Nykyisten ja entisten nuorten sosiaalinen media

Nuorisotyössä yksi kantava juttu on se, että yritetään mennä sinne missä nuoret ovat. Havainto on johtanut siihen, että myös verkossa tapahtuva nuorisotyö ja -tiedotus työmuotoina ovat nousseet kovaan kurssiin, hankkeita pyörii ja euroja nettipohjaiseen toimintaan löytyy.

Siitä huolimatta en tunnustaudu erityisen verkkouskovaiseksi. Lapin  Nuorisotiedotuksen portaali LaNuTi on tietysti tiedotuksessa jokaisen lappilaisen nuorisotyöntekijän perusväline. Nettinuorisotaloja on kehitelty ja yksi peruste niille on se, että varsinkin harvaan asutulla alueella ne demokratisoivat nuorisotyön palveluita. Enpä tiedä, sillä siellä missä on harva asutus, on vähän väkeä ja hitaimmat nettiyhteydet. Nuoret sinällään viettävät aikaa paljon netissä ja minun kokemus on se, että reunaseuduilla nuoret haluavat mielummin suoria kontakteja eli elävän kosketuksen nuorisotilaan  ja -ohjaajaan sekä muihin nuoriin. Nettinuorisotalo on minun määrittelyissä mielumminkin suurten keskusten kuin reuna-alueiden toimintatapa.

Sitten on aloitekanava. Periaatteessa hyvä idea, mutta joku mättää. Joku tekee asiasta väkisin synnytetyn makuisen. Varsinkin silloin, jos aloitteille on kehitelty muita väyliä, jää epäselväksi onko syytä panostaa kanavan olemassaolon uupumattomaan ja jatkuvaan markkinointiin, sillä se on minimiedellytys sille, että kanavaa käytetään. Minusta tuntuu, että ei ole. Ei ainakaan täällä, jossa väkimäärät ovat vähäiset ja asioihin liittyviä parannusehdotuksia voi tehdä helposti suoraan asianomaisille ja toisaalta nuorten osallisuusryhmät ovat toimissaan aktiivisia..

Sitten ovat blogit. Itse olen bloggaillut vuodesta 2008 alkaen ja jatkan näissä nuorten ja nuorisotyön jutuissa näillä näkymin edelleenkin. Sitten on vielä vaikka mitä muuta, myspacet, youtubet ynnämuut....

Väyliä on paljon ja nuoret myös käyttävät niitä paljon. Johtopäätöksenä on se, että olipa oma asenne nettihommiin mikä tahansa, nuoisotyöläisen on liki pakko ottaa välinettä ns. haltuun ainakin jossain mitassa.

Sosiaalisessa mediassa ylivoimainen ykkönen jo pitkään on ollut Facebook. Itse kirjauduin naamakirjaan joskus 2009 tai jotain, ja sen jälkeen olen käyttänyt sitä yhtenä työvälineenä. FB:lle on odotettu seuraajaa ja joskus joku tuleekin, mutta milloin ja missä muodossa, se on eri juttu. Google +:lta odotettiin paljon, mutta se ei ole koskaan noussut todelliseksi vaihtoehdoksi.

Tutkimukset kertovat, että nykynuoret käyttävät juuri naamakirjaa tosi paljon. Siksi FB on mainio, tehokas ja nopea väline tiedottaa. Se tarjoaa mahdollisuuden erilaisten avointen tai suljettujen ryhmien perustamiseen ja niitä onkin sitten synnytetty viestintäpajalle, Radio Inariin sekä nuorisotiloille Vintti ja Stönö sekä NuValle. Velvoitetta ei ole, mutta jokainen nuorisotyöläinen, joka haluaa, voi tehdä sosiaalisessa mediassa työtään siinä määrin kuin järkeväksi katsotaan. Facebookissa on myös suht nopea ja helppokäyttöinen reaaliaikainen keskustelumahdollisuus sekä sähköposti. Pakko on tunnustaa, että näistä kaikista on ollut tosi paljon hyötyä arjen työssä.

Naamakirjan salakuoppia

No mikä näin mainiossa systeemissä voisi arveluttaa. Aika monikin asia, mutta tässä muutama.

Ensimmäinen liittyy ajankäyttöön. Sosiaalinen media kuten koko hiton netti-/läppäri-/kännykkä- jne. kulttuuri vaikuttaa ajankäyttöön. Se tehostaa sitä, mutta salakavalasti se hiipii myös muuhun kuin varsinaiseen työaikaan. Se jatkaa työpäivää ja sen pitäisi näinollen olla työnantajan riemuvoitto. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun töitä tehdään bloggerissa tai naamakirjassa vapaa-aikana. Itseasiassa niitä tehdään käytännössä yksinomaan ns. omana aikana, kuten nytkin tapahtuu...

Miksi niin. No siksi, että jos haluaa käyttää vaikkapa FB:ia työvälineenä, pitää sitä tehdä säännöllisesti.: tehot saadaan sillä, että siellä joko ollaan tai sitten ei... Sama pätee blogiin: joku säännöllisyys on tarpeen tai ne harvatkin lukijat katoavat.

Opettajien kohdalla on käyty keskustelua siitä, voiko opettajalla olla oppilaita FB -kavereina. Hyvä kysymys, joskin outo, jos ajatellaan, että naamakirjaa käytetään työvälineenä. Ainahan toki voi luoda eri profiilit itselle ja virkaminälle ja jälkimmäisen kohdalla on sitten  kyllä hyväksyttävä kaikki halukkaat nuoret kavereiksi. Näinhän menettelee mm. nettipoliisi, joka suorastaan yllyttää kaikki kavereikseen.

Naamakirjan salakuoppa on myös siinä mitä lipsauttelee päivityksiin. On syytä olla tosi tarkka, nuoret seuraavat ja Facebook muistaa... Aikajana on helpottanut uteliasta tirkistelynhalua entisestään.

Entisten nuorten paikkakunnat

Osaavat ne keski-ikäisetkin. Minä sain joskus alkukeväästä kutsun ryhmään nimeltä Entisten nuorten Rovaniemi. Liityin siihen niin nopeasti kuin kesti tajuta mihin minua pyydettiin. Aika nopeasti sen jälkeen minut pyydettiin ryhmään nimeltä Entisten nuorten Ivalo. Sama tarina. Ja liittymisistä lähtien... Niin, on tunnustettava, että olen ollut tosi monien keski-ikäisten kaltaisteni tavoin koukussa kyseisiin ryhmiin.

Aika hyvä ja elinkelpoiseksi osoittautunut idea. Suhteellisen pikaiseen tahtiin Rovaniemipoppoo on kerännyt yli 4600 ja Ivalo lähes 1400 (!)  jäsentä. Olen pohtinut sitä, että mistä ryhmien suosio oikeasti kertoo. Niin: kaukokaipuu vai mikä, aavan meren tuolla puolen jossakin on jotain, joka peruuttamattomasti on mennyt, mutta joka on jättänyt pysyvät jälkensä. Ehkei kannata yleistää, mutta no, menköön: siitä on kyse...

Minä en ole ihan varma, mutta tuo Rovaniemi taitaa olla ensimmäinen tai ainakin niitä ihan ensimmäisiä entisten jonkunkyläläisten ryhmiä, joita on noussut sittemmin kuin sieniä lämpimän syyssateen aikana. Nostan Radio Inari ja Selvä Peli -lippikseni korkealle keksijöille ja sivuston ylläpitäjille. Hienoa. Rovaniemellä on jopa viritelty keskustelua kulttuuripalkinnosta. Ei paha idea, on kotikaupunkini niitä pöljemminkin perustein jakanut. No, palkinto tai ei niin pisteet ylläpitäjille: työ ei taida olla ihan vähäinen. Sen verran hilpeitä keskusteluketjuja sivulle syntyy, että saapi varmaan olla tarkkana.

Noiden kahden sivuston ohella kurkistelen toisinaan myös Inarin sivuille. Kiintoisaa. Minua on hämmästyttänyt se millaista kuvamateriaalia niihin toimitetaan. Aivan uskomattoman hienoja kuvia eri ajoilta. Ei voi mitään, mutta pakko on ollut osallistua keskusteluihin. Kuvat Rovaniemestä silloin ennen, 1960 -luvun lapsuuden maisemista, ovat palautelleet mieliin jo monia unohdettuja asioita ja näkymiä. Myös joitakin ihmisiä niiltä ajoilta on löytynyt, joskin varsin verkalleen. Näyttää siltä, että pääosa varsinkin Rovaniemisivun käyttäjistä on himpun verran meikäläistä nuorempaa, Ivaloporukoissa tilanne on kiintoisaa kyllä ehkä toisinpäin...

Ivalosivuilla minua pyydettiin latailemaan kuvia entisestä ja nykyisestä nuorisotoiminnasta ihan nuortenkin kuvien muodossa. Kaikki seuraamani sivustot (ylläpitäjät) ovat ohjeistaneet upeasti säännöt sekä kuviin liittyvät huomioitavat seikat. Minä olen latausrajoitteinen. Olen lataillut kuvia näihin koukkusivustoihin, mutta siten, että niissä ei ole tunnistettavia yksittäisiä ihmisiä. En tee sitä jatkossakaan, kun en toimi niin naamakirjassa muutenkaan. Rakennuksia, luontoa, kehittyviä toimitiloja ynnämuuta tulee.

Ei voi mitään, olen ylivarovainen tässä mielessä. Suotakoon se minulle anteeksi. Ammattikuvaan liittyy monia hienoja asioita ja vapauksia. Mutta siihen liittyy myös velvoitteita ja vastuu. Lasten ja nuorten kuvilla on huiskittu netissä huolimattomuuksiin asti ja jäljet pelottavat. Joten siltä pohjalta...

Miettii

Skööö