Luoteis-Venäjällä sijaitseva Murmansk on Ivaloon nähden lähin suurkaupunki. Maanteitse matkaa Ivalosta Rajajoosepin raja-aseman ja Ylä-Tuloman kylän kautta tulee 305 km, 10 kilometriä enemmän kuin Rovaniemelle.
Todellisuudessa matka on huomattavasti pitempi. Etäisyyttä lisäävät oleellisesti huonompi tie, rajamuodollisuudet naapurin tulli- ja rajamiesten arvaamatto-mine oikkuineen sekä kielimuuri ja kulttuurierot. Näin on vieläkin, vaikka erot ovat viime vuosien aikana supistuneet merkittävästi ja nuorten vaihtotoiminta monilta osin on helpottunut.
Muutoksen tuulet puhaltavat
Murmanskin eräänä pulmana on Pohjois-Lapin tapaan poismuutto. Nykyisellään kaupungissa asuu Espoon verran ihmisiä (n. 350.000 henkeä), vielä kymmenen vuotta sitten asukasluku lähenteli puolta miljoonaa.
Poismuutosta huolimatta Murmansk on edelleen Venäjälle tärkeä kaupunki. Sen lähituntumassa sijaitsee yksi maailman merkittävimmistä sotilastukikohdista. Severomorskin kaupungin keskustorilta on vajaan viiden minuutin kävelymatka alas Kuolavuonon rantaan Venäjän Pohjoisen laivaston päätukikohtaan. Satunnaista matkaajaa (ja onnekasta, sillä kaupunki on edelleen suljettu sotilaskaupunki) kohtaa rannassa surrealistinen näky: suurten taistelulaivojen armada on mykistävää katseltavaa. Jos Enontekiön nuorisotyön vaihtosuunnitelma kaupunkiin toteutuu, järjestyy Käsivarren nuorille takuulla ikimuistoisia kokemuksia.
Murmanskin perinne on vahva. Se on yksi II maailmansodan neuvostoliittolaisista sankarikaupungeista ja on historiansa aikana kokenut muutoinkin kovia. Lähimenneisyydestä on hyvin muistissa ydinsukellusvene Kurskin kohtalo. Veneen tukikohta on maantieteellisesti lähellä, mutta huolellisesti varjeltuna sotilaskohteena käytännössä hyvin kaukana Murmanskista.
Vaikeuksista huolimatta kaupunki on toimelias sekä kansainvälinen ja arktisen alueen asukkaat ovat sitkeitä selviytyjiä. Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta kääntyy kumminkin. Paradoksaalisesti voi sanoa, että sosialistisen Neuvostoliiton perinne näkyy, mutta ei kumminkaan näy... Täällä eletään edelleenkin merkillistä taloudellista ja sosiaalista murrosvaihetta
Itselläni oli päässyt lipsahtamaan kolme peräkkäistä Murmanskitonta vuotta, kunnes maaliskuun alkajaisiksi viimein matkasin kaupunkiin. Taas kerran näkyi se kuinka asiat etenevät. Koskaan ennen en ole törmännyt kaupungissa hillittömään liikenneruuhkaan. Ja mikä autokanta: Karl Marx -kadun kaaoksessa Ladoja saa etsiä ja huomio kiinnittyy kalliiden citymaastureiden suureen määrään, Mersujen tyypitkään eivät ole halvimmasta päästä. Joillakin on rahaa ja paljon...
Kaupunkiin on piraattituotetorien kylkiäisiksi rakennettu massiivisia ostoskeskuksia. Kaikkea saa, jos on rahaa ja ostoshelvettien ulkoasu on kuten Inarin kitarasankari Oula osuvasti totesi: kuin Itäkeskus ilman maahanmuuttajia. Toisaalta äärimmäisyyksien maassa osa asukkaista elää suuressa puutteessa ja varsin puutteellisissa oloissa.
Heavymetallin soundein huumeita vastaan...
Yhteistyötä lähinaapureihin on haettu jo pitkään ja sitä tehdään edelleen myös nuorisoalalla. Ja se kannattaa: Venäjä on suurien mahdollisuuksien maa ja ihmiset, jotka vaihtotoiminnassa ovat mukana ovat ystävällisiä ja arvostavat vieraitaan. Mielekiinnon puutteesta vaihtoimintaa ei myöskään voi syyttää, yksikään vierailu idässä ei ole toisensa kaltainen.
Luoteis-Venäjän huumeongelma räjähti käsiin sosialismin romahdettua ja Neuvostoliiton hävittyä maailmankartalta. Voi tietenkin olla, että pulma oli olemassa jo Neuvostoaikana, mutta virallinen totuus vaikeni sen kuoliaaksi. Jotenkin kuitenkin olen taipuvainen uskomaan siihen, että ongelma on kärjistynyt 1990 -luvulla Venäjän aikana. Ja täällä ei ole hienosteltu bilenapeilla: perinteinen tyyli on tykittää suoraan suoneen.
Luoteis-Venäjän huumeongelma räjähti käsiin sosialismin romahdettua ja Neuvostoliiton hävittyä maailmankartalta. Voi tietenkin olla, että pulma oli olemassa jo Neuvostoaikana, mutta virallinen totuus vaikeni sen kuoliaaksi. Jotenkin kuitenkin olen taipuvainen uskomaan siihen, että ongelma on kärjistynyt 1990 -luvulla Venäjän aikana. Ja täällä ei ole hienosteltu bilenapeilla: perinteinen tyyli on tykittää suoraan suoneen.
Oli miten oli asiaan on viime vuosina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Yhdeksi aseeksi on valjastettu rockmusiikki. Niinpä pääsin näissä merkeissä tutustumaan Rock Attacks Barents -festivaaliin. Matkaseurana oli pikkubussillinen powermetallia soittavia nuoria inarilaismiehiä. Eklipticon oli yksi kymmenistä Golfstream -nimisen murmanskilaisyökerhon stagelle nousseista bändeistä.
Metallinen ja mahtipontisen massiivinen meininki...
Olipahan raskassoundinen viikonloppu: Barentsin meren rantamilla syntyy etupäässä rankkaa heavya, johon paikalliset onnistuvat kuitenkin istuttamaan venäläisen kansanmusiikin sointukulkuja. Konsertit olivat venäläisen suurellisia maratonsessioita: perjantaina soitto alkoi klo 16 ja päättyi lauantaina aamuyöllä 04.30, lavalla piipahti vaatimattomat 31 kokoonpanoa. Lauantai päivänä löysäiltiin 14 yhtyeen voimin seitsemän tunnin paketti.
Tapahtuman järjestäjä Irina Vovk yhteistyöjärjestö Socium+:sta pahoittelee sitä, että tiedotus ulkomaille jäi viime tippaan. "Olisi tärkeätä saada kontakteja naapurimaihin, nuoret oppivat toisiltaan ja musiikin avulla rakennetaan rajat ylittäviä siltoja. Rock Attacks Barents onkin kutsunut paikalle nuoria, jotka hyväksyvät erilaisiin asioihin kuten huumeidenvastaiseen työhön, liittyvän taistelun, jonka on kaikessa kuitenkin tapahduttava muutoin kuin sotilaallisin tai väkivaltaisin keinoin".
Murmanskissa majaa pitävän Barentsin nuorisovaihdon keskuksen BYCOn koordinaattori Maria Petrova on samoilla linjoilla: Kansainväinen nuorisovaihto kasvattaa, lisää ymmärrystä ja raivaa pois turhat ennakkoluulot.
Tällä kierroksella Barentsmaista Ruotsi jäi pois, Norjan Alta lähetti peräti viisi kokoonpanoa ja Lapin sekä Oulun lääneistä matkasi pohjoiseen kaksi orkesteria.
Pitkien keikkamatkojen festari
Paradoksien maassa Golfstream-klubille päätynyt rockin ystävä sai tuhdin paketin hyvää nuorisomusiikkia. Konsertit eivät olleet varsinaisesti Selvän Pelin riemujuhlia: täällä huumeita vastustetaan pontevasti olutpullo kourassa ja tupakka suussa. Järjestys säilyi kumminkin hyvänä. Pahempaakin on nähty.
Kiiminkiläinen Downfade istui 900 kilometriä päästäkseen 30 minuutin keikalleen. Basisti Ipe on keikan tauottua riemuissaan: "Mahtava yleisö, ennakkoluuloja oli kun kukaan ei ole ikinä ennen vieraillut Venäjällä, mutta tännehän täytyy päästä uudestaan."
Myös Eklipiticonin basisti, pari kertaa Kantalahden pohjoispuolella Polarnye Zorin venäläisen mittapuun mukaan pienessä ydinvoimakaupungissa keikkaillut Juho on tyytyväinen. "Erilaista kuin aiemmilla reissuilla. Todella iso kaupunki. Tekniset hässäkät häiritsivät keikkaa, mutta tässähän on kyse muustakin kuin soittamisesta. Sitä kuulee puhuttavan kaikenlaista, mutta minusta Venäjä on hieno ja mielenkiintoinen maa, ruoka on hyvää ja ihmiset pääosin ystävällisiä, ei tämä tähän jää".
S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti