sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Venäjänmaa antoi lapsilleen...


Käytiin Murmanskissa soittamassa rokkia. Hanke on nimeltään Connecting Young Barents, tapahtuma oli Rock Attacks Barents ja bändit Johannes Kastanja Inarista sekä Umpisuoli Torniosta. Oli mahti porukka linja-autossa ja tuloksena järjettömän hieno reissu joka osaltaan kuten reissut Manskiin tuppaavat olemaan. Normisti kylläkin edes joku juttu ns. kusee, mutta nyt ei mitään mainittavaa negatiivista sinällään ilmennyt. Ennusmerkit tulevasta saatiin jo rajalla: tuskin koskaan on porukan kanssa viivytty niin lyhyt aika Lotassa... Näin oli, vaikka ounasteltiinkin, että Ukrainan tilanne olisi jotenkin näkynyt jännitteenä rajamuodollisuuksissa. Ei näkynyt. Ehkä tännekin tulee kaikki viiveellä, kuten pohjoiseen Suomeenkin.

Soittohommat meni kuten edustusjutuissa pitääkin: tyylillä. Johannes Kastanjan vaativa tehtävä oli aloittaa Hotelli Park Innin Ledogo -klubilla ilta, jonka ehdottomia tähtiä olivat paikalliset Hey Gagarin ja The Boobs. Hienosti vetivät tytöt varsinkin kun kyseessä oli tämän kokoonpanon ensimmäinen kunnon keikka ikinä. Jos joku jäi vaivaamaan, niin sen ukulelen olisin halunnut nähdä stagella, mutta tiukka aikataulu vaati veronsa. Umpisuolen punkgenre on taas sitä lajityyppiä, josta naapurissa tuolla ärjänteen rannalla digataan hulluna. Muiden tapaamisten johdosta minulla jäi rokkiluola-yökerho Golfvirran konsertti väliin, mutta bändi oli kaikkien todistajalausuntojen mukaan räjäyttänyt pankin. Mahtavaa...

Porukassa oli runsaasti ensikertalaisia Venäjällä ja Murmanskissa. Näissä oloissa vierailu kaupungin vartijan Aljoshan ja ikuisen tulen luona oli siis väistämätön. Olen kumartanut Aljoshaa lukuisia kertoja, mutten koskaan näin hyytävän pohjoistuulen vallitessa. Paikallinen puhelinoperaattori MegaFon välitti Venäjän hätänumeron 112:n viestin, jota säikähdykseltämme toivuttuamme käännätimme ystävillämme. Siinä ihmisiä kehotettiin varomaan lentäviä esineitä, hillitöntä tuulta ja pysymään sisätiloissa lauantaina 5.4. No me ei tietenkään pysytty, me mentiin ylös tunturiin tapaamaan Aljoshaa.

Oli suorastaan työlästä pysyä pystyssä. Tuuli tarttui tammikuussa Inarissa Murmanskin ystäviltäni saamaani pipoon ja minun piti hölkkäillä sata metriä sen  perässä ja kahloa tunturikoivikkoon pelastamaan hieno pipo.

Siellä ylhäällä oli melko surrealistinen fiilis. Säätila toi symboliikkaa vierailun tunnelmaan. Vaikka raja ylitettiin helposti, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että Venäjällä puhaltavat jälleen tuulet, joita hyvin voi verrata Barentsinmeren hyisiin pohjoisvirtauksiin. Kuten tiedotusvälineistä on luettu, eivät kansalaistoiminta ja vapaa tiedonvälitys elä hehkeintä aikaansa. Matkalla tuohon tuli vahvistusta liiankin kanssa.

Naapurissa ehdottomasti parasta ovat ihmiset, nykyään myös omien tuttujen hellyttävän sinnikäs yritys tehdä Murmanskista nuorilleen parempi ja houkuttelevampi paikka asua. Ja tehdä se itse, kun usko järjestelmän haluun ja kykyyn on mennyt aikoja sitten.

En tiedä. Sikäläisten ystävien tapaaminen siellä tai täällä tai missä tahansa on aina yhtä mahtavaa. Kun kerran saavutat luottamuksen ja ystävystyt venäläisten kanssa, niin ei tarvitse koskaan pettyä. Venäläisistä puhutaan liian paljon ja liian usein puhdasta potaskaa. Järjestelmä on kokonaan toinen juttu, ja se mikä taas tässä suhteessa on tarpeeksi ja oikein, niin sitä en tiedä.

Kaksi päivää riitti taas tilanteen päivittymiseen. On kyllä touhua, ja tuossa ihan tuntumassa, Rovaniemen etäisyydellä Ivalosta.

Vierailimme tietysti Mr. Pinkissä. toisenlaisessa venäläisessä nuorisotalossa. Nuorten itsensä rakentama ja demokraattisesti pyörittämä nuorisotalo on miltei ainutlaatuinen koko federaatiossa. Sitten viime vierailuni se oli saanut pikkuveljen, Mr. Orange löytyy Apatitystä ja tarkoituksena Pinkkiläisillä on levittää ideaa muuallekin.

Mr. Pink on Murmanskin aluehallinnon takavuosien kansainvälisten asioiden sihteeri Zhenjan luomus. Mallin hän löysi virkamiespäivinään Tromssasta ja kertoi minulle haastattelussa vuonna 2012 yrittäneen kuuden vuoden ajan puhua talon perustamisen tärkeydestä. Hänen ideaansa kehuttiin, mutta samalla todettiin, että eihän tuollainen nuorten oma homma Venäjällä voi toimia. Kun mitään ei tapahtunut, Zhenja irtisanoutui aluekomiteasta ja lähti vapaille markkinoille toteuttamaan unelmaansa.

Vierailin ensimmäistä kertaa talon aihiossa kesäkuussa 2011, jolloin kaupungilta vuokratussa entisessä sivukirjastossa oli juuri käynnistetty raivaus- ja kunnostustyöt.Voin vain kuvitella kuinka hillittömiä ponnistuksia on vaadittu siihen, että nyt talo on toiminut jo kohta kaksi vuotta ja nuoria riittää. Mr Pink on pyrkinyt toimimaan omillaan, paikalliselta virallisjärjestelmältä on oltu vailla lähinnä toiminnan tunnustamista, tietoa vuokrasopimuksen jatkumisesta sekä jossain määrin avustuksia nuorten hankkeisiin.

Jokin aika sitten kuultiin mikä on virallisen järjestelmän vastaus Mr. Pinkille: Murmanskin kaupunki perustaa oman vastaavan. Mahtavaa... Parasta mitä voi keksiä kaiken jälkeen.

Ei oikein tiedetty mitä ajatella, mutta porukat Mr Pinkissä katsoivat tulevaisuuteen luottavasti. Usko omien nuorten sitoutumiseen on kova ja hyvä niin... Sitä takuulla vaaditaan. Jos menee hankalaksi niin itseasiassa Mr Pink on voittanut: järjestelmä on joutunut myöntämään, että Zhenja kumppaneineen on ollut oikeassa....

Nyt tehdyllä matkalla osa porukasta päätyi eräänlaiseen Mr Pinkin kulttuuri- ja taide-elämän vastineeseen, paikkaan nimeltä Roxy, jonka on nuorten taidekeskukseksi perustanut kaksi nuorta miestä. Kiintoisa paikka ja siihen tutustumista voi suositella kaikille taidehallinnon ja kulttuurin kanssa tekemisissä oleville.

Roxyssa törmäsin tuttuun, joka jutteli maan median tilanteesta. Masentavaa ja vahvisti sen mistä tiedotusvälinnet kertovat: nettisivuja ja radiokanavia suljetaan, tv on kontrollin alla ja niin edelleen.

Tapasimme myös ystäväni Jurin, miehen jolta oli lopetettu toimisto alta jokin aika sitten. Murmanskissa toimii Barentsin maiden hallitusten rahoittama Barentsin nuorisovaihdon keskus (BYCO), jonka tehtävä on etsiä hankkeita, luoda  kontakteja ja saattaa yhteistyöstä kiinnostuneita nuoria ja nuorisotyöläisiä yhteen. Juri on toimiston ensimmäinen koordinaattori ja touhuiltiin monenmoista 2000 -luvun alkuvuosina. Sitten herra vaihtoi hommia ja hän ehti työskennellä lähes 10 vuotta Pohjoismaisen Ministerineuvoston Murmanskin toimiston johtajana.

Rahat ja politiikka, siinä se. Norjassa toimiva nettijulkaisu Barents Observer Com raportoi tapahtuneesta jo aiemmin, joten tilanne oli tuttu. Yksi syy toimiston alasajoon löytyy EU:n Venäjäpakotteista Ukrainaan liittyen. Tosi mahtavaa ja älykästä viedä ihmisten välistä kanssakäymistä edistävästä. Osataan sitä lännessäkin, en ymmärrä yhtään...

No. Jurista en ole huolissani. Mr Pinkiläisten tapaan usko tulevaan on luja ja asenne ihailtava. Sitä paitsi hän on niin vikkeläliikkeinen ja kielitaitoinen mies, että ei mitään hätää...

Reissu oli aika surrealistista tajunnanvirtaa, taas. Siitä jäi kumminkin hyvä jälkimaku, kun ystäviemme asenne on se mikä on. Se lupaa hyvää pitkällä tähtäimellä, muutos on mahdollinen, se on väistämätön...

Miettii

Skoeoe


 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kesätyöpaikan saannin sietämätön haaste ja mitä on tyrkyllä?

Joka kevät se alkaa, yhtä takuuvarmasti kuin palaavat kevään ensimmäiset joutsenet Kettujoen sulaan. Kännykkä ja sähköposti viestivät inarilaisnuorten halusta löytää kesätyöpaikka ns. omilta huudeilta.

Kesätyöpaikka onkin tärkeä. Usein se on nuoren ensimmäinen kokemus työelämään. Vaikka kesätöissä palkka ei huimaisikaan, niin sekin on oleellisesti enemmän kuin ei mitään. Kolmas hyödyllinen asia on työtodistus, ilman niiden kertymää on haastavaa koota cv:tä.

Juuri nyt on aika ottaa selvää ja pistää hakemus vireille. Aika myöhään meni taas, mutta parempi näinkin kun ei mitenkään.

Inarin kunnassa löytyy kolme eri tapaa tai tukimuotoa. Kaikille yhteistä on hakuaika: ns. dead line eli viimeinen hetki kaikkien osalta on perjantai 25.4.2014 klo 15.00. Silloin pitää olla hakemus sisässä tai peli on kesän 2014 osalta selvä eli menetetty. Eri tukimuodot auttavat periaatteessa lähes 90 nuoren työllistymiseen kuukauden jaksolle.

Kunnan sivistysosasto pystyy ottamaan n. 27 nuorta eri työpisteisiin tehtäviin, joita ns. vapailta yritysmarkkinoilta ei löydy. Tällaisia tehtäviä löytyy kirjastosta, kulttuuritoimesta, liikuntapalveluista (urheilukentät, uimahalli), päiväkodeista sekä nuorisotyöstä (nuorisotilat Stönö ja Vintti, viestintäpaja sekä Radio Inari). Näissä etusija annetaan 15 - 25 -vuotiaille inarilaisnuorille, jotka opiskelevat niillä aloilla, johon kesätyötä hakevat. Taustalla tässä on ajatus ja arkielämän kokemus siitä, että vaikkapa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajatutkintoa Torniossa opiskeleva ei helposti työllisty opiskelupaikkakunnalleen. Sinällään semmoinen olisi toki enemmänkin kuin suotavaa: näkemyksiä myös muualta...  Toisaalta: onhan sekin hienoa, että muualla opiskeleva nuori viihtyy kotiseudullaan. Tätäkin vaihtoehtoa on syytä tukea. Paluumuuttaja on arvokas muuttaja...

Sivistysosaston paikoissa katsotaan edellisen jälkeen sitä onko nuori ollut aiemmin kesätöissä vai onko hän ensikertalainen. Jälkimmäinen ratkaisee. Myös sillä on merkitystä, mikäli samasta perheestä hakee useampi sisarus.

Viime kesänä paikkoja haettiin kiitettävällä tavalla. Kuntaan saatiin 70 hakemusta. Kaikki eivät voi voittaa, mutta toisaalta: hakematta ei saa mitään.

Sosiaali- ja terveystoimen kannustelisällä palkataan 16 - 25 -vuotiaita nuoria ja opiskelijoita kunnan eri toimipisteisiin. Valinnat tekee sosiaalityö, joka painottaa valittavien nuorten ja heidän perheidensä sosiaalisia ja taloudellisia perusteita.

Kunta jakaa myös Inarin kunnassa toimiville yrityksille ja kolmannen sektorin yhteisöille nuorten kesätyötukea. Tuen piiriin kuuluvat inarilaiset vuosina 1989 - 98 syntyneet nuoret, jotka eivät voi saada työttömyysturvaa. Tässä systeemissä hakijana on yritys, joten nuoren haasteelliseksi tehtäväksi jää etsiä kesätyöläisiä ottava yritys ja kertoa hommaa hakiessaan yritystuesta.

Tarkemmat hakuohjeet, viralliset hakuilmoitukset sekä yhteystiedot heille, jotka tarvittaessa kertovat lisää, löytyvät osoitteista www.lanuti.fi/inari tai www.inari.fi. Tiedot on julkaistu myös paikallislehti Inarilaisessa osin jo 1.4. ja osin 8.4.2014.

Eipä muuta kuin hakemaan. Ja oleellista on se, että hakemus on ajoissa...

Seppoköö...




 

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Maaliskuista arkea...

Menossa on tiukanlainen maaliskuu. Ylimääräinen kirjoittelu asemoituu paikoilleen: sitä ei ole. Päivitän nyt kumminkin kuun viimeisen viikon kohtaamisia ja tapahtumia päiväkirjatyyliin, ettei unohdu ja katoa tuntuma...

Sunnuntai 23.3.2014

Aamu alkaa aurinkoisella näkymällä Muddusjärvelle. Ollaan oltu perjantai-illlasta Inarissa ja Vasatokassa bändikurssilla, jolle osallistuu mahtavasti 14 nuorta lähinnä Inarista. Kurssi on suoraa seurausta Rajarockin tammikuisesta 25 v juhlakonsertista.  Se toteutetaan pitkäaikaisen tutun, läänintaitelija Hannun aloitteesta, kun hoksattiin että vaikka bändejä alueella ei oikein ole, niin soittajia löytyy.

Mukavaa. Hannu ja laulunopettaja Emma saavat lyhyessä ajassa irti nuorista ihailtavan paljon. Edellisillan ex tempore konsertissa Vintillä porukka tempaisi hienon minikeikan pikatahtia kutsutulle yleisölle.

Parin viikon päästä Murmanskiin matkaava nuorten naisten bändi Johannes Kastanja sparrattiin tuleviin koitoksiin. Hienoa. Ja koko kurssiporukan palaute viittaa siihen, että homma ei jää tähän: "Lisää...!!!"

Maanantai 24.3.2014

Päivän nostatus: nuorisotakuutyöryhmän kokous Saamelaisalueen Koulutuskeskuksen Ivalon toimipisteessä, olen läsnä virkanimikkeen loppuosan mukaisissa hommissa.

Myönteisellä tavalla outo työryhmä: menossa toinen kokous ja paikalla taas koko työryhmä. Positiivista on myös se, että touhu kiinnostaa kovin kunnanjohtoa. Nuorisotakuun toteutuminen on useissa valtakunnallisissa puheenvuoroissa teilattu ja totta onkin, että hommaan liittyy reunajuttuja, joilla järjestelmä ei voi tekosiaan kehua.

Minulla on hyvä tuntuma Inarin ryhmään. Se on laaja-alainen ja jokainen jäsen tietää omasta näkökulmastaan mistä on kyse, kun nuorten  koulutukseen ohjautumista ja työllistymistä edistetään. Haasteita ja besserwissereitä kyllä riittää. Oli oikein siistiä huomata kuinka ison vaivan sosiaalitoimen ja yrityspuolen edustajat olivat omissa kotitehtävissään nähneet. Juurikin näin. Kun isoissa kaupungeissa pistetään hommaan parhaimmillaan lähes miljoona euroa ja palkataan  sihteeri, toimitaan Inarissa työn- ja vastuualueiden jaon pohjalta. Keskitetty keskustelu kannattaa aina, lupaavaa...

Bloggailen teemasta myöhemmin lisää, kun homma etenee...

Tiistai 25.2.2014

Viikon isännöintipäivä, kun Kotkan Helena toi nuorisotyöjoukkonsa kylästelemään. Oltiin meille tärkeissä paikoissa: kaiken perusta Stönö ja viestintäpaja ovat hyvät kehykset esitellä ja keskustella. Taas kerran todettiin, että vaikka luonto, kulttuuri ja mittasuhteet ovat toiset, niin nuorisotyöläisen sielunmaisema viipyilee samojen haasteiden ja tunnetilojen maisemissa. Oikein kiva tutusteluhetki...

Muutama onnekas päätyi Ronjan mukana Inariin Vinttiin, jossa tekivät pika-auditoinnin. Kävi lopulta niin kuten usein näissä käy, näin kuvittelen, sillä sana vastavierailu lipsahti korviini jossain välissä...

Keskiviikko 26.3.2014

Viikon toinen Vasatokkapäivä.

Kesäkuussa minulle tulee täyteen 34 vuotta nuorisotyötä Inarissa. Aika paljon oikeastaan ja sitä kuvittelee nähneensä kaiken. Nyt kumminkin tuli uusi kokemus: ensimmäistä kertaa ikinä osallistuin kirkon erkka (erityisnuorisotyön) päiville, jotka seurakunnan Tane oli houkannut Inariin.

Kiintoisa elämys kaikkinensa, paljon mukavia uusia tuttavuuksia. Aika veikeätä oli pitää Sajoksen Soljussa Tanen kanssa puheenvuoroa teemalla pohjoinen ulottuvuus. Saattoipa siinä olla sulattelemista etelän vieraille ja jos ei siinä niin ainakin samaan teemakokonaisuuteen liittyneessä Utsjoen seurakunnan Juhan koskettavassa jutustelussa. Respect pohjoiseen: mies ei tee itsestään numeroa, mutta tekee haastavissa oloissa sydämensä kyllyydestä laatutyötä utsjokisten nuorten eteen. Tyyli on poikkeuksellinen, sellaiseen törmää enää hyvin harvoin.

Käytiin myös Inarin koululla, josta löytyi helpottuneen ja iloisen oloinen Yrjö. Koulun pitkäaikaista rehtoria ajeluteltiin aamutuimaan traktorivetoisessa peräkärryssä ympäri kirkonkylää ja nyt oli eläköityvän Yrjön lähtökahvituksen aika. Oli hiukka haikeat fiilikset, sillä olemme aloitelleet virkojemme hoitoa Inarissa samoihin aikoihin. Lisäksi nuorisotyön, ei vain kunnallisen vaan koko inarilaisen nuorisotyön, yhteistyö Inarin koululle on ollut mutkatonta ja toista osapuolta kunnioittavaa. Rehtorin rooli tuommoisessa on ihan ratkaiseva... Siitä kiitokset, tästä on hyvä jatkaa liikettä. Ja lopuksi: mukavia eläkevuosia. Perässä tullaan...


Torstai 27.3.2014

Aamulla nuorisotoimiston viikkopalaveri Stönöllä. Tyypillistä kuukausillemme: asialista on ylipitkä, mutta minkäs teet. Ilmassa on kaikenlaista akuuttia ja ainakin yritetään käyttää aikaa kunnolla sellaiseen mikä sitä vaatii...

Iltapäivä viestintäpajalla ja lopulta löytyy aikaa myös siihen mille sitä alkuviikosta on ollut niukasti: päätetyöskentelylle. Viikon päästä näihin aikoihin ollaan Rajajoosepissa ylittämässä rajaa. Rokkimatkan valmistelut ovat hyvällä tolalla joskin vaiheessa, kirjoiteltavaa ja sähköpostiviestittelyä riittää...

Illalla seurakunnan Marin kanssa ollaan on tunteroinen On the air -tilassa. Radio Inarin Selvä Keli makasiiniproggis tarkastelee nuorin liittyviä asioita tällä kertaa keski-ikäisten asianosaisten silmin: haastateltavia meiltä ja muualta viikon varrelta... Yhden sortin henkireikä tämäkin: laatuaikaa studion suorassa tunnelmassa.

Perjantai 28.3.2014

Työmielessä välipäivän makua. Aamupäivällä omia asioita hoitelemassa. Iltapäivällä ja alkuillasta tien päällä taas, viikon kolmas reissu Inarin suuntaan. Valmistaudutaan viikonloppuun sekä seuraavaan viikkoon. Piipahdan Vintillä ja keskustellaan etsivä Ronjan kanssa koulujen päätöspäiväillan Game over -tapahtumasta. Yläastelaisille tehty gallup tuo selkokielisen tuloksen: homma pitää tehdä. No, tehdään sitten tämä seitsemäskin varsinkin kun Selvä Peli renkaasta riittävän moni on ilmoittanut osallistuvansa järjestelyihin. Liikuntatoimi saa selviytyä helahölkässä omillaan.
 
Lauantai 29.3.2014

                

Lauantaina tuli tehdyksi ainakin kulttuurista, sukupuolisensitiivistä, kohdennettua ja perusnuorisotyötä sekä bonuksena edistettyä osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Matkasin kuuden nuoren miehen kanssa paikkaan, joka markkinoi olevansa In the middle of nowhere.

Poikaporukkaa yhdistää yksi juttu: kaikki ovat Inarin nuorisovaltuuston jäseniä. Osa sai tehdä tuttavuutta kohdekunta Sallan nuorten edustajiston kanssa.

Kaksi oli esiintymismatkalla, joka on seurausta tammikuun Rajarockista. Saitajärven Albert Järvinen sekä Inarin kirkonkylän Charlie Watts nousivat East Rockin stagelle Etulinja -nimisessä punkbändissä. Koska Salla on paikkakunta, jossa on osteltu enimmäkseen pelkkiä menolippuja,  oli Lappi vapaaksi hengessä soitettava punk siellä missä pitikin.

Etulinja on lappibändien kummajainen, joka herää unestaan henkiin tarvittaessa. Nykykokoonpano kasaantui viime lokakuussa hetken läpästä, josta homma sai oudosti siivet alleen. Sallatunturin stagelle kiipesi kolme torniolaista aikuista, joista kaksi on nuorisotyöläisiä ja kaksi inarilaista nuorta, ikäskaala nelikymppisestä ysiluokkalaiseen. Siistiä... Ja hommahan toimi taas...

Etulinjasta pitää kirjoitella lisää. Nuorisotyölehti kenties? Niin no, jos herrat suostuvat antamaan lausuntoja.

Oli kaikenkaikkiaan aika värikäs viikko. Tiedän, että Nuorisotutkimusseura on laatimassa nuorisotyölle tunnuslukuja. Sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua siitä minkälaiseen nuorisotyön lajityyppien luokitteluun homma perustuu.

Toivon Anulle, Pipelle, Petrille ja kumppaneille menestystä haastavaan tehtävään. Ehkä he osaavat luokitella minun tämän viikon tekemiseni. Minä en osaa.

Skoeoe

                     



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kauas kurssit karkaa...

Kommenttipuheenvuoro, Nuorisotyö -lehti 1/2014:

Sekä ammatillinen että ammattikorkeakoulutus ovat tunnetusti ajautuneet voimakkaaseen muutosvirtaan. Virtaaman voimistuessa lisääntyy ärtymys jo ennestään nuoriaan keskuksiin luovuttavan Resurssi-Suomen reuna-alueilla. Koulutuksen aloituspaikat karkaavat Kaurismäen leffan pilvien lailla kauas pois. Lapissa kierre on kirpaissut erityisesti Kemi-Tornio seutua. Vaikka Lapin ammatilliseen koulutukseen suunniteltuja aloituspaikkaleikkauksia kohtuullistettiin lähes 1800:sta vajaaseen tuhanteen, tuntuu paine pitkien etäisyyksien maakunnassa. Suuntaus näkyy myös AMK-koulutuksen keskittymisenä sekä kokonaisten opintolinjojen katoamisena.

Sinällään on ymmärrettävää, että jotain on tehtävä. Yhtälöt ovat haastavia ja liikkuvia osia löytyy runsaasti: nuorten määrän pieneneminen, tiettyjen alojen ylikoulutus ja toisten vetovoiman vähyys, valtionrahoituksen säästöpaineet, yleinen tehostamisvimma ja niin edelleen. Ymmärrettävää on toki myös se, että hallintoa kevennellään ja synergioita lisätään vaikkapa luomalla kahdesta AMK:sta yksi. Tahtoo olla kuitenkin niin, että toimet eivät jää siihen. Kemi-Tornion sekä Rovaniemen AMK:t yhdistyivät vuoden alussa Lapin AMK:ksi. Muutos toi muutakin kuin virtaviivaistamista: Torniosta katosi viestinnän opetus tyystin, ja myös YT-neuvottelut uudessa AMK:ssa ovat alkaneet.

Muutoksen tuoksinassa tuppaa unohtumaan se, että opiskelijoillakin voi olla mielipide asioihin. Lakkautukset aiheuttavat ymmärrettävästi huolta viimeisillä vuosikerroilla opiskelevissa nuorissa kuten oheisesta viestinnän opiskelija Ville Vaaralan jutusta ilmenee. Kampus tyhjenee ja opintojen olisi syytä edetä ilman mitään elämän mukanaan heittämiä yllättäviä viiveitä.

Koulutuksen sijoittuminen on lopulta myös aluepolitiikkaa monella lailla. Jos yhteisöpedagogiopiskelija on kotoisin Enontekiöltä, on Tornio siistimpi vaihtoehto kuin Kuopio. Pohjoisen nuoret ovat nykyään varsin kotiseutusuuntautuneita ja yhteydenpito sinne ei helpotu, päinvastoin.

Koulutuspaikkojen katoaminen aiheuttaa paikkakunnalle myös työpaikkojen vähentymistä. Pienet yksiköt häviävät kuten käy esimerkiksi Pellossa, josta Lappia -opisto lakkauttaa yksikkönsä.

Tornio puolestaan on oiva esimerkki siitä kuinka AMK- koulutuksen loppuminen pahimmillaan uhkaa heikentää tai jopa ajaa alas vastaavan ammatillisen koulutuksen. Humakin kampuksen lähtö Torniosta aiheuttaa epävarmuutta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajia kouluttavassa Peräpohjolan Opistossa, joka sekin joutuu vähentämään jonkin verran aloituspaikkojaan. Näin kävi, vaikka keskeyttämisprosentit PPO:lla ovat maan pienimmät ja sijoittumiskyselyn tulokset loistavat. Kun pientä vielä pienennetään, niin mitä sitten seuraavaksi. Peräpohjolan Opistolla ei tietenkään anneta periksi. Silti, enpä pistä euroja likoon sen puolesta, että Lapin nuorisotyökoulutus Torniossa säilyy. Ei ihme, että sekä opiskelijat että maakunnan nuorisotyöläiset olivat kiukkuisia, kun tilanne selvisi heille.

Samaa spekulointia voi Torniossa käydä Väylän toisella puolella Suensaaressa: medianomi- ja media-assarikoulutuksella on oma synergiansa. Sielläkään kehitys ei ole herättänyt riemun tunteita. Edes hyvät työllistymistulokset tai kovat panostukset puitteisiin eivät auta. Eikä kummassakaan tapauksessa se, että Lapissa puhutaan matkailun ohjelmapalveluiden sekä elämysteollisuuden työpaikkojen tarpeen kasvusta.

Kehitys jyrää omalla painollaan ja keskittää maata, sikäli se on johdonmukaisen politiikan seurausta. Ja onhan toki niin, että maantietä riittää ja pohjoisen sekä itäisen Suomen  nuoret ovat tottuneita matkustelemaan.

Yksi on kuitenkin selvää. Politiikkaohjelmien höpinät mahdollisuuksien tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta kaikkialla maassa on rehellisyyden nimissä syytä unohtaa. Semmoista ei tässä suhteessa ole, jos nyt koskaan on ollutkaan muualla kuin symposiumretoriikassa.

Skoeoe



 

tiistai 25. helmikuuta 2014

(Yhteis) Haku päällä...

Kolme kiihkeää viikkoa. Jakso, jolloin 15 -vuotias on kenties eletyn elämänsä tärkeimmän päätöksen edellä. Yhteishauksihan sitä nykyään kutsutaan. Pohjoisessa on paikkakuntia, joissa ainoa vaihtoehto jatkaa kotinurkilla on lukio, jos sellainen vielä löytyy. Inarissa lukion ohella löytyy toinen hyvinkin kelpo mahdollisuus: Saamelaisalueen Koulutuskeskus.

SAKK on ammatillisen koulutuksen myönteinen outo lintu, valtion oppilaitos, jonka tehtävänä on nimensä mukaisesti tarjota koulutusta erityisesti saamelaisalueen ja saamelaiskulttuurin tarpeisiin. Se on parantanut hurjasti juoksuaan 2000 -luvulla ja lopputuloksena sillä on kilpailukykyinen tarjonta sekä hyvä imago. Se toimii kolmessa toimipisteessä, joista erityisesti Toivoniemi porotalous- ja luonto-ohjaaja koulutuksineen sekä Ivalo kokki- ja lähihoitajalinjoineen ovat nuorten suosiossa.

Mutta tarjonta ei silti kata kysynnän koko kirjoa tietenkään. Moni nuori haluaa nopeasti pois Inarista ja usealle se on tosiasiassa ainoa vaihtoehto. Sodankylä ja Rovaniemi ovat edelleen kärkisijoilla, kun puhutaan siitä mihin linja-automatka muutaman seuraavan vuoden aikana päättyy.

Kaikki tuo on nuoren elämässä siinä määrin merkittävää, että pidettiin seurakunnan Taunon kanssa 20.2. On the air Selvä Kelissä oikein teemalähetys. Koska asia koskee ennen muuta nuoria, kuultiin tietysti asianosaisia.

Soiteltiin Pohjanmaalle Sánna-Maretille, joka painiskeli jatko-opintojen valinnan kanssa vuosi sitten keväällä. Hyvin oli tuoreessa muistissa kaikki se mikä pisti Inarin koulun ysiluokkalaisen miettimään tosissaan. Ei ollut kuulemma helppoa, mutta kun päätös erityislukiosta lopulta syntyi, helpotti. Lähtemisessä itsessään oli myös haasteensa. Sannan valinta ei ole pohjoisen nuorelle tyypillinen ja entiset kaverit löytyvät ihan muualta. Lisäksi kauas on pitkä matka ja elämä Keski-Pohjanmaalla on toisenlaista kuin Kaamasessa. Mukava oli kuitenkin kuunnella Sannaa, valintaansa tyytyväistä nuorta. Voi olla, että erityislukio helpottaa tässä: musiikki yhdistää eri puolilta maata saapuvia nuoria ja lopputuloksena on hyvähenkinen kurssi. Ja kun on hyvä olla, on myös hyvä opiskella ja elää. Ja kotiinhan pääsee aina...

Studiovieraaksi uskaltautui kuin viimeistä peruskoulukevättään elävä Jonna. Selväpäinen ja selkeäsanainen haastateltava oli valintansa tehnyt, joten siltä osin oltiin jo helpon puolella. Ennustaminen on haastavaa, mutta kyllä me seurakunnan kollega Tanen kanssa pidetään kummallisena, mikäli Peräpohjolan Opisto ei Jonnaa syksyllä kutsu. Hyvä on nuorella itsetunto: ei ole helppoa tunnustaa suorassa radiolähetyksessä, että hermostuttaa. Niin pitääkin sopivassa määrin, kyllä homma hoituu kumminkin, epäilemättä.

Studiossa piipahti myös Heikki, oppilaanohjaaja naapurikoulusta. Kiintoisaa jutustelua. Eipä ollut opolla epäselvää siitä mihin työaika kuluu maaliskuun puoliväliin saakka: "Jokaisen lähtijän asiat käsitellään". 

Heikki kuunteli tyttöjä ja oli kuulemastaan ilahtunut. Mukavaa kuultavaa oli se, että joku väylä löytyy suhteellisen vaivattomasti lopulta lähes kaikille. Huolta aiheuttavat opintojen keskeyttäjät ja tieto heistä. Tyytyväisyydellä voitiin todeta se, että ainakin lappilaiset oppilaitokset ilmoittavat kuntien etsivälle työlle kotiinpalaajat. Hyvä näin, järjestelmä on luotu ja toimii. Keskeyttäjäkin kuuluu paljonpuhutun nuorisotakuun piiriin ja on oikeutettu vaikkapa työpaja- tai työkokeilupaikkaan suhteellisen nopeasti keskeytyksen jälkeen.

Pohdiskeltiin myös niitä muutoksia, joita yhteishakuun on tulossa. Keppilinjaan nojaava tehokkuusajattelu voi toimia suunnittelupöydällä ja hallituspuolueiden kabinettipuheissa. Elämä on kuitenkin yllätyksellistä ja liikkuvia tekijöitä on paljon. Entäpä jos ei nappaa, jos valinta ei olekaan oikea, tapahtuu jotain yllättävää ja niin edelleen. Entäpä sitten, jos on jo yksi tutkinto, mutta kun se ei tunnukaan omalta ja olisi parempi vaihtoehto. Jatkossa uudelleenhaku ja opintolinjan vaihtaminen tehdään vaikeaksi. lähes sietämättömän hankalaksi, osin mahdottomaksi. Ja kukaan ei oikeasti osaa ennustaa mitä tapahtuu.

Siinäpä pohtimista tulevaan. Avainkysymykseksi nousee se miten hyvä on osumatarkkuus, kun ensimmäistä valintaa tehdään. Kova haaste oppilaanohjaukselle, vanhemmille ja tietysti nuorelle itselleen. Ja jos halutaan pitää pohjoisen nuoret tulevaisuudessa kotiseuduillaan opintojen jälkeen, on haastetta myös siinä miten koulutuksen, oppilaanohjauksen ja paikallisten elinkeinojen kehittämistyön vuoropuhelua kehitetään.

Avainkysymys. Kuten sekin miten nuoren itsetunnosta huolehditaan kaikkien tahojen yhteistyöllä riittävän ajoissa. Ennen sen linja-auton lähtemistä nelostielle.

Pohtii

Skoeoe

 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kevätlomalla suksitaan tänne...


Meillä Inarissa on mainio yhteistyöporukka nimeltään Selvä Peli -verkosto. Alun perin liikkeelle lähdettiin ideana tuottaa päihteettömiä vapaa-ajan toimintoja nuorille sekä nostattaa päihteiden käyttöön liittyvää paikallista keskustelua. Päihteettömyys on edelleen tärkeä osa toimintaa, joskin verkosto puhuu nykyään myös inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta tehtävästä työstä.

Toiminnallisia tavaramerkkejä ovat olleet koulujen päätöspäivän Game over -tapahtumat kaikenikäisille sekä Selvästi riippumaton -päihdevalistusradat. Kevätloman koko perheen tapahtuma on totellut nimeä Suksi tänne. Sen aika koittaa kohta, mutta tänä keväänä ei puhuta yhdestä tapahtumasta vaan lähes viikon mittaisesta tapahtumien sarjasta. Tuon alkumainoksen lisäksi tulee tässä erilliset infot muutamista päivittäisistä tapahtumista. Kannattaa tutkia tuo eka info tarkasti, sieltä löytyy pohjat....

Suksikaahan näihin. Vastaanotto ja kysyntä vaikuttavat tarjontaan jatkossa, joten siltä pohjalta: mukavaa kevätlomaa...!!!




 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kouluyhteistyön tarve....




Tieto Rovaniemellä pidetyiltä Lapin lastensuojelupäiviltä kertoi taannoin kuinka ansioitunut tutkija ja rakenteita ravistelevista kannanotoista tunnettu Martti Rimpelä oli taas ottanut kantaa. Ennaltaehkäisevän työn tehokkuudesta ja pirstaloituneesta palvelurakenteesta huolestunut Rimpelä oli todennut mm., että kouluihin pitäisi sijoittaa lisää nuorisotyöntekijöitä ja muita yhteisölliseen toimintaan suuntautuneita ammatti-ihmisiä.

Kannanotto ei alan ammattilaisia yllätä. Suomalaisen nuorisotyön kehittämiskeskusteluissa kouluyhteistyö on ollut jo kotvan aikaa keskustelun keskiössä. Sinällään kyse ei ole uudesta asiasta. Kaikenlaista on kehitelty: uusia seiskoja on Inarissakin ryhmäytelty yläkoulujen, Vasatokan, seurakunnan ja kunnan nuorisotyön hyvällä yhteistyöllä, nuorisotyöstä on osallistuttu vanhempainiltoihin, on tiedotettu kouluilla sekä oltu yhteistyökumppanina kutosten loppukevään niveltämisviikon järjestelyissä ja niin edelleen.

On myös muistettava, että arjen nuorisotyössä jokainen nuorisotoimiston työntekijä on jo pitkään toiminut koulujen suuntaan. Painopiste tässä on ollut yläkouluissa. Kymmenessä vuodessa on edetty harppomalla: tarve on lisääntynyt, yhteistyö myös alakouluihin on kehittynyt ja kaikki tunnustavat sen, että kysehän on samoista lapsista ja nuorista.

Kyse ei toki ole vain koulusta: moniammatillinen työote ja erilaiset yhteiset tavat tarkastella asioita ovat kehittyneet todella paljon 2000 -luvulla ja hyvä niin. Tässä on tietysti ollut ja on edelleen omat haasteensa kuten ajankäytön mahdollisuudet.  Erityisen haastavaa on se miten yhteistyötä tehdään aidon yhdenvertaisesti, kummankin tahon lähtökohtia kunnioittaen eikä niin, että nuorisotyöntekijästä tulee joku opettajainhuoneen jatke: välituntivalvoja, monisteiden jakaja tai käytävävahti

Ero nykyisen koulukeskustelun ja aiemman välillä on siinä, että nyt pyritään rakenteelliseen yhteistyöhön, tavoitteellisesti sisälle kouluun. Nuorisotyön näkökulmasta kyse on myös siitä, että mennään sinne missä nuoret ovat. Tässä ulottuvuudessa kouluyhteistyö on sukua verkossa tehtävälle nettinuorisotyölle tai vaikkapa niille kokeiluille, joita lähinnä isot kaupungit ovat tehneet luodessaan nuorille kohtaamispaikkoja kauppakeskuksiin. Isoista puheenollen: maan suurimpien kaupunkien nuorisotyön verkosto, Nuorisokanuuna, on pitänyt koulujuttua niin tärkeänä, että siellä on resurssoitu työmuodon tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämiseen erityisen kehittämisprojektin muodossa.

Ratkaisut Inarin tyyppisissä kunnissa nousevat ensisijassa arkitodellisuudesta ei projekteista. Erilaiset selvitykset ja tutkimukset ovat myös kertoneet oppilaiden näkemyksen: opetus on hyvää, mutta meitä ei kuulla eikä meistä olla tarpeeksi kiinnostuneita, oppimistuloksista niinkin. Jo vuonna 2006 tämä tuli esille voimakkaasti nuorisovaltuuston antaessa lausuntoa lasten ja nuorten päihdestrategiaan. Lausunnossa NuVa vetosi siihen, että nuorilla on kova luotettavan aikuisen kuuntelijan tarve ja se esitti, että kuntaan tarvitaan koulukuraattori. Valtuustosalissa käytiinkin kipakkaa keskustelua asiasta. Kuraattoria ei saatu, mutta joitakin järjestelyjä viriteltiin kumminkin.

Inarissa on vallalla sama suuntaus, kuin muualla maassa: lukion vetovoima on hiipunut ja ysiltä lähdetään aiempaa enemmän ammatilliseen koulutukseen. Saamelaisalueen Koulutuskeskus on hyvä paikallinen vaihtoehto, mutta usein ysiltä lähtö merkitsee myös paikkakunnan vaihtamista.  Edellisestä seuraa se, että nuorisotyönkin pitää entistä enemmän toimia aiempaa varhemmin. Yläkoulu alkaa siinä tarkastelussa olla se viimeinen tilaisuus aloitella.


Inarin nuorisotyössä edellinen on merkinnyt sitä, että olemme suunnanneet toisen etsivän aikaa kouluilla tehtävään työhön. Kun mietitään kunnallisen nuorisotyön perustelua nuoria varhain luovuttavien reunaseutujen kuntien näkökulmasta, on keskiössä yksinkertainen, mutta haastava tehtävä: nuoren itsetunnon vahvistaminen. Se tehdään niillä menetelmillä, jotka ovat nuorisotyön keskeistä osaamisaluetta. Tällöin puhutaan nuoren kohtaamisesta sekä yhteisöllisestä ryhmätoiminnasta ja osallisuuden edistämistä. Suomalaista koulua on syytelty suorituskeskeisyydestä ja yhteisöllisen otteen puuttumisesta verrattuna vaikkapa naapuri Norjan vastaaviin. Siis sieltä löytyy mahdollisuuksia ja tarvetta.

Miten temppu tehdään? Ei tietenkään yksipuolisella päätöksellä vaan molemminpuolisen tahdon tuloksena. Oleellista on lisäksi, että etsivälle löytyy koulusta työpari ja paikka missä toimia.

Inarissa astuttiin iso askel keväällä 2011, kun peruskorjatun Inarin koulun yhteyteen saatiin kauan toivottu nuorisotila Vintti. Keskusteluyhteys on luonteva, kun ollaan valmiiksi kouluyhteisön sisällä ja kun välit opettajahuoneen sekä nuorisotoimiston kesken ovat perinteisesti hyvät. Sen pohjalta on hyvä kehitellä oppilaiden kohtaamista sekä miettiä erilaisia kohdennettuja toiminnallisia juttuja.

Ivalossa on edistytty myös. Enpä olisi uskonut, että ihan heti menen täällä uuteen nuorisotyöhön tarkoitettuun tilaan. Tammikuun lopulla kävi niin, kun yläasteella vietettiin etsivä Ronjan työpisteen Nurkan avajaisia. Tilaa oli tuunailtu jo pitkin viime syksyä.  Ronjalla oli mukana maalaamassa, kalustamassa ja viihtyistämässä tilaa parisenkymmentä tuki- ja muuten vaan innokasta oppilasta. Osallistava metodi on tuttu jo 1980 -luvun alusta, jolloin samalla tavalla touhuiltiin yläasteen liepeillä olevaan väestönsuojaan legendaarinen Pommari, inarilaisen nuorisotilatoiminnan pioneerimesta, sekä nykyisen nuorisotila Stönön ensimmäinen kehitysversio toisaalle Ivalojoki rantsuun. Perinne elää, siistiä...

Aika mukavastihan Nurkka on otettu vastaan, kävijöitä riittää. Nurkkaa ja Pommaria yhdistää yksi muukin juttu: kummassakaan ei ole ikkunoita, joista luonnonvalo pääsisi häiritsevästi sisään.

Hyvältä näyttää siltikin...

Mietiskelee
Skoeoe