sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Nuorten työpajan syvin olemus- työtä vai puuhailua?











Reissua on riittänyt. Hanasaarimatkan jälkeen tulin piipahtaneeksi Murmanskissa. Syynä oli Lapin sekä sikäläisen aluehallinnon Nuorisokomitean välisen nuorisovaihdon 20 -vuotisjuhla-seminaari. Olen ollut alusta alkaen osa tuota toimintaa, joten eipä ollut vaihtoehtoja.

Hieno reissu. Lapin huippumahtavassa ryhmässä oli nuoria ja nuorisotyöläisiä Torniosta, Rovaniemeltä, Ranualta sekä Inarista ja delegaation itseoikeutettuna johtajana toimi Lapin Ely-keskuksen sivistystoimentarkastaja Seija.

Venäjä ei pettänyt, vaan oli jälleen oma ihastuttava ja ristiriitainen itsensä. Isäntien ystävällisyys hurmaa joka kerta. Jatkuva reissaaminen on synnyttänyt myös uusia tuttavuuksia, joita hoidellaan virallisen ohjelman ohessa ja osin kustannuksellakin. Yhdessä tekeminen tarkoittaa sitä, että jokainen mahdollisuus käytetään. Luottamus syntyy siitä, että oppii tuntemaan ja lopulta ihmissuhteet ratkaisevat. Uhrin osaan jää tosin muutama tunti seminaariohjelmaa, mutta kaikella on hintansa.

No, näissä "oheis"merkeissä pääsin tutustumaan kiintoisaan ja kunnianhimoiseen Youth House -hankkeeseen, jonka vetäjä Zhenja tuli tutuksi takavuosina nuorisokomitean kv-sihteerinä. Hän ja Youth House ovat muuten jatkossa kumppaneina vuosille 2012 - 14 suunnitteilla olevassa Murmanskia, Inaria, Torniota sekä Norjan Altaa ja Ruotsin Haaparantaa koskevassa nuorisovaihtohankkeessa.

Murmanskin tunnelmiin aion palata myöhemmin Nuorisotyö -lehdessä. Molemmat ulottuvuudet saavat huomiota. Näin on sovittu, joten syksyllä sitten.

Työhallinnon uusi tulkinta: voiko nuorten työpaja työllistää nuoria

Venäjän reissun alkutahdit olivat kohdallani kiukun sävyttämät. Syy löytyi lähtöpäivän aamuna sähköpostista.

Pohjois-Lapin työvoimatoimiston Ivalon sivupiste (!) ilmoitti, että emme saa viestintäpajalle eräälle nuorelle neljän kuukauden mittaisen työharjoittelun jatkeeksi kuukauden tukityöjaksoa. Näin on voitu menetellä aiemmin ja työharjoittelua sekä enimmillään kuuden kuukauden palkkatukijaksoa toisiinsa sovittamalla on voitu luoda nuoren elämäntilanne huomiovia ja satunnaisen joutenolon mahdollisimman lyhyenä pitäviä kokonaisuuksia.

Järjestely on palvellut pajatoiminnan ylläpitoa ja kehittämistä, mutta ennenkaikkea nuorta, joka on päässyt tutustumaan työelämän pelinsääntöihin sekä saanut myös työmarkkinatukea parempaa taloudellista etua. Ensisijaisena kohderyhmänä meillä ovat olleet 17 - 22 vuotiaat nuoret, joilla useinmiten on puuttunut ammatillinen koulutus ja monesti myös jatkokoulutus-paikka. Pajajakson tulostavoitteena on ollut hommien hoitaminen pajalla, mutta myös se, että nuori tietää mitä sitten tapahtuu kun pajahommat loppuvat. Inarin viestintäpajan tapauksessa se seuraava juttu on pääosin ollut juuri opiskelu. Olemme muuten käytännössä voineet ottaa sisään kaikki nuoret, jotka ovat halunneet.

Nyt puhaltavat uudet tuulet. Pyytämättä ja yllättäen meille ilmoitettiin, että uuden linjauksen mukaan tukityöpaikkoja ei saa alle 25-vuotiaille ammatillista koulutusta vailla oleville nuorille. Siis heille, joille Inarin viestintäpaja on ensisijaisesti tarkoitettu.

Juhlapuheiden ja reaalimaailman hilpeä ristiriita

Verenpaine hyppäsi välittömästi vaarallisille alueille. Linjaus on mielestäni käsittämätön. Kuinka paljon eri yhteyksissä onkaan korostettu joustavuutta, yksilöllisiä ratkaisuja sekä nuoren kuulemista. Omituista fiilistä korosti vielä se, että Hanasaaren taannoisen työllistämisseminaarin puheet olivat ihan tuoreessa muistissa.

Venäjältä paluun jälkeen selvisi, että kyse on uusista suosituksista. Paikallistoimiston kannanotot eivät paljoa jouston suuntaan lupaile, vaan näköpiirissä siintää uuden suosituksen kategorisen linjakas soveltaminen.

Jos on näin, niin tulossa on isoja ongelmia, mediapajan pyörittäminen ei ole ihan pikku juttu. Myös nuori tarvitsee porkkanoita. Työsuhde on toiminut hyvänä sellaisena. Synkein visio on se, että uusi linjaus tappaa pajatoiminnan nuorten toimintana. Vähimmilläänkin se estää toiminnan kehittämisen.

Linjaus herättää muutoinkin liudan kysymyksiä. Suorastaan typerältä tuntuu kysyä, että miksi nuorten työpaja ei voi työllistää nuoria. Oudolta tuntuu sekin, että pitää epäillä olemmeko me pajoinemme samalla puolella työviranomaisten kanssa. Kyllä meidän toimintatapamme pitäisi olla tiedossa, ainakin Ivalossa. Toimisto itsessään on Sodankylässä, joten en tiedä. Olemme luulleet, että työpajamme on paikallinen voimavara... Näinköhän lopulta on.

Olemme kumminkin pyrkineet tavoitteellisesti luomaan nuoret huomioivan järjestelmän, jota on kehitetty nuorisotyölain hengessä ja sen kirjauksia noudattaen

Mitä sitten tapahtuu?

Niin. Ei kai tätä oikein voi tähän jättää vaan tämä pitää katsoa loppuun.

Tässä mitataan myös sitä mikä vaikutus nuorisotyölailla ja sen perusteluilla on lopulta kun tiukka paikka tulee. Testiin joutuu myös nuorisolain muutoksiin kirjattu toive monialaisesta asian käsittelystä. Testiin joutuu myös se mikä on oikeaa nuorten sosiaalista vahvistamista tai sitä vanhakantaisemman ilmaisuin mukaista syrjäytymisen ehkäisyä.

Pääosin asia tietysti setvitään Inarissa. Katse kohdistuu kuitenkin kovasti myös muualle. Pajaideologian lanseeraajina sekä rahoittajina on kunnostautunut kaksi tahoa, joiden toivoisi nyt ottavan selkeän edunvalvojan roolin. Toinen tahoista on opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö. Toinen löytyy lähempää: Ely-keskuksen nuorisotoimi työskentelee Rovaniemellä. Laaja-alaisen käsittelyn voisi olettaa olevan aiempaa huomattavasti mutkattomampaa kun koko Lapin nuorisotyön hoito tapahtuu samassa keskuksessa, mistä hoidellaan myös työllistämiseen liittyviä asioita.

Asia on tärkeä ja sen sivuuttaminen keskusteluitta olisi virhe. Toinen juttu sitten on se, että jos linja pitää kaikesta keskustelusta huolimatta. Silloin kyllä saa kysenalaistaa ja paljon. Nuorisolaillekin löytyy uusi käyttö kesäloman rantasaunaa lämmitettäessä...

Skoeoe

Ei kommentteja: