Lupailin toukokuussa yhteenvetoa keväästä. No eipähän ole ollut isommin innostusta kirjoitella. Kesäkuu alkoi nimittäin työpaikallani hyvin murheellisissa merkeissä ja kuukaudesta tulikin työhistoriani raskain. Jospa nyt kumminkin kokeilisi, suru on edelleen puserossa, joskin parempaa kohti mennään.
Muutostyön alla
Kevät oli kiivastahtinen, paljon kaikenlaista. Nuorisotoimiston ja viestintäpajan porukat venyivät koviin toiminnallisiin suorituksiin, jälleen kerran. Mahtava tiimi joka osaltaan.
Kevättä väritti kunnassa tehty muutostyö. Muistioita, selvityksiä ja todella runsaasti palavereita. Lähestymistapa oli työläs, joskin ainoa oikea: sanelu puuttui, sai itse pohtia, ideoida ja sanoa. Kaikkia kuultiin, hyvä niin. Mielestäni oma työ peittoaa 10 - 0 ulkopuolisen konsultin tilaustyönä tuottamat tulokset. Väitän, että omat ratkaisut luovat pitkässä juoksussa perustaa kestävämmälle toiminnalle.
Muutostyö ei tuo mukanaan nuorten osalta rakenteellisia uudistuksia. Kuten kaikilla muillakin toimialoilla nuorisotyön talous tiukentuu. Se tekee elämästä hankalamman, mutta sen kanssa voi elää.
Muutostyö toi esiin eurojen säästön ohella myös paljon myönteistä. Elokuun alussa jää eläkkeelle naapuritoimistosta kunnan pitkäaikainen kulttuurisihteeri Anita. Tätä kirjoitettaessa virka on jo täytetty ja uusi kulttuurisihteeri aloittaa 1.8. Pisteet monikulttuuriselle Inarin kunnalle ennakkoluulottomuudesta: olisiko houkuttelevampaa hetkeä olla täytämättä virkaa kuin taantuma ja väkimäärän lasku?
Ratkaisu on myös lasten ja nuorten elinolojen kannalta hyvä: ihan vähäinen ei ole se työmäärä minkä Anita käytti nuorten taidetoimintaan Inarissa. Selvä Keli toivottaa Anitalle mukavia eläkepäiviä ja odottaa innolla Mirjan tuloa sivistysosastolle.
Peruuttamattomien asioiden äärellä
Moni asia, muutostyön kysymykset, avustuspolitiikan oudot kiemurat ja sensemmoiset päätä rasittavat asiat putosivat tylysti omaan pienuuteensa kesäkuun alussa. Ystäväni ja pitkäikaisen kuntamme liikuntasihteerin elämän rastitaival päättyi äkillisesti iltarasteilla Koppelon Mustajärvellä 9.6.2009.
Shokki on lievä ilmaisu kuvaamaan ensimmäisiä tapahtuneen jälkeisiä päiviä. Tällaista ei odota tapahtuvaksi, ei ainakaan suhteellisen nuoren ja hyväkuntoisen kohdalla ja niinpä minkäälaista omaa varautumissuunnitelmaa ei päässä ole. Jälkikäteen huomaa toimineensa tyrmistyksen keskellä jotenkin vaistonvaraisesti, ratkaisut vain tulevat, tajunnanvirta ja selkäydinjatke toimivat armeliaasti.
Tapsa oli valoisa ja äärimmäisen uuttera työtoveri: elämäntapaintiaani, joka teki kun tarvittiin ja tosi paljon muuten tarvittiinkin. Työ ja harrastus olivat kokonaisuus, jossa työn ja vapaa-ajan tunnit sekoittuivat iloiseen keskinäiseen sekamelskaan. Ja jälki näkyi: kunnan liikuntatoimen kehitys oli roima ja suunnitelmina jäi elämään ja toteuttamista odottamaan lisää ideoita.
Olimme erilaisia, mutta sukulaisuusieluisuuden tunnistimme toisissamme. Samoin tunnistimme ne monet ristipaineet, joissa puolin ja toisin elettiin. Tapsaan päti se, että kun teet paljon niin lopulta sinulta myös odotetaan paljon. Isot saappaat jäävät täytettäviksi.
Tilanteessa on vain yksi valoisa puoli: tehtävä pistetään hakuun parin viikon päästä ja tullaan aikanaan täyttämään pysyvästi. Hieno asia monista syistä, mutta se on ennenkaikkea tunnustus Tapsan työlle.
Niin. Siteraan hiukan omaa tekstiäni:
" Elämäntapatyöläisyys on uhanalainen luonnonvara ja itsekkäästi ajatellen voi todeta, että jokainen lajityypin poislähtijä kaventaa oma työelämää merkittävästi. Kaiken keskellä on kuitenkin tärkeintä se, että jäljelle jää hieno mielikuva ihmisestä, ystävästä ja oman elämänsä suunnistajasta Tapsasta." (Lapin Kansa 23.6.2009)
Syksyllä monet asiat ovat toisin.
Eteenpäin on kaikesta huolimatta uskallettava katsoa. Queenin ja Freddie Mercuryn sanoin: The show must go on.
S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti