Hallitun menokasvun kevät (ja tulevaisuus)

Yhtä takuuvarmasti kuin palaavat kesän ensimmäiset pääskyt palaa säännöllisesti kuntaelämään keskustelu kiristyvästä kuntataloudesta. Tuoreessa muistissa ovat sekä 1990 -luvun alun merkittävät juustohöyläilyt ja vuoden 1998 kehittämistyö sekä kevään 2009 tasapainotuskierros, jonka yhteydessä käytiin läpi koko kuntakonserni tarkalla ja tiheäpiikkisellä kammalla. Kolmen vuoden takainen kierros oli sisäsiisti: tasapainotukset tehtiin henkilöstöä kuunnellen ja kuntalähtöisesti, konsulteille ei silloin annettu tilaa.

Kymppitonni katosi nuorisotyön raamista, mutta lopputulos oli siedettävä, tappio lopulta pieni ja tuloksen kanssa on pystytty elämään erinomaisesti. Lopulta kävi niin, että vuodet 2010 - 12 ovat olleet taloudellisesti suotuisia ja ollaan jopa pystytty kehittämään palveluja Inarin nuorisotila Vintin, Ivalon skeittirokkiparkkihallin ja kaikinpuolisen varustelun ajantasaistamisen verran.

Ja hyvä niin. Tiedossa on ollut jo hyvän aikaa, ettei tämä nousukierre voi jatkua iättömiin. Nyt sitten ollaankin uusien talkoiden edessä. Taivas ei aiemmin ole pudonnut uhkakuvista huolimatta ja elämä on jatkunut lähes entisellään. Nyt on kumminkin edessä totisempi paikka. Kun etsivän nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamisjuttu ajoi kiville syksyllä 2012, nuorisotyö sai sinällään osakseen ymmärrystä ja sympatiaa, mutta ei päätöksenteossa tarvittavaa tukea. Tapauskuva ja ihmisten silloinen vaitonaisuus alkavat hiljalleen saada selityksensä.

Hallittuun menokasvuun

Julkisuudessa on jo kerrottu kuinka Inari laatii pikatahtia hallitun menokasvun ohjelmaksi nimetyn toimenpideohjelman, jolla kunta sopeutuu lähivuosien talouden haasteisiin. Monta asiaa taustalla: verotulot laskevat, työikäinen väestö muuttaa, väki vähenee ja ikääntyy... Epävarmuutta luo myös valtion budjettiin odotettavissa olevat kehysleikkaukset, joista valtionosuusjärjestelmän muuttuminen luo erityistä epätietoisuutta.

Ennakointi on viisautta, sieltä ohjelmatyö hakee oikeutuksensa. Sekin on hyväksyttävä, että kaikki palvelutuotanto, nuorisotyö myös, pistetään säännöllisesti tarkasteluun. Menokasvuohjelman laadinnan perusreseptit ovat tuttuja vanhastaan: lisää tuloja, vähemmän menoja, eläkeratkaisut läpikäydään, ketään ei irtisanota... Mitä se kaikki käytännössä on, selviää seuraavan noin kahden kuukauden aikana. Kaikki osallistuvat, se on selvää.

Nuorisotyön näkökulmasta erityishaaste liittyy tuloihin. Nuorisotyössä pyörähtää bruttona rapiat 600.000 euroa (sis. alv eikun nuorten työpaja + työllistämiseurot). Erilaisten tulojen osuus kokonaisuudesta oli vuonna 2012 yhteensä 207.000 € eli yli kolmannes. Tämän osuuden nostaminen tuntuu hengästyttävän hankalalta, ei kumminkaan mahdottomalta, mutta ei kylläkään isommin houkuttele jatkaa loputonta projekti-/hankekierrettä... Palvelumaksuja toki voidaan myös korottaa, mutta niillä ei herran huoneita rakennella. Pahimmillaan ne leikkaavat osallistumista ja se ei ole hyvä juttu se.

Taloudessa kiertää paljon euroja, joihin on lähes mahdotonta vaikuttaa omalla työllä. Näitä ovat mm. taloushallinnon ja erityisesti toimitilojen kustannukset. Jatkovuosien palvelutuotannon kannalta erityisen tärkeä on kuitenkin kysymys määräaikaisten palkkaamisesta. Millä perusteilla määräaikaisia voidaan jatkossa ottaa? Käytännössä puhutaan mm. siitä, voidaanko etsivää työtä jatkaa ja miten toimitaan mahdollisissa sijaisuuksissa. Nuorisotyön ongelma on se, että mikäli sitä halutaan tehdä, on se suhteellisen työvoimavaltaista. Työpaja ei pyöri ajatuksen voimalla.

Haasteita ja kysymyksiä siis riittää. Jotenkin edelliskertojen kokemuksen pohjalta uskon kumminkin, että nytkin selvitään isommitta kolhuitta.

Inarin ja Kemin irtiotto

Arvatkaapa mikä yhdistää Kemin kaupunkia ja Inarin kuntaa?

Kuntakenttä erityisesti idässä ja pohjoisessa odottelee levottomana valtionosuusuudistusta. Tiedossa on se, että perusteet muuttuvat. Järjestelmään on sisältynyt merkittävää, pohjoista ymmärtävää ns. positiivista diskriminaatiota. Syrjäisyys, harva asutus sekä saamelaisuus ovat olleet voimissaan. Tiedot kertovat, että painopisteitä ollaan muuttamassa, kriteereihin nousevat mm. maahanmuuttajien määrä sekä työpaikkaomavaraisuus. Suunta taitaa olla selvä: painopiste tässäkin asiassa siirtyy reunoilta keskuksiin. Ihan johdonmukaista keskittämistä kuten kaikki muukin.

Kun valtion tuki muodostaa parhaimmillaan reippaasti yli puolet kuntatuloista ei ole mikään ihme, että vaikkapa Ranua tai Utsjoki vastustavat kuntaliitoksia ankarasti. Niin tekee Lapin kunnista valtaosa. Syitä toki on muitakin kuin raha. On puhuttu Saamen kunnasta, joka muodostettaisiin Suomen saamelaisalueesta eli Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnista sekä Sodankylän kunnan pohjoisosan Lapin paliskunnan alueesta (Vuotso - Purnumukka - Tankavaara). Kyllä siinä olisikin kunnalla hillitön koko. Ihan aiheellisesti väki suhtautuu asiaan epäillen. Jättikunta vaatisikin ihan uutta kunta-ajatusta myös asukkailtaan. Myös lähidemokratia menisi ihan uuteen tarkasteluun.

Mutta mutta. Lopulta voi olla niin, että valtio virtaviivaistaessaan omia palveluita ja työpaikkoja pois alueilta, lykätessään kuntiin lisää tehtäviä ja muuttaessaan valtiosuusjärjestelmän perusteita, ei jätä pikkukunnille mahdollisuuksia. Sanotaan, että pakoteta ei, mutta käytännössä tilanne ajetaan kuntaliitosten suuntaan. Asukasluvultaan pieni ei voi siinä maailmanjärjestyksessä olla kaunista.

Ehkäpä tässä syy siihen miksi Inarissa on päädytty siihen mihin on päädytty. Inari ja Kemi ovat Lapin ainoat kunnat, jotka suhtautuvat kuntajakoselvityksiin myönteisesti. Inari on jopa liputellut tuon ns. Saamenkunnan muodostamisen puolesta, eräin varauksin mutta kuitenkin...

Nähtäväksi jää, elämme (jälleen kerran) kiintoisaa kevättä... Puhetta tulee olemaan ilma sakeana.

Pohtii

Skoeoe

 

Kansalaisten Eurooppa: Fidenza

Julistamani reissuton helmikuu piti. Kävi niin, että se ainoa matkarauhaa uhannut Rovaniemen reissu peruuntui ja hyvä niin. Loistava lopputulos: lähes kaksi kuukautta vierähti iloisesti niin, ettei tarvinnut poistua Inarin kunnan  alueelta mihinkään. Kunnes tuli kevätloma, molemmista päistä typistetty versio. Alussa oli Inari ja lopussa Flow4YU. Vapaa viikonloppu loppui launtai-iltana ja päädyin lopulta sunnuntai-iltana kolmen lentokentän ja yhden vilkkaan rautatieaseman kautta Pohjois-Italialaiseen pikkukaupunkiin.

Italia on mahtava maa. Harvemmin on tullut piipahdettua. Edellinen, se ensimmäinen kerta, tapahtui 1990 -luvun alussa. Osallistuin tuolloin silloisen Lapin läänin nuorisolautakunnan delegaation contact making -matkaan Lazion seutukuntaan Rooman liepeillä. Asemapaikkana oli tuolloin Latina -niminen kaupunki ja odotukset tietenkin korkealla. Perillä paljastui, että nimestään huolimatta kaupunki oli kaikkea muuta kuin antiikin Rooman ajoilta. Runsaan 100.000 asukkaan paikka oli perustettu 1930 -luvulla Mussolinin toimesta.

No, niin tai näin. Viikossa nähtiin paljon: pyörittiin Roomassa sekä Rietin maakunnan toinen toistaan kauniimmassa vuoristokylässä; Sezze, Priverno, mitä niitä olikin. Isännät olivat nähneet paljon vaivaa ja oli aika rankka reissu: päivän päätteeksi palailtiin aamupuolella yötä hotellille ja kahdeksalta, kun kurkisteltiin verhonraosta isännät odottelivat jo autojensa kanssa. Sittemmin kävi niin, että jatkoa kyseisen alueen kanssa ei syntynyt, mutta ikimuistoiselle reissulle pääsi mukaan.

Citizens' Europe ja Fidenzan tunnelmat

Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaan sisältyvä hanke sinkautti meidän kv-asioiden sihteeri Eilan ja minut Inarista parinkymmenentuhannen asukkaan viehättävään Fidenzan kaupunkiin. Nimi ei kerro mitään, lähin tunnetumpi paikka taitaa olla kinkusta ja Garibaldista tuttu Parma. Eikä yhteen Euroopan muotimaailman keskuksista kuuluvaan Milanoonkaan ole kuin rapian tunnin junamatka. Harvemmin Inarissa tavattu juna taitaakin olla Italian tärkeimpiä julkisen kulkemisen välineitä, niitä olen nähnyt nyt joksikin aikaa tosi paljon. Lippujen hinta ei päätä huimannut, junissa oli runsaasti kulkijoita ja raiteita sekä rautatiesiltoja: niitä riitti. Jos kaikkialla maassa on niitä yhtä runsaasti kuin tuolla pikku alueella, niin raidekilometrejä on tolkuttomasti.

Melko hyvin käynti vastasi niitä mielikuvia, joita Lazzion reissu aikanaan jätti. Pohjoisen taivaan alla asustelevan luterilaisen kulttuurin kansan mentaliteetissa on katolisen Italian menoon nähden katedraalin kokoinen sävyero. Italialainen järjestelmällisyys sekä tehokkuus on kotimaisessa suoritushysteriassa elävälle suorastaan terapeuttista koettavaa, ainakin satunnaisannoksina. Sielu soittaa siinä menossa nupit kaakossa Nino Rotan musiikkia elokuvaan Amarcord.

Ihmisten välitön kanssakäyminen on mahtavaa. Asusteltiin viehättävässä pikkuhotellissa, jota pyöritti iäkäs pariskunta. Hotellissa ei ollut muita kuin tapaamisemme hankevieraita Italiasta, Ruotsista ja Suomesta. Olihan isäntäväki löytänyt sisäisen yrittäjänsä verrattomalla tavalla. Italiaa puhuivat, mutta hyvin tultiin toimeen ja mahtavaa palvelua, ei siinä työaikoja kyllä kyselty.

Pistäydyttiin myös muutamassa nuorisotilassa. Aika jännää: tilaa saattoi olla runsaasti, mutta ne näyttivät jotenkin alastomilta, lähes kolkoilta ja varustetaso oli tarkoittuksenmukainen, mutta aika pelkistetty. Kontrasti kaupungin vanhemman osan ulkoiseen idylliin oli melkomoinen. Toisaalta: paikallisessa iltapäiväkerhossa samoin kuin kirkon etsivän työn keskuksessa oli hyvä meininki ja tunnelma. Bänditiloissakin pikapyörähdettiin. Siellä tunnelma oli hiukan kuin takavuosien legendaarisella Ivalon Pommarilla loppukevään sulamisvesien aikaan. Maan pinnalla sentään oltiin: Corsi Musica

Piti toki vaihtaa parin kansalaisen kanssa ajatuksia maan poliittisesta tilanteesta ja tulevaisuudesta. Jos oikein ymmärsin, niin tässä Monti - Pellegrino - Berlusconi asetelmassa on haastetta. Shakkitermein: ollaan pattitilanteessa.

Vierailun aikana maassa tuijoteltiin milloin savu Sikstuksen kappelin kaminanpiipussa Vatikaanissa valkaistuu. Jäi vähän harmittamaan se, että se pysyi mustana ja valkaistui vasta, kun jo oltiin kotiSuomessa. Olisi ollut kiintoisaa nähdä vaikuttiko se Fidenzassa mitenkään näkyvästi tai ainakin kuuluvasti. Aamuseitsemän normikirkonkello kuului kyllä aamuisin selkeästi...

Välitilinpäätös Flow 4YU -hankkeeseen

Flow4YU on hanke, jonka takia Fidenzaan saapuivat edustajat isäntämaan Cerviasta ja Ravennasta sekä kokoontumisen  isäntäkunta Fidenzasta, Kroatian Dubrovnikista, Ruotsin Mjölbystä sekä Inarin ohella kotimaisilta kumppaneilta Jyväskylästä ja Rovaniemeltä.

Hanke alkaa olla loppumetreillä. Jäljellä on enää Dubrovnikin loppuseminaari sekä raportoinnit. Täytyy tunnustaa, että minulla oli alunperin aika varautunut ote koko hommaan. Mutta on ollut pakko tarkistaa kantaa.

Varsinaista loppuarviota taidan tehdä myöhemmin, mutta sen voi sanoa, että ei tarvitse suomalaisten hävetä. Flown ydinajatuksena on ollut kehittää nuorten ja päätöksentekijöiden välistä vuoropuhelua. Saattaa olla, että tässä hankkeessa ideoita ja hyviä käytäntöjä sekä esimerkkejä käytännön toimista oli meillä enemmän ulkomaanvientiin kuin sieltä tuontiin. Fidenzassa oli kuitenkin mukava huomata, että lopultakin mm. Italiassa oli päästy eteenpäin ja yritetty aidosti kehittää asioita. Matka siellä tuntuu kyllä olevan valovuosia pitempi kuin kotiSuomessa, se on kyllä käynyt selväksi.

Hankkeen päänuorisotapaaminen pidettiin joulukuussa Inarissa. Oli hienoa huomata kuinka kovasti tapahtumasta oli pidetty. Moiteitta ei juurikaan tullut. Pisteet suomalaisnuorille, jotka olivat tapahtumajärjestelyissä keskipisteessä. Onnistunut homma: eräs italialaisista  jopa suunnitteli pitkää jobshadowning jaksoa Inariin.

Suomen rintama on ollut rikkumattoman yhtenäinen myös hankalissa vääntötilanteissa, joita tämmöisessä hankkeessa syntyy takuuvarmasti. Paikallisesti hanke on tiivistänyt lukion, kunnan kansainvälisen työn sekä nuorisotyön yhteistyötä. Hanke on myös tuonut ryhtiä paikalliseen vuorovaikutukseen,

Mitä jatkossa, sen näyttää aika. No, paljastettakoon sen verran, että Jyväskylän Veturitallien mediagurun Esan kanssa on jo rupateltu yhteistyöstä.

Mutta sitä ennen vielä hankenuoret vääntävät Cervian ja Inarin tapaamisissa esillenostamiensa toimenpiteiden perusteella huoneentaulun päättäjille. Dubrovnikissa se hiotaan muotoonsa ja jokainen paikkakunta vie asian poliittiseen päätöksentekoon.

Hienoa

Sköö...

 

Kansalaisten Eurooppa: Inari

Kevätlomalle laskeutuminen alkoi mukavasti, joskaan ei kovin pehmeästi. Viimeisellä työperjantailla oli kahdet kasvot. Hieno puoli ensin: olin koko päivän Inarin kirkonkylän nuorisotila Vintissä. Ennen lasten saapumista byrokraattitehot olivat kohtuullisen korkealla, listalla oli tolkusti tekemistä, kiireluettelon kärjessä täydennysten lähettäminen opetus- ja kuttuuriministeriöön liittyen etsivän työn rahoitushakemukseen. Toinen hieno puoli: ihmisten tapaaminen, käynnistyvästä kevätlomasta huolimatta Vintissä riitti ihan mukavasti kävijöitä. Nuorimmat kävelivät sisään jo puolisen tuntia ennen ovien virallista aukeamista ja lähes iltaysiin saakka porukoita riitti. Mukavaa.

Se huono puoli: aivan ylipitkä päivä loman alkajaisiksi, aika tyypillistä, mutta silti. Pimennettyäni Vintin ajelin Ivaloon ja siellä Nuoriso- ja urheilutalolle katselemaan hetken yösählyturnausta. Siihen hommaan riittää osallistujia, hienoa... Kotoa lähdöstä oli vierähtänyt semmoiset 14.5 tuntia, kun lopulta pääsin loman viettoon.

Kehittyvä Inari

Taas kerran tuli pohdiskeltua. Tuntuu usein unohtuvan se, että Inarin kirkonkylä on kokoluokassaan yksi nopemmin kehittynyt, ellei peräti se nopeiten kehittynein kylä Lapissa, jos pohditaan aikaa 2010 luvulla. Ajelin joskus 2010 kesällä hillareisulta Paadarjärven pohjoispuolelta koti-Ivaloon, kun kiinnitin huomiota nelostien kupeella olevaan monttuun, rakennustyömaahan sekä ilmeiseen putkiuraan, jota kaivettiin Juutuanjoen pohjoispuolella. Sitten muistin: kaukolämpölaitos.

Piti tehdä linjapoikkeama Kittiläntielle sekä Saarikoskentielle. Rapiat kolme kilometriä rakennustyömata: Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Koulukeskus kaikilla oheismausteilla, kalanviljelylaitos, Hotelli Kultahovi, Saamelaisalueen Koulutuskekuksessa jotain ja lopulta piti pyörähtää Juutuanvaaran hiihtokeskuksessa, jossa piti alkaman urheilukentän pohjustustyöt. Olihan se tiedossa, mutta silti hämmästytti...

Tätä taustaa vasten on aika kummallista se, että yhäkin kuulee ajoittaista kritiikkiä siitä, että kaikki kunnan kehittämistoimet kohdistuvat Saariselälle. En oikein tiedä mitä ikikritisoijat ovat oikein vailla, Inarin kirkonkylä on juuri kokoisensa kylä ja kokoonsa nähden sitä on kyllä kehitetty, ei tietenkään pelkästään kunta, mutta onko sillä väliä: liike on keskeistä.

Nopealla tahdilla on toki varjopuolensa. Inariin on kaavoitettu tontteja ja rakennettu vuokra-asuntoja. Edullisten vuokrattavien ensiasuntojen kysyntä on kumminkin tarjontaan nähden kova ja tässä ehkä se keskeisin haaste. Juuri opintonsa päättäneelle nuorelle paluumuuttajalle oma kaavatontti on harvoin heti se ykkösvaihtoehto.

Yhteensovitettavaa

Sajoksen jälkeen on selvää, että Inari on Suomen saamelaiskulttuurin, hallinnon sekä viestinnän ja koulutuksen kiistaton keskus. Sajoksen ohella Inariin on rantautunut jo aiemmin pysyvästi Yleisradion Saamelaistoimitus, Saamelaisalueen Koulutuskeskus, Saamelaiskäräjät, Saamelaismuseo-luontokeskuksen yhdistelmä Siida ja tosi paljon muutakin.

Jos ajatellaan Inarin kunnan sekä kylän tulevaisuutta ja nuorten paluumuuton mahdollisuuksia, tulee kestävinä ulottuvuuksina nopeasti mieleen neljä osin toisiinsa nivoutuvaa tekijää: saamelaisuus, matkailu, rajakauppa sekä luonto. Viimeisessä kyse on osin luontaiselinkeinoista ja osin erilaisesta virkistyskäytöstä.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on joka osaltaan hyvin haastavaa. Haaste on myös erilaisessa yhteensovittamisessa. Jo jonkin aikaa on käyty kiivastakin keskustelua siitä kenellä on mitäkin oikeuksia suhteessa vaikkapa maan omistukseen ja sitä koskevaan suunnitteluun, suhteessa ILO -sopimuksen 169. artiklan vahvistamiseen sekä siihen kuka kuluu alkuperäiskansa saamelaisiin ja kuka ei. Kättä on väännetty siitäkin kuka tuli ensin ja kuka missäkin vaiheessa historian saatossa. Tässä suhteessa Suomen saamelaisten toinen vähemmistö, inarinsaamelaiset taitavat olla vahvoilla.

Isoja kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia. Ei myöskään siihen kysymykseen minkälainen kunta tulevaisuudessa parhaiten turvaisi elämisen edellytykset ja saamelaisten asioiden toteutumisen pohjoisimmassa Lapissa, tästäkin keskustellaan nyt värikkäin sanakääntein, tottakai kun kuntauudistus on valtakunnallisesti pinnalla.

Alueen tulevaisuuden kannalta olisi kumminkin enemmän kuin suotavaa, että eri osapuolet löytäisivät toisensa ja kaikkien ääni tulisi aidossa monikulttuurisessa ympäristössä kuulluksi. Koko ajan hillittömällä tahdilla keskittyvässä maassa ei reunaseuduilla oikein ole varaa isoon eriseuraisuuteen. Pohjois-Lapilla on kuitenkin mahdollisuuksia, huomattavasti hankalampaa on Tornijokilaaksolla  sekä Itä-Lapilla: maakunnallisessa mediassa kerrottiin tällä viikolla siitä, että työikäinen väestö vähenee siellä lähivuosina edelleen dramaattisesti.

Positiivinen pulma

Asukasluku myös Inarin kunnassa on laskenut. Vaikka tahti on hiipunut, on suunta edelleen sama, väki muuttaa pois ja vähenee. Myös syntyvyys on laskussa ja näkyy oppilasennusteissa kaikkialla muualla paitsi Inarin koululla. Eikä ihme: sopiikin odottaa, että kaikki panostukset kehittävät Inaria myös väestöllisessä mielessä.

Inarin kouluremontin oheistuotteena nuorisotyön toimintaedellytykset paranivat nuorisotila Vintin myötä merkittävästi. On ollut todella kiintoissa lopultakin päästä luomaan uutta perinnettä. Osallistujamäärät ensimmäisen kahden vuoden jälkeen ovat olleet kohtuulliset. Jos lähtökohtana on se, että koulussa on hiukan yli 100 oppilasta, joista puolet kuljetusoppilaita ja Vintillä käy kolmosista ylöspäin 15 - 30 nuorta/aukiolokerta, on tarve ilmeinen. Vielä ei edes tiedä mihin mennään, nyt kasvatetaan uutta sukupolvea suhteellisen uuden palvelun käyttäjiksi.

Vintti on keskellä kasvatuksen keskittymää, tai oikeastaan kun se on kolmoskerroksessa. se on kaiken muun yläpuolella. Pari kerrosta alempana entistä asuntolaa, nykyistä Inarin monitoimitaloa, sijaitsee pari päiväkotia. Kerrosta alempana toimii kansalaisopisto ja eniten kasvatuksen tiloja on tietysti koululla.

Asetelma on nuorisotyön näkökulmasta kiintoisa. Hieno jatkumo. Vintissä on toiminut muun ohella jo lähes koko kaksi vuotta MLL:n Inarin osasto. Nyt on käynnistetty myös keskustelut siitä voisiko Vintti palvella joinain aikoina myös päivähoitoa. Lähinnä kyse on niistä ajoista, jolloin tilalta löytyy ns. käyttövapaata aikaa.

Taustalla on positiivinen ongelma. Vaikka tilamassaa on sinällään runsaasti, on niin että syntyvyyden noustua aletaan päätyä ainakin hetkellisesti tilapulaan. Erikoista, yleensä pohjoisessa menee näinä aikoina toisinpäin: tyhjenevät tilat huutavat käyttäjiä... Sellainen on helpommin myös ennakoitavissa, positiivinen yläkierre syntyy, jos on syntyäkseen ja enpä tiedä kuka sellaisen onnistuu kohdilleen ennustamaan.

Parempi kumminkin näin kuin toisinpäin. Myönteisten asioiden aiheuttamat pulmat on ihan toisella tavalla ratkaistavissa...

Miettii

Skoeoe