Takuuvarmasti (vai miten se oli?)

Kävinpä nuvaedustajiston kanssa Rovaniemellä hienossa tapahtumassa, joka tottelee nimeä Lapin Nuorisofoorumi. Kyseessä on lappilaisten nuorten edustajistojen kokoontumisajo, valtakunnallisestikin ainutlaatuinen hommeli, jota on jo 15 vuoden ajan koordinoinut aluehallinnon nuorisotyö.

Kyseessä oli työkokous, jossa nuoret työstivät omia näkemyksiään valmisteilla olevaan valtakunnalliseen nuorisotyön ja nuorisopolitiikan ohjelmaan VaNuPoon. Ainakin yksi asia on muuttunut siis: LaNuKe on jatkossa VaNuPo.

Hienoa pöhinää itsessään oli tilaisuudessa, hyvin aktiivista keskustelua. AVIn juhlasalista, siitä entivanhaisesta lääninhallituksesta, lähdettiin joskus neljän pintaan nelostielle. Kun myöhäisillasta palailin koti-Ivaloon Inarista heitettyäni sinne pari nuorta, mietin taas kerran yhdenvertaisuutta. Se johtui siitä, että foorumissa pohjustuksena nuorille esitetty Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan visio markkinoi Suomea kaikille nuorille yhdenvertaisena. Kypsää keski-ikää elävä nuorisotyöläinen ei 800 kilsan reissun jälkeen oikein tavoita tuota tunnelmaa. Vaan kysehän on onneksi nuorista. Ja toinen onni on se, että heillä on vielä toivoa, joskin ei heihinkään uppoa mikä tahansa.

Suomi on erilaisten utopioiden luvattu valtakunta. Varmemman vakuudeksi se on julistanut erilaisia takuita, lupauksia paremmasta. Nuorisotakuusta en jaksa enää jauhaa yhtään mitään. Nyt odotellaan sitä mitä on yhteisötakuu. Asuntotakuusta on puhuttu ja muutaman vuoden takaa on nostettu uuteen renessanssiin harrastustakuu, jokaisen nuoren oikeus vähintään yhteen ohjattuun harrastukseen.

Takuulla, sanoo siis 100-vuotias Suomi. Tämä tuli foorumissa mieleeni. Siellä tuli mieleeni myös arvostamani Helsingin kollegan Tommin Laition FB –päivitys muutaman päivän takaa. Hän puuttui tärkeään asiaan. Piti ihan kuvakaappaus tehdä kollegan seinältä: nuoria ei pidä suojella pettymyksiltä vaan katteettomilta lupauksilta. Niinpä niin. Mitä miettii nuori, jolle on koko perusopetuksen ajan julistettu, että koulutus kun on niin, kyllä hoituu asiat. Ja kun ei hoidukaan, ei vaikka hallitus kuinka koulutuslupaa ja -takaa.

Sitten on tämä harrastustakuu, jokaisen lapsen ja nuoren oikeus vähintään yhteen ohjattuun harrastukseen. Miten se toimii itäisen ja pohjoisen olosuhteissa? Ei mitenkään tai toimiakseen vaatii tosi paljon nuoren vanhemmilta, jotka roudaavat lapsiaan paukkupakkasessa ja tuiskuissa kuntakeskuksiin harrastamaan. Jos roudaavat. Kaikille se ei ole mahdollista. Silti tavoitellaan jotain ihme takuuta. Miksi?

Siihen liittyen luin kyllä ilokseni toisinajattelevan tutkijan kannanoton, jossa hän sanoo, että lapsen ei todellakaan tarvitse osallistua järjestettyihin harrastuksiin. Lapsuuden tutkimuksen dosentti Kirsi Pauliina Kallio toteaa, että lapsen elämän ei tarvitse olla suunniteltua, ei ihmisen tarvitse osoittaa olevansa kunnollinen harrastamisen kautta. Vapaa-aikaa voi tarkastella tekemisen ja ihmissuhteiden kautta. Todella lohduttavaa: kelkkailu, kalastus, maastopyöräily, käsityöt ja vaikka mikä muu omatoiminen. Ei tarvita autoa tai joukkoliikennettä. Ja luovuus: sitä voi kehittää myös omaehtoisessa harrastustoiminnassa.  

Takaisin Rovaniemelle. Nuorilta tuli esille asioita, jotka eivät itsessään enää yllätä. Ei pidä käsittää minua väärin: siitä huolimatta ne ovat todella tärkeitä. Moni asia toistuu kerta toisensa jälkeen. Lapin nuorisofoorumi olisi halunnut ottaa kantaa kahteen asiaan, joita Nuorisoasiain neuvottelukunta ei huomioinut omissa papereissaan: nuorten mielenterveyteen sekä liikenneoloihin Lapissa. Ne ovat muuten asioita, jotka näkyvät kaikissa niissä selvityksissä tai tutkimuksissa, joihin olen törmännyt viimeisen 10 vuoden aikana.

Terveisiä vaan Nuoralle ja joka paikkaan. Näistä he haluavat keskustella, lappilaiset nuoret.

En tiedä. Nuora pitäisi tuoda Lappiin ajelemaan muutamaksi päiväksi. Suositeltava sightseeing voisi olla Rovaniemi (lentoasema) – Salla – Savukoski – Inari – Utsjoki – Enontekiö – Muonio – Kittilä – Rovaniemi (lentoasema). 

Mie voin lähteä vapaaehtoiseksi oppaaksi...

Skoeoe