Rovaniemen valinta

Tulin siis tehneeksi jotain, mitä en ole isommin harrastanut: hain töitä muualta. Siinä määrin poikkeuksellinen tilanne oli, että jouduin kääntymään Tampereen yliopiston aktuaarin toimiston puoleen. Vuodet ja muutot olivat tehneet tehtävänsä: 10 €:lla ystävällinen virkailija toimitti todistuksen siitä, että nuorisotyön tutkinto on tullut suoritetuksi toukokuussa 1980.

Työtodistuksia en etsinyt, en ole semmoisia työnantajaltani Inarin kunnalta aiemmin pyytänyt. En ole tarvinnut.

Miksi Rovaniemi?

Olen aina halunnut tehdä työni Lapissa. Minua onnisti aikanaan heti: suoraan Tampereelta Inariin. Lapissa on harvoja työpaikkoja, joiden hakemista voin edes harkita. Rovaniemen liikunta-nuorisojohtaja oli yksi.

Rovaniemi on synnyinkaupunkini, jossa nuorisotyöntekijän urani alkoi vapaaehtoisissa järjestöhommissa. Se on Lapin pääkaupunki, joka mieluusti itseään semmoisena myös markkinoi. Rovaniemi on opiskelukaupunki, lappilaisnuorten sulatusuuni. En kykene arvioimaan moniko inarilainen nuori on täällä ollessani lähtenyt Rovaniemelle opiskelemaan. Tosi moni kumminkin.

Tässä suhteessa ei ole ollenkaan yhdentekevää miten urheilukaupunkina profiloitunut Rovaniemi muut nuorten palvelunsa järjestää. Rovaniemen asioiden pitäisi olla kaikkien lappilaisten nuorisotyöntekijöiden jakamattoman kiinnostuksen kohde.

Rovaniemellä on paljon nuorisotiloja, hyvin hoidetut osallisuusasiat sekä takavuosien maine nettitiedotuksen kehittäjänä. Lappitarkastelussa kaupunki ei ole kuitenkaan viime vuosina ollut nuorisotyön kehittäjien etujoukoissa, siinä sakissa johon luen Tornio-Kemi -alueen, Ranuan sekä Sallan, ehkäpä joiltain osin myös koti-Inarin.

Julkisuudessa kaupunkia on arvosteltu liikunnan suosimisesta nuorisotyön kustannuksella. Julkisuudessa on myös kyseenalaistettu kaupungin nuorisotyön yhteistyöhakuisuuden puute sekä arvioitu sen hirttäytyneen perinteiseen nuorisotilatoiminttan. Nuorisopalveluiden ovi on käynyt tiuhaan tahtiin.

Eihän edellä esitetty ehkä ole reilua, mutta ei näissä olekaan reiluudesta kysymys. Maakuntakeskukselta sopii odottaa enemmän, ylipäänsä isoilta kunnilta pitää vaatia pieniä enemmän. Edellytykset ovat kohdillaan: löytyy vahva järjestökenttä, lähes kaikki nuorisopiirijärjestöt, on yliopisto, iso ammatillisen koulutuksen keskittymä, vahva seurakunta, Ely-keskus, on nuorisotyön koulutusta... Reunapitäjän näkökulmasta on kaikkea.

Ainakin lähes: liekö perinteet, niistä kumpuava rakenteissa oleva arvostuksen puute, juuttuminen henkisesti johonkin, sopimusohjausjärjestelmästä nousevat seikat... En tiedä, mutta joku tökkii. Kuva on hahmoton, kokonaisuus ei jäsenny.

Lähtökohdat tekivät näin valinnasta kiintoisan: nuoriso vai liikunta, vaiko molemmat painotukset. Oman pitkävedon kohdalla nuorisopainotus sai kyllä korkean, sen yllätyskertoimen...

Yllätyksetön valinta

Nyt tiedetään, että liikunta-nuorisojohtaja löytyi ns. omista joukoista. Haluan onnitella valituksi tullutta Sari Laakkosta ja toivon jaksamista, kärsivällisyyttä sekä aitoa kiinnostusta yhdistelmän kummankin osa-alueen kehittämiselle. Työsarka ei ole helppo. Äänestyspäätös esittelijän vastaisesti ei tee lähtöä yhtään helpommaksi ja luulen, että ratkaisu synnyttää pulinoita ja eväät muutoksenhakuunkin ovat olemassa. On kuitenkin muistettava, että kukaan ei valitse itseään mihinkään ja mahdollinen kritiikki tuleekin singota järjestelmään, koneistoon joka päätökset tekee ja jossa ne valmistellaan.

Valinta on äänestysjuttua lukuunottamatta lopulta yllätyksetön. Prosessi jättää joukon kysymyksiä. Tiedän, että Rovaniemellä oli kolmen vahvimmaksi rankatun ehdokkaan joukossa hakija, joka todennäköisesti oli ylivoimainen koko 32 hakijan keskuudessa yhdessä asiassa: hän tuntee liikunnan ohella nuorisotyön rakenteet, rahoitusjärjestelmät sekä lainsäädännön ja kylkiäisenä lähialueyhteistyön kiemurat kuin omat taskunsa. Loppuvaiheessa Rovaniemellä pohdittiin kahden jo valmiiksi kaupunkia lähellä olleen henkilön välillä ja lopulta päädyttiin siihen tutuimpaan, jo järjestelmässä työskennelleeseen aiempaan liikuntasihteeriin.

Halusiko Rovaniemi aidosti liikunta-nuorisojohtajaa? Halusiko Rovaniemi jatkuvuutta vai kysymyksiä miksi näin? Istuuko tuttu henkilö paremmin pelikuvioihin kuin täysi ulkopuolinen ja kokonaan vailla aiempia sidoksia oleva ammattilainen? Onko Rovaniemen sopimusohjausjärjestelmä lopulta se, jonka kautta ratkaisut määrittyvät? Liikunnan lähtökohdatko ratkaisivat vaiko talouden kiristyvät näkymät? Jyräsikö kuntapolitiikka substanssin?

Kaupungin tiedotuslinja oli myös kiintoisa: sitä ei ollut. Itse sain tiedon hakijoista ystävieni kautta Uusi Rovaniemi -lehden sivuilta. Vieläkään en tiedä kuin puolikkaan niistä yhdestätoista, jotka haastateltiin. Toisaalta kun lähes samaan aikaan Rovaniemi etsi tilaliikelaitoksen johtajaa, ilmestyi hakijaluettelo pikavauhtia kaupungin nettisivuille.

Sitäkään en tiedä millaisia palkkakeskusteluja on käyty. Sen kumminkin tiedän, että jos minulle haastattelussa esitetty tehtäväkohtainen palkka on lopullinen ja perustuu tehtävän vaativuuden arviointiin, olisi kaupungin syytä käynnistää pikaisesti tehtävän arvostuksen arviointi. Jos arvostus on hakusessa, on sitä helposti moni muukin asia.

Niin. Ei voi mitään, mutta lopulta päätyy kyselemään sitä oliko hakuprosessi sittenkään aito. Lopputulos jättää hömelön olon siitä, että tulin aika monen muun kanssa olleeksi osa syksyistä kabareeta, jonka käsikirjoitus oli valmis jo pitkään. Epäilystä lisää se, että valituksi tullut on aika uusi amk-liikuntaohjaaja. Nuorisotyön osaamisen osoittaminen nähdään sitten jatkossa, siitä ainakaan minulla ei ole mitään käsitystä.

Henkilökohtainen tilinpäätös

Omalta osaltani en ole yllättynyt lopputuloksesta, pääsy haastatteluun oli jo itsessään saavutus. Olikin kiintoisa kokemus. Olen istunut työpaikkahaastatteluissa usein, mutten koskaan sillä puolen pöytää mihin lukuisat silmäparit zoomaavat uteliaasti haastateltavaa. Olisi ehkä kannattanut hakea joskus, jotta tähän asetelmaan olisi ollut joku kenttätuntuma. Oli ihan erilaista kun haastatella, vaikka aika rentohan se ilmapiiri lopulta oli. Rento siitä huolimatta, että eipä kaupunginhallituksen kokouspöydän ääressä vierähtänyt kuin 17 minuuttia.

No, niillä mentiin mitä koettu on. Minulla taisi pito lipsahtaa hivenen etukaarteessa, ikäkin painaa ja kyllä minua voi olla monin tavoin vaikea mieltää liikuntajohtajaksi.

Lopulta olen lähinnä helpottunut. Inarissa on ollut eteenpäinmenon henki ja täällä arvostetaan nuoriso- ja liikuntatyötä ihan tasapuolisesti. Olen pohdiskellut, että missä muualla koko maassa on niin kiintoisa toimintaympäristö ja niin monipuoliset olosuhteet. Eipä juuri missään. Joku nuori kysyikin, että juuriko aiot jättää Inarin?

Kumminkin piti hakea. Olen siitäkin helpottunut, että lopulta tein sen. Ellen, olisi se vaivannut lopputyöuran ajan. Eipähän vaivaa nyt. Eikä tarvitse suunnitella paluumuuttoa. Eikä hakuja.

Aika moni täällä on kommentoinut, että hyvä Inarille. Enpä tiedä, 30 vuotta on tosi pitkä aika ja jämähtämisen peikko vaanii koko ajan. Minua kommentit ovat kumminkin lämmittäneet kovasti ja eiköhän niillä jaksa torjua urautumista...

Mietiskelee

Skoeoe