Parin vuoden tauon jälkeen tuli osallistuttua valtakunnalliseen nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajoon. Mikkeli on niin hankalan matkan takana, että sinnehän oli ihan pakko lähteä.Pohjoisen kimppakyyti johti ensin Tornioon, josta hypättiin bussiin yhdessä Tornion, Keminmaan, Kemin ja Peräpohjolan opiston nuorisotyöntekijöiden kanssa. Hieno reissu, jonka parasta antia epäilemättä on ihmisten tapaaminen. Tuo bussipoppoo itsessään oli laadukkainta mahdollista matkaseuraa, pohjoisen nuorisoihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta ja ovat ylpeitä lappilaisuudestaan. Siinä sakissa ei parituhatta kilometriä paina missään...
Kovan luokan nuorisotyöläinen (osa 1: Sodankylä)
Inarin eteläpuolinen naapuri on Sodankylä. Kunta on tunnettu varuskunnastaan ja inarilaisille se on etupäässä läpikulkupaikka, jonka nopea ohittaminen hankaloitui merkittävästi, kun kylään tuli jokunen vuosi sitten jotain sellaista mitä Inarissa ei ole vieläkään, liikennevalot.
Sodankylä on kummallinen kunta, siitä ei oikein saa otetta. Kunnan panostus nuorisotyöhön on toistaiseksi ollut kuntakokoon nähden perin vaatimatonta. Kuntakeskuksessa on löytynyt urheiluseura Lapin Veikoilta vuokrattu nuorisotalo Veikkola ja palkkalistoilta yksi vakituinen nuoriso-ohjaaja Jouni, mr. Sodankylän nuorisotyö.
Pitkänlinjan nuorisotyöläinen Jouni on, kuten meidän työpajalla kunnioituksella nimitettäviä persoonia kutsutaan, kaikilla mittareilla tarkasteltuna ns. kova jätkä. Vähän arveluttaa ottaa kantaa naapurikunnan asioihin, mutta jo pitkään minusta on tuntunut siltä, että Sodankylän kunnassa ei ole tajuttu Jounin arvoa. Asian täytyy olla näin, sillä niin kummallisen yksin puurtaja on jätetty hommansa kanssa.
Käytiin kahvilla. Nyt oli menty eteenpäin: nuorisotyön henkilöstö oli kaksinkertaistunut sitten viime näkemän, nuoriso-ohjaaja itse oli alkanut etsiväksi työntekijäksi ja hänelle oli otettu aisapariksi naispuolinen nuoriso-ohjaaja. Toinen iso askel: Veikkola nuorisotilana on historiaa ja Sodankylän nuoret ovat saaneet entistä ehommat ja isommat tilat aiemmasta Kitisenrannan koulusta.
Aivan mahtavaa, oltiin innoissaan ja hyvillään Jounin puolesta. Edessä on paljon työtä ja uusi alku, mutta tässä tapauksessa hyvä niin: kuultiin hienoja suunnitelmia. Nyt on syytä toivoa, että Sodankylän kuntapäättäjät antavat nuorisotoimistolleen ja nuorilleen toimintarauhan. He ovat tämän luottamuksen ansainneet ilman epäilyksen häivääkään.
Kovan luokan nuorisotyöläinen (osa 2: Haaparanta)
Piti käväistä myös ulkomailla. Haaparannan nuorisotalo Station on paikka, joka on viehättänyt minua kovasti jo heti vuonna 2002 tapahtuneesta ensitapaamisesta lähtien. Station on nimensä mukaisesti entinen rautatieasema, josta on kunnostettu monipuolinen nuorisotalo.
Panostus Haaparannan kaupungilta on melkoinen. Talossa on mukava tunnelma ja monipuolista toimintaa, jota pyöritetään itseasiassa aika pienellä, mutta asiaansa vihkiytyneellä porukalla. Asioita käsitellään toisinaan ärsyttävyyteen asti yltävällä perusteellisuudella ja aina demokraattisesti, diskuteeraus on miltei elämäntapa ja nuorisoneuvostolta kysytään lähes kaikkea.
Kesti aikansa ennenkuin opin edes hivenen siitä tyylistä millä toimitaan. Ruotsi on lähellä, mutta kulttuurieroja löytyy kumminkin. Stationilla törmäsin heti ensi kerralla Jariin, sikäläisen valtakunnallisen opintokeskuksen aluetyöntekijään, monitoimihenkilöön ja kovan luokan muusikkoon, jonka kanssa olen sittemmin tehnyt monenmoista erityisesti nuorten rokkivaihtoon liittyen.
Ja se tekeminen on ollut kiintoisaa ja mukavaa. Tyylit ovat erilaisia, mutta päämäärä lopulta ratkaisee ja asiat ovat hoituneet aina, kertaakaan ei ole annettu periksi. Se on hienoa, sillä ei näissä hommissa ole helppoa Ruotsissakaan, ei vaikka niin helposti saattaisi luulla.
Kovan luokan nuorisotyöläinen (osa 3): Akaa
Suomessa jaetaan valtakunnallinen nuorisotyöpalkinto joka toinen vuosi yhteisölle ja joka toinen vuosi yksittäiselle henkilölle tunnustuksena merkittävästä nuorten hyvinvoinnin puolesta tehdystä työstä.
Mikkelissä oli sitten se joka toinen vuosi, jolloin palkitaan yksilö. Kymppitonnin palkinnon kunniakirjoineen kävi kumartamassa Akaan kaupungin pitkäaikainen nuorisosihteeri Sirkka-Liisa Strömmer.
En tuntenut häntä etukäteen. Kuntaliitosten johdannaisena oli käynyt myös niin, etten kyennyt sijoittamaan Akaata Suomen kartalle ennenkuin jututin Sirkka-Liisaa Selvän Kelin lähetystä varten. Sana Toijala kertoi kyllä sitten sen mistä olikaan kysymys.
Olipa mukava jutusteluhetki. Tunsin yhteenkuuluvuutta monella tapaa. Palkittu kertoi, että tunnustus tuli täydellisenä yllätyksenä ja selvisi hänelle vasta Mikaelin salissa nuorisotyöpäivien avajaisissa, missä palkinto jaettiin ja hänet pyydettiin lavalle. Meillehän kävi samoin vuonna 2004 kun yhteisöpalkinto myönnettiin Inarin kunnan viestintäpajalle. Kukaan ei tuolloinkaan kertonut asiasta etukäteen. Onneksi tieto vuosi meille päivää ennen, muuten olisi takuulla käynyt niin, että tunnustusta ei olisi ollut vastaanottamassa kukaan. Olin kyllä tuolloin osallistumassa Allianssi -risteilylle, mutta koskaan ennen tuota tilisuutta enkä sen jälkenkään ole osallistunut risteilyn maalla pidettäviin avajaisiin, olen rynnistänyt suoraan satamaterminaaliin.
Myös asiat, joista Sirkka-Liisa jutteli, tuntuivat varsin tutuilta. Punnittua puhetta kaikin osin ja kiteytys olennaisesta oli kiinnostava: nuorten osalta tärkeintä on myötäeläminen ja kanssakulkeminen, hallinnossa ja toimialan kehitystyössä tärkeintä ovat luottamukselliset suhteet kaupunginjohtoon. Niin, siinähän se...
Eläkepäivät odottavat. Eipä ollut hankalaa uskoa Sirkka-Liisaa kun hän totesi, että on helpottavaa kun ei enää tarvi laatia yhtään hankesuunnitelma tai raporttia... Jutustelutuokion jälkeen olin kovin vakuuttunut siitä, että palkinto löysi tiensä ihan oikeaan osoitteeseen....
Mikkelöintiä...
Nuorisotyöpäivät on vuorokauden mittainen koetos. Ihan helpolla ei pääse, sillä oman ammattialan ihmisiä tulee tavattua päivää-yötä oikein urakalla ja vaatii muutaman päivän irrottautua henkisesti tuosta tilasta.
Mikkelissä kävin lisäksi tapaamassa inarilaisia Etelä-Savossa, tärkeitä nuoria ihmisiä takavuosilta, reissun must-osio. Aivan mahdottoman mukavia ja herkistäviä tapaamisia. Kuinkas muuten kun havaitsee, että ihmiset ovat löytäneet paikkansa ja hyvin menee. Mahtavaa.
Seminaarihommat kärsivät kyllä tosipuheella 10 - 0 tappion kaikelle muulle. Jo avajaisten jälkeen ennuste olikin surkea. En tiedä kuka keksi osaksi avausta paneelikeskustelun, joka lipsahti täysin tahattoman komiikan puolelle. Salissa oli 650 nuorisotyöläistä. Jos keskimääräiseksi työhistoriaksi arvioidaan 8 vuotta, niin siellä istui 5.200 nuorisotyövuotta. Sitä taustaa vasten ajatellen sanomiselle on asetettava aikamoiset laatukriteerit. Nyt tuli totaalinen mahalasku, ihmisiä ärsytti, moni lähti kesken shown ulos. Minäkin olisin, ellen olisi ollut niin hankalassa paikassa poistua. En voi sanoa ansainneeni tyylipisteitä aikuismaisesta käytöksestä....
Lopulta avajaisiksi olisi riittänyt avauspuheenvuoro ja nuorisotyön tunnustuspalkinnon jako.
Päättäjäisissä Mikko Kuustonen oli loistava, mahtava loppunostatus...
- Skoeoe -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti