maanantai 19. maaliskuuta 2018

Muutoksen tuulia 2 (valtakunnassa kaikki hyvin??)


No vielä piti…. Tästä taitaa tulla pitkä.

Kaikkihan tietävät lauseen ”elämme mielenkiintoisia aikoja”. Syynä päivitykseen on se, että nyt eletään aikoja, joita jonkun nuorisotyön tutkijan on kammiossaan mukava tonkia tomun laskeuduttua sitten joskus myöhemmin.

Enkä tarkoita nyt suinkaan Inaria, sillä jos puhaltelevat muutoksen tuulet täällä, niin nuorisotyön mannerlaatat ovat voimakkaassa liikkeessä myös koko valtakunnassa.

Mutta aluksi… Semmoinen molempien edellisten combo -kappale. Ajatellen niitä asioita, joista bloggailin taannoin  http://selvakeli.blogspot.fi/2018/02/muutoksen-tuulia.html  tehtiin pieni kierros kaupunkimaisen nuorisotyön lähteille. Ideana siis nähdä vaikkapa se miten muualla on jo toteutettu nuorisotilat koulusuunnittelussa ja -toiminnassa. Kohteena meillä oli kolme Inariin ystävällismielisesti suhtautuvaa nuorisokaupunkia Kotka, Lahti ja Espoo. Oli kyllä hyödyllinen ja idearikas operaatio. Ja jos tiivistäisi lyhyeen sen kuinka hienoa nuorisotyötä noissa tehdään, niin siteeraan Kotkan Leenaa jälleen: mahtavaa… Respect joka suuntaan.

Pakko myöntää, että noin 40 vuoden aikana sisäinen inhorealistini on muodostunut semmoiseksi nopealiikkeiseksi epeliksi, jota on ajoittain melko vaikeata pysäyttää. Matkan varrella on tullut nähdyksi muutama nuorisolain muutos enkä nyt niin hirveitä odotellut tämän viimeisen version syntyessä. Vaan toisin näyttää käyvän.

Asialle löytyy ilmapuntari. Nuorisotyön osaamis- ja kehittämiskeskuksiin tiivistyy paljon siitä liikehdinnästä, joka alkoi jo viime vuonna ja joka näyttää vain kiihtyvän. En halua palata enää yhtään Nuorisotyölehdestä käytyyn keskusteluun, sillä sitä on veivattu riittämiin ja tulokset on tiedossa.

Käyty prosessi oli kuitenkin alkusoittoa jollekin isommalle. Itse tervehdin ilolla sitä, että kaupunkimaisen nuorisotyön yhteistyöverkosto Nuorisokanuuna sai oskestatuksen. Voi olla, että oskeksi päästääkseen Kanuuna joutui muuttamaan lähtökohtiaan koko kunnallisen nuorisotyön yhdistäjäksi ja kehittäjäksi.

Minua on oikeastaan koko 2000 -luku askarruttanut pari juttua. Ensinnäkin se, että erilaisia politiikkaohjelmia laadittaessa ja resursseja kohdistettaessa nuorisotyö on ajautunut lähtökohtaisesti ennaltaehkäisevästä tehtävästään koko ajan kiihtyvällä vauhdilla kohti erityisesti sosiaalialan kenttää ja kohti korjaavia ulottuvuuksia. Ongelmalähtöisyys on merkinnyt rahoitusta ja sinällään oikeita sammutustoimia, joiden lippulaivoja ovat työpajat ja etsivä työ, mutta kehitys on vaikuttanut toimialan sisäiseen ajatteluun ja ohjannut sitä rahavirtoja myötäillen kohti mediaseksikkäämpiä alueita.

Toinen asia on suuruuden ekonomia. Viimeaikaisessa Ohjaamokeskustelussa se on kirkastunut taas kerran. Ohjaamot on hienoja paikkoja (on käyty omin silmin tsekkaamassa muutama mainio lajityyppinsä edustaja) ja tuovat lisäarvoa sinne, missä ongelmat ovat määrällisesti isoimmat, yhteistyön haasteet kovimmat ja missä väkeä on eniten. Hyvä heille, mutta joku on unohtunut… Miljoonannen kerran: pitäisi tunnustaa ja tunnistaa alueiden erilaisuus ja se, että vaikkapa etsivä työ on ihan omanlaistansa Savukoskella verrattuna vaikkapa Espooseen. Lähtökohdat ovat pohjimmiltaan samat, mutta kehys määrittelee käytännöt. Standardit tappavat liikkeen…

Kyseessä on minun lempiaiheeni valtakunnallisessa nuorisotyössä. Vuosikaudet pohdin kuinka maan kuntien ylivoimainen pinta-alallinen ja lukumääräinen enemmistö voisi järjestäytyä Nuorisokanuunan lailla. Vaan eihän se pohdiskelu päättynyt mihinkään. Tai päätyihän se: umpikujaan.

Joku voi olla sitä mieltä, että olen kääntänyt Inarin nuorisotyö hupparin, kun nyt hehkutan UusKanuunaa. Ratkaisu ei ole varmasti ongelmaton, mutta parempi sinne on mennä sisään muistuttamaan toisenlaisista olosuhteista ja vaikkapa maan sisäisen muuttoliikkeen suunnasta  sekä sen merkityksestä nuorisotyölle kuin huudella ulkopuolelta.    

Osaamiskeskuksiin liittyen ainakin minulle on syntynyt vaikutelma siitä, että ministeriö on niiden  kautta tiukentamassa ohjausvaikutustaan. En oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Valppaana on syytä olla. Kaksi vuotta oskena on varsin lyhyt aika tehdä tulosta.

Ministeriön mannerlaatta muuten tärisi nyt maaliskuussa, kun sen nuorisopoliittisen yksikön varsin pitkäaikainen johtaja Georg Henrik Wrede ilmoitti siirtyvänsä Folkhälsanin toimitusjohtajaksi.  
Hän on ollut kiitettävän kiinnostunut pohjoisen asioista, erityisesti saamelaisnuorten asemasta, mutta muutoinkin siitä mitä nuorille ja nuorisotyöhön täällä kuuluu. Aika monessa ehdittiinkin olla mukana sekä Helsingissä että täällä ylhäällä. Mieleen on jäänyt vaikkapa Pohjosen Vinkkelin läsnäolo ministeriön nupo yksikön viikkopalaverissa marraskuussa 2014. Ei ole tainnut kovin moni keksiä tätä. Grattis siitäkin ja onnea Jorille uuteen…

Moni osaamiskeskus on pistänyt nopeaan tahtiin tuulemaan. Moni pienin henkilöstöin toiminut taho palkkaa lisää työntekijöitä.

En tiedä kumpi oli ensin muna vai kana, mutta nuorisotoimialan keskeiseksi kokoavaksi toimijaksi itseään markkinoiva Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi on jatkanut syksyllä aloittamallaan tiellä. Jotenkin tuntuu siltä, että se on jo nyt onnistunut resetoimaan 25 -vuotisen historiansa ja maan nuorisotyössä tapahtuu ainakin osittainen paluu 1990 -luvun alkuun: Allianssista tulee keskeinen nuorisojärjestöjä kokoava järjestö entisen SNT:n tapaan.

Irtiotto muusta toimialasta näyttää väistämättömältä. Sukupolvipolitiikan teko on sinällään ihan hyvä juttu. Minun sukupolveni ja pari seuraavaakin siinä sivussa katoaa kohta historian mustaan aukkoon jättäen kuitenkin oman jälkensä nuorisotyöhön. Asiat ovat jatkumoita, menneen nollaaminen ei onnistu. Se olisi syytä muistaa kaikessa kehitystyössä.

En tiedä, mutta uuden oske Allianssin synnyttäminen taitaa olla piinkovaa touhua. Järjestö ilmoitti jo helmikuussa aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Tiedotteessaan se ilmoittaa syyksi uuden osken aiheuttamat talousrakenteen muutokset sekä tarpeen kohdistaa resurssit paremmin järjestön strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tiedotteen mukaan neuvotteluissa käsitellään kaikkia mahdollisia keinoja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Irtisanomisia ei suljeta pois ja niiden ilmoitettiin koskevan alle 10 työntekijää. Myös työsuhteen ehdot ja edut ovat luupin alla.

Kylmää kyytiä siis tarjolla talossa työskenteleville. 10 henkeä on noin kolmannes järjestön vakipalkollisista. Muutaman vuoden luottarijaksolla opin tuntemaan sieltä monia. Ulkoapäin ei voi muuta kuin osoittaa virtuaalisesti solidaarisuutta ja toivoa voimia muutosten läpivientiin. Yt:hän on varsin intensiivinen prosessi, joten ehkäpä kohta kuullaan millaiset puhurit Allin organisaatio on läpikäynyt.   

Sinälläänhän kyse on toki järjestön sisäisestä asiasta. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Allianssi on edelleen merkittävä valtion tuen saaja eikä sen euromittainen tuki pienentynyt oleellisesti edellisvuoden tasolta. Toisaalta ei ole kuultu sitä, että Allianssi olisi irtisanoutunut strategisesta tavoitteestaan olla keskeinen toimialan yhdistäjä. Niin kauan kun tuota pidetään yllä, joutuu se tekemisissään olemaan laajemman tarkastelun kohteena halusipa sitä tai ei.  

Yt neuvottelujen lisäksi Allianssi ilmoitti helmikuussa myös, että sen tapahtumatuotannossa tapahtuu muutoksia. Allianssi on vastannut itsessään ihan hyvin Allianssi risteilyistä, nuorisotyöpäivistä ja Nuori -tapahtumista, jotka ovat olleet merkittäviä toimialan valtakunnallisia kokoontumisajoja. Jatkossa käy niin, että järjestö toimii näiden järjestelyissä aiempaa laajemmin yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa. Tarkasteluun nousevat järjestämispaikkakunnat ja -tavat sekä osallistumismaksut. Tavoitteena on helpottaa osallistumista. Tätä kehitystä on syytä tervehtiä ilolla. 

Myös Lapissa tapahtuu.

Täällä pohjoisessa valtion aluehallinnolla on ollut lääninhallituksen ajoista lähtien jo 1980 -luvun alusta iso merkitys maakunnan nuorisotyön puolestapuhujana ja tukijana. Organisaatiot ovat muuttuneet viime vuosina lähes samaan tahtiin, kun Metsähallituksen vastaavat, mutta tekeminen on säilynyt. Kohta taas muuttuu, oliko se nyt joko Luova vai Luomu joka odottelee tuloaan.  En muista, mutta sen tässä on oppinut, että itsestäänselvyyksiä ei ole. On syytä varautua, johonkin…

Lapissa käynnistyy nyt keväällä Tornion hallinnoimana Lappi Nyt -hanke, jonka tavoitteena on yhdistää ja kehittää pienten lappilaiskuntien nuorisotyötä. Hienoa. Erityisen hienoa on se, että yhteisellä työllä on tarkoitus nostaa esiin ja kehittelyyn ihan tukitavallisen ennaltaehkäisevän ns. perusnuorisotyön asioita.  Hommaan on lähdössä mukaan melkein kaikki kunnat.

Tätäkin juttua on tervehdittävä ilolla. Lopultakin jotain tämmöistä.

Ja jos ajattelen mitä kaikkia muutoksia on tulossa meillä Inarissa, maakunnassa sekä valtakunnallisesti, niin ajoitushan on mitä mainioin.

Se on täydellinen…

Skoeoe



sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Muutoksen tuulia...



Kirjoitellaanpa nyt tämmöinen.  Tätä blogia päivitän näillä näkymin vielä yhden kerran, mutta se on toinen juttu se. Kesällä tulee vielä yksi ja se siitä… Näin taitaa olla, vaikka ansioitunut nuorisotutkija Tomi Kiilakoski taisi todeta, että olen lopettanut blogini useammin kuin Hector konserttikiertueensa. Kohta loppuu. 

Tuli pyörähdettyä Kirkkoniemessä. Taisi olla kolmas kerta putkeen ystävyyskuntien Sör-Varanger, Petsamo ja Inari kohtaamisia siellä. Ihan siistiä… Mukana oli nyt myös ivalolainen heavybändi IWI. Hyvä meininki: NuValaiset voi tunnetusti lähettää mihin vain edustamaan Inaria ja niin muuten voi IWIn pojatkin. Hyvin vetivät. Kunnon metalliörinää pitkästä aikaa… Kymmenen vuotta sitten se oli vallalla oleva lajityyppi, nyt katoava luonnonvara. Niin se maailma muuttuu ja heittelee…

 Taisi olla minulle lajityyppinsä viimeinen reissu tämä. Kaikki mihin sotkeudun alkaa kyllä nyt olla lajityyppinsä viimeisiä… Minulle. Ei muutoin kyllä…

Inarin nuorisotyössä eletään monien muutosten vuotta juuri nyt.

Ivalossa käynnistyy uuden koulukeskuksen suunnittelu. Siitä tulee iso: 0 lk.t  – lukio kolmoset ja kaikki samaan kouluun, joka rakennetaan näillä näkymin nykyisen Ivalon ala-asteen paikalle Ivalojoen pohjoispuolelle.  Ihan nykypäivän ratkaisu. Näitä löytyy. Lokakuussa piipahdettiin Ounasrinteen Monipalvelukeskuksessa Rovaniemellä katselemassa. Hyödyllinen reissu: nyt tiedetään ainakin se miten nuorisotiloja ei tuommoisessa kokonaisuudessa pitäisi toteuttaa.

Tiedetään mistä uutta rakennettaessa luovutaan: Ivalon Urheilutalo ja nuorisotalo Stönö on yksi niistä, jotka jyrätään maan tasalle tai joista muuten vain luovutaan.

Me tietenkin mietimme kuumeisesti sitä mikä on nuorisotyön ekologinen lokero Ivalossa jatkossa. Koulukeskus vai jotain muuta? Ydinkysymys, johon pitää löytää ratkaisu (tai ainakin esitys siitä mikä olisi järkevintä) vielä ennen kesälomia.

Järkevää olisi sijoittaa kaikki palvelumme yhteen paikkaa nykyisen kolmen sijasta. Alkaa näyttää siltä, että se yksi paikka voisi olla muualla kuin uudessa koulukeskuksessa. Mutta saa nähdä. Mietintä jatkuu. Linjapäätöksellä on kiire: aikaa on tämä kevät.

Viestintäpajaa on kehitelty kunnanhallituksen sille jo heinäkuussa 2017 hyväksymän kehittämissuunnitelman mukaisesti kohti ohjaamomaista työtapaa, yhden luukun palvelupistettä. Yhteistyötä eri suuntiin on vahvistettu tavoitteellisesti ja media ei ole enää ainoa vaihtoehto: paja toimii seinättömän työpajan periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että nuoria kuullaan aiempaa enemmän, kun mietitään mihin heidät sijoitetaan. Mediamahdollisuus on silti edelleen hieno: kaikki otetaan mukaan ja jos muuta ei heti löydy, viestintäpaja helpottaa. Näin on hyvä, vaikka tai siitä huolimatta, että nuoriso-työttömyys on erittäin hyvällä tasolla Inarissa juuri nyt.

Kehittämistyö jatkuu siten, että etsivä nuorisotyö on keskiössä.     

Inari lähtee mukaan Tornion nuorisotoimen hallinnoimaan Lappi NYT -hankkeeseen, joka on tarkoitettu pienten kuntien perusnuorisotyön yhteiseksi kehittämishankkeeksi Lapissa. Hienoa… Edessä on sama mitä viestintäpajan kehittämistyössä on jo tehty: perusnuorisotyön perusteita pohditaan ja työn tavoitteita sanallistetaan muotoon, jonka luulisi kelpaavan päättäjille ja kuntalaisille. Kyse on ennaltaehkäisystä. Kyse on ajoissa toimimisesta. Ja vielä: kyse on siitä, että nuorisotyö osaltaan vahvistaa nuorten itsetuntoa. Sen pitää olla korkeaa tasoa vaiheessa, jossa opinnot jossain muualla kutsuvat. Tämä on tosiasia, johon puuttui myös edellä mainittu tutkija Tomi Kiilakoski tutkimuksessaan I’m ´fire but my environmemt is the lighter: pohjoisen nuoret ovat kotiseutukiinnittyneitä, mutta opettelevat samalla lähtemisen taitoja.
Kesäkuussa minulle tulee täyteen 38 vuotta kunnallisessa nuorisotyössä Inarissa. Voi hyvinkin olla, että 40 jää täyttymättä. Yhdensortin muutos se on sekin paitsi minulle myös alaisilleni … Joku tulee ja ottaa paikan. On kyllä jo aikakin sanon minä. 

Wanted: nuorekkaat ajatukset…!!! Hieno paikka jollekulle tehdä nuorisotyötä siksi, että ”nuorisopäällikön”  homma Inarissa on vaan yksinkertaisesti tosi hieno paikka tehdä nuorisotyötä. Tähän palaan siinä vihonviimeisessä blogipäivityksessäni myöhemmin. Inari on antanut paljon.

Meidän liikuntasihteeri Marke irtisanoi itsensä 1.1.2018 alkaen. Kun on ollut tiedossa, että mahdollisesti minun päiväni täyttyvät syksyllä, tapahtui niin, että liikuntasihteerin virka täytettiin määräaikaisena 30.9.2018 saakka. Ja samalla selvitellään mitä tehdään...

Ajattelen lähtökohtaisesti niin, että Inari tarvitsee edelleen sekä nuoriso- että liikuntasihteerin.   Surkeana vuonna 2009 tulin kokeilleeksi lähes puolen vuoden ajan yhdistelmää. Tosi vaikea rasti, johon palaan joskus, jos teen muistelmat.  Lyhyesti: haastava ja lähes toivoton yhdistelmä. Nuorisotyölle vaikea: Inarissa liikuntaseurojen taholta paine kuntaan on tosi kova ja voin vain arvailla mihin päädytään… Hiihtotapahtumat, jääkiekko ynnä muuta vie ja muu vikisee.

No. Olen jättänyt lautakuntia kiertävälle radalle oman käsitykseni siitä mikä olisi hyvä.

Asiaa liittyy seuraava: sivistyslautakunta päätti kokouksessaan kesällä 2017 käydä keskusteluja siitä voisiko kunta järjestää Inarin kirkonkylän Nuorisotila Vintin toiminnan ostopalveluna Nuorisokeskus Vasatokalta.

Jaa-a. Ei kuulosta hyvältä muuta kuin siinä tapauksessa, että ei ole oikeasti muuta vaihtoehtoa. Vasatokan olisi hyvä keskittyä valtakunnallisen ja kansainvälisen perustehtävänsä ohella alueelliseen nuorisotyöhön eikä lähteä mukaan paikalliseen, peruspalvelutyyppiseen toimintaan. Alueellisesta toiminnasta käy hyvin esimerkiksi liikkuvan saamenkielisen nuorisotyön kokeiluhanke, joka Inarissa toteutetaan syksyllä 2018 Selvä Peli –hankkeena, jota hallinnoi Saamelaiskäräjien nuorisotyö. Aseman Lasten tukema kokeilu on kiintoisa ja palvelee koko saamelaisaluetta.

Jos Inarissa tehdään yhdistelmävirka (liikunta + nuoriso = vapaa-aikatoimi), niin silloin nuorisotyö selvitäkseen omista jutuistaan, niistä joita on vuosikaudet kehitelty, tarvitsee nuorisotyöntekijän. Se tarvitsee sen nuorisotyöntekijän, jonka vakinaistaminen oli äärimmäisen lähellä vuonna 2012: nuorisotyöntekijän Inariin. Yhdistelmäviran olosuhteissa siihen tehtävään tulisi liittää muutakin kuin Vintti ja koulu- sekä oppilaitosyhteistyö Inarissa. Jo nyt määräaikaisuuksin (ovi käy koko ajan, ei hyvä) hoidettuun tehtävään sisältyy nuorisotyön nettisivut sekä sometyö. Sopivia juttuja nuorisosihteeriltä siihen olisivat nuorisovaltuuston yhteyshenkilön tehtävät ja kansainvälinen toiminta. Ainakin.

Näin minun mielestä. Mitä tapahtuu ja tehdään, on sitten toinen juttu.

Niitä päätöksiä odotellessa…

Skoeoe  

Ai niin... Terveriset ja recpect Erik Häggman. Työpaja - etsivä - kv nuorisotyö Grand Old Man. Visionääri ja nuorisotyön tulisieluinen puolestapuhuja. Ajattelija... Nuorisotyöfilosofi... Toisenlainen valtionhallinnon virkamies, jonka eläköitymisseminaaria pidettiin Turussa viikko sitten. Lokoisia eläkepäiviä... Ei unohdu nimi eikä työ...   






maanantai 12. helmikuuta 2018

Kevättiedote 2018

Tehdäänpäs tähän väliin perinteinen kevättiedote -päivitys. Kohtapuoliin tulee vielä nuorisotyön kevään ja lähivuosien näköalpja koskeva teksti. Kesällä vielä yksi ja sitten se taitaa lopultakin olla Game Over tämän blogin kanssa...

Mutta tältä näyttää Inarin nuorisotyön kevät 2018:

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Lyijykynät, digi ja historian dilemmat

Pääsi käymään niin, että nyt alkoi näillä tietämin viimeinen kalenterivuosi ammatillisessa nuorisotyössä ainakin työelämämielessä.  En ole koskaan kuluneen 37 vuoden aikana aiemmin ajatellut olevani vanha näihin hommiin. En edes silloin, noin 10 vuotta sitten, kun mahtavan aktiivit ja määrätietoisen kiukkuiset nuoret NuVaneidit ajaessaan Inariin koulukuraattoria olivat sitä mieltä, että kuraattorin ja psykologin pitää olla aina nuoria nuorten asioita käsitellessään. Ei auttanut puhe vaatimuksen kohtuuttomuudesta: vanha ei kuulemma ”ymmärrä riittävästi nykynuoria ja heidän ongelmiaan…”.

Se oli tosi hieno keskustelun ja tinkaamisen paikka, aina tulen muistamaan lämmöllä Jenniä, Anua, Reettaa ja kumppaneita. Enkä tosiaan tuntenut itseäni ikälopuksi, en silloin enkä sittemmin.

Kunnes tuli lokakuu 2017. Nuorisotyölehden lopettamisprosessin tyylikkyydestä ja lehden jatkosta on kirjoiteltu ihan tarpeeksi, joten se siitä. Niitä voi kerrata vaikkapa Nuorisotyön puolesta -blogista.   

Vähemmälle huomiolle ainakin itsellä on jäänyt prosessiin väistämättä liittynyt sukupolviulottuvuus. Se kiteytyy ehkä parhaiten niissä kommenteissa, joita kantautui välikäsien kautta Allianssin nuorelta päätöksentekokoneistolta: ”Tämä nyt on tällaista lyijykynäsukupolven kapinaa digiaikaa vastaan”.

Lehdestä käytyyn keskusteluun, niiltä osin kuin se oli keskustelua eikä jankuttamista, sisältyy lopputulemasta huolimatta paljon hyvää. Se kulki pääosin nuorisotyön ja koko nuorisotoimialan kovissa ytimissä. Paradoksi itsessään: kummallinen prosessi nostatti esille pitkästä aikaa oikein raikkaan ja railakkaan keskustelun nuorisotoimialasta ja sen eri toimijoiden rooleista sen sisällä sekä toimialan omimmista arvoista.

Nuorisotyölehti vietti 70 -vuotisjuhliaan lokakuussa 2016. Tässä mielessä lopetus oli historiattomuuden riemuvoitto.  Se oli sitä paitsi lehden itsensä vuoksi myös muutoin. Ansioitunut nuorisotutkija Tommi Hoikkala on käsitellyt asiaa Nuorisotyön puolesta blogissa:

”Kuulun niihin, joita tuo päätös on tyrmistyttänyt. Tämä siksi että nuorisoalan rihmasto menettää yhden keskeisimmästä solmustaan ja paikastaan. Se on ollut journalistinen paikka, jossa eri kenttien kokonaisuutta on luotu. Se on tapahtunut rakentamalla yhteistä tietoisuutta, mikä on luonut symboliavaruutta ja kittiä. Se on tunnistanut eri kenttien prosesseja sekä antanut niille sanoja sekä nimennyt toimijoita, naamoja. Se on luonut parhaimmillaan yhteistä tunnistettavuutta ilman pakkoyhtenäisyyttä.

Tapahtunut tarkoittaa myös sitä, että määrätyssä historiallisessa tilanteessa luotu malli – alkuperäinen Allianssi – toimi 25 vuotta. Nykytodellisuudessa malli on irronnut kontekstistaan, perustamisaikojen lojaliteetit ja sopimuksellisuudet ovat hajonneet ja yhteisyys on kadonnut. Allianssi ehkä oli alun perinkin epäpyhä?”

Näkäharhoja(ko?)

Allianssin hallitus erehtyi lehteä koskevissa riskiarvioissaan lokakuussa aika pahasti. Se tunnisti nopeaan lehden lopettamiseen liittyvän uhan kohtalaisesta mainehaitasta, mutta piti tunnekuohua verraten nopeasti ohimenevänä ja siten ainakin omassa tulkinnassani järjestölle ja toimialalle merkityksettömänä.

Olin useiden lyijykynäläisten ohella ihan varma siitä, että niin ei käy. Tiesimme, että yksipuolinen ja vuorovaikutukseton lopetuspäätös aiheuttaa keskustelun, joka nostaa suomalaisen nuorisotyön historian havinoista, ei kauempaa kuin 1990 -luvun alusta, esiin muitakin kuin lehteä koskevia kysymyksiä.

Allianssi vietti 25 -vuotisjuhliaan marraskuussa 2017. Juhlapäivänsä kunniaksi se löi pisteen julkaisemalleen lehdelle ja teki samalla koko lehtiprosessin uskomattomimman teon: omaa itsenäisyyttään tai/ja itsepäisyyttään korostaen se jätti käsittelemättä juhla- ja vuosikokoukselle lähetetyn kaupunkimaisen nuorisotyön verkoston Nuorisokanuunan esityksen yhteisistä lehteä koskevista jatkokeskusteluista.

Koko toimialan yhdistäjäksi itse itsensä julistaneen Allianssin sekä kuntien nuorisotyön välinen suhde on alusta alkaen ollut, somekieltä käyttäen, vaikeasti selitettävissä oleva. Yhteiselo on ollut rauhallista, mutta asetelma kolmesta eri järjestöstä muovatun Allianssin sekä erityisesti kuntien kesken varsin hauras. Syvemmän yhteistyön johtoajatus on ollut pitkään kateissa ja ilmassa on leijunut runsaasti vastaamattomia kysymyksiä.

Asetelma on onnistuttu kumminkin pitämään niin sanotusti kasassa koko kuluneen neljännesvuosisadan ajan. Lehteä on tilattu, Allianssiristeilyille ja nuorisotyöpäiville on osallistuttu, jos rahaa on ollut ja on kuuluttu kriisivalmiusverkostoon ja joka vuosi järjestön luottarilistoilta on löytynyt jokunen kuntaedustaja. Siinäpä se on kokonaisuus tiivistetysti ainakin näin reunakunnan näkökulmasta.
Nopeiden muutosten paradoksit

Olen nähnyt työurani aikana muutaman kerran sen, kuinka joku toimielin tai yksittäinen viran-/toimenhaltija tullessaan niin sanotusti taloon, aloittaa ajanlaskun omasta taloontulohetkestään. Muutoksia käynnistetään sellaisella vauhdilla, että siinä on mahdotonta käydä sen syvempiä keskusteluja ja pohtia merkityksiä tai taustoja, tuloksia halutaan nykytyyliin vauhdilla.  Mikäpä se siinä, tyylinsä kullakin. Riskialtista ajattelu kumminkin on, ja hyvin historiatonta.

Ehdin olla kuusi vuotta Allianssin luottamushenkilönä ja kuulin sinä aikana useita luentoja ja innostuneita katsauksia niihin asioihin, mistä Allianssin strategiset ajatukset nousevat. Vieläkään en käsitä, miten tapahtunut palvelee niitä, vaan sepä ei ole minun ongelma, se on Allianssin ongelma. Historiasta on tullut uudella tavalla osa UusAllianssin elämää. Se joutuu nyt lunastamaan uskottavuutensa ja luottamuksen uudestaan.

On kiintoisaa nähdä mihin nyt syntynyt asetelma lopulta johtaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö teki ennen joulua päätökset nuorisoalan Osaamiskeskuksista.  Nuorisotyön kehittämiseen syntyi kiintoisa Oske-kolmikko: Nuorisotutkimusseura, Nuorisokanuuna ja Suomen Partiolaiset.

Minäpä luulen, että Kanuunassa ollaan tyytyväisiä. Mitä muuta luulen: odotan, että Kanuuna päätyy ottamaan askeleita siihen suuntaan, että se on muutakin kuin kaupunkimaisen nuorisotyön verkosto. Siitä tulee vielä kunnallisen nuorisotyön edunvalvoja ja yhdistäjä. Ja hyvä niin…

Miten muuten meidät nuoria keskuksiin luovuttavat kunnat huomioitaisiin? Meidät, joita on lukumääräisesti paljon ja joiden yhdistyminen omaksi verkostokseen muutoin on erinomaisen vaativaa. Monta vuotta asiaa mietittyäni olen taipunut: se on käytännössä mahdoton tehtävä. Jäljelle jää… Tiedän, moni nuorisotyön maantieteellisillä reunoilla ei pidä tästä, mutta jäljelle jää: luottamus Nuorisokanuunaan.

Uskooko joku tosissaan, että kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella toimiva ja kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella toimivia järjestöjä yhdistävä keskusjärjestö sen tekisi. Minä en usko.

Toinen paradoksi. Hinta saattoi olla kova, mutta uskon Nuorisotyölehdestä käydyn keskustelun tuuppaavan osaltaan Kanuunan kehitystä edellä kuvattuun suuntaan.
Arjen radikalismi ja ikäkysymykset

Osallistuin lokakuussa 2016 Nuorisotyölehden 70 -vuotisjuhlakemuihin Ostrobotnialla. Silloinen Allianssin johto oli hyvinkin Nuorisotyölehti -myönteinen puheissaan, joissa hehkuteltiin jo tulevia 100 -vuotisjuhlia. Puheenjohtaja Eero Rämö oli sitä mieltä, että nopeassa digijulkaisemisen maailmassa Nuorisotyön kaltainen, tinkimättömän journalistinen ja juttujensa taustat tarkistava lehti on itse asiassa melko radikaali väline.

Sitä radikaalisuutta historian siivet jaksoivat kannatella vuoden.  Nuorisotyön puolesta blogissa Eero Rämö kirjoitti 9.11.2017 tekstissään Vaikuttavaa sisältöä aiempaa laajemmalle yleisölle – syyt Nuorisotyölehden lakkauttamiseen:

”Koko päätösprosessin läpi keskeisin tavoite on ollut Allianssin viestinnän kehittäminen nykyisestä, palvelemaan paremmin koko nuorisotoimialaa. Uskon, että moni Nuorisotyö-lehden lukija jakaa käsityksen siitä, että lehden sisällöt ovat erinomaisia. Tämän laadukkaan sisällön tuominen entistä laajemman lukijakunnan saataville ei voi heikentää nuorisotyön professiota ja nuorisotyön arvostusta.

Keskeinen kysymys hallituksessa liittyi siihen, voitaisiinko ylläpitää lehteä ja samalla kehittää uudenlainen viestintäkonsepti digitaaliselle alustalle. Hallituksessa esitetyn perusteella oli selvää, että tämä ei ole nykyresurssein mahdollista. Nykymuotoisen painetun lehden ylläpitäminen ja uuden konseptin rakentaminen samanaikaisesti näyttäytyi mahdottomana yhtälönä”.

Mutta palataan blogin alkuun. Kyllä: sen myönnytyksen teen, että tunnustan ja tunnistan olevani vanha työntekijä.  Mutta, että olisin vanha nuorisotyöntekijäksi. Ei vetele.

Työt loppuu ajallaan, mutta se ei ole hetki, jolloin ensin partiossa ja sittemmin työelämässä Inarissa yhteensä noin 50 vuoden ajan omaa elämäänsä viettänyt sielunmaisema muuttuisi radikaalisti. 

Nuorisotyöntekijyys itsessään säilyy kyllä ihan takuuvarmasti.

Ja se radikaalius. Mitä se sitten lopulta onkaan toimialan näkökulmasta, oikea radikaalius. Sitäpä sopii meidän itse kunkin pohtia tykönämme…

Näissä mietteissä toivon omasta ja Kahlaamoni puolesta kaikille radikaalia nuorisotoimialan vuotta 2018.

Skoeoe

JK I.
Tämä oli minun viimeinen kannanotto Nuorisotyölehden lopettamiseen liittyen. 

Mikko Perkoila on tehnyt mainion biisin, jossa sotilaallista läsnäoloa käsittelevä kertosäe kuuluu: Ja tyhjiö täyttyy oojee, tyhjiö täyttyy...

Jään mielenkiinnolla odottelemaan miten Nuorisotyölehden jättämä tyhjiö täyttyy… 

JK II

Eipä ollut turha tappelu mikä lehteen liittyen käytiin.

Se tyhjiö täyttyykin nimittäin Nuorisotyölehdellä. Pientä värettä oli ilmassa jo silloin, kun tuon yhteenvedon tein. Nyt on selvää, että vahva järjestö Nuorisoseurat ry. ottaa Allianssin paikan kustantajana ja julkaisee kolme lehteä vuonna 2018. Moni entinen toimitusneuvoston aktivisti jatkaa tehtävässään ja ainakin Nuorisokanuuna hyppää kyytiin.

Ei pitäisi kyllä ikinä sanoa, että ei ikinä tai viimeinen. 

Minua kiinnostaa siirtymä, kirjoittaminen ja myös se miten alkaneen vuoden aikana löydetään nuotit sille, että perinne jatkuu 2019 -.

Siksi olen vielä mukana ainakin jossain määrin.   

Enkä muuta oheista päivitystä yhtään. Miten minusta tuntuu, että Nuorisotyöhön liittynyt prosessi palauttaa 1990 -luvun asetelmat kotimaiseen nuorisotyöhön. Nähtäväksi jää...