Olipahan syyskuu... Nuorisotyötä tuli tehtyä työkseen ja vapaaehtoisesti sekä kirjoittamalla niin tiiviisti, että blogille asetettu minimikuukausitavoite (2 tekstiä/kk) ei täyttynyt. Kaiken keskellä osallistuin omalla kohdallani harvinaisiin tilaisuuksiin, työhaastatteluihin sillä puolella pöytää, jossa en ole viimeisen 30 vuoden ajan isommin viihtynyt.
Tuli tehtyä semmoinenkin harvinaisuus kun cv... 30 vuotta ja viisi muuttoa oli jättänyt jälkensä: jouduin kääntymään Tampereen yliopiston aktuaarintoimiston puoleen saadakseni opintotodistuksen. Kyllä ne minulla on tallessa, mutta tosi hyvässä sellaisessa. En ole tarvinnut syksyn 1980 jälkeen.
Haastattelut olivat ajoitukseltaan kuin Kokkolaan tekemäni työmatkat. Niitä on ollut virkaurallani kaksi ja molemmat tein huhtikuussa 1998. Nyt minua haastateltiin ensin puhelimitse Nuorisotyölehden päätoimittajuutta varten 3.10, jolloin kävin keskustelua Inarin Vintistä Allianssi-talolle. Seuraavana päivänä matkasin Rovaniemelle liikunta-nuorisojohtajan työhaastatteluun.
Tätä kirjoitettaessa on selvää, että minusta ei tule rovaniemeläistä: taival päättyi välierissä, joista kolme kiinnostavinta valittiin jatkoon. Tämä prosessi on kumminkin joka suhteessa, sekä henkilökohtaisesti että yleisellä tasolla niin kiintoisa, että siihen palaan blogissa vaiheessa, jossa maakuntakeskuksemme on saanut uuden johtajan. Nyt tyydyn toteamaan toivomuksen siitä, että kaupungin päättäjät tekevät viisaita ratkaisuja ja antavat arvon hakijoille ja heidän ominaispainolle näillä markkinoilla.
Nuorisokeskus Vasatokan ilmeen muutos
Aika monessa on tullut olluksi mukana. Taloudellisesti sekä työllisyysvaikutuksiltaan merkittävin hanke, johon tunnen osasyyllisyyttä on ehdottomasti nykyisen Nuorisokeskus Vasatokan alkutaival. Muddusjärven rantaan entisen NNKY-liiton Riutulan lastenkodin muutoksen liittynyt Riutulan leirikeskusprojekti 1990-luvun alussa oli haastava, kiintoisa ja lopulta erittäin rankka. Hankkeessa tuli mitattua omien resurssien rajat niin perinpohjaisesti, että hommassa miltei taittui selkäranka.
Mutta vain miltei. Lähes poikkeuksetta Suomen eri Nuorisokeskusten alkutaipaleet ovat olleet täynnä haastetta ja vastoinkäymisiä. Niin oli myös Vasatokan, alunperin Nuorisokeskus Inarin kohdalla. Hirmuisesti työtä ja ponnistelua, erehdyksiä ja onnistumisia vuorotahtiin, kokeiluja, värikkäitä vaiheita.
Uudisraivaajan osa on armoton ja niinpä ensimmäinen kehitysvaihe Metsähallituksen hallinnoimana päättyi 10 vuoden jälkeen umpikujaan. Villiksi Pohjolaksi muuttuneen vanhan valtion metsäviraston organisaatio muuttui niin vikkelää vauhtia, että nuorisokeskuksen kehittämiseen ei kertakaikkisesti ehditty paneutua sillä tarmolla minkä se olisi vaatinut. Liian lavealla rintamalla toimiminen johti lopulta käyttövuorokausien romahtamiseen niin matalalle, että täydellinen muutos oli ainoa mahdollisuus pelastaa keskus.
Uusi aika koitti vuonna 2004, jolloin kunnan täysin omistama osakeyhtiö otti homman hoitaakseen ja muutti keskuksen nimen Vasatokaksi. Nousukiito alkoi hitaana, mutta heti ja määrätietoisesti. Minun on siihen siirtymän alkuvuosille vaikea kuvitella sopivampaa johtajaa kuin Irma oli. Rauhallinen, mutta päättäväinen tyyli sopi siihen vaiheeseen hyvin ja Irman luomilta pohjilta on sittemmin Mikan joukkoineen ollut hyvä ponnistella eteenpäin.
Sitkeys on palkittu ja käyttövuorokaudet ovat nousseet tasaisen vauhdikkaasti. Vasatokkaan on investoitu paljon ja kehitys näkyy paitsi keskuksen tuntumassa myös Angelintien eteläpuolella sijaitsevalla Kettulammen ulkoilualueella. Henkilökunnan määrä on kasvanut ja sesonkityöntekijöitä tarvitaan koko ajan enemmän. Vasatokka on lunastanut paikkansa Suomen nuorisokeskusten joukossa sekä osana inarilaista matkailua ja nuorisokasvatusta. Panostus nuoriin on panostus tulevaisuuteen: tyytyväinen nuorisoasiakas muistaa ja palaa alueelle maksukykyisenä asiakkaana myöhemmin uudelleen.
Inarissa on ollut kova eteenpäinmenon aika jo pari vuotta. Kaikki mikä on unohtunut tai siirtynyt rakennetaan nyt. Opetus- ja kullttuuriministeriö sekä Ely-keskus ovat tehtailleet avustuspäätöksiä urakalla. Ihmeiden, ilmaveivien kaltaisia asioita tapahtuu: en olisi uskonut näkeväni sitä päivää, jolloin Ivalossa on soraikon sijasta oikea urheilukenttä. Nyt on. Vasatokan osalta en ole uskaltanut kuvitella, että sinne saadaan tuiki tarpeellinen sisäliikuntatila. Kohta saadaan. Monttua kaivetaan vielä ennen lumen tuloa...
Kaksi tapahtumaa Vasatokassa
Osallistuin syyskuun lopulla kahtena peräkkäisenä viikonloppuna Vasatokassa oikein mukaviin nuorisotapahtumiin.
Inarin Tunturisusien lippukunnanjohtaja Tauno teki kovan ja hyvän työn Lapin partiolaisten syysmestaruuskisojen kanssa. Juutuan jäljillä kuljettiin Kortelammelta 4-tien varresta Otsamotunturin kautta kilpailukeskus Vasatokkaan. Oli mahtava viikonloppu ja omakohtainen täsmäpiipahdus nuoruusvuosien harrastukseen nykypartiolaisten kanssa. Osallistujat kehuivat kilvan tehtäviä sekä maastoa. Radat kehuttiin vuolassanaisesti ja mitäpä ratamestari muuta voi todeta kuin, että kehys on niin komea, että kukaan ei voi möhliä ratasuunnittelua. Näin se on kun ollaan keskellä inarilaisen luonnon ja kulttuurin kovaa ydintä.
Harmitti ainoastaan se, että skaboihin olisi mahtunut paljon enemmän kisailijoita. Mietittiin missä syy. Ehkä tässäkin pätee se töistä hyvinkin tuttu juttu: matka Rovaniemeltä Inariin on paljon pitempi kuin matka Inarista Rovaniemelle. Kahden päivän seminaarista tehdään takuulla kolmipäiväinen, jos se pidetään Pohjois-Lapissa. Niin se vaan menee, ei voi mitään.
No. Viikkoa myöhemmin keskuksessa pidettiin nuorten leiri Murmanskin alueen sekä Lapin nuorisovaihdon 20-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Aivan mahtava leiri tunnelmaltaan. Aikuisten byrokraattien ja eksperttien lukumäärä oli vähäinen ja ote oikea: nuorten toimintaan puututtiin vähän, oikeastaan ei ollenkaan.
Tämä päti myös nuorten venäläisten ryhmään, jonka vetäjä oli varsin nuori vapaa-aikapäällikkö Severomorskin suljetusta sotilaskaupungista. Briljantti nainen, jolta puuttui se neuvostoajalta kotoisin oleva ikiaikainen perinne: kaikkeen pitää puuttua, kaikkea pitää ohjata. Aivan upeata eikä ihan tyypillistä vielä 2010-luvullakaan.
Upeaa seurattavaa oli myös nuorten nuorisotyöläisten ja nuorisotyön sekä median opiskelijoiden ohjelmatyö. Kyllä kasvamassa on sukupolvi, jolle pappaosasto voi huoletta siirtää vastuun kaikesta muutaman vuoden päästä. Hienoa...
Lapin nuorisotyöläiset Rovaniemellä
Syyskuu ajelutti. Perinteiset Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajot pidettiin Ounasvaaran kupeessa Rovaniemellä. Myönteinen homma: paljon osallistujia ja henki on hyvä, eteenpäinkatsova. Joskus 1990-luvulla kokoontumisia vaivasi jonkinlainen alistuneisuus ja henkinen hirttäytyminen siihen, että alaa ei arvosteta ja että olemassaolo on uhattuna.
Nyt tuommoinen puuttuu. Vaikeaa toki on ja haasteita riittää, mutta ilmapiiri on toinen ja lähestymistapa asioihin on keskusteleva, kriittinenkin, taisteleva. Hyvä niin.
Työkokouksen asialistalla oli tärkeä juttu. Lappiin on ryhdytty tekemään nuorisopoliittista ohjelmaa. Hieno homma. Sen etenemiselle nuorisotyöläisten eteenpäin katsova henki on hyväksi.
Odotan mielenkiinnolla miten homma etenee.
- Skoeoe -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti