perjantai 14. elokuuta 2015

Mr Pink is dead








Tämä  muistokirjoitus on julkaistu kesäkuun lopulla lyhennelmänä Nuorisotyölehdessä

Otsikon sanoin alkoi murmanskilaisen ystäväni viesti toukokuun puolivälissä. Viestissä oli linkki Venäjän Facebookin VKontakten sivuille ja kehotus käydä toteamassa tilanne. Ja sieltä löytyikin sykähdyttävä kuva kahdesta pakettiautosta, joihin lastattiin Murmansk Youth House Mr. Pinkin irtaimistoa.

Lopullinen ratkaisu ei ollut yllätys. Nuorisotalon toinen ja viimeiseksi jäänyt puheenjohtaja Natasha Kolesnik kertoi jo syyskuussa 2014 Rovaniemellä tavatessamme, että monien vastoinkäymisten ja rahoituksen ongelmien johdosta Mr. Pink ”vaivutetaan joksikin aikaa koomaan”. Norjalaisen nettijulkaisun Barents Observerin haastattelussa Kolesnik ja talon idean isä Zhenya Goman kertoivat toukokuussa, että lopullinen isku oli se, kun hallinto ilmoitti nuorisotalolle, että sen tulee hakeutua ulkomaan agenttien listalle. Tämä olisi merkinnyt riippumattoman talon joutumista entistäkin tehokkaampaan tarkkailuun ja loppumattomiin byrokraattisiin raportointeihin.

Mr. Pink oli ehkä vaikuttavin nuorisotalo missä olen koskaan käynyt ja olen käynyt monissa kymmenissä toinen toistansa mahtavammassa paikassa. Mr. Pink oli kehyksessään edelläkävijä, ja kun nuorisotalo Venäjällä on edelläkävijä, on siinä jotain käsittämättömän kiehtovaa. Matka Murmanskista Vladivostokiin on hillittömän pitkä, ja kun talon rakentajat kertoivat toimintansa alkuaikoina olevansa oma, ainutlaatuinen nuorisotalo koko federaatiossa, oli sen kuuleminen mykistävä kokemus.

Talo oli aiemmin Murmanskin Aluehallinnon Nuorisokomiteassa työskennelleen Zhenya Gomanin luomus. Nuorten itsensä hallinnoiman ja heidän omien projektiensa takomona toimineen nuorisotalon esikuva löytyy Tromssasta Pohjois-Norjasta. Nuoret rakensivat talon Murmanskin kaupungilta vuokraamaansa vanhaan kirjastoon kaupungin pohjoisosaan.  Vierailin siellä ensi kertaa kesäkuussa 2011, jolloin kunnostustyöt oli juuri aloitettu. Rakennuspölyn ja kaaoksen keskellä tuntui uskomattomalta, että siihen joskus rakentuisi nuorisotalo. Kun olin nähnyt missä oltiin kesäkuussa, oli lähes käsittämätöntä katsella nettistriimiä talon avajaisista jo saman vuoden marraskuussa.

Talo ehti toimia kolme ja puoli vuotta. Se toimi kotikaupungissaan ja sen eri nuorisoprojektit tuottivat tapahtumia muutamiin Kuolan niemimaan muihin kaupunkeihin. Mr. Pink myös verkostoitui kansainvälisten hankkeiden kautta lähinnä Pohjois-Norjaan sekä myös Lappiin, jossa Inarin ja Tornion nuorisotoimet ehtivät olla tekemisissä sen kanssa Connecting Young Barents –hankkeessa vuosina 2012 - 15.

Zhenja Goman kertoi kerran talossa tavatessamme, että hän ehdotti Aluehallinnon työjaksollaan useita kertoja monen vuoden ajan Mr. Pinkin kaltaisen tilan perustamista. Ajatusta pidettiin periaatteessa hyvänä, mutta käytännössä mitään ei tapahtunut. Goman kyllästyi odotteluun, irtisanoutui ja ryhtyi toteuttamaan unelmaansa kansalaisjärjestöpohjalta. ”Oli pakko, ei ollut vaihtoehtoa. Tässä on haastetta, sillä lopulta, mikäli idea ei ole hallinnon oma, se ei ole oikeasti hyvä toteutettavaksi”. Tähän juttu taisikin lopulta kaatua.

Mr. Pink innosti lukuisia murmanskilaisnuoria toimimaan paremman kotikaupungin puolesta. Se mahdollisti  nuorten ryhmien unelmien ja ideoiden toteutumista ja, kuten meilläpäin sanotaan, edisti kotikaupunkinsa nuorten osallisuutta. Into johti varsin nopeasti törmäyskurssille virallisen järjestelmän kanssa.  Jo keväällä 2012, Venäjän presidentin vaalien aikaan, taloa varoitettiin esittämästä ihmisoikeuksia käsitelleen videofestivaalin yhteydessä saksalaista dokumenttia nimeltään Khodorkovski. ”Pohdimme asiaa, mutta totesimme, että olisi poliittinen teko jättää dokumentti esittämättä”, kertoi Natasha Kolesnik myöhemmin. Tieto filmin esittämisestä meni eteenpäin heti kun valot Mr. Pinkin tapahtumasalissa syttyivät dokkarin päätyttyä ja tämän jälkeen käynnistyi jatkuva arvuuttelu vuokrasopimuksen jatkosta.

Murmansk ei halunnut tukea talon toimintaa taloudellisesti tai ryhtyä sen kanssa yhteistyöhön missään vaiheessa, vaikka talo halusi neuvotella näistä. Päinvastoin. Kun Mr. Pink kovien ponnistelujen jälkeen sai toimintansa käyntiin, perusti kaupunki vastaavan nuorisokeskuksen eteläosaan Murmanskia syksyllä 2013. Viimeistään tämä kertoo kuitenkin oleellisen: Mr. Pink on henkinen voittaja, kaupunki tuli tunnustaneeksi tarpeen. 

Näiltä pohjilta tie alkoi kuitenkin näyttää ylivoimaiselta jo kesällä 2014, ja kun vierailin siellä viimeiseksi osoittautuneen kerran viime lokakuussa, oli jo melko selvää, mihin ollaan ajautumassa.

Minulla oli harvinainen tilaisuus seurata kohtalaisen läheltä Mr. Pinkin elinkaarta parinkymmenen  murmanskilaisnuoren verkostosta toimivaksi ja erilaiseksi venäläiseksi nuorisotaloksi.  Siltä pohjalta tunnen suurta arvostusta ja myötätuntoa kaikkia tuohon kokeiluun osallistuneita kohtaan. Me Suomessa emme oikeasti tiedä millaista on toimia, kun kaikki pitää tehdä ihan itse ja haasteet ovat tosi kovat. Surullista sikäli kun näin kävi, mutta nuoret siellä voivat olla ylpeitä siitä mitä he tekivät.

Mr. Pinkille ehti syntyä pikkuveli, Mr. Orange, Apatityn kaupunkiin noin 250 kilometriä Murmanskista Pietariin päin. Tätä kirjoitettaessa ei ole selvää mikä on sen tulevaisuus. VKontaktessa Mr Orange jatkaa tiedottamistaan...

Isonveljen aktivistit puolestaan ovat ilmoittaneet jatkavansa teatteri-, nuorisokuoro- ja elokuvakoulutoimintaa muita kanavia käyttäen.

Zhenja Goman kertoi alkukesällä sosiaalisessa mediassa, että heillä on kaikki hyvin. Asia on ottanut koville, mutta kun isoja päätöksiä on tehty, on ollut helpompaa. ”Parempi näin. Tässä ilmapiirissä en olisi halunnut Mr. Pinkin idean elävän yhtään pitempään”.

Niinhän se taitaa olla. Ja onneksi venäläinen on selviytyjä ja syntyneisiin ystävyyksiin ei ulotu hallintokaan…

Seppo Körkkö

torstai 21. toukokuuta 2015

Aikansa kutakin



Tämä blogi syntyi keväällä 2008 samannimisen Radio Inarin makasiiniohjelman sivutuotteena. Radioshow pyöri aikansa, oli jo vuoden kokonaan telakalla ja mennyt talvi meni hyvin ontuen. Näyttää vahvasti siltä, että ainakin omalla kohdalla viimeiseksi radiolähetykseksi jäi helmikuun Hetan YES7 yhdenvertaisuusseminaarin teemalähetys. Ainakin nyt tuntuu siltä…

Kummankin Selvä Kelin tarkoitus on ollut avata elämää lappilaisen nuorisotyöntekijän näkökulmasta. Kun silloisen Inarin seurakunnan nuorisotyöläisen Mortin kanssa aloiteltiin, idea oli tiedottaa. Idea oli ottaa esille nuoria myönteisessä mielessä. Ideana oli myös kyseenalaistaa ja ihmetellä lähinnä sitä miten yhteiskunnallisissa rakenteissa ihanteet ja karu arki ovat usein valovuosien päässä toisistaan.

Näillä on menty seitsemän vuotta ja blogi tuottanut runsaat 240 tekstiä.  Lähtökohtana lähes kaikessa on oma kokemus ja elämä osana pohjoisen nuorten ja nuorisotyön maailmaa. Hiljakseen kirjoittelu johti myös siihen, että teksteillä on yritetty ottaa kantaa nuorisotyön ilmiöihin paitsi Inarissa myös Lapissa ja valtakunnallisesti. Ehkä kantavin teema on ollut puhe nuorisotyön Suomen monimuotoisuudesta, sen tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Itselleni mieluisinta on ollut kirjoitella pohjoisen nuorten osallisuuteen ja sen edistämiseen sekä edistymiseen liittyvistä asioista.

On ollut hieno kirjoitusmatka. Kirjoittaminen on ollut myös terapeuttista, se on mainio ja mitä suositeltavin tapa purkaa työn kokemuksia. Kun pääsin vauhtiin jossain vaiheessa, niin harmittelin sitä, että ajatus syntyi vasta 2008. Nuorisotyö työalana ja Inari työkenttänä ovat niin hillittömän rikkaita ja moniulotteisia, että kokemuksia syntyy urakkatahtiin.

Toisaalta olen pohtinut sitä, että tekstejä on jo paljon ja aika monelta kantilta on asioita käsitelty. Koko ajan läsnä on vaara siitä, että asia menee ns. toiston puolelle. Tämä havainto sai minut harkitsemaan lopettamista tai ainakin aikalisää jo syksyllä 2014. Se oli aika lähellä, mutta kaiken aikaa tapahtui monenlaisia hienoja asioita, joten en siinä tuoksinassa kyennyt. Viimeinen niitti tähän oli se, kun puolivahingossa kehitettiin Pohjonen Vinkkeli, osallisuuden epäpyhä allianssi. Ja niinpä piti vaan kirjoittaa.

Nyt voisi aika olla kypsä puhaltaa peli poikki. Tämä teksti olkoon jonkin aikaa viimeinen päivitys.

Kirjoittamista en lopeta, mutta julkaisemisessa tulee ulkopuolistuminen. Blogin ohella feidaan itseni pihalle muustakin julkikirjoittelusta lukuun ottamatta Nuorisotyölehteä, jonka toimitusneuvostoon kuulun ainakin vuoden 2015 loppuun.

Blogi jää luettavaksi. Tarkoitus on myös päivittää sitä esimerkiksi siten, että meidän toimiston kausitiedotteet ja mahdollisesti muutakin luonteeltaan tiedotuksellista tulee senkin kautta julki. Asioiden arvioinnin ja kantaaottavuuden jätän takavasemmalle. En ehkä lopullisesti, mutta joksikin aikaa. Voi olla, että joku kerta pokka pettää ja tekstiä tulee jälleen.  Nähtäväksi jää.

Kiitokset tähänastisesta lukijoille, heitä on ollut ihan mukavasti ja palautteítakin on tullut, isot kiitokset niistäkin…

Skoeoe

Lopuksi pieni kuvakatsaus. En tiedä miten bloggerin kävijälaskuri toimii, mutta kaippa se suunnat kertoo.

Jostain syystä seuraavat tekstit ovat olleet ne kymmenen kautta aikojen suosituinta. Tässäpä suosituimmuusjärjestyksessä:

1 Kaksi kuvaa nuoriso-ohjaajasta (-työntekijästä), 29.5.2010
2.Nimityksiä ja menestystarinoita, 7.12.2014
3, Ministerin puheet ja karu arki, 13.2.2015
4. Nykyisten ja entisten nuorten sosiaalinen media, 6.7.2012
5. Reindeerspotting - pako Rovaniemeltä, 16.5.2010
6. Kilometri on konkreettinen olosuhdetekijä, 29.3.2015
7. Rokkiatakki Rovaniemelle ja mitä sitten tapahtui, 19.9.2014
8. Edunvalvontaa osa II: Ministeri Ivalon Stönöllä, 20.2.2015
9. Kesätöihin, 19.2.2015
10. Sámenuoraid konfereansa - saamelaisnuorten konferenssi, 9.2.2014


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tee siitä numero: uuden nuorisovaltuuston metsästys...


Kaksi vuotta on lyhyt aika. Niinpä syksyllä ollaan sen edessä, että nykyisen nuorisovaltuuston toimikausi on vihonviimeisillä kalkkiviivoilla.

NuVa on (taas kerran) tehnyt hyvää työtä: kuntapoliitikkoja, ministereitä ja kanistereita on ahdisteltu, pidetty korkeaa profiilia ja edustettu urakalla, lausuntoja on tehtailtu ja taas edustettu.  Toimikausi on ollut niin vilkas, että minuakin on hirvittänyt. Toisin kuin kenties luullaan, sanomisen paikkoja on niin paljon, että joidenkin aktivistien kohdalla se arkinen koulutyö on jo, jos nyt ei uhattuna, niin lievästi häirittynä. Paradoksi itsessään, että on jouduttu valitsemaan ja jäämään jostain pois.

Ministeri- ja kanisteritapaamiset sekä nuorisopoliittiset kaupunkisuunnistukset ovat merkittävä osa osallisuuskasvatuksen edistämistä ja käytännön pikku palkintoja heille, jotka jaksavat ja ajavat innolla nuorten asioita. Niillä on myös huomattava julkisuusarvo, arvo itsessään ja tarpeellista sekin. Kumminkin: kyllä tärkeintä on se mitä tapahtuu omassa lähiyhteisössä.

Meidän NuValla on Lahdesta varastettu kelpo vaikuttamisen väline: kärkihankelista. Ajatus on yksinkertainen, kootaan ideoita kaikilta kouluilta niistä asioita, joihin nuoret haluavat parannuksia.  NuVa laatii niistä kolmen tärkeimmän listan. Kyse on prosessista, joka kestää koko kevään. Alussa kysytään kouluilta ja lopussa lista esitellään kunnanvaltuustolle. Tai eihän se siihen pääty: asiat jatkavat kulkuaan kunnanhallituksen kautta niille toimielimille, jotka sitten käsittelevät ne.

Olemassa oleva lista on järjestyksessään kolmas. Jännä homma, mutta miltei kaikessa mitä siihen on sisällytetty, tapahtuu toivotun suuntaista muutosta. Hienoa, mutta se kyllä lisää haastekerrointa jatkoon. Vastaanotto viime vuoden kesäkuun valtuustossa oli tosi hieno ja hieman nyt arveluttaa, että josko jatko-odotukset aikuisten taholla pysyvät kohtuullisina.

No, myönteinen pulma ja haaste on parempi kaksikko kuin pelko siitä kuinka vakavasti NuVa otetaan. NuVaan suhtaudutaan Inarissa hyvin. Nuoret valtuutetut ovat myös ymmärtäneet sen, että ei riitä se, että fontti on suurin mikä valikosta löytyy. Sanomisen on oltava perusteltua ja laadukasta.
Kaksi vuotta on lyhyt aika ja taas eletään ratkaisunpaikkoja. Mistä löytyy uusia innokkaita nuvalaisia? Menossa on nyt motivointi- ja infokierros. Inarissa oltiin jo huhtikuussa, eilen (12.5.) Ivalon yläasteella, lukio, SAKK ja Sevetin koulu hoidellaan elokuussa. 

Mitä etsitään?  Nuoria, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan ryhmässä ja vaikuttamaan asioihin. Nuoria, jotka haluavat sanoa sanottavansa. Kuulostaa ehkä haasteelliselta, mutta lopulta ei kumminkaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään.  Kukaan ei odota, että 13-vuotias on heti asioissaan selkeäsananen tai hahmottaa välittömästi kuntaa ja muuta päätöksentekoa. Oikoteitä ei ole. Minusta oli mukavaa lukea taannoisen Inarin NuVan puheenjohtaja Sunnan blogista kuinka hänkin oli yläkouluaikoinaan ihan pihalla ja pelkkä kuunteluoppilas. Lukiossa jokin sitten naksahti, NuVan merkitys kirkastui ja loppu onkin inarilaisen osallisuuden historiaa…

Juuri näin. Kiinnostus on avainsana, muun oppii. Joskus kuulee sanottavan, että NuVa olisi joku eliittisakki. Höpö höpö, se on koko 14 vuotisen olemassaolonsa ajan ollut läpileikkaus kuntansa nuorista. Tai no joo, jos kiinnostus yhteisiin asioihin on elitismiä, niin sitten… Tai se, että haluaa kehittää itseään olemaan oman elämänsä paras päätöksentekijä myös NuVan kautta.

Osallisuuden edistäminen on nuorisotyön ydintehtäviä. NuVa ei tietenkään ole ainoa ulottuvuus tässä, mutta ainakin meilläpäin tärkeä. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Osallisuus pitää tuoda kaikkeen mitä tehdään, se on arkipäiväistettävä. Siinä pitää samalla myös etsiä keinoja siihen, miten vastuita jaetaan, ettei homma vie hapoille niitä innokkaimpia.

Yhdessä tekeminen, sanomiseen kannustaminen, kuunteleminen ovat avainsanoja kuten sekin, että nuoria, oman elämänsä asiantuntijoita, kuullaan kokemusasiantuntijoina, kun nuoriin suunnattuja palveluita tuotetaan. Ja tämä ei koske tietenkään vain nuorisotyötä.  Muistetaan nuorisolain olemassaolo.

Ja vielä: politiikasta pitää pystyä puhumaan. Miten me kasvatamme yhteiskunnallisesti aktiivisia nuoria, jos vaikenemme puolueet kuoliaaksi? Keinot pitää toki valita niin, ettei toimintaa valjasteta jonkun yksittäisen aatesuunnan vankkureiden vetäjäksi.

Kiinnostuneille on siis kiinnostava homma tarjolla. Ensin ehdokkuus ja sitten vaalit.

Kyselin naamakirjassa muutamilta politiikassa mukana olevilta sekä entisiltä Inarin NuVan puheenjohtajilta, että kannattaako sanominen. Kuulemma ehdottomasti kannattaa.  Semmoinenkin mukava kommentti tuli, että se ei mene hukkaan, vaikka nuori ei tähtäisi mukaan politiikkaan. Utsjoen Anni toteaa hyvin sen, että ainakin sitä oppii tietämään miten asioita hoidellaan.

Niinpä…

Skoeoe

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Bye bye CYB - welcome Research




We have seen, once again, one end of a project, end of the story called Connecting Young Barents.  This project was supported by Enpi Kolarctic and started in the beginning of June 2012. Between kick off-event in Murmansk September 2012 and last meeting in Haparanda/Tornio a couple of months ago happened a lot.

What did we manage to create? I put a small collection photos which show what we did. We created good rock concerts, a lot of documentation, pretty marvelous and unforgettable trips for youngsters and good possibility for youth workers to see practices in different kinds of environments and cultures.

We manage to create a real good, creative and productive network between partners Socium+ and Murmansk Youth House Mr. Pink, Tornio Youth Service, Ungdomshuset Huset Alta and Inari municipal Youth Work. We have to mention Tornio Music House, Undomenshuset Station I Haparanda, Youth Center Vasatokka and Taike of Lapland too. Really cool combination with lot of commitment to work together.

I think quite a lot has been said already earlier. I once again have to praise persons in project, all of them. Nothing to mention in a bad way. We finally got a lot of common trust and respect with each other. Music united youngsters and if there were some second thoughts before the events, so after implementing them there was nothing left. Of cource there are cultural differences but life is… That’s why we do these things. We live near each other so more knowedge and understanding is always a must.

Actually we did more than was originally planned and we put some effort to create even more contacts than we had in the start. At least Rajarocks in 2014 (Vasatokka , January – Rovaniemi , September) were extra. In a way an extra was a contact making mini tour in Lapland in May 2014 too.

What happened with these? Difficult to say. Maybe not so much but something. We had really marvelous presentations about Mr. Pink and Think Mental Fashion + CYB –projects with pretty many persons  at present. But still.  Of cource it’s now a bit difficult with Russia after Ukraine etc. I know that some municipalities don’t send youngsters to Russia these days. That’s not good and I think it’s a mistake to do so even though I can understand the solution. We should do opposite: to do everything for ordinary citizens to co-operate, not to isolate them.

We tried anyway. Some things happened without planning. I wrote an article to Nuorisotyö (Youth work) magazine from Huset. I heard that there has been a delegation from City of Espoo trying to find impressions of Huset style education. I also heard that they managed to get new ideas and Huset people will visit later Espoo. Really cool….

We tried to create connections to Helsinki too. We’ll see, situation and future of Mr. Pink has been unstable for a while. Maybe later something will happen with Theatre Narri. 

We have had some preliminary discussions how to continue. Maybe a new project. We’ll see what happens.  It’s clear that we don’t throw away the network. Anyway we’ll continue, in a way or another.

One thing which is clear because of project or without it is the fact that the Finnish Youth  Research Society with the support of Ministry of Education and Culture will start to make a research regarding young people in the Barents Region.  We already started with the researcher Tomi Kiilakoski. And the place to start was of cource the best one to do this: Youth Center Vasatokka.

It’s Participatory study on youth engagements, mobilities and the localities in the Barents region.  It’s not only the traditional way: researcher with recorder. It it’s doing too. The research will improve participation because the youngsters will have a possibility to express their feelings about their life in the North via using methods of art: music, photo, video, writing, theatre…

So cool… And so nice, we already have continuity with CYB –network….

That’s something.

Skoeoe

And then the rest of photos...