Rakas Joulupukki…
Kirjoitan Sinulle pitkästä
aikaa. Pahoittelut siitä… Joulunalus on melkoisen kiivastahtista aikaa. Silloin
kirjoitellaan rahoitushakemuksia, kokousmuistioita ja työtodistuksia,
valmistellaan tilinpäätöshommia, juostaan siellä täällä ja tehdään vaikka mitä.
Näin on vuodesta toiseen. Tällä kierroksella pääsin muuten jopa tortunpaistoon
Inarin nuorisotilan Pikku Vinttiläisten kanssa. Se oli siistiä.
Joulukuu on tosiaan kuule
semmoinen Youth Work Office paketti, että siinä tuiskeessa Santa’s Officekin
tuppaa unohtumaan.
Ethän muuten pahastu.
Luonnostelen kirjettä samalla myös Toveri Pakkasukolle, yhdenvertaisuus kuten
varmaan ymmärrät nykyään. Niin ja täällä meilläpäin tietenkin on huomioitava
valtakunnanrajan vaikutus. Sehän on paitsi EU:n ulkoraja myös raja-asemiensa
kautta portti Luoteis-Venäjälle, meille nyt ja tulevaisuudessa monella tavoin
tärkeälle alueelle. Tästä tulikin mieleeni, että jos pätkääkään on toimivaltasi
rajoissa, niin anna ruplan vahvistua pikaisesti. Minua huolestuttaa, että
kovasti hiipuneen rajankäynnin takia Ivalon S-Marketissa nähdään se, että
Pakkasukkoa ei nähdäkään venäläisten uuden vuoden aikaan. Se olisi kovin surullista.
Olen varma, että ymmärrät:
Toveri Pakkasukkohan on ainoa oikea kollegasi ja vertaistukesi. Se on vähän
sama asetelma kuin Helsingin Tommi ja minä, maan suurimpien kuntien
nuorisopomot. Meitä on harvassa. Mutta
olkoon se toinen tarina…
Minulla on tuon
ruplahomman lisäksi pari muuta juttua, semmoisia ilmiöitä jotka näkyvät
nuorisotyössä ja nuorten elämässä ihan valtakunnallisesti ja myös täällä
ylhäällä. Pakko muuten nakata tähän normimuistutus: elämää on
nurkkapaikoillakin ja erilaisissa reunoissa, kuten idässä ja pohjoisessa. Periferioissa myös seurataan sitä mitä muualla
maassa tapahtuu. Joskus on tuntunut siltä, että kehäkolmosen sisäkaarteen
Tallinnan puolella ei aina näitä juttuja oivalleta. Syytä olisi. Maan eri osien
kuplien välisen ymmärryksen pitäisi toki olla molemminpuolista tai
kaikensuuntaista. Se auttaisi monessa.
Minulla on huoli. Epäilen,
että suomalainen nuorisotyö on hiljalleen ihan itse onnistunut rakentamaan omat
kuplansa, erillistodellisuudet, joita kehiteltäessä on kiireessä koko homman
horisontti päässyt unohtumaan. Ihmisen mielikuvituksella ei ole rajoja: on
kehitelty Ohjaamoja, Kohtaamoja, NuSuVefoorumeita, tunnuslukuhankkeita,
Nupseja, Koordinaattia, Verkettä, Nuorisokanuunaa ja vaikka mitä hienoja sekä
usein lopulta valtakunnallisiksikin tarkoitettuja hankkeita ja verkostoja.
Nuorisolakikierrostakin käydään etsivä työ edellä ja muu on väljää. Seuraavaa
kehittämiskeskusta tehdään oireellisesti etsivälle työlle. Hyvä, mutta miksi?
Mistä se johtuu, että lisäarvot haetaan erityisestä? Mikä on hukkapiilossa?
Vapaus soveltaa myös
paikallisesti on toki hyvä juttu, mutta entäs jos määrittely on liiankin
löysää? Miten pienissä kunnissa osataan perustella olemassaolon oikeutus? Tai
jos retoriikka politiikkaohjelmissa on vailla todellisuuspohjaa: palveluiden
saatavuuden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kaikkialla maassa.
Toiveeni liittyy
tulevaisuuteen: toivoisin, että seuraava osaamis-/kehittämis- yms. jne. keskus
pohtisi nuorisotyötä, sen kokonaisuutta, tavoitteita, paikkaa
yhteiskunnallisessa kehyksessä, sen erilaisia toimintatapoja ja resurssointia
eri puolilla Suomea.
Toinen juttu liittyy
yleiseen ilmapiiriin. Voi olla, että SSS –miesten lietsoma säästö-,
norminpurku-, yhteiskuntasopimus -viestintä on ollut turhan synkeilevää,
keppimeininkiä. Kun julistetaan muutoksen välttämättömyyttä, mutta ei ole
oikein vaihtoehtoja eikä uskottavaa lupausta toivosta, ovat tuloksena rintamalinjat
ja syvät poterot. Pakolaishomma on tuonut tähän oikein kunnon lisävauhdit. Maa
jakaantuu henkisesti monin tavoin ja nopeasti.
Se minun Hesan kollega
Tommi kirjoitteli tähän liittyen blogissaan (taas kerran muuten näin,
suosittelen tutustumaan siihen blogiin) hienosti: ”On siis nähtävä tarve muuttua, mutta
uskottava muutoksen olevan mahdollinen. Muutosvalmiuden synnyttäminen
edellyttää oikeanlaista annostelua turmiopuhetta ja toivoa. Nyt resepti on pielessä
eikä taikina kohoa". Kollega haluaa Suomen, jossa yhteiskuntaa
uudistettaisiin empaattisesti: ”Se ei tarkoita samanmielisyyttä. Se tarkoittaa
kykyä toimia yhdessä ja arvostaa toisia. Kyky toimia yhdessä edellyttää kykyä
asettua toisen asemaan".
Tuota jos saisi
iskostettua joulunhengessä… Eikä siinä työssä tarvitse lähteä Inarista tai Pohjois-Lapista
yhtään mihinkään. Kuten varmaan hyvin tiedät, meillä on täällä omat vääntömme. Niistä
ei hyödy kukaan, tai jos hyötyy, niin se tai hän tai he eivät elä täällä ja mieti alueen parasta…
Siinäpä sitä.
Ai niin. On mulla vielä
yksi, jos Sinulla on vielä toivomuskiintiölleni tilaa: meillä olisi Inarin
nuorisotyössä pari tehtävää, jotka pitäisi vakinaistaa pikimiten… Siinä voittaisivat pitkässä juoksussa erityisesti
inarilaiset nuoret.
Ei mulla muuta.
Tai no: ajele varovasti.
Liikenteessä on muitakin poroja kuin Sinun…
Skoeoe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti