torstai 22. tammikuuta 2015

Elämän Road Show....

Nuorisotakuu täytti vastikään kaksi vuotta. Se on yksi loppusuoraansa viipottavan nykyhallituksen kärkihankkeista, jonka tuloa markkinointiin kuin Vapahtajamme toista tulemista. Sen piti taata jokaiselle 17 - 25 -vuotiaalle koulutus-, työ- tai työpajapaikka kolmessa kuukaudessa työttömyyden koittaessa. Takuulle ladattiin todella kovat odotusarvot ja jo tuossa vaiheessa arvelutti se, että entäpä jos mitään ei tapahdukaan.

Ja mitäpä on tapahtunut? Valtakunnallisesti tarkastellen tavoite on osoittanut ylimitoitetuksi. Se oli lähtökohtaisestikin kova ja talouden lamaantuminen on aiheuttanut toteuman ja ihanteen kohtaantoon pulmia: kun työmarkkinat eivät vedä ja yt:t sekä lomautukset ovat arkipäivää, ei nuorten työttömyys ole helpottanut, päinvastoin. Kaikilla mittareilla tarkasteltuna nuorisotyöttömyys on nuorisotakuun ja sen esiaste yhteiskuntatakuun aikana pahentunut.

Koulutustakuusta puolestaan ei jaksa enää puhua mitään. Pohjois- ja Itä-Suomen osalta on epäonnistuttu surkeasti ja opiskelupaikkoja etsitään entistäkin kauempaa kotiseudulta. Poliittinen retoriikka ja julistukset ovat yhtä etäällä todellisuudesta kuin Nuorgam Päiväntasaajasta.

Koko homman uskottavuus on ollut hakusessa jo jonkin aikaa. Tilannetta eivät ole helpottaneet yhtään ne muutokset, jotka ovat tapahtuneet työhallinnon palvelutavoissa ja erityisesti työllistämisen keinoissa: työpajatyön näkökulmasta työharjoittelun katoaminen keinovalikoimasta oli iso taka-askel, jota muutoinkin vaikeassa tilanteessa ei olisi kaivattu yhtään.

Jatkokaan ei näytä hyvältä: huhu kertoo, että työllistämisen tarkoitetut valtion määrärahat uhkaavat loppua jo ennen kesälomia. Sanssikortteja mainostettiin kovin, niistä ollaan luopumassa hiljakseen. Enpä ihmettele yhtään, että nuorisotakuun ympärillä on vallinnut synkeä hiljaisuus jo jonkin aikaa. Vai kuka on kuullut siitä mitään viimeisten kuukausien aikana?
No mitä on jäänyt käteen? Paljon melua tyhjästäkö? Enemmän: valtakunnallisessa uutisoinnissa on selvinnyt, että yhteistyö ja puhe ovat lisääntyneet.

Niin. Lopulta ehkä on niin, että eniten voidaan yrittää ja saavuttaa paikallisesti. Inarin kunnan nuorisotakuutyöryhmä oli ainakin minulle yksi päättyneen vuoden iloisista asioista. Kunnanhallituksen asettama työryhmä on tiivistänyt yhteistyötä merkittävästi. Se on tuonut mukanaan totuttujen kumppaneiden kuten työhallinnon, sosiaalitoimen ja oppilaanohjauksen lisäksi keskusteluihin uusia tahoja ja heidän ajatuksiaan. Inarin Elinkeinot Kehitys Nordican ja yrittäjäjärjestön mukaantulo on ollut virkistävä uusi ulottuvuus. Ja ihan perus: nuorilla on myös nyt sananvaltaa ja edustajansa sekä viestintäpajalta että nuorisovaltuustosta.

Inarissa tilanne nuorten osalta ei sinällään ole lappilaisittain paha. Silti tekemistä on riittänyt.

Kaiken muun ohella ollaan pohdiskeltu kahta ydinkysymystä: tavoittavatko nuorille tarkoitetut palvelut kohderyhmänsä tehokkaasti niissä vaiheissa, joissa palvelujen tarve on suurin sekä millainen Inari työllistäisi tulevaisuudessa nuorensa kotiseudulleen heidän sitä halutessaan.

Itse olen miettinyt, että jälkimmäisessä ydinkysymys on se millaista vuoropuhelua elinkeinojen kehittämistyö ja opintojen ohjaus käyvät. Toki on niin, että keskiössä on nuorten oma ajatusmaailma, mutta siltikin...

Edellisten pohjalta syntyi syksyllä ajatus järjestää teemoihin liittyvä tapahtuma hivenen ennen yhteishaun alkua. Niinpä 22.1. Ivalon lukiolla pidettiin runsaslukuiselle yleisölle Elämän Road Showta.

Siistiä. Päivä jätti runsaasti pohdiskeltavaa. Molemmat teemoja käsitelleet paneelikeskustelut olivat kaikin osin laadukkaita. Oli tosi mukavaa kuunnella nuoria: Mikellä, Jennillä, Ennillä, Juholla ja Suvilla oli jokaisella sana hallussa ja painavaa asiaa... Viestiseinän sanoin: On tosiaan niin, että tulevaisuus on NUORTEN. Hankalankin kautta tullaan ja Ivalon sekä Inarin kaltaisista kirkonkylistäkin mennään pitkälle, kun on rohkeutta tarttua unelmiinsa ja asenne kohdillaan... Esimerkkejä on. Suomen YK nuorisodelegaatti voi löytyä muualtakin kuin Innovaatio Suomen kasvukeskuksista, vaikkapa Inarista kuten tapahtuman juontaja Miken tapauksessa. Vastoinkäymisten ei pidä antaa lannistaa, niistä noustaan, kuten Jenni kertoi kokemuksistaan pääosin nuorelle kuulijakunnalle, jonka oli helppo samaistua selkeäsanaiseen nuoreen yrittäjään.

Keskustelu tuotti paljon miettimisen arvoista. Palveluyhteiskunnan luonne on ollut isossa murroksessa. Moni aiemmin face to face -periaattella palveluja tuottanut taho panostaa nyt netissä tapahtuvaan toimintaan. Te-tsto.fi ja kela.fi olivat vastauksia kysymykseen, mistä löytyy. Jos noista keskusteluista tekisi yhden noston, niin se olisi lukiolainen Ennin kriittinen näkemys siihen, että ei se nuorten osalta riitä. Monitori ei korvaa ihmistä... Niinpä.

Oli myös hienoa, että tosi moni taho näkyi lukiolla pitämässä osastoa, enimmäkseen paikallisia tahoja ryyditettynä CIMOn kansainvälisyydellä ja Koordinaatin verkkoneuvontainformoinnilla.

Vielä on erikseen mainittava se, että muutama Saamelaisalueen Koulutuskeskuksen opiskelija sai tehdä näyttöjään suunnitellessaan tapahtuman visuaalista ilmettä, tiedotusta tai pyörittäessään Cáfe Miikkan pannua. Oli muuten tosi hyvät poropiirakat ja mokkapalat... Niin ja hieno visuaalinen ilme. Ja viestintäpaja hoiteli äänet, kuvat, viestiseinän...

Kaikki hoitivat jotain ja loput osallistuivat.

Ihan mahtavaa... Joku toinen kerta uusiksi.

Skoeoe
 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Vetoomus Lapin Aluehallintovirastoon


Tänään (18.1.2015) näkyi aurinko Ivalossa tai oikeastaan matkalla Nuorisokeskus Vasatokasta Riutulasta kotiin Nuorisovaltuuston toiminnan suunnittelukokouksesta. Hieno viikonloppu, johon osan aikaa osallistui nuvalaisten ohella Selvä Peli -työryhmän jäseniä. Porukoita olisi voinut olla enemmän, mutta sama sille: viikonloppu oli tosi tuottelias. Mutta se on toisen blogin aihe joskus sitten....

Ajellessani pois pohdiskelin kuulumisia Lapin AVIsta.  Olen kirjoitellut usein valtionhallinnon maakunnallisen nuorisotoimen merkityksestä, joten en aloita enää. En tiedä miten asiat ovat muualla maassa, mutta sen tiedän, että Lapissa tässä suhteessa on pitkät ja tuloksekkaat perinteet olipa sitten kyse lääninhallituksesta, ELY-keskuksesta tai AVIsta, mitä näitä nyt sitten onkaan vuosien varrella ehtinyt olla... Joka jutussa ei ole oltu ihan samaa mieltä, mutta entä sitten. Kokonaisuus ratkaisee ja isoissa linjoissa ei ole koskaan ollut eri näkemyksiä. Lyhyesti tiivistettynä: valtionhallinnon nuorisotyö on ollut pitkien välimatkojen maakunnassa merkittävä lappilaista nuorisotyötä kokoava voima.

Väitän tietäväni mistä puhun. Ellen väärin muista oma yhteistyöni silloisen läänin nuorisosihteerin ja nuorisolautakunnan kanssa alkoi keväällä 1982. Se on jatkunut siitä lähtien lähes katkeamatta. Tuo Riutulan Vasatokka on yksi lukuisista jutuista, joissa on toimittu yhdessä. Se on ehkä näkyvin, muttei suinkaan ainoa: lista on lähes yhtä pitkä ja kirjava kuin oma virkaura...

Kun kuulin pitkäaikaisen nuorisotoimen tarkastajan siirtymisestä toisiin tehtävin ja siihen liittyen sen, että tehtävää ei täytetä heti, huolestuin saman tien. Ei ollut yhtään vaikeaa koota allekirjoituksia seuraavaan Lapin AVIn ylijohtajalle matkustavaan vetoomukseen. Oli kiire, joten nimienkeruu ei ollut loppuun saakka demokraattinen. Arvelen että moni muukin olisi allekirjoittanut. Toivon, että kukaan ei kumminkaan ota itseensä...

Vetoomuspaperiin mahtui yhdeksän nimeä: kuntien, piirijärjestöjen ja muiden nuorisotyötä tekevien tahojen työntekijöitä Rovaniemeltä, Inarista, Torniosta, Enontekiöltä, Sallasta...

Ja se teksti menee näin

Lapin aluehallinnon nuorisotoimen merkitys lappilaiselle nuorisotyölle on koko sen olemassaolon ajan riippumatta sen sijoituspaikasta (Lapin lääninhallitus – Lapin ELY-keskus – Lapin AVI) ollut iso. Aluehallinto on tukenut kenttää nuorisotyön avustuksin sekä kokoamalla nuorisotyötä tekeviä tahoja keskusteluihin yhteisten ajankohtaisten tai koulutuksellisten asioiden äärelle.  Edellisten lisäksi se on toiminut huomattavan aktiivisena lappilaisen nuorisotyön valtakunnallisena edunvalvojana ja toiminnassaan huomioinut myös maakunnan pitkän aikavälin strategisia asioita, joista merkittävin viime vuosien tulos on Lapille laadittu oma Nuorisopoliittinen ohjelma.

Maakunnan nuorisotyön kenttä on tietoinen Lapin aluehallinnossa tapahtuneista henkilöstömuutoksista. Kentälle on tihkunut  tietoja siitä, että vastikään vapautunutta nuorisotoimen ylitarkastajan tehtävää ei tultaisi täyttämään vuoden 2015 alussa.

Me allekirjoittaneet lappilaiset nuorisotyöntekijät olemme huolissamme tästä. Epäilemme, että tällainen ratkaisu heikentäisi myönteistä lappilaista nuorisotyön keskustelukulttuuria ja nuorisotyön kehittämistä ylipäänsä.

Me vetoamme Lapin Aluehallintovirastoon, että se täyttäisi vapautuneen nuorisotoimen ylitarkastajan viran ensi tilassa vuoden 2015 alussa.

Mitä sitten...

Niin. En tiedä. Jäljet pelottavat. Valtio perää kerkeästi yhteisvastuuta muilta, toteuttaa siinä sivussa omaa tuottavuusohjelmaansa ja jälki on hyytävää: kotikunnastani Inarista on hävinnyt parissakymmenessä vuodessa toistasataa työpaikkaa. Talkoisiin on osallistuttu leveällä rintamalla: Metsähallitus, tielaitos, Tele, Rajavartiosto, työhallinto.... Esimerkkejä ja tahoja löytyy paljon ja työpaikkojen häviämä on kunnioitusta herättävä.

Lapin AVI on tiedottanut tammikuussa tapahtuneesta ja rauhoittelee, että asiaan palataan syksyllä. Hyvä niin... Kumminkin. Viime vuosien kehitys antaa aihetta ounastella, että jos asiaa ei hoideta heti, se on helppo unohtaa. Säästötarpeet ovat loputtomat....

Siinäpä se, siksi kirjelmöidään. Erilaisten vetoomusten ynnä muiden tehosta voi olla perustellusti montaa mieltä. Siltikin, parempi yrittää....

Lopulta kaikki on tietysti muiden käsissä, mutta onpahan kerrottu mielipide ja tehty vetoomus.

Skoeoe

maanantai 15. joulukuuta 2014

Nuorisotyön vuosi 2014 - Youth work year 2014

Joulu tulla jolkuttelee... Se tarkoittaa paitsi pikku taukoa kaikkeen, niin myös aikaa päivittää blogi vuoden viimeisen kerran. Kuvat puhukoon puolestaan. tässä vuosi 2014 paketoituna. Kahta lukuun ottamatta kaikki on tuotettu viestintäpajalla ja yhtä lukuun ottamatta Inarissa.

Ja näinhän se meni, muutakin toki tapahtui ja paljon, mutta nämä löytyivät...
 
Kun aika tulee - when the time comes (fonttirajoituksella, mutta silti):
 
Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta...!!!        Pyereh Juovlah já luholas udda ive...!!!
 
                      Buriid Juovvlaid - Lihkolas Odda Jaggi...!!!
     
 S Rozdvestom Hristovym i s Novym Godom...!!!                                
 
              Siogg Rosstvid da Leklvaz Oddee´jj...!!!
 
                                  Merry Christmas and Happy New


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Nimityksiä ja menestystarinoita....

Kuu Kiurusta jouluun, tai kaksi oikeastaan. Piti uusintajulkaista tuo ministerikuva. Siihen on nyt hyvä syy...

Mutta ensin toinen juttu. Itsenäisyyspäivä meni. Jälleen nuorisovaltuusto piipahti Ivalon kirkossa kunnan juhlissa. Kaiken muun ohella jaossa oli Rock Inari -tunnustuspalkinto, järjestyksessään  nyt n:o 23. Sen sai ivalolainen Riitta Hilli. Riitta on näkyvä persoona monessa liikkumiseen liittyvässä. Kannustaa esimerkillään ja muutoinkin nuoria liikkumaan, huipputyyppi kuten Ida ja Emma mainiossa julkaisupuheenvuorossaan kertoivat.

Onnittelut Riitalle, taas tunnustus osui kohdalleen.  Ja huippujuttu: omien nuorten tunnustus on parasta mitä nuorten parissa toimiva henkilö voi saada.

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin hallituksen kokouksesta kuului mukavia uutisia. Allianssi on merkittävä toimija, suomalaisen nuorisotyön edunvalvoja ja ainakin järjestöjä kokoava sekä yhdistävä vaikuttaja. Olen sen toistaiseksi hintavin luottamushenkilö, kun olen ollut jo kolme vuotta Nuorisotyölehden toimitusneuvoston jäsen, ainoa lappilainen Allianssin luottari muuten.

Vaan vuonna 2015 asiat ovat toisin. Pohjoinen vinkkeli ei loppunutkaan Hesan Ruutiexpoon, vaan se jatkaa olemistaan. Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston varapuheenjohtaja Minna tulee yhdenvertaisuusryhmään ja Tornion osallisuusmankeloija Miku osallisuusryhmään. Mahtavaa. Kun oli jonkin aikaa nähtävissä tällainen mahdollisuus, niin hakeuduin itse vielä yhdelle jatkokaudelle.

Ensi vuonna en ole enää hintavin luottari eikä harmita yhtään. Meitä on Lapista ainakin kolme ja se on hienoa se. Omat kokemukset toimitusneuvostosta ovat myönteiset: saa sanoa, voi vaikuttaa, kuulee paljon asioita ja tutustuu mukaviin ja ammatillisesti kiintoisiin persooniin. Siltä pohjalta.

Inarin miehen nousukiito ja muita menestystarinoita 

Samainen Allianssi yhdessä YK Liiton kanssa vastasi joulukuun alun lappilaisittain kovimmasta nimitysuutisesta, kun Mikke Näkkäläjärvi nimitettiin Suomen nuorten YK-delegaatiksi vuodelle 2015. Huippua monella tavoin....

Tapasin Miken pitkä tauon jälkeen helmikuussa Sajoksessa pidetyssä yhdenvertaisuuseminaarissa. Sitten tiemme kohtasivat uudestaan lokakuun lopun Pohjosen vinkkelin Helsingin valloituksessa. Näitten karkeloitten kylkiäisenä on kyllä käynyt selväksi se millä tiellä nuori mies on ja mihin hän haluaa osallistua. Ja kyllä nyt on ihan myönteinen pakko tunnustaa, että ei voi kuin ihastella miten Mikke etenee kohti omia tavoitteitaan. Seuraavana päämääränä häämöttävät jo huhtikuun eduskuntavaalit. Mielenkiintoista.

Mikke on kotoisin Inarin kirkonkylästä. Se on hieno ja omalaatuinen kylä. Ei ole pitkä aika siitä, kun uutisoitiin Kokkosen Sunnan valinnasta Barentsin nuorisoneuvoston puheenjohtajaksi. Pohjois-Lapille aika tyypillisesti molemmat ovat menneet opintojen vieminä muualle. Sunna on poistunut maisemista parin kilometrin päästä Miken lähtöpaikasta.

Mikä inarilaisia nuoria vaivaa? Voiko olla kyse puhtaasta sattumasta, kun kylä on tuottanut kosolti muitakin aktiivisia nuoria osallistujia kuin nämä kaksi. Nyt kun saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto tulee kohdakkoin toimineeksi neljä vuotta, näyttää siltä, että liike vaan kiihtyy.

Minustapa on alkanut tuntumaan siltä, että kylä on hieno kasvun paikka. Se on monikulttuurinen ja sopivan pieni, mutta ei kumminkaan liian pieni ja myös melkoisen kosmopoliittinen. Monenmoista särmää ja vääntöä löytyy toki kyllä, mutta niinhän on kaikkialla.

Inarin koulussa on oppilaskunta ja aktiivisia tukioppilaita. Siinä täytyy olla muutenkin jotain sellaista yhteisöllisyyttä, jolla osallisuuden kipinää saadaan edistettyä ihan tuiki tavallisessa koulupäivän arjessa. Näin uskon.

Oli suorastaan mieltä liikauttavaa, kun Miken nimitysuutisoinnissa kerrottiin ihan siellä lopussa, että ura sai lähdöt Inarin nuorisovaltuustossa. Se oli ihan yhtä mukavaa lukemista kuin Sunnan taannoinen hellyttävä blogikirjoitus Kiitos ja hyvästi NuVa, jossa tehtävänsä jättänyt puheenjohtaja teki rehellistä tilinpäätöstä nuorisovaltuustourastaan.

Osallisuus on enemmän kuin rakenteita tietysti, mutta rakenteillekin on paikkansa. Minun on kirjoitettava tämä muun muassa heille, jotka epäilevät nuorisovaltuustojen ja vastaavien merkitystä. Heitä on aika paljon ja ymmärrän sitä kritiikkiä osittain ja erityisesti siltä pohjalta, että nuorten kuuleminen ja mukaan ottaminen jätetään joskus vain muodollisille toimielimille eikä ajatus kanna laajemmin muuhun toimintaan. Voi myös sattua niinkin, että muoto on tarkoitus sinänsä. Tällöin päätyy kyllä kysymään jo sitä aiemmin pohtimaani: kumpi on tärkeämpi, muoto vai lopputulos?

Jos lappilainen kirkonkylä kykenee tuottamaan Miken, Sunnan ja muiden aktivistinuorten kaltaisia tarinoita, niin ei siellä olla asioissa ihan hukkateillä. Ja jos siitä porukasta löytyy politiikasta kiinnostuneita, niin kaikki tuki heille puolueeseen katsomatta. Näistä nuorista hyötyy lopulta koko Lappi, takuuvarmasti.

Samalla pitää kuitenkin muistaa, että näissä asioissa tuo ei ole pääasia eikä itsetarkoitus. Tärkeintä on kasvattaa lapsista ja nuorista oman elämänsä parhaita ja rohkeita päätöksentekijöitä.

Taashan tuota kuultiin itsenäisyyspäivänä kuinka tulevaisuus on nuorten. Kohdakkoin on edessä sarja vaaleja ja tuota mantraa hoetaan lisää. Hyvä sinällään niin. Suotavaa olisi kumminkin, että ne puheet muistettaisiin myös silloin kun juhlasalien ja vaalihuoneistojen ovet on suljettu.

Skoeoe





 

maanantai 1. joulukuuta 2014

Osallisuutta(ko?) ja yhdenvertaisuutta(ko?)

 
+
Lukaisin Yle Lapista riemastuttavan uutisen. Se kertoi kuinka uutta kaupunginjohtajaa hakeva Kemijärvi oli saanut yllättävän ja ennakkoluulottoman hakijan. Kymmenvuotias Mili hakee virkaa, koska hän haluaa olla rakentamassa kaupunkilaisille ja itselleen hyvää tulevaisuutta. Mili kertoo Lapin Radion haastattelussa olevansa huolissaan kaupungin taloustilanteesta ja ilmoittaa säästöjä saatavan siitäkin, että hänelle kävisi puolipäiväinen kohtuuhintainen työ, jota nuori johtaja juoksisi hoitamaan  heti koulupäivän jälkeen.

Aivan mahtavaa. Upeaa kiinnostusta yhteisiin asioihin. Kun luin uutista, minulle tuli mieleen taannoinen seurakuntavaaleihin liittynyt keskustelu. Suomen luterilainen kirkko on edelläkävijä: se sallii 16 -vuotiaiden äänestää. Taustalla on osin varmaan ajatus siitä, että tälläkin tavoin kirkollisten vaalien tunnetusti matalaa äänestysprosenttia saataisiin hiljalleen hilattua ylöspäin. Taustalla lienee myös se, että kirkko pyrkii myös näin sitouttamaan rippikoulun jälkeen kirkon toiminnan isosti unohtavat nuoret uudelleen mukaan.

Vaalit menivät ja julkisessa keskustelussa oli esillä runsaasti epäilyksiä nuorten kykyyn ottaa kantaa, haluun äänestää tai olla ylipäänsä kiinnostuneita mistään seurakuntiin liittyvästä. Itse edustan sitä näkemystä, että äänestysikäraja tulisi pikimiten pudottaa myös kuntavaaleissa. Luulen, että nuoria olisikin helpompaa innostaa kunnissa kuin seurakunnissa: nuorisovaltuustot, oppilaskunnat ja muut osallisuusjutut ovat arkipäivää ainakin Lapissa kaikkialla. Tiedän, että kirkko on kehittämässä omia vastaavantyyppisiä kuulemisjärjestelmiä. Hyvä näin joka suhteessa. Se on myös oikea tie pyrittäessä siihen, että nuoret myös käyttäisivät heille jaetun äänestysmahdollisuuden. Tässä ei tunneta oikoteitä.

Edellinen heijastuisi pitkällä tähtäimellä myös ehdokasasetteluun. Kävin kotiseurakunnan kirkossa bändileirin päätteeksi pudottamassa uurnaan oman ääneni. Piti siis tutustua ehdokasjoukkoon. Kaikki kunnioitus kaikkia ehdolle lähteneitä kohtaan, mutta silti täytyy sanoa, että kyllä oli korkea keski-ikä.

Sikäli oli hienoa, että porukan ylivoimaisesti nuorin ehdokas meni tulevaan kirkkovaltuustoon niin että heilahti. Viidenneksi korkein äänimäärä oli 18-vuotiaalle erittäin hyvä tulos ja kertoo siitä, että kysyntää on.

Onnea Papulle vielä tässäkin yhteydessä. Papullahan oli pienimuotoinen kampanjakin, hienoa. En ollut yllättynyt tuloksesta ja taisinpa jotain tällaista Papulle ennustaakin. Olen tosi iloinen tästä, sillä tiedän aktiivisen nuorisovaltuutetun innostuksen erilaisiin osallisuusjuttuihin. Tiedän myös sen, että kirkkovaltuusto sai jäsenen, joka ei vain puhu vaan myös toimii. Oli aika siistiä, kun oltiin Hesaa valloittamassa, niin Papu houkutteli perjantain vapaailtana porukoita, joilla ei ollut muuta, kanssaan Roihuvuoren seurakunnan nuorisotiloihin.

Toivottavasti nuori kirkkovaltuutettu saa hyvän vastaanoton eikä hänen ehkä uudentyyppisiä ajatuksiansa teilata tuoreeltaan. Kuntapuolelta löytyy kyllä joitakin surullisia esimerkkejä siitä miten pitkän linjan politiikka jyrää halutessaan tuoreet näkökulmat.

Mutta tsemppiä Papu: kuuntele, pohdi, keskustele, mutta pidä pintasi itselle tärkeissä asiassa...
Maassa ollaan tekemässä historiaa: kansalaisaloitteesta lähtenyt lakiesitys sukupuolineutraalista avioliitosta näyttää menevän läpi.

Kansalaisdemokratian näkökulmasta se on hienoa ja kertoo siitä, että joukkovoimallakin voidaan saada tuloksia. Prosessi on uusi todiste myös siitä minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen media vaikuttamiskanavana parhaimmillaan tarjoaa.

Puhetta eri näkökulmista on piisannut niin paljon, että päädyin ajattelemaan ja tarkastelemaan perusteellisesti myös omia asenteita ja käsityksiä.

Uskonnollisia ja evolutiivisia perusteluja voisi tässä yhteydessä pyöritellä loputtomiin.  Vaikuttavimpia puheenvuoroja koko keskustelussa ovat olleet sellaisten henkilöiden ulostulot, joita asia koskee henkilökohtaisesti. Avoimet kertomukset siitä miten haastavaa on ollut asian käsittely, sen hyväksyminen sekä siitä puhuminen erityisesti nuorena. Tältä pohjalta asia on selvä. Kyse on ihmisten vuorovaikutuksesta, jakamattomasta oikeudesta elää sellaisena kuin on ja oikeudesta tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti sukupuolisesta suuntautumisesta huolimatta. Muun pitäisi olla sivuseikkaa ja näiltä osin on jopa hassua, että asioita käsitellään eduskunnassa.

Sosiaalisessa mediassa keskusteltiin vilkkaasti ja minuun teki vaikutuksen erityisesti sivusto Laestadiolaiset tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Ihan uskomaton ryhmä. Minulla on lapsuudesta omakohtaisia seurapenkkikokemuksia ja tunnen vanhoillislestadiolaista perinnettä sekä todellisuutta jonkin verran. Siltä pohjalta pidin tuota nuorten oikeudentunnosta nousevaa ulostuloa lähes käsittämättömän rohkeana.

Ryhmän perustelut olivat briljantit: se tietää mitä on tulla arvostelluksi, jopa kiusatuksi vakaumuksensa vuoksi. Lestadiolaisiin kohdistuu runsaasti ulkopuolista kritiikkiä ja ihan syystä, liike voi katsoa peiliin. Osa kritiikistä on kyllä liioiteltua, puhtaan pahansuovaa, jättää hyvät puolet kertomatta ja on osin perusteetonta, läheistä sukua vihapuheille. Ryhmä ei halua tällaista kohtelua millekään ihmisryhmälle.

Niin, ihmisoikeuksista on kyse, lähimmäisenrakkaudesta ja armosta... Toivottavasti vanhoillislestadiolaisten Oulun pääkonttorissa ymmärretään, että ajat ovat muuttuneet ja että liikkeen sisällä on yhä kasvavaa keskustelutarvetta. Tämähän on sinällään ollut nähtävissä jo joitakin vuosia. Toivon mukaan nimellään nyt julkisuuteen tulleita ei lempata ulos liikkeestä. Kun Jumalan terve loppuu johtokunnan päätöksellä, on se tiukka paikka ja sattuu.

Muutokset ovat mahdollisia. Rohkeita nuoria kaikki tässä esitetyt Mili, Papu ja pääosin nimettömät nuoret vanhoillislestadiolaiset. Pitää uskoa asiaansa ja päättää tehdä jotain. Kuten kotikaupunkinsa johtoon hakeva Mili, joka kertoi medialle nähneensä hakuilmoituksen Koillis-Lapissa: "Täytin hakemuksen, otin siitä kopion iskän työpaikalla ja laitoin postiin. Ei siinä sen kummempaa."

Niinpä. Sitten onkin jo helpompaa vaikka ei välttämättä helppoa...

Skoeoe

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kaamosjalkautuminen, osa 2


Olin pitkästä aikaa ihan normi Stönöiltaa viettämässä. Olipa myönteinen hommeli: 25 nuorta ihan tavallisena keskiviikkoiltana. Se on hyvin, soittelin Mikulle Kivirannan nuorisotila Messiin, mulla oli enempi kuin siellä. Häh hää...

Stönö on Ivalon kylän perinteikäs nuorisotila. Sen ensimmäinen versio sijaitsi Ivalojoen rantsussa vanhan sairaalan kroonikkoparakissa. Joku on joskus kysynyt mikä on Stönön merkitys Inarin kunnan nuorisotyössä. Siihen on tarjolla vain yksi vastaus: ilman sitä ja sen historiaa ei olisi mitään. Nuorisotyö pienoiskoossa: pitää olla perustoimintaa, jonka varaan kaikki muu, vaikkapa kohdennettu työ, mediakasvatuksellinen toiminta tai yksilötyö rakentuu.

Parisen vuotta sitten meitä kohtasi Stönöllä asiakaskato. Oltiin jo huolissamme. Sitten rauhoituttiin miettimään tilannetta. Sen tuloksena tehtiin suurten kaupunkien Kanuunaverkoston luoma nuorisotilojen itsearviointi, kysyttiin porukoilta, tiedotettiin ja järjesteltiin työtehtäviä uusiksi. Ilmiössä oli mukana toki normaalia kausivaihtelua, mutta haluamme uskoa, että korjausliikkeetkin merkitsevät: kesän 2013 ja vuoden 2014 aikana nuoria on taas liikkunut ihan eri malliin. Vuoden 2012 perusillan keskiarvo vuoden aikana oli yhdeksän ja nyt ollaan kahdessakymmenessä. Hienoa...

Luin taannoin Yle Helsingin uutista, joka oli otsikoitu: Helsingin nuoret saavat pyörittää nuorisotaloja itse. Kyse on varttuneempien vertaisnuorten käytöstä Herttoniemen, Viikin ja Jakomäen nuorisotiloissa. Uutisen mukaan Helsinki aikoo laajentaa ammattiohjaajatonta tilakäytäntöä myös muille alueille. Uutinen kertoo myös, että nuorten, erityisesti tyttöjen, kävijämäärä on näissä tiloissa kasvanut.

Kiintoisaa. Sinällään vertaisnuorten käytössä ei ole mitään uutta. Stönön nyt telakalla oleva nuorten vapaaehtoisten Tilkkutäkki ryhmä käynnistyi jo vuonna 1995 ja Inarin Vintin Stuffi heti toiminnan alettua 2012. Helsingin kokeilussa on toki kyse isommasta.

Oma kokemus nuorisotyössä kertoo siitä, että mikään ei synny tyhjästä, itsekseen. Nuoret tarvitsevat taustalle asialleen innostuneita osaavia nuorisotyöntekijöitä.

Nuoriin luottamisesta on toki olemassa hyviä esimerkkejä vaikkapa norjalaisen yhteistyökumppanimme Altan Huset nuortentalosta, jossa porukat saavat tosi paljon vastuuta ja pääsevät liikkumaan omin päin talossaan. Olen keskustellut Husetin ohjaajakolmikon kanssa usein ja pitkään. Jokaisen ohjaajan viesti on selkeä: jotta Husetin nykyisiin arkikäytäntöihin on pääst, on tarvittu paljon tavoitteellista työtä, ohjausta sekä motivointia. On kuljettu pitkä tie. Kehittämistyössä ei ole tunnettu pikavoittoja.

Uutisointi Helsingistä on herättänyt kaksijakoista keskustelua.  Ymmärrän heitä, jotka arvelevat että säästöpaineissa painiskelevat kunnat saattavat nähdä uutisoinnissa houkuttelevan mahdollisuuden. Ymmärrän heitäkin, jotka kysyvät, että minkä viestin uutisointi antaa ammatillisen työn tarpeesta ja arvostuksesta. Mitä tiukemmaksi talous sukeltaa, sen houkuttelevampaa saattaa olla oikaista.

Itse ajattelen, että vaikkapa Altan esimerkki kannattaa muistaa: asiat eivät todellakaan synny itsestään. Mietin myös sitä, että Hesan tapa ratkaista asioita on kyllä mahdollinen ainakin osittain ja siinä tilanteessa, jossa paikkakunnalta löytyy täysi-ikäisiä, vapaaehtoistyöhön hyvin perehdytettyjä ja pitkän tilahistorian omaavia nuoria.

Usein näin ei ole. Siksi arvelen, että vaikkapa meillä Inarissa auki olevilla tiloilla on aina paikka asiansa osaaville nuorisotyöntekijöille. Täysi-ikäisten määrä on rajallinen, kun nuoret katoavat muualle opiskelemaan. Siksi en usko tilojen toimivan näissä ilman aikuisia. Kokonaan eri asia on se, että mieluusti näkisin Tilkkutäkki -toiminnan kokevan renessanssin. Nuorisotyöläisen ammattityötä tukevan nuorten vapaaehtoisen vertaistyön merkitys on ilman muuta erinomaisen tärkeä.

Tämän keskustelun toinen jo vanhempi sivujuonne on muuten tilatoiminnan ulkoistaminen jollekin järjestölle. Näistäkin on puhuttu varmaan jo parikymmentä vuotta sitten ensi kerran. Senkään realistisuuteen en usko. Mitä ovat vaikkapa Lapissa ne järjestöt, jotka pystyvät? Ja vielä: onko siinä mitään mieltä, että joku järjestö tekee jotain, mikä ei ole kenties sen toiminta-ajatuksen mukaista?
Kuun kääntyessä loppuaan kohti pääsin viestintäpajan poikien mukana Kiilopäälle, jossa Suomen Latu piti sittemmin liittokokoustaan. Olin mukana järjestämässä tapahtuman äänentoisto-, dokumentointi- ja kuvansiirto screeneille -hommia. Noin kerran vuodessa ehtii näihin roudaritöihin.

Ihan opettavaista oli katsella miten hommat hoituvat: nopeasti, tyylikkäästi ja ammattitaidolla. Kun viikonlopun jälkeen tilaajan palaute tuottajalle oli mikä oli, niin olihan voittajan olo. Hienoa työtä työpajalta, joka muuten on jo pitkään tehnyt tämmöisiä ihan oikeita juttuja. Vieläkin kuulee kaikenlaista kummallista puhetta. Ei, ei ole puuhastelua, ne on ihan oikeita hommia. Jonkun nekin on tehtävä...

Kiilopään reissuun sisältyi mukava, meidän perustoimintojen alkuvaiheeseen liittyvä ulottuvuus. Palvelun tilaaja, Kiilopään johtaja Seppo, oli kunnan ensimmäinen  nuorisotilaohjaaja 1980 -luvun alussa. Oli kyllä hienoa vaipua hetkeksi kasarihurmokseen ja muistella menneitä.

Minulla on mielikuva Stönön ensimmäisen kehitysvaiheen ajoilta: kaima ja sorkkarauta, sanat: "Kuule I-ä, siinä olisi ei kantava seinä ja tässä sorkkarauta, kuinkahan kauan se seinä on siinä?" Ei muuten ollut kauan.

Hupaisaa sinällään: kaiman muistiin oli piirtynyt sama kaveri, sama seinä ja sama sorkkarauta.
Minun piti sanoa Sepolle, että legendaarisen Pommarin ja Stönön alkuvaiheen aikana me tultiin tehneeksi melko kovia juttuja, sellaisia joista hallituksen LaNuoKet ynnämuut nykyään käyttävät käsitteitä osallisuuden edistäminen, mahdollistaminen, oikeus harrastaa ja niin edelleen. Me ei tiedetty niistä yhtään mitään, me vain touhuttiin ja luotiin siinä sivussa pohjia kaikelle nykyiselle.

Niin, kuten edellisessä blogipäivityksessä totesin: minä pidän jatkumoista.

Skoeoe