös joululomalla normiaikaan to 19-20. Palataan syksyn tunnelmiin siten, että 23.12. ovat äänessä nuoret ja 30.12. nuorisotyöläiset

Ai niin 2:

Pidän pyynnöstä myöskin Allianssin uusituilla sivuilla (http://www.alli.fi/) kuukauden blogia joulu-tammikuun ajan.

Tunnelmia eduskunnasta

Asiat usein johtavat toisiin asioihin. Tornion nuorisoneuvoston ja Inarin nuorisovaltuuston tammikuinen Vasatokan koulutustilaisuus päätti vastata inarilaisen kansamme edustajan Janne Seurujärven kutsuun yksituumaisesti KYLLÄ. Lupaus lunastettiin 25.11. jolloin 25 nuorta vaikuttajaa piipahti opintomatkalla eduskunnassa. Lähes kaikille vierailu oli lajityypissään ensimmäinen. Ryhmä teki opastetun kierroksen, tutustui eduskunnan työtapoihin sekä seurasi kiintoisaa hallituksen kyselytuntia Isossa Salissa. Kohokohtana oli kumminkin kansanedustajan kyselytunti, jossa Janne joutui koville nuorten tiukkojen kysymysten ristitulessa.

Perusasioiden äärellä

Nuoret valmistautuivat kohtaamiseen huolellisesti. Kysymysten pohdinta oli alkanut jo kotipaikkakunnilla ja yhteinen junamatka kului osin tässäkin merkeissä. Lopullinen työstö sekä kysymykset/esittäjät hiottiin pienissä ryhmissä Helsingin Nuorisoasiankeskuksen ystävällisesti osoittamissa tiloissa Toimintakeskus Hapessa.

Oli mahtava seurata miten intensiivisesti porukka teki työtänsä. Purkutilanteessa oli vain yksi ongelma: missä järjestyksessä kysyttävä sanotaan ja mitä runsaassa puolessa tunnissa ehtii. No, nuorten tapa toimia on mutkaton ja mitään kilpalalaulantaa tai arvovaltameinikiä ei ollut ilmassa. Happea riitti ja työnjako syntyi rivakasti.

Kansanedustaja kohtaa nuoria

Asetelma oli kiintoisa. Mies, joka aikanaan on esittänyt Inariin nuorisovaltuuston perustamista, on itse päätynyt maamme vallan ytimeen tai ainakin hyvin lähituntumaan. Kyselytunnin ilmapiiri olikin varsin vapautunut.

Ensimmäinen kysymys singahti suorasuuntauksella kotinurkilta: Inarin NuVan varapuheenjohtaja Sunna esitti huolensa Inarinjärven raskaaksi arvioimaansa kaavoitushanketta koskien ja tehosti huoltaan kysymyksellä siitä onko Pallaksen ja Suuren Järven suunnitelmat koko Lapin vääjäämätön tulevaisuuden tie, tie joka hautaa alleen suureen ääneen markkinoidut luontoarvot.

Loistava kysymys, erittäin ajankohtainen. Jäätävä pelinavaus. Osui ja upposi: "Jahas, täällähän mennäänkin heti asiaan, edellinen aikuisdelegaatio oli kiinnostunut ensimmäiseksi edustajien torkkupeitoista..."

Tilaisuus eteni samaa rataa: luonnonsuojelu, ydinvoiman jatkorakentaminen ja loppusijoittaminen, nuorten mielenterveys ja päihteet, Lapin poismuuton estäminen, äänioikeusikäraja, mitkä ovat olleet keskeiset aloitteesi....

Mitä jäi käteen. Paljonkin. Jututin nuoria illalla majapaikassa ja juteltavaa riitti. "Poliitikkoimaista, osa asioista jäi vaille selkeätä vastausta, pyörittelyä asioilla jotka tosin ovat hankalia, kiintoisa ja mukava tapaaminen, kannusti mukavalla tavalla..." Kommentteja oli.

Selviäkin vastauksia tuli: Rautatie Jäämerelle - ehdottomasti, äänioikeusikäraja 16 -vuoteen - kyllä ja mahdollisimman pian - energiajuomat vain täysikäisille kyllä...

Minua miellytti moni asia. Kärjessä nuorten ennakkoluuloton ote ja kansamme edustajan kannustava viesti lappilaisnuorille: opiskelkaa, osallistukaa ja luottakaa itseenne sekä Lapin tulevaisuuteen. Eikä minulla ole syytä nähdä mitään teennäistä, kosiskelvaa tai jotain tämmöistä Jannen tilaisuuden jälkeisessä kommentissa: onpa teräviä nuoria...

Kaikkineen: mukava jälkimaku.

Koko tilaisuus on nauhalla. Minulla on materiaali Selvä Keli -lähetykseen 2.12.2010 täysin valmiina. Kyselytunti ja Tornio NuNen pj Riston sekä Inarin NuVan jäsen Kaisun punnittuja ajatuksia eduskuntavierailusta. Koko matsku matkaa ajallaan myös Tornioon, Nuorisokanava Hertzilä tekee mitä tekee. Kantsii kuunnella, joka pystyy, Radio Inari...

Sköö

Etsin kunnes löydän mun...

Onpahan ollut marraskuu. Keulinut on ennenkin, mutta nyt on lähes irronnut käsistä Pirullista tässä kaikessa on se, että asiat ovat sinällään kiintoisia ja eteenpäinvieviä. Sen myötä kierre ja vapaa pudotus on valmis.

Viestintäpaja tukee nuorten kasvua

Yksi syksyn toiminnallisista kohokohdista oli 13.11. soitettu viestintäpajan 20 -vuotisjuhlakonsertti. Paja perustettiin itseasiassa jo 1989 ja oli tuolloin Lapin silloisen läänin ensimmäinen videotyöpaja. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen Ivalon ohi kohti Järveä. Joukkotiedotuskasvatus on muuttunut vuosien kuluessa medialukutaitojen opettamiseksi, analoginen tekniikka bittien digitaaliseksi ilotulitteluksi ja toiminta on laajentunut muutoinkin paljon.

Paja on toiminut 15 vuotta myös nuorten mediapainotteisena työpajana. Ensimmäinen työllistettyjen nuorten joukko aloitti miltei päivälleen 15 vuotta sitten. Työllistämisen profiilikin on muuttunut: tuolloin lähes koko kahdeksanhenkinen joukko oli ammattikoulun käyneitä nuoria, jotka 1990-luvun talouden syöksykierteen seurauksena eivät olleet tehneet päivääkään koulutustaan vastaavaa työtä. Lama vei työt kirvesmiehiltä sekä sähkö- ja LVI-miehiltä ja muilta rakentamisen ammattilaisilta vuosiksi. Koulutus oli aloitettu vaiheessa, jossa mm. Saariselkää rakennettiin tiuhaan ja lopulta valmistuttiin vaiheessa, jossa sahan sointi ja vasaran pauke oli vaiennut pitkäksi aikaa.

En ole koskaan laskenut kuinka moni nuori tuon jälkeen on ollut viestintäpajalla töissä tai harjoittelussa. Tosi moni, useita satoja, varovaisenkin arvion mukaan noin 350, joten pajan merkitys ei ole vähäinen. Tarinoita on paljon. Pääosin nuoret ovat sittemmin löytäneet paikkansa ja usea on päätynyt media-alan koulutuksen kautta arvostetuksi alan ammattilaiseksi. Heitäkin on kymmeniä. Ja mikä mukavinta: tosi monet hyvissä tehtävissä. Kaksi heistä on löytänyt tiensä mediaopiskelijoiden kouluttajiksi Lappiin ja yksi työllistämishankkeiden hallinnoijaksi Etelä-Savoon. Vahinko kiertää; inarilaisille mediaopiskelijoilla on omat pedagogit ainakin Inarin SAKK:ssa sekä Tornion Lappia-opistossa. Mahtavaa.

Nyttemmin pajan kohderyhmä muodostuu pääosin 17 - 21 -vuotiaista nuorista, lähinnä nuorista miehistä. Ollaan mielestäni ytimessä: asiakkaat ohjautuvat nuorisotyön oman työn kautta pajalle, josta ollaan kehitelty matalan kynnyksen tukipistettä. Ollaan ajateltu, että kynnyksen pitää olla niin matalalla, että sitä ei ole. Jokaista nuorta, joka haluaa, kuunnellaan ja kaikkien kanssa keskustellaan. Elämäntilanne ratkaisee, tavoite on löytää harjoittelu- tai työpaikka kaikille nuorille, jotka sitä tarvitsevat. Avainsanat ovat nuoren oma motivaatio ja elämäntilanne. Ja jos radio- tai videotyö ei kiinnosta, niin etsivä työ yrittää löytää muita ratkaisuja. So simple.

On ollut tosi mukava havaita, että periksiantamattoman puhumisen ja tekemisen tuloksena pajan työtä arvostetaan ja se nähdään tärkeänä osana kunnan palvelutuotantoa. Tästä on osoituksena mm. kunnan halu panostaa Radio Inarin kehitystyöhön.

Viriilin kirvesmiehen solistina

No. Juhlia vietettiin siis työn merkeissä viestintäpajan omimmalla osaamisalueella. Pajarock 2010 oli kokonaisuudessaan tasokas tilaisuus. Esiintyjäkaarti koostui miltei kokonaisuudessaan entisistä ja nykyisistä sekä Vasatokan bändileiri workshopin kautta kenties myös tulevista pajalaisista.

Viestintäpaja toi stagelle oman rokkikokoonpanon nimeltänsä Viriili Kirvesmies. Rumpalin bändi lainasi The Second Best yhtyeeltä, muut soittajat olivat omia. Rumpali Ollikin on Ivalon kylän lahja pääkaupunkiseuduin rokkikartalle, takavuosien viestintäpajalainen hänkin.

Tiesin kyllä, että herrat ovat musikaalisesti lahjakkaita rokkimiehiä. Yhdessä ei kuitenkaan oltu aiemmin soiteltu. Ällistyttävän hienosti poppoo veti kahden viikon harjoittelun tuloksena, Olli tuli mukaan soundcheckissä. Myös taustahenkilöille löytyi tehtävät: työvalmentaja Mortti veti komeasti Juicen biisin Outoon valoon. Allekirjoittaneelle oli langetettu lyömäsoitinsoolo soittimena triangeli. Esiintymiseni kokonaiskesto oli muuten viisi sekunttia. Pidin suuressa arvossa sitä, että herrat, jotka sentään ovat soittajia isoilla kirjaimilla, uskoivat minulle tuon yhden iskun mittaisen soolon. Olo oli ihan rok rok...:D

Kun katselin konsertin kuluessa pajaporukoiden touhuamista Viriilissä Kirvesmiehessä, radiotuotannossa, videodokumentoinnissa, juontajana, roudareina ja vaikka minä, päädyin väkisinkin kysymään, että mistäpäin Suomea löytyy tämmöinen työpaja: hullua porukkaa ja mieletön työmoraali.

Tuota taustaa vasten oli kyllä hillittömän harmillista, että paikallinen ja maakunnallinen tiedotus loisti poissaolollaan. Ei näkynyt, vaikka tiedon puutteesta ei voinut olla kyse. Sen kerran kun todella olisi ollut syytä, niin ei tietenkään tulla. Ärsyttävää. Itselleni se on yhdentekevää, mutta pojille sen olisi suonut, niin ja itse asialle. Ne huonot uutiset kun kyllä löytävät tiensä etusivuille.

Etsivän työn olemuksen äärellä

Olin paikalla Nuorisokeskus Vasatokassa Lapin alueella tehtävän etsivän työn ohjaajien tapaamisessa. Täytyy sanoa, että Vasatokan sosiaalisen työn Lauri ja Inarin Etsivä löytää -hankkkeen Antti olivat löytäneet todellisen markkinaraon. Yhtä hanketta lukuunottamatta muiden 10 työläiset osallistuvat kokoontumisajoon. Kyseessähän on lappilaisittain varsin uusi työmuoto, joten kiinnostus tutustumiseen ja ajatustenvaihtoon oli kova. Monet hankkeet ovat vasta nyt aloittelemassa...

Kiintoisaa keskustelua, jota mukavalla tavalla ryyditti Inarin nuorisotyön kaupunkimaisen nuorisotyön yhteistyökumppani Lahden etsivän työn Mikan ja Tonin sekä monipalvelukeskus Dominon Anun kokemukset. Parin päivän tuloksena todettiin, että kyllähän toimintakehykset eri puolilla maata vaihtelevat isosti: Utsjoen 50%:n etsivä Kaisan maailma näyttäytyy ihan erilaisena kuin vaikkapa Kemin Argoksen Satun ja Jannen.

Toivottavaa on, että toiminnan merkittävä rahoittaja Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ryhdy laatimaan kovin pitkälle meneviä ja yhtenäistettyjä laatukriteerejä etsivälle työlle. Iso tila on annettava ennaltaehkäisevälle ulottuvuudelle. Jos korjaavaan painottuvasta työstä ja ongelmakeskeisyydestä tehdään lähtökohta, käy helposti niin, että seuraavissa Lapin etsivien työkokouksissa voidaan ottaa käyttöön Vasatokan Lapintupaakin oleellisesti pienempi tila. Se ei voi olla kenenkään edun mukaista.

Vasatokassa meni muuten päällekkäin monta juttua. Etsivät ja bändileiri sekä Inarin ja Lahden vuosina 2007 - 09 toteutetun LahtIvalo -vaihtotoiminnan yhteenveto ja arviointi. Viimeisestäkin jäi hyvä fiilis: todettiin, että oli tehty hieno vaihtokokeilu. Jatkollekin löydettiin edellytyksiä. Vuonna 2011 kokeillaan maansisäistä jobshadowingia, miten se meneekään: Inarilainen nuorisotyöläinen Lahdessa ja päinkinvastoin.

Nuorten osalta vaihdetaan ainakin hetkeksi kohderyhmää: Ivalon Nuorisotila Stönön ja Lahden Nuorten Talo Pariston nuoret muuntuvat Etsin ja Etsivä löytää -hankkeiden nuoriin.

Kiintoisaa...

Skoeoe

Nuorten hyvinvoinnin tila puhuttaa ja loppuvuosi jyrää painollaan...

Inspiraatio ei näemmä ole itsestäänselvyys. Kesä ja alkusyksy lipsahti bloggaamatta. Radioshow sensijaan on pyörinyt koko syksyn ja ohjelmapaikka on käytössä ainakin loppukeväälle 2011. Blogin osalta kyse ei ole siitä, etteikö kirjoitettavaa olisi ollut, päinvastoin. Jotenkin vaan kaikki on pysynyt sisällä. Nyt tulee muutos, kommentteja on tarkoitus kirjoitella jatkossa taas ainakin kerran kaksi kuukaudessa.

Nuoret ja mahdollisuuksien eriarvoisuus

Inspiraation synnystä on kiittäminen Allianssin pääsihteeriä. Maakunnan ykköslehdeksi itseään tituleeraava Lapin Kansa kirjoittaa pääkirjoituksessaan 6.11. siitä miten nuorten ongelmat unohtuvat helposti myös vaalien alla.

Sinällään mukavassa kirjoituksessa tarkastellaan Yle-uutisten taannoin tekemää hallituksen nuorisopolitiikkaa käsitellyttä kyselyä, joka oli suunnattu nuorisojärjestöille ja -tutkijoille. LK toteaa vastausten perusteella mm. sen, että monet kunnat ovat onnistuneet surkeasti nuorisotyössään.

LK:n mukaan Allianssin pääsihteeri Jukka Tahvanainen on esittänyt huolensa erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen nuorista, joille ei ole tarjolla edes perustuslain takaamia vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia.

Jaa-a. Aika rankasti sanottu ja saa ainakin minut kysymään muutamia asioita. Ensinnäkin haluaisin tietää mistä näitä nuoria löytyy? Itsestään selvää on se, että tasa-arvosta ei voi puhua silloin kun asukastiheys esimerkiksi Inarissa on huimat 0.4 asukasta/neliökm ja välimatkat kunnan sisällä pitkät. Tavoitteiden tasa-arvoistaminen tyyliin nuorisotila joka kylään on tässä mielessä Lapissa ja Itä-Suomessa silkkaa höpötystä. Ikävä kyllä moni asia vaatii väestöpohjaa, niin ja kestävää kuntataloutta. Se on näin ja sen kanssa on elettävä ja tarjottava sitä mitä voidaan. Toki on niin, että täydellisiä katveita ei saisi olla. Mutta onko niitä edes? En tiedä, ehkä joku kertoo...

Kiintoisaa on myös se, että kannanotto tulee Allianssilta, järjestöltä jota ei ole juurikaan totuttu näkemään reuna-alueiden edunvalvojana. Nuorisotyö-lehti saa minulta synninpäästön, siellä on ymmärretty alueiden erilaisuus ja annettu tilaa ainakin Lapin asioille.

Allianssi saa toimintaansa huomattavaa taloudellista tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Huoli on hieno asia, mutta siitä on vielä matkaa toimintaan. Allianssilla olisi resursseja toimia myös siten, että alueiden erilaisuus huomioitaisiin ja tasa-arvoa edistettäisiin edes niissä asioissa missä se on mahdollista. On nimittäin niin, että näillä ns. reuna-alueilla tehdään haastavissa oloissa rankasti työtä nuorten eteen, siinä tuki monin paikoin on toki tarpeen. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää.

Yksi juttu vielä. Levy korvieni välissä on juuttunut, mutta ei voi mitään: tässäkin yhteydessä on todettava se, että kun kaikkea erityistä tuetaan sillä on hintansa. Nykyinen nuorisotyön avustuspolitiikka vie kyllä kohti aiempaa suurempaa polarisoitumista, eriarvoistumista: vahvat pärjäävät, heikoilla menee edelleenkin huonosti. Ongelmalähtöinen tukipolitiikka vie eurot kasvukeskuksiin ja jättää pienet kunnat käymään uuvuttavaa olemassaolokamppailua. Tästä Allianssi voisi myös olla huolissaan ja muodostaa kantaa kehitykseen.

Nuorten hyvinvoinnin ankkureita etsimässä

Piipahdin Rovaniemellä Nuorten hyvinvoinnin Ankkurit Lapissa -hankkeen loppuseminaarissa. Rapiat kaksi vuotta kestäneen hankkeen osana toteutettiin kattava Lapin 2008-09 ysiluokkalaisille kohdennettu hyvinvointikysely.

Tutkija Riikka Sutista oli nytkin mukava kuunnella. Tekemistä hyvinvoinnin saralla löytyy kyllä, mutta hyvin lohdullinen oli lopputulema: nuorilla menee pääosin hyvin lukuunottamatta sitä noin 10 %:n ryhmää, joka oirehtii perheensä tai/ja omaa pahoinvointiaan. Huolta voi tuntea myös koulukiusaamisen yleisyydestä sekä osin myös ikuisuusasiasta nimeltään päihteidenkäyttö.

Hellyttävä on murrosikäisten luettelo niistä asioista, joista hyvinvointi koostuu: oma perhe - hyvät ystävät - hyvin sujuva koulunkäynti. Siinä pohdiskeltavaa meille kaikille: vanhemmille, nuorisotyön ammattilaisille, opettajille, päätöksentekijöille...

Nuoruuden julkikuva on myös surkuhupaisalla tavalla outo. Tutkija Riikan mukaan nuoria ja nuoruuttaa käsitellään turhan paljon ongelmalähtöisesti. Tästä saatiin hilpeä esimerkki, kun edellä jo siteerattu Lapin Kansa kirjoitti Riikan tutkimuksesta ja etusivuotsikoi asian: Joka 10. lappilaisnuori haluaisi kokeilla huumeita. Niinpä niin, olihan se siellä, mutta siellä olisi ollut tosi paljon muutakin ja myös myönteistä otsikoitavaa.

Syystoimintojen sietämätön kaaottisuus

Usko hallitun kaaoksen hallitsemiseen on ollut kyllä koetuksella. Tahti on ollut kova ja semmoisena se jatkuu. Onneksi asiat ovat pääosin eteenpäinvieviä. Niihin palaan myöhemmin.

Nyt se kuuluisa focus kohdistuu viikonloppuun 11. - 14.11. Vasatokassa koulutetaan nuoria rokkareita ja launtaina 13.11. soitetaan Inarin kunnan viestintäpajan 20-vuotisen taipaleen kunniaksi maailmahistorian toinen Pajarock.

Pirskeet tulevat hiukan jälkijunassa, mutta tulevat kumminkin. Kiintoisa ilta tiedossa, miltei jokainen soittaja on ollut jollain tavalla tekemisissä viestintäpajan kanssa. Jännityksellä odottelen omaa osuuttani, organisointi ja taustatyö ei riitä, vaan nyt on myös noustava Ivalon nuoriso- ja urheilutalon stagelle muiden pajalaisten kanssa.

Pidän suurena kunniana olla osa juhlabändiä nimeltään Viriili Kirvesmies :D

Skoeoe

Kaksi kuvaa nuoriso-ohjaajasta (-työntekijästä)

Maan arvostetuimmaksi aikakausilehdeksi usein tituleerattu Suomen Kuvalehti on tutkituttanut lähes 400 ammatin arvostuksen kuusi kertaa vuoden 1991 jälkeen. Numerossaan 21.5. lehti kertoo viimeiset tulokset. Lehti toteaa monen ammatin menettäneen vuosien saatossa hohtoaan. Toisaalta erityisesti hoito- ja hoiva-alat ovat entistä korkeammassa kurssissa.

Nuorisotyöläisen arvostuksesta käydään ajoittain vilkastakin keskustelua. Takavuosina omaa keskustelua leimasi eräänlainen alemmuuden tunnelma. Tästä on onneksi viime vuosina päästy.

Syytä onkin. Kuvalehden tutkimus osoittaa, että kaikkien ammattien joukosta löytyy kolme, joiden listasijoitus on ollut koko tutkimusajan nousukiidossa. Lista on kiintoisa: sijoitustaan ovat joka kierroksella parantaneet poliisi, maanviljelijä ja nuoriso-ohjaaja. Tutkija selittää viimeistä yleisellä huolella nuorten syrjäytymisestä ja mielenterveydestä. Ei huono selitys ollenkaan, ennaltaehkäisevä työ on arvossaan ja tässä katsannossa nuoriso-ohjaajat voivat kyllä olla ylpeitä tekemisistään.

Samassa SK:n numerossa on mainio juttu 62-vuotiaasta nuorisotalon ohjaajasta Irmelistä. Lyhyt tarina on alan ammattilaiselle tosi mukavaa ja opettavaista luettavaa. Kokeneella ohjaajalla on selkeää katu-uskottavuutta ja puhe on punnittua. Vaikka ohjaustyö ei omassa työssäni ole se ykkösjuttu, niin on sitä projektihallinnan, henkilöstöjuttujen ja muun byrokratian lomaan 30 vuodessa mahtunut siinä määrin, että on helppo allekirjoittaa Irmelin ajatukset.

Ajoittain keskustellaan myös siitä mikä on sopiva ikä nuoriso-ohjaajalle. Irmelin haastattelun loppu on riemastuttava: "Jään eläkkeelle ensi vuoden lopussa. En yhtään koe olevani niin vanha". Siinäpä se tiivistetysti: ikä on paljolti myös asennekysymys, ainakin henkisesti...
Fysiikkaa tietysti on välillä koetuksella ja varsinkin palautuminen vaatii oleellisesti enemmän kuin kolmikymppisenä. Silti: kumma juttu, mutta ikä lisää jollain oudolla tavalla lavakarismaa. Niin se on, selittämätön mysteeri...

Kenen syy ja millä perustein

Paikallislehti Inarilainen julkaisi 26.5.2010 Ivalon yläasteen koulun kasiluokkalaisten kirjoituksia elämästään Ivalossa.

Nimimerkki Stönöläinen kaipaa lisää aukioloaikoja Ivalon nuorisotalo Stönölle ja toteaa, että "tilat eivät ole nykyään melkein ikinä auki ja nuoret pyörivät kauppojen sisällä. Sitten tulee valituksia, että me kuulemma häiritään asiakkaita". Kirjoittaja haluaa lisää työntekijöitä tiloille ja perustelee esitystään tekemällä riemastuttavan johtopäätelmän: "Mielestäni se on nuorisotilan pitäjien vika, että ei ole muuta tekemistä kuin kotona tai kaupoissa hillua päivät pikät".

Olen miettinyt, että onko teksti tehty huumorin pilke silmänurkassa vai ihan tosissaan. Olen tullut siihen tulokseen, että se sisältää molempia ulottuvuuksia. Kirjoittajan tekstissä ilmenee, että hän arvostaa kotikylänsä nuorisotilaa ja ohjaajia sinällään kovasti. Miksipä sitä huonolle mestalle lisää aukioloa esittäisi? Stönö on hyvä kokoontumispaikka. Talven asiaskasluvut puhuvat myös puolestaan, porukoita on riittänyt.

Johtopäätös kauppoihin liittyen on kyllä aika huima. Loogisesti ajattelusta seuraisi se, että Helsingin Nuorisoasiainkeskus on itseasiassa syypää siihen, että nuoret kovasti paljon viihtyvät Itäkeskuksessa tai Kampin ostoskeskuksessa. Tai Rovaniemen nuorisotoimisto saa porukat kerääntymään ajoittain Lordi aukiolle ja Kemijoen rantaan. Aika hurja ajatusleikki. Täytyyhän vastuuta jättää niillekin, jotka ostosparatiisit houkutuksineen rakentavat. Ja kotiin, vanhemmille.

Toinen hurja ajatus liittyykin siihen, että koti ei olisi enää minkäänarvoinen paikka olla ja elää. Ainakin me Inarissa pohdimme tilojen aukioloaikoja myös siltä kantilta, että aikaa jäisi kotiin ja muihin harrastuksiin. Oma juttunsa on sitten se, että vaikka tila olisi auki 7 x 9 tuntia viikossa niin so what. Hengailua on ollut aina ja luulenpa, että edes edelläkuvatulla järjestelyllä ei kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa kokoontumisista säästyttäisi.

Erityisen ja perustyön mahdollisuuksien hilpeä ristiriita

Nuorisotyöntekijä on tottunut olemaan jollain tavoin puolustusasemissa. Niinpä itsekin lukiessani Stönöläisen tekstiä olin ensin loivasti ärsyyntynyt. Sitten pysähdyin pohtimaan.

Nuori kirjoittaja onkin, kenties ja todennäköisesti tietämättään, sohaissut perimmäisten kysymysten laaria tavalla, johon liittyy monta tärkeätä näkökulmaa.

Lisää työntekijöitä... Niin. Meillä suomalaisessa nuorisotyössä on saatu kovasti paljon lisää työntekijöitä koko 2000 -luku. On etsivää työtä, nuorisokeskuksten sosiaalista työtä, mamu-työntekijää, erilaisia työvalmentajia pilvin pimein, hanketyöläisistä puhumattakaan. Resursseja on löytyny ja löytyy yhä. Hyvä niin sinällään. Inarissakin on tehostettu asioita huomattavasti erilaisten erityisavustusten avulla.

But then comes the BIG but... Onko keisarilla sittenkään vaatteita? Vaatii aivan hillitöntä ponnistelua ja käsittämätöntä onnea palkata ihan tavallinen nuoriso-ohjaaja tekemään sitä ihan tavallista, mutta niin keskeisen tärkeätä perustyötä, jonka pohjalle moni asia on nostettavissa. Puhutaan niistä henkilöistä, jotka SK:n ammattivertailussa ovat nostaneet arvostussijoitustaan. Miten tässä näin kävi: kaikkialla osataan nähdä pulmia ja erityistyön tarvetta ja rahaa siihen ja jos minkälaiseen kehittämiseen löytyy helposti. Pelkästään hakemisen vaiva... Mutta kukaan ei halua rahoittaa perustyötä, kaiken pohjaa.

Niin: miten tässä näin pääsi käymään. Nykyinen hallitus teki sinällään mainion lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman, joka lopulta määrittelee mm. ne kohteet, joihin resursseja erityisesti kohdennetaan. Oireellista "erityiskehityksen" korostumiselle olikin se, että kun asiakirjaa valmisteltiin, sen ensimmäisestä versiosta puuttui kokonaan perinteinen nuorisotilatyö. Onneksi jo Säätytalon valtakunnallisessa avaustilaisuudessa yksi tutkija ja yksi pääkaupunkiseudun nuorisotalovastaava ottivat asiaan voimakkaasti kantaa. Eivät lopulta
olleet prosessissa ainoita, joten mainintoja tästä perustyöstä sittenkin tuli ohjelmaan.

Aika mainio ja paljastava lipsahdus varsinkin kun ohjelmaa valmisteltiin Opetusministeriön nuorisoyksikössä. Selitys oli, että itsestäänselvyyksiä ei ajateltu ottaa mukaan. Niinpä niin. Mitä ihmeen itsestäänselvyyksiä?

Kauppa/nuokkari -keskustelu sisältää myös kysymyksen siitä olisko perinteisen tilasidonnaisen nuoriso-ohjaajan ajatuksesta siirryttävä aiempaa enemmän toisentyyppisiin ratkaisuihin. Kehitys on viimevuosina vienytkin siihen, että työssä korostuu moniammatillinen ja -yhteisöllinen ote. Erityisesti yhteistyötä koulujen ja sosiaalityön kanssa on pyritty viemään eteenpäin.

Tiloja kumminkin on ja paineet pitää ne tehokkaassa käytössä ovat kovat. Jokainen vuokrantarkistus saa hiipuvien talousarviokehysten kanssa painivan hallintonuorisotyöntekijän ihon kananlihalle. Muutos nuorisotyöntekijän työssä on mahdollinen, mutta ristiriita kasvavan tila-aukiolopaineen kanssa kestämätön. Tarvittaisiin lisää työntekijöitä, niitä joita Stönöläinen perää tai sitten ihan uudenlaista, ennakkoluulotonta ja hallintorajat ylittävää yhteistyönäkyä.

Voi kysyä myös, että tarvittaisiinko uutta ajattelua myös siinä mihin valtiovallan nuorisotyöhön kanavoimia varoja kohdennetaan ja onko se edes realistinen toive. Minä kyllä pelkään, että nykykehitys yleisellä tasolla johtaa alueiden eriarvoistumiseen: vahvat vahvistuvat ja reunat yrittävät selvityä jotenkin. Siinä välissä on kuntia, jotka sinnittelevät ja tekevät luovuudesta hyveen. Peruskehystä rahoitellaan vuosittain merkittävin erillisrahoituksin, joilla mm. Stönöläinen ja hänen kaverinsa pidetään tyytyväisinä.

Liike jatkuu niin pitkään kun luovuutta ja tukieuroja riittää. Ilmassa leijuu kiusallisena kysymys siitä, että mitä tapahtuu, jos nuo kaksi loppuvat. Mitä pysyvää uutta onkaan onnistuttu synnyttämään?

Skoeoe
 

Lööpit ja ne: ruman nuoruuden etulyönti mediassa???

Taas kerran piti pysähtyä miettimään, että mikä siinä on kun se rumempi puoli nuoruudesta kiinnostaa ja synnyttää otsikoita oleellisesti helpommin kuin ne tosiasiassa huomattavasti enemmät myönteiset asiat. Jos miettii viime vuosien inarilaista nuoruuden julkikuvaa, niin se on äärimmillään karua luettavaa. Isoja otsikoita ovat synnyttäneet:

* kissanpolttajat
* höpöheinä (kannabis) ringit
* kiduttavat koulukiusaajat
* päihdekuskien romuttuvat autot
* sissileiriä muistuttavat rippikoulut

Ja nyt viimeinen ulostulo: koronkiskonta ja lukuisat nyrkkitappelut Ivalossa.

Vakuuttava ja karu lista. Mikä siinä on, että ääri-ilmiöitä korotetaan ja näin sivumennen leimataan koko porukka. Hankalista asioista vaikeneminen on väärin, pulmista pitää tietysti keskustella, mutta joku älyllisyys sentään olisi hyvä säilyttää. Lööppimaailmassa unohtuu helposti se, että valtaosa nuorista (Inarissakin) elää ihan tavallista nuorten elämää ja pärjää omassa elämässään lopulta ihan hyvin. Tämä olisi syytä aina muistaa. Näin ne asiat lopulta kuitenkin ovat.

Pappako betalar - ihan tähdellinen paneelikeskustelu

Asia ajankohtaistui kun Selvä Peli -työryhmä yhdessä Ivalon yläasteen koulun kanssa järjesti nuorten rahankäyttöön liittyvän moniammatillisen paneelikeskustelun taannoin Ivalon elokuvateatteri Aslakissa.

Hieno tilaisuus. Yllättävän runsaasti porukkaa, nuoria ja aikuisia. Vilkasta ajatustenvaihtoa herkästä aiheesta. Tilaisuuden ennakkomainonnassa oli esitetty asian pohjustukseksi provosoivia kysymyksenasetteluja: paljonko nuorellasi on oikeasti rahaa? - maksaako nuoresi korkoa, jos lainaa kavereiltaan rahaa? - onko nuortasi kiristetty tai uhkailtu? - kuinka paljon varastellaan? Paneelia pohjustettiin myös kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijöiden yläasteelaisille tekemällä kyselyllä.

Nämä asiat kääntyivät yllättäen itseään vastaan. Kuinka ollakkaan Lapin maakunnallinen radiokanava innostui markkinoimaan teemaa otsikolla Koululaisten koronkiskonta johtanut nyrkkitappeluihin. Voi olla, että kyseisen kanavan painettua tekstiä on edesauttanut varomaton sanailu. Kumminkin voi kysyä, että miksi tuollainen tarina? Ennakkoon tehty juttu etsi sensaatiota eikä vastannut ollenkaan pidetyn paneelikeskustelun kulkua ja henkeä. Ilkeintä on se, että juttu leimaa surutta kaikki. Useat nuoret kysyivät: olemmeko me tuommoisia? Tarkoitushakuisuudesta kertoo se, että oppilaskyselyn tulos esitettin muodossa: 30% yläasteikäisistä varastelee. Todellisuudessa tulos oli se, että 27% tietää varastelua tapahtuvan. Ero on enemmän kuin hiuksenhieno. Sopii kysyä miksi asia halutaan esittää näin...

Opetus onkin se, että varovaisuus kannattaa. Sekään luultavasti ei riitä, jos toimittaja tietää mitä haluaa. Halulla taas ei välttämättä tarvitse olla tekemistä todellisuuden kanssa... Pohdittavaksi jääkin se, että miksi näin.

Kauppakeskusten dilemma

Aslakin paneelikeskustelussa puhuttiin mm. näpistelystä. Kauppiaiden edustajat kertoivat ihan selkokielellä sen, että kyllä Ivalossa aikuisetkin osaavat, nuoria on yksin turha syyllistää.

Puhuttiin myös nuorten oleilusta kauppojen eteisissä. Jännä juttu. Kaupat ja kauppakeskukset tehdään paikoiksi, joihin ihmisten toivotaan kokoontuvan. Ja katso: kun he sitten kokoontuvat, ei sekään ole hyvä. Aika hätkähdyttävä oli kauppiaiden näkemys siitä, että nuorten ryhmät pelottavat erityisesti iäkkäämpiä asiakkaita. Pelottavat, kaupoissa, julkisissa tiloissa???

Asiahan ei ole mitenkään erityisen ivalolainen. Helsingin Sanomat kertoi ilmiöstä taannoin laajassa artikkelissaan, joka oli otsikoitu sanoin Suomen suurin nuorisotila. Juttu valaisi arkea Kampin ostoskeskuksessa keskellä Helsinkiä. Samasta ilmiöstä juteltiin taannoin torniolaisten nuorisotyön ammattilaisten kanssa: ostoskeskus På Gränsen kerää porukoita ja joku on jo ehtinyt kysellä, että mitä aiotte...

Aika outoa. Miksi joku porukka pitäisi rajata pois pilaamasta muiden ostosparatiiseilua? Ja miksi jonkun aivan ulkopuolisen tahon pitäisi puuttua asiaan? Lähtökohtaisesti juttu kuuluu vanhemmille ja ostosparatiiseille. Nuorisotilat ja muut toiminta on yksi vaihtoehto tietysti. Ja yhteistyö on aina mahdollista, mutta päävastuu pitää määritellä sinne minne se pitää määritellä. So simple. Poliisi pitää toimivaltansa rajoissa huolen lopusta. Näin se vaan on...

Hankalan teeman esillenostamisen sietämätön riskialttius

Niin. Kauheus on katsojan silmissä. Edelleen jää mysteeriksi se, että miksi se ruma puoli nuoruudesta on niin kiintoisa. Minusta asiassa on edetty viime vuosina myönteiseen suuntaan, mutta nyt on tapahtumassa jos ei nyt ihan täyskäännös niin loivaa taantumista kumminkin.
Iltapäivälehtityyli ruokkii tietysti ihmisten luontaista uteliaisuutta ja tuo kirstuun euroja. Mutta toisaalta: onko tässä kaikki? Luulenpa, että kyse on ainakin osin muustakin.

Väärää ja yksipuolista asenteellisuutta ei kannattaisi ylläpitää. Nuoret ovat tulevia yhteiskunnan rakentajia. Ei ole yhdentekevää millä painotuksilla mediaosallisuutta edistetään.

Se on syytä huomioida vähintään omassa tiedottamisessa. Pulmista ei pidä vaieta, mutta tasapainon ja rehellisyyden nimissä on syytä myös korostaa myönteistä nuoruutta, ihan tavallisia menestystarinoita. Ne eivät ehkä myy, mutta kokonaisuus koostuu pääosin niistä. Se pitää muistaa. Muuten ollaan virhepoluilla...

Ajattelee

Skoeoe

Reindeerspotting - pako Rovaniemeltä...

Olen elänyt ensimmäiset 19 vuotta Rovaniemellä. Edelleenkin tulee piipahdettua säännöllisesti, kerran pari kuukaudessa Lapin pääkaupungiksi nimetyssä entisessä kotikylässä.

Huhtikuun reissulla oli ihan pakko käydä katsomassa Reindeerspotting, dokumentti, joka on Rovaniemellä vetänyt täydet salit viikkotolkulla. Pakkoon oli monta syytä. Ivalossa sinällään on hienoa kyllä vielä ihan oikea elokuvateatteri, joka ei kuitenkaan voi ainakaan vielä vastata digitaalisen näytäntötoiminnan vaatimuksiin. Reindeerspottingin suhteen täällä ollaan siis vieropalkisten teattereiden armoilla. Kuva kiinnosti tietenkin ammatillisesti ja ei se rovaniemeläisyys mihinkään häviä, ei edes Inarissa... Joskus kultaisen 1970 -luvun alussa kuultiin huhupuheita hassiksen polttajista, mutta muutoin huumepuolella oli ainakin näennäisen rauhallista. Sittemmin on töissä tullut liiankin paljon tietoa Rovaniemen maineesta mm. Subutexin kotimaisena katuparatiisina

Poronsarvikaavan karumpi puoli

Odotukset olivat siis korkealla tietenkin. Yhtään tuttua ei Maximissa istunut, mutta outoa paikallisuutta tunsin, ainakin kuvittelin niin.

Kovin oli karu kuva rovaniemeläisen alakulttuurin arjesta. Tavallaan dokkari oli pitkäveteinen, mutta ennalta-arvattavuudessaan ja toistossaan ei jättänyt todellakaan kylmäksi. Siihen on ihan pakko ottaa joku kanta. Se pisti tehokkaasti miettimään paitsi kuvattua paikallista alakulttuuria myös sen työn pohjia, joilla pyritään pitämään uudet nuoret irti huumeista ja päihteistä ylipäänsä.

Dokumentin toteutus näkyy tottakai lopputuloksessa. Se ei kumminkaan haittaa. Jälkikäteen olen tullut ajatelleeksi, että leikkauspöydän äärellä ei ole ollut ihan helppoa. Kun huumehöyryissä oleva henkilö kuvaa muutaman vuoden huumehöyryisiä kavereitaan, syntyy helposti mahtava määrä materiaalia. Kun systemaattisuus ja teknisesti kelpo materiaali etsitään editointipöydässä, on urakka ollut varmaan melkoinen. Lopputuloksena on kuitenkin ehdottoman katsottava leffa, lähtökohdat huomioiden tulos on hieno.

Huumeita vastaan vaiko eikö...???

Reindeerspotting on tietenkin keskusteluttanut puolesta ja vastaan. Ymmärrän hyvin sen, että elokuvatarkastamo on asettanut leffalle 18 ikärajan. Nuorisotutkija Vesa Puuronen ällisteli maakuntalehti Lapin Kansassa taannoin ikärajaa. Puurosen viesti on se, että elokuva ei ihannoi ja että valtaosa nuorista on täysijärkisiä ja ymmärtää alleviivailematta elokuvan huumevastaisen viestin.

Viikko myöhemmin samassa lehdessä kirjoittava kirkon nuorisotyönohjaaja- sosionomi AMK Hanna Laiho ottaa ihan päinvastaisen kannan asiaan. Hänen mielestään elokuva on yksipuolinen ja käsittelee osin ihannoivaan sävyyn huumenuoria.

Totta on, että leffa ei puutu päähenkilönsä läheisten elämään. Totta on sekin, että siihen sisältyy Rovaniemihuumorilla höystettyä kerrontaa, lievää sovellusta samasta lajityypistä mitä Jari Tervo nerokkaasti käyttää aiempien vuosikymmenten Rovaniemi kuvauksissaan. Ei voinut mitään, on myönnettävä, että parissa kohtaa nauratti.

Silti kallistun enemmän Vesa Puurosen linjoille. Reindeerspotting puutteineenkin on selkeän huumeidenvastainen. Voisin jopa näyttää sen 15 -vuotiaille tosin tilanteessa, jossa olisi läsnä ainakin loivan alleviivauksen tilaisuus. Keskusteleminenhan siihen on mitä oivallisin tapa, kyllä nuoret tästä keskustelisivat, ihan takuulla.

Tourism Cityn osakonkurssi

Keskustelu jatkuu. Lapin Kansa nosti 27.4. etusivulle viiden palstan levyisenä otsikon: Subutex ottaa koukkuun rovaniemeläisnuoria. Nyt kuukautta myöhemmin lehti oli hakenut esille entisen käyttäjän, joka kertoo Reindeerspotting-elämän voivan edelleen liiankin hyvin Rovaniemellä.
Toisaalta viranomaislähteistä on todettu, että Lapissa ei ole tapahtunut radikaalia käytön nousua, kehitys on ollut lievästi ja tasaisesti nousevaa.

Reindeerspotting kuvaa kuitenkin rankkaa ja epätoivoista elämänmuotoa, joka on todellisuutta joillekuille nuorille aikuisille ihan tässä lähellä. En tiedä lopulta onko tärkeätä kinastella elokuvan esityksen alaikärajasta tai sisällöistä. Lopulta tärkeäksi jää se, että leffa on nostanut esille aran ja ilmeisen hyvin piilossa pysyneen asian. Keskeistä kai on kysyä miten lappilaisen matkailun ja koulutuksen lippulaivaksi itsensä nostaneen Rovaniemen sisälle on päässyt kehittymään Subutexin ja huumeiden käytön ympärille kietoutunut alakulttuuri. Keskeistä on myös oppia jotain.

On helppo yhtyä Hanna Laihon näkemykseen siitä, että kun elämässä ei ole mieltä - ei unelmia, ei opintoja, ei työtä eikä toimeentuloa- on tuohon tyhjiöön saatava edes jokin helpotus. Ja edelleen: näköalattomuus onkin kaiken ennaltaehkäisevän ja korjaavan työn suuri haaste, pullon ja pillerin/töötin tilalle pitää tarjota vaihtoehto.

Ei ole yhdentekevää millaisia alkakulttuureja Rovaniemi synnyttää. Kaupunkin on Lapin nuorten sulatusuuni, perusopetuksesta ja lukiosta muuttaa Inaristakin vuosittain paljon nuoria jatko-opintoihin Rovaniemelle. Tässä suhteessa huoli ja haasteet ovat ikävällä tavalla jakamattomat, yhteiset.

On siis syytä tietää. Käykää katsomassa Reindeerspotting, käykää, vaikka ette pitäisi siitä millaista Rovaniemi-kuvaa se viestii. Ja sitten: nähkää kaiken nuorisotyön/ennaltaehkäisevän työn merkitys. Ja vanhemmat olkoot perillä lastensa menemisistä. Iso yhteinen tavoite täällä pohjoisessa ja muilla reuna-alueilla on kasvattaa nuorten itsetunto hyvälle tasolle ennenkuin he väistämättä joutuvat vaihtamaan maisemia. Ei on oikein käytettynä mahtava sana...

miettii

Skoeoe

Asiat etenevät...!!!

Kaksi kuukautta on pitkä aika. Erityisen pitkä aika se on blogitekstin päivittämisen välillä. Ei voi kieltää, näin on...

No, joskus inspiraatio antaa odottaa itseään. Tai ei jaksa, tai ehdi... Seli seli. Monenlaista on kumminkin sattunut maalis-huhtikuun aikana ja niihin sattumuksiin aion nyt tarmokkaasti palata. On myönteinen pakko, sillä jos nyt ei ottaudu kirjoitushommiin niin se loppuu helposti koko blogin pitäminen. Se ei kumminkaan ole tarkoitus, ei suinkaan. Nuorisotyössä tapahtuu koko ajan kaikkea kiintoisaa.

Ikuisuuskysymykset ratkaisujen äärellä

Selvä Keli aloittaa myönteisillä asioilla. Ei voi mitään, mutta heti kohta onkin sitten kommentoitava sitä kielteistä puolta: rumaa nuoruutta, sitä joka synnyttää lööpit ja viiden palstan otsikot. No, se on seuraavan blogitekstin aihe. Nyt iloitaan...

Toukokuun alussa vietettiin mukavaa juhlahetkeä: Ivalon nuorisotila Stönön keittiö rakennettiin käytännössä kokonaan uusiksi. Oheinen kuvasarja kertoo oleellisen.

Harvoin näkee sataa niin tyytyväistä teiniä, kun keittiön käyttöönottopippaloissa. Hyvää kannattaa sinällään odotella. Vielä loppumetreillä meinasi ahdistaa. Kuten kunnanhallituksen jäsen Minka puheessaan totesi oli vaikeata: " Lopulta kunnanhallitus kävi kuitenkin itse paikanpäällä ja toteisi omin silmin, että oikeasti aika alkeellista..." Mahtavaa. Remppa alkoi miltei heti. Saneeraus teki 100 nuorta ja heidän ohjaajansa onnellisiksi pitkäksi aikaa.

Stönön keittiöremppa aloittaa sarjan hienoja asioita Inarin nuorten elinolojen edistämisessä.
Seuraavat 2-3 vuotta ovat kiihkeätä aikaa. Kehityshankkeiden lista on komeaa luettavaa:

- Inarin kirkonkylän nuorisotila 2010-
- Ivalon urheilukenttä 2010-
- Inarin kirkonkylän urheilukenttä 2011 -
- Sosiaalisen nuorisotyön ohjaaja Nuorisokeskus Vasatokkaan elokuussa 2010
- Vasatokan investoinnit 2011 -

Kun tähän listaan lisätään se, että Saamelaiskäräjät etsii parhaillaan nuorisosihteeriä heti alkavaan avoimen viran hoitajan tehtävään, niin on syytä olla tyytyväinen inarilaiseen ja käräjien osalta koko saamelaisalueen meininkiin. Asiat etenevät käytännössä, ei vain puheissa. On annettava tunnustusta Inarille, Saamelaiskäräjille sekä Opetusministeriölle: kaikkialla asiat eivät ole näin. Kaikkea muuta

Se on täkäläisittäin hyvä se, tästä on hyvä jatkaa Inarin nuorten hyvinvoinnin puolesta tehtävää työtä.

Skoeoe

Vanhempainiltoja ja Barentsrokkia

Helmikuun viimeinen viikko oli kiireinen ja yksinomaan ylipitkistä työpäivistä koostunut jakso. Ivalon Urheilutalolla oli mainio ja toisenlainen päihteisiin liittyvä Camera Obscura -valistustapahtuma. Kiintoisa ja lähestymistavaltaan erilainen: pohjana arvot ja valinnat, metodina kulkea yksin ja hiljaa yksinkertaisesti, mutta samalla kiehtovasti toteutetulla radalla. Kiintoisa kokemus. Nuorten palaute oli myös hyvin myönteinen.

Viikolla pidettiin myös kaksi vanhempainiltaa. Ivalossa teemana CO tapahtuma sekä lukuvuoden 2008-09 yseille toteutetun hyvinvointikyselyn tulokset vieraana Lapin Yliopiston tutkija Riikka. Tiedotus jätettiin tarkoituksella yhteen lehti-ilmoitukseen. Tulos olikin perinteinen ja vähemmän yllättävä: kourallinen kiinnostuneita. Näyttääköhän kaikki taas jotenkin liian hyvältä, kun ei kiinnosta? Ei oltu varsinaisen yllättyneitä, pettyneitä kylläkin.

Inarissa oli toinen tyyli. Tarkoituksena oli kertoa siitä miten kirkonkylän nuorisotyötä viedään jatkossa eteenpäin. Johtotähtinä tässä on maaliskuussa 2011 käyttöön otettava uusi nuorisotila sekä sen myötä tiivistyvä nuorisotyötä tekevien yhteisöjen välinen yhteistyö. Selvä Peli toiminnasta otetaan jatkossa tässä yhteydessä todella mittaa: onko meistä jopa rakenteisiin menevään yhteistyöhön.

Ukkosenjohdattimena toimimisen sietämätön ristiriitaisuus

Inarissa vanhemmat olivat kiitettävästi liikkeellä. Riikka Sutisen tutkimustulokset herättivät
kiinnostusta ja keskustelu oli vilkasta. Hienoa. Tutkija itsekin oli myönteisen yllättynyt.

Nuorten asioista virisi vilkas sananvaihto. Minulla oli jo Inariin mennessä sellainen tunne, että tilaisuudessa ei jaella ruusuja. Kuitenkin olin itsekin tosi häkeltynyt siitä kuinka kielteiseen sävyyn Inarin asioita haluttiin käsitellä. Uusia nuorisotiloja ei rakenneta paljoa. Inarin hanke on Lapissa nyt tietääkseni ainoa laatuaan, joten ihan turhasta panostuksesta ei ole kyse. Prosessi on lisäksi käsittääkseni itsessään nuorisotyötä parhaimmillaan: jo nyt nuoria on kuultu ja he ovat saaneet kommentoida pohjapiirrustuksia ja ottaa ylipäänsä kantaa koko homman mielekkyyteen.

No. Kovaäänisesti osa inarilaista kuitenkin halusi katsoa mieluummin taaksepäin ja kritisoida nuorisotoimiston menneitä tekemisiä tai tekemättä jättämättömyyksiä. Outo lähtökohta, nyt pitäisi todella keskittää kaikki energia uuden luomiseen. Nuorisotilan toiminnan käynnistäminen ei ole ihan pikku juttu. Yhdelle toimistolle pitää riittää se, että se koordinoi kokonaisuutta ja vastaa siitä, että hommat toimien yhdessä sekä Selvä Peli tahojen että erityisesti kirkonkylän nuorten kanssa etenevät.

Tulkoon tässäkin yhteydessä selkeästi todetuksi se, että entisiin Yrkkäiltatoimintoihin ei ole ainakaan kunnan nuorisotyön osalta paluuta. Kyse ei ole ensisijaisesti rahasta, vaan kohtuullisuudesta sekä siitä, että tuo tie on katsottu riittävään moneen kertaan. Riittävän monta kertaa homma on vain lopahtanut ilman mitään selkeää syytä. Ei kai me niin tyhmiä olla, että kerta toisen perään toistetaan samoja virheitä. Ei todellakaan, vaan nyt on yritettävä ihan uudelta pohjalta. Tila Juutuanjoen partaalta on se uusi pohja.

Me nuorisotyössä sekä Selvä Peli työryhmässä uskomme tähän. Myös nuorisovaltuusto uskoo: Inarin tilahanke on NuVan kärkihankelistan ykköskohde.

Hämmentyneenä ajelin Inarista kotiin: uskovatko jotkut Inarin vanhemmat tähän kaikkeen? Ilmassa leijui niin kovasti negatiivista energiaa, että ikävä kyllä epäilen tuota uskoa.

Lappirock attacked Rock Attacks Barents -festival i Murmansk, Russia

Torstain 25.2. lähetyksessä tehtiin studiovierasennätys: Marin ja minun vieraana parikymmentä rokkibussin kyytiläistä ja teemana viikonlopun matka Murmanskiin Rock Attacks Barents -festeille. Inarilainen Eklipticon piipahti kyseisellä kekkerillä jo helmikuussa 2009, mutta nyt pantiin paremmaksi. Lappirock oli edustettuna kolmen mainion kokoonpanon verran: mukana menossa Inarissakin tuttu The Renvoyers Torniosta, Patron Pets Rovaniemeltä sekä inarilainen Der Kaamanen.

Hienon hieno reissu. Sivutuotteena tuli muuten oma henkilökohtainen rajanylitysennätys: hilkkua vaille neljä tuntia riitti siihen, että ohjelma skippasi hyvissä ajoin ennen Murmanskia. Venäjän tulli on nykyään ohiteltu ihan rivakasti, mutta nyt tullimiehet päättivät olla pikkumaisia bussissa Manskiin matkanneen julistenäyttelyn suhteen.

Tavallaan on ihan hienoa, että vielä löytyy paikka, jossa aika pysähtyy ja jossa viimeinen virhe on ryhtyä vinoilemaan siitä, että mikä tässä nyt maksaa... Venäjän tulli on sellainen mesta, jos niikseen tulee ja nyt tuli.

Kehitys kehittyy

Festari oli vuodessa kehittynyt. Neljäkymmentä orkesteria oli kutistunut kuuteentoista. Konsertti toki oli edelleen yhdeksäntunnin maraton ja veto oli kyllä aika vähissä, kun Der Kaamanen viimein klo 02.15 kiipesi entisen Arktika hotellin ravintolaan kyhätylle stagelle.

Täytyy nyt kehua lappibändit: loistavia alueensa edustajia jokaikinen bändi ja nuori, kaikki yhdessä tai kukin erikseen. Näitä tyyppejä voi huoletta lähettää edustamaan omaa kuntaa tai koko Lappia ihan mihin tahansa. Ei epäilyksen häivää, tyyli pitää. Ja soittotaito myös:

Lappirock jyräsi ja otti yleisönsä, jota nyt oli oleellisesti enemmän kuin vuotta aiemmin.
Yleisön liikkuvuteen vaikutti varmasti osaltan paikanvalinta. Vuosi sitten festari pidettiin yökerhossa, joka sijaitsi Ulitsa Baumanan varrella aika lähellä Kuolan kaupunkia. Nyt se oli ihan keskellä Manskia.

Sinällään muistelen loivalla kauhulla niitä paria kertaa takavuosilta, jolloin olen asunut Arktikasssa. Hämy mesta, jossa oli ajoittain suorastaan vaarallista liikkua. Kaukana ovat Arktikan suuruudenpäivät. Neuvostomahdin linnoitus seisoo kaupungin keskusaukiolla tyhjänä ja lämmittämättömänä möykkynä odottaen talouden nousua. Tieto kertoo, että kiinteistön ostanut liikemies kunnostaa siihen joskus yritysten keskittymän. Toivottavasti: nykyisellään Arktika on oudon pelottava ja luotaantyöntävä menneisyyden monumentti.

Olen luullut, että sinne minulla ei enää ole asiaa, mutta Venäjä yllätti jälleen: nyt oli. Pikkuisen outo fiilis oli soundcheckin aikana: kylmää, tosi kylmää, pikanttina yksityiskohtana stagelle roudatut lämpöpuhaltimet.

Mutta kuitenkin Arktika toimi tämän festarin näyttämönä ihan hyvin. Pikku puutteista huolimatta homma peuhtoi ja venäläiseen yleisöön voi luottaa aina: fiilis on korkealla.
Tapahtuman järjestäneen Socium+ -järjestön edustaja Irina Vovk oli tyytyväinen Suomen

osuuteen: kutsut singahtavat myös vuonna 2011.

Myös Lappiosasto oli tyytyväinen: festari otetaan täälläkin ohjelmistoon myös ensi vuonna.
Jännä juttu. näinhän se toimii: ensikertalaiset jäävät koukkuun tai sitten ei. Useinmiten käy näin: ensimmäinen kerta ei olekaan se viimeinen...

Hyvä niin.

S

Hyvää kannattaa odotella...!!!

Matkaa on tehty sitten viime kirjoituksen. Nuorisotyöntekijän työpäiväkirja muistuttaa ajoittain matkapäiväkirjaa ja sama meno kiihtyy vielä ennen kevätlomaa. Edessä on tiivis
kaksiviikkoinen: ennen armahtavaa taukoa pitäisi piipahtaa Murmanskissa, Inarissa ja Utsjoella. Hesaa ja Rovaniemeä olisi tyrkyllä heti maaliskuun puolen välin jälkeen.

Viikko sitten tuli käväistyä ns. omalla ajalla Sodankylässä. Kiintoisa reissu, ihan joka päivä ei
tule vierailtua varuskunnassa. Alokkaiden valapäivä näyttää kuitenkin olevan semmoinen tilaisuus, joka vetää paikalle sankoin joukoin omaisia. Mukava tilaisuus lisämausteena tuulahdus kasarmielämää ja hyvää hernekeittoa. Siihen kun lisätään se, että paluumatkalla oli puikoissa oma lyhyttukkainen kuljettaja, niin mitäpä vapaapäivältä voi enemmän vaatia.

Nelostiestä on hävinnyt eksotiikka jo parikymmentä vuotta sitten. Rovaniemi on se paikka, missä Ivalosta joutuu käymään työhommissa 1 - 2 kertaa kuukaudessa. Periaatteessa en tee sinne enää ns. yhden asian reissuja, mutta käytännössä tuosta joutuu ajoittain lipsumaan.

Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajot ovat ohjelmassa aina jos vain suinkin mahdollista. Nyt oltiin koolla ensi kertaa uuden ELY-keskuksen kutsumana ja tiloissa. Väkeä läsnä se normaali kolmisenkymmentä ja vallalla loiva uteliaisuus: onko muutosta ilmassa, kun lääninhallitus on lakkautettu.

Aika tavalla perinteisen kaavan mukaan mentiin ainakin vielä. Jotenkin on kuitenkin semmoinen vaikutelma, että uudella aluehallinnolla on vielä tosi paljon töitä edessä, jotta homma löytää uudet uomansa. Hirmu vauhdilla tuo uudistus on tehty. Lappia tosin suosii se, että Lappi on maakuntanakin kokonaisuudessaan edelleen se sama Lappi kuin lääniaikoina.

Ajelu tympäisee, mutta se kannattaa. Moni pitää arvossa kolleegoiden tapaamista ja tottahan se on: kyllä nuorisotyöläinenkin tarvitse vertaisymmärrystä. Parasta antia ovatkin keskustelut sekä mahdollisuus teollisuusvakoiluun: ideoista on krooninen uupelo. Näistä hyötyvät kaikki, erityisen tärkeätä se on heille, jota touhuavat yksinäisinä susina kunnissaan vastaten monen toimialan tehtävistä.

Avoimen nuorisotilatoiminnan uusi kevät

Nuorisotiloilla on Inarissa nyt tilausta. Rovaniemen palaverissa tuli samaa viestiä myös muualta: kävijämäärät ovat nousseet, meno on reipasta ja yksilökohtaisen työn tarve lisääntynyt huomattavasti. Ivalon Stönön kävijämäärä nousi vuodesta 2008 yli tuhannella käyntikerralla verrattuna vuoteen 2009. Se on paljon se ja ei selity pelkästään sillä, että syksyllä palveltiin yhtenä viikonpäivänä enemmän kuin aiemmin.

Uusi ilmiö on se, että Stönöllä käy käytännössä koko uusien seiskaluokkalaisten Ivalon ikäluokka. Pohdiskeltiin taannoin, että onko näin ollut milloinkaan ennen, ei muistettu. En tiedä johtuuko kehitys osaltaan siitä, että on onnistuttu tekemään jotain oikeinkin. Ollaan kyllä kunnan nuorisotyössä panostettu yhteistyössä muiden tahojen kanssa alakoulu-yläkoulu siirtymään. Ehkäpä muutama vuosi sitten aloitettu työ mm. seiskojen ryhmäytysten kanssa, alkaa vähitellen näkyä.

Toivottavaa olisi kylläkin, että kehitys kertoisi myös yhteisöllisyyden uudesta tulemisesta. Jos näin on, niin hyvältä näyttää: tarvetta työlle on, vaikka välillä julkisessa valtakunnallisessa nuorisotyökeskusteluissa työmuotoa onkin kritisoitu. Näyttää myös siltä, että nuorisotyön työpanos on jatkossakin kohdistettava mielummin välittömään kontaktiin kuin vaikkapa nettinuorisotalossa olemiseen. Niin tärkeätä kuin nettityö onkin, on muutamankin viikkotunnin säännöllinen irrottaminen virtuaalinuorisotyöhön tosi iso panostus. Kun meillä on lähitulevaisuudessa edessä nuorisotilatoiminnan käynnistäminen myös Inarissa niin luulenpa, että toimintalinja on valittu.

Mukavia viestejä Stönölle ja Inariin

Asiakasmäärien kasvu on kiirinyt myös sinne missä rahahanoja hallitaan. Inarissa on odoteltu pitkään ja hartaasti Ivalon urheilukeskuksen korjaustöitä Mittava hanke sisältää myös Nuorisotila Stönön remontin.

Talous heilahtelee ja niin on heilahdellut tuon investoinnin ajoituskin, eikä selvyyttä ajoituksesta ole oikein vieläkään. Niinpä tieto Stönön keittiörempan alkamisesta jo huhtikuussa on loistouutinen: keittiö on hurjassa käytössä ja suorastaan huutaa muutosta ja korjausta. Ollaan vähän oltu kuulolla, terveystarkastaja saattaisi huutaa muutaman näkökannan, mikäli näkisi nykytilanteen. Tila on kotoisin 70-luvulta ja ehdottomasti elinkaarensa päässä, joten uudistus on välttämätön.

Mukava uutinen oli myös säästövaroista Stönölle kohdennetut resurssit hankkia tiloihin uusi biljardipöytä. Porukat on innoissaan. Yhtä innoissaan kuin joulukuussa Yrittäjänaisten lahjoittamasta hienosta taulutv:stä.

Hienoja juttuja sekä tilaohjaajille että nuorille. On tosi tärkeätä, että tämmöisiä positiivisia juttuja tulee kaiken sinällään käsitettävän säästötalkoilun keskeltä. Ja tässä kuten muussakin nuorten asioissa: panostukset kannattavat ja haukkuvat takuuvarmasti hintansa takaisin.

Mukavia ovat uutiset myös Inariin. Koulun rakennustyöt etenevät ja nuorisotilat saadaan käyttöön helmi-maaliskuussa 2011. Tunnelma tiivistyy. Valmistelutyöryhmien työtahti kiihtyy kunhan helmikuun lopun Camera Obscura tapahtuma, Selvä Peli disko ja kevätlomajutut saadaan alta pois. Haastetta riittääkin, vuosi on lopulta lyhyt aika ja tekemistä paljon.

Näillä mennään kohti maaliskuuta. Pakkaset jatkuvat ja Nuorisolaki uudistuu. Siihenpä uudistustyöhön taidan palata seuraavassa blogitekstissä.

S

Kaikki huolissaan nuorista: puhetta riittää - tekoja odotellessa

Ivalolaislähtöinen Jyväskylän yliopiston tutkijakoulutettava Jenni kirjoitti JHL:n julkaisun Motiivin kolumnipalstallaan jo syksyllä asiaa kirjoituksessaan Nuoret jäävät syrjään. Nuori tutkija oli nykylaman osalta erityisen huolissaan 15 - 24 -vuotiaiden nuorten miesten asemasta työmarkkinoilla. Aivan oikein hän totesi, että jos työtä vaille jäävät miehenalut päästetään putoamaan kelkasta, koituu tämä niin yhteiskunnalle kun nuorille itselleenkin monin tavoin kalliiksi.

Laman tullessa yksi pettämätön indikattori on nuorten työllistymismahdollisuus. Nuorisotyöttömyys on erityisesti kasvukeskuksissa räjähtänyt silmille. Niinpä nuoret ovat lopulta nousseet myös raskaan sarjan poliitikkojen keskusteluun. Tammikuu on ollut erityisen vilkasta aikaa. Näkyvästi asiaan ovat ottaneet kantaa entinen Ultra Bran biisintekijä ja nykyinen työministeri Anni Sinnemäki, valtion rahakirstun ylivartija Jyrki Katainen sekä Matti Työllistämisseteli Vanhanen.

Sinällään hienoa, lopultakin. Pitkään on ollut tiedossa se, että osalla nuorista ei mene hyvin. Miksi keskeiset päätöksentekijät havahtuvat puhumaan ääneen vasta nyt? Ei taida olla sattumaa. Samaan aikaan toisaalla käydään vääntöä eläkkeisiin liittyvistä asioista. Vastausta etsitään siihen miten ihmiset pidetään työelämässä aiottua pitempään.

Inhorealisti sisälläni soittaa hälytyskelloa. Nuorten hätä itsessään ei näytä vieläkään riittävän. Huoli liittyy siihen miten maa selviää tulevaisuudessa, kuka tekee hommat. Enää ei haluta menettää sukupolvia syrjään. Hyvä niin, työtä ja opiskelupaikkoja sekä tehostettuja erityistoimia tarvitaan, niitä on itseasiassa aina tarvittu. Kuitenkin pistää miettimään mitä siitä seuraa, jos myös nuorten työelämään siirtymistä ryhdytään vielä kovasti nopeuttamaan tiivistämällä opiskeluvauhtia ja nostamalla keskusteluun oppivelvollisuusiän alentaminen kuuteen vuoteen.

En tiedä kuinka tavoiteltava asia ihmiselämässä on yltiötehokkuus, johon liittyy paradoksalisesti se, että muutos koulutuksessa ja työelämässä on nykyään miltei ainoa pysyvä arvo. En tiedä mutta epäilenpä, että tällä kaikella on hintansa.

Kuka v***n homo keksi koulun!!!!

Sosiaalisen verkkomedian suosituin foorumi Facebook on mainio viestinnän väline. Se on myös mainio tapa kuulostella nuorten tuntoja. Väliotsikko yllä on erään yläkoululaisen suorasukainen sunnuntai-illan aforismi.

Lause tuli mieleeni, kun 28.1. radiolähetystä varten sain tehdä pitkän puhelinhaastattelun inarilaislähtöisestä tutkijasta, jonka Barentsin maiden 13 - 15 -vuotiaita nuoria vertailevan väitöskirjan julkistamista juhlittiin Lapin Yliopistossa seuraavana päivänä.

Muistan hyvin Arto Ahosen 1980-luvulta. Aika monen inarilasnuoren tavoin hän lähti kotikylästään yläasteen jälkeen urheilulukioon Rovaniemelle. Kilpahiihtäjä ja Inarin Yrityksen kasvatti Artsi oli mukana myös legendaarisen rokkibändin The Steelin kokoonpanossa. Oli tosi sympaattista vaipua hetkeksi 80-luku hurmioon. Ja taas kerran: oli hienoa kuulla miten elämässä päästään eteenpäin.

Kiintoisaa kuultavaa oli myös tulevan kasvatustieteen tohtorin pohdiskelu omasta lähdöstään Rovaniemelle: "Jälkikäteen ajatellen kyllähän sitä oli aika lapsi, kun lähti. Inari oli hieno ja ihmisen mittainen kasvupaikka ja muutos iso. Kaikki jotenkin silloin kuitenkin järjestyi, mutta enpä omille lapsilleni vastaavaa haluaisi".

Filosofiseen pohdiskeluun taipuvasta inarilaisesta kehkeytyi Steinerkoulun opettaja ja sittemmin tutkija. Väitöskirjassaan hän toteaa, että Pohjois-Lapin nuoret Suomessa ovat elämäänsä tyytyväisiä, mutta viihtyvät huonosti koulussa. Barentsin maista Suomessa nuoret kokevat eniten koulun aiheuttamaa rasitusta. Norjassa asia menee päinvastoin: oppilaat kouluissa viihtyvät parhaiten, mutta ovat Barentsin alueen oppilaista vähiten tyytyväisiä elämäänsä. Mielenkiintoinen on tutkimuksen yleishavainto: kaikissa Barentsin maissa nuoret pohjoisessa ovat yleisesti elämäänsä tyytyväisempiä kuin maiden eteläosien nuoret.

Kaikki tämä on tosi kiintoisaa ja myös tukee aikaisempia tutkimuksia. Pisatuloksissa Suomen koululaitos pärjää hienosti, mutta se tuottaa huonovointisia lapsia. Arto Ahosen mukaan norjalainen koulu puolestaan panostaa osin tiedollisen vaatimustason kustannuksella enemmän sosiaalisiin taitoihin.

Tutkija päätyy siihen, että yhä edelleen suomalainen koululaitos on muusta elämästä irrallaan. Se on myös liikaa tietopuolisuutta korostava. Kolmas seikka on se, että erityisesti pojat viihtyvät kouluelämässä heikosti ja tällä seikalla on iso merkitys myöhempään mahdolliseen syrjään joutumisuhkaan. Reseptinä kaikkeen on esitys siitä, että koulun rakenteita pitäisi uudistaa: tulostavoitteita löysemmäksi, ihmisen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen lisää huomiota, taito- ja taideaineiden osuutta lisää.

Niinpä niin. Arton ja hänen kaltaisten tutkijoiden ääntä olisi hyvä kuulla, kun tehdään isoja päätöksiä, jotka linjaavat koulutusta. Ovatko tehokkuuden maksimointi ja tiedon ylenmääräinen arvostus todella kestävän henkisen kehityksen parhaimmat määrittäjät?

Knocking at the hea... no at the mediaworkshop's door

Nuorisotyöttömyys on hitaassa nousussa Inarissakin. Jono viestintäpajan ovella on ollut tasaisessa kasvusuunnassa ja työhallinnon sekä muiden paikallisten työllisyyden hoitajien kanssa on keskusteltu siitä, että viestintäpaja keskittyy 17 - 21 -vuotiaisiin. Pajan

työvalmentajien kanssa on sovittu, että otamme pajalle kaikki, jotka haluavat ja kohdalleen työharjoittelun hyväksyvät.

Ollaan kehitelty nuorten työpajana toimivaa viestintäpajaa yhdessa muun nuorisotyön kanssa kohti todella matalan kynnyksen palvelupistettä. Tavoitteena on ollut se, että kynnys on niin matala, että sitä ei edes havaitse. Kaikkien halukkaiden asia otetaan käsittelyyn.

Nyt kun porukoita on syystä tai toisesta työhön tai opiskeluun liittyvää tekemistä vailla, huomaamme että hommahan oikeasti toimii: kännykkä pirahtaa tai porukkaa yksinkertaisesti kävelee pajan ulko-ovesta sisään. Hieno juttu, kyllä pajahommat joutenolon voittaa takuulla. Sitäpaitsi: jokainen pajalainen saa hoidella opiskeluihin pyrkimiseen tai työnhakemiseen liittyvät asiansa. Niitä ei pajahommat häiritse.

Huoli painaa kumminkin. Näyttää siltä, että olemme syömässä työvoimapoliittiset tukikuukautemme jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Katse kohdistuukin valtion lisäbudjettiin ja Kataisen sekä Sinnemäen lupauksiin. Nyt on aika panostaa ja tehdä, puheet eivät auta.

Pääministeri Vanhasen työllistämissetelihomma kuulostaa 1970-luvulta. Kysehän on ensisijaisesti sitä, että ei ole mitä etsiä. Työ- ja harjoittelupaikkoja tarvitaan, ei seteleitä. Työ- ja harjoittelupaikkoja tarvitaan NYT HETI...

Pulinat vähemmälle, teot kehiin...

S

Selvä Kelin mainos...

Mainosihme Terppa on työstänyt Selvälle Kelille mainoksen... Ylläpä se on... Selvä Keli lähtee uusille urille lähiaikoina, tehdään profiili myös naamakirjaan ja sittenhän se nähdään onko ohjelmalla kavereita Facebookissa...

S