Wappupuhe...!!!

No jo on menneet ajat mallilleen: yksi vappumarssi Lapissa kertoo maakunnallinen tiedotusväline. Perimätieto sensijaan kertoo, että vielä 1960 -luvulla Tuloman ja Paatsjoen voimalaitostyömaiden aikaan Ivalon vappumarsseilla ei kulkueen alku- ja loppuosaa pystynyt mahduttamaan yhteen näkökenttään. Kaikkialla marssittiin. 

Ylioppilaat sentään jaksavat vuodesta toiseen lakitella Jätkänpatsaita ja Mantojaan.... 

Marssimista on kohdannut rakennemuutos: ensin oli vappumarssit, sitten rauhanmarssit ja kolmannessa kehitysvaiheessa Jeesusmarssit. Siinä välissäkin tosin tapahtui: muistan 1970 -luvun lopulta kuinka Tampereen Yliopiston oppilaskunnan hallitus otti selvää paljonko maksaa vuokrata yliopiston päärakennus pariksi vuorokaudeksi. Jossain vaiheessa valtausta muistettiin marssiakin yhtenä opiskelijana Hämeenkatua pitkin muistaakseni tutkinnonuudistusta vastaan tai jonkun puolesta. Mahtavaa, silloin elämässä oli särmää....

Marssiminen ei ole muodissa. Näyttävimmät nykyisin taitavat olla Puolustusvoimien lippujuhlaparaati, joka on säilyttänyt asemansa, sekä Sateenkaariväen Pride -kulkue, joka perää yhdenvertaisuutta ja tasapuolista kohtelua Ihmiselle.

No vappu kumminkin on ja tulee väistämättä kuten kevään ensimmäinen kotta... tai olkoon västäräkki, kun kottaraisjahti Etelä- Euroopassa on hiukan vaikuttanut kottaraiskantaan ja koskaan ei tiedä... Nyt on siis wappupuheiden sisällönodottelun/-analysoinnin riemujuhla meneillään.

Sen kunniaksi: elämäni ensimmäinen wappupuhe, virtuaalisesti, mutta kumminkin...

Euroopan syrjäkylät ja muuta jo taaksejääneeksi luultua

Vappu on kevät- ja työväenlaulujen aikaa. Jälkimmäisiä ei enää kuulekaan muulloin. No ehkä Youtubesta tai jossain retrobileissä, joissa 1970-luvun entiset radikaalit etsivät nuoruuttaan.  Ymmärrettävää joskin aika outoa toisaalta. Kuunnelkaapa vaikkapa Kalle Holmbergin ja Heikki Kinnusen Euroopan syrjäkylät vuodelta 1973: Euroopan syrjäkylät ovat jo tyhjenneet... - vain vanhukset ovat jääneet, pihapoluille astelemaan... - ja tänäänkin raha ja valta kulkevat käsikkäin, sillä niiden hyväksi alkoi, tämä kansainvaellus uus...

Sehän on ajankohtaisempi nyt kuin julkaisuvuonnaan, kun pikkuisen päivittää käsitteitä.

Jotain on kumminkin toisin kuin laulun syntyaikana. Minun on vaikea kuvitella, että pohjoismaisen hyvinvointi Suomen luomiseen osallistunut sukupolvi katselee ilmeisen väistämätöntä kehitystä hyvällä. Ei se voi ja luulen, että se nyrpistelee menolle ihan puoluepoliittisista lähtökohdista riippumatta. Maata keskitetään tarmokkaasti ja määrätietoisesti.

Ja se merkittävin ero, sillä on nimi: valtion tuottavuusohjelma. Työpaikkojen poistumassa merkittävää roolia näyttelee yritysten ja kuntien yhteiskuntavastuuta hanakasti peräänkuuluttava yhteinen Suomen valtiomme. Lappi on ollut iso menettäjä ja Inari maakunnan suurin häviäjä: tielaitos, teleyhteydet, Metsähallinto, tulli, rajavartiolaitos, työ- ja verohallinnot.... Lista on pitkä kuin se kuuluisa nälkävuosi. Toki kehitykseen on teknologisia, EU:hun jne. yms. liittyviä syitä, mutta kumminkin. 

No. Tämä on tiedossa ja ei auta valittaa, siltä pohjalta pyristellään. Lauluntekijän sanoin: Tältä tieltä ei ole paluuta. Ei kumminkaan kannata ihmetellä, jos idässä ja pohjoisessa suhtaudutaan, voisiko sanoa varovaisesti valtiovallan erilaisiin pyrkimyksiin julkisen yhteiskuntavastuun resursseja ja tehtäviä jaettaessa.

Toki on niin, että yritysmaailmakin osaa: globalisaation, puuntuotannon nollarajan ja suojelupaineiden turbulenssin hintaa Lapissa ehkä rajuimmin makselee Kemijärvi. Monia muitakin kehitys koskettaa toki myös.

Inarissa pärjätään, vaikka haasteet ovat kovat.. En haluaisi toistella, mutta täällä on käsissä hyviä kortteja, joilla pelata: luonto, saamelaiskulttuuri ja -väestö, kehittyvä kylmäteknologinen testaustoiminta, matkailu, Luoteis-Venäjän ja Pohjois-Norjan läheisyys, monikulttuurinen ja kosmopoliittinen ympäristö....

Inari on lappilainen kummajainen: sen suurin uhka taitaa lopulta olla Inari itse. Olisi epä-älyllistä ja -rehellistä väittää, että ne haasteet ja ristiriitoja aiheuttavat asiat, joista kiivaillaan, olisivat helposti ratkaistavissa. Eivät ne ole. Ulkopuolisen on hankalaa ymmärtää tätä asioiden monikerroksisuutta ja värikästä paikallista keskustelukulttuuria.  Painotuseroista huolimatta olisi syytä pysähtyä miettimään tarkaan ja rehellisesti. Muistan 1970 -luvun alun Pinochetin juntan vastaisissa mielenosoituksissa huudellun iskulauseen: El pueblo, unido,... Yhtenäistä kansaa ei voi voittaa. Niinpä, Resurssi Suomen asukkaiden kannattaa siis miettiä elämäänsä tarkkaan... Keskittäminen kyllä toteuttaa itseään vääjäämättömästi ilman eriseurausuuttakin.

Oikeutta nuorille....

Tuota noin, henkilökohtainen paljastus: kun ihminen on nuorisotyöntekijä, sitä katselee maailmaa ns. nuorten asioiden näkökulmasta. Siitähän minulle maksetaankin. Niin eikä tietenkään vain minulle. En luule mitään, vaan tiedän, että hirveän moni rakastettu ja kunnianarvoisa kollegani miettii samoin... Ammattiylpeys on myös työn juhlan päivänä iloinen ja kannatettava asia.

Aika kauan minulle on ollut selvää, että ei käy kateeksi nykyistä 15 -vuotiasta. Minun sukupolvelle kaikki oli ei nyt sentään auvoisen itsestäänselvää, mutta hirmu isosti selkeämpää kumminkin. Me on voitu tehdä URA.

Niin... Kehitys on kehittynyt. Muutoksesta on tullut paradoksaalisesti ihmiselämän ainoa pysyvä arvo ja olotila. Hups! Minun sukupolveni lapsille kehitys on kehitellyt muutamia lisämuuttujia kuten käsitteet prekariaatti, pätkätyöt, alipalkattu osa-aikatyö, elämänikäinen opiskelu, nopea valmistuminen.... Kun itse kävin Rovaniemen yhteislyseota 1970- luvulla, oli se lajityypissään haastava oppilaitos. Kumminkin: jopa siellä saattoi olla sillä periaatteella, että katsellaan nyt tässä. Nykyisen kurssimuotoinen lukio on jotain ihan muuta: ei sinne mennä pohtimaan tulevaisuutta, sinne mennään opiskelemaan tosissaan.

Minua askarruttaa tai on jo pitkän pohdituttanut. Miksi suomalainen koululaitos pärjää oppimistuloksissa (Pisa tutkimukset) ja miksi se kumminkin tuottaa tutkimustuloksia, jotka kertovat viihtymättömyydestä ja jopa lisääntyvistä mielenterveyspulmista? Miksi useimmat kohta lukiosta kirjoittavat puhuvat välivuoden tarpeellisuudesta? Miten ihmeessä nämä asiat istuvat yhteen Kataisen-Urpilaisen hallituksen puheisiin nopeasta valmistumisesta ja tiukentuvista opiskeluehdoista sekä lyhentyvistä opiskeluajoista. 

Norjalaiset nuorisotyöystäväni hämmästelivät taannoin tätä samaa. He tunnustivat, että heidän opettajakoulutukselleen sekä oppimistuloksille kv-vertailussa nauruskellaan. Mutta he eivät pitäneet sitä minään: "Pääasia koulussa on sosiaalinen vahvistuminen ja yhteisöllisyys. Tieto löytyy takuulla sitten, kun on sen etsimisen aika."

Niinpä niin. Alkaa epäilyttämään, että suomalainen järjestelmä on tehnyt sen taas: ylilyönnin. Hyväksi tarkoitettu järjestelmä on kehitetty niin hyväksi, että se lopulta on kääntynyt itseään vastaan. Kun ulkopuolisuus tunnetusti usein polveutuu ja perheissä on irrallisuutta, työttömyyttä, taloushuolia ynnämuuta, seuraa koko yhtälöstä huonovointisuutta, joka ei oikeastaan ole kokonaisuutena kenenkään yksittäisen henkilön tai perheen syy. Mutta hinnan maksavat aina lapset ja nuoret, he joista nyt on ahkerasti huolikeskusteltu kuukausitolkulla.

Huonovointisuuden poleveutumisen syyt  ovat pääosin rakenteellisia ja siinä ne ihan tavalliset arjen teot yksistään eivät ratkaise mitään... Mutta miten näitä purettaisiin tai edes otettaisiin kriittiseen tarkasteluun. En tiedä. Onneksi ei ole minun asia... Mutta tarttis tehdä jotain...

Nuorisotakuulla(ko?)

Kun yhteiskunta huolestuu ja tarttuu porohärkää tanakasti sarvista ja Käynnistää Toimenpiteen, se yleisesti ottaen tarkoittaa sillä hyvää. 

Nuorisotakuu kuuluu sarjaan Yleisesti Erittäin Hyväksytyt Toimenpideohjelmat kumminkin sillä erotuksella, että huolikeskustelu taannoin tuli ladanneeksi sen päälle miltei ylimaallisia odotuksia.

Niin. Runsas kvartaali on voimaantulosta ja julkisuudessa sekä sosiaalisessa mediassa tehdään jo ensimmäistä välitilinpäätöstä. Melko epäileviä ulostuloja. Epäillään resurssien riittävyyttä eikä syyttä. Vieläkään en tiedä mikä on se euromittainen lisäarvo. Epäillään sitä, että kyseessä on pääasiassa moraalinen ryhtiliike mitä tämä kyllä onkin.

Noilla voidaan spekuloida. Huolestuttavin kritiikki liittyy työhallinnon uusiin käytäntöihin. Etelässä uusi työkokelu on johtanut siihen, että työpajoille ei ohjaudu nuoria kuten ennen. Ei, vaikka kukaan ei kiistä, etteikö nuoret olisi enemmän kuin tarpeellista saada pikatahtia toimenpiteeseen. Nuorta ei tippaakaan liikuta se millä nimellä toimenpidettä kutsutaan. Oleellista on se, että toimitaan nopeasti, joustavasti sekä nuorta kunnellen. Näinköhän nuorisotakuu toimii???

Meilläkin prosessi on hidastunut. Alan ymmärtämään tuon kolme kuukautta. Sääli, ennen asia toimi nopeimmillaan kolmessa päivässä. Aikamoinen valuvika. Meille on säädetty mm. sellainen laki kuin nuorisolaki. Siinä jo monessa muussa laissa määritellään laaja-alaista yhteistyötä, sitä moniammatillista. Sovellusohjeissa se todetaan välttämättömäksi lähtökohdaksi, jotta asioita saadaan edistettyä. Se periaate korostuu erilaisissa politiikkaohjelmissa ja sen puolesta puhuvat sekä ministeriöt että Ely-keskukset.

Miten minusta tuntuu, että nuorisotakuun toimeenpanossa tuo kotiläksy on em. tahoilla päässyt unohtumaan. Vai miten tämä on tähän menossa, kun tuntuu siltä, että eri ministeriöiden sovellutusohjeet lyövät toisiaan korville? Vielä kerkiää, nuorisotakuu ei toteudu hetkessä, vaikka kaikki vetäisivät samaan suuntaan....

On syytä tässä vaiheessa siis palautella mieliin tuo biisi Euroopan syrjäkylät. Laulunikkari tekee siinä hienon loppupäätelmän, joka pätee kyllä nuorisotakuuseen, valtakunnalliseen keskittämiseen ja kaikkeen: Se ei ole johdatusta - se ihmisten käsissä on...

Siinäpä se... Meille kullekin mietittävää....

Wappua, iloista sellaista kaikesta huolimatta tai ehkä juurikin sen takia

Skoeoe