sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hallitun menokasvun kevät (ja tulevaisuus)



Yhtä takuuvarmasti kuin palaavat kesän ensimmäiset pääskyt palaa säännöllisesti kuntaelämään keskustelu kiristyvästä kuntataloudesta. Tuoreessa muistissa ovat sekä 1990 -luvun alun merkittävät juustohöyläilyt ja vuoden 1998 kehittämistyö sekä kevään 2009 tasapainotuskierros, jonka yhteydessä käytiin läpi koko kuntakonserni tarkalla ja tiheäpiikkisellä kammalla. Kolmen vuoden takainen kierros oli sisäsiisti: tasapainotukset tehtiin henkilöstöä kuunnellen ja kuntalähtöisesti, konsulteille ei silloin annettu tilaa.

Kymppitonni katosi nuorisotyön raamista, mutta lopputulos oli siedettävä, tappio lopulta pieni ja tuloksen kanssa on pystytty elämään erinomaisesti. Lopulta kävi niin, että vuodet 2010 - 12 ovat olleet taloudellisesti suotuisia ja ollaan jopa pystytty kehittämään palveluja Inarin nuorisotila Vintin, Ivalon skeittirokkiparkkihallin ja kaikinpuolisen varustelun ajantasaistamisen verran.

Ja hyvä niin. Tiedossa on ollut jo hyvän aikaa, ettei tämä nousukierre voi jatkua iättömiin. Nyt sitten ollaankin uusien talkoiden edessä. Taivas ei aiemmin ole pudonnut uhkakuvista huolimatta ja elämä on jatkunut lähes entisellään. Nyt on kumminkin edessä totisempi paikka. Kun etsivän nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamisjuttu ajoi kiville syksyllä 2012, nuorisotyö sai sinällään osakseen ymmärrystä ja sympatiaa, mutta ei päätöksenteossa tarvittavaa tukea. Tapauskuva ja ihmisten silloinen vaitonaisuus alkavat hiljalleen saada selityksensä.

Hallittuun menokasvuun

Julkisuudessa on jo kerrottu kuinka Inari laatii pikatahtia hallitun menokasvun ohjelmaksi nimetyn toimenpideohjelman, jolla kunta sopeutuu lähivuosien talouden haasteisiin. Monta asiaa taustalla: verotulot laskevat, työikäinen väestö muuttaa, väki vähenee ja ikääntyy... Epävarmuutta luo myös valtion budjettiin odotettavissa olevat kehysleikkaukset, joista valtionosuusjärjestelmän muuttuminen luo erityistä epätietoisuutta.

Ennakointi on viisautta, sieltä ohjelmatyö hakee oikeutuksensa. Sekin on hyväksyttävä, että kaikki palvelutuotanto, nuorisotyö myös, pistetään säännöllisesti tarkasteluun. Menokasvuohjelman laadinnan perusreseptit ovat tuttuja vanhastaan: lisää tuloja, vähemmän menoja, eläkeratkaisut läpikäydään, ketään ei irtisanota... Mitä se kaikki käytännössä on, selviää seuraavan noin kahden kuukauden aikana. Kaikki osallistuvat, se on selvää.

Nuorisotyön näkökulmasta erityishaaste liittyy tuloihin. Nuorisotyössä pyörähtää bruttona rapiat 600.000 euroa (sis. alv eikun nuorten työpaja + työllistämiseurot). Erilaisten tulojen osuus kokonaisuudesta oli vuonna 2012 yhteensä 207.000 € eli yli kolmannes. Tämän osuuden nostaminen tuntuu hengästyttävän hankalalta, ei kumminkaan mahdottomalta, mutta ei kylläkään isommin houkuttele jatkaa loputonta projekti-/hankekierrettä... Palvelumaksuja toki voidaan myös korottaa, mutta niillä ei herran huoneita rakennella. Pahimmillaan ne leikkaavat osallistumista ja se ei ole hyvä juttu se.

Taloudessa kiertää paljon euroja, joihin on lähes mahdotonta vaikuttaa omalla työllä. Näitä ovat mm. taloushallinnon ja erityisesti toimitilojen kustannukset. Jatkovuosien palvelutuotannon kannalta erityisen tärkeä on kuitenkin kysymys määräaikaisten palkkaamisesta. Millä perusteilla määräaikaisia voidaan jatkossa ottaa? Käytännössä puhutaan mm. siitä, voidaanko etsivää työtä jatkaa ja miten toimitaan mahdollisissa sijaisuuksissa. Nuorisotyön ongelma on se, että mikäli sitä halutaan tehdä, on se suhteellisen työvoimavaltaista. Työpaja ei pyöri ajatuksen voimalla.

Haasteita ja kysymyksiä siis riittää. Jotenkin edelliskertojen kokemuksen pohjalta uskon kumminkin, että nytkin selvitään isommitta kolhuitta.

Inarin ja Kemin irtiotto

Arvatkaapa mikä yhdistää Kemin kaupunkia ja Inarin kuntaa?

Kuntakenttä erityisesti idässä ja pohjoisessa odottelee levottomana valtionosuusuudistusta. Tiedossa on se, että perusteet muuttuvat. Järjestelmään on sisältynyt merkittävää, pohjoista ymmärtävää ns. positiivista diskriminaatiota. Syrjäisyys, harva asutus sekä saamelaisuus ovat olleet voimissaan. Tiedot kertovat, että painopisteitä ollaan muuttamassa, kriteereihin nousevat mm. maahanmuuttajien määrä sekä työpaikkaomavaraisuus. Suunta taitaa olla selvä: painopiste tässäkin asiassa siirtyy reunoilta keskuksiin. Ihan johdonmukaista keskittämistä kuten kaikki muukin.

Kun valtion tuki muodostaa parhaimmillaan reippaasti yli puolet kuntatuloista ei ole mikään ihme, että vaikkapa Ranua tai Utsjoki vastustavat kuntaliitoksia ankarasti. Niin tekee Lapin kunnista valtaosa. Syitä toki on muitakin kuin raha. On puhuttu Saamen kunnasta, joka muodostettaisiin Suomen saamelaisalueesta eli Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnista sekä Sodankylän kunnan pohjoisosan Lapin paliskunnan alueesta (Vuotso - Purnumukka - Tankavaara). Kyllä siinä olisikin kunnalla hillitön koko. Ihan aiheellisesti väki suhtautuu asiaan epäillen. Jättikunta vaatisikin ihan uutta kunta-ajatusta myös asukkailtaan. Myös lähidemokratia menisi ihan uuteen tarkasteluun.

Mutta mutta. Lopulta voi olla niin, että valtio virtaviivaistaessaan omia palveluita ja työpaikkoja pois alueilta, lykätessään kuntiin lisää tehtäviä ja muuttaessaan valtiosuusjärjestelmän perusteita, ei jätä pikkukunnille mahdollisuuksia. Sanotaan, että pakoteta ei, mutta käytännössä tilanne ajetaan kuntaliitosten suuntaan. Asukasluvultaan pieni ei voi siinä maailmanjärjestyksessä olla kaunista.

Ehkäpä tässä syy siihen miksi Inarissa on päädytty siihen mihin on päädytty. Inari ja Kemi ovat Lapin ainoat kunnat, jotka suhtautuvat kuntajakoselvityksiin myönteisesti. Inari on jopa liputellut tuon ns. Saamenkunnan muodostamisen puolesta, eräin varauksin mutta kuitenkin...

Nähtäväksi jää, elämme (jälleen kerran) kiintoisaa kevättä... Puhetta tulee olemaan ilma sakeana.

Pohtii

Skoeoe



 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kansalaisten Eurooppa: Fidenza









Julistamani reissuton helmikuu piti. Kävi niin, että se ainoa matkarauhaa uhannut Rovaniemen reissu peruuntui ja hyvä niin. Loistava lopputulos: lähes kaksi kuukautta vierähti iloisesti niin, ettei tarvinnut poistua Inarin kunnan  alueelta mihinkään. Kunnes tuli kevätloma, molemmista päistä typistetty versio. Alussa oli Inari ja lopussa Flow4YU. Vapaa viikonloppu loppui launtai-iltana ja päädyin lopulta sunnuntai-iltana kolmen lentokentän ja yhden vilkkaan rautatieaseman kautta Pohjois-Italialaiseen pikkukaupunkiin.

Italia on mahtava maa. Harvemmin on tullut piipahdettua. Edellinen, se ensimmäinen kerta, tapahtui 1990 -luvun alussa. Osallistuin tuolloin silloisen Lapin läänin nuorisolautakunnan delegaation contact making -matkaan Lazion seutukuntaan Rooman liepeillä. Asemapaikkana oli tuolloin Latina -niminen kaupunki ja odotukset tietenkin korkealla. Perillä paljastui, että nimestään huolimatta kaupunki oli kaikkea muuta kuin antiikin Rooman ajoilta. Runsaan 100.000 asukkaan paikka oli perustettu 1930 -luvulla Mussolinin toimesta.

No, niin tai näin. Viikossa nähtiin paljon: pyörittiin Roomassa sekä Rietin maakunnan toinen toistaan kauniimmassa vuoristokylässä; Sezze, Priverno, mitä niitä olikin. Isännät olivat nähneet paljon vaivaa ja oli aika rankka reissu: päivän päätteeksi palailtiin aamupuolella yötä hotellille ja kahdeksalta, kun kurkisteltiin verhonraosta isännät odottelivat jo autojensa kanssa. Sittemmin kävi niin, että jatkoa kyseisen alueen kanssa ei syntynyt, mutta ikimuistoiselle reissulle pääsi mukaan.

Citizens' Europe ja Fidenzan tunnelmat

Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaan sisältyvä hanke sinkautti meidän kv-asioiden sihteeri Eilan ja minut Inarista parinkymmenentuhannen asukkaan viehättävään Fidenzan kaupunkiin. Nimi ei kerro mitään, lähin tunnetumpi paikka taitaa olla kinkusta ja Garibaldista tuttu Parma. Eikä yhteen Euroopan muotimaailman keskuksista kuuluvaan Milanoonkaan ole kuin rapian tunnin junamatka. Harvemmin Inarissa tavattu juna taitaakin olla Italian tärkeimpiä julkisen kulkemisen välineitä, niitä olen nähnyt nyt joksikin aikaa tosi paljon. Lippujen hinta ei päätä huimannut, junissa oli runsaasti kulkijoita ja raiteita sekä rautatiesiltoja: niitä riitti. Jos kaikkialla maassa on niitä yhtä runsaasti kuin tuolla pikku alueella, niin raidekilometrejä on tolkuttomasti.

Melko hyvin käynti vastasi niitä mielikuvia, joita Lazzion reissu aikanaan jätti. Pohjoisen taivaan alla asustelevan luterilaisen kulttuurin kansan mentaliteetissa on katolisen Italian menoon nähden katedraalin kokoinen sävyero. Italialainen järjestelmällisyys sekä tehokkuus on kotimaisessa suoritushysteriassa elävälle suorastaan terapeuttista koettavaa, ainakin satunnaisannoksina. Sielu soittaa siinä menossa nupit kaakossa Nino Rotan musiikkia elokuvaan Amarcord.

Ihmisten välitön kanssakäyminen on mahtavaa. Asusteltiin viehättävässä pikkuhotellissa, jota pyöritti iäkäs pariskunta. Hotellissa ei ollut muita kuin tapaamisemme hankevieraita Italiasta, Ruotsista ja Suomesta. Olihan isäntäväki löytänyt sisäisen yrittäjänsä verrattomalla tavalla. Italiaa puhuivat, mutta hyvin tultiin toimeen ja mahtavaa palvelua, ei siinä työaikoja kyllä kyselty.

Pistäydyttiin myös muutamassa nuorisotilassa. Aika jännää: tilaa saattoi olla runsaasti, mutta ne näyttivät jotenkin alastomilta, lähes kolkoilta ja varustetaso oli tarkoittuksenmukainen, mutta aika pelkistetty. Kontrasti kaupungin vanhemman osan ulkoiseen idylliin oli melkomoinen. Toisaalta: paikallisessa iltapäiväkerhossa samoin kuin kirkon etsivän työn keskuksessa oli hyvä meininki ja tunnelma. Bänditiloissakin pikapyörähdettiin. Siellä tunnelma oli hiukan kuin takavuosien legendaarisella Ivalon Pommarilla loppukevään sulamisvesien aikaan. Maan pinnalla sentään oltiin: Corsi Musica

Piti toki vaihtaa parin kansalaisen kanssa ajatuksia maan poliittisesta tilanteesta ja tulevaisuudesta. Jos oikein ymmärsin, niin tässä Monti - Pellegrino - Berlusconi asetelmassa on haastetta. Shakkitermein: ollaan pattitilanteessa.

Vierailun aikana maassa tuijoteltiin milloin savu Sikstuksen kappelin kaminanpiipussa Vatikaanissa valkaistuu. Jäi vähän harmittamaan se, että se pysyi mustana ja valkaistui vasta, kun jo oltiin kotiSuomessa. Olisi ollut kiintoisaa nähdä vaikuttiko se Fidenzassa mitenkään näkyvästi tai ainakin kuuluvasti. Aamuseitsemän normikirkonkello kuului kyllä aamuisin selkeästi...

Välitilinpäätös Flow 4YU -hankkeeseen


Flow4YU on hanke, jonka takia Fidenzaan saapuivat edustajat isäntämaan Cerviasta ja Ravennasta sekä kokoontumisen  isäntäkunta Fidenzasta, Kroatian Dubrovnikista, Ruotsin Mjölbystä sekä Inarin ohella kotimaisilta kumppaneilta Jyväskylästä ja Rovaniemeltä.

Hanke alkaa olla loppumetreillä. Jäljellä on enää Dubrovnikin loppuseminaari sekä raportoinnit. Täytyy tunnustaa, että minulla oli alunperin aika varautunut ote koko hommaan. Mutta on ollut pakko tarkistaa kantaa.

Varsinaista loppuarviota taidan tehdä myöhemmin, mutta sen voi sanoa, että ei tarvitse suomalaisten hävetä. Flown ydinajatuksena on ollut kehittää nuorten ja päätöksentekijöiden välistä vuoropuhelua. Saattaa olla, että tässä hankkeessa ideoita ja hyviä käytäntöjä sekä esimerkkejä käytännön toimista oli meillä enemmän ulkomaanvientiin kuin sieltä tuontiin. Fidenzassa oli kuitenkin mukava huomata, että lopultakin mm. Italiassa oli päästy eteenpäin ja yritetty aidosti kehittää asioita. Matka siellä tuntuu kyllä olevan valovuosia pitempi kuin kotiSuomessa, se on kyllä käynyt selväksi.

Hankkeen päänuorisotapaaminen pidettiin joulukuussa Inarissa. Oli hienoa huomata kuinka kovasti tapahtumasta oli pidetty. Moiteitta ei juurikaan tullut. Pisteet suomalaisnuorille, jotka olivat tapahtumajärjestelyissä keskipisteessä. Onnistunut homma: eräs italialaisista  jopa suunnitteli pitkää jobshadowning jaksoa Inariin.

Suomen rintama on ollut rikkumattoman yhtenäinen myös hankalissa vääntötilanteissa, joita tämmöisessä hankkeessa syntyy takuuvarmasti. Paikallisesti hanke on tiivistänyt lukion, kunnan kansainvälisen työn sekä nuorisotyön yhteistyötä. Hanke on myös tuonut ryhtiä paikalliseen vuorovaikutukseen,

Mitä jatkossa, sen näyttää aika. No, paljastettakoon sen verran, että Jyväskylän Veturitallien mediagurun Esan kanssa on jo rupateltu yhteistyöstä.

Mutta sitä ennen vielä hankenuoret vääntävät Cervian ja Inarin tapaamisissa esillenostamiensa toimenpiteiden perusteella huoneentaulun päättäjille. Dubrovnikissa se hiotaan muotoonsa ja jokainen paikkakunta vie asian poliittiseen päätöksentekoon.

Hienoa

Sköö...


 

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kansalaisten Eurooppa: Inari



Kevätlomalle laskeutuminen alkoi mukavasti, joskaan ei kovin pehmeästi. Viimeisellä työperjantailla oli kahdet kasvot. Hieno puoli ensin: olin koko päivän Inarin kirkonkylän nuorisotila Vintissä. Ennen lasten saapumista byrokraattitehot olivat kohtuullisen korkealla, listalla oli tolkusti tekemistä, kiireluettelon kärjessä täydennysten lähettäminen opetus- ja kuttuuriministeriöön liittyen etsivän työn rahoitushakemukseen. Toinen hieno puoli: ihmisten tapaaminen, käynnistyvästä kevätlomasta huolimatta Vintissä riitti ihan mukavasti kävijöitä. Nuorimmat kävelivät sisään jo puolisen tuntia ennen ovien virallista aukeamista ja lähes iltaysiin saakka porukoita riitti. Mukavaa.

Se huono puoli: aivan ylipitkä päivä loman alkajaisiksi, aika tyypillistä, mutta silti. Pimennettyäni Vintin ajelin Ivaloon ja siellä Nuoriso- ja urheilutalolle katselemaan hetken yösählyturnausta. Siihen hommaan riittää osallistujia, hienoa... Kotoa lähdöstä oli vierähtänyt semmoiset 14.5 tuntia, kun lopulta pääsin loman viettoon.

Kehittyvä Inari

Taas kerran tuli pohdiskeltua. Tuntuu usein unohtuvan se, että Inarin kirkonkylä on kokoluokassaan yksi nopemmin kehittynyt, ellei peräti se nopeiten kehittynein kylä Lapissa, jos pohditaan aikaa 2010 luvulla. Ajelin joskus 2010 kesällä hillareisulta Paadarjärven pohjoispuolelta koti-Ivaloon, kun kiinnitin huomiota nelostien kupeella olevaan monttuun, rakennustyömaahan sekä ilmeiseen putkiuraan, jota kaivettiin Juutuanjoen pohjoispuolella. Sitten muistin: kaukolämpölaitos.

Piti tehdä linjapoikkeama Kittiläntielle sekä Saarikoskentielle. Rapiat kolme kilometriä rakennustyömata: Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Koulukeskus kaikilla oheismausteilla, kalanviljelylaitos, Hotelli Kultahovi, Saamelaisalueen Koulutuskekuksessa jotain ja lopulta piti pyörähtää Juutuanvaaran hiihtokeskuksessa, jossa piti alkaman urheilukentän pohjustustyöt. Olihan se tiedossa, mutta silti hämmästytti...

Tätä taustaa vasten on aika kummallista se, että yhäkin kuulee ajoittaista kritiikkiä siitä, että kaikki kunnan kehittämistoimet kohdistuvat Saariselälle. En oikein tiedä mitä ikikritisoijat ovat oikein vailla, Inarin kirkonkylä on juuri kokoisensa kylä ja kokoonsa nähden sitä on kyllä kehitetty, ei tietenkään pelkästään kunta, mutta onko sillä väliä: liike on keskeistä.

Nopealla tahdilla on toki varjopuolensa. Inariin on kaavoitettu tontteja ja rakennettu vuokra-asuntoja. Edullisten vuokrattavien ensiasuntojen kysyntä on kumminkin tarjontaan nähden kova ja tässä ehkä se keskeisin haaste. Juuri opintonsa päättäneelle nuorelle paluumuuttajalle oma kaavatontti on harvoin heti se ykkösvaihtoehto.

Yhteensovitettavaa

Sajoksen jälkeen on selvää, että Inari on Suomen saamelaiskulttuurin, hallinnon sekä viestinnän ja koulutuksen kiistaton keskus. Sajoksen ohella Inariin on rantautunut jo aiemmin pysyvästi Yleisradion Saamelaistoimitus, Saamelaisalueen Koulutuskeskus, Saamelaiskäräjät, Saamelaismuseo-luontokeskuksen yhdistelmä Siida ja tosi paljon muutakin.

Jos ajatellaan Inarin kunnan sekä kylän tulevaisuutta ja nuorten paluumuuton mahdollisuuksia, tulee kestävinä ulottuvuuksina nopeasti mieleen neljä osin toisiinsa nivoutuvaa tekijää: saamelaisuus, matkailu, rajakauppa sekä luonto. Viimeisessä kyse on osin luontaiselinkeinoista ja osin erilaisesta virkistyskäytöstä.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on joka osaltaan hyvin haastavaa. Haaste on myös erilaisessa yhteensovittamisessa. Jo jonkin aikaa on käyty kiivastakin keskustelua siitä kenellä on mitäkin oikeuksia suhteessa vaikkapa maan omistukseen ja sitä koskevaan suunnitteluun, suhteessa ILO -sopimuksen 169. artiklan vahvistamiseen sekä siihen kuka kuluu alkuperäiskansa saamelaisiin ja kuka ei. Kättä on väännetty siitäkin kuka tuli ensin ja kuka missäkin vaiheessa historian saatossa. Tässä suhteessa Suomen saamelaisten toinen vähemmistö, inarinsaamelaiset taitavat olla vahvoilla.

Isoja kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia. Ei myöskään siihen kysymykseen minkälainen kunta tulevaisuudessa parhaiten turvaisi elämisen edellytykset ja saamelaisten asioiden toteutumisen pohjoisimmassa Lapissa, tästäkin keskustellaan nyt värikkäin sanakääntein, tottakai kun kuntauudistus on valtakunnallisesti pinnalla.

Alueen tulevaisuuden kannalta olisi kumminkin enemmän kuin suotavaa, että eri osapuolet löytäisivät toisensa ja kaikkien ääni tulisi aidossa monikulttuurisessa ympäristössä kuulluksi. Koko ajan hillittömällä tahdilla keskittyvässä maassa ei reunaseuduilla oikein ole varaa isoon eriseuraisuuteen. Pohjois-Lapilla on kuitenkin mahdollisuuksia, huomattavasti hankalampaa on Tornijokilaaksolla  sekä Itä-Lapilla: maakunnallisessa mediassa kerrottiin tällä viikolla siitä, että työikäinen väestö vähenee siellä lähivuosina edelleen dramaattisesti.

Positiivinen pulma


Asukasluku myös Inarin kunnassa on laskenut. Vaikka tahti on hiipunut, on suunta edelleen sama, väki muuttaa pois ja vähenee. Myös syntyvyys on laskussa ja näkyy oppilasennusteissa kaikkialla muualla paitsi Inarin koululla. Eikä ihme: sopiikin odottaa, että kaikki panostukset kehittävät Inaria myös väestöllisessä mielessä.

Inarin kouluremontin oheistuotteena nuorisotyön toimintaedellytykset paranivat nuorisotila Vintin myötä merkittävästi. On ollut todella kiintoissa lopultakin päästä luomaan uutta perinnettä. Osallistujamäärät ensimmäisen kahden vuoden jälkeen ovat olleet kohtuulliset. Jos lähtökohtana on se, että koulussa on hiukan yli 100 oppilasta, joista puolet kuljetusoppilaita ja Vintillä käy kolmosista ylöspäin 15 - 30 nuorta/aukiolokerta, on tarve ilmeinen. Vielä ei edes tiedä mihin mennään, nyt kasvatetaan uutta sukupolvea suhteellisen uuden palvelun käyttäjiksi.

Vintti on keskellä kasvatuksen keskittymää, tai oikeastaan kun se on kolmoskerroksessa. se on kaiken muun yläpuolella. Pari kerrosta alempana entistä asuntolaa, nykyistä Inarin monitoimitaloa, sijaitsee pari päiväkotia. Kerrosta alempana toimii kansalaisopisto ja eniten kasvatuksen tiloja on tietysti koululla.

Asetelma on nuorisotyön näkökulmasta kiintoisa. Hieno jatkumo. Vintissä on toiminut muun ohella jo lähes koko kaksi vuotta MLL:n Inarin osasto. Nyt on käynnistetty myös keskustelut siitä voisiko Vintti palvella joinain aikoina myös päivähoitoa. Lähinnä kyse on niistä ajoista, jolloin tilalta löytyy ns. käyttövapaata aikaa.

Taustalla on positiivinen ongelma. Vaikka tilamassaa on sinällään runsaasti, on niin että syntyvyyden noustua aletaan päätyä ainakin hetkellisesti tilapulaan. Erikoista, yleensä pohjoisessa menee näinä aikoina toisinpäin: tyhjenevät tilat huutavat käyttäjiä... Sellainen on helpommin myös ennakoitavissa, positiivinen yläkierre syntyy, jos on syntyäkseen ja enpä tiedä kuka sellaisen onnistuu kohdilleen ennustamaan.

Parempi kumminkin näin kuin toisinpäin. Myönteisten asioiden aiheuttamat pulmat on ihan toisella tavalla ratkaistavissa...

Miettii

Skoeoe



 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tavallista työskentelyä kevätloman alla...

Vuoden ensimmäinen Vasatokka viikonloppu on takana. Heille, jotka eivät tiedä mikä tokka on kyseessä, muutama selityksen sananen. Nuorisokeskus Vasatokka on yksi maan kymmenestä valtakunnalliseen ja kansainväliseen käyttöön tarkoitetusta nuorisokeskuksesta. Järjestelmä on syntynyt aikanaan Suomen vuoden 1975 ETY -kokouksen eräänä johdannaisena ja sen piirissä olevat keskukset saavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä toimintaansa merkittävästi sekä investointi- että käyttötukea.

Vasatokka aloitti aikanaan 1994 Nuorisokeskus Inarin -nimellä ja Metsähallituksen isännöimänä. Paikalla on juhlava historia: päärakennus on entinen Riutulan lastenkoti, jota NNKY-liitto pitkään ylläpiti Muddusjärven etelärannalla. Paikka on vaikuttanut merkittävästi myös omaan työuraani. Ne ainoat katkokset, jotka liittyvät nuorisosihteerin hommaani, ovat seurausta keskuksen valmisteluista: kaksi projektia tuli vedettyä mitenkuten 1990 -luvun alussa. No, keskus toimii ja keskus toimii hyvin: maaginen 10.000 yöpyjän raja ylitettiin viime vuonna ja lukuisten vime vuosien investointien jatkeeksi käynnistyvät liikuntasalin rakennustyöt huhtikuussa. Tila tulee tarpeeseen, petipaikkoja on toistasataa ja keskuksesta puuttuu iso kokoava tila. Kohta ei puutu, mahtavaa...

Vasatokasta on tullut merkittävä yhteistyötaho Inarin nuorisotyölle. Aika paljon me sitä käytetään ja nyt oltiin siellä taas semmoinen tiivistöinen lauantain ja sunnuntain yhdistelmä. Eikä oltu ensi kertaa nuorisovaltuustoasioita kehittämässä. Syy on ajankohtainen ja ote etupainotteisen ennakoiva.

Nuorisotyössä on yksi juttu. johon ei oikein koskaan totu, ei vaikka se kuuluu luontaisetumaisesti ns. tapauskuvaukseen: aina ja kaikessa aloitetaan säännöllisesti alusta. Meidän NuValla on kaksivuotinen toimikausi ja nyt on menossa se jälkimmäinen vuosi siitä. Se tarkoittaa sitä, että uuden NuVan vaalit pidetään syyskuussa. Kun on jo nyt tiedossa, että moni jää pois käy niin, että pakka menee pääosin uusiksi. Näissä merkeissä oltiin koolla: katse menneeseen, mutta tiukasti myös tulevaan.

Tilinpäätöksen julkistamisen aika on myöhemmin, mutta jotain voisi sanoa. Nykyinen NuVa on profiloitunut melko ärhäkkänä edunvalvojana ja kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon sellaista, mikä miellyttää myös nuorisotyöntekijän sielua. On tehty, ei vain aiottu ja kaikesta on myös elämöity, sillee myönteisesti, ei riitaa haastamalla...

Hieno hommeli. Viikonloppu meni pohtiessa: miten motivoida uusia nuoria luopujien tilalle ja miten siirtää myönteisen draivin perintö myös uudelle NuValle. Paljon keskusteltiin myös nuorten kuulemisen ja osallisuuden periaatteista ja siitä miten nämä hienot asiat koti-Inarissa toimivat. Mahtavia keskusteluja ja tulostakin tehtiin: nyky NuVan loppukauteen löytyy nyt selkeä toimintasuunnitelma. Miellyttävää on havaita, että vastuuhenkilöt eri jutuille löytyivät helposti, vaikka paikalle pääsi tottapuhuen vain NuVanpuolikas. Tästä on kuitenkin oikein hyvä jatkaa...

Hiihtolomaa odotellessa

Päivän Keskisuomalainen kertoili koululaisten kevätlomasta jutussa, jonka mukaan hiihtoloma on keksitty jo 80 vuotta sitten. Jutun mukaan ajatuksen keksi voimistelunopettaja Santeri Hirvonen vuonna 1926. Ideana oli se, että lapset saisivat "hiihtäessään keväthangilla raitista ilmaa ja kestävyyttä pakertaa lukuvuoden loppuun". Kuten kaikki hienot ideat meni tämänkin kanssa toki hiukan aikaa, kunnes vuonna 1933 lapset pääsivät ensi kertaa kokeilemaan miten ajatus toimii.

Nyt kevätlukukautta on mahdotonta kuvitella ilman tuota viikon hengähdystaukoa. Aika paljoltihan käsikirjoitus kulkee niin, että vanhemmat yrittävät sovittaa omia talvilomiaan lastensa kevätlomaan. Hyvä näin, mutta kaikille se ei ole mahdollista. Monet katkaisevat talven ja lähtevät lämpimiin maihin. Kaikilla ei ole mahdollista matkustella, osa jää kotiin...

Minulla on tuuria: pääsen realisoimaan pitämättömiä lomapäiviä eli kevätlomailemaan. Useimmat meidän työporukasta eivät pääse. Ja siis kun ylipäänsä kaikilla aikuisilla tätä mahdollisuutta ei ole, niin  ollaan täällä kuten monessa muussakin kunnassa kehitelty tarjontaa, johon lapset ja nuoret pääsevät halutessaan mukaan miltei pelkästään sillä vaivannäöllä, että lähtevät mukaan. Perusjuttuja, niitä tärkeitä, joista kaikki lopulta nousee. Menkää ja osallistukaa, se on kaikkien etu...

Nuorisovaltuustosta puheenollen: yksi sen kärkihankelistan kolmesta esityksestä liittyy juurikin kevätlomaan. NuVahan esitti, että kunnan rinneyhtiö antaisi kaikille oman kunnan nuorille vapaat hissiliput ja varustepaketin yhdeksi päiväksi hiihtolomalla Saariselän rinteisiin. Hieno esitys, joka hakee perustansa kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman suosituksesta edistää nuorten liikkumista. Se hakee perustansa myös siitä sosiaalisesta seikasta, että kaikilla ei ole varaa.

Tieto elinkeinopuolelta kertoo, että asia ei jää pelkästään puheeksi, vastaan tullaan. Hienoa, inarilaiset voivat kysellä koululta miten...

Mukavaa kevätlomaa kaikille, kun sen aika tulee....

Skoeoe








 

torstai 14. helmikuuta 2013

Russia - Russia - Russia...


 
 
I simply must write this blog in my marvellous harbour English. That's because of my friends in Murmansk area Russia and Finnmark Fylke Norway. In fact we are having an international Barentsian project between our three northern areas going on. If Nokia says it's connecting people, we say we´re Connecting Young Barents.

People move away from northern areas, it's a fact. Many times we ask what's the future for our youngsters. Why to stay or why to come back to Inari after studying. Tourism, high technological testing work, working for health and for to take care about old people who have done their lifework already, reindeer hearding naturally for those who have the possibility. Sàmish culture and work for sámi people of cource a big part in these areas.

These are the usual, most common to be said when thinking about future. Mining maybe, but maybe not so good for nature image of Inari, quite wounerable because of  rapidly varying economic issues. No, too risky, takes euroes out from country, threat to spoil original nature etc, too many buts... No more forest industrial things practically, that time went because of globalization and saving nature and rescuing environment, no come back with that to be seen.

So big challenges. How to guarantee possibilities to children of my generation. One dimension in addition to those mentioned is the direction to east, North-Western Russia. When our Youth Parliament visited Finnish Parliament a few years ago and met the member from Inari those days Mr. Janne Seurujärvi, one of his main message was that: great future to Kola Peninsula. Lots of possibilities. Learn Russian language, learn the culture... Do it, don't wait.

Why with Russia...

Janne is not alone with his thoughts. Almost all development programs for Lapland sing the same song. Nobody knows when, but many persons are looking forward to the future: some day.

We in Inari often forget one fact: the nearest real city is situated quite near, as near as Rovaniemi. But it's not Rovaniemi. It's Murmansk. Now people in north know more about it: during weekends the most spoken language in Ivalo markerts, even in Rovaniemi sometimes seems to be not Finnish but Russia.

So it's because of commercial issues. But on the other hand and from youthworker's point of view it's more: because we live so near. Important at northern areas: get to know each other and know the situation and culture of neighbouring country. And we often speak about this dimension when we speak about international youth work. But in practice: the  efforts and interest have been more to other parts of Europe. Maybe the reason for that is supportissues, European Youth change programs, a really good method in itself, has given more attention for that.

Why not and other ???:s

Barentsian co-operation, not only Russia - Finland but Norway and Sweden too: a lot of speak and ceminars, not as much action. Sometimes to an ordinary-everyday youthworker it really looks like that. Of cource there's BRYC but in Finland. Speaking, not doing.

Same with cooperation to Russia. I've been thinking about reasons. To official and governmental structures I have one proposal: visa freedom for youth change. If we really want to improve situation, we could give a supportive sign by that and make things at least a bit easier. Of cource there's EU but anyway. If Russian youngsters under 18 get free visa for youth change to Norway why not to our country? Why not a visa freedom area Lapland - Murmansk region? Maybe it's future. I hope anyway.

In practice there has been some difficulties because of language problems. Seen by long term that's true even by my experience. But then comes the but: these days the situation is totally different, younger generation especially at voluntary organizations speak more than earlier English. English is really good choice for a common third language. More equality, less interpretors if you can't Russia. Makes things more straight. So not a problem any more....

What else? Lack of money and lack of time, if You start You`ll get more work to usual agenda. True, I easily understand. Travelling for instance from Rovaniemi to Murmansk and back in itself is an effort. But all interesting has it's costs.

Then there are still existing some second thoughts and doubts: how can You trust and what are the real motives anyway?  Hmmm.... only thing to walk over: get to know, do together. No alternatives but worth to try.

New culture - new partners

One reason can also be the fact that there isn't knowledge enough. My experience is that there has been a lot of changes especially during the last maybe 5-7 years. A lot of you new way to think and some structures to help for developing co-operation.

If governmental connections seem to be too... too something, so there's alternatives. One good is Barents Youth Co-Operation Office (BYCO) supported by governments of Barentsian four countries. Maria will help, no doubt. Another good to mention and with which I have too really good ecxperience when co-operating, is Non-commercial Partnership Socium+. All kind of projects with infrastructure, oil etc. and among all also projects for cultural issues and youthwork.  Leading project manager Irina finds surely out a proper project if there is any need to have change. As near as the nearest computer...

From youthworker's point of view maybe the most interesting is Mr. Pink, Murmansk newiest Youth House runned by youngsters themselves. Mr. Pink is a platform for more than 40 different projects ideapowered ja implemented by youngsters living in Murmansk. The place itself is something almost amezing...  I'm sure that Zhenja the president and Natasha the vice will say wellcome to all who are honestly interested to visit Mr. Pink and to see what's happening there...

Common thing: new generation doesn't wait anymore. It doesn't just think, it acts. Those people want to make their dreams true. Actually they face the same fact as we here in Lapland. People, especially youngsters leave their hometown and the direction is to Petrozavotsky, St. Petersburg or Norway or Finland. The amount of the citizens in the city has rapidly got lower. Mr. Pink and these others want to fight against this. They want to make their homecity more comfertable for youngsters to live.

Hmmm... have I heard something like that somewhere else. So the conclusion: common language is not only English... Let's think about this.

So I recommend to try. For the first timer it's an experience with black or white results, it's either or: never again or next time as soon as possible. Since 1992 at my youthwork: I've never counted my visits...

Skoeoe


 

perjantai 1. helmikuuta 2013

Reissuton helmikuu

 
 
 
 
 
Olen kirjoitellut tästä aiemminkin. Nuorisotyöläinen ei ole enää aikoihin pystynyt tekemään työtään pelkästään siellä missä ensisijaisesti nuorten asemaan ja asioihin pitäisi vaikuttaa. Inarin kunnan nuorisotyön osalta Siellä tarkoittaa Inarin kuntaa, yhäti maan suurinta ja kauneinta pitäjää.

Nelostie ja lentokenttä ovat tulleet vuosien varrella turhankin tutuiksi. Syitä on paljon ja niistä on tullut turistua aiemmissa postauksissa siinä määrin runsaasti, että olkoon. Nyt en lähde enemmälti sille tielle... Sen verran voisi kumminkin todeta, että aina kun liikutaan nuorten kanssa ollaan oikealla asialla. Käytännössä kaikki ne reissut, joilla on oltu nuorten mukana mahdollistamassa milloin NuVa-edustuksia, milloin rokkikeikkoja, eduskuntavierailuja, konserttimatkoja tai mitä vaan, ovat olleet nuorisotyöntekijällekin hyvin motivoivia ja perusteltuja. Istumalihaksia siinäkin tarvitaan, mutta seura inspiroi. Se mikä pistää pohtimaan on yksin tai kaksintehdyt loppumattomat muut työmatkat, ne nuorettomat... Ne, joiden määrä on ollut noususuunnassa.

Reissumeiningeistä puhuttaessa Lapissa on yksi ylivertaisesti yli muiden, kun tarkastellaan kunnan rajojen ylittämistä: Rovaniemi. Normitahtiin hyvissä keleissä se tarkoittaa meno-paluu  -mielessä seitsemän tunnin istumista Eurooppa nelosella. Yksi työpäivä/keikka/reissaaja... Sikälis sitä on oppinut jo ensimmäisen sadan reissun, siis noin 60.000 Rovaniemityökilometrin jälkeen, eli jo parikymmentä vuotta sitten siihen, että pitäisi vältellä ns. yhdenasian matkoja. Keskittäminen kannattaa tässä suhteessa... Monta juttua yhdellä istumisella, se on tavoite.

Kymmeniä ajokertoja sitten olen tullut myös siihen tulokseen, että päivämutkin -periaattella tehdyt, matkustussäännön edullisuusperiaatetta  kunnioittavat reissut ovat ns. syvältä. Kuvitelkaa itse: lähdössä yksin tielle, linja-autoaikataulut eivät toimi, kokous tai mikä tahansa tähdellinen vuorovaikutteinen tilanne alkaa kello 9.00, jolloin aamun linja-auto on vasta ohittanut Sodankylän. On lokakuinen aamu kello 5.00, räpsii räntää, on pakkasenuhka, pimeää kuin hiilikellarissa, tienpinnan kosteus imee valot ja on tiedossa, että porotkin liikkuvat. Ohjaamasi yleieurooppalaisen vuokraamon auto kääntyy nelostielle. Autotyyppi on tietenkin outo, automaattivaihteet ja kaikki... Aamukahvi on tempaistu 4.30. 

Ei mitään turvallisuusriskejä, kylkíäisenä aloitat tärkeät palaverit äärettömän pirteänä seilailtuasi neljä tuntia ja rapiat umpipimeässä kaamosaamussa.  Ja sama yötä vasten toisinpäin... 15 tuntia vierähtää helposti. Reilu meininki, josta on eksotiikka kaukana... Viisikymmentä kertaa riittää, aika tutuksi tie käy sen jälkeen... Parhaita ovat kesäyöt varsinkin eteläänpäin mentäessä. Pohjoiseen ajaessa aurinko, tuo keskikesän kestovalo, räköttää inhottavasti suoraan silmille... Mutta kesäyön värit, ne ovat jotain lumoavaa...

Kohtuus kaikessa

Sinällään tässä ei ole mitään erikoista. Pohjoisessa on totuttu välimatkoihin, ne kuuluvat asiaan, niiden kanssa on opittava elämään ja sillä sipuli. Eikä matka Sodankylään ole yhtä pitkä kuin matka Hesasta Tampereelle, ei ole vaikka se onkin sitä. Sodankylään mentäessä ohitetaan vain Saariselkä ja Vuotso, Hesasta Tampereelle löytyy Korso, Kerava, Riihimäki, Toijala, Hämeenlinna.... vaikka mitä. Pitempi 160 kilsaa siis... Tässä mielessä arkihavainto on tuttu: kyllä se matka Rovaniemeltä Ivaloon on pitempi kuin toisinpäin... Ainakin näin ajatellaan.

Matkoihin on täällä ylhäällä totuttu, mutta silti pistää miettimään. Sinällään on hienoa, että Lapissa on vaikkapa aktiivinen Ely-keskus, joka järjestää monia tosi tarpeellisia juttuja. Päädyin kumminkin pohtimaan elämän tarkoitusta, kun tarkastelin ajanjaksoa joulukuu 2012 - helmikuu 2013 meidän kuusihenkisen nuorisotoimiston näkökulmasta:

Lapin nuorisotyöntekijäpäivät, Levi 4.-5.12.
LaNuTi päivityspäivä, Rovaniemi 17.1.
Lapin Nuorisofoorumi ja Lapin Liiton nuorisovuoden avajaiset, Rovaniemi 18.-19.1.
Lapin etsivien päivät, Rovaniemi 7.-8.2.
Vastaavien Lapin nuorisotyöntekijöiden työkokous, Rovaniemi 19.2.

Kuusi henkilömatkaa, 3.500 henkilökilometriä ja 45 henkilötuntia autossa. Yksi ylipitkä työviikko.

Väliin mahtui vielä Jyväskylän Nuori 2013 -tapahtuma, joka nosti henkilökilometrit reilusti yli 10.000:een. Sopii laskea tietyöaika... Eikä liene tältä pohjin outoa, että aika ajoin pyydämme, että josko jotain kokoontumisajoja täällä pohjoisessakin. Ihan yhdenvertaisuuden merkeissä...

Tarkkaan pohtien edelliseen listaan ei sisälly yhtään sinällään turhaa reissua. Siltikin... Asialle on pakko tehdä jotain. On syytä pohtia löytyisikö tähän joku ajoittamiseen liittyvä linja, jolla kuormitusta kevennetään. Muuten käy niin, että takuuvarmasti ryhdytään ns. jättämään väliin... Ei se ole hyvä sekään.

Omalta osaltani olen julistanut itselleni reissuttoman helmikuun. Nähtäväksi jää... Ei näytä täysin pitävältä. Näillä näkymin joudun ylittämään Kakslauttasen yhden kerran. Matkalla arvatkaapa mihin... niin ja takaisin...

Skoeoe




 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Arki (valoa päin...)

 
 
 
 
     
Joulunseutu yhdistettynä Nuori 2013 -tapahtumaan muodosti jakson, jota ei oikein voi luonnehtia ihan tavalliseksi nuorisotyöläisen arjeksi. Nyt kun tuosta on päästy eroon ja aurinko on tehnyt comebackin alkavat härkäviikot ja on aika arvioida sitä mihin armon nuorisotyövuonna 2013 aion erityisesti paneutua.
 
Ajettelen piipahtaa kotikylän Nuoriso- ja urheilutalolla seuraamassa hetken kevään sählyliigan pelejä. Sarjaa pelataan huhtikuun loppuun kahdeksalla joukkueella. Hommaan sisältyy paljon myönteistä ja yhteisöllistä. Liiga on ollut aiemmin monenikäisten kohtaamispaikka, läsnä on jopa yleisöä ja inarilaiset vanhemmat ovat mahdollistamassa nuorten osallistumista muodostamalla vuorovedolla toimivan kuljetusrenkaan. Touhu tukee hienosti myös kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman suosituksia liikunnan  lisäämiseksi. Hieno homma, kilpailullisuutta on toki mukana, mutta ihan sopivana annoksena. Nuorisotalon perustoimintaa.
 
Nuorisotyölle on ollut tyypillistä se, että julkikeskustelua leimaa joku tulipaloluonteinen, ongelmaksi koetty asia, jonka nuorisotyö ottaa kuuliaisesti ratkaistavakseen. Näin on ollut niin kauan kuin muistan: huumeet, nuorisotyöttömys, hukatut nuoret, nuorisotakuu...
 
Tästä tuskin päästään, mutta kyllä kaiken keskiössä pitäisi muistaa se, että perustyö on tärkeintä. Muu toimii, jos peruskuviot on järjestyksessä. Ja sen pitää olla sitä, mikäli oikeasti halutaan onnistua nuorisotyön ennaltaehkäisevässä ulottuvuudessa. Tältä pohjalta ollaan tehty oman tilatoiminnan itsearviointia mallina Nuorisokanuunan kehittämät mittarit ja menetelmät. Työ jatkuu ja luulen, että tässä on yksi keskeinen tulosalue tälle vuodelle. Tilatoimintaa on hiljakseen kehitelty siten, että erilaista täsmätoimintaa ja työtä useiden eri kumppaneiden sekä vanhempien kanssa toteutetaan suuresti muuallakin kuin Ivalon Stönöllä ja Inarin Vintillä. Matkaa tässä suhteessa on vielä kuljettavana, mutta uskoisin, että siihen panostaminen kannattaa.
 
Nuorisovaltuuston selkeytynyt rooli
 
Kaksi vuotta on lyhyt aika. Syyskuussa ollaan sen edessä, että on taas aika valita uusi nuorisovaltuusto. Perushommaa sekin, mutta nyt siihen on erityistä syytä paneutua huolella.
 
Miksi? Nykyisen NuVan aikana on tehty huima harppaus kohti sitä mitä NuVan rooli nuorten asioiden puolestapuhujana ja edunvalvojana parhaimmillaan voisi olla. Keskusteluyhteys päättäjiin on tiivistynyt ja menetelmiä on kehitetty: kärkihankelistat ja yhteiset valtuustoseminaarit ovat olleet käytössä vuosina 2009 - 12 ja kuntavaaleissa NuVa on kunnostautunut hyvänä sparraajana vuosina 2008 ja 2012. NuVa on myös taistellut näkyvästi tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Nuoriso-ohjaajan vakinaistamisjutussa tuli turpiin ja avoin toiminta närkästytti päättäjiä, mutta hyvää siinä oli aito yritys ja profiloituminen: NuVa ei olekaan pelkkä aikuisten lemmikki, vaan se osaa käyttää itsenäisesti ja rohkeasti ääntään.
 
Minun on mahdotonta kuvitella, että marraskuinen eduskuntavierailu olisi kasvanut mittoihinsa ilman tätä myönteistä kehitystä ja draivia. NuVan onkin syytä pohtia tekemisiään, miettiä miten uusia nuoria innostetaan ehdokkaiksi syksylle ja kuinka siirtää kokemuksensa uusille parlamentin jäsenille. Kevät on aikaa pitää huolta siitä, että kehitys jatkuu myös uuden NuVan aikana. Se ei tule ilmaiseksi.
 
Myös NuVan taustahenkilöille riittää tässä haastetta: miten nuoria tuetaan tässä. Siinäpä minulle toinen painopiste alkaneelle vuodelle. Vasatokka on mainittu ääneen sisäisen kehitysseminaarin pitopaikkana. Kuulostaa hyvältä...
 
Nuorisotakuu: mitä se on? 
 
Nuori 2013 nettisivuilla oli lukijakysymys: Tiedätkö asemasi nuorisotakuun toteuttamisessa? En viitsinyt osallistua, kun totta puhuen en sitä tiedä.
 
Sen tiedän, että asian tiimoilta on riittänyt perusteluja ja julistuksellista puhetta runsaasti. Nollatoleranssi joutenolon osalta on hieno tavoite ja periaatteessa pikku kunnissa ihan realistinenkin. Toisaalta homman käytännön toteuttamiseen liittyy runsaasti kysymysmerkkejä, joihin kysyttäessäkään ei ole löytynyt vastauksia. Vielä. Julistuksellisen liturgian sijasta olisikin syytä pikaisesti kuulla vaikkapa siitä mitä uusi työkokokeilu sekä työhallinnon uusi palvelutapa käytännössä tarkoittavat.
 
Nyt jo edesmenneen entisen kunnanhallituksen jäsen Valtteri taisi olla etuajassa tehdessään valtuustoaloitteen alkusyksystä erityisen nuorisotakuutyöryhmän perustamiseksi Inariin. Taitaa olla niin, että kaivan tuon lepäämään jätetyn aloitteen uuteen käsittelyyn lähiviikkoina.
 
Olen ollut hiukan epäileväinen nuorisotakuun suhteen. Aiotut koulutusleikkaukset Lapissa eivät parantaneet asiaa eikä se, että lukuisiin kysymyksiin ei ole tullut selvyyttä. Kokonaisyhteiskunnallinen europanostuskin tuntuu haasteeseen nähden aika pieneltä. Silti: pitäisiköhän kumminkin ottaa asiaan positiivisempi asenne ja puhaltaa korvienvälissä aikalisä. Pikässä juoksussa pelissä on paljon ja nuorisotyöllä on sitäpaitsi käytössä viestintäpaja ja etsivä työ.
 
Ajanhallinnan sietämätön haaste...
 
Aikamoista reissaamista on nykypäivän nuorisotyöläisen elämä pohjoisessa. Homma on saanut taas semmoiset mittasuhteet, että siihen on jo pakko puuttua. Kokonaan keikkaamisesta ei tietysti pääse eikä tarvitsekaan, mutta kohtuutta ryhdytään etsimään.
 
Ei ala kumminkaan oikein lupaavasti: tammikuussa on oltu Jyväskylässä ja ensimmäiset Rovaniemen reissut on takana. Itsellä edessä on tässä kuussa vielä yksi työperäinen pikavisiitti Helsinkiin.
 
Nuorisotyö on tekijälleen koukuttava laji: helposti lipsahtelee ns. lisätyön puolelle. Ei on sana, joka ei kuulu ensimmäisten käytettävien ilmaisujen joukkoon. Tässäkin riittää pohdittavaa. Hyvin ehtii, vaikka viisi vuottakin on lyhyt aika. Se on aika, jonka kuluttua feidaan itseni ulos näistä hommista ja ryhdyn kalastajaksi Inarinjärvelle...
 
Skoeoe