lauantai 27. elokuuta 2016

Ne passiiviset...???




Kuntavaalit lähestyvät. Niiden innoittamina minulta tiedusteltiin sosiaalisessa mediassa, että miksi kuntapolitiikassa 40-vuotias edustaa nuoria ja miksi nuoret eivät halua vaikuttaa? Kysyjä oli inspiroitunut Tilastokeskuksen artikkelista, joka oli otsikoitu sanoin: Suomalaisnuoret ovat osaavia, mutta passiivisia kansalaisia.

Hyviä kysymyksiä. En ole tutkija, mutta päädyin pohtimaan niitä ihan arjen nuorisotyön tuoman tuntuman kautta.  Luulenpa, että juuri nyt kunnallisjärjestöissä mietitään kuumeisesti tätä samaa. Vaalienalusaikana nuoruus kokee poikkeuksetta äkillisen noususuhdanteen, kaikki ovat nuorten asialla ja jokainen mahdollinen alle kaksvitonen on arvossaan. 

Haastetta riittää. Kiinnostumattomuus on liian ilmeinen ja helppo selitys. Kyllä nuoria kiinnostaa. Osin heitä kylläkin kiinnostavat eri asiat kuin meitä (yli)kypsiä keski-iän edustajia. Voisi kysyä, että kuinka montaa kuntapoliitikkoa kiinnostaa aidosti nuorten mielenterveyteen tai kestävään kehitykseen liittyvät asiat?  Ohjaako päätöksentekoa aito pohdiskelu siitä, että nuoria voisi kuulla pelkän kuuntelemisen sijasta.  En tiedä, mutta sen tiedän, että nämä asiat ovat nousseet toistuvasti esille, kun nuorisovaltuusto Inarissa on koonnut kärkihankelistoja Inarin nuorten tärkeinä pitämistä asioista. 

Uskottavuus on koetuksella, jos aito kiinnostus toimii vain vaalien alla.  Vai uskooko joku tämmöiseen? Kohtaamisia tarvitaan muutoinkin. Falski kiinnostus huomataan heti. Tässä suhteessa on muuten ainakin Inarissa edetty kovasti ja myönteiseen suuntaan, pisteet siitä kotikuntaan…

Nuoret eivät, ehkä vastoin yleisiä odotuksia, odota kaiken heidän esittämänsä toteutumista. Ei tietenkään, mutta jos mikään ei etene tai joku tosi tärkeäksi koettu ei toteudu tai se ohitetaan olankohautuksella, niin siinäpä se onkin uskottavuusongelma heti.  Aikuisen maailman on syytä myös muistaa se, että kun kysytään, niin vastaus ei kenties olekaan kysyjän mieleen. Reaktiot ovat tärkeitä, latistaminen on tosi helppoa.
Moni nuori etsii vielä yhteiskunnallista itseään vaiheessa, jossa ehdokkuus olisi jo sinänsä muuten ajankohtainen. Epävarmuus poliittisesta kodista leikkaa tehokkaasti liikaa intoja. 

Yhteiskunnallisesti suuntautuneet nuoret ovat myös toisella tavalla vastuuntuntoisia. Täällä ylhäällä tuo vastuuntunto ilmenee siten, että moni mahdollinen kelpo ehdokas unohtaa koko jutun siksi, että hän tietää piakkoin muuttavansa muualle opiskelemaan ammattia tai elämää. Valtuustokausi on 18 –vuotiaan elämässä tosi pitkä aika. Voin sanoa tuntevani melko monta entistä tai nykyistä nuorta. jotka olisivat menneet heittämällä sisään Inarin kunnanvaltuustoon, jos olisivat halunneet.

Ei pidä myöskään unohtaa kuntapäättäjien ja ylipäänsä politiikan omaa vastuuta käytännön poliittisessa toiminnassa. Nyt en puhu vain Inarista. Tiedän melko monta tapausta, jossa innokkaan nuoren mielenkiinto on tapettu kärjistäen seuraavin sanakääntein: ”Se on kuule niin, että me ollaan oltu tässä mukana jo 30 vuotta, me kyllä tiedetään miten tämä menee…”. Asia saattaa ilmetä myös niin, että hyvän äänisaaliin koonneelle nuorelle jää musta pekka käteen: äänimäärä ei realisoidu tehtäviä jaettaessa ja tuloksena on kommentti tyyliin ”Ko Sie olet vielä niin nuori…”. Näitä kuntapoliitikkojen olisi syytä pohtia. Eikä pelkästään kuntapoliitikkojen. Valta on valtaa myös seurakunnissa ja Saamelaiskäräjillä. Paha kello kiirii kauas, yksikin pettymys on huono motivoija.

Edelliseen liittyy myös se, että yksi nuori keski-ikäisten joukossa on tosi yksin. Nuori samaistuu nuoreen ja hakee yhteyttä mahdollisiin muihin nuoriin puolueesta tai ryhmästä riippumatta, jos niitä muita nuoria sattuu olemaan.  Sama hommeli kuin vaikka eduskunnan naisverkostossa. Se pitäisi hyväksyä. Ja sitten jos muita nuoria ei ole, niin saattaahan se olla orpo olo. Se pitäisi konkareiden ymmärtää.

Inari oli muutama vuosi sitten mukana Flow 4 U –hankkeessa, jossa nuoria neljästä maasta mietti sitä miten nuorten ja päättäjien vuorovaikutusta voisi lisätä. Lopputulemana syntyi ns. Dubrovnikin julistus: 10 kultaista sääntöä päättäjille.

Lista, joka muuten esiteltiin ainakin Inarissa kunnanvaltuustolle, oli alusta loppuun nuorten omaa tekstiä ja hyvin mielenkiintoinen. Nuoret kaipaavat kontakteja, ei vain virallisessa mielessä, vaan ihan muutoinkin, niitä arjen tavallisia kohtaamisia livenä ja myös sosiaalisessa mediassa. Koulujen yhteiskuntaopetukselta odotetaan paljon: menetelmiä, perustietoa, arjen osallisuuden huomiointia. Jos koulun oppilaat haluavat vaikuttaa remontin yhteydessä vaikkapa värimaailmaan, niin miksi sitä ei mahdollistettaisi?

Osallistuminen on muutakin ja ennen kaikkea muuta kuin puoluepolitiikkaa. Aktiivisuuden lisääminen on oikeastaan meidän keski-ikäisten tahdosta ja asenteesta kiinni. Arjen osallisuus lisää sitten puolestaan kiinnostusta politiikkaan, jos on lisätäkseen. Oma toimialani on nuorisotyö. Senkin sisällä voidaan luoda mahdollisuuksia ja edistää nuorten osallisuuden kokemuksia. Minun mielestäni niin pitääkin tehdä.

Flow nuoret nostivat esiin myös tärkeän havainnon poliitikkojen kielenkäytöstä: jargonia ja
liturgiset ilmaisut saattavat kuulostaa nuorten korviin perin kummallisilta ja luotaantyöntäviltä. Tapahtuu ohipuhumista ja itse asia katoaa helposti munkkilatinan syövereihin. Minusta tuo oli hyvä havainto, joka olisi syytä noteerata. Asian katoamisesta vielä. Nuoret ovat nuoria.  Sanomisen melskeissä heiltä saattaa lipsahtaa vääriä ilmaisuja tai jotain itse pääasian näkökulmasta toisarvoista. Sekin on nähty, että systeemi ohittaa itse asian korostamalla tällaisia lipsahduksia ja välttelee pääasiaa. Jälleen kerran: pohdinnan paikka.


Meillä on politiikan näkökulmasta Suomessa onneksi muutamia tosi näkyviä nuoria ihan kotimaisen vallankäytön ydinkammareissa. Taas: nuori samaistuu nuoreen, esimerkkejä ja esitaistelijoita tarvitaan.

Poliittinen nuorisojärjestö, kunnan nuorisovaltuusto, seurakunnan vastaava tai Saamelaiskäräjien
nuorisoneuvosto toimivat tahojensa tulevaisuuden omatuntoina. Mitä tapahtuu, kun niistä noustaan näkyville paikoille? On ollut erittäin mielenkiintoista seurata vaikkapa Li Andersonin tai Wille Rydmanin nuorisojärjestön jälkeistä julkista elämää. Aika tyylillähän siirtymä on minusta onnistunut. Sanominen toki muuttuu.  Nuorisoliitoissa voi toimia hyvinkin radikaalisti, mutta sittemmin sanominen pyöristyy: ”Politiikka on kompromissien taidetta”. Mitä nuoret pohtivat tällaisesta muutoksesta, siihen en osaa sano mitään. Pitääpä ottaa puheeksi.

Toivoa on pohjoisessakin. Olen jo aiemmin kirjoitellut vaikkapa Utsjoen Annista sekä Inarin kirkonkylän Mikestä. Poliittinen nuorisojärjestö on erinomainen väylä edetä. Sen voi tehdä muussakin kuin puoluepoliittisessa kehyksessä kuten on tehnyt Inarin Sunna toimiessaan Barentsin ja Arktisten alueiden nuorisopolitiikassa. Hienoja esimerkkejä muille. Ja kyllä siellä kasvaa korkoa moni kotikunnan nuori. Vielä ei tiedetä, mutta kohta tiedetään.


En ole puoluepoliittinen persoona. Mutta minun on tunnustettava se, että lähes joka kuntavaalikierroksella viimeisen 15 vuoden aikana olen kannustanut, innostanut ja lähes maanitellut joitakin nuoria pistämään itsensä likoon. Ihan sama mikä on puolue, kunhan mielenkiintoa olisi. Meistä jokainen voi kannustaa, ei se ole mitenkään politiikalle määrätty tapa toimia.

Skoeoe



tiistai 14. kesäkuuta 2016

Ovttas - yhdessä...



Prologin prologi:
On tullut aika pistää blogi kesälomalle...  Ei oikein inspiroi tehdä uusia tekstejä, mutta eipä innosta sekään, että pössyttelyblogi olisi viimeinen ennen kesätaukoa.

Tarvitaan mukavampi teksti. Teen sen minkä olen tehnyt jonkusen kerran aiemminkin. Eli julkistetaan täällä teksti, jonka toimitin pyynnöstä demokratia.fi sivuston blogiin. Tässä se ja sen myötä hyvää kesää...
----------------------------------------------------------------

Joskus tuntuu siltä, että nuoria ei oteta vakavasti. Näin, vaikka nuorille on luotu erilaisia kuulemisjärjestelmiä ja osallisuutta lisääviä mahdollisuuksia. Me täällä ”ylhäällä” olemme huomanneet, että kolme kertaa yksi on lopulta paljon enemmän kuin kolme. Verkostotyö on klisee, mutta silti niin totta. Kun sanojia on enemmän kuin yksi, nousee uskottavuus rakettimaisesti. Ja on niin, että mikäli nuoret haluavat oikeasti ajaa asioitaan valtakunnallisesti tai maakunnallisesti, yhteistyö on must.

Prologi (Saariselkä lokakuu 2006)
Kahdeksan lappilaisnuorta kohtaa EU:n nuorisotoimialapäälliköt Ovttas – Yhdessä! -tapahtumassa. Ranuan, Sodankylän, Tornion ja Inarin kuntien sekä Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksen (SSN) edustajat vievät isäntäministeriön tilaustyönä omat sekä yhteisen viestinsä EU:n nuorisopomoille. Tapaamisessa on mainio asetelma: kokousta johtaa 15-vuotias Jenni, Saariselän oma tyttö yhdessä SSN:n silloisen puheenjohtajan ja nuoren saamelaisaktivisti Tuomas-Aslakin kanssa. Tapaaminen lähtee lapasesta hyvin innostavalla tavalla. Keskustelu on vilkasta, nuoret pysyvät siinä mitä on sovittu: olkaa juuri omat itsenne, ei yhtään enemmän. Esiintykää yhdessä.

                                                                                                    kuva: Auli Pietikäinen
Adressit käteen ja Helsinkiin, prkl…
Ovttas jää päälle. Inari ja Tornio jatkavat nuorten osallisuusyhteistyötä eri tavoin. Saamelaiskäräjät, joilta nuorten kuulemisjärjestelmä puuttuu, käynnistelee opetusministeriön tuella nuorisolautakuntahanketta, jonka tuloksena käräjille syntyy nuorisoneuvosto vuonna 2011. Kun nuorisovaltuusto on Inarissa, siltä sopii odottaa yhteistyötä. Se alkaa satunnaisena ja hapuillen lähes heti, mutta se alkaa. Se on tärkeätä myöhemmille tapahtumille.

Tornio ja Inari toteuttavat ensimmäisen yhteisen eduskuntareissunsa 2010. Kokemus jää päälle, homma jatkuu 2012. Kuin taivaan lahjana tarjoilee silloinen opetusministeri ammatilliseen koulutukseen leikkauksia, jotka Lapissa olisivat merkinneet 27 %:n laskua koulutuksen aloituspaikoissa. Nuorten mielestä se ei käy. Tuleva matka saa uuden ulottuvuuden: otetaan kantaa, vaikutetaan.

Homma lähtee meiltä aikuisilta valmentajilta täysin käsistä: nuoret keräävät pääosin Torniossa ja Inarissa 1800 nimen adressin jalkatyönä. Joku soittaa kuulleensa Yle:n radiokanavilta, että delegaatio tapaa opetusministeri Jukka Gustafssonin. Mietiskellään nuorisotyökumppani Mikun kanssa, että olisivat nuoret voineet kertoa meillekin…

Alun perin yhden ministerin ja yhden kansanedustajan tapaamisesta tulee kahden ministerin ja kaikkien Lapin kansanedustajien tapaaminen. Tämä porukka on ensimmäisenä tällä asialla, muut vasta kokoavat joukkojaan. Vastaanotto on hyvä ja nuoret päättäväisiä. Kokemus on erityisesti nuorille puheenjohtajille Sunnalle ja Jennalle ikimuistoinen. Vallan ytimessä kuullaan. Päätetään jatkaa vuonna 2014.

Pohjonen Vinkkeli pohjoisen nuorten asialla
On marraskuun alku 2014. Hesan vaikuttamisreissulle on pyydetty mukaan Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto. Konseptia on muutettu. Porukka tapaa kyllä opetusministeri Krista Kiurun, joka on tarjoillut julkisuudessa pohdintoja 500 oppilaan elinkelpoisista lukioista. Nuoret sanovat tälle ei.

Päähommana on kuitenkin hieno mahdollisuus olla mukana maan suurimmassa osallisuustapahtumassa Hesan Ruuti Expossa. Siellä ei olla vain seuraajana, vaan pitämässä omaa osastoa ja puheenvuoroa. Mahtavaa. Ryhmä on ilmoittanut itsensä nimellä Pohjoinen Ulottuvuus. Nimi toimitettiin suomeksi ja kaikilla saamenkielillä, torniolaisten vaatimuksesta se käännettiin meän kielelle: Pohjonen Vinkkeli. Tämän nimen Hesan Nuorisoasiainkeskus on poiminut kokonaisuudesta ohjelmalistoille. Hieno homma, ei tarttenut kinastella. 
Politiikka on läsnä aiempaa enemmän. Eduskunta on kiinni ja porukka lähetetään hädissään keksitylle korvikkeelle: nuorisopoliittinen kaupunkisuunnistus pistää nuoret pienissä ryhmissä poliittisten nuorisojärjestöjen keskustoimistoihin. Sattuman oivalluksena syntynyt proggis toimii paremmin kuin on uskallettu odottaa. Nuoret samaistuvat nuoriin ja Vinkkelin nuoret ovat lopulta elämänsä kokemusasiantuntijoita tälläkin turneella.

Puolivahingossa, ilman strategiaa
Tuokin reissu jää päälle. Kokoustellaan porukoilla ja erikseen, pohditaan kokemuksia sekä makustellaan sitä, että onko Pohjosella Vinkkelillä tulevaisuutta. Ja onhan sillä.

Seuraavaa marraskuun 2016 vaikuttamismatkaa on valmisteltu syksystä 2015 lähtien. Jälleen konsepti muuttuu: järjestetään itse ja haastetaan eri tahoja nuoriin liittyvään aluepoliittiseen keskusteluun. Teemat on valittu ja työnjako tehty. Teemat on huolellisesti varjeltu salaisuus, mutta lähtökohta on eri kuin ennen: kyse on muustakin kuin jonkun epätoivotun asian vastustamisesta. Kyse on siitä millaisen pohjoisen nuoret haluavat.

Kyseessä on yhteistyöhanke, jossa ovat mukana mm. Helsingin ja Espoon nuorisotoimet. Expokokemuksen pohjalta valmistellaan pohjoisen nuorten vaikuttajien tapaamisia pääkaupunkisedun kollegojen kanssa.
Siistiä. Ja koko homma on oikeasti syntynyt puolivahingossa, ilman strategiaa, jota on luotu siinä tehdessä, matkan varrella. On menty johdonmukaisesti nuoret edellä ja sillä periaatteella, että kun tulee sanomisen paikka, se on käytettävä heti.

Yksinkertaista.

Skoeoe