Maaliskuun lopulla sain sähköpostiini viestin Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksiköstä: voisiko Inarin viestintäpaja vetää osaltaan workshoppia Hanasaaren kulttuurikeskuksessa. Tapahtumaksi ilmoitettiin Suomen Pohjoismaisen ministerineuvoston puheejohtajuusvuoden merkeissä pidettävä nuorisotyöttömyyttä ja sen torjuntaa pohtiva seminaari. Paja haluttiin kertomaan työpajatoiminnasta ja sen merkityksestä haja-asutusalueella.Pyyntö oli niitä, joihin täällä ei ole ollut tapana vastata kieltävästi. Niinpä reissu tehtiin yhdistettynä opinto- ja seminaarimatkana 24. - 28.5.2011. Kyllä kannatti... Maine kasvoi ja muutoinkin päästiin kiintoisiin tutustumiskohteisiin.
Nämä kaksi tahoa kohtasivat toisensa siis torstaina 26.5.2011.
Kauas on pitkä matka. Lukema menomatkalla Jämsässä jo 1000.7 km. Tiistaina 24.5. piipahdettiin myös ulkomailla Haaparannan kylpylässä, jossa opintojärjestö Studiefrämjandetin revyyharjoituksista löytyi reissun teemaan liittyvää ruotsalaista sarkasmia. Niin, seminaari-puheet ja todellisuus = ilmeinen ristiriita. Tähän asiaan otti kantaa sitten myös seminaariesityksessään viestintäpajatyöntekijä Antti.
Hesan alta löytyi mahdottoman iso maanalainen maailma. Maalaispojat ajoivat ensikertalaisen varmuudella runsaan kilometrin ohi ajatellun P-paikan. Yhtään en tiennyt mistä noustaan ylös. Maan pinnalla totesin, että ajatella, Rautatientori. Parkkiluolien kokonaisuus on niin iso, että perjantain tutustumiskohteisiin olisi voitu käyttää omaa autoa maan alla :D
Ainakin yksi menehtyi... Pitkään matkaan mahtuu viivytyksiä ja yllätyksiä. Jämsässä suma seisoi lähes 1.5 tuntia.
Autossa soivat lukuisat eri kanavat, myös Iskelmä, jonka Kaapelitehtaan toimituksessa käytiin tutustumassa kanavan toimintaan. Inarilaisella iskuryhmällä oli myös tilaisuus tutustua Suomen maineikkaimman rockklubin Tavastian toimintaan. Todella kiinnostavasta esittelystä vastasi legendaarinen Mr. rockfestivaali Juhani Merimaa. Tila oli täynnä karismaa... Esittelyn jälkeen päästiin Leavings konserttiin, joka paljasti, että bändi kyllä sinällään toimi, mutta jotain uupui. Kyllä: Gösta Sundqvistin karisma on hankalasti paikattavissa...
Oulun taide- ja mediapaja Wankkuri oli myös mainio tutustumiskohde. Hyvää työtä nuorten parissa, oikein hyvää...
2500 kilometriä tila-autossa pistää keksimään kaikenlaista ajankulua. Dokumentointi ja juttujen teko Radio Inariin on hyvää ajanvietettä, matka taittuu. Nuorisotyön tutkija Petri palasi etelään Inarista ja sai kyydin Tornioon pajaporukan kyydissä.Laskee uudelleen.... Pääasiassa tästä laitteesta oli iso hyöty
Nuorten ääni -toimitus on muuten todella loistelias, kovan luokan konsepti, kuka lie keksinyt, hyvin hoksittu. Pisteet myös TV 1:n A-studiolle, Suomen Kuvalehdelle sekä Hesarille, jotka tarjoavat toimitukselle mahdollisuuden tuottaa omannäköistä ja rehellistä materiaalia laatukanavien levitykseen.
Niin. Kehykset ovat erilaiset ja mittaluokat tosi ääripäissä, mutta asiat, ilmiöt, ongelmat ja tarpeet ovat häkellyttävän samanlaiset ollaanpa sitten Sörnäisten tai Ivalon Rantatiellä.
Sum summarum: 34 tuntia autossa, lähes 2.500 kilometriä, paljon nähtyä ja koettua. Hieno reissu. Lappilainen osaaminen esillä, sitä kyllä kelpaa kaupitella, kestää vertailun.
Voin kehua. Minähän olin vain päätoiminen volkkarikuljettaja ja apunavigoija...
- S -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti