Kirje (nuorisotyön) Joulupukille...

Rakas Joulupukki…

Kirjoitan Sinulle pitkästä aikaa. Pahoittelut siitä… Joulunalus on melkoisen kiivastahtista aikaa. Silloin kirjoitellaan rahoitushakemuksia, kokousmuistioita ja työtodistuksia, valmistellaan tilinpäätöshommia, juostaan siellä täällä ja tehdään vaikka mitä. Näin on vuodesta toiseen. Tällä kierroksella pääsin muuten jopa tortunpaistoon Inarin nuorisotilan Pikku Vinttiläisten kanssa. Se oli siistiä.

Joulukuu on tosiaan kuule semmoinen Youth Work Office paketti, että siinä tuiskeessa Santa’s Officekin tuppaa unohtumaan.

Ethän muuten pahastu. Luonnostelen kirjettä samalla myös Toveri Pakkasukolle, yhdenvertaisuus kuten varmaan ymmärrät nykyään. Niin ja täällä meilläpäin tietenkin on huomioitava valtakunnanrajan vaikutus. Sehän on paitsi EU:n ulkoraja myös raja-asemiensa kautta portti Luoteis-Venäjälle, meille nyt ja tulevaisuudessa monella tavoin tärkeälle alueelle. Tästä tulikin mieleeni, että jos pätkääkään on toimivaltasi rajoissa, niin anna ruplan vahvistua pikaisesti. Minua huolestuttaa, että kovasti hiipuneen rajankäynnin takia Ivalon S-Marketissa nähdään se, että Pakkasukkoa ei nähdäkään venäläisten uuden vuoden aikaan.  Se olisi kovin surullista. 

Olen varma, että ymmärrät: Toveri Pakkasukkohan on ainoa oikea kollegasi ja vertaistukesi. Se on vähän sama asetelma kuin Helsingin Tommi ja minä, maan suurimpien kuntien nuorisopomot.  Meitä on harvassa. Mutta olkoon se toinen tarina…

Minulla on tuon ruplahomman lisäksi pari muuta juttua, semmoisia ilmiöitä jotka näkyvät nuorisotyössä ja nuorten elämässä ihan valtakunnallisesti ja myös täällä ylhäällä. Pakko muuten nakata tähän normimuistutus: elämää on nurkkapaikoillakin ja erilaisissa reunoissa, kuten idässä ja pohjoisessa.  Periferioissa myös seurataan sitä mitä muualla maassa tapahtuu. Joskus on tuntunut siltä, että kehäkolmosen sisäkaarteen Tallinnan puolella ei aina näitä juttuja oivalleta. Syytä olisi. Maan eri osien kuplien välisen ymmärryksen pitäisi toki olla molemminpuolista tai kaikensuuntaista. Se auttaisi monessa.

Minulla on huoli. Epäilen, että suomalainen nuorisotyö on hiljalleen ihan itse onnistunut rakentamaan omat kuplansa, erillistodellisuudet, joita kehiteltäessä on kiireessä koko homman horisontti päässyt unohtumaan. Ihmisen mielikuvituksella ei ole rajoja: on kehitelty Ohjaamoja, Kohtaamoja, NuSuVefoorumeita, tunnuslukuhankkeita, Nupseja, Koordinaattia, Verkettä, Nuorisokanuunaa ja vaikka mitä hienoja sekä usein lopulta valtakunnallisiksikin tarkoitettuja hankkeita ja verkostoja. Nuorisolakikierrostakin käydään etsivä työ edellä ja muu on väljää. Seuraavaa kehittämiskeskusta tehdään oireellisesti etsivälle työlle. Hyvä, mutta miksi? Mistä se johtuu, että lisäarvot haetaan erityisestä? Mikä on hukkapiilossa?

Vapaus soveltaa myös paikallisesti on toki hyvä juttu, mutta entäs jos määrittely on liiankin löysää? Miten pienissä kunnissa osataan perustella olemassaolon oikeutus? Tai jos retoriikka politiikkaohjelmissa on vailla todellisuuspohjaa: palveluiden saatavuuden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kaikkialla maassa.

Toiveeni liittyy tulevaisuuteen: toivoisin, että seuraava osaamis-/kehittämis- yms. jne. keskus pohtisi nuorisotyötä, sen kokonaisuutta, tavoitteita, paikkaa yhteiskunnallisessa kehyksessä, sen erilaisia toimintatapoja ja resurssointia eri puolilla Suomea.

Toinen juttu liittyy yleiseen ilmapiiriin. Voi olla, että SSS –miesten lietsoma säästö-, norminpurku-, yhteiskuntasopimus -viestintä on ollut turhan synkeilevää, keppimeininkiä. Kun julistetaan muutoksen välttämättömyyttä, mutta ei ole oikein vaihtoehtoja eikä uskottavaa lupausta toivosta, ovat tuloksena rintamalinjat ja syvät poterot. Pakolaishomma on tuonut tähän oikein kunnon lisävauhdit. Maa jakaantuu henkisesti monin tavoin ja nopeasti.

Se minun Hesan kollega Tommi kirjoitteli tähän liittyen blogissaan (taas kerran muuten näin, suosittelen tutustumaan siihen blogiin) hienosti:  ”On siis nähtävä tarve muuttua, mutta uskottava muutoksen olevan mahdollinen. Muutosvalmiuden synnyttäminen edellyttää oikeanlaista annostelua turmiopuhetta ja toivoa. Nyt resepti on pielessä eikä taikina kohoa". Kollega haluaa Suomen, jossa yhteiskuntaa uudistettaisiin empaattisesti: ”Se ei tarkoita samanmielisyyttä. Se tarkoittaa kykyä toimia yhdessä ja arvostaa toisia. Kyky toimia yhdessä edellyttää kykyä asettua toisen asemaan".

Tuota jos saisi iskostettua joulunhengessä… Eikä siinä työssä tarvitse lähteä Inarista tai Pohjois-Lapista yhtään mihinkään. Kuten varmaan hyvin tiedät, meillä on täällä omat vääntömme. Niistä ei hyödy kukaan, tai jos hyötyy, niin se tai hän tai he eivät elä täällä ja mieti alueen parasta…

Siinäpä sitä.

Ai niin. On mulla vielä yksi, jos Sinulla on vielä toivomuskiintiölleni tilaa: meillä olisi Inarin nuorisotyössä pari tehtävää, jotka pitäisi vakinaistaa pikimiten…  Siinä voittaisivat pitkässä juoksussa erityisesti inarilaiset nuoret.

Ei mulla muuta.

Tai no: ajele varovasti. Liikenteessä on muitakin poroja kuin Sinun…

Skoeoe

Nuorisolaki uudistuu - muuttuuko mikään?

Nuorisolakia ollaan uudistamassa. Taisi olla niin, että nuorisolain ensimmäinen versio nimeltään nuorisotyölaki on jo vuodelta 1973. Semmoisella 10 vuoden kierrolla on eletty, edellinen päivitys on vuodelta 2006.

Nyt ollaan lausuntokierroksella ja sikäli loppumetreillä. Ministeriö toteutti maanlaajuisen kuulemiskierroksen ja netissä on voinut esittää kommentteja ja loppuvaiheessa antaa lausuntoja. Oli muuten taas niitä nettipalveluita, joihin en onnistunut kirjautumaan, mutta sähköpostikin kelpasi. Lapin maakuntakierros oli jo 27.2.2015 Rovaniemellä ja siitä ei sen enempää, linkki sen inspiroimaan blogiin on tässä

http://selvakeli.blogspot.fi/2015/03/dilemma.html

Mutta lausuntoni nyt löytyy tästä:

Uudistettavan nuorisolain osalta esitän alla olevia kommentteja ja näkökohtia.

Monin osin pohdinnat nousevat alueellisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta siten, että kysyn tunnistaako laki riittävästi maan eri osien erilaiset lähtökohdat. Jättääkö se tilaa sille, että eri asioita (vaikkapa etsivää työtä tehtäessä ja sitä määritettäessä) tehtäessä tunnistetaan alueiden erilaisuus. Suomi on suuri maa ja sen nuoret ovat ns. nurkkapaikoilla kovin eriarvoisessa asemassa palveluiden saatavuuden suhteen. Alinomainen keskittyminen lisää tätä eriarvoistumista ja aiheuttaa myös käytännön nuorisotyön suunnittelulle ja toteuttamiselle keskuksista poikkeavia haasteita ja kehittämistarpeita.

Termi yhteiskunnallinen vaikuttavuus Helsingissä on ihan toinen asia kuin vaikkapa Savukoskella, toki haasteiden mittakaavatkin poikkeavat. Siitä huolimatta määrien (suoritteiden lukumäärien) kautta tapahtuva vaikuttavuuden arviointi (esimerkkinä voisi olla vaikkapa nuorten työpajatoiminta) lisää eriarvoisuutta maan vähäväkisillä ja talouden kanssa rimpuilevilla alueilla sekä kunnissa.

Puhuminen palveluiden saatavuuden yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta on tältä pohjalta arvotonta sanahelinää. Sanon tämän kuten sen näen, en luodakseni vastakkainasettelua.  

2§, Lain tavoite:

Ehdottoman hyvää on, että nuorten osallisuus/vaikuttaminen on nostettu näkyvästi esiin. Sen pitää olla.

Elämän kunnioittaminen pitänee sisällä yhdenvertaisuuden periaatteen?

3§, Määritelmät:

Ikärajamäärittely on kunnallisen nuorisotyön näkökulmasta parempi kuin entinen 0 – 29 v.

Mietiskelen noita käsitteitä nuorisotyö ja –toiminta, erityisesti jälkimmäistä. Kaikki, joka mielletään nuorisotoiminnaksi, ei ole nuorten omaehtoista toimintaa. Miten määritellään tuettu tai mahdollistettu nuorisotoiminta suhteessa omaehtoiseen? Näillä on vissi ero…

                                                                                                                   

5§, Valtion nuorisopolitiikan ohjelma:

Erityisesti tämän valmistelussa tulisi jotenkin turvata alueellinen yhdenvertaisuus. Mitä ovat nuorisotyön ja –politiikan keskeiset tahot. Voisiko tähän liittää jonkin kyseisen ulottuvuuden ”turvalausekkeen”, ettei käy niin, että lähinnä kehäkolmosen eteläpuolelle sijoittuvat valtakunnalliset nuorisojärjestöt sekä suurimpien kaupunkien yhteenliittymät huomioidaan.

Pohjois-Lapin nuorisotyön ja –politiikan näkökulmasta joutuu kysymään, että onko maan alkuperäiskansan nuorilla, Suomen saamelaisnuorilla, omaa asemaa prosesseissa.

8 §, Kunnan vastuu:

Lain maakuntakierroksen Lapin tilaisuudessa puhutti kovasti.

Väljyys on kaksiteräinen: se antaa joustavuutta toiminnalliseen päätöksentekoon, mutta samalla joustavuutta myös säästöpaineissa tehtäviin mahdollisiin negatiivisiin pikaratkaisuihin. Oliko edellinen laki tässä mielessä parempi, kun se raamitti kunnan nuorisotyön peruspalvelukokonaisuutta? Luulen, että oli.

Yhteistyön ja monialaisuuden vaatimus on hyvä.

9 §, Monialainen yhteistyö:

Verkosto on hyvä ilmaus hyvälle asialle. Jos vielä ei tehdä, niin kohta on pakko kaikkialla ja myös siten, että järjestökenttä sisällytetään tavalla tai toisella monialaisen yhteistyön piiriin. Verkosto ilmauksena  mahdollistaa sen, että paikallisesti voidaan rakennella tarkoituksenmukainen ratkaisu. Tätä(kään) ei voi määritellä kovin tarkkaan.

Hämmennyksen vallassa joudun kysymään missä on nuorten kuulemisen ja osallisuuden periaate tässä kohdin (lause: Verkoston tai yhteistyöryhmän tulee toimia vuorovaikutuksessa nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa). Lisäisin siihen sanat ja nuorten kanssa. Näissä moniyhteisöllisissä verkostoryhmissä ei ymmärtääkseni käsitellä yksittäisiin nuoriin liittyviä asioita vaan ilmiöitä. Esimerkiksi Inarin kolmen ryhmän verkostossa jokaisessa on nuorisovaltuuston nimeämä edustus, jonka jokainen ryhmä on nimenomaisesti sinne halunnut (kokemusasiantuntijuus sekä osallisuus perusteet).

10 §, Etsivä nuorisotyö:

Sinällään ymmärrettävästi etsivän nuorisotyön rooli korostuu kyllä tosi korkealle tässä. Tapahtuuko se jonkun kustannuksella? Jääkö se muu henkiseen ja taloudelliseen katveeseen. En tiedä, epäilen että jää…

Pykälien 11-13 osalta ei mitään erityistä, hyvin tarpeellisia.

Kysymyksiä nousee kuitenkin lähinnä kymppipykälään Miten määrittelyissä näkyy se, että etsivällä työllä voi ja täytyykin olla vahva ennaltaehkäisevä merkitys/rooli? Missä vaiheessa etsivä työ tulee mukaan? Voidaanko katsoa, että esimerkiksi yläkouluilla tehtävä työ on etsivää työtä? Pienissä kunnissa on silkkaa utopiaa kuvitella, että jokaiseen työmuotoon palkataan oma koulu-, poikatyö, tyttötyö- etsivän työ ohjaaja?

17§, Valtionavustuksen myöntäminen nuorisoalan osaamiskeskukselle:

Selkeyttäminen paikallaan, nykyinen järjestelmä ei hahmotu kokonaisuutena ja siellä on osia, joiden osalta sopii kysyä miksi ne ovat siellä ja miten ne palvelevat valtakunnallisesti. Näiltä pitää edellyttää jälkimmäistä

ulottuvuutta. Lienee epärealisimia luoda vaikkapa maakunnallinen kehittämis-/osaamisverkosto, joka olisi vaihtoehto. 

Kunnallisen osaamiskeskuksen puuttuminen nykyisestä verkostosta on outoa, kun huomioidaan millaisia taloudellisia ja henkilöstöllisiä resursseja kuntien nuorisotyöstä löytyy.

18§, Valtionavustuksen myöntäminen nuorisokeskuksille:

Herää kysymys, että mikä on nuorisokeskus? Niitä on paikallisia (kuten esim. Lahden tai Turun) sekä myös entisiä valtakunnallisia nuorisokeskuksia. Mihin katosi tässä yhteydessä valtakunnallisuus? Mihin katosi kansainvälisyys? Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tulisi tässä yhteydessä tarkoittaa toimintaa kansainvälisesti, valtakunnallisesti, maakunnallisesti sekä paikallisesti.

Lauseen osa, jossa kuvataan keskuksien pääasiallista tehtävää jää myös hyvin ohueksi, kun mietitään nykyisten keskusten profiileja.

Seppo Körkkö
nuorisosihteeri
Inari