tiistai 15. marraskuuta 2016

"Lappi vapaaksi -vapaa Pohjola"







 




Inarin kuntastrategiassa esitetään kehittyvän kunnan peruselementit: innovatiivisuus – aktiivisuus – yhteistyö – kansainvälisyys. Nuo prinsiipit nousivat mieleen, kun viime päivät on valmisteltu kiihkeästi Pohjosen Vinkkelin vaikuttamismatkaa Helsinkiin.

Pohjonen Vinkkeli syntyi sattumalta, joskaan ei tyhjästä. Kuten niin usein Kunnon Sattuma vaatii toteutuakseen pohjustusta. Kunnon Sattuma harvoin syntyy puhtaan sattuman tuotoksena. Sen toteutuminen pitää mahdollistaa.

Olen miettinyt paljon nuorisotyöntekijyyttä, sen syvintä olemusta. Keitä me oikein olemme? Me, joita suomalaisen rocklyriikan jättiläinen Juice Leskinen kuvaa hienosti Rakkauden ammattilaisiksi.

Mietin, että meidän tehtävä on mahdollistaa, valmentaa ja rohkaista nuoria. Mietin, että yksi keskeisiä tavoitteita on saada nuorten ääni kuuluviin ennen kaikkea paikallisesti, mutta myös maakunnan tasolla ja valtakunnallisesti. Olen pohtinut hengenheimolaisteni kanssa, että tässä pärjätään paremmin, mikäli työssä voidaan saattaa useita nuorten ryhmiä tekemään porukassa. Kolme ääntä yhdessä on paljon enemmän kuin samat kolme ääntä erikseen.

Pohjonen Vinkkeli koostuu Saamelaiskäräjien ja Tornion nuorisoneuvostoista sekä Inarin nuorisovaltuustosta. Se koostuu nuorten ohella myös meistä valmennuspuolen aikuisista, nuorisotyöntekijöistä.   Vinkkeli syntyi hetken oivalluksesta, jota oli pohjustettu jo Suomen EU puheenjohtajuusvuoden 2006 mittavassa Saariselän Ovttas – yhdessä  -tapahtumassa. Tuolloin Opetusministeriön nuorisoyksikön tilaustyönä Tornion, Ranuan, Sodankylän ja Inarin nuoret yhdessä Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksen kanssa jättivät oman viestinsä EU:n nuorisotoimialapäälliköille. Homma jäi päälle.

Sitä on pohjustettu edelleen 2010 alkaen Tornion ja Inarin nuorten osallisuusryhmien yhteisillä Helsingin reissuilla, joista vuoden 2012 matka tehtiin reipashenkisesti poliittisen vaikuttamisen merkeissä. Silloisen opetusministerin haave leikata Lapin ammatillisen koulutuksen aloituspaikoista peräti 25 % hermostutti matkalle lähdössä olleet nuoret ja loputhan luettiin lehdistä…

Syksyllä 2014 joku keksi, että kysytään Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvostoa mukaan. Sitä ennen taas jotkut Helsingin Nuorisoasiainkeskuksessa keksivät pyytää pohjoisen nuoria maan suurimpaan nuorten osallisuustapahtumaan Hesan Ruuti Expoon. Pyyntö piti sisällään mahdollisuuden saada oma osasto ja puheaikaa yhdellä tapahtuman monista esiintymispaikoista. 

Samainen nuorisoasiainkeskus tuli nimenneeksi tuolloin syntyneen yhteistyörenkaan. Ilmoitettiin, että ryhmä on nimeltään Pohjoinen Ulottuvuus ja että sen nimi pitää suomen lisäksi näkyä kaikilla saamenkielillä ja vielä meän kielellä. No eipä näkynyt, vaan nimeksi oli valittu meän kielen ilmaus Pohjonen Vinkkeli. Koko vierailu Expoineen, ministereineen ja nuorisopoliittisine kaupunkisuunnistuksineen oli menestys ja niinpä yhteistyötä on haluttu jatkaa.

Vuosi 2016 on ollut Pohjosella Vinkkelillä vilkasta aikaa. Allianssiristeilylle tuotettiin yhteistyössä Nuorisotutkimusseuran kanssa alueitten nuorten asiaa kolmen tunnin ajan. Ja muutoin onkin sitten valmistauduttu lähestyvään ”Lappi vapaaksi – vapaa Pohjola” operaatioon. 

Kohta pääosassa ovat Vinkkelin nuoret, joilla on asiaa etelään. Kohta pääosassa on lappilaislähtöinen musiikki, jolla viestitetään sitä, että osaamista ja elämää on pohjoisessakin. Teema on tietoisen raflaava. Siinä ei ole kyse vastakkainasettelusta tai alueen itsenäistymisestä. Kyse on lähinnä nuorten henkisestä vapaudesta sanoa ja vaatia elämän edellytyksiä omalle kotiseudulleen. Siistiä. Odotan mielenkiinnolla.

Mitä tapahtuu? Tuotetaan kaksi konserttia, tehdään vierailu eduskuntaan tapaamaan kunnianarvoisaa rouva eduskunnan puhemiestä ja Lapin kansanedustajia sekä tulee Hesan Ruutinuorten ja Espoon NuVan kohtaaminen. Sitten ja ennen kaikkea: järjestetään nuorten tuottama aluepoliittinen keskustelutilaisuus. 

Vinkkelin nuoret siis haastavat poliitikkoja ja virkamiehiä keskustelemaan siitä millaisen Lapin he haluavat. Nyt painopiste on siis muualla kuin aiempien matkojen ajatuksessa vastustaa jotain epätoivottua kehitystä. Mahtavaa. Ja mahtavaa on, että mukaan on muutamista yhteensattumista huolimatta saatu edustava joukko tasokkaita keskustelijoita: Markus Mustajärvi, Tuomas Kurttila, Hanna Sarkkinen, Jan Saijets, Tapani Ruokanen, Mikkel Näkkäläjärvi, Tommi Hoikkala, Tomi Kiilakoski, Anni Ahlakorpi, Rosa Liksom, Aija Salo, Georg Henrik Wrede, Mauri Uusilehto…. Ja vielä haetaan muutamia.

Mielenkiintoista.

Palataanpa vielä noihin kuntastrategiahommiin. Mistä tulee kansainvälisyys. Täytyy tunnustaa, että kun lähestyvää Hesan valloitusta on valmisteltu, niin asioita ei ole katsottu Inarin kuntastrategian kannalta. Vaan sattumalta päädyttiin kansainvälisyyden huomioimiseenkin. Yksi poliittisen keskustelun teemoista on rajalliset ja rajattomat pohjoisen rajat. Mitä suurimmassa määrin ne liittyvät nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksiin elää Lapissa, Finnmarkissa, Norrbottenissa ja Murmanskin alueella.

Niin ja onhan meillä konserteissa mukana Apes Vulgaris, loistobändi Murmanskista. Pohjoisen luonteva kansainvälisyys on horisontaalista liikettä lähialueilla. Sekin pitää kertoa Etelässä.

Skoeoe
ps.
Tämähän toteutetaan hyvässä yhteistyössä Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen ja Espoon Nuorisopalveluiden kanssa. Ei tämä olisi muuten edes mahdollista. Loistava asennetta ja ymmärrystä, kun osa opetusta on se, että täällä pohjoisessa meillä on tämä what we call aina ennenkin on keritty ajoissa...




Ei kommentteja: