Reindeerspotting - pako Rovaniemeltä...

Olen elänyt ensimmäiset 19 vuotta Rovaniemellä. Edelleenkin tulee piipahdettua säännöllisesti, kerran pari kuukaudessa Lapin pääkaupungiksi nimetyssä entisessä kotikylässä.

Huhtikuun reissulla oli ihan pakko käydä katsomassa Reindeerspotting, dokumentti, joka on Rovaniemellä vetänyt täydet salit viikkotolkulla. Pakkoon oli monta syytä. Ivalossa sinällään on hienoa kyllä vielä ihan oikea elokuvateatteri, joka ei kuitenkaan voi ainakaan vielä vastata digitaalisen näytäntötoiminnan vaatimuksiin. Reindeerspottingin suhteen täällä ollaan siis vieropalkisten teattereiden armoilla. Kuva kiinnosti tietenkin ammatillisesti ja ei se rovaniemeläisyys mihinkään häviä, ei edes Inarissa... Joskus kultaisen 1970 -luvun alussa kuultiin huhupuheita hassiksen polttajista, mutta muutoin huumepuolella oli ainakin näennäisen rauhallista. Sittemmin on töissä tullut liiankin paljon tietoa Rovaniemen maineesta mm. Subutexin kotimaisena katuparatiisina

Poronsarvikaavan karumpi puoli

Odotukset olivat siis korkealla tietenkin. Yhtään tuttua ei Maximissa istunut, mutta outoa paikallisuutta tunsin, ainakin kuvittelin niin.

Kovin oli karu kuva rovaniemeläisen alakulttuurin arjesta. Tavallaan dokkari oli pitkäveteinen, mutta ennalta-arvattavuudessaan ja toistossaan ei jättänyt todellakaan kylmäksi. Siihen on ihan pakko ottaa joku kanta. Se pisti tehokkaasti miettimään paitsi kuvattua paikallista alakulttuuria myös sen työn pohjia, joilla pyritään pitämään uudet nuoret irti huumeista ja päihteistä ylipäänsä.

Dokumentin toteutus näkyy tottakai lopputuloksessa. Se ei kumminkaan haittaa. Jälkikäteen olen tullut ajatelleeksi, että leikkauspöydän äärellä ei ole ollut ihan helppoa. Kun huumehöyryissä oleva henkilö kuvaa muutaman vuoden huumehöyryisiä kavereitaan, syntyy helposti mahtava määrä materiaalia. Kun systemaattisuus ja teknisesti kelpo materiaali etsitään editointipöydässä, on urakka ollut varmaan melkoinen. Lopputuloksena on kuitenkin ehdottoman katsottava leffa, lähtökohdat huomioiden tulos on hieno.

Huumeita vastaan vaiko eikö...???

Reindeerspotting on tietenkin keskusteluttanut puolesta ja vastaan. Ymmärrän hyvin sen, että elokuvatarkastamo on asettanut leffalle 18 ikärajan. Nuorisotutkija Vesa Puuronen ällisteli maakuntalehti Lapin Kansassa taannoin ikärajaa. Puurosen viesti on se, että elokuva ei ihannoi ja että valtaosa nuorista on täysijärkisiä ja ymmärtää alleviivailematta elokuvan huumevastaisen viestin.

Viikko myöhemmin samassa lehdessä kirjoittava kirkon nuorisotyönohjaaja- sosionomi AMK Hanna Laiho ottaa ihan päinvastaisen kannan asiaan. Hänen mielestään elokuva on yksipuolinen ja käsittelee osin ihannoivaan sävyyn huumenuoria.

Totta on, että leffa ei puutu päähenkilönsä läheisten elämään. Totta on sekin, että siihen sisältyy Rovaniemihuumorilla höystettyä kerrontaa, lievää sovellusta samasta lajityypistä mitä Jari Tervo nerokkaasti käyttää aiempien vuosikymmenten Rovaniemi kuvauksissaan. Ei voinut mitään, on myönnettävä, että parissa kohtaa nauratti.

Silti kallistun enemmän Vesa Puurosen linjoille. Reindeerspotting puutteineenkin on selkeän huumeidenvastainen. Voisin jopa näyttää sen 15 -vuotiaille tosin tilanteessa, jossa olisi läsnä ainakin loivan alleviivauksen tilaisuus. Keskusteleminenhan siihen on mitä oivallisin tapa, kyllä nuoret tästä keskustelisivat, ihan takuulla.

Tourism Cityn osakonkurssi

Keskustelu jatkuu. Lapin Kansa nosti 27.4. etusivulle viiden palstan levyisenä otsikon: Subutex ottaa koukkuun rovaniemeläisnuoria. Nyt kuukautta myöhemmin lehti oli hakenut esille entisen käyttäjän, joka kertoo Reindeerspotting-elämän voivan edelleen liiankin hyvin Rovaniemellä.
Toisaalta viranomaislähteistä on todettu, että Lapissa ei ole tapahtunut radikaalia käytön nousua, kehitys on ollut lievästi ja tasaisesti nousevaa.

Reindeerspotting kuvaa kuitenkin rankkaa ja epätoivoista elämänmuotoa, joka on todellisuutta joillekuille nuorille aikuisille ihan tässä lähellä. En tiedä lopulta onko tärkeätä kinastella elokuvan esityksen alaikärajasta tai sisällöistä. Lopulta tärkeäksi jää se, että leffa on nostanut esille aran ja ilmeisen hyvin piilossa pysyneen asian. Keskeistä kai on kysyä miten lappilaisen matkailun ja koulutuksen lippulaivaksi itsensä nostaneen Rovaniemen sisälle on päässyt kehittymään Subutexin ja huumeiden käytön ympärille kietoutunut alakulttuuri. Keskeistä on myös oppia jotain.

On helppo yhtyä Hanna Laihon näkemykseen siitä, että kun elämässä ei ole mieltä - ei unelmia, ei opintoja, ei työtä eikä toimeentuloa- on tuohon tyhjiöön saatava edes jokin helpotus. Ja edelleen: näköalattomuus onkin kaiken ennaltaehkäisevän ja korjaavan työn suuri haaste, pullon ja pillerin/töötin tilalle pitää tarjota vaihtoehto.

Ei ole yhdentekevää millaisia alkakulttuureja Rovaniemi synnyttää. Kaupunkin on Lapin nuorten sulatusuuni, perusopetuksesta ja lukiosta muuttaa Inaristakin vuosittain paljon nuoria jatko-opintoihin Rovaniemelle. Tässä suhteessa huoli ja haasteet ovat ikävällä tavalla jakamattomat, yhteiset.

On siis syytä tietää. Käykää katsomassa Reindeerspotting, käykää, vaikka ette pitäisi siitä millaista Rovaniemi-kuvaa se viestii. Ja sitten: nähkää kaiken nuorisotyön/ennaltaehkäisevän työn merkitys. Ja vanhemmat olkoot perillä lastensa menemisistä. Iso yhteinen tavoite täällä pohjoisessa ja muilla reuna-alueilla on kasvattaa nuorten itsetunto hyvälle tasolle ennenkuin he väistämättä joutuvat vaihtamaan maisemia. Ei on oikein käytettynä mahtava sana...

miettii

Skoeoe