Mies tuli vuonolta ja kysyi: kuinka paljon on tarpeeksi...???

Pääsin käymään norjalaisessa nuorisotalossa.

Talo Altassa vuonon pohjukassa on nimeltään ytimekkäästi Huset. Se on rokkimiehen tai naisen maanpäällinen taivas: treenikämppiä moneen lähtöön, studiotilat, äänentoisto- ja valolaitteita. Kylkiäisenä mukavat oleskelutilat keittiöineen, biljardipöytineen ynnä muine varusteineen. Optiona keikka- ja demotusmahdollisuudet. Maisemat treenikämpistä hulppeat. Pihalla skeittialue, joka saa alan friikin kalpenemaan kateudesta.

Öljy vapauttaa. Sitä mitä on, on isosti. Kruunuissa ei oltu säästelty. Rovaniemeläinen bändiporukka äimisteli, että miksei meillä? No eihän meillä, ei ole, eikä tule. Näin tuppaa muuten käymään joka kerta, kun vie pohjoisen nuoria katselemaan ison maailman ihmeitä. Siksi se pistääkin miettimään onko syytä ja kannattaako.

Alta on noin kahdenkymmenentuhannen ihmisen kunta luoteisosassa maata. Kruunut on pistetty liikkeelle: Husetin tuntumassa on hillittömän iso urheiluhalli, tekonurmikenttiä eri kokoisia laskeskelin eri puolilla taajamaa puolenkymmentä. Homma oli muutoinkin eri tavalla organisoitua: Husetin toiminnalla on tavoitteelliset kytkennät paikallisten elinkeinojen kehittämiseen ja talo tarjoaa ponnahdusalustaa elämysteollista yritystoimintaa suunnitteleville nuorille. Musiikki on oivallinen keino tässä. Muusikkoja, tuottajia, ääniteknikkoja, lista on pitkä. Ja isäntämme, jotka härdelliä pyörittävät, ovat tyypillisen norjalaisesti vähemmän vaatimattomia ja kunnolla ylpeitä tekemisistään.

Talossa on kolme nuorisotyöntekijää. Minua miellytti tiukka pedagoginen ote: nuoret tulevat tiloihin jotain tavoitteellista tehdäkseen, suomalaisen perinteisen avoimen toiminnan käytäntö on lähes tuntematon. Hienoa oli myös se kuinka nuoret oli osallistettu toimintaan. Ohjaajien mukaan demokraattinen kontrolli pelaa: talossa ei häiriköidä, omaisuutta kunnioitetaan ja vaikkapa päihteisiin liittyvät sanktiot ovat ankaria. Puoli vuotta treenikämppäboikottia tai keikkakieltoa puree jääräpäisimpäänkin rokkariin. Yhteinen kieli vuononrannan nuorisotyöläisten kanssa löytyi muuten salamannopeasti, ammattiylpeitä ja tosi mukavia persoonia.

Hienoa. No, kaiken keskellä on toki hyvä muistaa, että Huset onkin sitten yhtäkuin Altan kunnallinen nuorisotyö. Ai niin. Jännä yksityiskohta: kun Ivaloon tehtiin nuorisotalo, siihen pystytettiin seinä, johon porukka sai kirjoitella tussilla tai jollain tuntemuksia ynämuuta. Norjassa ei ollut tällaista kerro avoimesti -seinää. Mutta siellä oli ohjaajien toimisto, jonka seinille tai kattoon sai kuitata käyntinsä tai tuntonsa. Mahtava oivallus, Suomessa ei tulisi mieleenkään.

En nyt varsinaisesti ole kielimiehiä, mutta minusta näytti, että negatiivisia tekstejä ei näkynyt. Mon ráhkistan Huset, ei paha toteamus...

Mikä riittää - riittääkö mikään...

Viime blogin pahaenteiset ennakkotunnelmat ovat käymässä toteen. Esitys nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamisesta ammuttiin kunnanhallituksessa alas ja vielä siten, että sitä ei sisällytetä toiminta- ja taloussuunnitelmaan jatkovuosillekaan.

Tyrmistys on lievä ilmaisu siihen kokovartalokeljutukseen minkä päätös on aiheuttanut. Kaikki tuki, kaikki, katosi hyvin pohjustetulta ja perustellulta esitykseltä kertaheitolla. No niin kiire toki on ollut, että nuoria ei ole kuultu, ainakaan toistaiseksi. Ei vaikka asia koskee erityisesti juuri nuoria ja NuVa on ottanut asiaan perustellun ja yksiselitteisen myönteisen kannan syksyllä 2011.

Juuri nyt on vaikea ennakoida mitä teen ja mitä ylipäänsä tapahtuu. En oikeasti tiedä. Vain se, että nuorilta olisi kyllä hyvä vielä kysäistä.

Vakinaistamisen ajoitus oli huolella harkittu. Kumminkin vain kunnassa on mahdollista se, että ajoitus on yhtäaikaa erinomaisen oikea ja erinomaisen väärä.

Syy tapahtuneeseen löytyy kuntatalouden nopeasti synkentyneistä näkymistä. Verotulot pienentyvät. Talouden taantuma heijastuu yhteisöverojen vähentymisenä. Kukaan ei oikein tunnu tietävän sitä miksi väki vähenee edelleen, vaikka kunta ja valtio ovat panostaneet paljon alueen kehittämiseksi. Hyvä puoli asiassa on se, että vähentyminen on viime kuukausien lukujen pohjalta tasaantunut. Kumminkin pienikin jatkuva muuttotappio syö. Sekin tiedetään, että erityissairaanhoito vaatii koko ajan enemmän. Lapsia sijoitellaan ja se maksaa. Talousmuutos on yllättänyt nopeudellaan kaikki.

Olisi näinollen aika epärehellistä ja vastuutontakin kiistää se, että kehitys huolettaa ja tässä mielessä jarrutusliikkeet ovat ymmärrettäviä. Mutta silti: työn arvostus mitataan juuri tiukassa paikassa. Nuorisolaki ei siinä paljoa paina, itseasiassa sillä ei tee käytännössä mitään. Apu löytyy oman työn perusteista ja jos ne eivät kestä voi vaan kysyä, että miten palvelut järjestetään. Jatkuva epävarmuus ei oikein inspiroi ja yksi ohjaaja kahteen tilaan ynnämuuhun on surkea asetelma.

Nähtäväksi jää. Ehkä jatketaan kuten ennenkin, ehkä ei. Nyt johtoajatus on hakusessa.

Yhden kortin rami

Tiukilla taitaa olla koko Lappi jatkossa. Ei pitäisi ottaa kantaa naapurikunnan asioihin, mutta viime maanantain MOT -ohjelma jälkeen joutuu pohdiskelemaan. Sodankylä on satsannut paljon Kevitsa -nimiseen kaivokseen eikä ihme. Työpaikat pohjoisessa ovat arvossaan ja Kevitsan 250 työpaikkaa on siinä kuntakehyksessä paljon.

Jotain on tehtävä tietysti, jotta työpaikkoja tulisi, se on selvä. Se vaan, että kuinka isoja ovat riskit kun joudutaan ramaamaan yhdellä kortilla. Sodankylän kunnanjohtaja, 1980-luvun nuorisotyöntekijä muuten, esitteli kuntansa panostuksia, joilla kaivostyöläiset saataisiin asumaan pysyvästi paikkakunnalle: päiväkoteja, miljoonaluokan liikuntahalli, suunnitteilla vielä puuttuvat kunnolliset kulttuuritilat.

Ymmärrettävä on kunnanjohtajan huoli, kun samassa ohjelmassa kaivoksenjohtaja kertoo, että voittoakin pitäisi joskus tehdä. Taitaa olla aika kasvotonta tuo kansainvälinen raha: "Jos maailmanmarkkinahinnat laskevat kovasti, suljemme kaivoksen."

Niinpä. Jännä homma, että liikuntahallin rakentamiseen ei riitä kuntalaisten tarpeet, siihen tarvitaan kaivos. Ja jos kaivos sitten lähteekin, niin toisaalta jäähän liikuntahalli.

Jännä kaava...

Mietiskelee Skööö

Palopuheet ei suojele pakkasilta...

...eikä paukutus rumpujenkaan... Kyllä työväenlauluntekijä tiesi aikanaan miten asiat ovat.

Blogi päivittyy Altassa Pohjois-Norjassa. Täällä vuonon rannalla käynnistyy lähes kolmivuotinen Connecting Young Barents -hanke. Ihan kiintoisa kokonaisuus, jota sävyttävät pitkät matkat, kulttuurierot ja usko omaan tapaan tehdä nuorisotyötä. Tähän juttuun on syytä palata myöhemmin syksyllä, kunhan homma saadaan kunnolla liikenteeseen. Seuraavan kerran nuoria liikutellaan lokakuussa, jolloin soitellaan Rajarock Inarissa.

Homma jatkuu keväällä 2013 Murmanskissa... Kiintoisaa. Odotan jo nyt innolla näkeväni Murmanskin Mr. Pinkiksi nimetyn vaihtoehtoisen nuorisotalon, joka on jo toimintansa alkumetreillä joutunut vaikeuksiin paikallishallinnon kanssa esittäessään ihmisoikeuksia käsitelleellä festivaalilla saksalaisen dokumentin nimeltään Khodorkovsky. Putinin hallinnon ote näyttää kiristyvän kaikkialla, Pussy Riot -punkyhtyeen juttu on vain yksi, joskin tosi näkyvä ilmentymä tästä.

Ennen tätä Norjan reissua, loman jälkeen on tullut oltua töissä viikko. Aikamoinen alku. Toki kevennystä ja pehmeää laskeutumista tarjosi mahdollisuus toteuttaa liikuntatoimelle se ainoa kilpailullinen tapahtuma, jonka osaan tehdä. Sovintovaaran rinteisiin oli suunnistusrataa valmistellessa hyvä polkea myös se kiukku, joka nousi välittömästi kun töihin palattiin.

Tieto nimittäin kertoi, että taloustilanne Inarissa on heikentymässä kovaa vauhtia. Sinällään on ollut tiedossa, että myötätuuli ei jatku loputtomasti, mutta tahti yllätti. Ihmiset muuttavat pois, verotulot näinmuodoin pienentyvät ja varsinkin erityissairaanhoito vaatii odotettua runsaammin euroja. Muutama plusmerkkinen tilinpäätös on vaihtumassa miinusmerkkiseksi. Kaiken seurauksena eräät jo tehdyt päätökset joutuvat uuteen tarkasteluun.

Nuorisotyöllä on tässä paljon pelissä. Jo vuoden ajan on valmisteltu toisen etsivän nuoriso-ohjaajan toimen vakinaistamista. Asia on ollut myötätuulessa ja keväällä kunnanhallitus jo periaatteessa hyväksyi asian, taloustilanteen tarkistus oli ehtona. Nyt kun lukee samaisen hallituksen esityslistaa maanantain 20.8. kokoukseen asia onkin muuttumassa täysin. Asiaa on valmisteltu  niin, että tehtävän pysyvästä täyttämisestä luovutaan. Ainoa uusi ohi kuntasuunnitelman vakinaistettavaksi esitettävä tehtävä on sairaanhoitajan toimi terveyskeskuksessa.

Priorisoinnin hinta ja nuorisotyö

On ihan itsestään selvää, että hoito- ja hoiva-ala suorastaan huutaa vahvistusta. Tarpeet kasvavat. Siitä minulla on menneeltä kesältä ihan henkilökohtaisia havaintoja ja kokemuksia. Mutta silti. Jos tämä nyt menee näin, niin parhaimmillaankin aloitetaan alusta ja homma toteutuu joskus jos silloinkaan.
Hyvin harmillista. Jotain pitäisi sitäpaitsi tehdä, ei vain Inarissa vaan myös valtakunnallisesti. Lanka palaa. Kyse on paitsi etsivien oikeudesta elää ilman jatkuvaa epävarmuutta siitä löytyykö rahoitus palkkaan jatkossa, myös työsopimuslainsäädännöllisestä pulmasta, jota rahoitukseen sidottu työtehtävien ketjutus ruokkii koko ajan. Tämä ei voi jatkua loputtomiin. Mikä on tässä minkäkin tahon ratkaisu jää nähtäväksi. Kyse on myös siitä työstä, jota etsivät tekevät. Miten nämä hommat hoidellaan jatkossa ja pysyvällä tavalla.

Kuntavaalit lähesyvät ja samalla kiihtyy keskustelu priorisoinnista. Nyt keskustelun keskiöön on nostettu vanhusten hoitopalvelut. Vanhuslaki voi olla erittäin perusteltu, mutta mahdollisesti sitovana toteutuessaan se luo entisestään lisää painetta kuntien taloudenhoitajille. Jos lisävelvoitteita luodaan, se saattaa kyllä tarkoittaa sitä, että valtaosassa kuntia etsivien toimien vakinaistaminen voidaan unohtaa.

Punkin ja anarkisimin uutta tulemista odotellessa

Kirjoittelin taannoin nuorisotyöntekijän sielunmaisemasta, siitä iloisen vikkelästä veitikasta, joka uupumatta tarkkaillee ympäristöään ja seuraa tarkkaan sitä mitä nuoriin liittyen kirjoitellaan tai mistä puhutaan.

Nuorten syrjään joutumisesta ja kadotettujen nuorten etsimisestä on kirjoitettu palstametreittäin ja siitä on puhuttu eri tuuteissa tuntikausia. Asialla ovat olleet  kaikki tasavallan presidentistä jokaiseen puolueeseen. Hommaa on vatkattu niin paljon, että sen käsittely alkaa saavuttamaan jo surkuhupaisia piirteitä. Tähän kategoriaan kuului Terveydenhoidon ja hyvinvoinnin laitoksen havainto siitä, että tiivistämällä yhteistyötä voidaan saavuttaa edistymistä.

On toki hyvä, että keskustellaan. Nuorten yhteiskuntatakuun luominen on lisännyt keskustelua ja sitä myöten myös tulosodotuksia merkittävästi. Nyt huolta on kannettu ja puhuttu kovasti. Jos mitään ei ala tapahtumaan ja aika nopeaan tahtiin, on vaara, että keskustelu kääntyy lopulta itseään vastaan. Tulokseton jankuttaminen saa aikaan turhautumista ja vastareaktion. Keisarilla oli vain vaateita, ei vaatteita.

Sitten on taas kysyntää punkrockille ja anarkialle. Toteutuu se lauluntekijän ajatus, jonka mukaan nuoriso on valmis taistelemaan....

Alan olla pelottavassa määrin sillä linjalla, että se olisi ihan oikein...

Skoeoe

Selväkö keli vai koko peli: välitilinpäätös

No nyt on menossa vuosiloman viikoksi katkaiseva heinäkuinen työjakso: henkilöstöhommia ja syksyn suunnittelua, siinä viikko vierähtää iloisesti. Syksystä tulee kiivas, joutuu valitsemaan.
Radio Inarin nuorten asioita käsittelevä makasiiniohjelma Selvä Keli täytti helmikuussa kokonaiset neljä vuotta. Se on tällaiselle formaatille suhteellisen pitkä aika. Ohjelmaa on tehty toukokuun 2012 loppuun asti koulujen lukuvuoden aikana miltei poikkeuksetta jokaikisenä torstaina klo 19-20.

Show ja tämä blogi syntyi aikanaan silloisen Inarin seurakunnan nuoriso-ohjaaja Mortti Marjamäen aloitteesta. Muutama viikko vierähti joopaillessa ja ajatusta makustellessa, kunnes Mortti haki minut kunnantalon uumenista, pakkovei Saariselän Kappelin sakastiin ja aloitti tulokselliseksi osoittautuneen ideapalaverin.

On the air on heitetty noin 150 miltei puhtaasti suorana tehtyä lähetystä.  Ohjelmaan on haastateltu lähes 350 eri henkilöä: nuoria, nuorisotyöntekijöitä, opettajia, kansamme edustajia, kunnallis- ja saamelaispoliitikkoja, bändejä, järjestöihmisiä, yksi ministeri ja niin edelleen. Studion suorassa tunnelmassa on ehtinyt käväistä viitisenkymmentä eri persoonaa. Biisilistalla on ollut monenmoista, hyvälle lappilaiselle nuorisomusiikille on löytynyt tilaa miltei joka lähetyksessä.

Teemat ovat liikkuneet siellä täällä, mutta kumminkin tiukasti nuoriin liittyvissä asioissa. Inari on muuttotappioinen kunta, josta nuoret lähtevät joukolla muualle opintojen perässä. Niinpä lähtemisen teema on ollut aika kantavana. Alunperin tarkoitus oli viestiä myönteisestä nuoruudesta ja linja on pitänyt varsin hyvin. Kauhajoen ampumatapauksen jälkeen oli pakko kurkistaa enemmän sitä tummempaa puolta nuoruudesta, sille ei voinut mitään.

Ohjelmaa on tehty siten, että pääosin meitä on ollut studiossa kaksi: keväällä 2008 kanssani oli Mortti ja syyskuusta 2008 alkaen Mortin seuraajaksi Inarin seurakuntaan valittu Soikkosen Mari. Ohjelman nimi viittaa myös Inarin moniyhteisölliseen Selvä Peli -työhön, toimintaan inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta. Radioshow on ollut yksi seurakunnan ja kunnan nuorisotöiden yhteispanostus tälle työlle. Muutaman kerran mikrofoneja ovat käytelleet juontomielessä myös vierailevat tähdet valovoimaisimpana Keminmaan nuorisotyön tehoduo Sanna ja Anu, jotka istutettiin Radiomanin ääreen Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajon yhteydessä syksyllä 2010. Mainittava on myös ivalolainen Tampereella, Pauli, joka jäädytti käpyä parin vuoden ajan.
Mitä jäi käteen ja entä sitten...???

Ohjelman teko on ollut mukava, muuta työtä täydentävä ja piristävä, joskin varsin sitova lisä työhommiin. Jokaikinen haastattelu tai ohjelman teko on ollut myös oma oppimiskokemuksensa. Vaikka asia olisi ollut tuttu, on jutunteko pakottanut selvittelemään asioita myös muista kuin jo tunnetuista näkökulmista.

Ihmiset, joita ohjelmaan on haastateltu, ovat poikkeuksetta olleet täysillä mukana, kiitos siitä jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä. Kuuntelijoitakin lie ollut, kiitokset tähänastisesta.

Haluttaisi jatkaa, mutta ehkä on aika pistää homma ns. telakalle ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Miksi näin? Yksi syy on se, että Mari on siirtynyt aktiivinuorisotyöläisen hommista muihin elämälle tärkeisiin kasvatusprojekteihin. Lämpimät onnittelut iloisen perhetapahtuman johdosta... Ehkä jonain päivänä taas nuorisotyöhön ja studioon, mutta first things first...

Toinen peruste liittyy ohjelman pitkähköön historiaan. Sinällään on niin, että nuoriin liittyvät asiat ja nuoret eivät lopu ikinä. Asioiden esilläpitämisen tarvekaan ei katoa mihinkään, päinvastoin. Näkökulmiakin löytyy eivätkä ideat itsessään ole loppuneet, mutta ohjelman rakenne kaipaisi uudistamista. Tietty sapluuna toimii aikansa, mutta lopulta se jähmettää liikkeen paikoilleen. Aika on kuitenkin ollut jo pitkään tiukilla eikä sitä ole riittänyt kehittämiseen, vaikka itse show on pyörinyt tauotta muutamia force majoure peruutuksia lukuunottamatta. Se on ollut oikeastaan hämmästyttävää, mutta vuorovedolla on hoideltu loma-ajat, virkamatkat ja muut poikkeustilanteet.

Näiltä pohjin näyttää siltä, että etsivä Ronja sekä NuVan entinen ja Osku ry:n nykyinen pj Jenni olivat näillä tietämin ohjelman viimeiset haastatellut persoonat. Ainakin toistaiseksi on näin ja asiaan palataan aikaisintaan keväällä 2013, mahdollisesti vasta ensi vuoden syksyllä.

Vauhti kiihtyy...

Kolmas peruste liittyy kalenteriin. Heinäkuussa Kunnantalo on kiinni ja sen syövereissä on petollisen rauhallista työskennellä. Osasto on lähes tyhjä, Inari viikkojen kimpussa ahertava kulttuurisihteeri tekee lyhyitä pyrähdyksiä naapuritoimistoon ja juoksee sitten heti uusien tapahtumien kimppuun.

Katselin toimiston rauhassa tulevan syksyn tapahtumakalenteria. Aikamoista, ohikiitävä epätoivon hetki sai kysymään, etteikö tämä lopu ikinä. Ilmassa on lisäksi kaikenlaista epävarmuustekijää. Varmaa on toisalta se, että matkustella saa. Siitä pitää huolen yksistään jo se, että Flow 4 YU -hankkeen ohella käynnistyy myös Enpi Kolararctic rahoituksen turvun Connecting Young Barents -hanke välittömästi elokuussa Altassa pidettävän Aronnes Rocken -tapahtuman yhteydessä. Huhu kertoo, että kolmaskin kv-hanke häämöttää ja kumminkin pitäisi tehdä myös Inarissa. Matkustelukolmion kärjet syksyllä ovat jokatapauksessa Alta - Murmansk - Helsinki. Muutenkin syksyyn kasaantuu perinteisesti ihan älyttömällä tavalla ihan liikaa ihan kaikkea. Rovaniemen matkojen määrää ei viitsi edes ajatella...

Ei tämä sitten vissiin helpota ennenkuin eläkkeellä, joten on pakko karsia. Aikataulumielessä ei harmita jättää ohjelmaa tauolle, vaikka se on ollut monella tavoin myös henkireikä kuten myös kirjoittaminen.

Blogin kirjoittelusta en luovu, sitä jatkan tavoitteena se, että blogi päivittyisi pari kertaa kuussa myös jatkossa. Pestini Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa kestää ainakin tämän vuoden loppuun ja se tarkoittaa kirjoittamista myös tuohon valtakunnalliseen ammattijulkaisuun
Näillä mennään. Vielä on on onneksi kesää (???) ja kesälomaakin jäljelllä. Elokuussa rynnistetään sitten taas...

Sitä odotellessa

Sköö

Nykyisten ja entisten nuorten sosiaalinen media

Nuorisotyössä yksi kantava juttu on se, että yritetään mennä sinne missä nuoret ovat. Havainto on johtanut siihen, että myös verkossa tapahtuva nuorisotyö ja -tiedotus työmuotoina ovat nousseet kovaan kurssiin, hankkeita pyörii ja euroja nettipohjaiseen toimintaan löytyy.

Siitä huolimatta en tunnustaudu erityisen verkkouskovaiseksi. Lapin  Nuorisotiedotuksen portaali LaNuTi on tietysti tiedotuksessa jokaisen lappilaisen nuorisotyöntekijän perusväline. Nettinuorisotaloja on kehitelty ja yksi peruste niille on se, että varsinkin harvaan asutulla alueella ne demokratisoivat nuorisotyön palveluita. Enpä tiedä, sillä siellä missä on harva asutus, on vähän väkeä ja hitaimmat nettiyhteydet. Nuoret sinällään viettävät aikaa paljon netissä ja minun kokemus on se, että reunaseuduilla nuoret haluavat mielummin suoria kontakteja eli elävän kosketuksen nuorisotilaan  ja -ohjaajaan sekä muihin nuoriin. Nettinuorisotalo on minun määrittelyissä mielumminkin suurten keskusten kuin reuna-alueiden toimintatapa.

Sitten on aloitekanava. Periaatteessa hyvä idea, mutta joku mättää. Joku tekee asiasta väkisin synnytetyn makuisen. Varsinkin silloin, jos aloitteille on kehitelty muita väyliä, jää epäselväksi onko syytä panostaa kanavan olemassaolon uupumattomaan ja jatkuvaan markkinointiin, sillä se on minimiedellytys sille, että kanavaa käytetään. Minusta tuntuu, että ei ole. Ei ainakaan täällä, jossa väkimäärät ovat vähäiset ja asioihin liittyviä parannusehdotuksia voi tehdä helposti suoraan asianomaisille ja toisaalta nuorten osallisuusryhmät ovat toimissaan aktiivisia..

Sitten ovat blogit. Itse olen bloggaillut vuodesta 2008 alkaen ja jatkan näissä nuorten ja nuorisotyön jutuissa näillä näkymin edelleenkin. Sitten on vielä vaikka mitä muuta, myspacet, youtubet ynnämuut....

Väyliä on paljon ja nuoret myös käyttävät niitä paljon. Johtopäätöksenä on se, että olipa oma asenne nettihommiin mikä tahansa, nuoisotyöläisen on liki pakko ottaa välinettä ns. haltuun ainakin jossain mitassa.

Sosiaalisessa mediassa ylivoimainen ykkönen jo pitkään on ollut Facebook. Itse kirjauduin naamakirjaan joskus 2009 tai jotain, ja sen jälkeen olen käyttänyt sitä yhtenä työvälineenä. FB:lle on odotettu seuraajaa ja joskus joku tuleekin, mutta milloin ja missä muodossa, se on eri juttu. Google +:lta odotettiin paljon, mutta se ei ole koskaan noussut todelliseksi vaihtoehdoksi.

Tutkimukset kertovat, että nykynuoret käyttävät juuri naamakirjaa tosi paljon. Siksi FB on mainio, tehokas ja nopea väline tiedottaa. Se tarjoaa mahdollisuuden erilaisten avointen tai suljettujen ryhmien perustamiseen ja niitä onkin sitten synnytetty viestintäpajalle, Radio Inariin sekä nuorisotiloille Vintti ja Stönö sekä NuValle. Velvoitetta ei ole, mutta jokainen nuorisotyöläinen, joka haluaa, voi tehdä sosiaalisessa mediassa työtään siinä määrin kuin järkeväksi katsotaan. Facebookissa on myös suht nopea ja helppokäyttöinen reaaliaikainen keskustelumahdollisuus sekä sähköposti. Pakko on tunnustaa, että näistä kaikista on ollut tosi paljon hyötyä arjen työssä.

Naamakirjan salakuoppia

No mikä näin mainiossa systeemissä voisi arveluttaa. Aika monikin asia, mutta tässä muutama.

Ensimmäinen liittyy ajankäyttöön. Sosiaalinen media kuten koko hiton netti-/läppäri-/kännykkä- jne. kulttuuri vaikuttaa ajankäyttöön. Se tehostaa sitä, mutta salakavalasti se hiipii myös muuhun kuin varsinaiseen työaikaan. Se jatkaa työpäivää ja sen pitäisi näinollen olla työnantajan riemuvoitto. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun töitä tehdään bloggerissa tai naamakirjassa vapaa-aikana. Itseasiassa niitä tehdään käytännössä yksinomaan ns. omana aikana, kuten nytkin tapahtuu...

Miksi niin. No siksi, että jos haluaa käyttää vaikkapa FB:ia työvälineenä, pitää sitä tehdä säännöllisesti.: tehot saadaan sillä, että siellä joko ollaan tai sitten ei... Sama pätee blogiin: joku säännöllisyys on tarpeen tai ne harvatkin lukijat katoavat.

Opettajien kohdalla on käyty keskustelua siitä, voiko opettajalla olla oppilaita FB -kavereina. Hyvä kysymys, joskin outo, jos ajatellaan, että naamakirjaa käytetään työvälineenä. Ainahan toki voi luoda eri profiilit itselle ja virkaminälle ja jälkimmäisen kohdalla on sitten  kyllä hyväksyttävä kaikki halukkaat nuoret kavereiksi. Näinhän menettelee mm. nettipoliisi, joka suorastaan yllyttää kaikki kavereikseen.

Naamakirjan salakuoppa on myös siinä mitä lipsauttelee päivityksiin. On syytä olla tosi tarkka, nuoret seuraavat ja Facebook muistaa... Aikajana on helpottanut uteliasta tirkistelynhalua entisestään.

Entisten nuorten paikkakunnat

Osaavat ne keski-ikäisetkin. Minä sain joskus alkukeväästä kutsun ryhmään nimeltä Entisten nuorten Rovaniemi. Liityin siihen niin nopeasti kuin kesti tajuta mihin minua pyydettiin. Aika nopeasti sen jälkeen minut pyydettiin ryhmään nimeltä Entisten nuorten Ivalo. Sama tarina. Ja liittymisistä lähtien... Niin, on tunnustettava, että olen ollut tosi monien keski-ikäisten kaltaisteni tavoin koukussa kyseisiin ryhmiin.

Aika hyvä ja elinkelpoiseksi osoittautunut idea. Suhteellisen pikaiseen tahtiin Rovaniemipoppoo on kerännyt yli 4600 ja Ivalo lähes 1400 (!)  jäsentä. Olen pohtinut sitä, että mistä ryhmien suosio oikeasti kertoo. Niin: kaukokaipuu vai mikä, aavan meren tuolla puolen jossakin on jotain, joka peruuttamattomasti on mennyt, mutta joka on jättänyt pysyvät jälkensä. Ehkei kannata yleistää, mutta no, menköön: siitä on kyse...

Minä en ole ihan varma, mutta tuo Rovaniemi taitaa olla ensimmäinen tai ainakin niitä ihan ensimmäisiä entisten jonkunkyläläisten ryhmiä, joita on noussut sittemmin kuin sieniä lämpimän syyssateen aikana. Nostan Radio Inari ja Selvä Peli -lippikseni korkealle keksijöille ja sivuston ylläpitäjille. Hienoa. Rovaniemellä on jopa viritelty keskustelua kulttuuripalkinnosta. Ei paha idea, on kotikaupunkini niitä pöljemminkin perustein jakanut. No, palkinto tai ei niin pisteet ylläpitäjille: työ ei taida olla ihan vähäinen. Sen verran hilpeitä keskusteluketjuja sivulle syntyy, että saapi varmaan olla tarkkana.

Noiden kahden sivuston ohella kurkistelen toisinaan myös Inarin sivuille. Kiintoisaa. Minua on hämmästyttänyt se millaista kuvamateriaalia niihin toimitetaan. Aivan uskomattoman hienoja kuvia eri ajoilta. Ei voi mitään, mutta pakko on ollut osallistua keskusteluihin. Kuvat Rovaniemestä silloin ennen, 1960 -luvun lapsuuden maisemista, ovat palautelleet mieliin jo monia unohdettuja asioita ja näkymiä. Myös joitakin ihmisiä niiltä ajoilta on löytynyt, joskin varsin verkalleen. Näyttää siltä, että pääosa varsinkin Rovaniemisivun käyttäjistä on himpun verran meikäläistä nuorempaa, Ivaloporukoissa tilanne on kiintoisaa kyllä ehkä toisinpäin...

Ivalosivuilla minua pyydettiin latailemaan kuvia entisestä ja nykyisestä nuorisotoiminnasta ihan nuortenkin kuvien muodossa. Kaikki seuraamani sivustot (ylläpitäjät) ovat ohjeistaneet upeasti säännöt sekä kuviin liittyvät huomioitavat seikat. Minä olen latausrajoitteinen. Olen lataillut kuvia näihin koukkusivustoihin, mutta siten, että niissä ei ole tunnistettavia yksittäisiä ihmisiä. En tee sitä jatkossakaan, kun en toimi niin naamakirjassa muutenkaan. Rakennuksia, luontoa, kehittyviä toimitiloja ynnämuuta tulee.

Ei voi mitään, olen ylivarovainen tässä mielessä. Suotakoon se minulle anteeksi. Ammattikuvaan liittyy monia hienoja asioita ja vapauksia. Mutta siihen liittyy myös velvoitteita ja vastuu. Lasten ja nuorten kuvilla on huiskittu netissä huolimattomuuksiin asti ja jäljet pelottavat. Joten siltä pohjalta...

Miettii

Skööö

Inarin NuVan kärkihankkeet 2012 - 14

NuVa siis julkisti kärkihankelistansa vuosille 2012-14 valtuustoseminaarissa 7.6.2012. Tilaisuudessa käsiteltiin myös Lapin nuorisopoliittista kehittämisohjelmaa  sekä Flow4YU -hankkeen aikaansaannoksia. Mukava tilaisuus, läsnä yli puolet valtuutetuista sekä kunnan johtoryhmä ja tiedotusvälineiden edustajia.

Edellinen vastaavantyyppinen nuorten asioita käsitellyt valtuustoseminaari pidettiin huhtikuussa 2010 ja aionkin pitää huolen siitä, että käytännöstä tulisi perinne: yhteinen iso teematapaaminen ainakin kerran NuVa-kaudessa eli vähintään joka toinen vuosi. NuValaisia oli tietysti nytkin läsnä, mutta tapahtuma lipsahti harmillisesti kesäloman alkuun ja iso osa nuorista oli jo kesätöissä tai lähtenyt muihin maisemiin.

Kärkihankelista ei ole inarilainen keksintö. Idea on varastettu Lahden NuValta maaliskuussa 2009 tehdyn opintomatkan kylkiäisenä. Nyt valtuustolle esitelty lista oli Inarissa järjestyksessään toinen ja NuVa sai siihen kunnan eri oppilaitosten oppilaskuntien välityksellä kuutisenkymmentä ideaa tai parannusesitystä. Ideapaljoudesta NuVa kokosi perusteellisen käsittelyn jälkeen kuusi keskeistä asiaa, joihin toivotaan parannuksia. Ensimmäinen lista muuten tehtiin vuosille 2009-11 ja sen toteutumista olen arvioinut tässä blogissa 13.3.2011.

Valtuustosalissa NuVan äänitorvena toimi sen puheenjohtaja Sunna ja tässäpä hänen esittelemä lista. Ensimmäiset kolme ovat ne ykkösjutut ja loput kolme myös tärkeinä pidettyjä. Kaikkia seurataan ja kärkikolmikkoa ajetaan koko NuVakauden ajan hartiavoimin eteenpäin.

Hissiliput Saariselälle

Hiihtolomalle inarilaisnuorille halutaan ilmainen päivälippu ja varustepaketti puoleen hintaan samaan tyylin kuin Rovaniemellä. NuVa katsoo, että hieman vähävaraisemmatkin nuoret voisivat näin kokeilla suht kallista harrastusta.

Kouluruuan taso korkeammaksi

Lähes joka koulu toivoi parannuksia tähän, ei itse pääruokaan niinkään, mutta kasvisruokiin, välipaloihin sekä ruuan kanssa tarjoiltavaan salaatiin. Ruuan lisukkeiksi toivottiin lisää tuoretta salaattia, vihanneksia ja hedelmiä.

Tässä ruoka-asiassa kuten hissilippuhommassakin NuVa vetoaa myös kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan, joka pohjautuu terveiden elintapojen edistämiseen.

Ivalon ylästeen koulun remontti

NuVa on tietoinen siitä, että Ivalon yläste remontoidaan, mutta se haluaa nuoret mukaan.

NuVa katsoo, että nuorten pitäisi päästä vaikuttamaan siihen mikä on remontoidun koulun värimaailma, jotta vältettäisiin se mikä tapahtui Inarissa: oppilaat eivät pidä siellä lopputulosta viihtyisänä. NuVa vetoaa kokemuksiin Ivalon lukiolta, jossa yleisilme on pirteä ja värikäs.

Tässä yhteydessä NuVa kiinnitti myös huomiota lukion ja Ivalon yläasteen sisälämpötiloihin, joiden se katsoi olevan turhan viileä.

Edellä lyhyesti esitettyjen kolmen kärjen ohella NuVa pitää tärkeinä myös seuraavia asioita:

Aslak:

NuVa pitää arvokkaana sitä, että kunnasta löytyy elokuvateatteri. Se on ollut kuluvan vuoden poissa käytöstä ja se pitäisi saada pikimiten takaisin käyttöön. Myös teatterin digitalisointi pitäisi toteuttaa nopeasti, jotta elokuvateatteritoiminnalla olisi  jatkuvuutta.

Kesätöitä nuorille:

Kunta on panostanut merkittävästi lisää nuorten kesätyöllistämiseen. NuVa toivoo, että myönteinen kehitys jatkuisi ja mahdollisimman moni nuori saisi mahdollisuuden kesätöihin.

Liikenneturvallisuus Sevetissä:

Sevettijärven kylän läpi kulkee paljon raskasta liikennettä. NuVa puoltaa Sevetin koulun esitystä riittävän pitkän kevyen liikenteen väylän saamiseksi kylään.

Asiallinen, realistinen eikä johdateltavissa

Sunna veti presentaationsa hienosti. Valtuutetut ja kunnan keskeiset viranhaltijat suhtautuivat myönteisen uteliaasti listaan ja asiasta käytiin vilkasta keskustelua. Kärkihankelista matkaa seuraavaksi kunnanhallituksen tiedoksi. Tätä kirjoitettaessa on selvää, että ainakin hissilippuhomma sekä välipala-asia ovat jo  nyt jatkoselvittelyn kohteena.

Niin. Molemmat kärkihankelistat ovat olleet realistisia. NuVa paneutui kummankin listan laadintaan vakavasti ja käsittelyssä ammuttiin alas ne muutamat yltiöoptimistiset tai asiattomat jutut. Molempia käsittelyjä seuranneena voin kyllä kehua nuorten vaikuttajien vastuullisuuta ja asialinjaa.

Joskus vieläkin kuulee käsityksiä siitä, että NuVat ja vastaavat ovat nuorisotyöläisille oman vallan välikappaleita ja äänitorvia, joille voi syöttää tärkeitä asioita ja nuorisotyötä tukevia mielipiteitä. Näin ei ole. Tietenkin nuoret tarvitsevat tässäkin taustahenkilönsä, jotka kouluttavat, innostavat ja välillä vähän potkivat liikkeelle. Osallisuus ei synny tyhjästä.

Ajeltiin seminaarin jälkeen Inariin. Kyydissä oli Ely-keskuksen edustajat sekä Jenna, yksi kirkonkylän nuvalainen. Juteltiin ja kysyin Jennalta olinko vaikuttanut listan sisältöön. En kuulemma ollut.

Varmuuden vuoksi kysyin olisiko minulla mahdollisuuksia vaikuttaa sisältöihin. Vastauksena oli vieno hymy ja selkeä: ei olisi....

Niin se on. Ja niin sen pitääkin olla.

Skoeoe     

(Epä)pyhä allianssi(ko?)

Viikon nuorisotyöllinen uutinen löytyi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin nettisívuilta. Uutinen kertoi Allianssin sekä kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkostoksi synnytetyn Nuorisokanuunaverkoston solmimasta kumppanuussopimuksesta.
Allianssi kokoaa yhteen maan suurimmat nuorisojärjestöt ja Kanuuna puolestaan muodostuu yli 40.000 asukkaan kaupunkien nuorisotoimista. Kunnallisen nuorisotyön keskittymään kuuluu nykyään 24 suurinta kaupunkia ja se käyttää lähes kolmen miljoonan suomalaisen ääntä.
      
Minulle on tullut tuntuma siitä, että kummallakin liittoumalla tahollaan on pyrkimys maan johtavaksi nuorisotyön kehittäjäksi ja edunvalvojaksi. Olen kirjoitellut molemmista blogissa vuodenvaihteen tietämissä. Kanuunan roolia ja sen suhdetta nuoria keskuksiin luovuttaviin reunaseutuihin tulin pohdiskelleeksi myös viime joulukuun Nuorisotyö -lehdessä.

Kumppanuussopimuksen perusteluissa todetaan mm., että nuorisotyön edunvalvontaan tarvitaan kaikkia alan toimijoita ja että Allianssin sekä Kanuunan yhteinen näkemys on vaikuttavampi kuin jompikumpi erikseen.

Nyt julkistettu uutinen herätti sosiaalisessa mediassa jonkin verran keskustelua, jossa oli havaittavissa ainakin jossain määrin hermostuneisuuttakin. Kun on elämän peruskysymysten äärellä ja miettii kaiken keskittymisen tarkoitusta, käy juuri niin. Reuna-alueilla kehityksen meno yleisesti on viime vuodet ollut sellaista, että ihan vaan varmuuden vuoksi tämmöisille suurten alliansseille tulee alkajaisiksi sanotuksi ehdoton ei. Mutta sitten kun pysähtyy hetkeksi käykin päinvastoin kun Maija Vilkkumaalla, jolla ei on se viimeinen sana...

Uhka vai mahdollisuus...

Niinpä tällä kuten kaikella on sekä mahdollisuutensa että uhkansa. Jälkimmäistä näen vain ja ainoastaan siinä osassa nuorisotyön kenttää, joka jää kumppanuussopimuksen ulkopuolelle. Ja se kenttä ei ole pieni, ainakaan alueellisesti.... Harmillista kyllä me täällä tunturin paremmalla puolella kuulumme tähän osa maata, me ja monet muut kunnat sekä kokonaiset seutukunnat.

Allianssin haastavasta ja pulmallisesta kuntasuhteesta kirjoitin jo taannoin. Siihen nyt syntynyt  kumppanuus  tuo, jos ei nyt kertaheitolla, niin pitkällä tähtäimellä kumminkin parannusta ja paljon. Nuorisotyön toimiala on lopulta kaikesta yhteiskunnallisesta merkittävyydessään huolimatta pieni ja eriseuroihin ei tosiasiassa ole yhtään varaa.

Allianssin toinen pulma on sen toiminnan keskittyminen kehäkolmosen tuntumaan. Järjestö ei ole isommin näyttäytynyt reunaseuduilla eikä se tosiaan siellä ollessaan ole omalla osaamis- ja mukavuusalueella. Katsokaapa vaikka nettisivuilta löytyvää koulutustarjontaa: kaikki on pääkaupunkiseudulla, kaikki. Tänä vuonna miltei ainoa demokraattisesti koko maata palveleva toiminto jaetaan Nuorisotyölehden nimellä kaikkialle mihin se satutaan tilaamaan. Muutoin touhu keskittyy kovin pienelle osalle maata....

Tehostuva Kanuuna-Allianssi yhteistyö parhaimmillaan merkitsee sitä, että alueellinen kattavuus paranee, sillä Kanuuna toimii akselilla Helsinki - Rovaniemi. Siltikin: paljon jää katveeseen ja kymmenen pisteen kysymys kuuluukin kuka kaikessa edunvalvonnassa ja toimialan kehittämis-tohinoissa muistaa huomioida sitä nuorisotyön todellisuutta, jossa maahanmuuton sijasta arki  rakentuu poismuuton ja hiipuvien palveluiden sekä isossa määrin myös murenevan kuntatalouden varaan...

Hajautettu edunvalvonta ja miten sitten kävikään...

Käydessäni vierailemassa Kanuunaverkoston vuosiseminaarissa Rovaniemellä viime marraskuussa (blogiteksti Kanuunassa vaan ei kanuunassa/marraskuu 2011) olin havaitsevinani kiinnostusta siihen, että verkosto loisi kontakteja myös muuhun maan kuntakentään ja huomioisi näin myös pienemmät paikkakunnat ja siellä tehtävän nuorisotyön erityispiirteet ja tarpeet.

Kyynikko tietysti epäilee, että riittääkö isoilla tosiaan kiinnostusta muihin kuin omien intressiensä ajamiseen. Pelko ei ole täysin perusteeton, joskin siihen ei kannata juuttua. Kannattaa pitää yhteistä asiaa esillä ja suhteet kunnossa, muutoin syrjäinen ja pieni jauhautuu uusallianssin voiman alle.

En oikein usko siihen, että suomalaisessa nuorisotyössä on kenenkään intressissä polkea tietoisesti ketään. Uuden kumppanuuden synnyttämässä asetelmassa Kanuunakunnat ovat paljon vartijona. Isoilta voi lähtökohtaisesti vaatia enemmän ja niiden voi edellyttää jakavan osaamistaan sekä ottavan pienemmät kunta- ja aluekumppaninsa mukaan yhteiseen edunvalvontaan.

Jotta tämä voisi toteutua pitäisi eri alueiden Kanuunakuntien toimia yhteistyössä maakuntansa tai seutukuntansa muiden kuntien nuorisotoimien kanssa. Lapin osalla edellinen tarkoittaa sitä, että katse kääntyy Rovaniemelle.

Lupasin jo loppuvuonna, etten puutu tai kommentoi enää mitenkään maakuntamme pääkaupungin asioita. Syntynyt asetelma pistää perumaan pyhät aikeet. En oikein ole vakuuttunut siitä miten synnyinkaupunkini pystyy tähän huutoon vastaamaan. Maakuntakeskukselta pitäisi voida odottaa sitä, että se toimii kehityksen veturina alueellaan. Rovaniemeä ei oikein nuorisoasioissa voi nähdä tässä valossa. Ei kyllä ole mitään muutakaan yksittäistä kuntaa, joka yksin ottaisi maakunnassa kehittäjän roolin. Niinpä alueen kehitystyön voima on löytynyt yhteistyöstä, jonka luomisessa muuten Ely-keskuksen (aiemmin lääninhallituksen) nuorisotoimella on ollut valtakunnallisestikin poikkeuk-sellisen iso merkitys.

Mitä tässä sitten voi? Voi heittää kainon toiveen Rovaniemelle siitä, että se ymmärtäisi asemansa syntyneessä nuorisotyön Uusallianssissa. Ja ymmärtäisi pitää muu maakunta ajantasalla ja ajaa koko Lapin asioita myös valtakunnallisessa keskustelussa. Tässä olisi hyvä tehostaa kanssakäymistä Ely-keskuksen kanssa niin kauan kun maakunnasta nuorisotoimi sieltä löytyy. Siinä olisi myös hyvä tehostaa keskusteluja yliopiston ja nuorisotyön ammatillisen koulutuksen kanssa. Niin  ja tietysti lisätä osallistumista maakunnalliseen nuorisotyön keskusteluun ja yhteisiin toiminnallisiin juttuihin.

Ja nämä talkoot olisi syytä käynnistää heti. Muuten voi olla, että hyvät ei heilahtele ainakaan tänne reunojen reunoille...

Pohtii Skoeoe

Oli muuten aika tiivis päivä... Tuli piipahdettua pari kertaa Inarissa ja pari kertaa myös rippikoululeirillä Pajakoskella. Käyntien väliin mahtui mainio valtuustoseminaari, jossa kunnan-valtuuston ja nuvan jäsenet kohtasivat nuorten asioiden äärellä. Hieno ja keskusteleva 2.5 tuntinen, jossa pisteet kotiin keräsi NuVan pj Sunna, joka piti suorastaan loisteliaan presentaation liittyen NuVan kärkihankkeisiin vuosille 2012 - 14. Nyt kun lista on julkistettu palaan asiaan tarkemmin seuraavassa blogissa

Elämän tienhaarassa ja aluepolitiikan keskiössä

Taisipa olla jo 32 inarilainen ylioppilasvuosikerta, joka oman Inarin nuorisotyöurani aikana nosti valkolakin päähänsä. Kohdallani kyseessä oli myöskin se toinen kerta, joka liippasi omaa elämää niin läheltä kuin omia yo-juhlia lukuunottamatta se voi tehdä.

Oli mukava päivä. Vuodet ovat voimistaneet sisäistä inhorealistiani, tuota vikkelää sivupersoonaa, mutta valmistujaisissa se jää ainakin hetkeksi sivuosaan takavasemmalle ja hyvä niin. Edelleen oli jotensakin hellyttävää seurata parikymppisten valmistujaisia: työ sai palkintonsa ja kun koko lukion ajan on näyttänyt siltä, että nyt valmistúnut vuosikerta on ollut tosi tiivis ja sosiaalisesti yhtä, vaikutus korostuu. Ilmassa leijuu myös orastavaa haikeutta: jengi hajoaa ja pohjoisen näkökulmasta tarkasteltuna se myös lähtee menemään.

Haluan muuten tässä yhteydessä vielä onnitella kaikkia joksikin valmistuneita sekä peruskoulunsa päättäneitä ysejä. Erään ystäväni sanoin: koittakaa nyt sitten myös olla jonakin. Panokset kasvavat jatkossa ja valinnat, jota näissä nivelvaiheissa alle parikymppisinä tehdään ovat kovia ja vaikutukset pitkäkestoisia.

Nyt kun juhlaskumpasta on jäljellä vain palautusautomaattiin menevää materiaalia, alkavat päässä pyörimään arkiset ajatukset siitä mitä sitten tosiaan tapahtuu. Vaikka asiaa on käsitelty paljon ja itsestäkin tuntuu jo siltä, että asia on menossa ns. jankutukseksi, niin ei voi mitään. Sisäinen pakko pistää miettimään...

Viikolla uutisoitiin Sami Moision tekemästä, Lapin Yliopistossa tarkastetusta ja aluepolitiikkka käsittelevästä väitöskirjasta. Moision mukaan Suomea ollaan tietoisesti jakamassa kahtia: yhtäältä kuuden etelässä sijaitsevan innovaatiokeskuksen sekä toisaalta luonnonvaroihin nojaavaan  resurssi-Suomen ympärillle. Moision johtopäätös on se, että kyse ei ole mistään globaalista pakosta, jota keskittämistä ajavat merkittävät poliitikot mieluusti korostavat. Kyse on poliittisista valinnoista...

Lapin näkökulmasta kyseessä on huono tulevaisuus: sinne ei mahdu yhtään luomisvoimaista innovaatiokeskusta. Eikä tarvitse olla tutkija, tarvii ainoastaan tarkkailla ympäristöään: reuna-alueiden arkikokemus vahvistaa Moision käsityksiä. Menossa on iso tehtävien uusjako, jolla on hinta: ennen merkittävänä työllistäjänä toiminut valtio on jo ulkoistanut itsensä työnantajana aika isosti pohjoisesta. Se keskittää myös palveluitaan koskevaa päätöksentekoa aluekeskuksiin ja sopeuttaa loppujakin paikallispalveluja joko verkkoon tai maakuntakeskuksiin.

Elämänsä taitekohdissa oleviin nuoriin kehitys vaikuttaa myös. Valtiovalta käy tuloskeskusteluja koulutusta tuottavien tahojen kanssa ja määrittelee uusiksi resurssien kanavointia: suositaan isompia yksiköitä, hallinnon tehokkuutta ynnämuuta synergiaetuja ja virtaviivaistamista. Hienoa muutoin, mutta ei tälle ns. resurssi-Suomelle, josta palvelut karkaavat kuin pilvet Kaurismäen elokuvassa...

Koulutuksen saatavuus ja yhdenvertaisuus

Inarissa jatkokoulutusmahdollisuudet ovat rajatut. Lukio on hyvä ja oppilaidensakin arvostama, mutta kunnassa näkyy se sama mikä näkyy valtakunnallisestikin: ammatillisen koulutuksen suosio on tasaisesti noussut. 

Kunnassa toimii myös koko saamelaisaluetta palveleva oppilaitos nimeltään Saamelaisalueen  Koulutuskeskus. SAKK onkin alueelle erittäin tärkeä ja se on muutaman viime vuoden aikana parantanut juoksuaan kovasti. Niinpä sen takavuosilta tuttu jotenkin epämääräinen imago on enää pelkkä tarpeeton muisto ja aika monelle inarilaiselle SAKK kurssitarjottimineen on hyvin tarkoituksenmukainen valinta. Useimmat kumminkin ´lähtevät, tarjotin on hyvä, mutta ei tietenkään voi kattaa kaikkea.

Ivalon lukion lämminhenkisissä lakkiasjuhlissa pidettiin yleisestikin hienoja puheenvuoroja. Oli kiintoisaa kuulla kahden ryhmäopettajan katsaus lukiolaisille tehtyyn kartoitukseen. Kotikunnan nuoret ovat elämäänsä tyytyväisiä ja tavoitteissaan realistisia. Tulos ei yllätä. Kiintoisaa oli nuorten näkemys jatkosta: haluttiin pois ja vieläpä niin, että kotikunnalle ei annettu isoja mahdollisuuksia jatkoelämässä myöhemminkään.

Eikä ihme. Päättäjäispäivän Lapin Kansassa Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtaja Arto Ylitalo ällistelee hallituksen toimia ammatillisen koulutuksen keskittämisessä. Sitä tehdään säästöjen nimissä siten, että voittajana on etelä ja kärsijöinä Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja suurimpana menettäjänä Lappi. Ylitalo ihmettelee syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun koulutustakuun toteuttamista. Pelkällä peruskoulutodistuksella eläville nuorille on korvamerkitty 1700 opiskelupaikka, joista 1200 on jo ensi syksylle. Yhtään näistä ei päädy Lappiin, kaikki on korvamerkitty metropolialueelle ja muihin kasvukeskuksiin. Samaan aikaan tapahtuva opiskelupaikkojen leikkaus kiristää kisaa pohjoisessa.

Tämä tapahtuu samansuuntaisena myös amk-koulutuksessa ja tulee koettelemaan Lapissa erityisesti Kemi-Tornion koulutustarjontaa.

Joutuu kyllä kysymään, että mikä on se viesti, jota koulutuksen keskittäjät tarjoavat idän ja pohjoisen nuorille. Jos koulutus lähtee, niin onko muullekaan elämälle sijaa? Hallituksen lapsi- ja nuorisopoliittiseesa ohjelmassa korostetaan tavoitepuolella koulutuksen yhdenvertaisuuden periaatetta ympäri maata. Asiakirjaa on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ammatillista ja ammattikorkeakoulutusta koskien samainen ministerö kumminkin käy Lappiin liittyen tuloskeskusteluja, jotka johtavat  opintolinjojen, mahdollisesti jopa kokonaisten oppilaitosten katoamiseen. 

Hallintonuorisotyöläisen sisäinen inhorealisti kyselee politiikkaohjelmien ylevien periaatteiden ja reaalitodellisuuden kohtaamisen perään. Keskusteluahan käytiin taannoin Humak oy:n päättäessä sopeuttaa omaa tarjontaansa keskittäen sitä tietenkin ja yllättäen pääkaupunkiseudulle ja keskuksiin.

Tiedän, että pohjoisesta hakeudutaan vielä viimeisen kerran Humakin poistolistoille nuorten koulutusyksikkönä joutuvaan Tornion kampukseen. Hyvä niin, siinä viestiä keskittäjille. Kun Tornio menee, menevät nuoret yhteisöpedagogiopiskelijat pohjoisesta jatkossa lähimpään yksikköön halutessaan Kuopioon.

Sinne on kuulkaa Inarista aika pitkä matka, paljon pidempi kuin Tornioon. Työelämän kokemuksesta voin sanoa, että kun palailee nelostietä koti-Inariin on Vuotson kylään saavuttaessa aika iso merkitys sillä onko matka alkanut Sodankylästä, Rovaniemeltä,Torniosta vai Kuopiosta
Se on kuulkaa niin, kokeilkaa vaikka itse....

Miettii Skoeoe
Ai niin....

Ivalon lukiossa tehtiin historiaa, kun Sevettijärven ala-asteella koulutaipaleensa aloittanut Ville-Riiko kirjoitti kautta aikojen ensimmäisenä ylioppilaana koltankielen.

Hienoa, Selvä Keli onnittelee. Mahtavaa on myös todeta, että ainakin semmoisen lievän mediamylläkän kohteksi joutunut nuori mies on suhtautunut kiinnostukseen tyynen rauhallisesti. Arvopohja on kohdillaan ja tulevaisuuskin selvillä.