Lyijykynät, digi ja historian dilemmat

Pääsi käymään niin, että nyt alkoi näillä tietämin viimeinen kalenterivuosi ammatillisessa nuorisotyössä ainakin työelämämielessä.  En ole koskaan kuluneen 37 vuoden aikana aiemmin ajatellut olevani vanha näihin hommiin. En edes silloin, noin 10 vuotta sitten, kun mahtavan aktiivit ja määrätietoisen kiukkuiset nuoret NuVaneidit ajaessaan Inariin koulukuraattoria olivat sitä mieltä, että kuraattorin ja psykologin pitää olla aina nuoria nuorten asioita käsitellessään. Ei auttanut puhe vaatimuksen kohtuuttomuudesta: vanha ei kuulemma ”ymmärrä riittävästi nykynuoria ja heidän ongelmiaan…”.

Se oli tosi hieno keskustelun ja tinkaamisen paikka, aina tulen muistamaan lämmöllä Jenniä, Anua, Reettaa ja kumppaneita. Enkä tosiaan tuntenut itseäni ikälopuksi, en silloin enkä sittemmin.

Kunnes tuli lokakuu 2017. Nuorisotyölehden lopettamisprosessin tyylikkyydestä ja lehden jatkosta on kirjoiteltu ihan tarpeeksi, joten se siitä. Niitä voi kerrata vaikkapa Nuorisotyön puolesta -blogista.   

Vähemmälle huomiolle ainakin itsellä on jäänyt prosessiin väistämättä liittynyt sukupolviulottuvuus. Se kiteytyy ehkä parhaiten niissä kommenteissa, joita kantautui välikäsien kautta Allianssin nuorelta päätöksentekokoneistolta: ”Tämä nyt on tällaista lyijykynäsukupolven kapinaa digiaikaa vastaan”.

Lehdestä käytyyn keskusteluun, niiltä osin kuin se oli keskustelua eikä jankuttamista, sisältyy lopputulemasta huolimatta paljon hyvää. Se kulki pääosin nuorisotyön ja koko nuorisotoimialan kovissa ytimissä. Paradoksi itsessään: kummallinen prosessi nostatti esille pitkästä aikaa oikein raikkaan ja railakkaan keskustelun nuorisotoimialasta ja sen eri toimijoiden rooleista sen sisällä sekä toimialan omimmista arvoista.

Nuorisotyölehti vietti 70 -vuotisjuhliaan lokakuussa 2016. Tässä mielessä lopetus oli historiattomuuden riemuvoitto.  Se oli sitä paitsi lehden itsensä vuoksi myös muutoin. Ansioitunut nuorisotutkija Tommi Hoikkala on käsitellyt asiaa Nuorisotyön puolesta blogissa:

”Kuulun niihin, joita tuo päätös on tyrmistyttänyt. Tämä siksi että nuorisoalan rihmasto menettää yhden keskeisimmästä solmustaan ja paikastaan. Se on ollut journalistinen paikka, jossa eri kenttien kokonaisuutta on luotu. Se on tapahtunut rakentamalla yhteistä tietoisuutta, mikä on luonut symboliavaruutta ja kittiä. Se on tunnistanut eri kenttien prosesseja sekä antanut niille sanoja sekä nimennyt toimijoita, naamoja. Se on luonut parhaimmillaan yhteistä tunnistettavuutta ilman pakkoyhtenäisyyttä.

Tapahtunut tarkoittaa myös sitä, että määrätyssä historiallisessa tilanteessa luotu malli – alkuperäinen Allianssi – toimi 25 vuotta. Nykytodellisuudessa malli on irronnut kontekstistaan, perustamisaikojen lojaliteetit ja sopimuksellisuudet ovat hajonneet ja yhteisyys on kadonnut. Allianssi ehkä oli alun perinkin epäpyhä?”

Näkäharhoja(ko?)

Allianssin hallitus erehtyi lehteä koskevissa riskiarvioissaan lokakuussa aika pahasti. Se tunnisti nopeaan lehden lopettamiseen liittyvän uhan kohtalaisesta mainehaitasta, mutta piti tunnekuohua verraten nopeasti ohimenevänä ja siten ainakin omassa tulkinnassani järjestölle ja toimialalle merkityksettömänä.

Olin useiden lyijykynäläisten ohella ihan varma siitä, että niin ei käy. Tiesimme, että yksipuolinen ja vuorovaikutukseton lopetuspäätös aiheuttaa keskustelun, joka nostaa suomalaisen nuorisotyön historian havinoista, ei kauempaa kuin 1990 -luvun alusta, esiin muitakin kuin lehteä koskevia kysymyksiä.

Allianssi vietti 25 -vuotisjuhliaan marraskuussa 2017. Juhlapäivänsä kunniaksi se löi pisteen julkaisemalleen lehdelle ja teki samalla koko lehtiprosessin uskomattomimman teon: omaa itsenäisyyttään tai/ja itsepäisyyttään korostaen se jätti käsittelemättä juhla- ja vuosikokoukselle lähetetyn kaupunkimaisen nuorisotyön verkoston Nuorisokanuunan esityksen yhteisistä lehteä koskevista jatkokeskusteluista.

Koko toimialan yhdistäjäksi itse itsensä julistaneen Allianssin sekä kuntien nuorisotyön välinen suhde on alusta alkaen ollut, somekieltä käyttäen, vaikeasti selitettävissä oleva. Yhteiselo on ollut rauhallista, mutta asetelma kolmesta eri järjestöstä muovatun Allianssin sekä erityisesti kuntien kesken varsin hauras. Syvemmän yhteistyön johtoajatus on ollut pitkään kateissa ja ilmassa on leijunut runsaasti vastaamattomia kysymyksiä.

Asetelma on onnistuttu kumminkin pitämään niin sanotusti kasassa koko kuluneen neljännesvuosisadan ajan. Lehteä on tilattu, Allianssiristeilyille ja nuorisotyöpäiville on osallistuttu, jos rahaa on ollut ja on kuuluttu kriisivalmiusverkostoon ja joka vuosi järjestön luottarilistoilta on löytynyt jokunen kuntaedustaja. Siinäpä se on kokonaisuus tiivistetysti ainakin näin reunakunnan näkökulmasta.

Nopeiden muutosten paradoksit

Olen nähnyt työurani aikana muutaman kerran sen, kuinka joku toimielin tai yksittäinen viran-/toimenhaltija tullessaan niin sanotusti taloon, aloittaa ajanlaskun omasta taloontulohetkestään. Muutoksia käynnistetään sellaisella vauhdilla, että siinä on mahdotonta käydä sen syvempiä keskusteluja ja pohtia merkityksiä tai taustoja, tuloksia halutaan nykytyyliin vauhdilla.  Mikäpä se siinä, tyylinsä kullakin. Riskialtista ajattelu kumminkin on, ja hyvin historiatonta.

Ehdin olla kuusi vuotta Allianssin luottamushenkilönä ja kuulin sinä aikana useita luentoja ja innostuneita katsauksia niihin asioihin, mistä Allianssin strategiset ajatukset nousevat. Vieläkään en käsitä, miten tapahtunut palvelee niitä, vaan sepä ei ole minun ongelma, se on Allianssin ongelma. Historiasta on tullut uudella tavalla osa UusAllianssin elämää. Se joutuu nyt lunastamaan uskottavuutensa ja luottamuksen uudestaan.

On kiintoisaa nähdä mihin nyt syntynyt asetelma lopulta johtaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö teki ennen joulua päätökset nuorisoalan Osaamiskeskuksista.  Nuorisotyön kehittämiseen syntyi kiintoisa Oske-kolmikko: Nuorisotutkimusseura, Nuorisokanuuna ja Suomen Partiolaiset.

Minäpä luulen, että Kanuunassa ollaan tyytyväisiä. Mitä muuta luulen: odotan, että Kanuuna päätyy ottamaan askeleita siihen suuntaan, että se on muutakin kuin kaupunkimaisen nuorisotyön verkosto. Siitä tulee vielä kunnallisen nuorisotyön edunvalvoja ja yhdistäjä. Ja hyvä niin…

Miten muuten meidät nuoria keskuksiin luovuttavat kunnat huomioitaisiin? Meidät, joita on lukumääräisesti paljon ja joiden yhdistyminen omaksi verkostokseen muutoin on erinomaisen vaativaa. Monta vuotta asiaa mietittyäni olen taipunut: se on käytännössä mahdoton tehtävä. Jäljelle jää… Tiedän, moni nuorisotyön maantieteellisillä reunoilla ei pidä tästä, mutta jäljelle jää: luottamus Nuorisokanuunaan.

Uskooko joku tosissaan, että kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella toimiva ja kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella toimivia järjestöjä yhdistävä keskusjärjestö sen tekisi. Minä en usko.

Toinen paradoksi. Hinta saattoi olla kova, mutta uskon Nuorisotyölehdestä käydyn keskustelun tuuppaavan osaltaan Kanuunan kehitystä edellä kuvattuun suuntaan.

Arjen radikalismi ja ikäkysymykset

Osallistuin lokakuussa 2016 Nuorisotyölehden 70 -vuotisjuhlakemuihin Ostrobotnialla. Silloinen Allianssin johto oli hyvinkin Nuorisotyölehti -myönteinen puheissaan, joissa hehkuteltiin jo tulevia 100 -vuotisjuhlia. Puheenjohtaja Eero Rämö oli sitä mieltä, että nopeassa digijulkaisemisen maailmassa Nuorisotyön kaltainen, tinkimättömän journalistinen ja juttujensa taustat tarkistava lehti on itse asiassa melko radikaali väline.

Sitä radikaalisuutta historian siivet jaksoivat kannatella vuoden.  Nuorisotyön puolesta blogissa Eero Rämö kirjoitti 9.11.2017 tekstissään Vaikuttavaa sisältöä aiempaa laajemmalle yleisölle – syyt Nuorisotyölehden lakkauttamiseen:

”Koko päätösprosessin läpi keskeisin tavoite on ollut Allianssin viestinnän kehittäminen nykyisestä, palvelemaan paremmin koko nuorisotoimialaa. Uskon, että moni Nuorisotyö-lehden lukija jakaa käsityksen siitä, että lehden sisällöt ovat erinomaisia. Tämän laadukkaan sisällön tuominen entistä laajemman lukijakunnan saataville ei voi heikentää nuorisotyön professiota ja nuorisotyön arvostusta.

Keskeinen kysymys hallituksessa liittyi siihen, voitaisiinko ylläpitää lehteä ja samalla kehittää uudenlainen viestintäkonsepti digitaaliselle alustalle. Hallituksessa esitetyn perusteella oli selvää, että tämä ei ole nykyresurssein mahdollista. Nykymuotoisen painetun lehden ylläpitäminen ja uuden konseptin rakentaminen samanaikaisesti näyttäytyi mahdottomana yhtälönä”.

Mutta palataan blogin alkuun. Kyllä: sen myönnytyksen teen, että tunnustan ja tunnistan olevani vanha työntekijä.  Mutta, että olisin vanha nuorisotyöntekijäksi. Ei vetele.

Työt loppuu ajallaan, mutta se ei ole hetki, jolloin ensin partiossa ja sittemmin työelämässä Inarissa yhteensä noin 50 vuoden ajan omaa elämäänsä viettänyt sielunmaisema muuttuisi radikaalisti. 

Nuorisotyöntekijyys itsessään säilyy kyllä ihan takuuvarmasti.

Ja se radikaalius. Mitä se sitten lopulta onkaan toimialan näkökulmasta, oikea radikaalius. Sitäpä sopii meidän itse kunkin pohtia tykönämme…

Näissä mietteissä toivon omasta ja Kahlaamoni puolesta kaikille radikaalia nuorisotoimialan vuotta 2018.

Skoeoe

JK I.

Tämä oli minun viimeinen kannanotto Nuorisotyölehden lopettamiseen liittyen. 

Mikko Perkoila on tehnyt mainion biisin, jossa sotilaallista läsnäoloa käsittelevä kertosäe kuuluu: Ja tyhjiö täyttyy oojee, tyhjiö täyttyy...

Jään mielenkiinnolla odottelemaan miten Nuorisotyölehden jättämä tyhjiö täyttyy… 

JK II

Eipä ollut turha tappelu mikä lehteen liittyen käytiin.

Se tyhjiö täyttyykin nimittäin Nuorisotyölehdellä. Pientä värettä oli ilmassa jo silloin, kun tuon yhteenvedon tein. Nyt on selvää, että vahva järjestö Nuorisoseurat ry. ottaa Allianssin paikan kustantajana ja julkaisee kolme lehteä vuonna 2018. Moni entinen toimitusneuvoston aktivisti jatkaa tehtävässään ja ainakin Nuorisokanuuna hyppää kyytiin.

Ei pitäisi kyllä ikinä sanoa, että ei ikinä tai viimeinen. 

Minua kiinnostaa siirtymä, kirjoittaminen ja myös se miten alkaneen vuoden aikana löydetään nuotit sille, että perinne jatkuu 2019 -.

Siksi olen vielä mukana ainakin jossain määrin.   

Enkä muuta oheista päivitystä yhtään. Miten minusta tuntuu, että Nuorisotyöhön liittynyt prosessi palauttaa 1990 -luvun asetelmat kotimaiseen nuorisotyöhön. Nähtäväksi jää... 

 

Neljä suurta pientä kysymystä

Taisinpa luvata jatko-osan ja vieläpä myönteisiä asioita luotaavan tuohon edelliseen päivitykseen liittyen. Eikä se ole vaikeaa ollenkaan, marraskuun alku on tarjoillut paljon myönteistäkin…

Sijalla 1:

Inarin uuden NuVan toimikausi käyntiin

Meillä on mainio perinne, joka toistuu joka toinen syksy. Nuorisovaltuuston toimikausi päättyy, valitaan uudet ja kun NuVa on asetettu, se vetäytyy vuorokaudeksi Riutulaan Nuorisokeskus Vasatokkaan peruskouluttautumaan, ryhmäytymään ja järjestäytymään.

Joka vaalikierroksella jännittää ennen kaikkea se kuinka nuoria kiinnostaa pistää itsensä likoon ja ehdolle kotikuntansa nuorten edustajistoon. Niin nytkin, kun jostain syystä ehdokasmäärä jäi varsin pieneksi.

Mutta ihan kelpo porukan kunnanhallitus tuli asettaneeksi kokouksessaan 23.10.  Joka kerta lähes koko uusi poppoo on päässyt virittäytymään tuleviin tunnelmiin. Näin oli nytkin. Uuden koulutus on ollut myös toimikautensa päättäneen NuVan tilinpäätös ja niinpä väistyvä puheenjohtaja, tällä kertaa Eemeli, on lupautunut mentoroimaan siirtymisessä. Hyväksi havaittu keino. NuVa uudisti kasvonsa melko perusteellisesti, 15 joukosta löytyy viisi entistä jäsentä.

Ensimmäisen kokouksen haasteena on lukuisia valintoja. Niistä selvittiin kuten ennenkin: lähes jokaisesta paikasta äänestää rytkäytettiin reippaasti. Se ei tunnelmaa pilannut, päinvastoin. Oli ihan siistiä kuunnella kuinka puheenjohtajistoon ehdolla olleet perustelivat sitä miksi, juuri minä…

Näyttää tosi lupaavalta. Korvienväliin mahtui hiukka haikeita fiiliksiä: taisi olla mun viimeinen lajityypissään tämä kierros. Ilmapiiri oli niin hyvä, että jonkun on hyvä jatkaa sitten kun…  

Sijalla 2:

Nuorisotyö(lehde)n puolesta

Kesällä 2015 käynnistyi yksittäisten nuorisotyöntekijöiden ja nuorisotyön parissa työskentelevien huolesta nuorisoalan näkymättömyyteen hallitusohjelman julkaisun jälkeisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa Nuorisotyön puolesta niminen liike ja blogi.

Blogi on elänyt varsin hiljaista elämää noin vuoden ajan, kunnes Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin hallituksen päätös Nuorisotyö -lehden äkillisestä lopettamisesta ilman minkäänlaista laajempaa keskustelua herätti salamanopeasti blogin horroksestaan.

Päätös otettiin kentällä tyrmistyneesti vastaan ja sosiaalisen median syövereissä on käyty kolmen viikon ajan kiivasta keskustelua ensisijaisesti lehden puolesta. Blogi on tarjonnut hyvän alustan mielipiteen-vaihdolle.

Eipä tainnut Allianssin hallitus tajuta millaisen keskustelun se päätöksellään sai aikaan. Luulen, että siellä arveltiin keskustelun menevän nopeasti ohi, vaan niin ei ole käynyt. Kävi lehden kanssa miten tahansa, niin ounastelen sitä, että keskustelu elää omaa elämäänsä vielä pitkään.  Se taitaa nostaa esille kotimaisen nuorisotyön vaiettuja kipukohtia ja kysyä sitä kuka oikein on nuorisotoimialan ääni sekä etujen valvoja Suomessa ja mihin mandaattiin nuo tärkeät asiat mahtavatkaan perustua.

Vaikka toimialalle monella tapaa välttämätön julkaisu on vaakalaudalla, niin siitä huolimatta kakkossijalle myönteisessä mielessä, nousee se keskustelu minkä tilanne on herättänyt. Onkin ollut melko seesteistä…  

Sijalla 3:

Ehkäisevän päihdeviikon tapahtumat Inarissa

Meillä Inarissa on pantu painoa marraskuun alun ehkäisevän päihdeviikon tapahtumiin ja niiden näkyvyyteen. Homman keskiössä on ollut mainio moniyhteisöllinen Selvä Peli verkosto.

Viikko meni.  Päihdeasiat puhuttavat ja niihin liittyvien ilmiöiden ja teematapahtumien on jostain selittämättömästä syystä helppo saada mediajulkisuutta.

Muutamassa tapahtumassa tuli piipahdettua. Ivalon yläasteen vanhempainillassa vedettiin kunnan päihdetyöntekijä Anun kanssa nuorten hyvinvointiin liittyvää paneelikeskustelua. Oikeastaan aika mahtavaa. Vilkasta ajatustenvaihtoa. Melkein kävi niin, että päihteistä ei puhuttu mitään; enemmän puhutti ruutuaika, pelaaminen, mobiililaitteiden käyttö ja semmoiset asiat. En ole hämmästynyt. Nuorten päihteiden käyttö on edennyt jo vuosia parempaan suuntaan. Yhtenä selityksenä on tarjottu sitä, että on muuta tekemistä. Kuten nyt vaikkapa digitaalista pelaamista ja viestintää.

Radio Inarilla on jälleen oma teemalähetys. Työryhmämme jakoi nyt kolmannen kerran putkeen Selvä Peli –kunniakirjan suorassa radiolähetyksessä. Huomionosoituksen kohteena tänä vuonna oli Inarinjärven Jouset. Jousiampujat olivat peräti seitsemän hengen delegaatiolla vastaanottamassa kunniakirjaa.

Kyllä tällaisilla huomioimisilla on merkityksensä. Se oli helppo havaita. Niin tyytyväistä porukkaa oli kakkukahvittelemassa studiosta selvittyään.   

Sijalla 4:

Rovaniemen Poppari

Rovaniemeltä kantautui tiedotusvälineiden kautta mukavia uutisia. Siellähän on käynyt kuten monessa muussakin kaupungissa niin, että tehdään iso julkinen tila, johon toivotaan mahdollisimman runsaasti kävijöitä. Kohta osoittautuu kuitenkin, että Orwellin Eläinten vallankumouksesta tuttuun tyyliin toiset ovatkin toivotumpia kuin kävijöitä kuin toiset.

Kaupungin keskustan kauppakeskus Revontulessa hengailevat nuoret ovat näkyneet paitsi keskuksessa itsessään myös tiedotusvälineissä sekä somekeskusteluissa. Ja tietenkin häiriötekijänä.

Kauppakeskus yhteistyössä Rovaniemen nuorisopalveluiden kanssa käynnisti taannoin pop up nuorisotilan Revontulessa. Perinteikkään Korkalovaaran nuorisotilan Hillan rempan myötä siitä tuli pitempi kokeilu, kun Hillan työntekijöille etsittiin muita hommia.

Ja kuten helposti käy: tila otettiin hyvin vastaan ja tuli vakinaistamistarve. Asiaa on väännetty muutama kuukausi ja marraskuun alussa kaupungin hallitus päätti, että toiminta vakinaistetaan ja resurssitarve huomioidaan vuoden 2018 talousarviossa.

Hyvä Rovaniemi, se on satsaus, joka maksaa itsensä takaisin. Täytyypä huomioida näillä tietämin viimeisen (toivottavasti ei kumminkaan) Nuorisotyölehden uutistarjonnassa…

Skoeoe

Neljä pientä suurta kysymystä…

Jatketaan nyt sitten tätä kirjoittelua, kun on taas päästy alkuun. Työviikko ja työhön liittyvä tiedotusviikko pitivät sisällään monenmoista. Minäpä teen tässä nyt neljä nostoa, eli ääni sinne mikä heilautti tavalla tai toisella.  Tämä lista ei sitten ole muuten erityisen myönteinen, mutta semmoisenkin teen, kunhan löydän neljä mukavaa uutista tai vastaavaa. Sitten myöhemmin.

                                                                                                                                                   

Mutta nyt kysytään, että miksi?

Sijalla yksi:

Jokelan koulusurmien muisto

Jokelan traagisista tapahtumista tuli kuluneeksi 10 vuotta. Silloisessa kouluampumistapauksessa menehtyi yhdeksän ihmistä.

Viikolla tiedotusvälineet tekivät yhteenvetoa siitä mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Edistytty on: aselakia on tiukennettu ja kriisivalmius on noussut. Hyvä näin, tietysti.

Vaan kaikkea ei ole tehty. Sekä Jokelan että sittemmin Kauhajoen hirmuisten tapahtumien yhteydessä on puhuttu syrjäytymisestä sekä nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisesta, siitä että kynnyksen pitää olla matala ja palveluun päästä nopeasti.

Seuranta on tyly. Jälkimmäisen tarve on noussut, mutta tähän tärkeään ennaltaehkäisyyn ei ole panostettu tarpeeksi. Asia odottelee edelleen hoitamista.

Viikon nostoksi päätyy ylivoimaisesti suomalaisen yhteiskunnan lyhytnäköisyys ja haluttomuus toimia ajoissa.

Sijalla kaksi:

Allianssin hallituksen avoimuus

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi lakkautti muutamassa viikossa 71 vuotiaan Nuorisotyölehden. Olen bloggaillut tästä asiasta kaksi edellistä Selvä Keli -päivitystä. joten se tapahtuneesta. Lukekaa ne edelliset, jos haluatte tietää…

Huomio on kuitenkin nyttemmin kiinnittynyt siihen, miten avoimuutta ja yhdenvertaisuutta arvoinaan korostava järjestö on tiedottanut päätöksestään.

Aika hämmentävää, mutta Nuorisotyön lopetus ei ole ollenkaan uutinen järjestön viestinnässä. Allianssin jäsenjärjestöille mennyt Allianssi Express sähköpostikirje ei tapahtunutta tuntenut eivätkä myöskään kaikille tarkoitetut Allianssin nettisivut tiedä siitä yhtään mitään.

Kun surffailee järjestön nettisivuilla riittävän kauan törmää hallituksen 23.10.2017 pöytäkirjaan. Siellä on asiaa koskeva maininta asiakohdassa Nuorisotyölehden päätoimittajan haku. Tässäpä karu loppuhuipennus:

Päätös:

Päätettiin yksimielisesti lopettaa Nuorisotyö-lehden julkaiseminen vuoden 2018

alusta lukien…

Yli 70 vuoden jatkumossa tämä asia ei ole uutinen.

Sijalle kaksi nousee kirkkaasti avoimella tiedottamisellaan Allianssin nykyinen hallitus…

Sijalla kolme:

Nuva ry.

Viikolla Nuorisovaltuustojen Liitto lähetti postia maan nuorisotoimenjohtajille. Se ehdottaa kuntalain perusteella ja yhdenvertaisuuteen vedoten, että kunnat maksaisivat nuorisovaltuutettujensa Nuva ry:n jäsenmaksut.

Nuva ry ei ole nimensä mukainen nuorisovaltuustojen edustajisto, vaikka se semmoisena esiintyykin. Se on yksittäisten nuorten ihmisten järjestö, johon voi periaatteessa kuulua kuka tahansa osallisuudesta kiinnostunut henkilö.

Miksi ihmeessä kunnan pitäisi maksaa yhdellekään henkilöjäsenyyksille perustuvalle järjestölle sen jäsenten jäsenmaksut? En tajua… Olisi eri asia, mikäli yhdistyksen jäsenyys perustuisi yhteisöjäsenyyksiin. Esimerkkinä voisi mainita Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen, jonka täysivaltainen jäsen on esimerkiksi meidän nuorten työpaja. Jäsenmaksut maksetaan ilman muuta.

Ja miten kuntalaki tähän liittyy? Sanotaanko siellä, että noin pitää tehdä ja että niin tehden edistetään yhdenvertaisuutta?

Kolmossijan nappaa selkeästi Nuva ry:n jäsenkampanja.

Sijalla neljä:

Fatim Diarra ja Sallan tauti

Helsinkiläinen vihreä kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra nousi otsikoihin antaessaan lausuntoja liittyen maaseudulla asumisen ankeuteen ja kaupunkien ihanuuteen.

Lausunnosta nousi hillitön metakka, suoranainen somemyrsky. ”Epäonnistunut läppä” on tietysti hyvä yritys selitellä ja mitenkään muuten annettua lausuntoa onkin vaikea puolustaa. Vaikeata on kyllä toisaalta puolustella raivoa, mikä ajattelemattomaan ja typerään sanomiseen sortuneeseen paikallispoliitikkoon on kohdistettu. Mopo on lipsahtanut käsistä vähän kaikilla.

Kiinnostavampaa tässä onkin se mistä asennemaailmasta ja mistä kuplista tuommoiset kommentit ylipäänsä kumpuavat. Kun kaupungistumista pidetään paljolti lähes jumalisena voimana ja kaiken pelastavana kehityksenä, niin sieltähän ne lipsahdukset käyttövoimansa saavat.

Miten tuommoinen kohu liittyy nuorisotyöhön?  Ei se suoranaisesti liitykään, mutta se nostaa pintaan aina niin ajankohtaisen kysymyksen. Mennäänpä siihen pikku mutkan kautta. Miksi me tehdään kansainvälistä nuorisotyötä? Tuohon osaa jokainen nuorisotyöntekijä vastata unissaankin: maailma on kansainvälistynyt ja liikkuvuus lisääntynyt, kehitys jatkuu edelleen, on tärkeätä tuntea eri kulttuureja ja poisoppia mahdollisista ennakkoluuloista ynnä muuta hyvin perusteltua ja tärkeää. Asiaa helpottaa nuorisotyön näkökulmasta se, että meillä on noiden asioiden kanssa olemassa hyväksytyt rakenteet ja niiden myötä taloudellista tukea erilaisiin rajat ylittäviin nuorisohankkeisiin.

Vaan mitenpä se on huomioitu tuossa mielessä maan sisäinen nuorisovaihto ja yhteistyön edellytysten tukeminen? Niinpä niin. Eipä oikein mitenkään, vaikka yhdessä tekeminen on ainakin omassa kokemuksessa paras tapa poistaa ennakkoluuloja sekä oppia ymmärtämään ja sitä kautta voi hyvinkin välttyä turhien sammakoiden suusta hyppelyltä.

Neljänneksi nousee siis Fatim Diarra, joka lausunnollaan aktivoi kysymyksen siitä miten me kaikki voisimme edistää maan eri osien keskinäistä ymmärrystä.

To be continued…

Jatko-osassa vaihtuu tosin näkökulma. On niitä positiivisiakin uutisia.

Skoeoe

Puolustuspuheenvuoro

Kun aloin joskus kirjoittelemaan blogia minulla oli siihen muutama syy. Ajattelin, että kerron siitä mitä on nuorisotyöläisen arjen työ pohjoisessa. Ajattelin myös, että kerron pohjoisen nuorista. Jossain vaiheessa tuli mieleeni, että näinkin voi ottaa kantaa ja osallistua erityisesti valtakunnalliseen nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevaan keskusteluun.

Jossain vaiheessa havahduin: on sanottu paljon ja asiat kiertävät jo kehää ainakin jossain määrin. Kerran lopetinkin, sitten aloitin uudestaan ja Tampere 2017-tapahtuman jälkeen pistin blogin telakalle viime keväänä. Totesin silloin tosin enteellisesti, että voihan se olla, että joku kerta…

No, se kerta tuli lokakuun alussa, kun Nuorisotyölehden toimitusneuvoston  kokouksessa saatiin huolestuttavia tietoja lehden tulevaisuudesta.  Piti ottaa kantaa hetimiten ja oli ihan pakko pitää kannatuspuheenvuoro 71 -vuotiaalle vireälle ammattialan lehdelle http://selvakeli.blogspot.fi/2017/10/kannatuspuheenvuoro.html

Niinhän siinä kävi, että nyt on välttämätöntä kirjoitella jatko-osa: kannatuspuheenvuoro vaihtuu puolustuspuheenvuoroksi. Tapahtui nimittäin semmoista, että Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi päätti lopettaa lehden julkaisemisen käytännössä heti. Vielä kaksi numeroa tänä vuonna ja kunniakas taival on siinä. Vuonna 2018 ei ilmesty lehteä eikä ihan heti mitään muutakaan journalistista toimialan julkaisua. Järjestö puhuu siirtymisestä digitaaliseen tuotantoon, mutta niin kiire on ollut pistää lihoiksi nuorisotoimialan tiedotukselliset kasvot, että mitään jäsentynyttä suunnitelmaa ei ole.

Päätös herättää lukuisia kysymyksiä ja se on otettu kentällä tyrmistyneenä vastaan. Lopputuloksen ohella on ihmetelty kiirettä sekä sitä, että hopussa Allianssin hallituksella ei ole ollut aikaa kuulla nimeksikään muita kuin itseään. Kunnollinen tiedottaminenkin unohtui siinä tuiskeessa iloisesti johonkin. Osallisuutta, yhteistyötä ja avoimuutta korostavalle järjestölle se on omituinen lähestymistapa.

Ällistystä on herättänyt myös päätöksen ehdottomuus: julkaiseminen loppuu, vaihtoehtoja ei enää mietitä. Hallituksella oli ymmärtääkseni käsissään kaksi muuta esitystä, joissa julkaisutoimintaa olisi kehitetty siten, että lehti olisi ilmestynyt myös vuonna 2018 painettuna ja sen oheen olisi kehitelty digitaalista tuotantoa.

Keskustelu sosiaalisessa mediassa ja muutenkin alkoi lähes välittömästi, Allianssin varapuheenjohtaja Jari Järvenpää kirjoitti Nuorisotyön Facebook ryhmässä, että päätös Nuorisotyö-lehden lopettamisesta ei todellakaan ollut helppo. Hän jatkaa, että järjestön kevätkokouksessa 2016 hyväksytty strategia linjaa, että Allianssin tehtävänä on yhdistää ja palvella koko nuorisoalaa. Lehti ei kuulemma Allianssin hallituksen mielestä ole tässä mielessä tehokas.

Arvelen, että Allianssilla on ollut kiire siksi, että asian osalta ei syntyisi mitään päätöksen kyseenalaistavaa joukkoliikehdintää.  Arvelen, että järjestössä on laskettu sen varaan, että mahdollinen vastustava tunneryöppy laantuu nopeasti.

Niin ei ole käymässä. Jos tämä on yllätys Allianssille, niin minulle se ei tule yllätyksenä. Nuorisotyö on enemmän kuin Allianssin lehti tai ylipäänsä pelkästään lehti muiden lehtien joukossa. Se on pientä toimialaa yhdistävä ja sen identiteettiä sekä ammattiylpeyttä ilmentävä ja vahvistava julkaisu. Sen historia on pitkä, 1940 -luvulta 2010 -luvulle. Se on näin myös nuorisotyön ja -politiikan konkreettinen, kollektiivinen narratiivi, aikajanassa pitkä kuvaus siitä miten nuoriin liittyvää työtä Suomessa on tehty ja tehdään. Erinomaista taustamateriaalia alan tutkimukselle, opetukselle ja historiankirjoitukselle.

Siksi lopettamispäätöksellä on seurauksensa. Allianssin hallitus joutuu pettymään, jos se odottaa asian vain menevän ohitse ikään kuin Merkitään tiedoksi -tyyppisenä asiana. Ei se mene, keskustelu on vasta käynnistymässä.

Vaikka olenkin Allianssin luottamushenkilö (vielä tämän vuoden loppuun), olen jyrkästi eri mieltä Jari Järvenpään kanssa siitä oliko päätös helppo vai ei. Se oli tosiasiassa hyvin helppo, sillä kuten jo totesin, se tehtiin nopeasti ja sidostahoja kuulematta.  Lopettaminen ilman selkeää vaihtoehtoa on myös varsin vaivatonta. Vallankäyttö vallankäytön itsensä vuoksi tuntematta tässä tapauksessa nuorisotyön kenttää ja sen tuntemuksia on myös suoraviivaista. Ja niin muodoin helppoa…

Päätös on herättänyt kentällä ärtymystä. Aina niin mahtava Kotkan Leena kiteytti  yhdessä somekeskustelussa nuorisotyön kentän tuntoja osuvasti: Allianssi, peru päätös ja anna aikaa valmistella yhteinen näkemys ja toimet journalistisesti toteutetun julkaisun toteuttamiseen.

Ilolla totean, että ärtymys on melko nopeasti muuttumassa järjestäytymiseksi sekä haluksi katsoa eteenpäin ja ratkaista asia jollain rakentavalla tavalla. Kenttä on aidon huolissaan.

Nuorisosihteeri minussa komppaa Leenaa kympillä. Myös Allianssin luottamushenkilö minussa komppaa Leenaa joskin osin eri syistä. Allianssi ilmoittaa strategioissaan halunsa olla nuorisotoimialan keskeinen kokoaja ja yhdistäjä. Minä ihmettelen miten Nuorisotyö -lehteä koskeva päätöksenteko prosessina ja lopputulemana palvelee tuohon tavoitteeseen pyrkimistä. Ei se sitä palvele tosiasiassa mitenkään.

Ajattelen niin, että nuorisotoimiala on yhteiskunnallisesta tärkeydestään huolimatta pieni. Eriseurat ja turhantärkeys eivät palvele ketään. Tai no, kyllähän ne palvelevat: heitä, jotka toimialan ulkopuolella vähättelevät meidän tekemisiä…

Minäkin sanon Leenan tavoin: Allianssi, niele ylpeytesi ja tee palvelus maan nuorisotoimialalle ja itsellesi. Peru päätös ja anna Nuorisotyölehdelle  ja ylipäänsä alan tiedottamisen uudelleenrakentamiselle vaikkapa vuoden lisäaika.

Haluammeko me Allianssin luottarit todella ohittaa kentän näkemykset ja ruokkia eriseuraa? 

Haluammeko me, että Allianssi on niissä pöydissä, joissa jatkossa keskustellaan koko toimialan journalistisesta kuvasta?

Mietitäänpä sitä…

Skoeoe