Inarilainen itsenäisyyspäivä...

 Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on,
           kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on...
                    

 

Tuli käytyä Ivalon kirkossa itsenäisyyspäiväjuhlissa... Tämä on ollut minulla ohjelmassa 10 vuotta. Ei niin, että olisin erityisen isänmaallinen, mutta juhla on maino kehys nuorisovaltuuston Rock Inari -palkinnon jakamiseen. Niin oli nytkin...

Oli erikoinen juhla, erilainen mutta niin samanlainen. Koskaan ennen en ole kuullut näissä pippaloissa mainittavan sanoja vallankumous, Lenin, kansankomissaari tai bolshevikki. Nytpä kuulin.

Mietin puheita. Eipä ollut niissä sijaa nuorille. Ei oikein veteraaneillekaan. Jotenkin tuntui siltä, että kuntalaisia valmisteltiin vaikeisiin aikoihin ja vaikeisiin valintoihin...

Juhla on myös palkitsemisen aikaa. Ei oltu puhuttu aiemmin Leninistä, mutta eipä jääkiekkokaan ole ollut asialistalla. Nytpä oli. Nuorisovaltuusto jakoi järjestyksessään 20. Rock Inari -palkinnon, joka myönnetään tunnustuksena pitkäaikaisesta työstä Inarin nuorten hyvinvoinnin tai inarilaisen nuorisotoiminnan puolesta. Palkinnon kävi pokkaamassa Ivalon jääkiekkoseura Tunturikiekon puheenjohtaja Pekka. Hieno valinta, ja tosi tyylillä Maija ja Jaakko hoitivat hommansa. Ja mitkä perusteet NuVa oli kehitellyt... Voin kehua, kun heittävät valtuustosalista pihalle käsitellessään asiaa. Erityisesti mieltä lämmitti vapaaehtoistyön ja vanhempien huomioiminen. He ovat niitä arjen sankareita, jotka liian usein jäävät vaille ansaitsemaansa huomiota...

Inarilaisen kulttuurin uusi suunta

Kulttuurilautakunta ja sittemmin sivistyslautakunta ovat jo 25 vuotta jakaneet Inarilaisteko -palkinnon. Se myönnetään merkittävästä inarilaisen kulttuurin puolesta tehdystä teosta.

Tämän kuittasi Antti H. voitettuaan vesicrossin em-kisat. Vesicrossihan on yleisesti ottaen jääkiekkoa oleellisesti tuntemattomampi laji. Siinä ajellaan moottorikelkoilla kesäaikana vetten päällä ovaalia tai yritetään saada kehiteltyä mahdollisimman suuri vauhti. Tai sitten ei...

Antin ansioita ei voi kiistää. Töitä on tehty ja saavutus on palkitsemisen arvoinen. Joko näin tai Inarin liikuntatoimen parhaan urhelijan nimeämisenä. Ei epäilystäkään tästä.

Kumminkin. Kun kuuntelin tunnustuksen luovutuspuhetta pohdiskelin... Palkittiinko tässä lopulta ansiokas nuoren miehen suoritus ja ura vai Inarin suurin kesätapahtuma, Ivalon Watercross, joka kerää heinäkuun lopulla 2000 katsojaa Ivalojoen rantsuun töllistelemään vesilumikelkkailua. Ainakin perusteissa vilahti matkailu ja "suurin inarilainen tapahtuma".

Perusteluissa sanottiin myös, että sivistyslautakunta on linjannut vesicrossin olevan inarilaista kulttuuria parhaimmillaan. Jaa-a. Asioita voi tietysti määritellä uusiksi. Katselin vesicrossiporukoita ihan kotinurkissa aika pitkään. He rassailivat kelkkojaan kisoja varten naapurin korjaamohallilla. Ei tullut kyllä kulttuuri mieleen, kun kelkka kiskaistiin käyntiin seesteisenä kesäiltana. Se oli enemmän melusaastetta kuin kulttuuria ja sillä sipuli.

Nähtäväksi jää. Luulen, että aika moni inarilainen kulttuuripersoona ja luonnonystävä sanoo jotain tuosta watercrossin kulttuuriulottuvuudesta...

Nykynuorten taistelut

Taattoa muista sä silloin
         askel jo uupunut on,
                  lapset ja lapsemme lapset,
                          Teidän nyt vuoronne on...

Niin. Olisi mukava kuulla näissä juhlapuheissa myös nuoriin liittyviä asioita. Mutta ei...

Isäni ikäluokka vietti nuoruuttaan Tali-Ihantalasssa, Raatteen ja Summan teillä, Sallassa sekä Lapin sodassa. Heillä pelipanoksena oli oma terveys sekä henki ja vaihtoehtoja ei isommin annettu. Sitä uhkapeliä ei tietenkään voi eikä saa unohtaa. Heidät pitää mainita niin kauan kuin heitä on. Sen verran olemme velkaa.

Poikani ikäluokalla on toiset taistelut. Heidätkin kannattaisi mainita. Heidän päälle ladataan paljon.
Jonkun pitää hoidella meitä ikääntyviä ja ylipäänsä näitä yhteisiä asioita, kun me viisi-kuusikymppiset joskus eläköidymme.

Kalashnikov ei uhkaa heitä. Lapissa uhka ei ole näin ilmiselvä, brutaali. Se on ovelampi. Sitä sanotaan keskittymiseksi. Metropoliajatus jyllää ja nykynuoret joutuvat taistelemaan koulutuspaikkojen karkaamista vastaan ja kotiseudulleen työllistymisen puolesta. He opiskelevat maailman tehokkaammaksi mainitussa koulutusjärjestelmässä, mutta he taistelevat lisääntyviä mielenterveyspulmia vastaan ja niin edelleen. Ajat ovat peruuttamattomasti muuttuneet.

Siksi olisi syytä huomioida kaikessa ne nuoret, jotka haluavat vastata haasteisiin ja myös he, joilla on vaikeaa. Siihen velvoittaa isiemme työ hyvinvointiyhteiskunnan puolesta...

Haaste on kova. Minusta tuntuu, että keskusten ja reunojen välinen kamppailu on ikävä kyllä reunaseutujen näkökulmasta jo ainakin osittain hävitty. Kumminkin jälkikasvulle olisi luotava toivoa ja näköaloja.

Jos talvisotaan liittyen olisi käyty pitkäveto, olisi luultavaa, että Suomea pelannut olisi kerännyt jättipotin. Olisiko talvisodan ihme mahdollinen myös nyt kaiken keskittämisen keskellä? Niin... Sitä sopii pohtia. Se ei tule ilmaiseksi. Nuoret on syytä tässä huomioida ja kuulla heitä tai hyvät ei heilu.

Miettii

Sköö