Aika syvämietteiset meiningit ovat olleet vallalla viimeisen parin viikon aikana. Suunnitellaan ja visioidaan, mutta taustalla häämöttää huoli siitä mitä tuleman pitää. Ennusmerkit ovat aika hankalat...
Leville kokoontui kuutisenkymmentä nuorten asioista kiinnostunutta henkilöä pohtimaan sitä minkälaista nuorten Lappia jatkossa pitäisi rakentaa. Lapin ely-keskuksen nuorisotoimi saa pisteitä ja paljon sinnikkyydestä ja yrityksestä luoda moniammatillisen keskustelun kautta nuorisopoliittinen ohjelma Lappiin. Maan hallitus hyväksyi äskettäin uuden lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman (lanuoke), joka pikavilkaisun jälkeen vaikuttaa edeltäjäänsä kehittyneemmältä versiolta eikä syleile samalla tavalla maailmoja kuin se ensimmäinen. Lappi on kumminkin niin omaleimainen alue, että oma alueellinen nupo on sinänsä ihan perusteltu. Ely-keskus on lisäksi valinnut menetelmän, joka ruokkii keskustelua ja vuorovaikutusta. Sillä on jo arvo sinänsä, vaikka jollain tavoin en enää jaksa intoutua kovin julkilausuma- ja periaatetavoite-uskovaiseksi.
Julkilausumien ja todellisuuden kohtaanto?
Muistutus tästä tipahti loistavasti ajoitettuna Levin seminaarisaliin. Lanuoke luonnehtii tavoitetasolla Suomen, jossa koulutuksen saavutettavuus turvataan mahdollisimman yhdenvertaisesti ympäri maata. Hieno ja kannatettava tavoite noin niinkuin lähtökohtaisesti.
Erittäin hienoa oli se, että Opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Georg Henrik Wrede osallistui Levin seminaariin ja puhui siellä hallituksen lanuokesta. Sattui vielä niin somasti, että hänen kiintoisan alustuksensa aikana tuli tieto Humakin päätöksestä lopettaa muutama muukin kampus kuin Tornio. Porukka ei ollut oikein ihastuksissaan ja ainakin viesti meni heti perille ministeröön: mikä se on se semmoinen ympäri maata, joka päättyy Kuopioon. Humakin Tornion lopetus on Humakille ilmeisesti pikku juttu. Kemi-Tornion sekä koko Lapin koulutustarjonnalle se on asia, jonka seurauksia ei voi tietää. On todennäköistä, että muutakin amk-koulutusta seudulla karsitaan ja pahoin pelkään, että näillä lopettamisilla on suora seurannaisvaikutus alueen ammatilliseen koulutukseen. Luulenpa, että nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajia kouluttavassa Peräpohjolan opistossa ei ole hurrattu Humakin päätöksille. Niin, miksi noihin ohjelmiin kirjoitellaan asioita, joihin ei käytännössä voida edes pyrkiä. Eikö olisi rehellisempää kirjoittaa suoraan, että keskitetään kaikki. Perustelu on helppo: liian pieni, joka on liian etäällä ja liian kaunista on turhaa...
Lapin nupolle on siis tosiaan tarvetta varsinkin, jos se onnistutaan markkinoimaan alueen päätöksentekijöille. Siihen kannattaa panostaa. Inarissa järjestetään toukokuun lopulla lukion oppilaskunnan hallituksen, nuorisovaltuuston sekä kunnanvaltuuston yhteinen valtuustoseminaari, jossa esitellään mm. Lapin nupo, nuorisovaltuuston kärkihankelista 2012 - 14 sekä Flow4yu -hankkeen tuloksia. Mahtavaa. Ainakin se edellinen, huhtikuussa 2010 pidetty nuorten asioiden valtuustoseminaari oli menestys. Oli se, myönteinen pakko tunnustaa.
Lapin nupon osalta omaa riemua muuten loiventaa merkittävästi se, että samainen ely-keskus painiessaan valtion tuottavuusohjelmien säästö- ja tehostamispaineissa tekee käytännössä linjauksia, joilla hankaloitetaan toimintaa. Ensimmäiset esimerkit tästä on saatu työhallinnosta. Päätöksenteko on karannut alueilta ja linjaukset keskitetty Rovaniemelle tai kenties jopa Helsinkiin. Enää ei kyllä kannattaisi huudella, että nuoria kuullaan, tehdään joustavia ja yksilölle räätälöityjä ratkaisuja. Hassua... Paitsi heille, joita asia koskettaa.
Nuorisoasiaineuvosten joukossa
Pääsin viikolla edustamaan Inaria tilaisuudessa, jossa oli mukava edustaa Inaria. Opetusministeriön nuorisoyksikössä tosi pitkään työskennellyt Kimmo Aaltonen on saanut kunnianarvoisan tasavallan presidenttimme myöntämän nuorisoasiainneuvoksen arvonimen. Tunnustus myönnettiin Allianssi-talolla pidetyssä lämminhenkisessä tilaisuudessa.
Arvonimen esityksen takana on valtakunnallisten nuorisokeskusten yhteenliittymä Suomen Nuorisokeskus Yhdistys SNK. Hieno ele yhdistykseltä ja Kimmolle oivallinen tunnustus pitkästä urasta suomalaisen nuorisotyön parhaaksi.
Itse muistan kohdanneeni hänet ensimmäisen kerran jo vuonna 1977 tai -78, kun opiskelijaporukassa tehtiin Tampereelta opintomatka ministeriön nuorisotoimistoon, joka silloin sijaitsi Aleksanterinkadulla. Sittemmin tiemme kohtasivat aika tiuhaan erityisesti Nuorisokeskus Inaria (nykyinen Vasatokka) suunniteltaessa ja toteutettaessa. Jos jotenkin luonnehtisi niin suoraselkäinen virkamies: kaikki mistä puhuttiin piti poikkeuksetta paikkansa.
Mukava oli kuunnella Kimmon muisteloita nuorisokeskusseminaarissa aiemmin päivällä. Niin. Oli todellakin siten, että Inari lunasti Riutulan entisen lastenkodin tontin kiinteistöineen NNKY-liitolta yhdellä silloisella markalla. Olin jo unohtanut, vaikka on niin, että oma nimeni on kyseisen kaupan vahvistajan pyynnöstä kauppakirjassa toinen virallinen todistaja. Niitä nimiä minulla on muuten Nuorisokeskus Vasatokan esiasteeseen littyen sellaisissa papereissa, joihin nykytiedolla en takuulla nimeäni laittaisi. Oli se kertakaikkisesti niin kova homma.
Iltatilaisuus oli minulle melkoista dejavuun riemukulkua: läsnä olivat muiden joukossa entiset ministeriön nuorisoyksikön päälliköt ja nuorisoasiainneuvokset Taisto ja Olli. Mahtavaa, jokaisen kanssa on sukkuloitu pitkin poikin Inaria ja tehty nuorisopolitiikkaa urakalla...
Nuorisokeskukset tienhaarassa
Aiemmin samana päivänä osallistuin Suomen nuorisokeskusten vuosiseminaariin. Takavuosina olin hyvin tietoinen siitä missä mennään, kun toimin ko. yhdistyksen toisena tilintarkastajana. Sinällään ymmärrän hyvin sen miksi urani yksinkertaisena tilintarkastajana päättyi ja kaikki siirtyi kokonaan ammattitilintarkastajille. Harmillista asiassa oli se, että siinä meni loistelias näköalapaikka.
Nyt asioissa pysyy kärryillä toki, kun tehdään vahvaa yhteistyötä Vasatokan kanssa. Muutoin pitää sitten matkustella. Nyt olin toisen kerran peräkkäin haistelemassa ilmapiiriä ja Meritullinkadulla ministeriön Jukola-salissa pidetty tilaisuus olikin tosi kiintoisa..
Äänessä oli taas mm. opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Jori. Hienosti hän viestii asioista ja ennakoi tulevaa. Taustalla on löydettävissä sanoma, joka ei lupaa pelkästään hyvää. Raimo Sailas tuli esiin jo taannoin, nyt myös pääministeri- ja kykypuolueen ikiliikkuja Kimmo Sasi on aukaissut suunsa: säästötarve on viisi miljardia euroa.
Sopii vain toivoa, että ne muutamat miljoonat, jota nuorisotyön todennäköisesti pitää talkoilla, säästyisivät. Niillä ei kansantaloutta pelasteta, mutta niillä on tosi iso merkitys siinä käytännön ennaltaehkäisevässä työssä mitä mm. kunnissa ja nuorisokeskuksissa tehdään. Minua pelottaa se, että tämä ei enää riitä perustelemaan yhtään mitään vaan leikkuri puree myös meidän toimialaa...
Nuorisokeskukset tekivät oman tilannekatsauksen kukin vuorollaan. Aivan mahtavaa oli kuunnella, On hienoa havaita, että järjestelmä on kehittynyt ja monenlaista pyrkimystä on koko ajan menossa. Silti: minulla on sellainen käsitys, että nuorisokeskuksilla on vieläkin kehittämistä siinä tärkeimmässä: miten järjestelmä profiloituu suomalaiseen nuorisotyöhön.
Nuorisokeskuksilla on nuorisotyön kehittämiskeskuksen status. Niihin on panostettu paljon ja puitteet ovat erinomaiset ja osaamista löytyy. Pitkään on puhuttu siitä, että keskukset toimisivat alueellisina nuorisotyön kehittäjinä. Hieno tavoite, josta kyllä ollaan mielestäni vieläkin aika kaukana. Keskiverto suomalainen hallintonuorisotyöläinen ällistelee, että mitä ja miksi, kun kuulee, että nuorisokeskuksille menee noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa ministeriön rahaa.
Tähän kannattaisi paneutua. Kyyti lähitulevaisuudessa on todennäköisesti tosi kylmää. Niinpä yhteistyö korostuu kaikilla nuorisotoimialan tasoilla. Tässä on valtakunnallisten nuorisokeskusten suuri mahdollisuus. Keskusverkostossa pitää kyllä muistaa se, että nuorisotyön asiantuntijuutta on muuallakin ja paljon. Liput liehuen ei kannata lähestyä vaikkapa kuntakenttää. Kyllä siellä ymmärretään kysellä lisäarvon perään.
Nuorisokeskusten yhteyteen kiireellä synnytetty sosiaalisen nuorisotyön Nuotta-valmennus on hyvä esimerkki huonosta lanseeraamisen strategiasta. Homma on sinänsä hieno ja tukee parhaimmillaan sitä työtä, joka tosiasiassa tehdään pääosin ihan muualla. Juttu tuotiin keskentekoisena tarjolle ja homman merkityksen ylikorostaminen lähinnä ärsytti nuorisotyön ammattikenttää, sitä joka jo pitkään oli tehnyt samantyyppistä työtä.
Kannattaisi ottaa opiksi. Verkostoituminen on klisee, mutta ikävä kyllä se on myös oleellista: kunkin nuorisokeskuksen pitää luoda omassa ympäristössään niin vahva, sitoutunut ja toimiva verkosto kuin suinkin. Ja jos pyyntö tulee keskuksen ulkopuolelta, keskuksen on syytä paneutua huolellisesti ehdotukseen. Kunkin nuorisokeskuksen tulee myös osallistua arjen normaaliin perusnuorisotyöhön sijaintipaikkakunnallaan.
Pikavoittoja ei tunneta, työ on pitkäjänteistä, mutta sillä voidaan saavuttaa paljon. Yhteistyön avulla keskusverkostosta voi lopulta kehittyä todellinen voimavara ja kehittäjä maamme nuorisotyöhön, mutta se ei tule muodollisella statuksella, se tulee kovalla työllä...
Näin uskon ainakin minä.
Skoeoe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti