Lööpit ja ne...

 

 

 

Huolikeskustelu on palannut juurilleen. Taannoin käytiin keskustelua siitä mitä tehdä kun nuoret vastaavat kaupallisten seireenien kutsuun ja päätyvät oleskelemaan Kampin ostoskeskuksessa. Poishan ne pitää saada ja nopeasti, tietenkin, kuinkas muutoin.... Näin tehtiinkin ja näyttävästi. Ja saatiin samalla polkaistua uinumisvaiheessa ollut keskustelu käyntiin.

Vanhempainliitto jatkoi teemaa ja esitti alaikäisten ulkonaliikkumiskieltoa. Tälläkin on aiempi taustansa: paikalliset keskustelut yhteisesti sovitusta kotiintuloajasta. Ja toisaalta: nuoria on aina pidetty jonkinmoisena uhkana tai vähintäänkin häiriötekijänä. Mitä lie haitantekoa pohtivat. Joutessaan...

Jaa-a. Toki on hyvä, että halutaan keskustella. Mutta: onkohan Tuomaksella ja kumppaneilla nyt alkanut hiukka keulimaan. Kaikella kunnioituksella. Kieltohommeli tuo mieleen syyllistämisen ja se taas johtaa kysymään kannattaako. Jokunen vuosi sitten pohdin nuoruuden julkikuvaa, sitä kuvaa, jossa ruma nuoruus ja lööppiotsikot ovat keskiössä ja myyvät hyvin. Sitä julkikuvaa, johon ei mahdu millään se, että on myös toinen tie: kasvu kohti aikuisuutta myönteisten asíoiden ja kokemusten kautta. Jossain vaiheessa näytti siltä, että pitää olla vähintään Tanja Poutiainen, että syntyy myönteinen lööppi.

Mutta näppituntuma on se, että asiassa on vuosien mittaan edistytty. On edistytty paitsi valtakunnallisesti myös paikallisesti. Vain ruma ei ole enää kaunista, kiehtovaa ja myyvää, vaan nyt mennään ihan toisella tavalla: myös position kautta. Toki linjapoikkeamia on, kuinkas muutoin, mutta silti. On tietysti myös vaikeita asioita eikä niistä pidä vaieta.

Kehitys kumminkin on näyttäytynyt yleisesti myönteisenä ja tästä näkökulmasta Vanhempainliiton kampanja on outo. Kuka haluaa palata takaisin osoittelevaan ja syyllistävään otteeseen ja jos se tehdään, niin miksi? Ja myös se, että miksi juuri nyt, kun on myönteistä draivia ilmassa? Parin viikon takaisen keskustelun yhteydessä nuorisotutkijat kysyivät tätä kertoen samalla, että nuoriso käyttäytyy asiallisemmin kuin koskaan.

Ketä tämä lopulta palvelee?

Minulla ei ole vastauksia tietenkään, epäilyjä kylläkin. Tuli kumminkin mieleen, että voisin lämmittää uusiksi jo naftaliiniin pölyttyneen kirjoitukseni, jonka tein Apro -nimisen ja ESR -rahoitteisen hankkeen kylkiäisenä julkaistuun Pajatso -lehteen. Se ilmestyi jo vuonna 1999 ja kommenttini sanoma kulki suurinpiirtein (= isosti lyhennetysti) seuraavasti:

Lööpit ja NE

Iltapäivälehden lööppi kirkuu: humalainen nuorisojoukko häiriköi, saatananpalvonta kiehtoo nuoria.

Satunnainen lukija hämmästelee: Tämmöistäkö se nuorten elo nykyään on, toista oli ennen, tämmöisiäkö NE on tänään?

Onhan se niin, että maailma on takavuosilta muuttunut paljon kovemmaksi ja monimutkaisemmaksi. Julkisuus jauhaa jatkuvasti työttömyydestä. Tehokkuusvaatimukset työpaikoilla niille, joilla työpaikka vielä sattuu olemaan, kasvavat kiihtyvään tahtiin. Toimeentulon huolet ja näköalattomuus ovat todellisuutta useille aikuisille. Välillä iskee ymmärrettävä neuvottomuus ja uupumus. Kaiken yllä jyrää tajuntateollisuuden turruttava pauhu.

Kaikki heijastuu jälkikasvuun, murrosiässä mennään välillä tosi kovilla kierroksilla ja lyhytjänteisesti. Kun tänään oirehditaan, se saa rajummat muodot kuin silloin ennen. Kolmekymmentä vuotta sitten kun lähdettiin ekoille kaljoille, painuttiin syvälle metsän siimekseen ja järjestettiin vielä parivartio 300 metrin päähän tissuttelupaikasta. Tänään samanikäiset saattavat toisinaan tepsutella kukkuratäydet muovipussit käsissä iltamyöhäällä pitkin kylänraittia. Estot puuttuvat.
..................

Tuntuu siltä, että  tuossa ysiluokan tietämissä aikuisten kannattaisi erityisesti olla kiinnostuneita siitä missä se jälkikasvu kulkee.

Aika, kiinnostuksen osoittaminen ja välittäminen kannattaa, vaikka tuntuisi siltä, että omissa paineissa on tarpeeksi. Me aikuiset tämän maailman olemme tällaiseksi rakentaneet, eivät lapset ja nuoret. Omia asenteita kannattaa tutkiskella. Vastikään tehdyssä 9-luokkalaisia koskeneessa selvityksessä liian monista vastauksista löytyi väite siitä, että alkoholin nuorille toimittavat omat vanhemmat. Toisaalta selvitys tuo esiin paljon myönteistä.
.....................

Lööppitodellisuus yleistettynä koko väestöön paljastuu myös nuorten asioissa lähemmässä tarkastelussa taruksi. Ja totuus on kuten tunnettua tarua ihmeellisempi, onneksi!

Muuttuiko joku

Edellinen katkelma liittyy kommenttiin, joka kirjoitettiin tilanteessa, jossa nuorten alkoholinkäyttö oli värikästä, kyläkuva levoton ja huumeiden käytölle oli saatu paikalliset kasvot. Se kirjoitettiin tilanteessa, jossa seurakunnan ja kunnan nuorisotyöntekijät pohtivat keinoa järjestäytyä ja käydä kiinni ilmiöön. Tuo keskustelu johtikin jo seuraavan vuoden alussa moniyhteisöllisen Selvä Peli -yhteistyöverkoston syntyyn. Oivallus oli hieno ja välttämätön: verkosto toimii edelleen ja täyttää laaja-alaiselle nuorisotyölle asetetut tunnusmerkit hienosti. Täällä, jo silloin...

Niin, mikä on muuttunut? 

Aika monia asia ja toisaalta ei mikään: nuoret kokoontuvat tietyille paikoille kuten he ovat aina tehneet, kyläkuva on kuitenkin ihan erilainen kuin vuonna 1999, päihteidenkäyttö noudattelee valtakunnallisia linjauksia ja on siistiytynyt, nuoret eivät ole yhtään agressiivisempia tai tee enemmän rikoksia kuin silloinkaan, inarilaisnuori on yhä kohtuullisen aktiivinen harrastuksissaan, yhteisöllisyys on saanut nettiympäristön kautta uusia ulottuvuuksia ja niin edelleen.

Mutta muutoin tekstin sanoma, jos siitä semmoinen on löytyvinään: voisin kirjoittaa noin nytkin.

Osoittelemisen avulla ei rakenneta. Ja ainakin minua mietityttää mikä on osoittelevan viestinnän oikea motiivi?

Totuus lienee siis yhä tarua ihmeellisempi, onneksi!

Pohtii

Skoeoe

Oli muuten aika herkistävää tyhjentää koko Pajatso eli lukea se läpi. Melkoinen nostalgiapläjäys... Alkaa olla kyllä tämä työelämä muutoinkin melkoista nostalgiaa... Piipahdin viikolla Vintillä ja törmäsin 1980 -luvun paikallisten bändien kitaravirtuoosiin. Aikanaan kuljettiin keikkailemassa siellä täällä akselilla Kirkkoniemi - Sevettijärvi - Tornio - Tampere. Nytten on alkanut toinen kierros: haki kitarasankari tyttöään tiloilta, jotka 1980-luvulla olivat pelkkä etäinen unelma...