Yhtä takuuvarmasti kuin palaavat kesän ensimmäiset pääskyt palaa säännöllisesti kuntaelämään keskustelu kiristyvästä kuntataloudesta. Tuoreessa muistissa ovat sekä 1990 -luvun alun merkittävät juustohöyläilyt ja vuoden 1998 kehittämistyö sekä kevään 2009 tasapainotuskierros, jonka yhteydessä käytiin läpi koko kuntakonserni tarkalla ja tiheäpiikkisellä kammalla. Kolmen vuoden takainen kierros oli sisäsiisti: tasapainotukset tehtiin henkilöstöä kuunnellen ja kuntalähtöisesti, konsulteille ei silloin annettu tilaa.
Kymppitonni katosi nuorisotyön raamista, mutta lopputulos oli siedettävä, tappio lopulta pieni ja tuloksen kanssa on pystytty elämään erinomaisesti. Lopulta kävi niin, että vuodet 2010 - 12 ovat olleet taloudellisesti suotuisia ja ollaan jopa pystytty kehittämään palveluja Inarin nuorisotila Vintin, Ivalon skeittirokkiparkkihallin ja kaikinpuolisen varustelun ajantasaistamisen verran.
Ja hyvä niin. Tiedossa on ollut jo hyvän aikaa, ettei tämä nousukierre voi jatkua iättömiin. Nyt sitten ollaankin uusien talkoiden edessä. Taivas ei aiemmin ole pudonnut uhkakuvista huolimatta ja elämä on jatkunut lähes entisellään. Nyt on kumminkin edessä totisempi paikka. Kun etsivän nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamisjuttu ajoi kiville syksyllä 2012, nuorisotyö sai sinällään osakseen ymmärrystä ja sympatiaa, mutta ei päätöksenteossa tarvittavaa tukea. Tapauskuva ja ihmisten silloinen vaitonaisuus alkavat hiljalleen saada selityksensä.
Hallittuun menokasvuun
Julkisuudessa on jo kerrottu kuinka Inari laatii pikatahtia hallitun menokasvun ohjelmaksi nimetyn toimenpideohjelman, jolla kunta sopeutuu lähivuosien talouden haasteisiin. Monta asiaa taustalla: verotulot laskevat, työikäinen väestö muuttaa, väki vähenee ja ikääntyy... Epävarmuutta luo myös valtion budjettiin odotettavissa olevat kehysleikkaukset, joista valtionosuusjärjestelmän muuttuminen luo erityistä epätietoisuutta.
Ennakointi on viisautta, sieltä ohjelmatyö hakee oikeutuksensa. Sekin on hyväksyttävä, että kaikki palvelutuotanto, nuorisotyö myös, pistetään säännöllisesti tarkasteluun. Menokasvuohjelman laadinnan perusreseptit ovat tuttuja vanhastaan: lisää tuloja, vähemmän menoja, eläkeratkaisut läpikäydään, ketään ei irtisanota... Mitä se kaikki käytännössä on, selviää seuraavan noin kahden kuukauden aikana. Kaikki osallistuvat, se on selvää.
Nuorisotyön näkökulmasta erityishaaste liittyy tuloihin. Nuorisotyössä pyörähtää bruttona rapiat 600.000 euroa (sis. alv eikun nuorten työpaja + työllistämiseurot). Erilaisten tulojen osuus kokonaisuudesta oli vuonna 2012 yhteensä 207.000 € eli yli kolmannes. Tämän osuuden nostaminen tuntuu hengästyttävän hankalalta, ei kumminkaan mahdottomalta, mutta ei kylläkään isommin houkuttele jatkaa loputonta projekti-/hankekierrettä... Palvelumaksuja toki voidaan myös korottaa, mutta niillä ei herran huoneita rakennella. Pahimmillaan ne leikkaavat osallistumista ja se ei ole hyvä juttu se.
Taloudessa kiertää paljon euroja, joihin on lähes mahdotonta vaikuttaa omalla työllä. Näitä ovat mm. taloushallinnon ja erityisesti toimitilojen kustannukset. Jatkovuosien palvelutuotannon kannalta erityisen tärkeä on kuitenkin kysymys määräaikaisten palkkaamisesta. Millä perusteilla määräaikaisia voidaan jatkossa ottaa? Käytännössä puhutaan mm. siitä, voidaanko etsivää työtä jatkaa ja miten toimitaan mahdollisissa sijaisuuksissa. Nuorisotyön ongelma on se, että mikäli sitä halutaan tehdä, on se suhteellisen työvoimavaltaista. Työpaja ei pyöri ajatuksen voimalla.
Haasteita ja kysymyksiä siis riittää. Jotenkin edelliskertojen kokemuksen pohjalta uskon kumminkin, että nytkin selvitään isommitta kolhuitta.
Inarin ja Kemin irtiotto
Arvatkaapa mikä yhdistää Kemin kaupunkia ja Inarin kuntaa?
Kuntakenttä erityisesti idässä ja pohjoisessa odottelee levottomana valtionosuusuudistusta. Tiedossa on se, että perusteet muuttuvat. Järjestelmään on sisältynyt merkittävää, pohjoista ymmärtävää ns. positiivista diskriminaatiota. Syrjäisyys, harva asutus sekä saamelaisuus ovat olleet voimissaan. Tiedot kertovat, että painopisteitä ollaan muuttamassa, kriteereihin nousevat mm. maahanmuuttajien määrä sekä työpaikkaomavaraisuus. Suunta taitaa olla selvä: painopiste tässäkin asiassa siirtyy reunoilta keskuksiin. Ihan johdonmukaista keskittämistä kuten kaikki muukin.
Kun valtion tuki muodostaa parhaimmillaan reippaasti yli puolet kuntatuloista ei ole mikään ihme, että vaikkapa Ranua tai Utsjoki vastustavat kuntaliitoksia ankarasti. Niin tekee Lapin kunnista valtaosa. Syitä toki on muitakin kuin raha. On puhuttu Saamen kunnasta, joka muodostettaisiin Suomen saamelaisalueesta eli Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnista sekä Sodankylän kunnan pohjoisosan Lapin paliskunnan alueesta (Vuotso - Purnumukka - Tankavaara). Kyllä siinä olisikin kunnalla hillitön koko. Ihan aiheellisesti väki suhtautuu asiaan epäillen. Jättikunta vaatisikin ihan uutta kunta-ajatusta myös asukkailtaan. Myös lähidemokratia menisi ihan uuteen tarkasteluun.
Mutta mutta. Lopulta voi olla niin, että valtio virtaviivaistaessaan omia palveluita ja työpaikkoja pois alueilta, lykätessään kuntiin lisää tehtäviä ja muuttaessaan valtiosuusjärjestelmän perusteita, ei jätä pikkukunnille mahdollisuuksia. Sanotaan, että pakoteta ei, mutta käytännössä tilanne ajetaan kuntaliitosten suuntaan. Asukasluvultaan pieni ei voi siinä maailmanjärjestyksessä olla kaunista.
Ehkäpä tässä syy siihen miksi Inarissa on päädytty siihen mihin on päädytty. Inari ja Kemi ovat Lapin ainoat kunnat, jotka suhtautuvat kuntajakoselvityksiin myönteisesti. Inari on jopa liputellut tuon ns. Saamenkunnan muodostamisen puolesta, eräin varauksin mutta kuitenkin...
Nähtäväksi jää, elämme (jälleen kerran) kiintoisaa kevättä... Puhetta tulee olemaan ilma sakeana.
Pohtii
Skoeoe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti