Tieto Rovaniemellä pidetyiltä Lapin lastensuojelupäiviltä kertoi taannoin kuinka ansioitunut tutkija ja rakenteita ravistelevista kannanotoista tunnettu Martti Rimpelä oli taas ottanut kantaa. Ennaltaehkäisevän työn tehokkuudesta ja pirstaloituneesta palvelurakenteesta huolestunut Rimpelä oli todennut mm., että kouluihin pitäisi sijoittaa lisää nuorisotyöntekijöitä ja muita yhteisölliseen toimintaan suuntautuneita ammatti-ihmisiä.
Kannanotto ei alan ammattilaisia yllätä. Suomalaisen nuorisotyön kehittämiskeskusteluissa kouluyhteistyö on ollut jo kotvan aikaa keskustelun keskiössä. Sinällään kyse ei ole uudesta asiasta. Kaikenlaista on kehitelty: uusia seiskoja on Inarissakin ryhmäytelty yläkoulujen, Vasatokan, seurakunnan ja kunnan nuorisotyön hyvällä yhteistyöllä, nuorisotyöstä on osallistuttu vanhempainiltoihin, on tiedotettu kouluilla sekä oltu yhteistyökumppanina kutosten loppukevään niveltämisviikon järjestelyissä ja niin edelleen.
On myös muistettava, että arjen nuorisotyössä jokainen nuorisotoimiston työntekijä on jo pitkään toiminut koulujen suuntaan. Painopiste tässä on ollut yläkouluissa. Kymmenessä vuodessa on edetty harppomalla: tarve on lisääntynyt, yhteistyö myös alakouluihin on kehittynyt ja kaikki tunnustavat sen, että kysehän on samoista lapsista ja nuorista.
Kyse ei toki ole vain koulusta: moniammatillinen työote ja erilaiset yhteiset tavat tarkastella asioita ovat kehittyneet todella paljon 2000 -luvulla ja hyvä niin. Tässä on tietysti ollut ja on edelleen omat haasteensa kuten ajankäytön mahdollisuudet. Erityisen haastavaa on se miten yhteistyötä tehdään aidon yhdenvertaisesti, kummankin tahon lähtökohtia kunnioittaen eikä niin, että nuorisotyöntekijästä tulee joku opettajainhuoneen jatke: välituntivalvoja, monisteiden jakaja tai käytävävahti
Ero nykyisen koulukeskustelun ja aiemman välillä on siinä, että nyt pyritään rakenteelliseen yhteistyöhön, tavoitteellisesti sisälle kouluun. Nuorisotyön näkökulmasta kyse on myös siitä, että mennään sinne missä nuoret ovat. Tässä ulottuvuudessa kouluyhteistyö on sukua verkossa tehtävälle nettinuorisotyölle tai vaikkapa niille kokeiluille, joita lähinnä isot kaupungit ovat tehneet luodessaan nuorille kohtaamispaikkoja kauppakeskuksiin. Isoista puheenollen: maan suurimpien kaupunkien nuorisotyön verkosto, Nuorisokanuuna, on pitänyt koulujuttua niin tärkeänä, että siellä on resurssoitu työmuodon tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen erityisen kehittämisprojektin muodossa.
Ratkaisut Inarin tyyppisissä kunnissa nousevat ensisijassa arkitodellisuudesta ei projekteista. Erilaiset selvitykset ja tutkimukset ovat myös kertoneet oppilaiden näkemyksen: opetus on hyvää, mutta meitä ei kuulla eikä meistä olla tarpeeksi kiinnostuneita, oppimistuloksista niinkin. Jo vuonna 2006 tämä tuli esille voimakkaasti nuorisovaltuuston antaessa lausuntoa lasten ja nuorten päihdestrategiaan. Lausunnossa NuVa vetosi siihen, että nuorilla on kova luotettavan aikuisen kuuntelijan tarve ja se esitti, että kuntaan tarvitaan koulukuraattori. Valtuustosalissa käytiinkin kipakkaa keskustelua asiasta. Kuraattoria ei saatu, mutta joitakin järjestelyjä viriteltiin kumminkin.
Inarissa on vallalla sama suuntaus, kuin muualla maassa: lukion vetovoima on hiipunut ja ysiltä lähdetään aiempaa enemmän ammatilliseen koulutukseen. Saamelaisalueen Koulutuskeskus on hyvä paikallinen vaihtoehto, mutta usein ysiltä lähtö merkitsee myös paikkakunnan vaihtamista. Edellisestä seuraa se, että nuorisotyönkin pitää entistä enemmän toimia aiempaa varhemmin. Yläkoulu alkaa siinä tarkastelussa olla se viimeinen tilaisuus aloitella.
Inarin nuorisotyössä edellinen on merkinnyt sitä, että olemme suunnanneet toisen etsivän aikaa kouluilla tehtävään työhön. Kun mietitään kunnallisen nuorisotyön perustelua nuoria varhain luovuttavien reunaseutujen kuntien näkökulmasta, on keskiössä yksinkertainen, mutta haastava tehtävä: nuoren itsetunnon vahvistaminen. Se tehdään niillä menetelmillä, jotka ovat nuorisotyön keskeistä osaamisaluetta. Tällöin puhutaan nuoren kohtaamisesta sekä yhteisöllisestä ryhmätoiminnasta ja osallisuuden edistämistä. Suomalaista koulua on syytelty suorituskeskeisyydestä ja yhteisöllisen otteen puuttumisesta verrattuna vaikkapa naapuri Norjan vastaaviin. Siis sieltä löytyy mahdollisuuksia ja tarvetta.
Miten temppu tehdään? Ei tietenkään yksipuolisella päätöksellä vaan molemminpuolisen tahdon tuloksena. Oleellista on lisäksi, että etsivälle löytyy koulusta työpari ja paikka missä toimia.
Inarissa astuttiin iso askel keväällä 2011, kun peruskorjatun Inarin koulun yhteyteen saatiin kauan toivottu nuorisotila Vintti. Keskusteluyhteys on luonteva, kun ollaan valmiiksi kouluyhteisön sisällä ja kun välit opettajahuoneen sekä nuorisotoimiston kesken ovat perinteisesti hyvät. Sen pohjalta on hyvä kehitellä oppilaiden kohtaamista sekä miettiä erilaisia kohdennettuja toiminnallisia juttuja.
Ivalossa on edistytty myös. Enpä olisi uskonut, että ihan heti menen täällä uuteen nuorisotyöhön tarkoitettuun tilaan. Tammikuun lopulla kävi niin, kun yläasteella vietettiin etsivä Ronjan työpisteen Nurkan avajaisia. Tilaa oli tuunailtu jo pitkin viime syksyä. Ronjalla oli mukana maalaamassa, kalustamassa ja viihtyistämässä tilaa parisenkymmentä tuki- ja muuten vaan innokasta oppilasta. Osallistava metodi on tuttu jo 1980 -luvun alusta, jolloin samalla tavalla touhuiltiin yläasteen liepeillä olevaan väestönsuojaan legendaarinen Pommari, inarilaisen nuorisotilatoiminnan pioneerimesta, sekä nykyisen nuorisotila Stönön ensimmäinen kehitysversio toisaalle Ivalojoki rantsuun. Perinne elää, siistiä...
Aika mukavastihan Nurkka on otettu vastaan, kävijöitä riittää. Nurkkaa ja Pommaria yhdistää yksi muukin juttu: kummassakaan ei ole ikkunoita, joista luonnonvalo pääsisi häiritsevästi sisään.
Hyvältä näyttää siltikin...
Mietiskelee
Skoeoe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti