sunnuntai 21. elokuuta 2011

Elokuun loppu: sadonkorjuun ja työrytmiin paluun riemujuhlaa





Loppuuhan se pitkäkin loma aikanaan. Hyvä oli breikki ja tuli tarpeeseen... Työhommiin palasin lopulta päivän etuajassa, kun Inarin kunnalle ja Lapin Susille sekä Lapin Veikoille tuli pikatahtia ja yllättäen suunnistuksen Lapin maakuntaviestin järjestelyvastuut.

Maakuntaviesti on tunnelmaltaan rento kilpailutapahtuma, jossa Jukolan viestin tavoin kohtaavat alueensa huiput ja innokkaat kuntosuunnistajat. Itsekin olen takavuosina edustanut Inaria sekä ykkös- että kakkosjoukkueissa ja olenpa tullut joskus Keminmaalla tuhonneeksi Sodankylän kakkosen hyvin alkaneen viestin.

Niinpä oli ihan mukava viettää viikonloppu kisajärjestelyissä Saariselän komeassa Iiskonlompolon kisakeskuksessa. Sää suosi ja kisojen ilmapiiri oli totutusti rennon letkeä. Paljon on puhuttu siitä kuinka nuoret suosivat joukkuelajeja yksilöurheilun kustannuksella. Totta kyllä, ainakin toinen puoli. Toisaalta kyse on paljolti myös siitä miten juniorityö organisoidaan ja miten lapset otetaan huomioon.

Minimaakuntaviestin väri oli kyllä yksiselitteisesti OH:n sini-valkoinen. Ounasvaara hallitsi sekä kilpailullisesti että lukumääräisesti selkeästi lasten ja nuorten suunnistusta. Ammatillisesti oli tosi mahtavaa seurata kuinka OH:n aikuiset vetäjät hoitivat hommiaan. Tottakai mukana on kilpailullisuus ja määrätietoinen harjoittelu, mutta ryppyotsaisuus OH:n hommasta näytti puuttuvan ja varmasti puuttuukin, sillä niin iso oli Tunturiin matkannut junnujoukko. Se mikä hommasta ei puuttunut, oli vankka kasvatuksellinen ote ja kannustavuus. Sitäpaitsi ja ennenkaikkea: vaikka suunnistus on yksilöliikuntaa, niin se on myös sosiaalista toimintaa mitä parhaimmassa määrin. Tästä puolesta OH:n junnukasvatus näytti repivän kyllä kaiken irti. Muutamaa junnua jututin ja heitähän on uskominen. Hieno hommeli, pisteet Ounasvaaralle.

Työt alkoivat muutoinkin reippaissa ulkohommissa ja suunnistuspainotuksella, sillä heti Mkv-vkonlopun jatkeeksi järjestin liikuntatoimelle ne ainoat kunnan mestaruuskisat, jotka osaan järjestää. Oli mahtavaa päästä toteuttamaan kekkerit Sovintovaaran hulppeissa vaaramaisemissa. Loistelias ulkotöillä pehmennetty lasku töihin.

Rakennustöiden keskellä ja muutoksia odotellessa

No. Viikossa tilanne normalisoituu ja alkaa hommelit tositarkoituksella. Ja niitä sitten riittää. Syksyä värittää ja osin hankaloittaakin elämä keskellä rakennusprojekteja. Ivalon urheilukentällä riittää vielä tekemistä ja Nuoriso- ja urheilutalon rempat ovat puolitiessä. Nuorisotila Stönön käyttäjiltä sekä ohjaajilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja sopeutumiskykyä. Menee varmaan koko syksy ennekuin urheiluhallin lattia on uusittu ja talon vaatesäilytys eli narikkahomma on ratkaistu ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

Nuorisotoimiston porukka on pienentynyt kesällä yhdellä, kun toinen etsivistämme Minna palasi isiensä maille. Tehtävää ei pistetty hakuun, vaan sitä hoitamaan siirrettiin kaikille tuttu Ronja. Vähennys henkilöstössä näkyy taatusti myöskin tavalla tai toisella.

Nuorisolaki muuttui vuoden vaihteessa ja se vakinaisti etsivää työtä, jossa on mukana nyt jo lähes 2/3 maan kunnista. Syksyn yksi tärkeä asia on viedä nuorisolakiin liittyvät muutokset ensin sivistyslautakuntaan ja edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.

Miksi näin? Osittain asiat ovat tiedoksiantojuttuja. Mutta se ei ole, että nyt yritetään saattaa jo vuodesta 2003 erilaisin erillisrahoituksin ja hankkein resurssoitu nuoriso-ohjaajan toimi pysyvälle pohjalle. Näyttää vahvasti siltä, että etsivän työn rahoitus vakiintuu. Edessä on kylmää talouskyytiä kunnille ja maan asukkaille, mutta siitä huolimata hallitusohjelmassa lupaillaan nuorisotyöttömyyden torjuntaan ja etsivän työn turvaamiseen lisäeuroja. Muuhun ei sitten mitään luvatakaan, ainakaan lisää.

Saa nähdä. Hetki asian eteenpäinviemiselle on yhtäaikaa oikea ja väärä. Enää ei voida puhua uudesta tehtävästä, vaan tehtävästä, jota tarvitaan päivittäisen palvelutuotannon turvaamiseksi, on tarvittu jo pitkään. Yhteys etsivään työhön ja sen vakinnuttamiseen on hyvä ja perusteltu.

Mutta kunnissa ylipäänsä on painetta mielummin vähentää tehtäviä ja henkilöstä kuin lisätä sitä. Myös väestön ikääntyminen voi olla argumenttina epäilijöille. Itse kyllä edustan sitä kantaa, että nyt jos koskaan Lapin kuntien tulee pitää huolta nuoristaan. Niin ainakin, mikäli tänne oikeasti halutaan niitä kaivattuja paluumuuttajia. Siltä pohjalta olenkin luottavainen, syksy näyttää...

Rovaniemi etsii nuoriso- ja liikuntajohtajaa

Tämän päivän (21.8.2011) Lapin Kansassa oli kiinnostava virkailmoitus: Lapin pääkaupunki Rovaniemi etsii avoimella haulla nuoriso- ja liikuntajohtajaa. Näitä ilmoituksia näkee niin vähän, että on ihan pakko pistää itsekin asia vakavaan harkintaan. Ainakin teoriassa kyseessä on mahdollisuus yrittää paluumuuttoa synnyinkaupunkiin.

Erittäin suurella mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää. Olen joskus kirjoitellut siitä, että ei ole ollenkaan yhdentekevää mitä Rovaniemellä tapahtuu ja miten se palvelunsa järjestää. Kaupunki on lappilaisnuorten sulatusuuni ja inarilaisnuoriakin on muuttanut sinne opiskelemaan pilvin pimein. Intressi on jakamaton käytännössä lähes kaikille Lapin kunnille ja niiden nuorisotyöläisille.

Rovaniemi ei ole yleisesti profiloitunut erityisen nuorisomyönteisenä paikkakuntana, sen status on ennemmin ollut urheilussa. Kaupungin nuorisopalveluiden toimintatapaa on arvosteltu viimeksi keväällä 2011 aika vahvasti julkisuudessakin. Avauksia tai uutta luovaa kehitystyötä ei nuorisotyön sektorilla ole esiintynyt tavalla, jota maakunnan ykköseksi muutoin julistautuneelta kaupungilta sopisi odottaa. Ei voi välttyä vertaamasta loivasti vaikkapa Pohjois Pohjanmaan ykkösmestaan Ouluun, tuohon Suomen ilmeisesti ikiaikaisesti ainoaksi nuorisokunnaksi ylennettyyn aluekeskukseen.

Niin tai näin, tulee olemaan kiinnostavaa miten kaupunki täyttää tehtävän ja minkälaista keskustelua käydään. Voi olla, että perinne sekä liikuntakentän tarpeet ja intressit velvoittavat siinä määrin, että valinta kohdistuu urheiluihmiseen. Joka tapauksessa olisi enemmän kuin suotavaa, että kelvolliset nuorisotyöläiset hakisivat tehtävään sankoin joukoin. Se lisäisi kiinnostavuutta ja takaisi keskustelua...

Hmmm... Pitäisiköhän pyytää nimikirjaote...

Skoeoe

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Nuorisotyöntekijän sielunmaisema (vol 2: Rok rok)





Lomajaksoon sisältyi myös erikoinen rockkonsertti. Oma korvienväli kävi siellä niin kierroksilla ja eli sekä nykypäivää että eilistä siinä määrin samantahtisesti, että on paikallaan pureksia tuntemuksia. Illassa oli samaa fiilistä mitä Lapin Partiolaisten syyskilpailujen ratamestarityö on mukanaan tuonut.

Inarissa on vuodesta 2009 alkaen vietetty Inari viikkoa, josta on jo lyhyessä ajassa ehtinyt muodostua Inari viikot. Idea on yksinkertainen: pistetään kaikki kunnan kesätapahtumat jonoon, markkinoidaan niitä ja toivotaan tietysti runsaasti paikallista osanottoa ja maksukykyisiä turisteja. Kaksi viikkoa Inarissa tanssitaan, soitetaan pelimannimusaa, huuhdotaan kultaa, ajellaan moottorikelkoilla kilpaa vetten päällä, kokoonnutaan muuten vaan yhteen, juodaan, nahistellaan ja kyläjuhlitaan.

En ole itse oikein ollut innostunut. Töissä on onneksi päästy vähällä. Vuonna 2009 kokeiltiin nuorille rockkonserttia ja lopputulos oli aika odotettu: hyvät bileet, hyviä bändejä, suhteettoman vähän lipun lunastanutta yleisöä ja johtopäätös oli nopea, ei kannata tässä muodossa.

Töihin mahtuu niin paljon pippaloita, matkoja, ihmisten kohtaamista ynnämuuta säpinää, etten lomilla kaipaa mitään isoja kokoontumisajoja. Mielummin sitä viettää aikaansa kotiporukoissa taikka oman itsensä seurassa hillajängällä, Järvellä tai tunturissa. Siinä muuten osa nuorisotyön hintaa tekijälleen, yksi merkittävimmistä varjopuolista on tuo: jatkuva työtouhuaminen ihmisten parissa riistää tekijänsä omaa sosiaalista elämää. Vapailla ei tosiaan tunne vetoa kansanjoukkoihin.

No nyt kumminkin osallistuin rokkikinkereille. Oli pakko, ei ollut vaihtoehtoja. Osana Inari viikkoa paikallinen leirintäalue järjesti järjestyksessään toisen Ivalo Rock City -tapahtuman ja sen jälkimmäisenä iltana kohtasi pohjois-lappilainen rockmusiikki 1980- ja 2010 -luvuilta.

On jotenkin hätkähdyttävää kun joutui toteamaan, että itsellä on läheinen kokemus molempiin. Lertsun illassa tämä tarkoitti sitä, että tunsin sekä saamerockin lähettilään Sombyn että takavuosien ivalolaisen kulttibändi Oxfamin soittajat. Hämmennystä lisäsi oivallus siitä, että Sombyläisten syntyessä heavymiehet olivat tuolloin jo lukuisia keikkoja heittäneitä 25-vuotiaita
miehiä ja itse olin... Niin... Alkaa olla jo melkoiset aikajanat.

Sisäistä rokkaajaa hakemassa

En voi sanoa olleeni mikään varsinainen rockmies nuoruudessani. Siihen, että lopulta löysin sisäisen rokkiminäni tarvittiin muutto Inariin ja pari vuotta ammatillista nuorisotyötä.

Ivalo ja Inari ovat kummia paikkoja. Niissä on soitettu rokkia niin kauan kuin muistan ja minä muistan 30 vuotta. Matkaan mahtuu paljon hyviä soittajia, hienoja nuoria, lukuisia kelpo bändejä, paljon innostusta ja jonkin verran myös musiikin ammattilaisiksi ajautuneita yksittäisiä muusikkoja. Varsinaista murtautumista laajan yleisön tietoisuuteen vaikkapa sallalaisen Stalingrad Cowgirlsien tapaan ei ole tullut. Armeija ja opiskelemaan lähtö ovat hoidelleet bändit "hengiltä" tässä mielessä aivan liian varhain.

Oxfamin opin tuntemaan 1980-luvun alkuvuosina Ivalon legendaarisen treenimestan Pommarin synnyn myötä. Bändi osallistui moneen, huipennuksena 1984 nuorten taidetapahtumaan ja hyvällä draivilla: Ylitorniolla tuli Lapin voitto ja edustuspaikka Lahden valtakunnalliseen tapahtumaan. Se reissu olikin sitten kaikilla mittareilla tarkasteltuna erittäin värikäs.

Reissuja ja tapahtumia rockin kanssa tai ilman on ollut matkan varrella kymmenittäin, sadoittain, mutta tuo Lahden keikka kuuluu legendaaristen reissujeni top kolmoseen ja ihan kevyesti. Muistikuvat ovat edelleen selkeät ja tapahtumista voisi kirjoitella erikseen pitkän stoorin. Menemättä yksityiskohtiin voisi todeta, että kokonaisuus musiikin lisäksi koostui kirkkaanvihreästä Kleinbussista, virkavallasta, mainiosta manageroinnista, Hennalan kasarmin päävartiostosta, lahtelaistytöistä, ivalolaisesta rokkiuhosta sekä parista mustasta silmästä.

Kun orkesteri Lahdessa värikkäiden vaiheiden jälkeen saatiin koottua yhteen edustustehtäviä varten hiukkasen ennen keikkaa, seurailin herrojen jälleennäkemisen riemua loivasti epäuskoisena. Muistanpa oikein hyvin kuinka bändin kitaristi Timo sanoi minulle, ettei kannata olla huolissaan. "Me kuule vedetään kova keikka".

Ja niin ne vetikin. Niiltä pohjilta oli nyt mukava seurata Oxfamin esiintymistä. Vuodet ovat vierineet, mutta soittotaito ei ollut kadonnut mihinkään. Nytkin tuli hieno veto ja kunnon nostalgiapläjäys muutoinkin.

Lähtökohtien ja lähtemisen suhteellisuus

Vertailu on aika inhottavaa ja jokainen bändi elää ajassaan. Silti pidän Oxfamia edelleen kovimpana bändinä minkä Ivalo on ikinä kyennyt tuottamaan. Tämä nuorten miesten kokoama ja ivalolaiseksi superbändiksi ajateltu kokoonpano oli ymmärtääkseni taitotasoltaan hyvin lähellä jo läpimurron tuolloin tehneitä nuorten bändejä.

1980-luvulla ei ollut Myspacea eikä Youtubea. C-kasetit kiersivät, bändejä nähtiin lähinnä keikoilla, joita oli aivan liian vähän ja vain jotkut onnekkaat ja taidokkaat pääsivät lehtiin tai radioon saakka. Jos julkisuuden hetki koitti se piti käyttää heti. Ivalon näkövinkkelistä asia ei ole koskaan ollut helppoa. Yksistään se, että kauas on aina ollut pitkä matka, on vaikuttanut.

Lähtökohdat ovat muutoinkin olleet kovin erilaiset. Jo vuonna 1982 olin Tampereella kokeiluna järjestetyssä lasten valtakunnallisessa taidetapahtumassa, jossa Lapin lääniä edusti legendaarinen The Steel Inarin kirkonkylästä. Muistan poikien biisitkin: Lapin äidin kehtolaulu ja Apache, instrumentaali-versioina.

Samassa sessiossa soitti isohko Oulunkylän pop-opiston progebändi. Järvisen Klasun oppilaita kertoivat olevansa ja soittivat todella hienosti. Mutta niin soitti Steelkin. Hesan pojat jäivät seuraamaan ja olivat innoissaan, ei mitättömintäkään ylimielisyyden oiretta inarilaisiin päin. "Missä musiikkiopistossa opiskelette?", kysyttiin. Hetken hiljaisuuden jälkeen yhtyeen suupaltti basisti Jari vastakysyi, että Mitä missä?

Niinpä niin. No, kyllähän siellä Tampereella sitten pojat jatkokertoilivat elämästään Juutuan Torvipojissa ja Lukkarin Pekan opetuksesta ja innostamisesta. Lertsulla muisteltiin menneitä Oxfamin vokalisti Tapion kanssa ja tähän samaan teemaan päädyttiin: taustalla oli opettajia sekä kansalaisopisto ja ihan mieltä lämmittävää oli kuulla, että nuorisotoimistolla oli ollut oma osansa
bändin historiassa.

Nuo Tampereen sattumukset olivat minun ensi kosketus siihen mikä maaginen yhdistävä voima musiikki on tulivatpa nuoret sitten kuinka erilaista ympyröistä tahansa. Sittemmin olen törmännyt rockin yhdistävään voimaan hyvin usein erityisesti Rajarock -tapahtumissa, joissa kitara ja rummut toimivat kerta toisensa jälkeen takuuvarmasti kieli- ja kulttuuriesteiden poistajana.

Sombyn etsikkoaika

Sombystä ja sen hienoista nuorista saamenkulttuurin läheteistä olen kirjoitellut aiemminkin.

Tunnen erityisesti bändin inarilaiset miehet hyvin takavuosien muista kokoonpanoista. Kitaristi-manageri-säveltäjä Oulan ja basisti-vokalisti-juontaja-filosofi Juhon kanssa kierreltiin muutama vuosi Lappia ja Murmanskin aluetta aika tiiviisti powermetalliorkesterin Eklipticonin vielä eläessä. Klassikkoreissuja lajissaan nekin. Kun bändi unohtaa rumpalin luoteis-venäläiseen ostoskeskukseen hetkeä ennen soundscheckiä, joutuu siinä väkisinkin käymään melko syvällisiä keskusteluja porukan kanssa...

No. Sombykin on soitellut meidän nuorisotyökuvioissa moneen eri otteeseen. Bändi tai sen mainio akustinen versio pelasti marraskuisen Pajarockin peruutusten aiheuttamilta hankaluuksilta, hieno hommeli oli se...

Olen ennustanut, että vuotsolais-inarilainen Somby on seuraava lappilainen kokoonpano, joka Stalingradien jälkeen tekee näyttävän esiinmarssin. Kautokeinon Sáme Grand Prixin, tuon saamelaisten Euroviisujen sekä sitä seuranneen Euroopan vähemmistökielten Liet -festarin voittojen jälkeen näyttikin hetken lupaavalta. Mutta liiankin tuttua rataa on ollut jatko: armeija, opiskelut, kaikki siellä täällä, levy kylläkin tuli...

Minä toivon todella, että bändi nyt päättyneen armeijakierteen jälkeen pystyy taas keskittymään harjoitteluun ja uusien biisien tekemiseen sekä levyn julkaisemiseen. Oikoteitä eturiviin ei ole, ei edes maan ainoalla saamenkielisellä rokkibändillä. Töitä, töitä ja töitä. Intoa bändissä on ja taitoa. Hienoja saamelaiskulttuurin lähettiläitä koko ryhmä. Ja ehkä vielä lähempänä läpimurtoa kuin Oxfam omana aikanaan.

Lertsun illassa Somby heitti hienon setin taas kerran.

Mukavan illan loppuyhteenveto

Palataan vielä Lertsulle. Illan aloitti Somby ja sitä jatkoi Oxfam. Eipä sitten enää isommin kiinnostanut seurata Wet T-shirt tahi Mahtavin kaljamaha -kisoja. Aika meni ihmisten kanssa rupatellessa. Sinällään täytyy todeta, että itse tapahtumalle näyttää olevan kysyntää. Watercrossit päivällä ja illalla kaljahanojen läsnäolo yhdistettynä hyvään musatarjontaan muodostavat toimivan yhtälön: 1000 myytyä lippua on nykyoloissa Ivalossa paljon, tosi paljon.

Ai niin. Rockhommiin vielä: soittihan Lertsulla joku Movetronkin. Ei iskenyt illan asetelmassa sekään. Sillä bändillä olikin sitten ihan omat faninsa, joku kertoikin olevansa erilainen nuori, se 1990-luvun nuori.

Kävelin kotiin ja makustelin iltaa. Huomasin viettäneeni laatuaikaa kahden pohjoisen bändin soitannan sekä kummankin fanijoukon kanssa. Toisen sakin keski-ikä oli semmoiset 45 ja toisen 20 vuotta. Mahtavaa.

Minulle oli lisäksi kerrottu, että olin joskus mahdollistanut asioita kenties ihan oikealla tavalla. Aamuyöllä kävellessä oli kylmä, mutta tuntui mukavalta. Olo oli ihan rock...

Skoeoe

torstai 21. heinäkuuta 2011

Nuorisotyöntekijän sielunmaisema (vol1: Missing scout)







Ovathan olleet lomakelit kohdillaan kerrankin. Talvi oli pitkä ja kiivastahtinen ja kesäloman koettaessa useana vuonna hyväksihavaittu irtautumisperiaate toimi jälleen takuuvarmasti: Ivalosta on syytä kadota välittömästi kun se on mahdollista.

Kaupunkiloma Suomessa tarkoittaa käytännössä yhtä asiaa: kesäHelsinkiä. Irtiotto juhannuksen jälkeisen ja helteisen Hesan ihmisvilinässä, sen toreilla, patioilla, Suomenlinnassa ja siellä täällä on tehokas keino vierottaa ajatukset töistä. Se toimi jopa surullissävyisen ja rankan kesän 2009 aikana.

Mukavaa oli taas. Sen verran kotiseutuhenkisyys nosti päätään, että oli pakko piipahtaa Ateneumissa Lapin taika -taidenäyttelyssä. Kiintoisa kokemus, suosittelen. Ällisteltiin kylläkin sitä, että mihin unohtui Inarin kirkonkylän Taiteilija Merja Aletta. En tiedä näyttelyn kokoajan kriteereitä, mutta outo puute. Vielä naistaiteilija, saamelainenkin.

Samoin jo edesmenneen legendaarisen enontekiöläisen joiku- ja kuvataiteilija Nils-Aslak Valkeapään kuvatuotantoa kaipailimme. Kummastusta lisäsi se, että mukaan oli sisällytetty taiteilijoita, joiden näkemys perustui kuulopuheisiin, ei omakohtaiseen kokemukseen Lapista. No, eräänlainen siirtomaahan Lappi on aina ollut, joten sikäli linjassa...

Nuorisotyöntekijän sielunmaisema

on asia, josta olisi joskus mukava kirjoitella. Se on nimittäin ihan oma sisäinen maailmansa, jota ulkopuolisen on ajoittain hankala hahmottaa. Se ei lepäile eikä katoa mihinkään lomillakaan, ei vaikka vuodet sinällään ovat opettaneet totaaliunohtamaan kaikki päivittäiseen työhön liittyvät jutut vapaa-aikoina.

Nuorisotyöntekijän sielunmaisema kumminkin tarkkailee uupumatta ympäristöään, valpastuu kun tiedotusvälineissä puhutaan nuorista, kiinnostuu kun kuulee ketkä nyt ovat päässeet syksyksi opiskelemaan, huolestuu kun tapahtuu ikäviä asioita... Se pistää kommentoimaan keskustelufoorumeissa, vaikka kuinka on luvannut itselle, että nyt on aika kerrankin pitää mölyt mahassaan. Tuon kaiken ja paljon muutakin se tekee, ei sille voi mitään.

Tapauskuvaukseen kuuluu myös se, että sisäinen nuorisotyöläinen ei tunnu saavan töissä tarpeekseen. Se on vikkelä elämäntapapersoona, jonka houkutteleminen ja koukuttaminen erilaisiin vapaaehtoishommiin ei ole isokaan vaiva. Erityisen helppoa se on silloin, jos takavuosilta löytyy omakohtainen järjestöura.

Kadonneen partiopojan metsästys

Ja minulta löytyy. Tuskinpa olisin inarilainen tai ainakaan nuorisotyöntekijä ilman niitä 20 vuotta, jotka aikanani toimin silloisen asuinpaikkani Rovaniemen partiolippukunta Napapiirin Pojissa.

Kaiken edelläesitetyn perusteella olin huhtikuussa varsin helppo saalis Inarin Tunturisusien lippukunnanjohtaja Taunolle kun hän pyysi minua tekemään vielä yhden palveluksen partiotoiminnalle. Omalta kohdaltani partiopolku sinällään jäi toiminnallisesti kokonaan taakse jo 1980-luvun alussa, jolloin minusta tuli kunnallinen ammattinuorisotyöntekijä Inariin.

Kokemukset ja ystävyyssuhteet eivät hävinneet tietysti minnekään. Enpä paljon liioittele, jos sanon, että kaiken minkä olin ennen Inariin tuloa oppinut käytännön nuorisotyöstä sekä yhteisöllisestä toiminnasta olin oppinut partiossa. Nuorisotyön tutkinnon Tampereella suoritettuani osasin toki nähdä asioita muistakin ja totta puhuen aluksi ihan toisista näkökulmista.

Partiohommelin osalta tie tuli henkisesti loppuun käydyksi. Korvienväliini vaikutti opiskelu yhdistettynä 1970 -80 luvun vaihteen suomalaisen partioliikkeen kahtiajakoisuuteen. Jälkikäteen on hymyilyttänyt analogia, se kuinka ajalle tyyppillisesti monipaitaisuus oli muotia: Suomen Demokraattisten Nuorten Liiton sini- ja punapaidat sekä Suomen Partiolaisten sini- ja ruskeapaidat. Ja hillitöntä kähinää piirin- ja liittokokouksissa, ja kaikki olivat tietenkin oikeassa.

On kai minulla vielä jossain jemmassa partion radikaalisiiven sininen johtajapaita, vaikka yksi huivi ja partiojohtajavaltakirja tulikin prostestihengessä poltettua Oulun torinrannassa 1980-luvun alussa. Minä ja eräs samanmielinen ei oltu paluumatkalla oikein tyytyväisiä Jyväskylän liittokokouksen antiin...

Siperia nimeltä työ on sittemmin opettanut sen, että ideologisten raja-aitojen pystyttäminen ja eriseurojen perustaminen silloin kun tehdään lujasti töitä nuorten eteen on turhaa ja tappaa yhteistyön, jota tarvitaan, mikäli asioita oikeasti halutaan edistää.

Juutuan jäljillä...

No. Tane tuli siis pyytäneeksi minua Lapin Partiolaisten syyskuun partitotaitokisojen ratamestariksi. Ajankäyttö arvelutti kun syksy on perinteisesti töissä julmaa aikaa: toiminnat käynnistetään, viestintäpajan pajatso on elokuussa tyhjentynyt ja uusia harjoittelijoita etsitään ja kaikkea, kiire vaivaa... Arvelutti myös se kuinka kauan onkaan siitä, kun itse on viimeksi järjestellyt noita pt-kisakekkereitä.

Mutta kiusaus oli heti kova. Ratkaisevaa oli, että viime vuosien suunnistusharrastuksen kautta hankittujen tuttavuuksien avulla sain ympärilleni erinomaisen rataryhmän. Ratkaisevaa oli myös se, että kisat käydään luonnonarvojen sekä kulttuurin näkökulmasta inarilaisuuden ns. kovassa ytimessä ja alueella, jota satun vielä jotenkin tuntemaankin. Kokemus iltarastiratojen suunnittelijana ja toteuttajana on opettanut sen, että alueen tuntemus on lähes ehdoton edellytys
onnistuneelle ratatyölle. Niinpä uskaltauduin.

Oman lisämausteensa kaikkeen tuo vielä se, että kilpailukeskus on Nuorisokeskus Vasatokassa. Tunnen ainakin osittaista työperäistä syyllisyyttä siihen, että kyseinen keskus Inariin on saatu. Sitäpaitsi mehän touhuillaan Vasatokan kanssa kaikenlaista nuoriin liittyvää koko ajan. Mahtava sattuma sekin.

Niinpä kaiken seurauksena lomaminäni on viettänyt aikaa myös Inarissa. Kun kisojen lyhinkin rata on 16 km pitkä, tarkoittaa se pitkiä valmistelureissuja. Onpa ollu mahtavaa. Kisa-alueen luonto on parasta Inaria, nautinto kulkijalle jo itsessään se. On ollut myös mukava viipyillä menneissä partiovuosissa, kiintoisia takaumia, dezavuun riemujuhlia tunturikoivikossa...

Joskus 30 vuotta sitten kuuluin Unipeski -nimiseen harmaan (se vaativin sarja) sarjan vartioon, jonka ura oli lyhyt mutta kunniakas. Jollain järjelle käsittämättömällä tavalla tulimme voittaneeksi piirin mestaruuden Hirvaalla ja päädyimme niiltä pohjin edustamaan Lappia Vaajakoskelle valtakunnallisiin SP:n kisoihin nimeltään Metson pyräys. Muistan kuinka suunnistajamme Jartsan rinkassa roikkui poronkello, jonka rytmikäs kalina herätti kiusallista huomiota Keski-Suomen syyspimeissä metsissä, joista kiiri kiukkuisia kommentteja tyyliin "Eikö v-u tuota s-n lehmänkelloa saa vaiennettua".

Ei saanut. Se oli siistiä kuten sekin, että oltiin lähes viimeisiä. Olen kutsunut Unipeskin muut jäsenet kisahommiin vielä kerran syyskuun lopulla. Pöljyyden tunnistan itsessäni, hulluutta en. Niinpä ei ole tarkoitus kilpailla, vaan avustaa järjestelyissä ja nostalgoida siinä sivutuotteena.

Onkohan minusta tulossa vanha...

Skoeoe

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Nuorten työpajan syvin olemus- työtä vai puuhailua?











Reissua on riittänyt. Hanasaarimatkan jälkeen tulin piipahtaneeksi Murmanskissa. Syynä oli Lapin sekä sikäläisen aluehallinnon Nuorisokomitean välisen nuorisovaihdon 20 -vuotisjuhla-seminaari. Olen ollut alusta alkaen osa tuota toimintaa, joten eipä ollut vaihtoehtoja.

Hieno reissu. Lapin huippumahtavassa ryhmässä oli nuoria ja nuorisotyöläisiä Torniosta, Rovaniemeltä, Ranualta sekä Inarista ja delegaation itseoikeutettuna johtajana toimi Lapin Ely-keskuksen sivistystoimentarkastaja Seija.

Venäjä ei pettänyt, vaan oli jälleen oma ihastuttava ja ristiriitainen itsensä. Isäntien ystävällisyys hurmaa joka kerta. Jatkuva reissaaminen on synnyttänyt myös uusia tuttavuuksia, joita hoidellaan virallisen ohjelman ohessa ja osin kustannuksellakin. Yhdessä tekeminen tarkoittaa sitä, että jokainen mahdollisuus käytetään. Luottamus syntyy siitä, että oppii tuntemaan ja lopulta ihmissuhteet ratkaisevat. Uhrin osaan jää tosin muutama tunti seminaariohjelmaa, mutta kaikella on hintansa.

No, näissä "oheis"merkeissä pääsin tutustumaan kiintoisaan ja kunnianhimoiseen Youth House -hankkeeseen, jonka vetäjä Zhenja tuli tutuksi takavuosina nuorisokomitean kv-sihteerinä. Hän ja Youth House ovat muuten jatkossa kumppaneina vuosille 2012 - 14 suunnitteilla olevassa Murmanskia, Inaria, Torniota sekä Norjan Altaa ja Ruotsin Haaparantaa koskevassa nuorisovaihtohankkeessa.

Murmanskin tunnelmiin aion palata myöhemmin Nuorisotyö -lehdessä. Molemmat ulottuvuudet saavat huomiota. Näin on sovittu, joten syksyllä sitten.

Työhallinnon uusi tulkinta: voiko nuorten työpaja työllistää nuoria

Venäjän reissun alkutahdit olivat kohdallani kiukun sävyttämät. Syy löytyi lähtöpäivän aamuna sähköpostista.

Pohjois-Lapin työvoimatoimiston Ivalon sivupiste (!) ilmoitti, että emme saa viestintäpajalle eräälle nuorelle neljän kuukauden mittaisen työharjoittelun jatkeeksi kuukauden tukityöjaksoa. Näin on voitu menetellä aiemmin ja työharjoittelua sekä enimmillään kuuden kuukauden palkkatukijaksoa toisiinsa sovittamalla on voitu luoda nuoren elämäntilanne huomiovia ja satunnaisen joutenolon mahdollisimman lyhyenä pitäviä kokonaisuuksia.

Järjestely on palvellut pajatoiminnan ylläpitoa ja kehittämistä, mutta ennenkaikkea nuorta, joka on päässyt tutustumaan työelämän pelinsääntöihin sekä saanut myös työmarkkinatukea parempaa taloudellista etua. Ensisijaisena kohderyhmänä meillä ovat olleet 17 - 22 vuotiaat nuoret, joilla useinmiten on puuttunut ammatillinen koulutus ja monesti myös jatkokoulutus-paikka. Pajajakson tulostavoitteena on ollut hommien hoitaminen pajalla, mutta myös se, että nuori tietää mitä sitten tapahtuu kun pajahommat loppuvat. Inarin viestintäpajan tapauksessa se seuraava juttu on pääosin ollut juuri opiskelu. Olemme muuten käytännössä voineet ottaa sisään kaikki nuoret, jotka ovat halunneet.

Nyt puhaltavat uudet tuulet. Pyytämättä ja yllättäen meille ilmoitettiin, että uuden linjauksen mukaan tukityöpaikkoja ei saa alle 25-vuotiaille ammatillista koulutusta vailla oleville nuorille. Siis heille, joille Inarin viestintäpaja on ensisijaisesti tarkoitettu.

Juhlapuheiden ja reaalimaailman hilpeä ristiriita

Verenpaine hyppäsi välittömästi vaarallisille alueille. Linjaus on mielestäni käsittämätön. Kuinka paljon eri yhteyksissä onkaan korostettu joustavuutta, yksilöllisiä ratkaisuja sekä nuoren kuulemista. Omituista fiilistä korosti vielä se, että Hanasaaren taannoisen työllistämisseminaarin puheet olivat ihan tuoreessa muistissa.

Venäjältä paluun jälkeen selvisi, että kyse on uusista suosituksista. Paikallistoimiston kannanotot eivät paljoa jouston suuntaan lupaile, vaan näköpiirissä siintää uuden suosituksen kategorisen linjakas soveltaminen.

Jos on näin, niin tulossa on isoja ongelmia, mediapajan pyörittäminen ei ole ihan pikku juttu. Myös nuori tarvitsee porkkanoita. Työsuhde on toiminut hyvänä sellaisena. Synkein visio on se, että uusi linjaus tappaa pajatoiminnan nuorten toimintana. Vähimmilläänkin se estää toiminnan kehittämisen.

Linjaus herättää muutoinkin liudan kysymyksiä. Suorastaan typerältä tuntuu kysyä, että miksi nuorten työpaja ei voi työllistää nuoria. Oudolta tuntuu sekin, että pitää epäillä olemmeko me pajoinemme samalla puolella työviranomaisten kanssa. Kyllä meidän toimintatapamme pitäisi olla tiedossa, ainakin Ivalossa. Toimisto itsessään on Sodankylässä, joten en tiedä. Olemme luulleet, että työpajamme on paikallinen voimavara... Näinköhän lopulta on.

Olemme kumminkin pyrkineet tavoitteellisesti luomaan nuoret huomioivan järjestelmän, jota on kehitetty nuorisotyölain hengessä ja sen kirjauksia noudattaen

Mitä sitten tapahtuu?

Niin. Ei kai tätä oikein voi tähän jättää vaan tämä pitää katsoa loppuun.

Tässä mitataan myös sitä mikä vaikutus nuorisotyölailla ja sen perusteluilla on lopulta kun tiukka paikka tulee. Testiin joutuu myös nuorisolain muutoksiin kirjattu toive monialaisesta asian käsittelystä. Testiin joutuu myös se mikä on oikeaa nuorten sosiaalista vahvistamista tai sitä vanhakantaisemman ilmaisuin mukaista syrjäytymisen ehkäisyä.

Pääosin asia tietysti setvitään Inarissa. Katse kohdistuu kuitenkin kovasti myös muualle. Pajaideologian lanseeraajina sekä rahoittajina on kunnostautunut kaksi tahoa, joiden toivoisi nyt ottavan selkeän edunvalvojan roolin. Toinen tahoista on opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö. Toinen löytyy lähempää: Ely-keskuksen nuorisotoimi työskentelee Rovaniemellä. Laaja-alaisen käsittelyn voisi olettaa olevan aiempaa huomattavasti mutkattomampaa kun koko Lapin nuorisotyön hoito tapahtuu samassa keskuksessa, mistä hoidellaan myös työllistämiseen liittyviä asioita.

Asia on tärkeä ja sen sivuuttaminen keskusteluitta olisi virhe. Toinen juttu sitten on se, että jos linja pitää kaikesta keskustelusta huolimatta. Silloin kyllä saa kysenalaistaa ja paljon. Nuorisolaillekin löytyy uusi käyttö kesäloman rantasaunaa lämmitettäessä...

Skoeoe

torstai 2. kesäkuuta 2011

Glesebygdes ungdomar på E4

Maaliskuun lopulla sain sähköpostiini viestin Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksiköstä: voisiko Inarin viestintäpaja vetää osaltaan workshoppia Hanasaaren kulttuurikeskuksessa. Tapahtumaksi ilmoitettiin Suomen Pohjoismaisen ministerineuvoston puheejohtajuusvuoden merkeissä pidettävä nuorisotyöttömyyttä ja sen torjuntaa pohtiva seminaari. Paja haluttiin kertomaan työpajatoiminnasta ja sen merkityksestä haja-asutusalueella.

Pyyntö oli niitä, joihin täällä ei ole ollut tapana vastata kieltävästi. Niinpä reissu tehtiin yhdistettynä opinto- ja seminaarimatkana 24. - 28.5.2011. Kyllä kannatti... Maine kasvoi ja muutoinkin päästiin kiintoisiin tutustumiskohteisiin.

Nämä kaksi tahoa kohtasivat toisensa siis torstaina 26.5.2011.



Kauas on pitkä matka. Lukema menomatkalla Jämsässä jo 1000.7 km. Tiistaina 24.5. piipahdettiin myös ulkomailla Haaparannan kylpylässä, jossa opintojärjestö Studiefrämjandetin revyyharjoituksista löytyi reissun teemaan liittyvää ruotsalaista sarkasmia. Niin, seminaari-puheet ja todellisuus = ilmeinen ristiriita. Tähän asiaan otti kantaa sitten myös seminaariesityksessään viestintäpajatyöntekijä Antti.


Hesan alta löytyi mahdottoman iso maanalainen maailma. Maalaispojat ajoivat ensikertalaisen varmuudella runsaan kilometrin ohi ajatellun P-paikan. Yhtään en tiennyt mistä noustaan ylös. Maan pinnalla totesin, että ajatella, Rautatientori. Parkkiluolien kokonaisuus on niin iso, että perjantain tutustumiskohteisiin olisi voitu käyttää omaa autoa maan alla :D
Ainakin yksi menehtyi... Pitkään matkaan mahtuu viivytyksiä ja yllätyksiä. Jämsässä suma seisoi lähes 1.5 tuntia.


Autossa soivat lukuisat eri kanavat, myös Iskelmä, jonka Kaapelitehtaan toimituksessa käytiin tutustumassa kanavan toimintaan. Inarilaisella iskuryhmällä oli myös tilaisuus tutustua Suomen maineikkaimman rockklubin Tavastian toimintaan. Todella kiinnostavasta esittelystä vastasi legendaarinen Mr. rockfestivaali Juhani Merimaa. Tila oli täynnä karismaa... Esittelyn jälkeen päästiin Leavings konserttiin, joka paljasti, että bändi kyllä sinällään toimi, mutta jotain uupui. Kyllä: Gösta Sundqvistin karisma on hankalasti paikattavissa...


Oulun taide- ja mediapaja Wankkuri oli myös mainio tutustumiskohde. Hyvää työtä nuorten parissa, oikein hyvää...

2500 kilometriä tila-autossa pistää keksimään kaikenlaista ajankulua. Dokumentointi ja juttujen teko Radio Inariin on hyvää ajanvietettä, matka taittuu. Nuorisotyön tutkija Petri palasi etelään Inarista ja sai kyydin Tornioon pajaporukan kyydissä.


Laskee uudelleen.... Pääasiassa tästä laitteesta oli iso hyöty

Vesijärvenkadulla Lahdessa näytti aamu yhdeksältä 26.5. tämmöiseltä... Lahdessa yövyttiin Ivalon nuorisotila Stönön ystävyystilan Nuorten talo Pariston tiloissa. Hieno mesta, mukavia ihmisiä, minulle ei tämä ollut uutinen. Ensikertalaiset hyvin tyytyväisiä...

Kaikenlaista dokumentointia kuten kuvaan sopiikin... Puheen ohella seminaarisalissa myös tehtiin: kuvattiin, haastateltiin ja Terppa pyöritti editointiyksikköä. Tehokasta ja havainnollista. Hyvä palaute järjestäjiltä kokonaisuudesta kaikenkaikkiaan...


Antti, Ville ja Iiro äänessä. Erinomainen presentaatio. Yleisö hyvin keskittynyttä ja asiasta kiinnostunutta. Antti on muuten ensimmäinen pajalainen, jolla on voimassaoleva kutsu Fär Saarille... Pajatoimintakonsultti , saarille kun pitäisi kuulemma käynnistää työpajatoimintaa... ;D hienoa.

Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen toimintakeskus Happi edustaa hesalaista toimintojen keskittämistapaa parhaimmillaan. Mahtava tutustumiskohde ja nuorten mediatuotannon kotimainen lippulaiva. Paljon nähtävää. Suosittelen kaikille, jotka nuorisotyössä harjoittavat mediahommia.

Nuorten ääni -toimitus on muuten todella loistelias, kovan luokan konsepti, kuka lie keksinyt, hyvin hoksittu. Pisteet myös TV 1:n A-studiolle, Suomen Kuvalehdelle sekä Hesarille, jotka tarjoavat toimitukselle mahdollisuuden tuottaa omannäköistä ja rehellistä materiaalia laatukanavien levitykseen.
Ilmari ja ties kuinka mones haastattelu, käsittelyssä Mediahatun Antti. Oli muuten erittäin kiinnostava haastattelu. Vierailu oli mukava: kahdesta tunnista sovittiin, mutta tarinointia riitti lähes neljäksi tunniksi, asia yhdistää ja toki Hapessa oli paljon mitä katsella. Keskustelu äityi hyvin vilkkaaksi. Koko matkajengi diggasi.

Niin. Kehykset ovat erilaiset ja mittaluokat tosi ääripäissä, mutta asiat, ilmiöt, ongelmat ja tarpeet ovat häkellyttävän samanlaiset ollaanpa sitten Sörnäisten tai Ivalon Rantatiellä.

Sum summarum: 34 tuntia autossa, lähes 2.500 kilometriä, paljon nähtyä ja koettua. Hieno reissu. Lappilainen osaaminen esillä, sitä kyllä kelpaa kaupitella, kestää vertailun.

Voin kehua. Minähän olin vain päätoiminen volkkarikuljettaja ja apunavigoija...

- S -

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Game over: Nyt poika saunoo...



Kevään Iso Jytky n:o 2 oli epäilemättä leijonien upeasti taistelema jääkiekon maailmanmestaruus. Torilla oli tavattu näissä merkeissä 16 vuotta aikaisemmin ja juhlinta olikin sen mukaista. Niin tai ainakin juhlinnan uutisointi, joka toisteli Nurmisen ilmaveiviä ja Jutin lausuntoja kerta toisensa jälkeen. Tietoa tulvi kaikkialta ja edelliskertaan verrattuna tietysti oleellisesti enemmän, kun sosiaalinen media on nyt mukana. Alleviivaavaan örveltämisen näyttämiseen sortui myös moni ns. laatulehti tai sähköisen viestinnän laatukanava.

Panee kysymään, että miksi näin. Myyntiä pitää tietysti edistää, mutta kova on hinta kun itse asia katoaa seurannaisten selvittelemiseen ja sosiaalipornahtavaan kurkisteluun. Haastattelin tutkija Mikko Salasuota, joka otti City -lehden verkkoblogissa vahvasti kantaa Kauppatorin tapahtumiin. Tutkija kysyy aiheellisesti median vastuun perään: onko pakko vahvistaa suomalaiseen juhlimiskulttuuriin pesiytynyttä yletöntä päihteiden käyttöä ja sen ihannointia.

Pelaajat ovat juhlansa ansainneet. Ei ole mikään ihme, että valtavan tarkkailun alla eläneiden nuorten miesten paineet purkautuvat voimakkaasti. Siltikin joutuu ihmettelemään, että miksi tyylikäs juhlinta tuntuu olevan mahdottomuus ja moni päätyy nöyryyttämään itseään käsittämättömän julkisesti eräistä tosiTV-formaateista tutulla tavalla. Mikko Salasuo pitää itsestään selvänä, että idolien antamat mallit siirtyvät: sadat juniorit treenaavat Granlundin ilmaveiviä. Toisaalta kärjistäen: piirinmestarit tekevät Nurmisen ilmaveiviä oikein urakalla, kun äijämäinen hillunta kuuluu kuvaan lähes joka taito- ja sarjatasolla.

Tapahtumat paljastivat karulla tavalla sen kuinka iso vastuu on joukkueen valmennus- ja muulla johdolla. Miten voidaan edellyttää joukkueelta asiallista käytöstä, jos osa johdosta sekoilee julkisesti kännipäissään. Kun tätä joukkueenjohdon taholta selitetään vielä typerällä tavalla parhain päin ja päävalmentaja kommentoi, ettei juhlinta mennyt yli, niin tyylipisteet jäävät jakamatta. Sitäpaitsi: juhlista huolimatta on muistettava, että kultajoukkueen johto oli Torilla töissä. On outoa, jos asiaan ei tartuta ja vähättely jatkuu. Sponsorit ovat ärähtäneet ja hyvä niin.

Työ työnä. Me odottelimme nuorisotilaa Inarin kirkonkylään 25 vuotta. Mitäpä luulette tapahtuneen, jos nuorisotyöntekijät olisivat vetäneet avajaisissa kunnon juhlakoomat...

Kultturisoitunut käyttäytyminen ja muutoksen haasteellisuus

Moni on kysynyt torimenoja ällistelleiltä, että miksi olla juhlan hetkellä tiukkapipoinen moraalinvartija, sattuuhan näitä... On myös sanottu, että ei näillä selitetä nuorten päihteidenkäyttöä, syyt ja mallit tulevat muualta.

Juteltiin Mikko Salasuon kanssa siitä mitä vaaditaan kun kultturisoitunutta käyttäytymistä lähdetään muuttamaan. Allekirjoitan tutkijan näkemykset täysin: kyse on kasvatuksesta, valistuksesta sekä hyvinvoinnin edistämisestä, kaiken tämän kokonaisuudesta. Kyse on pitkäjänteisestä ja johdonmukaisesta toiminnasta, jossa ei tunneta pikavoittoja. Tehtävä on haasteellinen myös siksi, että niin kovin monien asioiden pitäisi hoitua samansuuntaisesti.

Niinpä. Tätä kautta tarkasteltuna ei olekaan enää yhdentekevää millä tavalla Poika saunoo tai miten se tuodaan näkyville. Muutoksen tekeminen on ryskätyötä parhaimillaan, siinä hihat kääritään ja se vaatii hillitöntä turhauman sietoa. Paikallisesti tästä on hyvä esimerkki kun 2000-luvun alkuvuosina ajettiin sisään päihteetöntä toimintaa tavamerkkinä pitävä Selvä Peli. Ei muuten ollut ihan yksinkertainen homma sekään... Kaikenmoista on yritetty ja luotu muutama toiminnallinen tavaramerkki. Yksi niistä liittyy villiksi biletysajaksi tiedettyyn koulujen päätöspäivän iltaan.

Ollaan porukassa oltu jo pitkään liikenteessä nimenomaisena iltana. Muutama kerta beachillä Ivalojoen rantsussa kypsytti pohtimaan toisia lähestymistapoja. Parhaimmillaan rantariennoissa oli runsaat 300 nuorta ja meno melkoista, juopottelun kaikki tyylisuunnat iloisesti edustettuna. Kolmannen Selvä Peli -laavuhomman jälkeen pohdittiin muuta lähtökohtana luoda vaihtoehto heille, joita beachipippalot eivät kiinnosta.

Niinpä 4.6. klo 18 - 22 Selvä Peli järjestää jo neljännen toiminnallisen Game over tapahtuman kaikenikäisille. Urheilukentän rakennustyöt sekä Stönön eteisremppa siirtävät kekkerit tutulta pelipaikalta uuteen Ivalon lukion pihalle. Nähtäväksi jää miten vaikuttaa, mutta yksi varma voittaja on: Kyyläradion toimitus. Radio Inarin legendaarinen suora show tarjoilee tunnelmia Ivalon ja Inarin yöstä kotisohville ainakin klo 24.00 sakka. Game over on nyt helppo hoitaa, kun asiat tapahtuvat studion ikkunan alla.

Viestintäpajalta Hanasaareen

Poika tai Kundi tai se mitä siitä on juhlinnan tuoksinassa jäänyt jäljelle, on nyt maakuntakierroksellaan. Alueellisen tasa-arvon merkeissä meidän viestintäpajalta lähtee poikien edustusjoukkue alkavalla viikolla pääkaupunkikierrokselle.

Taustalla on opetus- ja kultuuriministeriön nuorisoyksikön pyyntö, pyyntö jollaisiin ei ole tavattu vastata kieltävästi. Nuoret miehet matkustavat Espoon Hanasaareen, jossa pidetään pohjoismaista nuorisotyöttömyysseminaaria. Herrat vetävät siellä workshopin teemana haja-asutusalueiden työpajatoiminta ja sen merkitys. Kiintoisaa, valmistelut ovat kiihkeimmillään, showtime on torstaina 26.5. ja tunnelmiin palataan myöhemmin.

Tuo matka vie harmillisen lähelle Jyväskylää, jossa on perjantaina 27.5. erittäin mielenkiintoinen väitöstilaisuus: tutkija Katariina Soanjärvi on pureutunut väitöskirjassaan suomalaisen nuorisotyön syvimpään olemukseen. Ennakkoinfossa Kati tiivistää asian riemastuttavan hienosti: yhteiskunnan palokunta nuorille. Minulla on takana vain 30 vuotta nuorisotyöläisen arkea, mutta siltikin: näinhän se on ollut ja niin luulen sen olevan jatkossakin. Strategioita sekä lapsi- ja nuorisopoliittisia ohjelmia suolletaan, mutta nuorisotyön tulipaloluonne säilyy niin hyvässä kuin huonossa....

Hetken jo harkitsin, että jätän pojat perjantaiksi Hesaan ja piipahdan Jyväskylässä. No. Lopulta käy niin, että yritän saada tutkijalta haastattelun Radio Inarille myöhemmin.

Etukäteisonnittelut kumminkin... Tutkimus on nuorisotyölle tärkeä ja ansaitsee kyllä laajaa huomiota.

Skoeoe

tiistai 3. toukokuuta 2011

Murmanskrokkia ja byrokratian esteitä







Nyt on nähty tämäkin: vappu Murmanskissa.

Oli hieno rokkipitoinen reissu nyt jo kolmena vuonna tutuksi tulleelle Rock Attacks Barents -festivaalille matkakumppanina haaparantalainen nuorten naisten melodinen rockorkesteri Traffic Jams ja ivalolainen örinäkokoonpano Stoned Sultans. Veikeää matkaseuraa, joka kokonaisuudessaan heitti hienot setit paikallisessa Bellona -yökerhossa pidetyissä rokeissa :D

Ruotsin tyttäret muuten hurmasivat yleisön: Venäjällä ei ole totuttu siihen, että naiset soittavat rokkia. Yhtään paikallista tyttöbändiä en ole nähnyt siellä ikinä, muutamia yksittäisiä persoonia, lähinnä laulajia tai kosketinsoittajia kylläkin. Isännät vahvistivat asian: rock on miesten juttu...

Ystävällisten isäntien maa ja mittasuhteiden suhteellisuus

Onhan se ollut tiedossa: itäisessä naapurissa vieraat ovat arvossaan ja heistä pidetään huolta suorastaan liikuttavalla tavalla. Niin nytkin, kieli, kulttuuri ja meno muutenkin on erilaista, mutta kyllä olo on noin kolmenkymmenen käynnin tuloksena jo perin kotoinen.

Olen ollut mukana Lapin entisen läänin ja Murmanskin oblastin nuorisovaihdossa käytännössä koko sen ajan mitä sitä on tehty. Sitä on tehty kohta 20 vuotta ja seuraava reissu on edessä jo kesäkuussa ja silloin juhlitaan tuon vaihtotoiminnan merkkivuotta.

Virallista vaihtoa on vaivannut moni selittämätön juttu. Jotenkin jossain vaiheessa päädyttiin siihen, että ensin pidettiin neuvottelu, jossa sovittiin seuraavan vuoden toimet. Vuotta myöhemmin kokoonnuttiin taas ja nyt mietittiin mikä meni pieleen kun hommat unohtuivat.

Ehkäpä tästä syystä päädyin jossain vaiheessa ns. suoraan toimintaan ja uusiin kumppaneihin. Murmanskissa on virinnyt kansalaisten omaa toimintaa sekä sen myötä uusia toimijoita suorastaan kiitettävällä tavalla. Vaihtotoimintaan liittyen on pitkään esiintynyt jossain määrin ärtyneisyyttä siitä, että rahaa oletetaan löytyvän muilta, ei itänaapurilta. Nyt puhaltelevat osin uudet tuulet. RAB-festivaalin taustalta löytyy Socium+ -niminen organisaatio, joka tekee kovasti töitä uuden ENPI -rahoituksen varaan rakennettavien projektien suhteen. Tutustuin tuon organisaation projektipäällikkö Irinaan kaksi vuotta sitten, kun Murmanskissa toimivan ja Barents-maiden valtioiden rahoittaman Barentsin nuorisovaihdon keskuksen koordinaattori Maria välitti minulle pyynnön osallistua bändin tai parin kanssa RAB-festareille.

Sociumin projektipäällikkö on kaikilla mittareilla tarkasteltuna uuttera ja tehokas nainen. Pyrkimys vaihtotoiminnan edistämiseen on kova ja uutta hankerahoitusta määrätietoisesti hyödyttävä. Nuorisotyön näkökulmasta kyseessä ovat ns. isot rahat. Hanketoiminnan etuna on myös ohjelmapohja: kolmen vuoden aikaväli on parempi kuin vuosittainen sopiminen ja jatkuva rahoituksen haku.

Ihan yllättäen minut vietiin rokkifestarin aikana myös neuvottelupöydän ääreen ja sanoma oli lupaava: venäläiset hakevat rahoitusta isoon hankkeeseen, johon sisällytetään mm. Murmanskin RAB-festivaali, meidän ja Tornio-Haaparanta -seudun Rajarock sekä Norjan Altan kaupungion Aronnes-rocken.

Kiintoisaa. Minua tosin välillä hirvittävät mittasuhteet. Olen yrittänyt muistutella, että Inari on tosi pieni kunta Murmanskiin verrattuna. Kumppanit protestoivat ja korostavat sitä, että Venäjän Federaatiossa Murmansk on pienen pieni kaupunki. Niinpä niin. Tottahan se on, jos muistetaan Moskovan 10 miljoonaa ja Pietarin 8 miljoonaa asukasta. Mitä on Murmanskin nykyiset 350.000 asukasta? Ei mitään. No, on se kumminkin aika paljon Inarin 6.800 verrattuna...

Seminaarien kaunopuheet ja käytännön todellisuus

Viestintäpajamme ykkösketjun välittämät tiedot Levin työpajapäiviltä kertovat, että kyseessä olivat hyvin järjestyt päivät. Kuulostelin sitä, että mikä oli pääviesti. Koko kolmikko kertoi saman tarina, joka on tuttu myös tiedotusvälineistä ja seminaareista: nuorisotyöttömyyttä tulee torjua päättäväisesti, toimenpiteitä on pystyttävä räätälöimään (kuten termi kuuluu) joustavasti ja nuoren lähtökohdat sekä elämäntilanne huomioiden. Niin ja nuori on syytä ottaa mukaan kun joutilaisuuden katkaisevaa toimenpidekokonaisuutta suunnitellaan...

Hienoa. Seminaarivaiheessa kaikki on vielä selkeää ja ymmärrettävää. Sitten tulee suuri mutta: Edellistä yritetään soveltaa käytäntöön...

Mikähän siinä on, että se on niin hirveän vaikeata. Mielummin kuin puhutaan esilläolevan ratkaisun hyvistä puolista ja mahdollisuuksista, viranomaiset etsivät tukun esteitä sille, että miksi tässäkäään tapauksessa ei voi joustaa. Työvoimatoimiston käytäntö on huono kieltävä perustelu nuorelle, jolle olisi tarjolla mielekäs työtehtävä, tehtävä jonka suorittaminen edellyttäisi joustoa ja muutaman kuukauden normisti 6 kuukautta ylittävää tukityösuhdetta.

Kun tilanne monesti on näissä vielä se, että jousto ei olisi pois keneltäkään, niin voi vain ällistellä juhlapuheiden ja arjen käytäntöjen karua ristiriitaa. Miksi? Miten tämä kerrotaan nuorelle? Miksi nämä asiat eivät voi muuttua? Eivätkö työpaja ja työhallinto olekaan samalla puolella?

Niin. Kuka ärähtäisi... Syytä olisi...

Skoeoe