Ensimmäinen täysi työviikko on takana. Se meni lähes suunnitellusti (teksti 11.8.-13) kuten pitikin, hämmästyttävää kyllä. Viikko päättyi puoliltaöin Inarissa saamelaismusiikin festareilla, jossa lopultakin näin jotain kauan odotettua: Intriguen stagella. Vedossa oli ja Orbina livenä oli jotain maagista, kuten Sielun Veljien legendaarisella 1980-luvun lopun Haarikan keikalla keskiöinen Säkenöivästä voimasta. Jengi riehaantui molemmista...
Hieno festari on Ijahis Idja, korkeatasoista ja monipuolista saamenkansan musiikkia. Stagelle mahtuu kolttalaulaja Jaakko Gauriloffin tapaisia konkarimuusikkoja tai ihan uudentyyppistä musiikkia tyyliin ruotsinsaamelainen naisartisti Loviisa Negga. Menkää joskus katsomaan, ette pety... Sajoksen pihamaa on luonteva puite ja takaa kasvunmahdollisuudet vuosiksi. Tilapulaa voi syntyä vain autopaikoista...
Meni lopulta osin työn merkeissä. Viestintäpajalle viikonloppu oli vilkas ja minua pyydettiin hoitamaan yksi juttu: Angeleitten haastattelu Radio Inariin. Se oli minulle tosi mieluisa toimeksianto. Vuonna 1984 matkustin Lahteen valtakunnalliseen Nuorten taidetapahtumaan. Silloisen saamelaisvaltuuskunnan ja Inarin kunnan yhteisbussissa matkusti porukka nimeltään Riutulan ala-asteen lapsiryhmä. Tämä viiden nuoren ryhmä oli Angeleitten esiaste.
Katsoin nykyAngeleitten keikan, hieno meininki ja ammatillinen ote, ilmassa oli tunnelatausta lujasti kun Ursula ja Tuuni bändeineen lähetti terveisensä edesmenneelle bändikaverilleen Aslak-Mikolle. Omien joukossa näytti olevan helppoa esiintyä.
Olipa mukava jutella, edelliskerrasta olikin aikaa. Matka Riutulan koulusta Sajoksen pihamaalle on ollut pitkä, mutta toisaalta hyvin lyhyt. Bändi muisteli lämmöllä entistä kouluaan ja "opettajaa, joka pakotti soittamaan ja laulamaan". Angelit on kokeillut monenlaista, keikat ja elämä ylipäänsä ovat kasvattaneet itsetuntoa. Sisarusten jutustelua urasta, tulevaisuudesta ja saamelaisnuorten itsetunnon kasvusta oli ilo kuunnella. Angeli ei ollut iso Angeleitten lapsuudessakaan. Ja kumminkin, ura on hieno...
Angeleitten backstagehuoneesta päädyin Saamelaisalueen Koulutuskeskuksen medialinjan hulppeisiin tiloihin. Sinne minut pyysi linjan vetäjä Erkki, meidän viestintäpajan kasvatti takavuosilta. Kiintoisaa: SAKKilaiset mediaopiskelijat hoitivat konsertteja striiminä nettiin. Kiintoisaa oli törmätä myös toiseen Erkkiin, Yle Sápmin ääniteknikkoon, viestintäpajan esiasteen videopajan ensimmäiseen työnsuunnittelijaan. Omakin itsetunto leijui hetken Sajoksen yläkatolla: eipä ole herrojen pajakokemus valunut hukkaan. Tuli vaan mieleen, kun viestintäpajan tehokkuuden perään taas kysellään...
Norjalaisen nuorisotyön itsetunto
Mutta ennen Inaria piipahdin tutkija Petrin kanssa Altassa CYB-hankekokouksessa ja tutustumassa norjalaiseen nuorisotaloon nimeltään Huset. Olen kirjoitellut joskus ennenkin tästä. Ahdistuuhan siellä suomalainen. Jos oma ego lähentelee suuruudeltaan parhaimmillaan puutarhan vesiallasta, niin sieltä alkaa löytymään runsaasti Inarinjärven mittaisia itsetuntoja. Myönteistä egoilua, josta olisi opiksi otettavaksi...
Altassa oli meneillään Aronnesrocken, festari jolla kävin toista kertaa. Koko kylässä ei takuulla ollut ketään, joka ei siitä olisi tiennyt. Lippuja ja bannereita oli joka paikassa, kilometritolkulla. Mainoksia kaikkialla, mitään ei oltu jätetty sattuman varaan.
Huset osallistui järjestelyihin. Talolla on käytössä tavarankuljetusauto, joka on liikkuva mainos. Huset panostaa rockmusiikiin, teatteriin ja tanssiin. Ja nuorisotalokin näkyi kaikkialla. Kävin syömässä mestassa, jossa oli illalla klubi. Lohiannosta odotellessani ehti Husetin auto pyörähtää viereisellä torilla puolenkymmentä kertaa. Lopulta Huset pukuiset nuoret roudasivat ravintolaan äänentoistolaitteita, joiden kyljessä näkyivät ärsyttävästi isot Huset tarrat.
Huset siellä ja Aronnes täällä, molemmat siellä ja täällä, Altan mittapuussa joka paikassa, muuallakin kuin äskeisissä: lehdissä, ilmoitustauluilla, avainketjuissa, radiossa... Kyllä vähän ärsytti. Miksi me ollaan niin vaatimattomia?
Tavattiin minulle jo tuttuja altalaisia. Tuosta talofilosofiasta ja toiminnasta pitää kirjoitella myöhemmin ememmän Nuorisotyölehteen. Lyhyesti: tavoitteet ovat korkealla ja toiminta kunninhimoista, tiedotus massiivista: rockharrastajat otetaan jo varhaisessa vaiheessa mukaan korkeatasoiseen valmennukseen, jonka tavoitteena on luoda elämysteollisia työpaikkoja alueelle. Heille, jotka sitä haluavat, on tämä mahdollisuus läsnä. Soittaa toki saa, vaikka tämmöistä ei tavoittelisikaan.
Norjalaiset kollegat kehuvat tilanuorten yhteisöllisyyttä. Sitä sen täytyy ollakin, olen vieraillut talossa pari kertaa, tutustunut sen toimintaan ja puitteisiin sekä jututtanut muutamaa nuorta. Näin olen vakuuttunut siitä, että ei siellä pröystäillä turhia. Kysyin, että miten te olette tähän päässeet. Minulle kerrottiin, että ihan helpolla se ei ole tapahtunut. Minulle kerrottiin vakavalta naamalta sekä vakuuttavasti myös, että muutos alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun talon työntekijät lakkasivat pitämästä nuoria ongelmallisina ja päättivät suhtautua heihin kannustaen, positiivisesti ja myönteisinä mahdollisuuksina. Aika simppeliä, periaatteessa...
Ja suomalaisen...
Oli ihan pakko kirjoitella tästä. Sillä, kun mies tulee vuonolta, se lukee maakunnan ykköslehden Lapin Kansan.
Kansassa oli myönteinen nuoria koskeva iso juttu: nuorten juopottelu vähentynyt Rovaniemellä. Jutussa viitataan nuorten terveystapatutkimukseen, jonka mukaan suomalaisten nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt ja raittiiden osuus 12 - 16 -vuotiaista pojista ja tytöistä on suurimmillaan koko 2000 -luvun aikana. Poliisi ja poliisin palveluksessa aiemmin työskennellyt sosiaalityöntekijä vahvistavat lehdessä asian: rovaniemeläisnuorille juominen ei ole entiseen malliin in ja meno on rauhoittunut. Poliisi kertoo, että sitä työllistävät enemmän alkoholin kanssa läträävät aikuiset kuin nuoret. Valtakunnallisia tutkimustuloksiahan tuo noudattaa. Alkukesästä uutisoitiin tähäntyyliin.
Kuinka ollakaan Lapparin toimitus oli etsinyt vastanäkökulman: kaupungin nuorisotyöntekijät. He muistuttivat, että kyllä, katukuva on kyllä siistiytynyt, mutta että kyllä nuoriso juo edelleen, pienissä piireissä ja piilossa. Osa matkustaa Leville, vuokraa sieltä mökin ja ryyppää. Nuorisotyöntekijöiden näkemyksen mukaan nuoret eivät ole merkittävästi vähentäneet juomistaan.
En oikein tiennyt mitä ajatella tästä. Tottakai nuorissa kuten aikuisissa on kaikenlaista porukkaa ja marginaalisakkia. Tottakai vaikeista asioista pitää puhua. En kumminkaan oikein ymmärtänyt sitä, että miksi nuorisotyöläisten piti ottaa tähän uutiseen kategorisen negatiivinen näkökulma, vai oliko kyse toimittajan painotuksesta. Silti: miksi korostetaan kielteistä, kun kerrankin olisi paikka kehua julkisesti ja isolla fontilla myönteistä. Varmuuden vuoksi kumminkin kaivellaan.
Mietin, että miksi? Olen miettinyt ja kirjoitellut ja pohtinut ennenkin: miksi kotoisen nuorisotyöläisen itsetunto niin kerkeästi vie tähän? Kehitystä on tapahtunut, mutta onko silti niin, että yhä nuorisotyö hakee perustelunsa siitä, että löytyy runsaasti ongelmia, joita pitää ratkaista? Nouseeko kaikki lopulta rahoituksen perusteista: kun löytyy kymmeniätuhansia syrjäytyneitä, löytyy satojatuhansia euroja syrjäytymisen ehkäisyhankerahaa? Ja kun käytetään huumeita löytyy sen torjuntarahaa ja niin edelleen. Ja mikä tärkeämpää: löytyy perustelu kunnalliselle nuorisotyölle.... Elääkö nuorisotyö ja muu ennaltaehkäisevä paradoksaalisesti ja äärimmillään osin myös Jokelan ja Kauhajoen tyylisistä tragedioista? Onko nuorisotyötä nöyryytetty kaikissa talouden notkahduksiin liittyvissä säästöratkaisuissa siten, että on jouduttu ainakin osittain kestopuolustusasemiin? Ollaanko varuillaan ihan vain varmuuden vuoksi? Ollaanko rehellisiä kaikessa mitä sanomme?
Miksi on niin vaikeata tunnustaa myönteinen? Miksi emme suhtaudu asioihin norjalaiseen tyyliin: myönteisiä asioita korostaen ja siitä elämää pitäen...
Miksi? En minä tiedä. Kysyn kumminkin...
Skoeoe
1 kommentti:
Miksi sitä myönteisyyttä ei tajuta? Eikö koko nuorisotyötä tajuta? Kävipä kerran yhtenä iltana tutkia X tapaamassa vuosia nuorten ja lastenkin parissa työskennellyttä nuorisotyöntekijää Y. Hänen puheensa virtasi selkeänä soljuen kuin pohjoinen virta. Kertoi mikä juuri arkipäiväisessä nuorisotilassa on merkityksellistä ja kuinka paljon moninaisia asioita siihen sisältyy. Sellaista mitä ehkä monetkaan eivät näe, mutta hän näkee vuoden kierrossa, vuosien ketjussa, nuorisosukupolvien kasvussa eri ikäisten kanssa. Miettii myös sitä, missä määrin voi, ja jaksaako lisätä toimintaansa perheiden kanssa. Näkee matalan kynnyksen, omaksi paikaksi kokemisen, joidenkin sosiaalistumisen, itsetunnon vahvistumisen. On oivaltanut, että ikäviäkin tapahtuu aina, mutta tärkeintä on muistaa antaa nuorille palautetta hyvästä, erityisesti myös vanhemmille, jolloin on helpompi puhua myös vaikeuksista. Näkee yhteisön sisään. Mutta tämä iänikuinen perustelun tarve ymmärtämättömille! Tutkijakin taitaa jo nähdä, ainakin on kertonut vastaavaa sadoille opiskelijoille. Miksi esimerkiksi nuorisotoimella on sählyä? Ei vain koska liikuntatoimi ei ehkä ole siitä kiinnostunut. Kaikki nuoret eivät haluakaan järjestelmällisempää harjoittelua, vaan pääasiassa syyn kokoontua ja tehdä jotain fyysistä, purkaa virtaa. Mutta siinä tapahtuu pääsiassa paljon kaikkea muuta, kuin vain tuota fyysistä toimintaa. Ja erilaisiin määrätietoista harjoittelua vapaampiin ja rennompiin ryhmätoimintoihin voi luontevasti saada kytkettyä myös vanhempien sosiaalisempaa mukana oloa. Mikä ei sulje pois myös urheilua tai siitä kiinnostuvien etenemistä sen vahvempaan painotuksen muualla. Sama asia on kulttuuri nuorisotyön välineenä suhteessa kulttuuriin omana alanaan.
Lähetä kommentti