lauantai 21. toukokuuta 2016

Matkaan mie lähen nyt...



 ”Minä olen tuli ja ympäristöni on sytkäri”. Näin otsikoi tutkija Tomi Kiilakoski Barentsin nuorisotutkimuksen, jonka Nuorisotutkimusseura toteutti Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta.  Alkuseminaari pidettiin Nuorisokeskus Vasatokassa toukokuussa 2015 ja oikeastaan välittömästi oli selvää, että se julkistetaan samassa paikassa. Niin lopulta tapahtuikin, vaikka pikku annoksia prosessista makusteltiin jo huhtikuisella Allianssi –risteilyllä.

Jos alkuun muutama henkilökohtainen havainto. Olipahan siistiä olla mukana. Prosessi piti sisällään paljon omalle ajattelulle ja työlle tärkeitä ulottuvuuksia.  Kun tutkimuksen lähtökohtana oli tuottaa musiikkia, valokuvia, tekstejä, piirustuksia ja muuta ilmaisua, oli sen lähtökohta hieno: se osallisti ja synnytti nuorten toimintaa, jonka tulosten kautta Tomi tarkasteli sitä miten nuoret kokevat elämänsä pohjoisessa. Aineisto koottiin pääasiassa Inarissa, mutta materiaalia tuotettiin myös CYB –hankkeessa tutuilta paikkakunnilta Altassa ja Murmanskissa. Tutkimuksen metodi taisi olla riskialtis, mutta se riski kannatti ottaa.

Nuorisotutkimusseura on alallaan arvostettu toimija, kansainvälisestikin ilmeisen poikkeuksellinen.  Oma käsitykseni on se, että nuorisotyön nurkkapaikoilla sitä on vähemmän nähty. Se tietää urbaanista nuoruudesta ja sen eri ulottuvuuksista hyvin paljon, mutta reunaseutuisuudesta oleellisesti vähemmän. Jälkimmäinen on ollut enemmän ylipistomaailman, kuten Itä-Suomen tai Lapin yliopiston alaa. Nuorisotutkimuksen kannalta asetelma on outo, kun tiedetään millä tahdilla maa keskittyy ja pistää reunojen nuoret entistä etäämmälle kotiseudultaan jatko-opintoja etsimään.

Niinpä alueellisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta oli hienoa, että tutkimus tehtiin.  Sen keskeinen havainto lähtemisestä paitsi mahdollisuutena myös pakkona tukee käsitystä siitä, että asiaa olisi syytä penkoa edelleen ja syvemmin. Toivon, että Nuorisotutkimusseurassa pohditaan sitä miten näin hienoa työtä voidaan jatkaa. Suomi on suuri ja ulottuu kauas Kehäkolmosen sisäkaarteen ulkopuolelle.

Tutkimus sai mukavasti näkyvyyttä mediassa. Se on hienoa. Nuorten asioista tiedottaminen on nykyisessä keskittyvässä mediamaailmassa haastava taitolaji. Kaikki tilaisuudet pitää käyttää. Tuloksista ja niihin liittyvistä aikuisten kommenteista on raportoitu paljon, joten olkoon. Todella laadukkaita puheenvuoroja julkkareissa kaikki tyynni. Nuorten osuus oli tutkimuksen toteutusta myötäillen monin erin tavoin iso. Tietoinen valinta, joka kannatti ja niinpä nuorten näkemyksiin onkin syytä palata.




Lähteminen, luonto, hiljaisuus, ystävät, tylsyys, turvallisuus, kotiseudun arvostaminen… 

NuVan varapuheenjohtaja Eemeli oli lukenut teoksen huolella. Nuori mies tunnusti, että häntä hermostutti havainto siitä, että tutkimus ei kertonut hänelle varsinaisesti mitään uutta. Sitten oli syttynyt kirkas lamppu: sen täytyy pitää paikkansa, välittää oikeaa tietoa nuorten maailmasta Inarissa. Ja Eemelin mukaan on hyvä, että on tutkittua tietoa: ”Se vaikuttaa paremmin kuin yleinen käsitys asioista”.

Eemeli kertoi myös NuVan pyrkimyksistä vaikuttaa koulutukseen, työmahdollisuuksiin ja harrastamiseen, kaikkeen siihen millä pyritään houkuttelevampaan Inariin: ”Se edistää paluumuuttoaikeita”. Myös Pohjosen Vinkkelin yhteistyö on tärkeää: ”Pitää lisätä etelän ja pohjoisen nuorten vuorovaikutusta, se lisää tietoa ja alentaa kynnystä puolin ja toisin kohdata toisia, kun se aika lopulta koittaa”.

Viisasta pohdintaa, joka haastaa myös reunaseutujen nuorisotyöläistä miettimään oman toimintansa perusteita huolella.


Julkkaritilaisuuden aloitti ivalolaisbändi Prison of the Proud biisillään Broken free. Biisi tehtiin tutkimuksen aikana ja sitä varten. Bändi ja Tomi piipahtivat elokuussa 2015 Altan maanmainion nuorisotalon Husetin Gigant –musiikkileirillä, jolloin biisi demotettiin asiantuntevassa ohjauksessa ja hienoissa puitteissa.

Bändin kitaristi Jyri piti hyvin henkilökohtaisen kommenttipuheenvuoron. Hänen mukaansa Tomi oli tulkinnut biisin viestin täysin oikein. ”Biisi kertoo tunnelmista, jossa odotetaan kovasti pääsyä muualle. Se kertoo myös niistä hetkistä, jolloin muutto on tapahtunut. Kotiseutu alkaakin tuntua äkisti kovin rakkaalta ja kaikki johtaa siihen, että sitä päätyy sietämään kaipuuta kotiin välttämättömän edessä”.

Biisin tekijä Jyri sai tapahtuneesta virtaa omaan musiikkiharrastukseensa: ”Haluan tehdä lisää biisejä, jopa albumi olisi nyt tavoitteena. Tämä tutkimus oli minulle loistava mahdollisuus. Menetelmä oli lisäksi sellainen, etten edes tajunnut olevani jossain tutkimuksessa”.


Barentsin Nuorisoneuvoston (BRYC) edustaja Jaakko komppasi Eemeliä ja Jyriä. Hän onkin hyvä kokemusasiantuntija: mies muutti taannoin Ivalosta maan yliopisto-opiskelijoiden pikku Ivaloon Tampereelle.   
Kotikuntansa Inarin NuVan entinen aktivisti tunnusti, ettei tarvittu vuottakaan muualla siihen, että hän tajusi kotikuntansa arvon. ”Kaukana näkee. Minusta tuntuu, että hyvin moni nuori ajattelee näin. Vai oletteko kuulleet kenestäkään, joka lähtiessään kotiin luonnehtii Ivaloon menoa vastenmieliseksi. Jos tiedätte yhdenkään, niin kertokaa…”


Loistavia puheenvuoroja. Palaute Tomille oli semmoista, että se kirvoitti tutkimuspäällikkö Leena Suurpään arvioimaan, että tuota parempaa palautetta tutkija tuskin voi kohderyhmältään saada.

Niinpä. Sanoma oli kyllä myös selkeän kotiseutumyönteinen, sellainen, jonka jokaisen aikaansa seuraavan paikallis- ja maakuntapoliitikon olisi syytä noteerata huolella. Tehkää meille Inari, johon on mahdollista palata.

Luulisi kiinnostavan…

Skoeoe

Aiheesta kirjoitettua:

http://yle.fi/uutiset/barentsin_alueen_nuori_muuttaa_etelaan_ja_kaipaa_takaisin_kotiseudulle/8880784

http://jakokahteen.fi/pohjoisen-nuori-on-aina-matkalla-jonnekin/

http://www.lapinkansa.fi/lappi/nuorissa-on-tulta-ja-sytkarina-toimii-ymparisto/

http://www.kansantahto.fi/2016/05/nuorten-aani-kuuluviin-koulutusmahdollisuudet-turvattava/

Ja lähes koko show:

https://youtu.be/AVfO_t6SCUA

Ja Prison of the Proud:

https://youtu.be/eV14iAw3odM


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Osallisuuden riemujuhlat ja (viimeinen) RajaRock(?)


No olihan kerralla kunnon osallisuuden riemujuhlat. Nykyisellä NuValla on mennyt ensimmäiset puoli vuotta niin lujaa, että ovat jo itsekin kummissaan. Toimikauden ekassa kvartaaliarviossa nuoret löysivät silti kehitettävää: näkyvyyttä ja tunnettavuutta on, mutta nuoriin päin riittää vielä tiedotettavaa ja tarvetta motivoida myös muita osallistumaan. Hieno havainto, josta on hyvä jatkaa. Nuorten äänellä on merkitystä, kun tulevaisuuden Inaria ja Lappia kehitetään houkutteleviksi elää ja asua. Siksi osallisuuden ja sanomisen laajentamiselle on iso tarve.

Väliarviota tehtiin osana mittavaa kolmen päivän kokonaisuutta, joka koostui omasta kehittämisillasta, Barentsin nuorisotutkimuksen julkkareista ja RajaRockista, Pohjosen Vinkkelin kokoontumisesta ja kuntastrategiatyötä vetävän konsultti Timon vierailusta. Kun pj. Papun ja sihteeri Jounin listalla oli vielä torstain Nuorisotakuutyöryhmän kehittämispäivä SAKK:n Toivoniemen yksikössä, voidaan kyllä sanoa, että porukka oli koko ajan ytimessä.

Tomin tutkimuksen julkkaritunnelmiin palaan myöhemmin toisessa päivityksessä. Antaa henkisen tomun laskeutua ensin. Sen verran niistä kuitenkin, että oli siistiä, kun inarilaisnuoret olivat näkyvästi esillä kommentoijina, muusikkoina, käytännön järjestelyhommissa, juontajina tai seuraamassa tilaisuutta. Täytyy sanoa, että silloin kun nuorisotyöntekijän ei tarvitse tehdä itse tapahtumassa yhtään mitään, voi jo sallia itselleen jonkinasteisen onnistumisen kokemisen olotilan.  Ja millä sykkeellä NuVa ja musiikinopettaja Katrin nuoret muusikot hoitivat hommiaan: upealla sykkeellä ja todella tyylikkäästi. Mahtavaa.

Kuin viimeistä (?) kertaa

Julkkaripäivän iltaan sijoitettiin tutkimuksen teemaan ja toteutustapaan hyvin istunut RajaRock –tapahtuma. Muistanpa miltei kuin eilisen päivän sen, kun maailmanhistorian ensimmäiset tuon nimen alla soitetut rokit toteutettiin Utsjoen kirkonkylän koulukeskuksessa elokuussa 1989. Sen jälkeen tapahtuma on viettänyt kiertävää elämää Finnmarkissa, Murmanskin alueella, Norrbottenissa ja tietysti erityisesti Lapissa. Ja lähtökohtana on ollut koko ajan tuottaa kroonista keikkapulaa poteville nuorten bändeille koulutusta sekä kansainvälinen keikkamahdollisuus kunnon olosuhteissa.

Nyt rokkailtiin Vasatokassa toista kertaa. Tammikuussa 2014 keskuksen liikuntahallin käyttöönottojuhlien osana musisoitiin se ensimmäinen kerta. Tässä välissä RajaRock vietiin osaksi Barentsin nuorisokonferenssia Rovaniemelle syyskuussa 2014. Jo ennen näitä keskusteltiin siitä, että kohta on viimeinen kerta. Rahoituksen raapiminen kasaan joka vuosi on ollut rasittavaa lukuun ottamatta vuosia 2012 – 14, jolloin Enpi Kolarctic -rahoitteinen CYB -hanke monimutkaisesta raportoinnista huolimatta takasi tarvittavat eurot vuotta pidemmälle ajanjaksolle.  Rahoitus ei ollut kyllä ainoa syy pohdintoihin: hyvälläkin jutulla on oma elinkaarensa.

Jos minusta on kiinni, niin nyt taisi olla oikeasti viimeinen kerta. Se oli selvää, että tapahtumaa ei voitu tappaa Rovaniemellä, sen piti palata juurilleen kuolemaan. Ehkä kumminkin on vielä parempi olla julistamatta RajaRockia kuolleeksi: Tornion osallisuusvalmentajakolleegani Miku jo uhosi siihen malliin, että vielä… No hyvä, jos joku haluaa, niin toteuttakoon. Ja jos se nousee niistä persoonista ja tahoista, jotka ovat osaa hienoa verkostoamme, niin vielä parempaa. Jään kuulolle.

Itse konsertti oli taas kerran upea. Tässä välillä on ollut kertoja, jolloin on ollut hankalaa löytää Inarista bändejä. Soittajia on ollut aina, mutta bändien kanssa on ollut haastavampaa. Niitä on usein koottu soittajista NuVan Osallisuusorkesteri  tai viestintäpajan poikien Stoned Sultans ja Viriili Kirvesmies –tyyppisiksi projektibändeiksi. Yhden kerran CYB:n aikana piti antaa jopa periksi ja turvautua rovaniemeläiseen kokoonpanoon.
Kattava menu

Nyt stagella oli toinen meininki. Musiikinopettaja Katri tekee Ivalossa loistotyötä. Konsertin kymmenestä kokoonpanosta kuusi oli Koti Inarista. Upeaa.

CYB yhdisti hankekumppaneita hyvin eikä nytkään ollut hankaluuksia löytää vierailevia artisteja Haaparannasta, Torniosta ja Murmanskista. Ja mitä bändejä: huimaa… Norjan tuleva kansallispäivä esti Altan ystävien osallistumisen, mutta ei latistanut mitenkään hienoa tunnelmaa.

Kaikki esiintyjät olivat kovatasoisia ja asenteella liikkeellä. Kun loppuvuodesta on tarkoitus viedä pohjoisen bändi- ja musaosaamista pääkaupunkiseudulle, niin alustavan kiinnityksen matkalippuun saivat ainakin torniolais-inarilainen versio punk yhtye Etulinjasta, lähes mykistävä Jolanda M. sekä huima kahden miehen murmanskilaisbändi Apes Vulgaris. Saapa sitten nähdä…

Vasatokan sali on hyvä paikka järjestää tällaista. Se on riittävän iso ja silti sopivan intiimi, ei mikään hehtaarihalli, jossa pienelläkin katsojamäärällä saadaan aikaan huikea ilta. Sitä paitsi ollakseen liikuntahalli, se soundaa hyvältä.

Tätä taustaa vasten oli kyllä kovasti harmillista se, että konsertti ei isommin kiinnostanut inarilaisia. Kiinnostus oli niin vähäistä, että kuljetuksilta vältyttiin.

Voihan se olla, että tämäntyyppiset hommat eivät tässä ajassa kiinnosta. Voi olla, että yleisön vaatimustaso on korkea: stagella pitäisi olla ainakin yksi tunnettu kova nimi. Voi olla, että Vasatokkaan lähteminen ei nappaa. Voi olla, että aikuisille pitäisi olla kaljanmyyntiä. Voi olla, että…. No olkoon, lista on loputon. Annettiin kumminkin mahdollisuus.

Ja entä sitten. Pääasia on kuitenkin se, että paikalla olleet diggasivat, viihtyivät ja saivatpa etelän vieraat äimistellä kunnolla pohjoisen nuorten osaamista ja intoa.

Ja tunnelmahan oli tiheä koko illan…

Skoeoe

Muutama RajaRock -linkki:

Rajarock Utsjoki mpeg                    https://youtu.be/GUPk9m8nCWs      

19/02/16 Apes Vulgaris @ Плавучий Док     https://youtu.be/kvk0Y6R0jo0

 Etulinja - Idioottiparaati             https://youtu.be/v1KT165mQ94
  
Apparition Wild Child HD       https://youtu.be/MNpmaLTWaWo

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Nuorisotyön risteily ja reuna-alueitten asiat


Pikku tauon jälkeen päädyin Allianssi-risteilylle. Tällä kierroksella oli kohdallani eri meininki kuin koskaan ennen: olin tuotantoryhmässä, joka sai mahdollisuuden tuottaa kolme tuntia nurkkapaikkanuoruuteen liittyvää ohjelmaa. Tuotantoporukka koostui Pohjosesta Vinkkelistä, Nuorisotutkimusseurasta ja muutamasta näille myönteisesti suhtautuvasta Kanuunakaupungista. Oli ihan siistiä, mutta hinta sille oli se, että enpä itse oikein ehtinyt sanakuuloon. Harmi itsessään.

Jotain kumminkin. Risteilylle osallistui 1300 nuorisotyön ammattilaista. Se ja laiva itsessään ympäristönä avaavat eteen täysin mahdottoman tehtävän: ohjelmallisia päällekkäisyyksiä ei voi millään välttää ja sattuma kuljettaa kohtaamisesta toiseen. Jotain homman haasteellisuudesta kertoo se, että samaan aikaan kun Kotkan Leenan kanssa vedettiin paneelikeskustelua, pyöri kolme mielessäni Must- luokkaan kuulunutta proggista. Asetelmassa kokematta jäivät Nupsit ja Espoon Suuntaamot ynnämuut hienot hommat…

Risteilyn teemana oli yhdenvertaisuus ja ohjelmassa oli minun silmiin poikkeuksellisen paljon kiintoisaa.  Yritin suosia nuorisotyön alueellisen yhdenvertaisuuden teemoja käsitelleitä juttuja.  Tein sen solidaarisuussyitä ja siksi, että ns. nurkkapaikkojen asia on ollut minulle valtakunnallisessa nuorisotyökeskustelussa jo pitkään tosi tärkeä. 

Niinpä kävin Nuori Hankasalmi  -tilaisuudessa. Tila oli pieni ja porukkaa vähän, mutta tunnelmapuoli oli kohdillaan. Pieni on kaunista, joskin silläkin on puolensa. Yksi nuorisotyöntekijä ja kuusi hanketta sekä työntekijät niiden kautta, jatkuvaa kehittelytyötä ja ideointia, jalat ja ajatus liikkuvat vilkkaasti… Sinällään tuttua, mutta ihan fiksusti oli rakenneltu pienen kunnan nuorten palveluverkko ja yhteistyökuvio niistä aineksista, jotka Hankasalmella on. Heikkous ja haaste ovat iänikuiset: mitä tehdään, kun hankerahoitus loppuu?

Pienimuotoisuudessaan hieno tilaisuus olisi sisällön puolesta sopinut isommallekin kuulijakunnalle. Olisi oikeastaan hyvä pistää tommoinen tilaisuus täsmähommana isojen kuntien nuorisopäälliköille pakolliseksi ohjelmaksi. Pieni on paitsi kaunista, niin monin osin kovin erilaista.

Digitalisaation dilemma ja nuorisotyö

Käväisin myös Ohjaamon tai Kohtaamon tuottamassa sessiossa missä käsiteltiin Ohjaamotoimintaa pienillä paikkakunnilla.

Menemättä yksityiskohtiin (oma blogi tarvittaisiin) niin Ohjaamojen tulo on ainakin minulle herättänyt enemmän kysymyksiä kuin mikään muu aikoihin. Siihen liittyy ehkä se, että tiedotus on ollut hyvin hoidettua ja hypetys varsin massiivista. Sukulaistouhua nuorisotakuulle, jonka lanseeraus ja odotusarvot olivat tarun tasolla kovat, mutta oikeasti iso kysymysmerkki.

Kiintoisa sessio, jonka yhteydessä selvisi, että jotain tehdään myös reunoilla. Lappeenrannan Ohjaamo pyörittää hankkein seutukunnallista kehittämishommaa, josta kertoiltiin. Mielenkiintoista miten hommaan oli saatu vaikkapa Puumala, Taipalsaari, Lemi ja niin edelleen. Perusteltuja alaprojekteja yläprojektissa.

Pisti kylläkin kysymään samaa kuin Hankasalmi hommassa: mitä sitten kun hankkeet loppuu?

Pisti kysymään muutakin. Olen kuullut, että Lapin maakunnassa on Ohjaamo. Se tiedetään, että se on Rovaniemellä, vaan mitenpä se näkyy pitkien etäisyyksien maakunnassa. Ei mitenkään.

Kaikki on hienoa. Paitsi, että sisäinen inhorealisti ennustaa: reunaseuduille järjestyy enintään kannustusta, tiedotusta ja koulutusta. Niin ja valtakunnallinen Kohtaamo loihtii yhden uuden nettiportaalin. Näin luulen lopulta käyvän. Sen tietää kumminkin kaikki, että Ohjaamoja ei synny kuin isoimpiin kaupunkeihin. Eikä toisaalta tarvitsekaan. Ohjaamomaista työtapaa käytetään luultavasti laajemmin kuin mitä julkinen keskustelu on antanut ymmärtää.

Nettiuskovaisuus on varsin tuore ilmiö.  Iltapäivän paneelikeskustelussa digitalisaatiota sivuttiin aika ohuesti. Joku, mahtoiko olla jopa OPKM:n nuorisoyksikön kommentoija Jaana, pohdiskeli, että tarjoaako digitalisaatio liian helpon selityksen asioille. Kyllä se tarjoaa. Olen kylläkin inhorealistisempi: digitalisaatio tarjoaa selkeän pakoreitin. Sen taakse on helppo vetäytyä ja väistää vaikeita kysymyksiä ja niiden syvällisempää pohdiskelua.

Nurkkapaikkanuoruus ja lähtemisen riemu
Risteilyllä tarjottiin starter liittyen Kiilakosken Tomin Barentsin nuorisotutkimukseen. Kiintoisaa. Julkkarithan on Vasatokassa perjantaina 13.5. ja sitten tulee tähän liittyen enemmän.  Pääsin kuitenkin toivottamaan sessioyleisön tervetulleeksi: ”Inarin Riutulaan on Helsingin näkökulmasta ihan sama matka kuin Hesasta Riutulaan. Tervetuloa…!”

Oli hienoa, että nuorisotutkimus oli läsnä. Tomin ohella kuultiin Mikkelin AMK:sta Susan Eriksonia. Mahtavaa ja mielenkiintoista.

Koko session ajatus oli kertoa nurkkapaikoilla elävistä nuorista ja siitä miten lähteminen jossain vaiheessa on heille väistämätöntä. Käänteisesti joudutaan kysymään, että mitkä ovat joskus paluumuuton edellytykset vimmattua vauhtia keskittyvässä maassa. Käytännön esimerkin noista toi tapaus saamelaisnuoret Suomessa. Minulle homma oli varsin tuttua. Siltikin: vallan hurmaavasti homman hoitivat Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston edustajat Martta, Minna, Maria ja Laura.

Minulta on muuten joskus kysytty, että miksi käräjien NuNen kanssa on tärkeää tehdä yhteistyötä. Vastaus on inarilaiselle hallintonuorisotyöläiselle helppo. Minä ajattelen, että kotimaisessa nuorisotyössä on oikein vaatia suurilta kaupungeilta, mm. kuntakeskuksilta, enemmän. Heiltä voi vaatia nuorisotyön kehittämistä ja edunvalvontaa.

Inarin nuorisotyöllä on yksi asia, jossa siltä voi vaatia enemmän kuin miltään muulta Suomen kunnalta. Ja se asia on suhde Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostoon ja nuorisotyöhön. Kun Inarissa eletään saamelaisuuteen liittyen ns. kovassa ytimessä, voi Inarin nuorisotyöltä vaatia sitä, että juuri se tekee tunnetuksi ja tukee käräjien nuorisotyötä ja nuorisoneuvostoa. Hyvin yksinkertaista.

Nuorisotyötä reunoilla ja keskuksissa – oliko kaikki hyvin?

Nurkkapaikkahomman ohella Pohjonen Vinkkeli yhteistyötahoineen tarjoili väliotsikon mukaisen paneelikeskustelun, jossa muutama huolella harkittu panelisti keskusteli annetusta teemasta. Olipa kiintoisaa. Oli muuten myös niin, että ei ollut isokaan ongelma löytää keskustelijoita. Keskustelun tarve oli jo etukäteen ilmeinen.

Minä kävin kyllä niin kovilla kierroksilla, että unohtui dokumentointi tyystin. Ei yhtään kuvaa tai ääntä. On kyllä niin, että jos osa on olla toinen juontaja, niin se leikkaa isommat innot muuhun. Minulla muuten oli onneksi työparina Kotkan iki-ihana Leena. Hän pelasti minut paneelin haasteilta. Minun pitää myös kehua se miten hän jaksaa uskoa kansalaisyhteiskuntaan, mm. nuorten vaikuttamiseen. Se on kovaa hommaa, jossa joskus ehkä joutuu valtaamaan kaupungintalon, jotta ääni tulee kuulluksi. Mahtavaa. 

Myös koko paneeli oli ytimessä: nuorisotyö ei ole pelkkää palveluitten tuotantoa, se on kasvattamista siihen, että nuoret ja nuorisotyö ottavat kantaa ja edellyttävät sitä että heitä kuullaan. Komppaan kympillä…Ilman nuorisopoliittista otetta ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen esilläpitoa ollaan hankaluuksissa kun kysellään toiminnan olemassaolon perusteita.

Mitäpä nostaisin vilkkaasta keskustelusta muuten esille. Digitalisaatio tuli jo. Ehkäpä Nuorisokanuunan puheenjohtaja Jonen ihmettely on hyvä: ”Jos haluan lähettää jonkun Albaniaan, niin kyllä siihen löytyy järjestelmä, mutta jos haluan lähettää nuoria Lahdesta Inariin, niin onko tukea? Nuotta valmennus on ollut hyvä, mutta sekin viedään… Onko siinä mitään järkeä, että nuoria ei tueta siihen, että heitä tutustutetaan oman maan eri osiin ja niiden nuorin?”

Hyvä kysymys. Miksi kotimaan sisäinen nuorisotyö ei nauti kenenkään rahoittajan arvostusta? Ministeriön Jaanakin jäi pohtimaan ja me muut odottelemaan vastausta.

Keskustelussa pohdittiin sitä, kuka lopulta ajaa nuorisotyön asiaa kokonaisuutena. Se ei ole Allianssi, kunnat jäävät katveeseen. Se ei ole kuntien näkökulmasta Kuntaliitto, sisällön kehittely jää katveeseen.  Ei se ole nykyinen Nuorisokanuunakaan, pienet kunnat ja vähän suuremmatkin jäävät katveeseen. Pienten ja suurten keskustelu ei ole itsestäänselvyys, esteitä on vaan mitä ne ovat ja miksi?

Yleisö oli käsiäänestyksessä yksimielinen, kun kysyttiin voivatko pienet kunnat oppia suurilta ja päinvastoin. Kaikkien kädet nousivat.

Sanomisen tarvetta siis on. Teemojen käsittelyä on syytä jatkaa Tampereen Nuori 2017 tapahtumassa. Mutta kuka kokoaa ja ideoi ohjelmaa?  En tiedä, mutta joku voisi koota pikku porukan, joka voisi miettiä. Ohjelmahaku alkaa kohta.

Minusta oli mukava havaita, että kaikki keskustelijat haluavat tehdä jotain asioille. Tiivistyvä yhteistyö oli yksi ratkaisu. Minä komppaan sitä. Jos on minusta kiinni, niin Pohjonen Vinkkeli jatkaa osaltaan valitsemallaan tiellä. Seuraavaksi saavat suunvuoron nuoret ja hyvä niin. Tornion, Saamelaiskäräjien ja Inarin nuorilla on sanottavaa. Hienoa on se, että kyseessä on laajempi yhteistyöhanke:Helsinki ja Espoo ovat mukana. Ja muitakin tahoja. Uskon, että tekeminen yhdistää ja lisää tietoa sekä vuoropuhelua.
Siistiä

Täytyy antaa propsit Allianssille siitä, että saatiin sanoa. Täytyy antaa propsit myös siitä, että risteilyn avajaiset olivat parhaat ikinä, huikea tapahtuma kokonaisuudessaan huikeassa kehyksessä.

Taitaa olla niin, että risteily oli minun viimeinen työmielessä.

Siksikin oli mahtavaa, että avajaiset aloitti ja lopetti kotikunnan Inarin lahja maan Sápmi rockille. Oli todella herkistävää nähdä Irdon Kansallisteatterin stagella. Herkkyyden nosti kattoon se, että olen tuntenut bändin kitaristin ja basistin pitkään.  On reissattu herrojen varhempien heavybändien kanssa pitkin poikin pohjoista aluetta Polarnye Zorista Haaparantaan. Irdonin kanssa tuli piipahdettua Murmanskissakin. Että siltä pohjalta katselin ja kuuntelin. 

Jäätävän hienoja vetoja muuten...

Skoeoe