Nuorisotyön risteily ja reuna-alueitten asiat

Pikku tauon jälkeen päädyin Allianssi-risteilylle. Tällä kierroksella oli kohdallani eri meininki kuin koskaan ennen: olin tuotantoryhmässä, joka sai mahdollisuuden tuottaa kolme tuntia nurkkapaikkanuoruuteen liittyvää ohjelmaa. Tuotantoporukka koostui Pohjosesta Vinkkelistä, Nuorisotutkimusseurasta ja muutamasta näille myönteisesti suhtautuvasta Kanuunakaupungista. Oli ihan siistiä, mutta hinta sille oli se, että enpä itse oikein ehtinyt sanakuuloon. Harmi itsessään.

Jotain kumminkin. Risteilylle osallistui 1300 nuorisotyön ammattilaista. Se ja laiva itsessään ympäristönä avaavat eteen täysin mahdottoman tehtävän: ohjelmallisia päällekkäisyyksiä ei voi millään välttää ja sattuma kuljettaa kohtaamisesta toiseen. Jotain homman haasteellisuudesta kertoo se, että samaan aikaan kun Kotkan Leenan kanssa vedettiin paneelikeskustelua, pyöri kolme mielessäni Must- luokkaan kuulunutta proggista. Asetelmassa kokematta jäivät Nupsit ja Espoon Suuntaamot ynnämuut hienot hommat…

Risteilyn teemana oli yhdenvertaisuus ja ohjelmassa oli minun silmiin poikkeuksellisen paljon kiintoisaa.  Yritin suosia nuorisotyön alueellisen yhdenvertaisuuden teemoja käsitelleitä juttuja.  Tein sen solidaarisuussyitä ja siksi, että ns. nurkkapaikkojen asia on ollut minulle valtakunnallisessa nuorisotyökeskustelussa jo pitkään tosi tärkeä. 

Niinpä kävin Nuori Hankasalmi  -tilaisuudessa. Tila oli pieni ja porukkaa vähän, mutta tunnelmapuoli oli kohdillaan. Pieni on kaunista, joskin silläkin on puolensa. Yksi nuorisotyöntekijä ja kuusi hanketta sekä työntekijät niiden kautta, jatkuvaa kehittelytyötä ja ideointia, jalat ja ajatus liikkuvat vilkkaasti… Sinällään tuttua, mutta ihan fiksusti oli rakenneltu pienen kunnan nuorten palveluverkko ja yhteistyökuvio niistä aineksista, jotka Hankasalmella on. Heikkous ja haaste ovat iänikuiset: mitä tehdään, kun hankerahoitus loppuu?

Pienimuotoisuudessaan hieno tilaisuus olisi sisällön puolesta sopinut isommallekin kuulijakunnalle. Olisi oikeastaan hyvä pistää tommoinen tilaisuus täsmähommana isojen kuntien nuorisopäälliköille pakolliseksi ohjelmaksi. Pieni on paitsi kaunista, niin monin osin kovin erilaista.

Digitalisaation dilemma ja nuorisotyö

Käväisin myös Ohjaamon tai Kohtaamon tuottamassa sessiossa missä käsiteltiin Ohjaamotoimintaa pienillä paikkakunnilla.

Menemättä yksityiskohtiin (oma blogi tarvittaisiin) niin Ohjaamojen tulo on ainakin minulle herättänyt enemmän kysymyksiä kuin mikään muu aikoihin. Siihen liittyy ehkä se, että tiedotus on ollut hyvin hoidettua ja hypetys varsin massiivista. Sukulaistouhua nuorisotakuulle, jonka lanseeraus ja odotusarvot olivat tarun tasolla kovat, mutta oikeasti iso kysymysmerkki.

Kiintoisa sessio, jonka yhteydessä selvisi, että jotain tehdään myös reunoilla. Lappeenrannan Ohjaamo pyörittää hankkein seutukunnallista kehittämishommaa, josta kertoiltiin. Mielenkiintoista miten hommaan oli saatu vaikkapa Puumala, Taipalsaari, Lemi ja niin edelleen. Perusteltuja alaprojekteja yläprojektissa.

Pisti kylläkin kysymään samaa kuin Hankasalmi hommassa: mitä sitten kun hankkeet loppuu?

Pisti kysymään muutakin. Olen kuullut, että Lapin maakunnassa on Ohjaamo. Se tiedetään, että se on Rovaniemellä, vaan mitenpä se näkyy pitkien etäisyyksien maakunnassa. Ei mitenkään.

Kaikki on hienoa. Paitsi, että sisäinen inhorealisti ennustaa: reunaseuduille järjestyy enintään kannustusta, tiedotusta ja koulutusta. Niin ja valtakunnallinen Kohtaamo loihtii yhden uuden nettiportaalin. Näin luulen lopulta käyvän. Sen tietää kumminkin kaikki, että Ohjaamoja ei synny kuin isoimpiin kaupunkeihin. Eikä toisaalta tarvitsekaan. Ohjaamomaista työtapaa käytetään luultavasti laajemmin kuin mitä julkinen keskustelu on antanut ymmärtää.

Nettiuskovaisuus on varsin tuore ilmiö.  Iltapäivän paneelikeskustelussa digitalisaatiota sivuttiin aika ohuesti. Joku, mahtoiko olla jopa OPKM:n nuorisoyksikön kommentoija Jaana, pohdiskeli, että tarjoaako digitalisaatio liian helpon selityksen asioille. Kyllä se tarjoaa. Olen kylläkin inhorealistisempi: digitalisaatio tarjoaa selkeän pakoreitin. Sen taakse on helppo vetäytyä ja väistää vaikeita kysymyksiä ja niiden syvällisempää pohdiskelua.

Nurkkapaikkanuoruus ja lähtemisen riemu

Risteilyllä tarjottiin starter liittyen Kiilakosken Tomin Barentsin nuorisotutkimukseen. Kiintoisaa. Julkkarithan on Vasatokassa perjantaina 13.5. ja sitten tulee tähän liittyen enemmän.  Pääsin kuitenkin toivottamaan sessioyleisön tervetulleeksi: ”Inarin Riutulaan on Helsingin näkökulmasta ihan sama matka kuin Hesasta Riutulaan. Tervetuloa…!”

Oli hienoa, että nuorisotutkimus oli läsnä. Tomin ohella kuultiin Mikkelin AMK:sta Susan Eriksonia. Mahtavaa ja mielenkiintoista.

Koko session ajatus oli kertoa nurkkapaikoilla elävistä nuorista ja siitä miten lähteminen jossain vaiheessa on heille väistämätöntä. Käänteisesti joudutaan kysymään, että mitkä ovat joskus paluumuuton edellytykset vimmattua vauhtia keskittyvässä maassa. Käytännön esimerkin noista toi tapaus saamelaisnuoret Suomessa. Minulle homma oli varsin tuttua. Siltikin: vallan hurmaavasti homman hoitivat Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston edustajat Martta, Minna, Maria ja Laura.

Minulta on muuten joskus kysytty, että miksi käräjien NuNen kanssa on tärkeää tehdä yhteistyötä. Vastaus on inarilaiselle hallintonuorisotyöläiselle helppo. Minä ajattelen, että kotimaisessa nuorisotyössä on oikein vaatia suurilta kaupungeilta, mm. kuntakeskuksilta, enemmän. Heiltä voi vaatia nuorisotyön kehittämistä ja edunvalvontaa.

Inarin nuorisotyöllä on yksi asia, jossa siltä voi vaatia enemmän kuin miltään muulta Suomen kunnalta. Ja se asia on suhde Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostoon ja nuorisotyöhön. Kun Inarissa eletään saamelaisuuteen liittyen ns. kovassa ytimessä, voi Inarin nuorisotyöltä vaatia sitä, että juuri se tekee tunnetuksi ja tukee käräjien nuorisotyötä ja nuorisoneuvostoa. Hyvin yksinkertaista.

Nuorisotyötä reunoilla ja keskuksissa – oliko kaikki hyvin?

Nurkkapaikkahomman ohella Pohjonen Vinkkeli yhteistyötahoineen tarjoili väliotsikon mukaisen paneelikeskustelun, jossa muutama huolella harkittu panelisti keskusteli annetusta teemasta. Olipa kiintoisaa. Oli muuten myös niin, että ei ollut isokaan ongelma löytää keskustelijoita. Keskustelun tarve oli jo etukäteen ilmeinen.

Minä kävin kyllä niin kovilla kierroksilla, että unohtui dokumentointi tyystin. Ei yhtään kuvaa tai ääntä. On kyllä niin, että jos osa on olla toinen juontaja, niin se leikkaa isommat innot muuhun. Minulla muuten oli onneksi työparina Kotkan iki-ihana Leena. Hän pelasti minut paneelin haasteilta. Minun pitää myös kehua se miten hän jaksaa uskoa kansalaisyhteiskuntaan, mm. nuorten vaikuttamiseen. Se on kovaa hommaa, jossa joskus ehkä joutuu valtaamaan kaupungintalon, jotta ääni tulee kuulluksi. Mahtavaa. 

Myös koko paneeli oli ytimessä: nuorisotyö ei ole pelkkää palveluitten tuotantoa, se on kasvattamista siihen, että nuoret ja nuorisotyö ottavat kantaa ja edellyttävät sitä että heitä kuullaan. Komppaan kympillä…Ilman nuorisopoliittista otetta ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen esilläpitoa ollaan hankaluuksissa kun kysellään toiminnan olemassaolon perusteita.

Mitäpä nostaisin vilkkaasta keskustelusta muuten esille. Digitalisaatio tuli jo. Ehkäpä Nuorisokanuunan puheenjohtaja Jonen ihmettely on hyvä: ”Jos haluan lähettää jonkun Albaniaan, niin kyllä siihen löytyy järjestelmä, mutta jos haluan lähettää nuoria Lahdesta Inariin, niin onko tukea? Nuotta valmennus on ollut hyvä, mutta sekin viedään… Onko siinä mitään järkeä, että nuoria ei tueta siihen, että heitä tutustutetaan oman maan eri osiin ja niiden nuorin?”

Hyvä kysymys. Miksi kotimaan sisäinen nuorisotyö ei nauti kenenkään rahoittajan arvostusta? Ministeriön Jaanakin jäi pohtimaan ja me muut odottelemaan vastausta.

Keskustelussa pohdittiin sitä, kuka lopulta ajaa nuorisotyön asiaa kokonaisuutena. Se ei ole Allianssi, kunnat jäävät katveeseen. Se ei ole kuntien näkökulmasta Kuntaliitto, sisällön kehittely jää katveeseen.  Ei se ole nykyinen Nuorisokanuunakaan, pienet kunnat ja vähän suuremmatkin jäävät katveeseen. Pienten ja suurten keskustelu ei ole itsestäänselvyys, esteitä on vaan mitä ne ovat ja miksi?

Yleisö oli käsiäänestyksessä yksimielinen, kun kysyttiin voivatko pienet kunnat oppia suurilta ja päinvastoin. Kaikkien kädet nousivat.

Sanomisen tarvetta siis on. Teemojen käsittelyä on syytä jatkaa Tampereen Nuori 2017 tapahtumassa. Mutta kuka kokoaa ja ideoi ohjelmaa?  En tiedä, mutta joku voisi koota pikku porukan, joka voisi miettiä. Ohjelmahaku alkaa kohta.

Minusta oli mukava havaita, että kaikki keskustelijat haluavat tehdä jotain asioille. Tiivistyvä yhteistyö oli yksi ratkaisu. Minä komppaan sitä. Jos on minusta kiinni, niin Pohjonen Vinkkeli jatkaa osaltaan valitsemallaan tiellä. Seuraavaksi saavat suunvuoron nuoret ja hyvä niin. Tornion, Saamelaiskäräjien ja Inarin nuorilla on sanottavaa. Hienoa on se, että kyseessä on laajempi yhteistyöhanke:Helsinki ja Espoo ovat mukana. Ja muitakin tahoja. Uskon, että tekeminen yhdistää ja lisää tietoa sekä vuoropuhelua.

Siistiä

Täytyy antaa propsit Allianssille siitä, että saatiin sanoa. Täytyy antaa propsit myös siitä, että risteilyn avajaiset olivat parhaat ikinä, huikea tapahtuma kokonaisuudessaan huikeassa kehyksessä.

Taitaa olla niin, että risteily oli minun viimeinen työmielessä.

Siksikin oli mahtavaa, että avajaiset aloitti ja lopetti kotikunnan Inarin lahja maan Sápmi rockille. Oli todella herkistävää nähdä Irdon Kansallisteatterin stagella. Herkkyyden nosti kattoon se, että olen tuntenut bändin kitaristin ja basistin pitkään.  On reissattu herrojen varhempien heavybändien kanssa pitkin poikin pohjoista aluetta Polarnye Zorista Haaparantaan. Irdonin kanssa tuli piipahdettua Murmanskissakin. Että siltä pohjalta katselin ja kuuntelin. 

Jäätävän hienoja vetoja muuten...

Skoeoe