Hehkutellen...!!!

Käväistiin Rovaniemellä. Kyseessä oli Lapin Ely-keskuksen koollekutsuma ja syksyllä 2012 julkaistun Lapin Nuorisopoliittisen ohjelman toteuttamiseen liittynyt kokoontumisajo. Hehku! Areenaa mainostettiin eri alojen toimijoiden yhteisenä keskustelufoorumina parempien nuorten palvelujen puolesta.

Päätettiin tehdä tästäkin asiasta numero: meitä oli kokonainen pikkubussillinen, 12 henkeä akselilta Inari - Utsjoki. Aika hyvin, täytyy olla iloinen ja ylpeä siitä missä määrin nuorten asiat ylhäällä kiinnostavat... Meillä on etuna paikallinen moniyhteisöllinen Selvä Peli -rinki ja ylipäänsä mutkattomat keskustelusuhteet, joista on paljon iloa mm. tällaisissa esiintymisissä. Pieni on tässä mielessä kaunista ja tehokasta.

Aika hyvin oli kutsu kuultu muutenkin: sali oli liki täynnä, 140 eri alojen ammattilaista. Mahtavaa, vaikka tähän aikaan vuodesta rahat alkavat olla siellä täällä loppu ja matkustaminen sitä myötä. Toki on niin, että Rovaseutu on parhaiten edustettuna, kun se pääsee tässä suhteessa kuin se entinen koira veräjästä, kävelymatkan vaiva.

Lapin Ely-keskus ansaitsee suuren tunnustuksen Nuorisopoliittisen ohjelman laatimisesta. Suorituksen arvoa korostaa se, että maakunnallinen ohjelma taitaa olla lajityypissään edelleen ainoa. Suorituksen arvoa korostaa myös se osallistava tapa, jolla ohjelmaa aikanaan koottiin. Tiedän kun olin siinä prosessissa koko ajan mukana: ei päästy normaalin helpolla ja saatiin sanoa kerrankin sanomiset suoraan.

Hehkussa tuo kaikki palautui päivässä mieleen. Muutenkin päivä oli  onnistunut: keskusteleva, ideoiva, erilaisiin pöytäseurueihin johdattava. Kuudessa tunnissa syntyy paljon siinäkin, kun se suunnitellaan huolella. Päivä oli hyvin vedetty ja alustajat hyviä. Minulla kävi vielä myönteinen syrjäytyminen, kun en mahtunutkaan ryhmätyössäni aikomaani pöytään omieni seuraan, vaan jouduin hakeutumaan randomisti toisiin pöytiin.

Kuinka ollakaan päädyin TE-keskuksen pöytään. Ja kuinka ollakaan verkostotyön johtamista pohtinut työskentelymme kietoutui nuorisotakuun ympärille. Loistavaa... Luulenpa, että ainakin itse hyödyin tuosta mahdollisuudesta, hieno ja suorapuheinen seurue oli minulla. Arvostan...

Yksituumaisuus ja dialogin haasteet

Muutama asia jäi pohdituttamaan. Tunnelma oli hieno, se oli ehkä liiankin hieno: draaman jännite puuttui. Olo oli kuin suviseuroissa, ei muuten, mutta siinä mielessä, että meneillään oli liian samanmielisten kokoontumisajot. Osallistujalistaa lueskellessani olin havaitsevinani kaksi puutetta: poliitikot ja päätöksenteon kannalta keskeiset viranhaltijat hehkuivat muualla kuin Santa Clausin suuressa kokoussalissa.

Harmillista. Sinällään minulla on Inarista sellainen kokemus, että nyt poliitikot haluavat kuulla nuoria ja keskustella heitä koskevista asioista. Toinen juttu on sitten se mitä vaikutusta näillä on reaalielämän päätöksenteossa, kun jaettavana on etupäässä niukkuutta. Ymmärrän senkin, että joskus on hyvä hehkutella vailla kiusallista vastapoolia keskusteluissa, mutta silti: itse jäin kaipaamaan rehellistä särmää...

Pöytäseurueissa keskustellessa nousi paljolti esille kokemus siitä, että NuPo -työssä tärkeintä oli prosessi ja keskustelut. Olen samaa mieltä. Prosessin jatkuvuus on ehdoton edellytys sille, että edes osa hienoista tavoitteista pyritään saavuttamaan. Julkisuus, sekä maakunnallinen että paikallinen, on tässä suhteessa välttämätöntä. Sikäli oli ikävää, että eipä Hehku näytä maakuntatiedotusta kiinnostaneen. Samaa välinpitämättömyyttä oli havaittavissa jo vuoden takaisessa Arktikumin julkistamistilaisuudessa. Harmillista... Ja kertoo siitä kuinka haastavaa on saada näkyvyyttä myönteisille ponnisteluille nuorten asioissa.

Nuorten kuulemisen ja osallistamisen dilemma

Arvasin etukäteen, että Hehkussa ei isommin nuoria nähdä. Meillä oli siitä huolimatta ja osin ehkä sen takia mukana nuoria naisia, kaksikot viestintäpajalta ja nuorisovaltuustosta. Rovaniemen NuVan puheenjohtaja oli myös läsnä, mutta siinä se osallisuusryhmien edustus olikin.

Outoa. Joku, aika moni itseasiassa voi tosin sanoa, ettei Hehkua ollut tarkoitettu nuorille. Outoa silti kun puhutaan nuorten asioista ilman nuoria. Suorastaan kummalliseksi asian tekee se, että ryhmäkeskustelujen tuloksena pöydissä kirjoiteltiin: Nuoriin pitää luottaa ja heille pitää antaa vastuuta...

Ristiriitaista siksikin, että työpajojen yhtenä teemana oli Nuorten tulevaisuustaitojen tukeminen yrittäjyyden ja osallistamisen keinoin. Työpajan vetänyt ja isossa salissa mainion alustuksen vetänyt Zestmarkin Petri Virta kävikin hakemassa meidän NuVan Idan ja Jennan omaan työpajaansa, johon heidät toki oli etukäteenkin ilmoitettu.

Minun on vaikea nähdä, että ohjelma olisi ollut innokkaalle osallisuusnuorelle jotenkin yli tajunnan menevä puhumattakaan siitä, että se olisi sisältänyt jotain nuorilta piilossa pidettävää. Minusta osallisuuden polkuja kulkeville nuorille pitää antaa mahdollisuuksia osallistua ja oppia. Hehkun tapaisissa tilaisuuksissa oppii nuorikin väistämättä.

Toki on niin, että kyseessä on koulupäivä. Voihan se olla niinkin, että kouluilta ei irtoa vapaata tämmöisiin. Inarissa irtoaa. Täällä nuorisovaltuustotoimintaa on pidetty yläasteilla ja lukiossa hyvänä yhteiskuntakasvatuksena. Se on tosi hienoa, pisteet kouluille.

Toki on niinkin, että edustamisissa pitää vastuuta jakaa, ettei homma pääse keskittymään yksille ja samoille. Henkinen maitohappo on huono osallisuuden edistäjä.

Ilman muuta on vielä myös niin, että ammatti-ihmisillä pitää olla omat fooruminsa. Mutta minusta Hehkun tyyppisten tilaisuuksien ei tarvitse olla sellaisia: niiden tarvitsee olla näyttäviä nuorten ja nuorten hyväksi työtä tekevien henkilöiden yhteiskohtaamisia.

Mutta minähän olenkin vain minä.

Skoeoe

 

Fiilistelyä viestintäpajalla ja on the air...

Meillä on ollut kohta 20 vuotta mainio nuorten työpaja nimeltään Inarin kunnan viestintäpaja. Sen esiaste, Inarin kunnan videopaja, aloitti ala-asteen kellarissa jo 1980 -luvun puolella, taisi olla 1989. Jos tuo muistikuva on oikea, se tarkoittaa sitä, että meillähän on edessä 25-vuotisjuhlavuosi... Isot bileet ja lisää näkyvyyttä, sitähän se merkitsee. Hmmm, taidetaan pitää juhlavuosi, oli se sitä tai ei, ihan sama... Tarvetta olisi juhlia näyttävästi.

Viestintäpaja on kunnallisena panostuksena iso. Sen kehittämiseen liittyy paljon monien ihmisten pitkäaikaista ja periksi antamatonta työtä sekä merkittäviä euro- tai markkamittaisia satsauksia. En ole ikinä laskenut montako nuorta pajan läpi on sen historian aikana kulkenut, mutta erilaisissa työvoimapoliittisissa tai opiskeluun liittyvissä toimenpiteissä on ollut varovaisesti arvioiden semmoiset 600 inarilaisnuorta. Se on aika iso luku....

Viestintäpajan toiminta on näkyvää. Se tunnetaan paikallisesti, mutta myös laajemminkin. Opetusministeriö myönsi sille nuorisotyön valtionpalkinnon jo vuonna 2004 ja pajaan on vuosien mittaan tutustunut lukematon määrä erilaisia delegaatioita ja opintomatkalaisia. Paja on oman perustyön ohella osallistunut lukuisiin yhteistyöhankkeisiin, joilla on ollut näkyvyyttä Inaria laajemminkin. Paja on mukana kaikessa mitä kunnan nuorisotyö tekee, se on itseasiassa tietoisesti meidän nuorisotyön palvelutuotantoon liitetty oleellinen osa.

Paja tarjoaa työtä tai koulutuspaikkaa vailla oleville nuorille tilaisuuden oppia uutta, toimia ryhmässä, kehittää sosiaalisia taitoja ja miettiä sitä mitä seuraavaksi. Paja palvelee kuntalaisia monin tavoin. Äänekkäin niistä on Euroopan Unionin pohjoisin paikallisradio, Radio Inari. Pajalla on aina tehty oikeita asioita, oikeaa työtä: tilaustyönä videointeja, radiojuttuja, nettityötä, ilmoituksia paikallislehteen, julisteita, osallistujakortteja, digitointeja ynnä muuta.... Kaikella on ollut tarkoitus, tekeminen ei ole tapahtunut vain tekemisen itsensä vuoksi.

Kaikki siis hienosti...???

Periaatteessa kyllä. Saattaa olla, että pajakaan ei ole profeetta omalla maallaan. Aika ajoin nimittäin tuhkasta nousevan Fenix linnun lailla nousee keskustelu siitä mihin pajaa tarvitaan. Ja siitä onko media työpajalla kaikille nuorille sopiva menetelmä.... Ja siitä onko pajatoiminta oikeaa työllistämistä vai jonkinmoista ohjelmoitua elitististä oleilua. Ja siitä...., no olkoon, näitä kysymyksiä riittää...

Ja niitä riittää aina silloin kun talous kiristyy. Kuten juuri nyt.

Ihan tavalliset avoimet ovet ja mitä sitten tapahtui....

Kun euroja sijoitetaan, on toki niin, että läpinäkyvyys pitää hyväksyä. Toisaalta on aika rasittavaa, että hyvä homma (meidän mielestä) kyseenalaistetaan säännöllisesti.  Ihmisen muisti on lyhyt. 1990-luvun alun säästöt olivat ehkä tarpeellisia, mutta mitä sitten? Laman lapsi on huono osallistuja ja nyt etsivien armeijakunta vierailee peräkammareissa hakemassa heitä, joita ei nappaa, takaisin tuottavaan työhön. Inhimillinen hätä on vieläkin vieras ajattelen minä. Mutta tuottavuus.... Se vaatii, ja huoltosuhde. Etsimään, ja olemaan huolissaan.

Ymmärrän läpinäkyvyyden myös toista kautta: kuntakenttä odottelee kauhunsekaisin tuntein,  mistä se hallituksen markkinoima miljardi säästetään. Ihan hyvä kun kysellään panoksen ja tuotoksen suhdetta. Mutta silti.... Kaikella on lopulta hintansa, ilmaisia lounaita ei ole eikä kehitystä tapahdu ilman lisäpanostuksia.

Ihmisen muisti on tosiaan lyhyt. Moni myös työllistämisen  kanssa tekemisissä oleva persoona kyselee viestintäpajan perään. Eikö se ole liian pieni? Miksi teillä on erikseen nuorten työpaja? Eikö isommalla yksiköllä kuten työllistämissäätiöllä olisi enemmän mahdollisuuksia?

Kyllä toisaalta. Mutta samalla: kuka muistaa, että täälläkin oli säätiö? Eipä ole enää ja sama sille miksi ei. Asiat on hoidettu toisin nyt ja säätiön tilat palvelevat kansalaisopiston kudontaa ja skeittihommia. Kun kritisoidaan, niin missä ovat paremmat nuoria koskevat vaihtoehdot? Viestintäpaja on kuitenkin yhä.

Kiusallinen kysymys on se, olemmeko epäonnistuneet tärkeässä: Inarissa ei tiedetä...

Osittain siksi pidimme avoimet ovet. Sinällään on niin, että ns. virka-aikana pajalla voi käydä kuka vaan. Siitä huolimatta halusimme antaa mahdollisuuden ihmisille käydä tutustumassa ja kyselemässä. Mahdollisuudesta tiedotettiin erikseen ynnä muuta.

Hyvä päivä oli, porukoita kävi, mutta ehkä kumminkin olisin odottanut enemmän.  Olisin odottanut heitä, joilla on sanottavaa, tulevan paikalle kysymään nykynuorilta miten menee... Ei näkynyt, ehkä lopulta ei kiinnostanut.

Minusta oli mahtavaa kuunnella Radio Inarin erikoislähetystä. Ne nykyiset soittivat edellisille. Ja mikä oli edellisten viesti: paja-aika oli ollut hyödyllinen, siellä oppi ja monelle paja suuntasi myös elämän valintoja... Niin, aika oleellista, kun puhutaan työpajan tuloksista.

Hommaa halutaan silti laajentaa. Olemme tehneet viestintäpajalle kehittämissuunnitelman vuosille 2014 - 16. Hyvä niin, mutta ongelma on siinä, että tässäkään ei ole ilmaisia lounaita. Rahaa tarvitaan. Jos kehitetään joku maksaa... Se jää avoimeksi, että kuka.... Joksikin aikaa... Ensi vuosi näyttää...

Selvän Kelin paluu  On the air -tilaan

 

Selvä Keli on alun perin Radio Inarin viikoittainen nuoria, nuorten asioita ja nuorisotyötä käsitellyt
makasiiniohjelma. Ystäväni ja Inarin seurakunnan silloisen nuorisotyöntekijä Mortin aloitteesta syntynyt ohjelma toimi viikoittain neljä vuotta, kunnes kesäkuussa 2012 pistettiin Marin kanssa proggis ns. telakalle epämääräiseksi ajaksi.

On the air versio Selvästä Kelistä uinui toista vuotta, kunnes elvytettiin srk:n nykyisen nuorisotyöläisen Taunon kanssa se hetkellisesti henkiin osana viestintäpajan avoimia ovia. Oli mahtavaa. Olin jo unohtanut sen kuinka nopeasti tunti menee, olin jo unohtanut muutoinkin sen kuinka intensiivistä tunnin radio-ohjelman teko on. Olin unohtanut senkin millainen oppimisprosessi kuikin ohjelmatunti on.

Mahtavaa oli, soitettiin rokkia, kuultiin Saamelaiskäräjien nuorisosihteeriä Kaisaa, Vasatokan tj, Mikaa sekä skeittirokkihalli Oliweria. Huomasin. että olin kaivannut ohjelman teon intensiivistä tunnetta. Mutta: nyt tunnustin, että kuinka paljon: tosi paljon...

Kun lyötiin mikkiliuku kiinni, niin lyötiin myös Tanen kanssa kättä päälle... Aletaan vaan, herätetään Selvä Kelin radioversio horroksestaan tammikuussa. Ehkei joka torstai, mutta kenties joka toinen. Asioita riittää, ja nuoria, ehkä sanottavaakin...

Skoeoe

 

Tee siitä numero...

Nuorisovaltuusto vaihtui taannoin. Peruskoulutus käynnistyi syyskuun lopulla NuValle tutuksi tulleessa paikassa Nuorisokeskus Vasatokassa Riutulassa. Tavan mukaan vuorokauden työskentely oli tiivis ja tuottelias. Voin suositella kaikkialle sitä, että NuVan jättävät nuoret mentoroivat seuraajiaan. Toimi ainakin nyt hienosti ja vanhan NuVan kokemuksien pohjalta uuden on helpompi aloittaa kaksivuotinen urakkansa osallisuuden ja vaikuttamisen poluilla.

Järjestäytyminen sujui juohevasti joskin reippaasti äänestellen. Taisi olla niin, että tunkua oli kaikkialle muualle paitsi puheenjohtajaksi. Se on hienoa se ja lupaa hyvää jatkoon. Kenenkään äänestyksissä toiseksi jääneen ei pidä masentua: demokratiassa äänet ratkaisevat ja aina on mahdollisuus ottaa revanssi. Kärsivällisyys on hyve ja lopulta aktiivisuus sekä sinnikkyys palkitaan.

Viikonlopun ryhmätöiden tuloksista yhtä seurasi noin 200 hengen yleisö Tornion Musiikkitalolla RajaRock -tapahtumassa. NuVabändi Osallisuusorkesterin taival käynnistyi siis Vasatokassa, jossa bändin keikkahistoria saa jatkoa tammikuussa 2014. Se on loistava juttu jo semmoisenaan, kun ajatellaan lähtökohtia: yhtyeen neljä soittajaa asuvat eri puolilla Inaria eivätkä he olleet ennen soittaneet keskenään. Vasatokan keikalle bändiin liittyy vielä Ida, NuValainen eteläisestä Inarista ja se tarkoittaa melkoista alueellista kattavuutta: Saitajärvi - Kaamanen - Inari - Ivalo - Saariselkä. Kitaristi Juuson ja laulaja Idan asuinpaikkojen välimatka on 170 km.

Melkoista luovaa ennakkoluulottomuutta ja periksi antamattomuutta, juuri sellaista mitä nuorten osallisuuskuvioissa tarvitaan, jos ääni halutaan kuuluviin. Lupaa hyvää tulevaan, oikein hyvää...

Lupaavaa oli myös tulevaan NuVa toimintaan liittynyt työskentely, jonka yhteydessä syntyi mahtava slogan työtä kuvaamaan: Tee siitä numero! Aika hyvä, kolmessa sanassa olennainen siitä mistä pohjimmiltaan on kysymys. Minulla on luottavainen olo: se hyvä työ mitä NuVa on tehnyt nuorten paikallisena edunvalvojana ja puolestapuhujana jatkuu, en epäile yhtään.

Bloggaamista ja muuta numerointia

Olen mietiskellyt tuota slogania myös nuorisotyön näkyvyyden kannalta. Voihan olla niin, että vaikkapa tämä blogi päivittyy juuri tuosta syystä: tee nuorista ja nuorisotyöstä numero. Siihen liittyy toki myös kuntaelämässä peräänkuulutettu läpinäkyvyys: tee omasta työstäsi numero, jotta kuntalaiset tietävät. Selvä Keli on minulle myös tapa osallistua nuorisotyön alueelliseen ja valtakunnalliseen kehittämiskeskusteluun. Olen myös ajatellut, että ei kai siitä haittaa ole, jos tekee tunnetuksi sitä mitä on arjen ihan tavallinen nuorisotyö täällä pohjoisessa.

Blogi ja sosiaalisessa mediassa liikkuminen eivät tietenkään yksistään riitä, mutta eipä niistä ole haittaakaan, päinvastoin: ne ovat nopeita ja saavutettavissa kaikkialla missä on nettiyhteys. Kuulin joskus matkamessuihin liittyen semmoista analyysia, että hyötyjä on hankala todentaa, mutta poiskaan ei voi jäädä. Tässä on vähän sama juttu... Tietysti pitää tiedottaa muutoinkin, monin eri tavoin ja säännöllisesti.

Sosiaalisessa mediassa käydään kovasti nuorisotyöhön ja -politiikkaan liittyvää keskustelua. Siellä jaetaan myös runsaasti materiaalia, lehtijuttuja, tutkimusten yhteenvetoja, seminaarialustuksia ja niin edelleen. Se on myös nopea ja tehokas reaaliaikainen keskusteluväline, ilmainen vaihtoehto vaikkapa kännykälle. Siksi se on tärkeä työväline, haluttiinpa tai ei. Sen käyttö pitää tietysti perustua vapaaehtoisuuteen, mutta luulen, että ne nuorisotyöntekijät jotka ulkoistavat itsensä tästä, tekevät virhevalinnan. On myös muistettava, että nuoret toivovat poliitikoilta ja nuorisotyöläisiltä nettinäkyvyyttä.

Seurailen muutamaa toimialani blogia. Erityisellä mielenkiinnolla olen lueskellut maan toisen suurimman nuorisokunnan Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laition blogia. Siinä kyllä  avataan ajoittain pääkaupungin Nuorisoasiankeskuksen työtä ja suunnitelmia aika reippaasti. Minullehan se ei kuulu, mutta kuulostaa silti hyvältä: 400 hengen työyhteisön johtaminen pistää kehittelemään avointa tiedottamista. Ennakkoluulottomuutta siis, kuten sekin, että Tommi on tainnut jo kiertää kaikki yksikkönsä toimipisteet. Blogissa tuuletellaan myös suomalaisen nuorisotyön rakenteita. Kantsii tutustua http://www.tommilaitio.munstadi.fi

Nuorten vaikuttamiseen liittyen muuten munstadista löytyy myös toinen kiintoisa osoite http://www.ruutiexpo.munstadi.fi . Helsinkiä on joskus moitiskeltu siitä, että kaupungilla ei ole nuorisovaltuustoa. Ei olekaan, mutta ei siellä ole silti toimettomina oltu. Hesan Ruutiexpo on semmoinen järjestely, että siitä voi ottaa oppia soveltuvin osin kaikkialla.

NuVa juttujakin on kritisoitu ja toki välillä aiheestakin. Mutta nuorisovaltuusto sopii pikku paikkakunnille. Sitä paitsi se on ainakin niille nuorille, jotka ovat siellä tosi tarkoituksella mukana, tosi kova juttu. Lukaiskaapa meidän edellisen NuVan puheenjohtaja Sunnan blogiteksti 14.10.2013: Ehkä vain satua - Kiitos ja hyvästi, NuVa! http://www.satu-avain.blogspot.fi

Minä luin, aika vakuuttava teksti...

Skeittirokkiparkkihalli ja muita avoimia ovia

Meillä on lopultakin saatu vietettyä avajaiset paikassa, jossa kohtaavat toisensa agilityihmiset, skeittaajat, temppupyöräilijät ja rokkarit. Revontulisäätiön perintönä vapautunut ja kierrätykseen päätynyt teollisuushalli palvelee itäpäädyssä myös kansalaispiston käsityöpiiriläisiä, joten melkoinen eritystoimitila on kyseessä.  Viehättävää sinänsä: tiloissa harrastaa kuntalaisia ala-asteikäisistä eläkeläisiin.

Aikamoinen ikuisuusprojekti, jossa oli monta vastusta ja viivettä. Oli kohtalaisen työlästä hakea tuohon skeitti- ja pyöräjuttuun tyhjentävää tietoa mm. vastuukysymyksistä, rakenteiden turvallisuudesta ja sen sellaisesta. Sisätiloja näihin juttuihin ei ole paljoa. Lapisssa taitaa Ivalon ohella löytyä Kemistä ja lisäksi Tornion Nuorisopalvelut avasi vastikään oman hallinsa, jonka valmisteluihin nuoret skeittaajat osallistettiin kuten täälläkin tapahtui.

Tästä hallista tehdään numero, kuten siitäkin, että nyt kun nuorisotyö sai Ivaloon pari bändeille tarkoitettua treenikämppä, on rakentamiset rakennettu.  Nyt pitää keskittyä tekemiseen.

Numero tehdään myös viestintäpajan avoimista ovista (torstai 21.11.2013) sekä Nuorisokeskus Vasatokkaan valmistuneen monitoimisalin vastaavista (torstai 28.11.2013).

Mutta niistä siten jatkossa.... Ai niin. Selvä Kelin radioversio herää pajan avointen ovien kunniaksi hetkeksi henkiin to 21.11. klo 19 - 20, tutut taajuudet 89.0 ja 95.7 MHz täällä Inarissa. Siistiä...

Skoeoe

Tämä teksti on omistettu inarilaiselle Osallisuusorkesterille, Helsingin Kaupungin Nuorisoasiainkeskukselle sekä kaikille osallisuuteen uskoville nuorille täällä ja Hesassa. Osallisuudessa on ruutia sekä rokkia ja se on iloinen asia se

 

Kadonneen brändin metsästys...

RajaRockin jälkeen on ollut tosi tiivistä. Blogi uinahtikin siinä turbulenssissa hetkeksi horrostilaan ja ehkäpä sen on aika herätä taas.

Virike ilmaantui, kun tuli ajeltua typötyhjällä ratikalla Itä-Pasilasta Etu-Töölöön. Syynä ei ollut ratikka eikä Allianssi talolla Nuorisotyölehden merkeissä viettämäni laatuaika. Syynä oli aiemmin samana päivänä pidetty sidosryhmätapaaminen, elämäni toinen piipahdus Tieteiden Talolle Kruunuhaassa. Se edellinen tapahtui muuten helmikuussa 2001, kun osallistuin yhdessä Sodankylän Mr. Nuorisotyön Jounin kanssa opetusministeriön nuorisoyksikön järjestämään ennaltaehkäisevän huumetyön seminaariin. Esittäydyimme rehellisinä Lapin miehinä, jotka kertovat vain totuuden Pohjois-Lapin huumetilanteesta.

Muistan kuinka yksikön silloinen päällikkö Olli ilmoitti totisen tuimasti, että ei pidä leikitellä vakavilla asioilla: "Elämme vaikeita hetkiä". Ihmeteltiin, että miten se nyt noin? Kunnes ruokatunnilla Kirkkokadun auringonpaisteessa näimme laukun, TV:stä hyvin tutun, näimme K-P:n, näimme kolme kuvausryhmää ja Hiihtoliiton silloiset lääkärit ja johtokunnan. Tiukkailmeinen porukka marssi vauhdilla kohti keskustaa ja edelleen kohti sitä kuuluisaa Lahden doping-sotkun laajuuden paljastanutta tiedotustilaisuutta. Sakki oli informoinut ministeri Lindeniä samaan aikaan, kun me esittäydyimme... Mistäpä sitä rehellinen Lapin mies olisi voinut tietää, Olli tiesi.

 Nuorisokeskukset olennaisen äärellä...

Nyt ei puhuttu huumeista, nyt oltiin Suomen Nuorisokeskukset ry:n kokoamassa sidosryhmä-tapaamisessa antamassa virikkeitä nuorisokeskusten strategiatyölle. Kiintoisa rupeama...

Koska tunnen osasyyllisyyttä Vasatokan syntyyn, tunnen myös nuorisokeskusten toimintaa ja koko järjestelmän historiaa. Taitaa olla niin, että myös minun nimeni löytyy keskusyhdistyksen perustamiskokouksen pöytäkirjasta.

Suomessa on 10 opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa valtakunnallista nuorisokeskusta. Ensimmäiset taisivat aloittaa toimintansa 1984, Inarin Riutulassa touhu alkoi 10 vuotta myöhemmin.

Keskusjärjestelmän perustana on Helsingin ETYK vuodelta 1975. Tuolloin kuulemma oli hyväksytty aie perustaa Euroopan nuorten liikkuvuutta edistämään nuorisokeskusten verkosto. Tässä taisi kumminkin käydä kuten joissain muissakin jutuissa, että Suomi muisti, muut eivät. Suomalaisen keskusjärjestelmän veroista ei löydy muualta. Nyt kun Suomessa pitkän tuotekehityksen jälkeen voi puhua järjestelmästä, on se kyllä lopulta herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta, kumma kyllä.

Brändi vailla brändiä...

Voisin kehua jokaisen nuorisokeskuksen, voisin kehua myös niiden yhteistyöjärjestön SNK:n toiminnan sekä keskusten yhteistyön kehittymisen. Kaikki sikäli ihan hyvin. Strategiatyö on tästä mainio esimerkki. Menossa oleva prosessi ajoittuu lisäksi haastavaan, mutta loistavaan vaiheeseen: talous kiristyy, kuntarakenteeseen on odotettavissa isoja muutoksia ja edessä on tilanteita, jotka luultavimmin pakottavat nuorisotyön kentän ihan uudentyyppiseen yhteistyöhön. Sen toteuttamisessa ei pidä kaihtaa ennakkoluulottomuutta.

Nuorisokeskuksia on perustettu erilaisiin paikkoihin ja niiden hallinnointi on ollut, ehkä alun perin kokeilupohjalta, aika kirjavaa. Keskusten investoinneissa ja käyttötalouden tukemisessa valtion avustuspolitiikalla on ollut ratkaiseva merkitys. Niinpä edunvalvonta ja yhteismarkkinointi pistivät keskukset tiivistämään yhteistyötään 1990 -luvun alussa. SNK on tuon yhteistyön ruumiillistuma, kattoyhdistys, jolla on myös nuorisotyön kehittämiskeskuksen status.

Paljon on tehty, rakenteet ovat kunnossa ja palvelut laadukkaita, henkilöstö osaavaa, mutta yksi puuttuu edelleen. Voi olla, että järjestelmä syntyi siten, että sen tarvepohja oli varsin hutera, intoa oli ja ETYK-henkeä, mutta oikea rooli nuorisotyössä rakentui ohueen analyysiin.

Niinpä yhäti on siten, että nuorisokeskukset ovat tunnettuja lähinnä yksittäisten keskusten kautta. Nuorisotyön kentässä tunnetaan vaikkapa Kokkolan Villa Elban loistelias kansainvälinen toiminta ja osaaminen, Piispala puolestaan on yleisesti tunnustettu leirikoulutoiminnan kehittäjä ja niin edelleen.

Tästä kaikesta myönteisestä huolimatta järjestelmän kokonaisuus jää edelleen epämääräiseksi, etäiseksi, ei hahmotu. Keskiverto hallintonuorisotyöntekijä kysyy edelleen valtion nuorisotyön budjettia lukiessaan, että mitkä nuorisokeskukset? Miksi rahaa noiden rakentamiseen ja toimintaan tuommoisia määriä? Hyviä kysymyksiä

Alueensa nuorisotyön kehittäjiä?

Itse toivoisin, että nykyinen strategiatyö pureutuisi tuohon vakavasti. Tiedän, että se on hyvin haastava tehtävä. Toisaalta tiedän myös sen, että keskusten itsensä on se tehtävä. Ministeriö ei sitä tee, eivätkä kunnat, eikä Allianssi, eikä.... liian pitkä lista.

Ironista kyllä tässä työssä talouden kiristyminen on samalla uhka, mutta myös suuri mahdollisuus. Toinen strategiatyön mahdollisuus on piakkoin uudelleenkirjoitukseen menevä nuorisolaki.

Nuorisokeskuksille on tarjottu nuorisotyön kehittäjän viittaa. Hyvä niin, mutta miten temppu tehdään.

Luulen, että oikotietä ei ole. Koko järjestelmän uskottavuus rakentuu hiljalleen. Vaikka keskusten profiili on valtakunnallinen ja kansainvälinen, niiden ei pitäisi unohtaa paikallista roolia. Niiden olisi otettava oma paikkansa myös maakunnallisina toimijoina. Tämä on välttämätöntä, mikäli isossa asiassa halutaan edetä.

Ja luvata ei pidä enempää mihin pystytään. Nuotta-valmennus on hyvä esimerkki. En ole oikein osannut suhtautua. Minulla on sellainen olo, että tuo sosiaaliseen vahvistamiseen liittyvä työmuoto tuotiin raakileena markkinoille, liikkeelle lähdettiin europussi edellä ja systeemille luotiin ylimitoitettu odotusarvo. Nuotan kanssa on onneksi rauhoituttu ja keskuksissa sekä koordinaattoreiden joukossa ymmärretään nyt se, että Nuotta on parhaimmillaankin oivallinen täydentäjä sille pitkäkestoiselle työlle, jonka tulokset tehdään tosiasiassa ihan muualla.

Ehkäpä tässä on yksi keskusten dilemma: ne ovat enimmäkseen intervallipaikkoja. Paljolti tämä aiheutuu niiden sijainnista ja osin myös siitä, että toiminnan tulee tuottaa ainakin osa menoeuroistaan itse. Ai niin Nuotasta vielä: myönnän ilman muuta sen, että panostus on mittava. Nuottamahdollisuus on myös lähentänyt keskuksia ja kuntien etsivää nuorisotyötä. Askel kohti kehittämiskeskusta siis.

Siinä voisi toimia malli, jossa keskukset ovat eräänlaisia alueidensa nuorisotyön hankkeiden takomoja. Verkosto kuntoon ja oletan kysyntää/kiinnostusta/kumppaneita löytyvän.

Keskusten ei myöskään kannata haaveilla isompaa roolia mikä on realismia. Puheet nuorisopolitiikasta on syytä unohtaa pelkästään keskusten omana toimintana. Siinä jää yksin niin sanotusti toiseksi. Mutta toistan itseäni: verkostot kuntoon, Valtakunnallinen Työpajayhdistys, Nuorisotutkimusverkosto, Allianssi, Nuorisokanuuna.... Onhan näitä. Sitten kun lähiympäristö on hoideltu...

Minulla on kuitenkin hyvä kutina. Hidasta on, mutta sinnikkyys lopulta palkitaan. Ja se, että tunnustetaan muidenkin nuorisokentän toimijoiden osaaminen ja näkemykset.

Sikälis Tieteiden Talon sidosryhmätapaaminen oli oikein hyvä avaus... Ja olihan siellä puhetta, jota kannattaa ei vain kuulla vaan kuunnella...

Miettii Skoeoe

Ai niin, Vasatokasta bloggaan erikseen, Sen verran on pakko hehkutella, että välttämättömyys on toteutunut: monitoimisali on luovutettu ja nyt valmistellaan isoja bileitä tammikuun lopulle. Itsekin olen innoissani. Onnittelut Vasatokan väelle, Mikalle erityisesti. Eikö tunnukin mahtavalta?