Talo Altassa vuonon pohjukassa on nimeltään ytimekkäästi Huset. Se on rokkimiehen tai naisen maanpäällinen taivas: treenikämppiä moneen lähtöön, studiotilat, äänentoisto- ja valolaitteita. Kylkiäisenä mukavat oleskelutilat keittiöineen, biljardipöytineen ynnä muine varusteineen. Optiona keikka- ja demotusmahdollisuudet. Maisemat treenikämpistä hulppeat. Pihalla skeittialue, joka saa alan friikin kalpenemaan kateudesta.
Öljy vapauttaa. Sitä mitä on, on isosti. Kruunuissa ei oltu säästelty. Rovaniemeläinen bändiporukka äimisteli, että miksei meillä? No eihän meillä, ei ole, eikä tule. Näin tuppaa muuten käymään joka kerta, kun vie pohjoisen nuoria katselemaan ison maailman ihmeitä. Siksi se pistääkin miettimään onko syytä ja kannattaako.
Alta on noin kahdenkymmenentuhannen ihmisen kunta luoteisosassa maata. Kruunut on pistetty liikkeelle: Husetin tuntumassa on hillittömän iso urheiluhalli, tekonurmikenttiä eri kokoisia laskeskelin eri puolilla taajamaa puolenkymmentä. Homma oli muutoinkin eri tavalla organisoitua: Husetin toiminnalla on tavoitteelliset kytkennät paikallisten elinkeinojen kehittämiseen ja talo tarjoaa ponnahdusalustaa elämysteollista yritystoimintaa suunnitteleville nuorille. Musiikki on oivallinen keino tässä. Muusikkoja, tuottajia, ääniteknikkoja, lista on pitkä. Ja isäntämme, jotka härdelliä pyörittävät, ovat tyypillisen norjalaisesti vähemmän vaatimattomia ja kunnolla ylpeitä tekemisistään.
Talossa on kolme nuorisotyöntekijää. Minua miellytti tiukka pedagoginen ote: nuoret tulevat tiloihin jotain tavoitteellista tehdäkseen, suomalaisen perinteisen avoimen toiminnan käytäntö on lähes tuntematon. Hienoa oli myös se kuinka nuoret oli osallistettu toimintaan. Ohjaajien mukaan demokraattinen kontrolli pelaa: talossa ei häiriköidä, omaisuutta kunnioitetaan ja vaikkapa päihteisiin liittyvät sanktiot ovat ankaria. Puoli vuotta treenikämppäboikottia tai keikkakieltoa puree jääräpäisimpäänkin rokkariin. Yhteinen kieli vuononrannan nuorisotyöläisten kanssa löytyi muuten salamannopeasti, ammattiylpeitä ja tosi mukavia persoonia.
Hienoa. No, kaiken keskellä on toki hyvä muistaa, että Huset onkin sitten yhtäkuin Altan kunnallinen nuorisotyö. Ai niin. Jännä yksityiskohta: kun Ivaloon tehtiin nuorisotalo, siihen pystytettiin seinä, johon porukka sai kirjoitella tussilla tai jollain tuntemuksia ynämuuta. Norjassa ei ollut tällaista kerro avoimesti -seinää. Mutta siellä oli ohjaajien toimisto, jonka seinille tai kattoon sai kuitata käyntinsä tai tuntonsa. Mahtava oivallus, Suomessa ei tulisi mieleenkään.
En nyt varsinaisesti ole kielimiehiä, mutta minusta näytti, että negatiivisia tekstejä ei näkynyt. Mon ráhkistan Huset, ei paha toteamus...
Mikä riittää - riittääkö mikään...
Viime blogin pahaenteiset ennakkotunnelmat ovat käymässä toteen. Esitys nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamisesta ammuttiin kunnanhallituksessa alas ja vielä siten, että sitä ei sisällytetä toiminta- ja taloussuunnitelmaan jatkovuosillekaan.
Tyrmistys on lievä ilmaisu siihen kokovartalokeljutukseen minkä päätös on aiheuttanut. Kaikki tuki, kaikki, katosi hyvin pohjustetulta ja perustellulta esitykseltä kertaheitolla. No niin kiire toki on ollut, että nuoria ei ole kuultu, ainakaan toistaiseksi. Ei vaikka asia koskee erityisesti juuri nuoria ja NuVa on ottanut asiaan perustellun ja yksiselitteisen myönteisen kannan syksyllä 2011.
Juuri nyt on vaikea ennakoida mitä teen ja mitä ylipäänsä tapahtuu. En oikeasti tiedä. Vain se, että nuorilta olisi kyllä hyvä vielä kysäistä.
Vakinaistamisen ajoitus oli huolella harkittu. Kumminkin vain kunnassa on mahdollista se, että ajoitus on yhtäaikaa erinomaisen oikea ja erinomaisen väärä.
Syy tapahtuneeseen löytyy kuntatalouden nopeasti synkentyneistä näkymistä. Verotulot pienentyvät. Talouden taantuma heijastuu yhteisöverojen vähentymisenä. Kukaan ei oikein tunnu tietävän sitä miksi väki vähenee edelleen, vaikka kunta ja valtio ovat panostaneet paljon alueen kehittämiseksi. Hyvä puoli asiassa on se, että vähentyminen on viime kuukausien lukujen pohjalta tasaantunut. Kumminkin pienikin jatkuva muuttotappio syö. Sekin tiedetään, että erityissairaanhoito vaatii koko ajan enemmän. Lapsia sijoitellaan ja se maksaa. Talousmuutos on yllättänyt nopeudellaan kaikki.
Olisi näinollen aika epärehellistä ja vastuutontakin kiistää se, että kehitys huolettaa ja tässä mielessä jarrutusliikkeet ovat ymmärrettäviä. Mutta silti: työn arvostus mitataan juuri tiukassa paikassa. Nuorisolaki ei siinä paljoa paina, itseasiassa sillä ei tee käytännössä mitään. Apu löytyy oman työn perusteista ja jos ne eivät kestä voi vaan kysyä, että miten palvelut järjestetään. Jatkuva epävarmuus ei oikein inspiroi ja yksi ohjaaja kahteen tilaan ynnämuuhun on surkea asetelma.
Nähtäväksi jää. Ehkä jatketaan kuten ennenkin, ehkä ei. Nyt johtoajatus on hakusessa.
Yhden kortin rami
Tiukilla taitaa olla koko Lappi jatkossa. Ei pitäisi ottaa kantaa naapurikunnan asioihin, mutta viime maanantain MOT -ohjelma jälkeen joutuu pohdiskelemaan. Sodankylä on satsannut paljon Kevitsa -nimiseen kaivokseen eikä ihme. Työpaikat pohjoisessa ovat arvossaan ja Kevitsan 250 työpaikkaa on siinä kuntakehyksessä paljon.
Jotain on tehtävä tietysti, jotta työpaikkoja tulisi, se on selvä. Se vaan, että kuinka isoja ovat riskit kun joudutaan ramaamaan yhdellä kortilla. Sodankylän kunnanjohtaja, 1980-luvun nuorisotyöntekijä muuten, esitteli kuntansa panostuksia, joilla kaivostyöläiset saataisiin asumaan pysyvästi paikkakunnalle: päiväkoteja, miljoonaluokan liikuntahalli, suunnitteilla vielä puuttuvat kunnolliset kulttuuritilat.
Ymmärrettävä on kunnanjohtajan huoli, kun samassa ohjelmassa kaivoksenjohtaja kertoo, että voittoakin pitäisi joskus tehdä. Taitaa olla aika kasvotonta tuo kansainvälinen raha: "Jos maailmanmarkkinahinnat laskevat kovasti, suljemme kaivoksen."
Niinpä. Jännä homma, että liikuntahallin rakentamiseen ei riitä kuntalaisten tarpeet, siihen tarvitaan kaivos. Ja jos kaivos sitten lähteekin, niin toisaalta jäähän liikuntahalli.
Jännä kaava...
Mietiskelee Skööö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti