Selväkö keli vai koko peli: välitilinpäätös

No nyt on menossa vuosiloman viikoksi katkaiseva heinäkuinen työjakso: henkilöstöhommia ja syksyn suunnittelua, siinä viikko vierähtää iloisesti. Syksystä tulee kiivas, joutuu valitsemaan.
Radio Inarin nuorten asioita käsittelevä makasiiniohjelma Selvä Keli täytti helmikuussa kokonaiset neljä vuotta. Se on tällaiselle formaatille suhteellisen pitkä aika. Ohjelmaa on tehty toukokuun 2012 loppuun asti koulujen lukuvuoden aikana miltei poikkeuksetta jokaikisenä torstaina klo 19-20.

Show ja tämä blogi syntyi aikanaan silloisen Inarin seurakunnan nuoriso-ohjaaja Mortti Marjamäen aloitteesta. Muutama viikko vierähti joopaillessa ja ajatusta makustellessa, kunnes Mortti haki minut kunnantalon uumenista, pakkovei Saariselän Kappelin sakastiin ja aloitti tulokselliseksi osoittautuneen ideapalaverin.

On the air on heitetty noin 150 miltei puhtaasti suorana tehtyä lähetystä.  Ohjelmaan on haastateltu lähes 350 eri henkilöä: nuoria, nuorisotyöntekijöitä, opettajia, kansamme edustajia, kunnallis- ja saamelaispoliitikkoja, bändejä, järjestöihmisiä, yksi ministeri ja niin edelleen. Studion suorassa tunnelmassa on ehtinyt käväistä viitisenkymmentä eri persoonaa. Biisilistalla on ollut monenmoista, hyvälle lappilaiselle nuorisomusiikille on löytynyt tilaa miltei joka lähetyksessä.

Teemat ovat liikkuneet siellä täällä, mutta kumminkin tiukasti nuoriin liittyvissä asioissa. Inari on muuttotappioinen kunta, josta nuoret lähtevät joukolla muualle opintojen perässä. Niinpä lähtemisen teema on ollut aika kantavana. Alunperin tarkoitus oli viestiä myönteisestä nuoruudesta ja linja on pitänyt varsin hyvin. Kauhajoen ampumatapauksen jälkeen oli pakko kurkistaa enemmän sitä tummempaa puolta nuoruudesta, sille ei voinut mitään.

Ohjelmaa on tehty siten, että pääosin meitä on ollut studiossa kaksi: keväällä 2008 kanssani oli Mortti ja syyskuusta 2008 alkaen Mortin seuraajaksi Inarin seurakuntaan valittu Soikkosen Mari. Ohjelman nimi viittaa myös Inarin moniyhteisölliseen Selvä Peli -työhön, toimintaan inarilaisten nuorten hyvinvoinnin puolesta. Radioshow on ollut yksi seurakunnan ja kunnan nuorisotöiden yhteispanostus tälle työlle. Muutaman kerran mikrofoneja ovat käytelleet juontomielessä myös vierailevat tähdet valovoimaisimpana Keminmaan nuorisotyön tehoduo Sanna ja Anu, jotka istutettiin Radiomanin ääreen Lapin nuorisotyöntekijöiden kokoontumisajon yhteydessä syksyllä 2010. Mainittava on myös ivalolainen Tampereella, Pauli, joka jäädytti käpyä parin vuoden ajan.
Mitä jäi käteen ja entä sitten...???

Ohjelman teko on ollut mukava, muuta työtä täydentävä ja piristävä, joskin varsin sitova lisä työhommiin. Jokaikinen haastattelu tai ohjelman teko on ollut myös oma oppimiskokemuksensa. Vaikka asia olisi ollut tuttu, on jutunteko pakottanut selvittelemään asioita myös muista kuin jo tunnetuista näkökulmista.

Ihmiset, joita ohjelmaan on haastateltu, ovat poikkeuksetta olleet täysillä mukana, kiitos siitä jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä. Kuuntelijoitakin lie ollut, kiitokset tähänastisesta.

Haluttaisi jatkaa, mutta ehkä on aika pistää homma ns. telakalle ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Miksi näin? Yksi syy on se, että Mari on siirtynyt aktiivinuorisotyöläisen hommista muihin elämälle tärkeisiin kasvatusprojekteihin. Lämpimät onnittelut iloisen perhetapahtuman johdosta... Ehkä jonain päivänä taas nuorisotyöhön ja studioon, mutta first things first...

Toinen peruste liittyy ohjelman pitkähköön historiaan. Sinällään on niin, että nuoriin liittyvät asiat ja nuoret eivät lopu ikinä. Asioiden esilläpitämisen tarvekaan ei katoa mihinkään, päinvastoin. Näkökulmiakin löytyy eivätkä ideat itsessään ole loppuneet, mutta ohjelman rakenne kaipaisi uudistamista. Tietty sapluuna toimii aikansa, mutta lopulta se jähmettää liikkeen paikoilleen. Aika on kuitenkin ollut jo pitkään tiukilla eikä sitä ole riittänyt kehittämiseen, vaikka itse show on pyörinyt tauotta muutamia force majoure peruutuksia lukuunottamatta. Se on ollut oikeastaan hämmästyttävää, mutta vuorovedolla on hoideltu loma-ajat, virkamatkat ja muut poikkeustilanteet.

Näiltä pohjin näyttää siltä, että etsivä Ronja sekä NuVan entinen ja Osku ry:n nykyinen pj Jenni olivat näillä tietämin ohjelman viimeiset haastatellut persoonat. Ainakin toistaiseksi on näin ja asiaan palataan aikaisintaan keväällä 2013, mahdollisesti vasta ensi vuoden syksyllä.

Vauhti kiihtyy...

Kolmas peruste liittyy kalenteriin. Heinäkuussa Kunnantalo on kiinni ja sen syövereissä on petollisen rauhallista työskennellä. Osasto on lähes tyhjä, Inari viikkojen kimpussa ahertava kulttuurisihteeri tekee lyhyitä pyrähdyksiä naapuritoimistoon ja juoksee sitten heti uusien tapahtumien kimppuun.

Katselin toimiston rauhassa tulevan syksyn tapahtumakalenteria. Aikamoista, ohikiitävä epätoivon hetki sai kysymään, etteikö tämä lopu ikinä. Ilmassa on lisäksi kaikenlaista epävarmuustekijää. Varmaa on toisalta se, että matkustella saa. Siitä pitää huolen yksistään jo se, että Flow 4 YU -hankkeen ohella käynnistyy myös Enpi Kolararctic rahoituksen turvun Connecting Young Barents -hanke välittömästi elokuussa Altassa pidettävän Aronnes Rocken -tapahtuman yhteydessä. Huhu kertoo, että kolmaskin kv-hanke häämöttää ja kumminkin pitäisi tehdä myös Inarissa. Matkustelukolmion kärjet syksyllä ovat jokatapauksessa Alta - Murmansk - Helsinki. Muutenkin syksyyn kasaantuu perinteisesti ihan älyttömällä tavalla ihan liikaa ihan kaikkea. Rovaniemen matkojen määrää ei viitsi edes ajatella...

Ei tämä sitten vissiin helpota ennenkuin eläkkeellä, joten on pakko karsia. Aikataulumielessä ei harmita jättää ohjelmaa tauolle, vaikka se on ollut monella tavoin myös henkireikä kuten myös kirjoittaminen.

Blogin kirjoittelusta en luovu, sitä jatkan tavoitteena se, että blogi päivittyisi pari kertaa kuussa myös jatkossa. Pestini Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa kestää ainakin tämän vuoden loppuun ja se tarkoittaa kirjoittamista myös tuohon valtakunnalliseen ammattijulkaisuun
Näillä mennään. Vielä on on onneksi kesää (???) ja kesälomaakin jäljelllä. Elokuussa rynnistetään sitten taas...

Sitä odotellessa

Sköö

Nykyisten ja entisten nuorten sosiaalinen media

Nuorisotyössä yksi kantava juttu on se, että yritetään mennä sinne missä nuoret ovat. Havainto on johtanut siihen, että myös verkossa tapahtuva nuorisotyö ja -tiedotus työmuotoina ovat nousseet kovaan kurssiin, hankkeita pyörii ja euroja nettipohjaiseen toimintaan löytyy.

Siitä huolimatta en tunnustaudu erityisen verkkouskovaiseksi. Lapin  Nuorisotiedotuksen portaali LaNuTi on tietysti tiedotuksessa jokaisen lappilaisen nuorisotyöntekijän perusväline. Nettinuorisotaloja on kehitelty ja yksi peruste niille on se, että varsinkin harvaan asutulla alueella ne demokratisoivat nuorisotyön palveluita. Enpä tiedä, sillä siellä missä on harva asutus, on vähän väkeä ja hitaimmat nettiyhteydet. Nuoret sinällään viettävät aikaa paljon netissä ja minun kokemus on se, että reunaseuduilla nuoret haluavat mielummin suoria kontakteja eli elävän kosketuksen nuorisotilaan  ja -ohjaajaan sekä muihin nuoriin. Nettinuorisotalo on minun määrittelyissä mielumminkin suurten keskusten kuin reuna-alueiden toimintatapa.

Sitten on aloitekanava. Periaatteessa hyvä idea, mutta joku mättää. Joku tekee asiasta väkisin synnytetyn makuisen. Varsinkin silloin, jos aloitteille on kehitelty muita väyliä, jää epäselväksi onko syytä panostaa kanavan olemassaolon uupumattomaan ja jatkuvaan markkinointiin, sillä se on minimiedellytys sille, että kanavaa käytetään. Minusta tuntuu, että ei ole. Ei ainakaan täällä, jossa väkimäärät ovat vähäiset ja asioihin liittyviä parannusehdotuksia voi tehdä helposti suoraan asianomaisille ja toisaalta nuorten osallisuusryhmät ovat toimissaan aktiivisia..

Sitten ovat blogit. Itse olen bloggaillut vuodesta 2008 alkaen ja jatkan näissä nuorten ja nuorisotyön jutuissa näillä näkymin edelleenkin. Sitten on vielä vaikka mitä muuta, myspacet, youtubet ynnämuut....

Väyliä on paljon ja nuoret myös käyttävät niitä paljon. Johtopäätöksenä on se, että olipa oma asenne nettihommiin mikä tahansa, nuoisotyöläisen on liki pakko ottaa välinettä ns. haltuun ainakin jossain mitassa.

Sosiaalisessa mediassa ylivoimainen ykkönen jo pitkään on ollut Facebook. Itse kirjauduin naamakirjaan joskus 2009 tai jotain, ja sen jälkeen olen käyttänyt sitä yhtenä työvälineenä. FB:lle on odotettu seuraajaa ja joskus joku tuleekin, mutta milloin ja missä muodossa, se on eri juttu. Google +:lta odotettiin paljon, mutta se ei ole koskaan noussut todelliseksi vaihtoehdoksi.

Tutkimukset kertovat, että nykynuoret käyttävät juuri naamakirjaa tosi paljon. Siksi FB on mainio, tehokas ja nopea väline tiedottaa. Se tarjoaa mahdollisuuden erilaisten avointen tai suljettujen ryhmien perustamiseen ja niitä onkin sitten synnytetty viestintäpajalle, Radio Inariin sekä nuorisotiloille Vintti ja Stönö sekä NuValle. Velvoitetta ei ole, mutta jokainen nuorisotyöläinen, joka haluaa, voi tehdä sosiaalisessa mediassa työtään siinä määrin kuin järkeväksi katsotaan. Facebookissa on myös suht nopea ja helppokäyttöinen reaaliaikainen keskustelumahdollisuus sekä sähköposti. Pakko on tunnustaa, että näistä kaikista on ollut tosi paljon hyötyä arjen työssä.

Naamakirjan salakuoppia

No mikä näin mainiossa systeemissä voisi arveluttaa. Aika monikin asia, mutta tässä muutama.

Ensimmäinen liittyy ajankäyttöön. Sosiaalinen media kuten koko hiton netti-/läppäri-/kännykkä- jne. kulttuuri vaikuttaa ajankäyttöön. Se tehostaa sitä, mutta salakavalasti se hiipii myös muuhun kuin varsinaiseen työaikaan. Se jatkaa työpäivää ja sen pitäisi näinollen olla työnantajan riemuvoitto. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun töitä tehdään bloggerissa tai naamakirjassa vapaa-aikana. Itseasiassa niitä tehdään käytännössä yksinomaan ns. omana aikana, kuten nytkin tapahtuu...

Miksi niin. No siksi, että jos haluaa käyttää vaikkapa FB:ia työvälineenä, pitää sitä tehdä säännöllisesti.: tehot saadaan sillä, että siellä joko ollaan tai sitten ei... Sama pätee blogiin: joku säännöllisyys on tarpeen tai ne harvatkin lukijat katoavat.

Opettajien kohdalla on käyty keskustelua siitä, voiko opettajalla olla oppilaita FB -kavereina. Hyvä kysymys, joskin outo, jos ajatellaan, että naamakirjaa käytetään työvälineenä. Ainahan toki voi luoda eri profiilit itselle ja virkaminälle ja jälkimmäisen kohdalla on sitten  kyllä hyväksyttävä kaikki halukkaat nuoret kavereiksi. Näinhän menettelee mm. nettipoliisi, joka suorastaan yllyttää kaikki kavereikseen.

Naamakirjan salakuoppa on myös siinä mitä lipsauttelee päivityksiin. On syytä olla tosi tarkka, nuoret seuraavat ja Facebook muistaa... Aikajana on helpottanut uteliasta tirkistelynhalua entisestään.

Entisten nuorten paikkakunnat

Osaavat ne keski-ikäisetkin. Minä sain joskus alkukeväästä kutsun ryhmään nimeltä Entisten nuorten Rovaniemi. Liityin siihen niin nopeasti kuin kesti tajuta mihin minua pyydettiin. Aika nopeasti sen jälkeen minut pyydettiin ryhmään nimeltä Entisten nuorten Ivalo. Sama tarina. Ja liittymisistä lähtien... Niin, on tunnustettava, että olen ollut tosi monien keski-ikäisten kaltaisteni tavoin koukussa kyseisiin ryhmiin.

Aika hyvä ja elinkelpoiseksi osoittautunut idea. Suhteellisen pikaiseen tahtiin Rovaniemipoppoo on kerännyt yli 4600 ja Ivalo lähes 1400 (!)  jäsentä. Olen pohtinut sitä, että mistä ryhmien suosio oikeasti kertoo. Niin: kaukokaipuu vai mikä, aavan meren tuolla puolen jossakin on jotain, joka peruuttamattomasti on mennyt, mutta joka on jättänyt pysyvät jälkensä. Ehkei kannata yleistää, mutta no, menköön: siitä on kyse...

Minä en ole ihan varma, mutta tuo Rovaniemi taitaa olla ensimmäinen tai ainakin niitä ihan ensimmäisiä entisten jonkunkyläläisten ryhmiä, joita on noussut sittemmin kuin sieniä lämpimän syyssateen aikana. Nostan Radio Inari ja Selvä Peli -lippikseni korkealle keksijöille ja sivuston ylläpitäjille. Hienoa. Rovaniemellä on jopa viritelty keskustelua kulttuuripalkinnosta. Ei paha idea, on kotikaupunkini niitä pöljemminkin perustein jakanut. No, palkinto tai ei niin pisteet ylläpitäjille: työ ei taida olla ihan vähäinen. Sen verran hilpeitä keskusteluketjuja sivulle syntyy, että saapi varmaan olla tarkkana.

Noiden kahden sivuston ohella kurkistelen toisinaan myös Inarin sivuille. Kiintoisaa. Minua on hämmästyttänyt se millaista kuvamateriaalia niihin toimitetaan. Aivan uskomattoman hienoja kuvia eri ajoilta. Ei voi mitään, mutta pakko on ollut osallistua keskusteluihin. Kuvat Rovaniemestä silloin ennen, 1960 -luvun lapsuuden maisemista, ovat palautelleet mieliin jo monia unohdettuja asioita ja näkymiä. Myös joitakin ihmisiä niiltä ajoilta on löytynyt, joskin varsin verkalleen. Näyttää siltä, että pääosa varsinkin Rovaniemisivun käyttäjistä on himpun verran meikäläistä nuorempaa, Ivaloporukoissa tilanne on kiintoisaa kyllä ehkä toisinpäin...

Ivalosivuilla minua pyydettiin latailemaan kuvia entisestä ja nykyisestä nuorisotoiminnasta ihan nuortenkin kuvien muodossa. Kaikki seuraamani sivustot (ylläpitäjät) ovat ohjeistaneet upeasti säännöt sekä kuviin liittyvät huomioitavat seikat. Minä olen latausrajoitteinen. Olen lataillut kuvia näihin koukkusivustoihin, mutta siten, että niissä ei ole tunnistettavia yksittäisiä ihmisiä. En tee sitä jatkossakaan, kun en toimi niin naamakirjassa muutenkaan. Rakennuksia, luontoa, kehittyviä toimitiloja ynnämuuta tulee.

Ei voi mitään, olen ylivarovainen tässä mielessä. Suotakoon se minulle anteeksi. Ammattikuvaan liittyy monia hienoja asioita ja vapauksia. Mutta siihen liittyy myös velvoitteita ja vastuu. Lasten ja nuorten kuvilla on huiskittu netissä huolimattomuuksiin asti ja jäljet pelottavat. Joten siltä pohjalta...

Miettii

Skööö

Inarin NuVan kärkihankkeet 2012 - 14

NuVa siis julkisti kärkihankelistansa vuosille 2012-14 valtuustoseminaarissa 7.6.2012. Tilaisuudessa käsiteltiin myös Lapin nuorisopoliittista kehittämisohjelmaa  sekä Flow4YU -hankkeen aikaansaannoksia. Mukava tilaisuus, läsnä yli puolet valtuutetuista sekä kunnan johtoryhmä ja tiedotusvälineiden edustajia.

Edellinen vastaavantyyppinen nuorten asioita käsitellyt valtuustoseminaari pidettiin huhtikuussa 2010 ja aionkin pitää huolen siitä, että käytännöstä tulisi perinne: yhteinen iso teematapaaminen ainakin kerran NuVa-kaudessa eli vähintään joka toinen vuosi. NuValaisia oli tietysti nytkin läsnä, mutta tapahtuma lipsahti harmillisesti kesäloman alkuun ja iso osa nuorista oli jo kesätöissä tai lähtenyt muihin maisemiin.

Kärkihankelista ei ole inarilainen keksintö. Idea on varastettu Lahden NuValta maaliskuussa 2009 tehdyn opintomatkan kylkiäisenä. Nyt valtuustolle esitelty lista oli Inarissa järjestyksessään toinen ja NuVa sai siihen kunnan eri oppilaitosten oppilaskuntien välityksellä kuutisenkymmentä ideaa tai parannusesitystä. Ideapaljoudesta NuVa kokosi perusteellisen käsittelyn jälkeen kuusi keskeistä asiaa, joihin toivotaan parannuksia. Ensimmäinen lista muuten tehtiin vuosille 2009-11 ja sen toteutumista olen arvioinut tässä blogissa 13.3.2011.

Valtuustosalissa NuVan äänitorvena toimi sen puheenjohtaja Sunna ja tässäpä hänen esittelemä lista. Ensimmäiset kolme ovat ne ykkösjutut ja loput kolme myös tärkeinä pidettyjä. Kaikkia seurataan ja kärkikolmikkoa ajetaan koko NuVakauden ajan hartiavoimin eteenpäin.

Hissiliput Saariselälle

Hiihtolomalle inarilaisnuorille halutaan ilmainen päivälippu ja varustepaketti puoleen hintaan samaan tyylin kuin Rovaniemellä. NuVa katsoo, että hieman vähävaraisemmatkin nuoret voisivat näin kokeilla suht kallista harrastusta.

Kouluruuan taso korkeammaksi

Lähes joka koulu toivoi parannuksia tähän, ei itse pääruokaan niinkään, mutta kasvisruokiin, välipaloihin sekä ruuan kanssa tarjoiltavaan salaatiin. Ruuan lisukkeiksi toivottiin lisää tuoretta salaattia, vihanneksia ja hedelmiä.

Tässä ruoka-asiassa kuten hissilippuhommassakin NuVa vetoaa myös kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan, joka pohjautuu terveiden elintapojen edistämiseen.

Ivalon ylästeen koulun remontti

NuVa on tietoinen siitä, että Ivalon yläste remontoidaan, mutta se haluaa nuoret mukaan.

NuVa katsoo, että nuorten pitäisi päästä vaikuttamaan siihen mikä on remontoidun koulun värimaailma, jotta vältettäisiin se mikä tapahtui Inarissa: oppilaat eivät pidä siellä lopputulosta viihtyisänä. NuVa vetoaa kokemuksiin Ivalon lukiolta, jossa yleisilme on pirteä ja värikäs.

Tässä yhteydessä NuVa kiinnitti myös huomiota lukion ja Ivalon yläasteen sisälämpötiloihin, joiden se katsoi olevan turhan viileä.

Edellä lyhyesti esitettyjen kolmen kärjen ohella NuVa pitää tärkeinä myös seuraavia asioita:

Aslak:

NuVa pitää arvokkaana sitä, että kunnasta löytyy elokuvateatteri. Se on ollut kuluvan vuoden poissa käytöstä ja se pitäisi saada pikimiten takaisin käyttöön. Myös teatterin digitalisointi pitäisi toteuttaa nopeasti, jotta elokuvateatteritoiminnalla olisi  jatkuvuutta.

Kesätöitä nuorille:

Kunta on panostanut merkittävästi lisää nuorten kesätyöllistämiseen. NuVa toivoo, että myönteinen kehitys jatkuisi ja mahdollisimman moni nuori saisi mahdollisuuden kesätöihin.

Liikenneturvallisuus Sevetissä:

Sevettijärven kylän läpi kulkee paljon raskasta liikennettä. NuVa puoltaa Sevetin koulun esitystä riittävän pitkän kevyen liikenteen väylän saamiseksi kylään.

Asiallinen, realistinen eikä johdateltavissa

Sunna veti presentaationsa hienosti. Valtuutetut ja kunnan keskeiset viranhaltijat suhtautuivat myönteisen uteliaasti listaan ja asiasta käytiin vilkasta keskustelua. Kärkihankelista matkaa seuraavaksi kunnanhallituksen tiedoksi. Tätä kirjoitettaessa on selvää, että ainakin hissilippuhomma sekä välipala-asia ovat jo  nyt jatkoselvittelyn kohteena.

Niin. Molemmat kärkihankelistat ovat olleet realistisia. NuVa paneutui kummankin listan laadintaan vakavasti ja käsittelyssä ammuttiin alas ne muutamat yltiöoptimistiset tai asiattomat jutut. Molempia käsittelyjä seuranneena voin kyllä kehua nuorten vaikuttajien vastuullisuuta ja asialinjaa.

Joskus vieläkin kuulee käsityksiä siitä, että NuVat ja vastaavat ovat nuorisotyöläisille oman vallan välikappaleita ja äänitorvia, joille voi syöttää tärkeitä asioita ja nuorisotyötä tukevia mielipiteitä. Näin ei ole. Tietenkin nuoret tarvitsevat tässäkin taustahenkilönsä, jotka kouluttavat, innostavat ja välillä vähän potkivat liikkeelle. Osallisuus ei synny tyhjästä.

Ajeltiin seminaarin jälkeen Inariin. Kyydissä oli Ely-keskuksen edustajat sekä Jenna, yksi kirkonkylän nuvalainen. Juteltiin ja kysyin Jennalta olinko vaikuttanut listan sisältöön. En kuulemma ollut.

Varmuuden vuoksi kysyin olisiko minulla mahdollisuuksia vaikuttaa sisältöihin. Vastauksena oli vieno hymy ja selkeä: ei olisi....

Niin se on. Ja niin sen pitääkin olla.

Skoeoe     

(Epä)pyhä allianssi(ko?)

Viikon nuorisotyöllinen uutinen löytyi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin nettisívuilta. Uutinen kertoi Allianssin sekä kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkostoksi synnytetyn Nuorisokanuunaverkoston solmimasta kumppanuussopimuksesta.
Allianssi kokoaa yhteen maan suurimmat nuorisojärjestöt ja Kanuuna puolestaan muodostuu yli 40.000 asukkaan kaupunkien nuorisotoimista. Kunnallisen nuorisotyön keskittymään kuuluu nykyään 24 suurinta kaupunkia ja se käyttää lähes kolmen miljoonan suomalaisen ääntä.
      
Minulle on tullut tuntuma siitä, että kummallakin liittoumalla tahollaan on pyrkimys maan johtavaksi nuorisotyön kehittäjäksi ja edunvalvojaksi. Olen kirjoitellut molemmista blogissa vuodenvaihteen tietämissä. Kanuunan roolia ja sen suhdetta nuoria keskuksiin luovuttaviin reunaseutuihin tulin pohdiskelleeksi myös viime joulukuun Nuorisotyö -lehdessä.

Kumppanuussopimuksen perusteluissa todetaan mm., että nuorisotyön edunvalvontaan tarvitaan kaikkia alan toimijoita ja että Allianssin sekä Kanuunan yhteinen näkemys on vaikuttavampi kuin jompikumpi erikseen.

Nyt julkistettu uutinen herätti sosiaalisessa mediassa jonkin verran keskustelua, jossa oli havaittavissa ainakin jossain määrin hermostuneisuuttakin. Kun on elämän peruskysymysten äärellä ja miettii kaiken keskittymisen tarkoitusta, käy juuri niin. Reuna-alueilla kehityksen meno yleisesti on viime vuodet ollut sellaista, että ihan vaan varmuuden vuoksi tämmöisille suurten alliansseille tulee alkajaisiksi sanotuksi ehdoton ei. Mutta sitten kun pysähtyy hetkeksi käykin päinvastoin kun Maija Vilkkumaalla, jolla ei on se viimeinen sana...

Uhka vai mahdollisuus...

Niinpä tällä kuten kaikella on sekä mahdollisuutensa että uhkansa. Jälkimmäistä näen vain ja ainoastaan siinä osassa nuorisotyön kenttää, joka jää kumppanuussopimuksen ulkopuolelle. Ja se kenttä ei ole pieni, ainakaan alueellisesti.... Harmillista kyllä me täällä tunturin paremmalla puolella kuulumme tähän osa maata, me ja monet muut kunnat sekä kokonaiset seutukunnat.

Allianssin haastavasta ja pulmallisesta kuntasuhteesta kirjoitin jo taannoin. Siihen nyt syntynyt  kumppanuus  tuo, jos ei nyt kertaheitolla, niin pitkällä tähtäimellä kumminkin parannusta ja paljon. Nuorisotyön toimiala on lopulta kaikesta yhteiskunnallisesta merkittävyydessään huolimatta pieni ja eriseuroihin ei tosiasiassa ole yhtään varaa.

Allianssin toinen pulma on sen toiminnan keskittyminen kehäkolmosen tuntumaan. Järjestö ei ole isommin näyttäytynyt reunaseuduilla eikä se tosiaan siellä ollessaan ole omalla osaamis- ja mukavuusalueella. Katsokaapa vaikka nettisivuilta löytyvää koulutustarjontaa: kaikki on pääkaupunkiseudulla, kaikki. Tänä vuonna miltei ainoa demokraattisesti koko maata palveleva toiminto jaetaan Nuorisotyölehden nimellä kaikkialle mihin se satutaan tilaamaan. Muutoin touhu keskittyy kovin pienelle osalle maata....

Tehostuva Kanuuna-Allianssi yhteistyö parhaimmillaan merkitsee sitä, että alueellinen kattavuus paranee, sillä Kanuuna toimii akselilla Helsinki - Rovaniemi. Siltikin: paljon jää katveeseen ja kymmenen pisteen kysymys kuuluukin kuka kaikessa edunvalvonnassa ja toimialan kehittämis-tohinoissa muistaa huomioida sitä nuorisotyön todellisuutta, jossa maahanmuuton sijasta arki  rakentuu poismuuton ja hiipuvien palveluiden sekä isossa määrin myös murenevan kuntatalouden varaan...

Hajautettu edunvalvonta ja miten sitten kävikään...

Käydessäni vierailemassa Kanuunaverkoston vuosiseminaarissa Rovaniemellä viime marraskuussa (blogiteksti Kanuunassa vaan ei kanuunassa/marraskuu 2011) olin havaitsevinani kiinnostusta siihen, että verkosto loisi kontakteja myös muuhun maan kuntakentään ja huomioisi näin myös pienemmät paikkakunnat ja siellä tehtävän nuorisotyön erityispiirteet ja tarpeet.

Kyynikko tietysti epäilee, että riittääkö isoilla tosiaan kiinnostusta muihin kuin omien intressiensä ajamiseen. Pelko ei ole täysin perusteeton, joskin siihen ei kannata juuttua. Kannattaa pitää yhteistä asiaa esillä ja suhteet kunnossa, muutoin syrjäinen ja pieni jauhautuu uusallianssin voiman alle.

En oikein usko siihen, että suomalaisessa nuorisotyössä on kenenkään intressissä polkea tietoisesti ketään. Uuden kumppanuuden synnyttämässä asetelmassa Kanuunakunnat ovat paljon vartijona. Isoilta voi lähtökohtaisesti vaatia enemmän ja niiden voi edellyttää jakavan osaamistaan sekä ottavan pienemmät kunta- ja aluekumppaninsa mukaan yhteiseen edunvalvontaan.

Jotta tämä voisi toteutua pitäisi eri alueiden Kanuunakuntien toimia yhteistyössä maakuntansa tai seutukuntansa muiden kuntien nuorisotoimien kanssa. Lapin osalla edellinen tarkoittaa sitä, että katse kääntyy Rovaniemelle.

Lupasin jo loppuvuonna, etten puutu tai kommentoi enää mitenkään maakuntamme pääkaupungin asioita. Syntynyt asetelma pistää perumaan pyhät aikeet. En oikein ole vakuuttunut siitä miten synnyinkaupunkini pystyy tähän huutoon vastaamaan. Maakuntakeskukselta pitäisi voida odottaa sitä, että se toimii kehityksen veturina alueellaan. Rovaniemeä ei oikein nuorisoasioissa voi nähdä tässä valossa. Ei kyllä ole mitään muutakaan yksittäistä kuntaa, joka yksin ottaisi maakunnassa kehittäjän roolin. Niinpä alueen kehitystyön voima on löytynyt yhteistyöstä, jonka luomisessa muuten Ely-keskuksen (aiemmin lääninhallituksen) nuorisotoimella on ollut valtakunnallisestikin poikkeuk-sellisen iso merkitys.

Mitä tässä sitten voi? Voi heittää kainon toiveen Rovaniemelle siitä, että se ymmärtäisi asemansa syntyneessä nuorisotyön Uusallianssissa. Ja ymmärtäisi pitää muu maakunta ajantasalla ja ajaa koko Lapin asioita myös valtakunnallisessa keskustelussa. Tässä olisi hyvä tehostaa kanssakäymistä Ely-keskuksen kanssa niin kauan kun maakunnasta nuorisotoimi sieltä löytyy. Siinä olisi myös hyvä tehostaa keskusteluja yliopiston ja nuorisotyön ammatillisen koulutuksen kanssa. Niin  ja tietysti lisätä osallistumista maakunnalliseen nuorisotyön keskusteluun ja yhteisiin toiminnallisiin juttuihin.

Ja nämä talkoot olisi syytä käynnistää heti. Muuten voi olla, että hyvät ei heilahtele ainakaan tänne reunojen reunoille...

Pohtii Skoeoe

Oli muuten aika tiivis päivä... Tuli piipahdettua pari kertaa Inarissa ja pari kertaa myös rippikoululeirillä Pajakoskella. Käyntien väliin mahtui mainio valtuustoseminaari, jossa kunnan-valtuuston ja nuvan jäsenet kohtasivat nuorten asioiden äärellä. Hieno ja keskusteleva 2.5 tuntinen, jossa pisteet kotiin keräsi NuVan pj Sunna, joka piti suorastaan loisteliaan presentaation liittyen NuVan kärkihankkeisiin vuosille 2012 - 14. Nyt kun lista on julkistettu palaan asiaan tarkemmin seuraavassa blogissa

Elämän tienhaarassa ja aluepolitiikan keskiössä

Taisipa olla jo 32 inarilainen ylioppilasvuosikerta, joka oman Inarin nuorisotyöurani aikana nosti valkolakin päähänsä. Kohdallani kyseessä oli myöskin se toinen kerta, joka liippasi omaa elämää niin läheltä kuin omia yo-juhlia lukuunottamatta se voi tehdä.

Oli mukava päivä. Vuodet ovat voimistaneet sisäistä inhorealistiani, tuota vikkelää sivupersoonaa, mutta valmistujaisissa se jää ainakin hetkeksi sivuosaan takavasemmalle ja hyvä niin. Edelleen oli jotensakin hellyttävää seurata parikymppisten valmistujaisia: työ sai palkintonsa ja kun koko lukion ajan on näyttänyt siltä, että nyt valmistúnut vuosikerta on ollut tosi tiivis ja sosiaalisesti yhtä, vaikutus korostuu. Ilmassa leijuu myös orastavaa haikeutta: jengi hajoaa ja pohjoisen näkökulmasta tarkasteltuna se myös lähtee menemään.

Haluan muuten tässä yhteydessä vielä onnitella kaikkia joksikin valmistuneita sekä peruskoulunsa päättäneitä ysejä. Erään ystäväni sanoin: koittakaa nyt sitten myös olla jonakin. Panokset kasvavat jatkossa ja valinnat, jota näissä nivelvaiheissa alle parikymppisinä tehdään ovat kovia ja vaikutukset pitkäkestoisia.

Nyt kun juhlaskumpasta on jäljellä vain palautusautomaattiin menevää materiaalia, alkavat päässä pyörimään arkiset ajatukset siitä mitä sitten tosiaan tapahtuu. Vaikka asiaa on käsitelty paljon ja itsestäkin tuntuu jo siltä, että asia on menossa ns. jankutukseksi, niin ei voi mitään. Sisäinen pakko pistää miettimään...

Viikolla uutisoitiin Sami Moision tekemästä, Lapin Yliopistossa tarkastetusta ja aluepolitiikkka käsittelevästä väitöskirjasta. Moision mukaan Suomea ollaan tietoisesti jakamassa kahtia: yhtäältä kuuden etelässä sijaitsevan innovaatiokeskuksen sekä toisaalta luonnonvaroihin nojaavaan  resurssi-Suomen ympärillle. Moision johtopäätös on se, että kyse ei ole mistään globaalista pakosta, jota keskittämistä ajavat merkittävät poliitikot mieluusti korostavat. Kyse on poliittisista valinnoista...

Lapin näkökulmasta kyseessä on huono tulevaisuus: sinne ei mahdu yhtään luomisvoimaista innovaatiokeskusta. Eikä tarvitse olla tutkija, tarvii ainoastaan tarkkailla ympäristöään: reuna-alueiden arkikokemus vahvistaa Moision käsityksiä. Menossa on iso tehtävien uusjako, jolla on hinta: ennen merkittävänä työllistäjänä toiminut valtio on jo ulkoistanut itsensä työnantajana aika isosti pohjoisesta. Se keskittää myös palveluitaan koskevaa päätöksentekoa aluekeskuksiin ja sopeuttaa loppujakin paikallispalveluja joko verkkoon tai maakuntakeskuksiin.

Elämänsä taitekohdissa oleviin nuoriin kehitys vaikuttaa myös. Valtiovalta käy tuloskeskusteluja koulutusta tuottavien tahojen kanssa ja määrittelee uusiksi resurssien kanavointia: suositaan isompia yksiköitä, hallinnon tehokkuutta ynnämuuta synergiaetuja ja virtaviivaistamista. Hienoa muutoin, mutta ei tälle ns. resurssi-Suomelle, josta palvelut karkaavat kuin pilvet Kaurismäen elokuvassa...

Koulutuksen saatavuus ja yhdenvertaisuus

Inarissa jatkokoulutusmahdollisuudet ovat rajatut. Lukio on hyvä ja oppilaidensakin arvostama, mutta kunnassa näkyy se sama mikä näkyy valtakunnallisestikin: ammatillisen koulutuksen suosio on tasaisesti noussut. 

Kunnassa toimii myös koko saamelaisaluetta palveleva oppilaitos nimeltään Saamelaisalueen  Koulutuskeskus. SAKK onkin alueelle erittäin tärkeä ja se on muutaman viime vuoden aikana parantanut juoksuaan kovasti. Niinpä sen takavuosilta tuttu jotenkin epämääräinen imago on enää pelkkä tarpeeton muisto ja aika monelle inarilaiselle SAKK kurssitarjottimineen on hyvin tarkoituksenmukainen valinta. Useimmat kumminkin ´lähtevät, tarjotin on hyvä, mutta ei tietenkään voi kattaa kaikkea.

Ivalon lukion lämminhenkisissä lakkiasjuhlissa pidettiin yleisestikin hienoja puheenvuoroja. Oli kiintoisaa kuulla kahden ryhmäopettajan katsaus lukiolaisille tehtyyn kartoitukseen. Kotikunnan nuoret ovat elämäänsä tyytyväisiä ja tavoitteissaan realistisia. Tulos ei yllätä. Kiintoisaa oli nuorten näkemys jatkosta: haluttiin pois ja vieläpä niin, että kotikunnalle ei annettu isoja mahdollisuuksia jatkoelämässä myöhemminkään.

Eikä ihme. Päättäjäispäivän Lapin Kansassa Rovaniemen koulutuskuntayhtymän johtaja Arto Ylitalo ällistelee hallituksen toimia ammatillisen koulutuksen keskittämisessä. Sitä tehdään säästöjen nimissä siten, että voittajana on etelä ja kärsijöinä Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja suurimpana menettäjänä Lappi. Ylitalo ihmettelee syrjäytymisen ehkäisyyn tarkoitetun koulutustakuun toteuttamista. Pelkällä peruskoulutodistuksella eläville nuorille on korvamerkitty 1700 opiskelupaikka, joista 1200 on jo ensi syksylle. Yhtään näistä ei päädy Lappiin, kaikki on korvamerkitty metropolialueelle ja muihin kasvukeskuksiin. Samaan aikaan tapahtuva opiskelupaikkojen leikkaus kiristää kisaa pohjoisessa.

Tämä tapahtuu samansuuntaisena myös amk-koulutuksessa ja tulee koettelemaan Lapissa erityisesti Kemi-Tornion koulutustarjontaa.

Joutuu kyllä kysymään, että mikä on se viesti, jota koulutuksen keskittäjät tarjoavat idän ja pohjoisen nuorille. Jos koulutus lähtee, niin onko muullekaan elämälle sijaa? Hallituksen lapsi- ja nuorisopoliittiseesa ohjelmassa korostetaan tavoitepuolella koulutuksen yhdenvertaisuuden periaatetta ympäri maata. Asiakirjaa on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ammatillista ja ammattikorkeakoulutusta koskien samainen ministerö kumminkin käy Lappiin liittyen tuloskeskusteluja, jotka johtavat  opintolinjojen, mahdollisesti jopa kokonaisten oppilaitosten katoamiseen. 

Hallintonuorisotyöläisen sisäinen inhorealisti kyselee politiikkaohjelmien ylevien periaatteiden ja reaalitodellisuuden kohtaamisen perään. Keskusteluahan käytiin taannoin Humak oy:n päättäessä sopeuttaa omaa tarjontaansa keskittäen sitä tietenkin ja yllättäen pääkaupunkiseudulle ja keskuksiin.

Tiedän, että pohjoisesta hakeudutaan vielä viimeisen kerran Humakin poistolistoille nuorten koulutusyksikkönä joutuvaan Tornion kampukseen. Hyvä niin, siinä viestiä keskittäjille. Kun Tornio menee, menevät nuoret yhteisöpedagogiopiskelijat pohjoisesta jatkossa lähimpään yksikköön halutessaan Kuopioon.

Sinne on kuulkaa Inarista aika pitkä matka, paljon pidempi kuin Tornioon. Työelämän kokemuksesta voin sanoa, että kun palailee nelostietä koti-Inariin on Vuotson kylään saavuttaessa aika iso merkitys sillä onko matka alkanut Sodankylästä, Rovaniemeltä,Torniosta vai Kuopiosta
Se on kuulkaa niin, kokeilkaa vaikka itse....

Miettii Skoeoe
Ai niin....

Ivalon lukiossa tehtiin historiaa, kun Sevettijärven ala-asteella koulutaipaleensa aloittanut Ville-Riiko kirjoitti kautta aikojen ensimmäisenä ylioppilaana koltankielen.

Hienoa, Selvä Keli onnittelee. Mahtavaa on myös todeta, että ainakin semmoisen lievän mediamylläkän kohteksi joutunut nuori mies on suhtautunut kiinnostukseen tyynen rauhallisesti. Arvopohja on kohdillaan ja tulevaisuuskin selvillä. 

V-mäisiä virkamiehiä ja muita osallisuuden kompastuskiviä

Mistä tietää, että kevät on tullut? Sen tietää mm. siitä, kun katselee Inarin Vintiltä alas etuviistoon.

Vuolaana virtaavan Juutuanjoen kuohuissa voi miltei nähdä kuinka tappajataimen nousee vauhdilla Juutuanvuonosta kohti Solojärveä... Ollaan muuten Inarissa mietiskelty sitä, että julistetaan Paras näkymä suomalaisesta nuorisotilasta -kilpailu. Ollaan ajateltu pärjätä siinä...

Kevään tulon tietää myös siitä, että on kestokiire. Blogin päivityskin siirtyy siirtymistään. No, parempi myöhään jos silloinkaan.

Loppukevään yksi kohokohta oli Tornion nuorisoneuvoston ja Inarin nuorisovaltuuston yhteinen koulutus, jota helatorstain tienoilla vedettiin Haaparannan Ala-Vojakkalassa Palogården -nimisessä ja minulle vanhastaan tutussa paikassa.

Haluttiin Tornion Mikun kanssa kokeilla jotain uutta lähestymistapaa: power point sulkeisia, organisaatiokaavioita ja puhetta on riittänyt ihan yli nuorten tarpeiden ja kiinnostustason. Lähtökohta oli yksinkertainen: tekemällä itse ja kohtaamalla luovaa ajattelua sekä nopeaa reagointia vaativia kuvitteellisia tilanteita nuoret oppivat viemään asioitaan eteenpäin tehokkaammin kuin kuuntelemalla luentoja. Vasatokassa aiemmin keväällä kehitetty käsikirjoitus toimikin ällistyttävällä tavalla: osallisuusputkeksi ristitty menetelmä tempaisi nuoret mukaan tavalla, jossa toden ja kuvitellun raja hämärtyi iloisesti.

Vaikuttamisen esteitä luovia ihmistyyppejä kohdanneiden nuorten palautekin oli selkeä: tätä ei voi jättää tähän... Muistan omalta opiskeluajaltani nuorisotyön tutkintoon liittyvistä syventävistä opinnoista kaksi asiaa. Nuorisotyön menetelmäopin lehtori katsoi, että nuorisotyöntekijältä sopii odottaa korkeata turhauman sietoa. Tampereen lähikunnan silloinen nuorisosihteeri puolestaan kävi kertomassa, että selittelytaito on hallintonuorisotyöläisen avu numero yksi. Nämä asiat palautuivat mieleeni joVasatokan käsikirjoitusvaiheessa: kun listaan lisätään periksiantamattomuus, niin näitä kaikkia tarvitsevat myös nuoret vaikuttajat. Asioita saa edistettyä, mutta ei ilmaiseksi...

Hienoa, ei ole syytä paljastaa yhtään enempää. On syytä kehitellä menetelmää ja uusia juttu toiselle porukalle hivenen kehiteltynä versiona ja suhteellisen nopeasti. Lapin nuorisofoorumi voisi olla oikein sopiva tilaisuus, pitää pistää pohdintaan...

Osallisuuspolkuja tallaamassa

Palogården on muuten paikka, jossa olen tullut käyneeksi aika monesti. Rokinsoittajia, nuorisotyöntekijöitä ja osallisuuden polkuja kulkevia nuoria, monenlaista nuorten asialla olevaa porukkaa..... Palogården on paikka, jonka tavaramerkkejä ovat rauhallisuus, ystävällinen henkilökunta sekä aivan erinomainen savusauna. Se toimi myös vuoden 2006 Ovttas - yhdessä -tapahtuman jälkilöylyjen ympäristönä.

Monessa on tullut oltua mukana. Tapahtumapuolella Ovttas on ainakin minun kohdalla ykkösjuttu kautta aikojen. Kyse oli opetusministeriön nuorisoyksikön toimeksiannosta. Kyse oli ministeriön esityksestä nuorisovaltuustolle: järjestäkää nuorten tapahtuma EU:n nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän kokouksen yhteyteen lokakuussa 2006. Kyse oli Inarin NuVan halusta ottaa mukaan muitakin Lapin nuoria vaikuttajia.

Kyse oli lopulta puolitoistavuotta kestäneestä mittavasta yhteistyöhankkeesta, jossa oli mukana nuoria vaikuttajia Inarin ohella Ranualta, Torniosta, Sodankylästä sekä Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksestä.

Homma meni ns. putkeen. Kun tammikuussa piipahdin opetusministeriön nuorisoyksikössä, siellä vieläkin muisteltiin kuinka suurta huomiota Lapin nuorten esiintyminen oli eri maiden delegaatioissa herättänyt. Ja mikä ettei: esiintyminen oli tyylikäs, sanoma selkeä ja ulkoilu- sekä kulttuuriohjelmat tasokkaita.

Aika mukavaa: lähes samaan aikaan, kun osallisuusputkea vedettiin, löytyi tiedotusvälineistä infoa kahdesta EU toimialapäälliköiden kokouksessa vierailleesta nuoresta, joiden matka osallisuusjutuissa on jatkunut Saariselän jälkeenkin. Kyseessä ovat julkilausumatilaisuuden vetäjät: Inarin NuVan silloinen varapuheenjohtaja Jenni sekä SSN:n puheenjohtaja Tuomas-Aslak. 

Jenni on lähtenyt Inarista ja päätynyt Oulun opintojen kautta ammattiin opiskelevien järjestön Osku ry:n päätoimiseksi puheenjohtajaksi. Eipä tuo minua isosti yllättänyt, kun tiedän Jennin viehtymyksen vaikuttamisasioihin.

Ylen nettisivuilta bongasin taannoin huolestuneen Jennin: opiskelupaikkaleikkaukset johtavat aloituspaikkojen vähentämiseen, joka taas tarkoittaa riman nousua ja uusin pudokkaiden syntymistä. Hiukan provosoiden nuori puheenjohtaja heittää väitteensä: yhteiskuntatakuun hyödyt ovat pienet ammattikoulujen leikkausten rinnalla. "Opiskelupaikkaa vaille jäänyt nuori joutuu syrjäytymään, jotta hän pääsee yhteiskuntatakuun piiriin ja sitä kautta ammattikouluun, hullunkurista".

Kiintoisa näkökulma. Nuori puheenjohtaja on ylpeä pestistään ja tuhansista järjestönsä nuorista jäsenistä. Niin, mihin lie päätyy. Linja kumminkin pitää: vuodet Inarin NuVassa opettivat, että omista on syytä pitää huolta ja olla ylpeä.

Jennin puheenjohtajaparina Saariselän virkamieskokouksessa toimi Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja Tuomas-Aslak. T-A J on myös ollut monessa mukana, takana on mm. yksi kausi Saamelaiskäräjillä ja kuten joskus olen tainnut jo bloggaillakin, niin häntä on paljolti kiittäminen siitä, että Käräjien yhteyteen lopulta syntyi nuorisoneuvosto.  

Saamelaisradion nettisivut kertoivat 14.5., että lisää tehtäviä on tullut.  Tuomas-Aslak on valittu johtamaan alkuperäiskansojen nuorten järjestöä Youth Caucusaa yhdessä taiwanilaisen Jocelyn Hungin kanssa. Tämäkään ei minua isommin yllätä. Tunnen miehen ja tiedän hänen vahvan kansainvälisen suuntautumisensa. Hienoa. Joskus keväthelteisessä Kölnissä juteltiin hiukan pidempi rupeama näistä. Silloinkin oltiin kv-asioissa liikkeellä Saksan EU -nuorisotapaamisen merkeissä.

Kaikista nuorista ei tule isona vaikuttajia. Ei tarvitsekaan, kunhan oppivat olemaan oman elämänsä ykkösvaikuttajia. Osa jatkaa puolue- tai muussa yhteiskuntapolitiikassa. Sekin on hyvä se. Aiemman kokemuksen päälle on silloin hyvä rakentaa uutta. Kun on kerran kohdannut v-mäisen teflonvirkamihen tai yhteisiä ponnisteluja dissaavan oman ryhmän jäsenen, on jo paljon helpompaa kohdata vastuksia ja sietää turhautumista. Vaiva kumminkin lopulta palkitaan näissäkin asioissa...

mietiskelee

Skoeoe

Tätä viimeistellessä tuli tietoa siitä, että jälleen joku elämäänsä pettynyt on päättänyt lujittaa itsetuntoaan kiväärillä. Toivottavasti yhteiskunnan analyysi on perusteellinen. Mikä saa jonkun näin järjettömiin johtopäätöksiin, joissa ratkaisu kaikkeen on tappaa niin monta kanssaeläjää kuin kerkiää. Murheellista, järkyttävää ja järjenvastaista...

Rakkauden ammattilaisten kokoontumisajot...

"Onko väliä sen, hän minne menee yöksi,
       hän sai ammatiksi rakkauden, mutta ei tee sitä työksi,
            minkälaisen kohtalon, sai hyvä mies ja hyvä nainen,
                 ihminen, joka on....
                     rakkauden ammattilainen..."

Juankosken suuri poika, suomalaisen rocklyriikan ykkösnimi, kansantaitelija Juhani Leskinen tiesi tämänkin. En tiedä tietävätkö kaikki, mutta Juice teki tämän koskettavan biisin meistä, nuorisotyöntekijöistä. Olen hyräillyt biisiä tässä pari päivää, kun osallistuin kahden väliinjätetyn kierroksen jälkeen Rakkauden ammattilaisten joka toinen vuosi järjestettävään kokoontumisajoon, Allianssi -risteilylle. Nuorisotyöläinen tavoittaa takuuvarmasti biisin tunnelman viettäessään laatuaikaa vuorokauden ajan seuranaan hyvän matkaa toistatuhatta kolleegaa. Ja se, joka ei tavoita tuota tunnelmaa, on väärässä porukassa...

En edes muista milloin tultiin siihen, että ammatillisen osallistumisen saattoi rakentaa pelkkien Rovaniemen reissujen varaan. Pysyminen ajantasalla, nopea tieto uusista virtauksista sekä oman työn tunnetuksitekeminen ovat jo pitkään vaatineet valtakunnallista osallistumista ja näkymistä. Verkostoituminen ei ole pelkkä klisee, se on välttämättömyys.

Ajoittaisina heikkouden hetkinä tuntuu siltä, että nuorten hyvinvointia rakennetaan nuorisotyöntekijöiden huonovointisuudella. Peli on koventunut, kierrokset nousseet ja haasteet kasvaneet. Tästä näkökulmasta on hyvin ymmärretävää, että myös rakkauden ammatilainen kaipaa joskus vertaistukea ja ajatusten vaihtoa.

Laiva on tuolle varsin vaativa ympäristö, jengi hajaantuu ja sokkelikkoa riittää. Vuorokausi on kuitenkin oikein käytettynä riittävä aika tavata kymmenittäin ihmisiä monenlaisista organisaatoista. Heitä oli nytkin niin paljon, ettei tässä kannata luetella. No kumminkin niin, että jostain syystä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen porukoita ei tule isommin tavattua. Nyt tuli ja menköön erityiskiitokset mukavasta tuokiosta. Ja vielä kerran: minä en ole valelappilainen, minä olen inarilainen nuorisotyöntekijä ja erittäin ylpeä sitä. Niin kerta, meillä ei näillä jutuilla pelleillä :D   

Ja tietenkin: lappilaisten nuorisotyöntekijöiden sielunmaisemat kohtaavat kerta toisensa jälkeen, yhteisöllisyys ei ole pettänyt kertaakaan. Ei tälläkään...

Allianssin haasteet

Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi on iso nuorisotyön toimija. Se saa runsaasti tukea toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja nauttii ministeriön arvostusta ja luottamusta. Allianssi tekee paljon ja nuorisotyöntekijöiden on kiittäminen järjestöä risteilystä sekä valtakunnallista nuorisotyöntekijäpäivistä. Allianssi yhdistää suomalaista nuorisojärjestökenttää ja tavoittelee keskeisen nuorisotyön kehittäjän roolia.

Kuntapuolen nuorisotyöläisen näkökulmasta Allianssi on lähinnä nämä kokoontumisajot ja Nuorisotyö-lehti. Muutoin järjestön kuva ainakin pohjoisessa on jotenkin hahmoton, jää epämääräiseksi ja etäiseksi. Asialle on varmaankin omat historialliset syynsä, en tunne taustoja.


Mutta: vaikka olen Nuorisotyölehden kautta Allianssin luottamushenkilö, niin tervehdin ilolla niitä kriittisiä kysymyksiä, jotka liittyvät järjestön kuntasuhteeseen. Se on ratkaistava jotenkin. Näin on, mikäli Allianssi haluaa olla keskeinen nuorisotyön kehittäjä Suomessa. Yrittää toki voi, mutta oma vahva käsitykseni on, että ilman kuntakentän mukanaoloa yritys jää yrityksen tasolle.

Havaintoja


Mitä muuta risteilyllä? Ohjelmaa on paljon ja valintoja tehdään.  Aki Riihilahti on loistava puhuja ja työhyvinvointiin liittynyt teema ajankohtainen ja hyvin valittu. Kuntauudistus puhuttaa ja jakaa tietenkin mielipiteitä. Nuorisotyölehden seminaarissa käytiin asiasta kiintoisaa debattia.

Olin valmistautunut pitämään oma-aloitteisen puheenvuoron, jossa ymmärrän hirveästi sitä osaa maata, joka varmuuden vuoksi vastustaa kaikkea mahdollista muutosta. Tätä ajatteluahan on Lapissa aika runsaasti ja kyllähän se tosi on, että jäljet pelottavat. Keskittyminen näivettää ja palvelut sekä kansalaisia koskeva päätöksenteko saattaa karata tosi kauas. Kokemukset eivät rohkaise.

Luovuin kumminkin aikeestani. En viitsinyt. Panelistien joukossa esiintynyt Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston sekä Suomen Saamelaisnuorten edustajisto hoiti osuutensa niin charmantisti, että vaiensin sen sisäisen kaiken kieltävän v-mäisen ei -virkamiehen. Inka, Ida, Sarkkis ja Unna hoitelivat hommelin tyylillä ns. himaan ja minulta lähti henkisesti matto jalkojen alta. Hyvä niin, löytyy varmaan muita foorumeita ja jos ei löydy, niin aina voi mennä autiolle Inarinjärven rannalle huutelemaan.

Suuri on kaunista

Osallistuin myös nuorisotutkija Tomi Kiilakosken vetäämään nuorisotyötä kehittämässä -istuntoon.  Allianssi ei ole omalla osaamis- tai mukavuusalueella myöskään silloin kun lähdetään isommin kehäkolmosen ulkopuolelle tai ainakin pois suurista kasvukeskuksista. Uusi muistutus tästä tuli taas. Kehittämispanelistit olivat akselilta Tuusula - Hämeenlinna - Kokkola - Oulu, selväpäisiä ja osaavia toimialansa edustajia ja kiintoisa keskustelu sinällään.

Taas kerran minua kumminkin ärsytti se, että se toinen nuorisotyön Suomi, se väkimäärältään ja työntekijäresursseiltaan pieni, muuttotappioinen Suomi puuttui. Se nuorisotyön Suomi, jossa kehittämisstrateginen suunnittelu on enimmäkseen arjen hallinnasta nousevaa kehittymistragedian välttelyä.

En viitsinyt kommentoida vaikka liki liippasi. Hienoja linjauksia kuunnellessa tulee aina jotenkin semmoinen alistuneen riittämättömyyden olo. Se on muuten yksi rakkauden ammattilaisen tyypillinen oireyhtymä: vaikka luulet tekeväsi kuinka paljon, niin tiedät, että se ei riitä mihinkään. Pelottava ulottuvuus, jos se jää päälle ja näissä seminaarivisioinneissa se herää kiusallisesti henkiin muistuttaen olemassaolostaan.

Pitää siis edelleen toisissa yhteyksissä uupumattomasti muistutella, että Suomella on monet kasvot. Ehkä jonain päivänä se pieni ja pippurinen saa äänensä panelistien joukkoon. Syytä olisi kyllä kutsun kuulua... Ai niin: miksi me muuten jäädään katveeseen näissä kehittämiskeskusteluissa. En tiedä, ehkä suurilla kunnilla on kovempi ääni ja keskusjärjestöt toimivat pääosin pääkaupunkiseudulla tai jotain muuta mystistä. Tämä alueyhtälö on myöskin asia, mikä Allianssin on parempi ratkaista jotenkin, jos se todella pyrkii oikeasti maan merkittävimmäksi nuorisovaikuttajaksi.

Senioreita ja junioreita

Allianssin kylkeen on syntynyt myös senioriklubi, jossa pitkään nuorisotyötä tehnet ja osin jo eläköityneet nuorisopersoonat pitävät yhtä. Aivan loistelias idea. Nuorisotyöläisyyteen liittyy tosi paljon ns. hiljaista tietoa, jonka kanavoimisessa klubi on hyvä väline,

Tapasin klubin puheenjohtaja Sinikan sekä jäsen Pilkkeen. Aivan mahdottoman mukavia kohtaamisia. Tulin tunnustaneeksi, että olen jo täyttänyt jäseneksi hakukaavakkeen, enää puuttuu vain etusormen klikkausliike.

Lähestytään väistämätöntä. Tästäkin sain uuden muistutuksen ihan mukavalla tavalla. Laivalla oli kaksi Inarin entistä nuorisovaltuutettua, Jenni Osku ry:n puheenjohtajana ja Sarkkis Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston varapuheenjohtajana. Oli herkistävä kokemus jutella. Niin, minnehän ne osallisuuden polut lopulta johtavat. Aika sydäntä riipaisevaa oli myös kuulla, että joskus on tullut tehtyä jotain oikein tai ainakin lähes. Nuorisotyöläisen sielunmaisemassa ne hetket ovat sellaista käyttövoimaa, että alta pois.

Niin. Kohta taitaa olla aika, jolloin jennit ja sarkkikset ottavat vallan ja pitää pistää se hiton hakemus liikkeelle. Hmmm, ehkä kuitenkin on vielä hyvä, että se lomake on semmoisella muistikulla, joka tätä päivitettäessä on kolmensadan kilometrin päässä. 

Miettii
Skoeoe
yksi monista rakkauden ammattilaisista