perjantai 6. maaliskuuta 2015

Dilemma


Opetus- ja kulttuuriministeriön maakuntakierros nuorisolain uudistamisen merkeissä täyttyi Rovaniemellä 28.2.2015. Olipas kiintoisaa.

Sinällään oli hienoa, että etukäteen oli pyydetty monta kommenttia henkilöiltä, jotka edustivat laajasti maakunnan nuorisotyötä. Taisi kumminkin käydä niin, että tarjonnan runsaus kääntyi itseään vastaan.

Olin nimittäin aika pettynyt siihen, että keskustelua ei käyty. Ei vaikka mainiot alustukset luultavasti olisivat sitä virittäneet. Jotenkin jäi vaikutelma siitä, että sitä ei edes haluttu. Niin pikatahtia poistuttiin lähtökahveille ja sitä kautta nelostielle. Luentosaliin jäi leijumaan sanomattomien kysymysten ja mielipiteiden vire.

Vahvimmin kommenteissa otettiin kantaa sihen, että lakiuudistuksessa nuorisotyön perustehtävää tulisi kirkastaa ja perustoimintoja koskien lain tulisi olla nykyistä velvoittavampi.

En ollut yllättynyt. Niinpä tähän alkuun teen jotain mitä en ole ennen tehnyt: heitän linkin Selvä Kelin blogitekstiini, jonka kirjoitin jo lähes viisi vuotta sitten. Sieltä löytyy pohjustusta tähän päivitykseen.

http://selvakeli.blogspot.fi/2010/05/kaksi-kuvaa-nuoriso-ohjaajasta.html

Kantsii lukea tai sitten ei. Tuo teksti on joka tapauksessa eniten luettu kaikista blogin yli 200 päivityksestä. Se kertoo jotain. Se, että olen kirjoitellut sen havaintojeni pohjalta jo keväällä 2010, kertoo taas siitä, että tämä teksti käsittelee asiaa, joka todellakaan ei ole uusi.
Perusnuorisotyön edellytysten turvaaminen nousi siis Rovaniemellä esiin monissa etukäteen pyydetyissä puheenvuoroissa.

Nuorisotyön kentällä on havaittavissa sisäistä jännitettä, joka nousee siitä mihin toimialan sisällä on viimeiset vuodet keskitytty. Nuorisotyö valtakunnallisesti on tehnyt hyvää työtä ottaessaan esille pulmia, joihin on haluttu etsiä ratkaisuja. Taloudelliset panostukset työpajoihin ja erityisesti etsivään nuorisotyöhön vuodesta 2008 alkaen ovat nuorisotakuun toimeenpanon ohella olleet keskustelun keskiössä viimeiset vuodet. 

Tulipaloa sammutellessaan nuorisotyö on löytänyt paitsi ulkoista hyväksyntää myös tuikitärkeitä euroja toimintaan. Hätä on hyvä peruste. Jokelan ja Kauhajoen traagiset tapahtumat heijastavat ajattelunkulkua raadollisimillaan: tietenkin pitää panostaa, että tämä ei toistuisi...

Hyvä näin tottakai. Panostukset euroina eivät ole pois muusta. Sitäpaitsi, kun nuoria on hukattu, on heidät löydettävä takaisin, ilman muuta. Etsivä työ on siitä näkökulmasta menestystarina, sillä siellä tehdään valtavalla sykkeellä laadukasta työtä.

Mutta kyse onkin muusta. Hankepohja ja erityistuki on ohjannut paitsi toiminnan suuntautumista myös nuorisotyön itsensä ajattelua ja tiedottamista pois siitä mitä kuitenkin mantranomaisesti toistellaan: mehän ennaltaehkäisemme... Sopii kuitenkin kysyä, että näinkö...

Etsivä työ on syntynyt jäkijättöisestä havainnosta. Sillä on tietenkin perustansa ja oma ennaltaehkäisevä, isokin sellainen, roolinsa. Mutta joihinkin virheisiinhän se menestystarina rakentuu, virheisiin jotka on toki tehty muualla kuin nuorisotyössä.

Olen jo pitkään pohtinut tätä. Miksi koko kehittämistyötä leimaa takapainotteisuus. Miksi emme keskustele siitä, että milloin ja mitä pitäisi tehdä, että uusia palopesäkkeitä ei syntyisi.

Niin. Sellainen ei ole mediaseksikästä, se ei myy eikä sillä tuoteta euroja. Hyvissä ajoin tehty perustyö on itsestäänselvyys, jota kukaan ei oikein haluaisi rahoittaa.

Vai miten on? Minulla on kiusallinen olo siitä, että nuorisotyö on itse rakentanut itselleen ilmeisen tahattomasti mutta kumminkin hankalan asetelman: vastakkainasetelun, jossa se alkuperäinen, ennaltaehkäiseväksi tarkoitettu tallautuu kohdennetun ja osin jo korjaavaa työtä lähestyvän ja ulkopuolisilla euroilla rahoitettavan toiminnan alle.

Olen ollut huomaavinani, että asetelma on hämmentänyt erityisesti arjen ihan tuikitavallista nuorisotyötä tekeviä työntekijöitä, heitä jotka puurtavat nuorisotiloilla ja tapahtumissa. Heidät arvotetaan eri lailla kuin vaikkapa etsivät. Tai näin he kokevat asian olevan,

Kyse ei ole rahasta. Kyse on henkisestä eriseuraisuudesta, johon eivät ole syyllisiä nuorisotilaohjaajat sen enempää kuin kohdennettua poika-, tyttö-, etsivää-, kulttuurista-, koulu-, kauppakeskus- tai mitä tahansa nuorisotyön alalajia tekevät työntekijät.

Syyllinen  on systeemi, joka ruokkii eriseuraisuutta, luokittelee nuorisotyötä, etsii painopisteitä, kehittelee mittareita, antaa rahaa kulloinkin mediaseksikkäimpiin juttuihin.... Mihin me päädymme, pieni toimiala, joka tekee tärkeää työtä? Kuulin, että kohdennettu nuorisotyö on ollut erään erityiskurssin valintakriteerinä. Siis, jos olet perusnuorisotilatyöläinen voit unohtaa. Jos teet vaikkapa sukupuolisensitiivistä työtä: tervetuloa. Aika huimaa. Ei hyvä.

Eikö olisi aika puhua nuorisotyöstä, jota voidaan tehdä eri tavoin? Ainakin täällä missä joka hommaan ei ole realismia saada omaa erityisnuorisotyöläistä...

Kyselee

Skoeoe

Ei kommentteja: