Olipas musiikillisesti tasokas kekkeri. Hyvää on ollut tyrkyllä ennenkin, mutta tämä saattoi kokonaisuutena ylittää kaikki edeltäjänsä. Se on varsin hyvin, sillä elokuussa 1989 Utsjoelta käynnistynyt minifestari taisi olla jo 17. Se, että tämä tapahtuu juuri nyt, on lupauksia herättävää. Rock kuten muukin nuorisokulttuuri tai nuorten harrastaminen on suhdanneherkkä laji: ajat muuttuvat ja innostus vaihtelee. Jonkinmoisen rokillisen taantumanotkahduksen jälkeen on ihan ilolla todettava, että nyt sopii odotella orastavaa noususuhdannetta.
Hienoa. Hyviä syitä onkin. Kitarat puhuvat lopulta universaalia kieltä ja yhdistävät, vaikka
soundeissa, kansanluonteissa, traditiossa ja erityisesti edellytyksissä eri maissa lähialueillakin löytyy merkittäviä eroja. Omasta ja erityisesti Inarin nuorten puolesta toivon nousukierrettä. Yksistään Connecting Young Barents -hanketta, johon Rajarock on sisällytetty, on jäljellä vielä lähes 2.5 vuotta. Soittajia ja bändejä tarvitaan. Neljän pohjoisen paikkakunnan verkosto tarjoaa oivan kehyksen keikkoihin kansainvälisessä ilmapiirissä ja samalla myös hienon mahdollisuuden nähdä jotain uutta.
Oli mahtavien bändien ja erinomaisten soittajien viikonloppu. Itse diggailin ja nostin Rajarockin for ever Top kolmoseen välittömästi murmanskilaisen yhtyeen Hey, Gagarin! Eipä tarvinnut muidenkaan hävetä. Workshoppien vastuuhenkilö, läänintaiteilija Hannu mainioine ohjaajineen otti homman alussa tietoisen riskin. Alun getting to know each other -sessio on tällaisissa kv-hommissa hyvin tärkeä. Se viitoittaa tietä sille, mitä lyhyessä ajassa tapahtuu.
Nyt mentiin suoraan asiaan. Porukoista muodostettiin kitara - basso - rummut yhdistelmiä, joissa kukaan ei ennestään tuntenut toistaan. Pikabändejä pyydettiin soittamaan funkya, progea, R&B:ia tai muita tyylejä A:sta. Hämmästyttävällä tavalla rokkarit löysivät toisensa ja tuntuman itselleen uuteen tyylilajin. Ei ihme, että tunnelma koko viikonlopun ajan nousi nousemistaan. Loistoilmapiiri...
Ystävyyttä yli rajojen ja maassa maan tavalla
Se ei kumminkaan ole koskaan ollut este, ei edes kunnon hidaste, sille että porukka ryhmäytyy hyvin ja ottaa tapahtuman konsertin yhteisenä haasteena, joka halutaan hoidella kotiin kunnon katu-uskottavuudella.
Hieno homma. Rajarockin tyyliset tapahtumat kasvavat täyteen mittaansa sen mukaan millainen on paikalle saapunut porukka. Ja se oli kyllä upea porukka, kaikinosin...
Oli myös hienoa kuinka täysin kaikki kunnioittivat paikallista Selvä Peli -hommaa. Ei pienintäkään huomauttamista. Ei vaikka erityisesti venäläisissä delegaatioissa lähes poikkeuksetta on muita hiukan vanhempia nuoria. Niin oli nytkin. Taidokas Jollier U& Friends oli keski-iältään muuta porukka jonkinverran vanhempaa, noin 25 -vuotiaita. Hyvin oli murmanskilaisten tehopakkaus Irina porukkansa briiffanut, tyylikkäästi koko kekkeri. Mahtavaa...
Olen monesti miettinyt tuota venäläisten "iäkkyyttä". Toki on niin, että asiassa on parissakymmenessä vuodessa menty valovuosia parempaan suuntaan. Takavuosien Komsomol -vaikutteisista keski-ikäisten nuorten delegaatioista on päästy ja nytkin saatiin käytännössä mitä haluttiin. Voi olla, että nuorten tuloon vaikuttavat passiasiat, nuorilla ei ole. Vaikuttaa myös siltä, että venäläisessä kuviossa on jonkinmoinen toiminnallinen notkahdus ikäluokissa 14 - 20 -vuotiaat. Lapsille on kaikkea ja yli 20-vuotiaillekin jotain. Mutta välivuodet opiskellaan ja ollaan kotona. Näin meille asiaa selitti Murmansk Youth Housen, Mr. Pinkin varapuheenjohtaja Natasha Murmanskissa.
Oli muuten taas pientä jännitystä viisumijutuissa, mutta kaikki meni lopulta hyvin. Kun niin kovasti nuoria kehotetaan liikkuvuuteen ja kun ystävyys yli rajojen on hyvässä huudossa, niin minulla olisi toive Suomen ulkoministeriölle: viisumivapaus nuorten kulttuuri-, nuoriso- ja urheiluvaihtotoimintaan. Heti. Murmanskilaiset ystävämme saavat CYB-hankkeessa alle 18-vuotiaille ilmaiset viisumit. Niin pitäisi toimia Suomessakin.
Yhteistyön voimaa ja kulttuurieroja
Rajarockin tyyliset tapahtumat kasvavat täyteen mittaansa myös sillä, että tekijöitä on tarpeeksi, kaikki hoitavat sovitut hommansa ja yhteistyö pelaa saumattomasti. Niinpä suurkiitos nuorisotilaohjaajille, viestintäpajalle, Tilkkutäkille ja muille vapaaehtoisille nuorille, äänentoisto- ja valovastaaville, järkkäreille.... Lista on pitkä ja lista on välttämätön. Ilman listaa, ei ole tapahtumaa.
Niin. Ne kulttuurierot, joita olemme odotelleet. Niitäkin on ja asetelma on tosi kiintoisa. Se on niin kiintoisa, että inarilainen hallintotieteiden opiskelija Tiina tekee CYB-hankkesta gradun. Aivan mahtavaa. Tiina, joka oli takavuosina Tilkkutäkissä ja nuorisovaltuutettuna, aloitti hommansa Rajarockissa ja oli innoissaan.
Ja kyllä mentaliteeteissa on eroja, joita on hyvä tutkia. Yksi episodi huvitti. Käytiin nuorisotyönteki-jäporukalla Ivalossa jo perjantaina tutustumassa viestintäpajaan ja Stönöön sekä palatessa Inarin Vinttiin. Ystävämme Trond Altasta, mukava ja älykäs mies, halusi mennä meidän tila-auton sijasta käytössään olleella tavarakuljetukseen tarkoitetulla Altan kunnan tila-autolla.
Ihmeteltiin, kun vuokraTransportterissa oli hyvin tilaa ja ajateltiin, että yhdessä olisi mukavampi. "This is a businessmatter", kuului vastaus ja ihmeteltiin lisää, kunnes Tornion Mikun kanssa nähtiin auto. Se oli täynnä mainoksia: "Välkommen till Alta", "Huset", "Aronnesrocken", Enpi Kolarctic", "Gigantfestivalen", "CYB-projekt" ja niin edelleen... Vieraamme halusi mainostaa Ivalossa ja Inarissa.
Mietittiin, että mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa. Miksi me ollaan niin luterilaisen alistettuja ahkeruuteen, mutta samalla perivaatimattomuuteen. Miksi me ei ylpeästi liimailla tila-autojen keulaa ja seiniä täyteen Selvä Peli-, NuVa-, Viestintäpaja-, Aaltonen-, Messi-, Adapteri-, Inarin nuorten hyvinvoinnin puolesta -tarroja.
No. Sitten tajusimme, ettei meillä ole autoa. Ja jos olisi, niin sen kyljessä olisi vain kämmenenkokoinen kuntavaakuna. Varmuuden vuoksi, ettei autoton naapuritoimisto alkaisi kateellisena kyselemään, että mitä hittoa te siinä isottelette?
Skoeoe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti