Ivalolaislähtöinen Jyväskylän yliopiston tutkijakoulutettava Jenni kirjoitti JHL:n julkaisun Motiivin kolumnipalstallaan jo syksyllä asiaa kirjoituksessaan Nuoret jäävät syrjään. Nuori tutkija oli nykylaman osalta erityisen huolissaan 15 - 24 -vuotiaiden nuorten miesten asemasta työmarkkinoilla. Aivan oikein hän totesi, että jos työtä vaille jäävät miehenalut päästetään putoamaan kelkasta, koituu tämä niin yhteiskunnalle kun nuorille itselleenkin monin tavoin kalliiksi.Laman tullessa yksi pettämätön indikattori on nuorten työllistymismahdollisuus. Nuorisotyöttömyys on erityisesti kasvukeskuksissa räjähtänyt silmille. Niinpä nuoret ovat lopulta nousseet myös raskaan sarjan poliitikkojen keskusteluun. Tammikuu on ollut erityisen vilkasta aikaa. Näkyvästi asiaan ovat ottaneet kantaa entinen Ultra Bran biisintekijä ja nykyinen työministeri Anni Sinnemäki, valtion rahakirstun ylivartija Jyrki Katainen sekä Matti Työllistämisseteli Vanhanen.
Sinällään hienoa, lopultakin. Pitkään on ollut tiedossa se, että osalla nuorista ei mene hyvin. Miksi keskeiset päätöksentekijät havahtuvat puhumaan ääneen vasta nyt? Ei taida olla sattumaa. Samaan aikaan toisaalla käydään vääntöä eläkkeisiin liittyvistä asioista. Vastausta etsitään siihen miten ihmiset pidetään työelämässä aiottua pitempään.
Inhorealisti sisälläni soittaa hälytyskelloa. Nuorten hätä itsessään ei näytä vieläkään riittävän. Huoli liittyy siihen miten maa selviää tulevaisuudessa, kuka tekee hommat. Enää ei haluta menettää sukupolvia syrjään. Hyvä niin, työtä ja opiskelupaikkoja sekä tehostettuja erityistoimia tarvitaan, niitä on itseasiassa aina tarvittu. Kuitenkin pistää miettimään mitä siitä seuraa, jos myös nuorten työelämään siirtymistä ryhdytään vielä kovasti nopeuttamaan tiivistämällä opiskeluvauhtia ja nostamalla keskusteluun oppivelvollisuusiän alentaminen kuuteen vuoteen.
En tiedä kuinka tavoiteltava asia ihmiselämässä on yltiötehokkuus, johon liittyy paradoksalisesti se, että muutos koulutuksessa ja työelämässä on nykyään miltei ainoa pysyvä arvo. En tiedä mutta epäilenpä, että tällä kaikella on hintansa.
Kuka v***n homo keksi koulun!!!!
Sosiaalisen verkkomedian suosituin foorumi Facebook on mainio viestinnän väline. Se on myös mainio tapa kuulostella nuorten tuntoja. Väliotsikko yllä on erään yläkoululaisen suorasukainen sunnuntai-illan aforismi.
Lause tuli mieleeni, kun 28.1. radiolähetystä varten sain tehdä pitkän puhelinhaastattelun inarilaislähtöisestä tutkijasta, jonka Barentsin maiden 13 - 15 -vuotiaita nuoria vertailevan väitöskirjan julkistamista juhlittiin Lapin Yliopistossa seuraavana päivänä.
Muistan hyvin Arto Ahosen 1980-luvulta. Aika monen inarilasnuoren tavoin hän lähti kotikylästään yläasteen jälkeen urheilulukioon Rovaniemelle. Kilpahiihtäjä ja Inarin Yrityksen kasvatti Artsi oli mukana myös legendaarisen rokkibändin The Steelin kokoonpanossa. Oli tosi sympaattista vaipua hetkeksi 80-luku hurmioon. Ja taas kerran: oli hienoa kuulla miten elämässä päästään eteenpäin.
Kiintoisaa kuultavaa oli myös tulevan kasvatustieteen tohtorin pohdiskelu omasta lähdöstään Rovaniemelle: "Jälkikäteen ajatellen kyllähän sitä oli aika lapsi, kun lähti. Inari oli hieno ja ihmisen mittainen kasvupaikka ja muutos iso. Kaikki jotenkin silloin kuitenkin järjestyi, mutta enpä omille lapsilleni vastaavaa haluaisi".
Filosofiseen pohdiskeluun taipuvasta inarilaisesta kehkeytyi Steinerkoulun opettaja ja sittemmin tutkija. Väitöskirjassaan hän toteaa, että Pohjois-Lapin nuoret Suomessa ovat elämäänsä tyytyväisiä, mutta viihtyvät huonosti koulussa. Barentsin maista Suomessa nuoret kokevat eniten koulun aiheuttamaa rasitusta. Norjassa asia menee päinvastoin: oppilaat kouluissa viihtyvät parhaiten, mutta ovat Barentsin alueen oppilaista vähiten tyytyväisiä elämäänsä. Mielenkiintoinen on tutkimuksen yleishavainto: kaikissa Barentsin maissa nuoret pohjoisessa ovat yleisesti elämäänsä tyytyväisempiä kuin maiden eteläosien nuoret.
Kaikki tämä on tosi kiintoisaa ja myös tukee aikaisempia tutkimuksia. Pisatuloksissa Suomen koululaitos pärjää hienosti, mutta se tuottaa huonovointisia lapsia. Arto Ahosen mukaan norjalainen koulu puolestaan panostaa osin tiedollisen vaatimustason kustannuksella enemmän sosiaalisiin taitoihin.
Tutkija päätyy siihen, että yhä edelleen suomalainen koululaitos on muusta elämästä irrallaan. Se on myös liikaa tietopuolisuutta korostava. Kolmas seikka on se, että erityisesti pojat viihtyvät kouluelämässä heikosti ja tällä seikalla on iso merkitys myöhempään mahdolliseen syrjään joutumisuhkaan. Reseptinä kaikkeen on esitys siitä, että koulun rakenteita pitäisi uudistaa: tulostavoitteita löysemmäksi, ihmisen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen lisää huomiota, taito- ja taideaineiden osuutta lisää.
Niinpä niin. Arton ja hänen kaltaisten tutkijoiden ääntä olisi hyvä kuulla, kun tehdään isoja päätöksiä, jotka linjaavat koulutusta. Ovatko tehokkuuden maksimointi ja tiedon ylenmääräinen arvostus todella kestävän henkisen kehityksen parhaimmat määrittäjät?
Knocking at the hea... no at the mediaworkshop's door
Nuorisotyöttömyys on hitaassa nousussa Inarissakin. Jono viestintäpajan ovella on ollut tasaisessa kasvusuunnassa ja työhallinnon sekä muiden paikallisten työllisyyden hoitajien kanssa on keskusteltu siitä, että viestintäpaja keskittyy 17 - 21 -vuotiaisiin. Pajan
työvalmentajien kanssa on sovittu, että otamme pajalle kaikki, jotka haluavat ja kohdalleen työharjoittelun hyväksyvät.
Ollaan kehitelty nuorten työpajana toimivaa viestintäpajaa yhdessa muun nuorisotyön kanssa kohti todella matalan kynnyksen palvelupistettä. Tavoitteena on ollut se, että kynnys on niin matala, että sitä ei edes havaitse. Kaikkien halukkaiden asia otetaan käsittelyyn.
Nyt kun porukoita on syystä tai toisesta työhön tai opiskeluun liittyvää tekemistä vailla, huomaamme että hommahan oikeasti toimii: kännykkä pirahtaa tai porukkaa yksinkertaisesti kävelee pajan ulko-ovesta sisään. Hieno juttu, kyllä pajahommat joutenolon voittaa takuulla. Sitäpaitsi: jokainen pajalainen saa hoidella opiskeluihin pyrkimiseen tai työnhakemiseen liittyvät asiansa. Niitä ei pajahommat häiritse.
Huoli painaa kumminkin. Näyttää siltä, että olemme syömässä työvoimapoliittiset tukikuukautemme jo vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Katse kohdistuukin valtion lisäbudjettiin ja Kataisen sekä Sinnemäen lupauksiin. Nyt on aika panostaa ja tehdä, puheet eivät auta.
Pääministeri Vanhasen työllistämissetelihomma kuulostaa 1970-luvulta. Kysehän on ensisijaisesti sitä, että ei ole mitä etsiä. Työ- ja harjoittelupaikkoja tarvitaan, ei seteleitä. Työ- ja harjoittelupaikkoja tarvitaan NYT HETI...
Pulinat vähemmälle, teot kehiin...
S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti