Verkostoitumista

NuValla on kiireinen helmikuu. Mutta osallisuus ja sen edistäminen on iloinen asia, joten mitä väliä varsinkin kun erilaiset edustukset on pystytty jakamaan melko tasaisesti. Puheenjohtajistolle toki lankeaa aina muita enemmän juttuja, mutta kaikella on hintansa. Toisaalta on myös niin, että pikku hiljaa on opittu karsimaan: kysyntää on enemmän kuin yleisesti saatetaan luulla.

Mennäänpäs tulevan kautta menneisiin. Seuraavaksi edustaa koko NuVa. Tiistaina 23. helmikuuta se matkaa pitämään 15 -vuotisen historiansa toisen kokouksen Sevettijärvelle. Kokousasioita tärkeämpää on käydä tapaamassa Sevetin nuoria ja pistää heitä pohtimaan paikallisia ideoita kärkihankelistalle. Kiintoisaa. Kärkihankelistaan palataan.

Ennen tätä NuValla ja nuorisotyöllä kävi mieluisia vieraita Espoosta. Tutusteltiin, keskusteltiin, suunniteltiin. Voi olla, että ilman Pohjosen Vinkkelin loppuvuoden suunnitelmia homma olisi jäänyt väliin. Hyvä, ettei jäänyt. Tapaamiset olivat mutkattomia. Ympäristö ja haasteet sekä ennen kaikkea mittasuhteet Espoossa ovat toki toiset kuin täällä, mutta pohjimmiltaan puhutaan yllättävän samoista asioista silloin kun nuorten asioita ja osallisuuden edistämistä käsitellään.

Lopputulemana on se, että oli ehdottoman mukava vierailu. Perästä kuuluu. Vasatokan rauhassa syntyi tosi kiintoisa suunnitelma, jonka toteuttamiskelpoisuus katsotaan. Taas kerran piti kyllä harmitella sitä, että nuorisotyö ei Nuotta–valmennusta lukuun ottamatta oikein omaa rakenteita, joilla maan sisäistä nuorisovaihtoa tuettaisiin. Eurooppaan pääse helpommin kuin muualle Suomeen. Sitä paitsi huhu kertoo, että nykyinen hallitus ei tule laatimaan lapsi- ja nuorisopoliittista kehittämisohjelmaa. Ei ohjelmaa, tarkoittaa sitä, ettei myöskään avustuksia lanuoken toteuttamiseen. Siinä menee sekin mahdollisuus, mutta katsotaan nyt. Nuottarahojakin leikattiin merkittävästi, joskin iloinen asia on se, että siinä suhteessa tuli torjuntavoitto, kaikki oli mennä.

Ennen Espoovierailua käytiin Kirkkoniemessä, Inarin Norjan ystävyyskunnan keskuksessa. Oli kaikin puolin mukava ja kiintoisa reissu.  Pitkä aika olikin edellisestä työreissusta sinne, taisi olla joskus 1990 –luvun alkuvuosista kun Rajarokkailtiin Kimekin telakan katveessa Malmklanget –nimisessä kulttuuritalossa. Talo nökötti edelleen paikallaan, joskin hiljaista oli siellä. Nuorille oli tehty sittemmin klubitilat paikallisen elokuvateatterin kylkiäiseksi, Basen on loistopaikalla keskustorin laidalla.

Norjan tapaamiseen matkattiin SörVarangerin nuorisovaltuuston kutsusta. Basenissa oli läsnä myös yhteinen ystävyyskuntamme Petsamo ja sen nuorisovaltuusto. Olipa mielenkiintoista, en ollut tietoinen siitä, että sielläkin. Keskusteluista ilmeni, että järjestely on uunituore, vuodelta 2015.

Nuorten keskusteluista selvisi, että SörVarangerin perusratkaisut ovat lähellä Inarin vastaavia: edustajat kouluilta, nuoret samanikäisiä kuin meillä, kaksi vuotta toimikautta, pitkät etäisyydet vaikkapa Pykeijaan tai Pasvikiin lisäävät haastekerrointa ja niin edelleen.

Petsamolainen ratkaisu oli kiintoisa, tavoitteiltaan selkeästi paikallispoliittinen. Venäläiseen tyyliin sen ikärakenne erosi muista läsnäolijoista: jäsenet ovat 20 – 35 –vuotiaita. Kirkkonimeen saapui toimintaa ohjaavan työntekijän lisäksi opettajien, hammaslääkäreiden ja opiskelijoiden edustajia Nikkelin kaupungista, joka kuulemma on Petsamon nykykeskusta Zapoljarnya aktiivisempi tässä suhteessa.

Erityisen mielenkiintoinen oli tieto siitä, että sikäläinen NuVa ja joitakin vastaavia oli syntynyt Murmanskin alueelle maaherran suosituksesta.

Instagramin kautta sain vihjeen, jonka seurauksena tapasin pikaisesti vanhan ystävän ja yhteistyökumppanin Natashan. Hän oli edesmenneen Murmansk Youth House Mr. Pinkin toinen ja viimeiseksi jäänyt puheenjohtaja. Kirkkoniemessä oli meneillään Barents –tapahtumaviikko ja Natasha oli paikalla konserttien ohjelmatuottajana.

Jutustelu ei enää liittynyt Mr. Pinkiin mitenkään, juteltiin tulevaisuudesta. Olen kirjoitellut tuosta erilaisesta venäläisestä nuorisotalosta paljon eri yhteyksissä ja kuvittelin jo jonkin aikaa sulkeneeni sen oven ikuisesti.

Mutta Kirkkoniemen kohtaamiset saivat minut pohtimaan asioita. Pitää muistaa, että Mr. Pink ennen kuin joutui hakemaan ulkomaan agentin statusta, joka lopullisesti tappoi hienon iden ja talon, oli hankaluuksissa virallisen järjestelmän kanssa. Sen toimintaa ei tuettu, päinvastoin. Kun talo lopulta toimi, päätti Murmanskin kaupunki yhteistyön sijasta perustaa oman nuorisotalon kaupungin eteläosiin. Kirjoittelin Mr. Pinkin muistokirjoitukseen, että tekemällä näin julkinen järjestelmä tuli tunnustaneeksi tarpeen ja vaikka Mr. Pink kuoli, saavutti se näin merkittävän voiton.

Tiedän, että jossain vaiheessa Mr Pinkin vielä pyristellessä väistämätöntä vastaan, maaherra vieraili talossa. Siitä ei ole kovin kauan aikaa. Kuten ei maaherran nuorisovaltuustosuosituksestakaan.

Todella kiintoisa yhteensattuma. Vai onko: Mr Pinkin saavutukset saattavatkin olla melkoisesti isommat kuin olen kuvitellut.

Levätköön rauhassa Mr Pink.

Seuratkaamme mielenkiinnolla mitä nuorisovaltuustot Kuolan niemimaalla saavat aikaan.

Skoeoe