V-mäisiä virkamiehiä ja muita osallisuuden kompastuskiviä

Mistä tietää, että kevät on tullut? Sen tietää mm. siitä, kun katselee Inarin Vintiltä alas etuviistoon.

Vuolaana virtaavan Juutuanjoen kuohuissa voi miltei nähdä kuinka tappajataimen nousee vauhdilla Juutuanvuonosta kohti Solojärveä... Ollaan muuten Inarissa mietiskelty sitä, että julistetaan Paras näkymä suomalaisesta nuorisotilasta -kilpailu. Ollaan ajateltu pärjätä siinä...

Kevään tulon tietää myös siitä, että on kestokiire. Blogin päivityskin siirtyy siirtymistään. No, parempi myöhään jos silloinkaan.

Loppukevään yksi kohokohta oli Tornion nuorisoneuvoston ja Inarin nuorisovaltuuston yhteinen koulutus, jota helatorstain tienoilla vedettiin Haaparannan Ala-Vojakkalassa Palogården -nimisessä ja minulle vanhastaan tutussa paikassa.

Haluttiin Tornion Mikun kanssa kokeilla jotain uutta lähestymistapaa: power point sulkeisia, organisaatiokaavioita ja puhetta on riittänyt ihan yli nuorten tarpeiden ja kiinnostustason. Lähtökohta oli yksinkertainen: tekemällä itse ja kohtaamalla luovaa ajattelua sekä nopeaa reagointia vaativia kuvitteellisia tilanteita nuoret oppivat viemään asioitaan eteenpäin tehokkaammin kuin kuuntelemalla luentoja. Vasatokassa aiemmin keväällä kehitetty käsikirjoitus toimikin ällistyttävällä tavalla: osallisuusputkeksi ristitty menetelmä tempaisi nuoret mukaan tavalla, jossa toden ja kuvitellun raja hämärtyi iloisesti.

Vaikuttamisen esteitä luovia ihmistyyppejä kohdanneiden nuorten palautekin oli selkeä: tätä ei voi jättää tähän... Muistan omalta opiskeluajaltani nuorisotyön tutkintoon liittyvistä syventävistä opinnoista kaksi asiaa. Nuorisotyön menetelmäopin lehtori katsoi, että nuorisotyöntekijältä sopii odottaa korkeata turhauman sietoa. Tampereen lähikunnan silloinen nuorisosihteeri puolestaan kävi kertomassa, että selittelytaito on hallintonuorisotyöläisen avu numero yksi. Nämä asiat palautuivat mieleeni joVasatokan käsikirjoitusvaiheessa: kun listaan lisätään periksiantamattomuus, niin näitä kaikkia tarvitsevat myös nuoret vaikuttajat. Asioita saa edistettyä, mutta ei ilmaiseksi...

Hienoa, ei ole syytä paljastaa yhtään enempää. On syytä kehitellä menetelmää ja uusia juttu toiselle porukalle hivenen kehiteltynä versiona ja suhteellisen nopeasti. Lapin nuorisofoorumi voisi olla oikein sopiva tilaisuus, pitää pistää pohdintaan...

Osallisuuspolkuja tallaamassa

Palogården on muuten paikka, jossa olen tullut käyneeksi aika monesti. Rokinsoittajia, nuorisotyöntekijöitä ja osallisuuden polkuja kulkevia nuoria, monenlaista nuorten asialla olevaa porukkaa..... Palogården on paikka, jonka tavaramerkkejä ovat rauhallisuus, ystävällinen henkilökunta sekä aivan erinomainen savusauna. Se toimi myös vuoden 2006 Ovttas - yhdessä -tapahtuman jälkilöylyjen ympäristönä.

Monessa on tullut oltua mukana. Tapahtumapuolella Ovttas on ainakin minun kohdalla ykkösjuttu kautta aikojen. Kyse oli opetusministeriön nuorisoyksikön toimeksiannosta. Kyse oli ministeriön esityksestä nuorisovaltuustolle: järjestäkää nuorten tapahtuma EU:n nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän kokouksen yhteyteen lokakuussa 2006. Kyse oli Inarin NuVan halusta ottaa mukaan muitakin Lapin nuoria vaikuttajia.

Kyse oli lopulta puolitoistavuotta kestäneestä mittavasta yhteistyöhankkeesta, jossa oli mukana nuoria vaikuttajia Inarin ohella Ranualta, Torniosta, Sodankylästä sekä Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksestä.

Homma meni ns. putkeen. Kun tammikuussa piipahdin opetusministeriön nuorisoyksikössä, siellä vieläkin muisteltiin kuinka suurta huomiota Lapin nuorten esiintyminen oli eri maiden delegaatioissa herättänyt. Ja mikä ettei: esiintyminen oli tyylikäs, sanoma selkeä ja ulkoilu- sekä kulttuuriohjelmat tasokkaita.

Aika mukavaa: lähes samaan aikaan, kun osallisuusputkea vedettiin, löytyi tiedotusvälineistä infoa kahdesta EU toimialapäälliköiden kokouksessa vierailleesta nuoresta, joiden matka osallisuusjutuissa on jatkunut Saariselän jälkeenkin. Kyseessä ovat julkilausumatilaisuuden vetäjät: Inarin NuVan silloinen varapuheenjohtaja Jenni sekä SSN:n puheenjohtaja Tuomas-Aslak. 

Jenni on lähtenyt Inarista ja päätynyt Oulun opintojen kautta ammattiin opiskelevien järjestön Osku ry:n päätoimiseksi puheenjohtajaksi. Eipä tuo minua isosti yllättänyt, kun tiedän Jennin viehtymyksen vaikuttamisasioihin.

Ylen nettisivuilta bongasin taannoin huolestuneen Jennin: opiskelupaikkaleikkaukset johtavat aloituspaikkojen vähentämiseen, joka taas tarkoittaa riman nousua ja uusin pudokkaiden syntymistä. Hiukan provosoiden nuori puheenjohtaja heittää väitteensä: yhteiskuntatakuun hyödyt ovat pienet ammattikoulujen leikkausten rinnalla. "Opiskelupaikkaa vaille jäänyt nuori joutuu syrjäytymään, jotta hän pääsee yhteiskuntatakuun piiriin ja sitä kautta ammattikouluun, hullunkurista".

Kiintoisa näkökulma. Nuori puheenjohtaja on ylpeä pestistään ja tuhansista järjestönsä nuorista jäsenistä. Niin, mihin lie päätyy. Linja kumminkin pitää: vuodet Inarin NuVassa opettivat, että omista on syytä pitää huolta ja olla ylpeä.

Jennin puheenjohtajaparina Saariselän virkamieskokouksessa toimi Suomen Saamelaisnuorten puheenjohtaja Tuomas-Aslak. T-A J on myös ollut monessa mukana, takana on mm. yksi kausi Saamelaiskäräjillä ja kuten joskus olen tainnut jo bloggaillakin, niin häntä on paljolti kiittäminen siitä, että Käräjien yhteyteen lopulta syntyi nuorisoneuvosto.  

Saamelaisradion nettisivut kertoivat 14.5., että lisää tehtäviä on tullut.  Tuomas-Aslak on valittu johtamaan alkuperäiskansojen nuorten järjestöä Youth Caucusaa yhdessä taiwanilaisen Jocelyn Hungin kanssa. Tämäkään ei minua isommin yllätä. Tunnen miehen ja tiedän hänen vahvan kansainvälisen suuntautumisensa. Hienoa. Joskus keväthelteisessä Kölnissä juteltiin hiukan pidempi rupeama näistä. Silloinkin oltiin kv-asioissa liikkeellä Saksan EU -nuorisotapaamisen merkeissä.

Kaikista nuorista ei tule isona vaikuttajia. Ei tarvitsekaan, kunhan oppivat olemaan oman elämänsä ykkösvaikuttajia. Osa jatkaa puolue- tai muussa yhteiskuntapolitiikassa. Sekin on hyvä se. Aiemman kokemuksen päälle on silloin hyvä rakentaa uutta. Kun on kerran kohdannut v-mäisen teflonvirkamihen tai yhteisiä ponnisteluja dissaavan oman ryhmän jäsenen, on jo paljon helpompaa kohdata vastuksia ja sietää turhautumista. Vaiva kumminkin lopulta palkitaan näissäkin asioissa...

mietiskelee

Skoeoe

Tätä viimeistellessä tuli tietoa siitä, että jälleen joku elämäänsä pettynyt on päättänyt lujittaa itsetuntoaan kiväärillä. Toivottavasti yhteiskunnan analyysi on perusteellinen. Mikä saa jonkun näin järjettömiin johtopäätöksiin, joissa ratkaisu kaikkeen on tappaa niin monta kanssaeläjää kuin kerkiää. Murheellista, järkyttävää ja järjenvastaista...

Rakkauden ammattilaisten kokoontumisajot...

"Onko väliä sen, hän minne menee yöksi,
       hän sai ammatiksi rakkauden, mutta ei tee sitä työksi,
            minkälaisen kohtalon, sai hyvä mies ja hyvä nainen,
                 ihminen, joka on....
                     rakkauden ammattilainen..."

Juankosken suuri poika, suomalaisen rocklyriikan ykkösnimi, kansantaitelija Juhani Leskinen tiesi tämänkin. En tiedä tietävätkö kaikki, mutta Juice teki tämän koskettavan biisin meistä, nuorisotyöntekijöistä. Olen hyräillyt biisiä tässä pari päivää, kun osallistuin kahden väliinjätetyn kierroksen jälkeen Rakkauden ammattilaisten joka toinen vuosi järjestettävään kokoontumisajoon, Allianssi -risteilylle. Nuorisotyöläinen tavoittaa takuuvarmasti biisin tunnelman viettäessään laatuaikaa vuorokauden ajan seuranaan hyvän matkaa toistatuhatta kolleegaa. Ja se, joka ei tavoita tuota tunnelmaa, on väärässä porukassa...

En edes muista milloin tultiin siihen, että ammatillisen osallistumisen saattoi rakentaa pelkkien Rovaniemen reissujen varaan. Pysyminen ajantasalla, nopea tieto uusista virtauksista sekä oman työn tunnetuksitekeminen ovat jo pitkään vaatineet valtakunnallista osallistumista ja näkymistä. Verkostoituminen ei ole pelkkä klisee, se on välttämättömyys.

Ajoittaisina heikkouden hetkinä tuntuu siltä, että nuorten hyvinvointia rakennetaan nuorisotyöntekijöiden huonovointisuudella. Peli on koventunut, kierrokset nousseet ja haasteet kasvaneet. Tästä näkökulmasta on hyvin ymmärretävää, että myös rakkauden ammatilainen kaipaa joskus vertaistukea ja ajatusten vaihtoa.

Laiva on tuolle varsin vaativa ympäristö, jengi hajaantuu ja sokkelikkoa riittää. Vuorokausi on kuitenkin oikein käytettynä riittävä aika tavata kymmenittäin ihmisiä monenlaisista organisaatoista. Heitä oli nytkin niin paljon, ettei tässä kannata luetella. No kumminkin niin, että jostain syystä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen porukoita ei tule isommin tavattua. Nyt tuli ja menköön erityiskiitokset mukavasta tuokiosta. Ja vielä kerran: minä en ole valelappilainen, minä olen inarilainen nuorisotyöntekijä ja erittäin ylpeä sitä. Niin kerta, meillä ei näillä jutuilla pelleillä :D   

Ja tietenkin: lappilaisten nuorisotyöntekijöiden sielunmaisemat kohtaavat kerta toisensa jälkeen, yhteisöllisyys ei ole pettänyt kertaakaan. Ei tälläkään...

Allianssin haasteet

Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi on iso nuorisotyön toimija. Se saa runsaasti tukea toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja nauttii ministeriön arvostusta ja luottamusta. Allianssi tekee paljon ja nuorisotyöntekijöiden on kiittäminen järjestöä risteilystä sekä valtakunnallista nuorisotyöntekijäpäivistä. Allianssi yhdistää suomalaista nuorisojärjestökenttää ja tavoittelee keskeisen nuorisotyön kehittäjän roolia.

Kuntapuolen nuorisotyöläisen näkökulmasta Allianssi on lähinnä nämä kokoontumisajot ja Nuorisotyö-lehti. Muutoin järjestön kuva ainakin pohjoisessa on jotenkin hahmoton, jää epämääräiseksi ja etäiseksi. Asialle on varmaankin omat historialliset syynsä, en tunne taustoja.


Mutta: vaikka olen Nuorisotyölehden kautta Allianssin luottamushenkilö, niin tervehdin ilolla niitä kriittisiä kysymyksiä, jotka liittyvät järjestön kuntasuhteeseen. Se on ratkaistava jotenkin. Näin on, mikäli Allianssi haluaa olla keskeinen nuorisotyön kehittäjä Suomessa. Yrittää toki voi, mutta oma vahva käsitykseni on, että ilman kuntakentän mukanaoloa yritys jää yrityksen tasolle.

Havaintoja


Mitä muuta risteilyllä? Ohjelmaa on paljon ja valintoja tehdään.  Aki Riihilahti on loistava puhuja ja työhyvinvointiin liittynyt teema ajankohtainen ja hyvin valittu. Kuntauudistus puhuttaa ja jakaa tietenkin mielipiteitä. Nuorisotyölehden seminaarissa käytiin asiasta kiintoisaa debattia.

Olin valmistautunut pitämään oma-aloitteisen puheenvuoron, jossa ymmärrän hirveästi sitä osaa maata, joka varmuuden vuoksi vastustaa kaikkea mahdollista muutosta. Tätä ajatteluahan on Lapissa aika runsaasti ja kyllähän se tosi on, että jäljet pelottavat. Keskittyminen näivettää ja palvelut sekä kansalaisia koskeva päätöksenteko saattaa karata tosi kauas. Kokemukset eivät rohkaise.

Luovuin kumminkin aikeestani. En viitsinyt. Panelistien joukossa esiintynyt Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston sekä Suomen Saamelaisnuorten edustajisto hoiti osuutensa niin charmantisti, että vaiensin sen sisäisen kaiken kieltävän v-mäisen ei -virkamiehen. Inka, Ida, Sarkkis ja Unna hoitelivat hommelin tyylillä ns. himaan ja minulta lähti henkisesti matto jalkojen alta. Hyvä niin, löytyy varmaan muita foorumeita ja jos ei löydy, niin aina voi mennä autiolle Inarinjärven rannalle huutelemaan.

Suuri on kaunista

Osallistuin myös nuorisotutkija Tomi Kiilakosken vetäämään nuorisotyötä kehittämässä -istuntoon.  Allianssi ei ole omalla osaamis- tai mukavuusalueella myöskään silloin kun lähdetään isommin kehäkolmosen ulkopuolelle tai ainakin pois suurista kasvukeskuksista. Uusi muistutus tästä tuli taas. Kehittämispanelistit olivat akselilta Tuusula - Hämeenlinna - Kokkola - Oulu, selväpäisiä ja osaavia toimialansa edustajia ja kiintoisa keskustelu sinällään.

Taas kerran minua kumminkin ärsytti se, että se toinen nuorisotyön Suomi, se väkimäärältään ja työntekijäresursseiltaan pieni, muuttotappioinen Suomi puuttui. Se nuorisotyön Suomi, jossa kehittämisstrateginen suunnittelu on enimmäkseen arjen hallinnasta nousevaa kehittymistragedian välttelyä.

En viitsinyt kommentoida vaikka liki liippasi. Hienoja linjauksia kuunnellessa tulee aina jotenkin semmoinen alistuneen riittämättömyyden olo. Se on muuten yksi rakkauden ammattilaisen tyypillinen oireyhtymä: vaikka luulet tekeväsi kuinka paljon, niin tiedät, että se ei riitä mihinkään. Pelottava ulottuvuus, jos se jää päälle ja näissä seminaarivisioinneissa se herää kiusallisesti henkiin muistuttaen olemassaolostaan.

Pitää siis edelleen toisissa yhteyksissä uupumattomasti muistutella, että Suomella on monet kasvot. Ehkä jonain päivänä se pieni ja pippurinen saa äänensä panelistien joukkoon. Syytä olisi kyllä kutsun kuulua... Ai niin: miksi me muuten jäädään katveeseen näissä kehittämiskeskusteluissa. En tiedä, ehkä suurilla kunnilla on kovempi ääni ja keskusjärjestöt toimivat pääosin pääkaupunkiseudulla tai jotain muuta mystistä. Tämä alueyhtälö on myöskin asia, mikä Allianssin on parempi ratkaista jotenkin, jos se todella pyrkii oikeasti maan merkittävimmäksi nuorisovaikuttajaksi.

Senioreita ja junioreita

Allianssin kylkeen on syntynyt myös senioriklubi, jossa pitkään nuorisotyötä tehnet ja osin jo eläköityneet nuorisopersoonat pitävät yhtä. Aivan loistelias idea. Nuorisotyöläisyyteen liittyy tosi paljon ns. hiljaista tietoa, jonka kanavoimisessa klubi on hyvä väline,

Tapasin klubin puheenjohtaja Sinikan sekä jäsen Pilkkeen. Aivan mahdottoman mukavia kohtaamisia. Tulin tunnustaneeksi, että olen jo täyttänyt jäseneksi hakukaavakkeen, enää puuttuu vain etusormen klikkausliike.

Lähestytään väistämätöntä. Tästäkin sain uuden muistutuksen ihan mukavalla tavalla. Laivalla oli kaksi Inarin entistä nuorisovaltuutettua, Jenni Osku ry:n puheenjohtajana ja Sarkkis Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston varapuheenjohtajana. Oli herkistävä kokemus jutella. Niin, minnehän ne osallisuuden polut lopulta johtavat. Aika sydäntä riipaisevaa oli myös kuulla, että joskus on tullut tehtyä jotain oikein tai ainakin lähes. Nuorisotyöläisen sielunmaisemassa ne hetket ovat sellaista käyttövoimaa, että alta pois.

Niin. Kohta taitaa olla aika, jolloin jennit ja sarkkikset ottavat vallan ja pitää pistää se hiton hakemus liikkeelle. Hmmm, ehkä kuitenkin on vielä hyvä, että se lomake on semmoisella muistikulla, joka tätä päivitettäessä on kolmensadan kilometrin päässä. 

Miettii
Skoeoe
yksi monista rakkauden ammattilaisista

Saamelaisnuorten taidetapahtuma ja Sajos

Maalis-huhtikuun taitteessa Inarin kirkokylässä on vietetty varsinainen kulttuurinen superviikko, jota läsnäolollaan kunnioitti itse uunituore tasavallan presidentti Sauli Niinistö.  Kiihkeän tapahtumaviikon perinteinen kekkeri oli Inarin vuosittainen kevätkarnevaali Porokuninkuusajot. Nyt oli muitakin syitä mittaville kokoontumisajoille ja kaiken selittävänä tekijänä oli Sajos, sen viralliset avajaiset monine oheistapahtumineen.                                      

Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen synty Inariin on asia, jonka merkitystä saamelaiselle kulttuurille ja päätöksenteolle sekä alueelle ja sen asukkaille ylipäänsä ei vielä varmaan ymmärretä.  Itse en päässyt saamelaisten parlamenttitalon  virallisiin vihkiäisiin. Kunnasta toki oli runsas edustus, mutta nuorisosihteerin statuksella ei rankilistalla noustu valittujen joukkoon.

No sille sinällään sama. Yhteistyötä saamelaisnuorten kanssa on tehty ja tullaan tekemään ainakin, jos se minusta riippuu. Niinpä kun avajaiskekkereihin sisältyi myös kaikille avoin kansalaisjuhla kulttuuriohjelmineen, kakkukahveineen ja talon esittelyineen niin sinne piti mennä, tietenkin. Ja jos oli porukkaa edellispäivän virallisessa osuudessa, niin kutsu oli kuultu myös avointen ovien päivänä, säpinää riitti.

Minulla oli kiintoisa tuokio Saamelaiskäräjien hallintopäällikkö Juha Guttormin kanssa, kun haastattelin häntä paikallisradioon. Juha on tuttu mies pitkältä ajalta ja 12 vuoden ajan Sajos on pitänyt hänet liikkeessä. Olipa mukava kohdata helpottunut ja tyytyväinen projektinvetäjä. Tyytyväisyyden Juhalle suo mieluusti, ponnistus on ollut kova ja haasteet mittavia. Helppo on uskoa  hänen näkemykseensä siitä, että oli viimeiset hetket, talouden kiristyessä Sajoksen kaltaisten hankkeiden ylle liihottelee nyt isoja uhka- ja epävarmuustekijöitä. Ne ovat niin isoja, että toteutuminen saattaa jää haavetasolle.

Saamelaiset ovat kuitenkin saaneet ansaitsemansa parlamentin ja keskuksen, lopultakin. Itse toivon, että keskus myös yhdistäisi pohjoisen väestöä, lisäisi aitoa monikulttuurisuutta ja eri väestöryhmien välistä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Keskustelu alueen eri väestöryhmien välillä käy kumminkin aika kuumana ja ylilyöntejäkin on nähty. Pelkään pahoin, että sävy tästä vielä kovenee ja rintamalinjoja jatkossa vedetään tavalla, joka ei ole alueen asukkaille ja yhteselle elämälle eduksi. Pohjoisen haasteet ovat maan keskittämispolitiikan pyörteissä jatkossa niin isot ja monin osin kaikille jakamattomat, yhteiset, että eripurasta hyötyvät vain keskittäjät ja paisuvat kunta- ja aluekeskukset. Alueen elinolojen ja yvinvoinnin puolustamisessa ei paikallisia ristiriitoja ja eriseuraista uhoa kaivata.

Niinpä toivon paikallista malttia, reilua vuorovaikutusta ja suvaitsevaisuutta. Tätä toivon kaikilta kuviteltavissa olevilta tahoilta, jotka elävät keskenään pohjoisen oloissa. Toivon myös olevani täysin harhateillä, kun epäilen, että vastakkainasettelu ei suinkaan ole ohi...

Saamelaisnuorten taidetapahtuma - Nuori Kulttuuri järjestelmän lippulaiva

Inarin  mahtiviikko piti sisällään myös Nuori Kulttuuri Sounds 2012 tapahtumasarjaan liittyneen saamelaisnuorten taidetapahtuman. Sajos oli kehys myös tälle ja pitkästä aikaa pääsin oikein kunnolla fiilistelemään tapahtumaan, johon ensikosketuksen sain Utsjoella vuonna 1984.

Olen usein todennut, että saamelaisnuorten taidetapahtuma on ihan omassa sarjassaan koko taidetapatumajärjestelmässä. Se ei ole mikä tahansa aluetilaisuus. Viimeksi Nuori Kultturi hommaan liittyen olin Lapissa Kemijärven aluetapahtumassa maaliskuussa 2007. Kulttuurikämpällä soitetussa musiikkitapahtumassa oli paljon taitavia bändejä ja hyvä meininki sinällään, mutta yksi uupui: yleisö. Bändit esiintyivät toisilleen.

Saametapahtumassa on toisin: se on koko historiansa ajan kerännyt suuret joukot paitsi esiintyjiä
niin myös heidän vanhempiaan ja muuta kiinnostunutta yleisöä. Näin oli nytkin: Sajoksen auditorio oli umpitäyteen ahdettu, runsaat 450 henkilöä on iso porukka. Tapahtuma on aina ollut myös muuta kuin esiintymistä: se on ollut osa saamenkielten ja kokonaisten kulttuurien elvyttämistä. Tapahtumaan sisältyy runsaasti esiintymisen ja osallistumisen riemua, pärjääminen ei ole pääasia. Pääasia on kohdata muita ja osallistua. Toki osa esiintyjistä kilvoittelee tosissaan niistä muutamasta armoitetusta paikasta, jotka johtavat edustusmatkalle koko maan tapahtumaan.

Sajoksessa vietettiin saamelaislasten ja nuorten musiikillista ilotulitusta oikein urakalla. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Tapasin monia tuttuja. Muutama on jo lähtenyt Inarista ja omien tapahtumakokemusten innoittamina olivat nyt paikalla lapsiryhmien ohjaajina, Tapahtuma ruokkii siis itseään, mahtavaa. Tapasin myös esiintyneitä nuoria, joilla on takana useita kertoja ja aina pitää kuulemma tulla, hienoa.

Saamenkulttuurin nuoret lähettiläät

Vuonna 1984 päädyin muuten värikkäiden vaiheiden jälkeen legendaariselle reissulle valtakunnalliseen taidetapahtumaan Lahteen. Inarin ja silloisen Saamelaisvaltuuskunnan kulttuuribussissa oli mukana muuan Riutulan lapsiryhmä. Sittemmin siitä on eriytynyt yhtäältä Angelit ja toisaalta soolouraa luonut maineikas Ulla Pirttijärvi.

Muita vastaavia löytyy. Muistan Anna ja Pirita Näkkäläjärven, serkukset, joista Anna esiintyy edelleen yhtyeessään Ánna-Maret Ensemble ja Pirita luo uraa saamelaispolitiikassa. Elokuvanäyttelijänä tunnettu Anni-Kristina Juuso ja Karigasniemeltä lähtöisin olevat Jiella -yhtyeen nuoret naiset ovat hankkineet kokemusta tapahtuman kautta, Myös vuotsolais-inarilaisen samerockyhtyeen SomByn jäsenet ovat esiintyneet eri kokoonpanoissa valtakunnallisissa tapahtumissa. Näiltä osin on muuten jäänyt erityisesti mieleen toukokuun 2007 Turun valtakunnallinen tapahtuma, jossa Inarin kitarasankari Oula G. esiintyi kolmessa eri paikassa ja kokoonpanossa saman päivän aikana. Silloinen kulttuurisihteerimme Anita kuljetti nuorta miestä ja kitaraa taksilla ympäri kaupunkia. Kiirettä oli kuulemma pitänyt.

Monia muitakin kuin edellämainittuja tapahtuma on liikuttanut. Hienoja kulttuurinsa nuoria lähettejä kaikki. Tapahtuma on tarjonnut heille esiintymiskokemuksia, muiden nuorten vertaistapaamista ja mukavia elämyksiä. Niitähän tapahtuma tarjoaa toki kaikille esiintyjille. Mutta näille se on tarjonnut lisäarvona myös viestinviejän osan: mekin olemme olemassa...

Sajoksessa valittiin edustajat valtakunnalliseen Sounds 2012 tapahtumaan. Sekin on muuten Turussa ja tuomaristo päätti lähettää sinne mainion Hillbes -ryhmän Utsjokisuun koululta. Vanhempien sarjasta Turkuun matkustaa Sallan Eastrockissakin huomiota herättänyt The Slap Inarista.

Oivallisia valintoja, vaikka kaikki muutkin esiintyivät reippaasti ja hienosti....

Skoeoe

900 kilometrin keikkamatka...

Sallan kirkonkylällä on mahtava nuorisomesta nimeltään Noris. Nuorisotalo on vilkkaassa käytössä ja nuoret arvostavat kokoontumispaikkaansa. On muuten syytäkin, yöpäivitän blogia tosi hulppeissa tiloissa.

On pitänyt kiirettä... On myös tullut kirjoitettua aika ahkerasti, niin ahkerasti, että edellisestä blogipäivityksestä on jo kuukausi.

Kirjoitteluun on ollut hyvä syy: Nuorisotyölehti, jonka toimitusneuvostoon minut on valittu täksi vuodeksi. Olen kirjoittanut jo aiemmin, että olen aika mielissäni ja motivoitunut tuosta tehtävästä. Kahden toimitusneuvoston kokouksen jälkeen olen entistä innostuneempi. Lehdellä on vilkkaasti keskusteleva ja idearikas toimitusneuvosto. Olen tutustunut uusiin kiintoisiin persooniin, jotka myös edustavat minulle aiemmin vähemmän tuttuja tahoja. Näyttää hyvältä...

Olen lähtenyt hommaan kirjoittaakseni, verkostoituakseni ja osallistuakseni ammattijulkaisumme kehityskeskusteluun, en pelkästään juomaan kokouskahveja ja istumaan lentokoneessa Allianssin kustannuksella. Ja olen saanutkin kirjoitella, kakkosnumerossa Inarin kirkonkylän koulujuttuja ja Allianssiristeilyllä jaettavaan kolmosnumeroon tulee tarinaa Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston toiminnasta sekä henkilökuva nuoresta inarinsaamelaisesta Helistä.

Mahtavaa. Kääntöpuoli kaikessa on se, että muu tuotanto on kärsinyt. Mutta eipä mitään, se oli odotettavissa.

Kataisen-Urpilaisen säästötalkoot

Nuorisotyön kenttä muiden muassa on odotellut kärsimättömästi ja huolestuneena sitä minkälaiset taloustalkoot käynnistyvät.  No nyt tiedetään jotain, yksityiskohdat ovat auki, mutta ainakin Lapin kunnilla on edessä aiempaa niukemmat ajat. Kunnat pohjoisessa ovat kooltaan suuria ja väkimääriltään pienehköjä ja valtionavustusten osuus kuntataloudessa on ollut merkittävä, positiivinen diskriminaatio, jota aluepolitiikaksikin on kutsuttu, on ollut pohjoisten alueiden elinvoimaisuudelle tärkeätä.

Saapa nähdä miten käy, uskoisin koti Inarin selviävän, mutta kehitystyölle tulee uudet raamit. Paine kuntien veroäyriin kasvaa ja ainakin Sallan talousjohtaja puhui suoraan pennin veroäyrin välittömästä korotustarpeesta.

Kuntauudistus on odottavassa vaiheessa, maakuntakierros on käyty ja nyt kunnissa sorvaillaan virallisia lausuntoja. Lapin tilanne on selkeä: kannatusta uuskunnille löytyy vain Kemissä ja varauksin Inarissa. Purnumukan kylä on ilmaissut maakunnan tiedotusvälineissä halunsa liittyä Inariin. Muutoin vastarinta on kova ja rintama rikkumaton. Pitkien välimatkojen maakunnassa kuntakoon kasvattamista ei ymmärretä.

Vaan voihan se olla, että ymmärrys lisääntyy väistämättä kun eurovirrat, jos eivät nyt vallan tyrehdy, niin heikkenevät. Euro on lopulta paras konsultti ja motivoija.

Kuljeta luojani kuljeta mua...

Ja menty on. Pistäydyin talvilomailemassa Suurella Kirkolla, Suomen metropolissa, siellä minne halutaan luoda kaiken keskittymän kotimainen Paratiisi. Lähes suoraan Helsingin koneesta hyppäsin tilausbussiin, joka suuntasi keulan Ivalosta Inarin kautta Koillis-Lapin sinnikkääseen selviytyjään Sallaan.

Inarista on ennenkin matkustettu Sallatunturin liikuntakeskuksessa pidettävään paikalliseen East Rock -tapahtumaan. Reissuun oli tavallaan osasyyllisenä Nuorisotyö-lehti, ilmeisen tahattomasti ja tietämättään.

Lehden ykkösnumerossa oli Nuori Kulttuuri -tapahtumaan liittyen laitettu Inarin nuorisotila Vintin avajaisissa ottamani kuva paikallisesta The Slap -yhtyeestä. Joku Sallan tapahtuman järjestäjistä oli nähnyt lehden ja esittänyt, että eikö se tyttöbändi Inarista voisi olla yksi esiintyjä. Niinpä matkasin rumpali Pekan ja tyttöjen kanssa rokkikeikalle. Mahtavaa. Kyllä lehti voi vaikuttaa yllättävälläkin tavalla...

Helsingissä kuljeskeltiin Valtioneuvoston päärakenuksen ja eduskuntatalon liepeillä, niillä pelipaikoilla, joilla isot pojat ja tytöt pitävät omia bändibileitään ja laativat partituureja, joilla on iso merkitys suomalaisten elämään.

Kauas on tunnetusti pitkä matka. Inarista Sallaan on runsaat neljäsataa kilometriä. Monta paikakuntaa ei välissä ole: Sodankylässä on kaivosten mukanaan tuomaa nousukierrettä, Kemijärvi on teollisuuden rakennemuutosten repimänä edelleen osittain lamaantuneessa tilassa ja Sallasta pääsee pois enää maanteitse, kun rautatiestä on jäljellä enää uljas menneisyys.

Mietin sitä kaikkea minkä keskellä olen viimeisen viikon aikana kulkenut. Kauas on tosiaan pitkä matka. Ja erityisen pitkä on se henkinen matka metropolien kabineteista Sallan Hautajärvelle. Vaikkapa nyt verohallinnon virtaviivaistamisen vastustamista ja arvostelua on vaikeata ymmärtää siellä missä verotoimistoja ei lopeteta. Siinä mielessä Sallan kunnanjohtaja Kari Väyrysen esitys verotoimiston lakkauttamisesta Helsingissä Sallan sijaan olisi upeaa yhdenvertaisuuden edistämistä.

Jossain Kemijärven ja Sallan puolivälissä tulomatkalla pohdin, että ovatko kaikki täällä väärässä puolustaessaan omia elinolosuhteita ja vastustaessaan kaiken alleen jyräävä keskittämiskehitystä. Jotkut janvapaavuoret hengenheimolaisineen eivät voi ymmärtää, mutta minäpä ymmärrän. Kuka täkäläistä ihmistä puolustaa, ellei täkäläinen itse.

Rock'n and roll for ever...

Niin. Ehkäpä palaan teemaan myös Nuorisotyölehdessä, jos sallitaan. Tapasin Sallan nuorisotyöläisten ohella nuoria, heitä, jotka peruskoulun jälkeen miltei poikkeuksetta häipyvät kotiseudultaan kuka minnekin opiskelemaan. Mukavia ja kotiseutuaan arvostavia nuoria...

Niin ja se keikka: The Slap oli ihan mahtava. Minäpä luulen, että meillä nuorisotyössä on heille käyttöä jatkossa. Konsertin pääesiintyjänä oli saamerockin lippulaiva SomBy, joka esiintyi tyylilleen uskollisesti hienosti ja yleisön mukavasti huomioiden.

Muuten meno oli kuten Ivalon urheilu- ja nuorisotalolla nykyään: vähän yleisöä, paljon bändejä ja nuoria vapaaehtoisia, hyvä meininki... Ilmassa leijuu kysymys siitä mihin yleisö on kadonnut, miksi se ei liiku. Ikäluokat ovat toki pienentyneet ja tiedotusta voi aina parantaa. Mutta: olisi liian houkuttelevaa jättää analysointi tähän. Kyllä ilmiöön liittyy muutakin...


Pitääpä laittaa nuorisovaltuusto pohtimaan syitä ja seurauksia...

Skoeoe

Ai niin. Tieto Torniosta kertoo, että siellä on avattu uusi nuorisotila. Kokkokankaan koululle sijoittuva tila on Lapin uusin. Uusia nuorisotiloja ei avata ihan joka päivä. Hienoa ja onnittelut Tornion Nuorisopalveluille, yläkierre jatkuu ja hyvä niin...

Nuorisopolitiikkaa Lapissa ja valtakunnassa

Aika syvämietteiset meiningit ovat olleet vallalla viimeisen parin viikon aikana. Suunnitellaan ja visioidaan, mutta taustalla häämöttää huoli siitä mitä tuleman pitää. Ennusmerkit ovat aika hankalat...

Leville kokoontui kuutisenkymmentä nuorten asioista kiinnostunutta henkilöä pohtimaan sitä minkälaista nuorten Lappia jatkossa pitäisi rakentaa. Lapin ely-keskuksen nuorisotoimi saa pisteitä ja paljon sinnikkyydestä ja yrityksestä luoda moniammatillisen keskustelun kautta nuorisopoliittinen ohjelma Lappiin. Maan hallitus hyväksyi äskettäin uuden lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman (lanuoke), joka pikavilkaisun jälkeen vaikuttaa edeltäjäänsä kehittyneemmältä versiolta eikä syleile samalla tavalla maailmoja kuin se ensimmäinen. Lappi on kumminkin niin omaleimainen alue, että oma alueellinen nupo on sinänsä ihan perusteltu. Ely-keskus on lisäksi valinnut menetelmän, joka ruokkii keskustelua ja vuorovaikutusta. Sillä on jo arvo sinänsä, vaikka jollain tavoin en enää jaksa intoutua kovin julkilausuma- ja periaatetavoite-uskovaiseksi.

Julkilausumien ja todellisuuden kohtaanto?

Muistutus tästä tipahti loistavasti ajoitettuna Levin seminaarisaliin. Lanuoke luonnehtii tavoitetasolla Suomen, jossa koulutuksen saavutettavuus turvataan mahdollisimman yhdenvertaisesti ympäri maata. Hieno ja kannatettava tavoite noin niinkuin lähtökohtaisesti.

Erittäin hienoa oli se, että Opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Georg Henrik Wrede osallistui Levin seminaariin ja puhui siellä hallituksen lanuokesta. Sattui vielä niin somasti, että hänen kiintoisan alustuksensa aikana tuli tieto Humakin päätöksestä lopettaa muutama muukin kampus kuin Tornio. Porukka ei ollut oikein ihastuksissaan ja ainakin viesti meni heti perille ministeröön: mikä se on se semmoinen ympäri maata, joka päättyy Kuopioon. Humakin Tornion lopetus on Humakille ilmeisesti pikku juttu. Kemi-Tornion sekä koko Lapin koulutustarjonnalle se on asia, jonka seurauksia ei voi tietää. On todennäköistä, että muutakin amk-koulutusta seudulla karsitaan ja pahoin pelkään, että näillä lopettamisilla on suora seurannaisvaikutus alueen ammatilliseen koulutukseen. Luulenpa, että nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajia kouluttavassa Peräpohjolan opistossa ei ole hurrattu Humakin päätöksille. Niin, miksi noihin ohjelmiin kirjoitellaan asioita, joihin ei käytännössä voida edes pyrkiä. Eikö olisi rehellisempää kirjoittaa suoraan, että keskitetään kaikki. Perustelu on helppo: liian pieni, joka on liian etäällä ja liian kaunista on turhaa...

Lapin nupolle on siis tosiaan tarvetta varsinkin, jos se onnistutaan markkinoimaan alueen päätöksentekijöille. Siihen kannattaa panostaa. Inarissa järjestetään toukokuun lopulla lukion oppilaskunnan hallituksen, nuorisovaltuuston sekä kunnanvaltuuston yhteinen valtuustoseminaari, jossa esitellään mm. Lapin nupo, nuorisovaltuuston kärkihankelista 2012 - 14 sekä Flow4yu -hankkeen tuloksia. Mahtavaa. Ainakin se edellinen, huhtikuussa 2010 pidetty nuorten asioiden valtuustoseminaari oli menestys. Oli se, myönteinen pakko tunnustaa.

Lapin nupon osalta omaa riemua muuten loiventaa merkittävästi se, että samainen ely-keskus painiessaan valtion tuottavuusohjelmien säästö- ja tehostamispaineissa tekee käytännössä linjauksia, joilla hankaloitetaan toimintaa. Ensimmäiset esimerkit tästä on saatu työhallinnosta. Päätöksenteko on karannut alueilta ja linjaukset keskitetty Rovaniemelle tai kenties jopa Helsinkiin. Enää ei kyllä kannattaisi huudella, että nuoria kuullaan, tehdään joustavia ja yksilölle räätälöityjä ratkaisuja. Hassua... Paitsi heille, joita asia koskettaa.

Nuorisoasiaineuvosten joukossa

Pääsin viikolla edustamaan Inaria tilaisuudessa, jossa oli mukava edustaa Inaria. Opetusministeriön nuorisoyksikössä tosi pitkään työskennellyt Kimmo Aaltonen on saanut kunnianarvoisan tasavallan presidenttimme myöntämän nuorisoasiainneuvoksen arvonimen. Tunnustus myönnettiin Allianssi-talolla pidetyssä lämminhenkisessä tilaisuudessa.

Arvonimen esityksen takana on valtakunnallisten nuorisokeskusten yhteenliittymä Suomen Nuorisokeskus Yhdistys SNK. Hieno ele yhdistykseltä ja Kimmolle oivallinen tunnustus pitkästä urasta suomalaisen nuorisotyön parhaaksi.

Itse muistan kohdanneeni hänet ensimmäisen kerran jo vuonna 1977 tai -78, kun opiskelijaporukassa tehtiin Tampereelta opintomatka ministeriön nuorisotoimistoon, joka silloin sijaitsi Aleksanterinkadulla. Sittemmin tiemme kohtasivat aika tiuhaan erityisesti Nuorisokeskus Inaria (nykyinen Vasatokka) suunniteltaessa ja toteutettaessa. Jos jotenkin luonnehtisi niin suoraselkäinen virkamies: kaikki mistä puhuttiin piti poikkeuksetta paikkansa.

Mukava oli kuunnella Kimmon muisteloita nuorisokeskusseminaarissa aiemmin päivällä. Niin. Oli todellakin siten, että Inari lunasti Riutulan entisen lastenkodin tontin kiinteistöineen NNKY-liitolta yhdellä silloisella markalla. Olin jo unohtanut, vaikka on niin, että oma nimeni on kyseisen kaupan vahvistajan pyynnöstä kauppakirjassa toinen virallinen todistaja. Niitä nimiä minulla on muuten Nuorisokeskus Vasatokan esiasteeseen littyen sellaisissa papereissa, joihin nykytiedolla en takuulla nimeäni laittaisi. Oli se kertakaikkisesti niin kova homma.

Iltatilaisuus oli minulle melkoista dejavuun riemukulkua: läsnä olivat muiden joukossa entiset ministeriön nuorisoyksikön päälliköt ja nuorisoasiainneuvokset Taisto ja Olli. Mahtavaa, jokaisen kanssa on sukkuloitu pitkin poikin Inaria ja tehty nuorisopolitiikkaa urakalla...

Nuorisokeskukset tienhaarassa

Aiemmin samana päivänä osallistuin Suomen nuorisokeskusten vuosiseminaariin. Takavuosina olin hyvin tietoinen siitä missä mennään, kun toimin ko. yhdistyksen toisena tilintarkastajana. Sinällään ymmärrän hyvin sen miksi urani yksinkertaisena tilintarkastajana päättyi ja kaikki siirtyi kokonaan ammattitilintarkastajille. Harmillista asiassa oli se, että siinä meni loistelias näköalapaikka.

Nyt asioissa pysyy kärryillä toki, kun tehdään vahvaa yhteistyötä Vasatokan kanssa. Muutoin pitää sitten matkustella. Nyt olin toisen kerran peräkkäin haistelemassa ilmapiiriä ja Meritullinkadulla ministeriön Jukola-salissa pidetty tilaisuus olikin tosi kiintoisa..

Äänessä oli taas mm. opetusministeriön nuorisoyksikön päällikkö Jori. Hienosti hän viestii asioista ja ennakoi tulevaa. Taustalla on löydettävissä sanoma, joka ei lupaa pelkästään hyvää. Raimo Sailas tuli esiin jo taannoin, nyt myös pääministeri- ja kykypuolueen ikiliikkuja Kimmo Sasi on aukaissut suunsa: säästötarve on viisi miljardia euroa.

Sopii vain toivoa, että ne muutamat miljoonat, jota nuorisotyön todennäköisesti pitää talkoilla, säästyisivät. Niillä ei kansantaloutta pelasteta, mutta niillä on tosi iso merkitys siinä käytännön ennaltaehkäisevässä työssä mitä mm. kunnissa ja nuorisokeskuksissa tehdään. Minua pelottaa se, että tämä ei enää riitä perustelemaan yhtään mitään vaan leikkuri puree myös meidän toimialaa...

Nuorisokeskukset tekivät oman tilannekatsauksen kukin vuorollaan. Aivan mahtavaa oli kuunnella, On hienoa havaita, että järjestelmä on kehittynyt ja monenlaista pyrkimystä on koko ajan menossa. Silti: minulla on sellainen käsitys, että nuorisokeskuksilla on vieläkin kehittämistä siinä tärkeimmässä: miten järjestelmä profiloituu suomalaiseen nuorisotyöhön.

Nuorisokeskuksilla on nuorisotyön kehittämiskeskuksen status. Niihin on panostettu paljon ja puitteet ovat erinomaiset ja osaamista löytyy. Pitkään on puhuttu siitä, että keskukset toimisivat alueellisina nuorisotyön kehittäjinä. Hieno tavoite, josta kyllä ollaan mielestäni vieläkin aika kaukana. Keskiverto suomalainen hallintonuorisotyöläinen ällistelee, että mitä ja miksi, kun kuulee, että nuorisokeskuksille menee noin kuusi miljoonaa euroa vuodessa ministeriön rahaa.

Tähän kannattaisi paneutua. Kyyti lähitulevaisuudessa on todennäköisesti tosi kylmää. Niinpä yhteistyö korostuu kaikilla nuorisotoimialan tasoilla. Tässä on valtakunnallisten nuorisokeskusten suuri mahdollisuus. Keskusverkostossa pitää kyllä muistaa se, että nuorisotyön asiantuntijuutta on muuallakin ja paljon. Liput liehuen ei kannata lähestyä vaikkapa kuntakenttää. Kyllä siellä ymmärretään kysellä lisäarvon perään.

Nuorisokeskusten yhteyteen kiireellä synnytetty sosiaalisen nuorisotyön Nuotta-valmennus on hyvä esimerkki huonosta lanseeraamisen strategiasta. Homma on sinänsä hieno ja tukee parhaimmillaan sitä työtä, joka tosiasiassa tehdään pääosin ihan muualla. Juttu tuotiin keskentekoisena tarjolle ja homman merkityksen ylikorostaminen lähinnä ärsytti nuorisotyön ammattikenttää, sitä joka jo pitkään oli tehnyt samantyyppistä työtä.

Kannattaisi ottaa opiksi. Verkostoituminen on klisee, mutta ikävä kyllä se on myös oleellista: kunkin nuorisokeskuksen pitää luoda omassa ympäristössään niin vahva, sitoutunut ja toimiva verkosto kuin suinkin. Ja jos pyyntö tulee keskuksen ulkopuolelta, keskuksen on syytä paneutua huolellisesti ehdotukseen. Kunkin nuorisokeskuksen tulee myös osallistua arjen normaaliin perusnuorisotyöhön sijaintipaikkakunnallaan.

Pikavoittoja ei tunneta, työ on pitkäjänteistä, mutta sillä voidaan saavuttaa paljon. Yhteistyön avulla keskusverkostosta voi lopulta kehittyä todellinen voimavara ja kehittäjä maamme nuorisotyöhön, mutta se ei tule muodollisella statuksella, se tulee kovalla työllä...

Näin  uskon ainakin minä.

Skoeoe


 

 

Taivas varjele mikä sieltä tulee... (Vad händer..???)

Hmmm.... Mjölby. I södra Sverige. Där finns jag nu. Och varför: det vet jag icke när jag lämnade Ivalo...

Niin. Olen ajautunut Etelä-Ruotsiin. Edellisestä kerrasta onkin jo pitkä aika: kävin Eskilstunassa v. 2001 tai jotain kun mietittiin Lappiin nuorisotiedotusjuttuja.

Nuorten ja paikallisten päätöksentekijöiden vuoropuhelua edistämään ajateltu Flow 4YU-hanke toi tänne nyt. Kyseessä on aikuisten taustahenkilöiden kokoontumisajo, jonka tarkoitus oli arvioida syyskuussa 2011 käynnistyneen hankkeen jo tehtyä työtä sekä suunnitella jatkoja. Hankkeeseen osallistuu seminaarin isäntäkaupugin ohella kolme kuntaa Italiasta, yksi Kroatiasta ja Suomesta Jyväskylä, Rovaniemi sekä Inari.

Olipa ennakko-odotuksia oleellisesti kiehtovampi kokemus, johon sekä on the air Selvä Keli versio radion puolella että blogi palaa tarkemmin myöhemmin. Tiivistetysti voi sanoa: mukava ja ainakin Inarin osalta hankkeeseen liittyvien juttujen suhteen keskusteleva ja asioita eteenpäinvievä matka. Aika isot ovat ne kuuluisat kulttuurierot: Italiasta taitaa puuttua tyystin ajatus siitä, että nuoret ja johtavat poliitikot sekä virkamiehet mahtuisivat samaan tilaa. Ryhmätyössämme nuori italialainen Paola nosti hetkeäkään epäröimättä asiaksi, johon pitäisi voida vaikuttaa edes hitusen, yhdenvertaisuuden. Ei kuulemma politiikkoja kiinnosta nuorten ääni vähääkään. Aika huima on työmaa saapasmaassa. Ihan mukavalta tuntui havahtua siihen, että Suomessa asiat ovat kumminkin, jos eivät nyt vallan erinomaisesti, niin aika hyvällä tolalla kumminkin. 

Arbetsliv till 75 år och andra planer...

Tuli luettua Ruotsinmaan lehtiä ja aikalailla samoja teemoja kun kotiSuomessa oli esillä. Tiistain 7.2.2012 Dagens Nyheter reväytti etusivullaan Ruotsin Urpilaisen vastikkeen Eric Reinfeldtin suulla, että eläkeikä pitäisi nostaa 75 vuoteen. Ihan yllättäen esitys nosti tuoreeltaan tiukat vastakommentit seuraavan päivän lehdissä. Jo samaisessa DN:ssä kommentaattori kysyy miten sairaanhoitajien voi olettaa jaksavan edes 65 vuoteen kun samaan aikaan poliittiset johtajat viitoittavat tietä ja vetäytyvät hyväkuntoisina viisikymppisinä runsaskruunuiselle eläkkeelle. Hyvä kysymys...

Keskustelu eläkeiän nostosta on oudon epäjohdonmukaista muutoinkin. Mjölbyn kaupungin johtavien poliitikkojen ja virkamiesten suusta kuultiin, että nuorten työttömyys on kaupungin merkittävin akuutti ongelma. Miten nämä kaksi toisiinsa vaikuttavaa asiaa nivotaan yhteen, en tiedä. Inarin pulmat ovat tässäkin mielessä muuten lieviä: Mjölbyn 20 % on kova nuorten työttömyyslukema ja kun asiaa ryydittää vielä maahanmuuttajanuorten erityisen vaikea tilanne, on yhtälö hankalasti ratkaistavissa.

Reinfeldtin visioita käsitellyt DN kertoi muistakin nuoria koskevista asioista. Solletunan kaupunki Tukholman kupeessa on luomassa kunnallista palkkausjärjestelmää, jolla helpotetaan nuorten vaikeaa työllisyystilannetta, Nuorisopalkasta on puhuttu Suomessakin ja Solletunan ratkaisu on luoda järjestelmä, jossa nuorille maksetaan 75% minimipalkasta. Mutta: kaikille pyritään löytämään oikeaa työtä sekä kunnollinen perehdytys ja työnjohto.Niin.... En tiedä, jos nuo laatukriteerit täyttyvät ja muuta ei ole tehtävissä, voi ratkaisu olla hyväkin. Rinnakkaisen palkkajärjestelmän luominen ei kuitenkaan ole ihan yksiselitteistä. Vaara luoda vääristyneitä ja pysyväksi käytännöksi muuttuvia työmarkkinoita on tosi lähellä...

Kuoliaaksisäästöjen ennusmerkit

Mjölbyn ohjelma oli tiukka, mutta hotellilla aikaa jäi myös kotimaan asioiden seuraamiseen.

Nuorisotyöhön ja nuorten kouluttautumiseen liittyvän ikävän uutispommin sinkautti Humak, joka verkkosivuillaan kertoi uudesta uljaasta, vahvistuvasta ja tiivistyvästä Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Vahvistamisella on raju hinta, jota pohjoisen nuorisotyöntekijän on erittäin vaikea niellä. Humak lakkauttaa
kertaheitolla nuorten koulutusyksiköt Torniosta, Äänekoskelta sekä Joensuusta. Pohjoisesta Torniossa on nytkin useita yhteisöpedagogiopiskelijoita, mutta jatkossa matkaa suuntautuu Kuopioon.Yhdeksän kampuksen mallista siirrytään neljään kampukseen ja Humakin hallitus pitää ratkaisuja koulutuspoliittisesti perusteltuina.

Käsittämätöntä keskittämistä reuna-alueiden näkökulmasta. Humak liittyy niiden tahojen ketjuun, jonka viesti pohjoisen nuorille on selkeä: ymmärtäkää etunne ja häipykää kotiseuduiltanne, eivät ne ole panostusten arvoisia. Kummallisen oudolla tavalla koulutuksen leikkaukset koskevat muutoinkin juuri pohjoista ja keskittämispolitiikan takapiruna heiluu muuan Jukka Gustafsson. 

Kataisen-Urpilaisen hallitus on toki  totisen paikan edessä, mutta kaikkea ei ole syytä niellä. Kuntauudistus piirtelee uuden uljaan suurUtsjoen tai suurInarin tai suurVuotson, miten vain halutaan. Henna Virkkusen päiväunelmista syntyy takuulla kova parku ja on syytä toivoa, että ihan tällaisenaan tuo sinällään ilmeisen välttämätön uudistus ei etene. Lappiin näyttäisi syntyvän suurUtsjoen tms. ohella toinen alueeltaan ihan tolkuttoman iso kunta Tunturi-Lappiin. Aika kiintoisaa.

Vieläköhän ennen eläkevapaille jäämistä pääsee jännittämään sitä kuka on tulevan suurkunnan nuorisopäällikkö. Sulle-mulle jakosuhteessa saattaa hyvinkin syntyä tilanne, jossa vaikkapa nuorisotyötä johdetaan Utsjoelta. Kuka sen tietää, edessähän voi olla kiehtova kiertävän kerho-ohjaajan tehtävä Karigasniemi - Sevettijärvi - Inari alueella velvollisuudella piipahtaa pari kertaa kuussa Vuotsossa.

En tiedä mitä oikeasti säästyy lopulta, mutta ihan itsestään selvää on se, että palvelut kärsivät ja lisäävät eriarvoisuutta ja keskittymistä. Kuntiin ajetaan se sama toimintatapa, jota valtionhallinnossa on tuottavuusohjelman nimissä jo muutama tovi toteutettu. Ja lopputulos on se, että päätökset tehdään entistä kauempana reunojen ihmisistä, jotka pakotetaan hoitamaan asioitaan nettialustoilla.

Edellisen laman virheiden uusintakierros???

Kuntauudistusta haastavampi asia pohjoiselle on valtionosuusjärjestelmän uudistus, jota reunaseuduilla ylipäänsä odotellaan pelonsekaisin tuntein. Rajuja menoleikkauksia on tulossa, Raimo Sailas puhui viiden miljardin tarpeesta ja pääministeri Katainen merkittävistä ja etupainotteisista leikkauksista.

Nähtäväksi jää kuinka hyisiä ovat tuulet.  Nyt kun pressanvaalit on saatu alta pois, se nähtänen pikaisesti.  Kuntauudistuksen mannekiinihan totesi ennakoivasti sen, että uudistuksella on kiire, viivytyksiin ei ole varaa.

Nähtäväksi jää sekin toistuvatko edellisen laman virheet. Sen laman lapsia haeskelee ulos peräkammareista nyt etsivien armeijakunta ja kukaan ei oikein tunnu tietävän kuinka monta kymmentä tuhatta on hävöksissä... Tämä olisi syytä muistaa vaikka kuinka menisi ahtaalle. Uuden tasavallan presidentin on myös syytä olla viivyttelemättä, kun hän perustaa nuorten syrjäytymistä selvittelevän työryhmän.  

Nuorisotyön panostuksissa liipaisimella saattavat olla nuorten työpajat sekä etsivän työn rahoitus, joihin kohdistuvat säästöt toimialaministeri Arhinmäki ehti torpedoida yhden kerran. Onnistuuko sama uudestaan askarruttaa kaikkia, joilla on työpaja ja etsiviä. Jälkimmäisiä on muuten aika monessa kunnassa, mutta pysyvässä työsuhteessa ei liene montakaan. Kaikki riippuu opetusministeriön rahoituksesta. Jos sitä leikataan katoaa valtakunnasta merkittävä määrä nuorisotyön osaamista muille markkinoille. Ja kumminkin nuorisotyöttömyyden pitäisi julistuspuolen mukaan vähentyä!!!!???? 

Inarissa on kyllä onnistuttu vakinaistamaan toinen etsivistä nuoriso-ohjaajista. Olen optimistinen siitä, että me lopulta se täyttölupakin saadaan syksyllä. Ja jos ei saada, niin silloin on kyllä kuntataloudessa Inaria ja Lappiakin laajemmin asiat tosi huonolla tolalla.

Kuka sitä toivoo? Meille tuo ohjuksen paikan täyttäminen vakinaisesti olisi tosi tärkeätä, ei vaan se olisi välttämätöntä.

Taas kerran voi sanoa, että elämme mielenkiintoisia aikoja

Miettii
Skoeoe



Ai niin... Jälkikommenttina tuohon Humak-asiaan. KotoSuomessa selvisi, että Tornion kampuksen opiskelijat nostattavat kapinalippuja ja kaivelevat karvalakkejansa naftaliinista. Porukan kärkihahmona heiluu Siltalan Niina, saamelaiskäräjien nuorisosihteeri. Ninan adressi Tornion yksikön puolesta löytyy osoitteesta www.adressit.com. Tornion kampusta puolustavaan adressiin on nyt (la 11.2.) mennessä pistänyt nimensä yli tuhat allekirjoittajaa. Vielä ehtii...

Minä hurraan Ninan taistelulle pohjoisen nuorten yhdenvertaisuuden puolesta. Sosiaalisen median FB:n kautta löytää myös Ninan Humakin johdolle lähettämän asiaa koskevan kirjelmän. Hienoa kansalais-aktivismia... Ja taivas varjele mistäpäin se tulee: no Ina... niin, no, eiköhän se ole Niinan oma-aloitteisuutta.

Taitaa olla niin, että Humak on päätöksenteossaan noudattanut tuota italialaista nuorten kuuntelumallia. Melko ironista oppilaitokselta, joka koulutttaa yhteisöpedagogeja, jotka työssään puolestaan yllyttävät nuoria ottamaan kantaa ja heittäytymään rohkeaan vuorovaikutukseen päättäjien kanssa.

Haloo Helsinki (verkostoitumista, kehittämiskeskustelua ja virastoja)

Hallintonuorisotyöläinen verkostoituu. Tai ainakin parempi olisi. Verkostoitua voi varsin helposti omassa kunnassa, seutukunnassa ja maakunnassa. Se ei kumminkaan nykypäivänä riitä ja valtakunnallinen sekä kansainvälinen verkostoituminen merkitsee väistämättä matkustelua.

Verkostoitumisesta on tullut niin merkittävä osa työtä, että ajoittain nuorisosihteerin työpäiväkirja muistuttaa reissuvihkoa. Omituista kyllä reissaamisella on tapana kasaantua. Esimerkiksi viime syksy oli tässä mielessä suhteellisen siedettävä, mutta nyt tilanne on taas toinen: ensimmäinen vuosipuolisko heittelee toimialauskovaista virkamiestä sinne tänne. Kansallisesti tarkasteltuna suhteiden ylläpitäminen, edunvalvonta, oman kunnan nuorisopalveluiden markkinointi ja osallisuus kansalliseen kehittämiskeskusteluun merkitsee Helsingin matkoja. Lähes kaikki tässä mielessä löytyy pääkaupunkiseudulta.

Norjalainen halpalentoyhtiö on tehnyt palveluksen alueen matkailun ohella verkostoitujille, Kilpailu synnyttää painetta hintoihin ja niinpä Hesassa piipahtaa mutkin parhaimmillaan euromäärällä millä maanteitse lunastaa menolipun Rovaniemelle. Aikaahan kulkemiseen menee, mutta minkäs teet. Ei kaikkea voi hoitaa verkossa tai puhelimella. 

Omassa työelämässä on nyt koettu semmoinenkin ihme kun osallistuminen Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin luottamushenkilökoulutukseen. Se oli kiintoisa kokemus. Allianssi, joka toimii nuorten hyvinvoinnin puolesta on merkittävä nuorisojärjestöt yhdistävä organisaatio, jolla on käytössään Itä-Pasilassa kokonainen toimitalo ja johon opetus- ja kulttuuriministeriö panostaa paljon. Allianssi oli vastikään julkisuudessa kielteisessä valossa kolmen sen jäsenjärjestön suorittaessa näyttävän ja vähemmän tyylikkään ulosmarssin siitä.

Oli mielenkiintoista tutustua mm. järjestön strategiaan. Siihen oli istutettu tosi isoja asioita siitä miten järjestö tulevaisuudessa kokoaa koko nuorisotoimialan ja nähtäväksi jää mihin Allianssi pyrkimyksissään pystyy. Tehtävä on haastava, sillä kuntakentällä järjestöä pidetään melko puhtaasti nuorisojärjestöjen edunajajana ja niinpä siellä on etsitty erilaisia muita järjestäytymistapoja. Reuna-alueiden näkökulmasta Allianssi toimii lisäksi käytännössä kehäkolmosen sisäkaarteen eteläpuolella. No, poikkeuksena nuorisotyöntekijäpäivät/Allianssi risteilyt ja ainakin omalla kohdalla ylivertaisena ykkösenä Nuorisotyölehti, jota olen avustellut erityisesti viiden viime vuoden aikana suhteellisen ahkerasti.

Kun aikaa kerran oli, piti kumminkin ensin suoritella sivutuotteena muutama muu huolellisesti valittu vierailu, sillä yhden asian reissut olen dissannut jo aikoja sitten. Enpä muista milloin olen käynyt viimeksi osoitteessa Meritullinkatu 10, mutta useasti siellä olen käynyt ennenkaikkea silloin kun valmisteltiin nykyistä Nuorisokeskus Vasatokkaa.

Nyt piti piipahtaa jututtamassa työn kannalta tärkeää ministeriössä työskentelevää persoonaa Mikkoa. Samalla tuli katsastettua se minkälaiset tilat ministeriön nuorisoyksiköllä on. Vuonna 2006 ministeriössä ravattiin urakalla, kun valmisteltiin EU nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän kokouksen yhteyteen mainiota Ovttas - yhdessä nuorisotapahtumaa. Silloin toimisto remontin takia oli evakossa Kalasataman liepeillä.

Ihan mukava come back. Tapasin Mikon ohella muita tuttuja virkahenkilöitä ja juttu viipyili tulevien asioiden ohella myös Saariselän Ovttas -tunnelmissa. Semmoinen selkeä jälkituntuma on, että nuoret taisivat onnistua esiintymisessään suorastaan erinomaisesti. Mukava havainto. Sitä sopii siinä prosessissa mukanaolleiden nuorten miettiä. Minä pohdin niitä ja minulla oli lisäksi hyvät ajankohtaiset jutut Mikon kanssa.  

Tällä kierroksella hakeuduin lisäksi virastoon, minkä kanssa olen toki ollut tekemisissä, mutta missä en koskaan aiemmin ollut käynyt. Opetushallituksen kolossaalisesta virastohirviöstä löytyy EU:n nuorisovaihtoon liittyvä henkilövaihdon keskus Cimo. Agendalla oli Barentskuvioita sekä vapaaehtoistyöntekijävaihtoon liittyviä juttuja. Kiva piipahdus, mukavia ja asiansahallitsevia ihmisiä. Maukalle menee kiitokset vieraanvaraisuudesta ja Terhille kiitos hyvästä haastattelusta, joka pääsee Radio Inarin aalloille myöhemmin keväällä Selvä Kelin kansainvälisessä teemalähetyksessä. 

Matkaa ei olisi siis tapahtunut ilman Nuorisotyölehteä. Muistelin koti-Ivalossa menneitä ja ensimmäisen juttuni tuohon maan johtavaan nuorisotyön ammatilliseen julkaisuun olen tainnut kirjoittaa joskus 1980 -luvun puolivälissä. Se muuten käsitteli Sodankylän ja Inarin nuorten Utsjoen kuntavierailua... Muutama alkuvuoden numero on minulla harmillisesti hukassa ja Allianssitalon kirjastossa oli hetki aikaa selailla vuosikertoja. Yksi hakusessa oleva numero on vuodelta 1990. Silloisen päätoimittajan Sepon kanssa koottiin valtakunnallisia nuorisokeskuksia käsitellyt teemanumero. Riemastuttavasti löysin tekstiä, jossa käytännössä pistin nuorisokeskusten ja Allianssitalon rahoituksen vastakkain sekä vastustin Helsinkiin suunniteltua nuorisotyön  kehittämiskeskusta.

No, ajat ovat toiset ja kaikilla toteutuneilla hankkeilla on perustelunsa. Lehteen liittyen olen jo aiemmin kirjoittanut, että olen arvostanut mahdollisuutta kirjoitella nuorisotyön pohjoisesta ulottuvuudesta tosi korkealle. Arvostan myös sitä, että tulin nimitetyksi lehden yhden naisen toimitusta tukevaan toimitusneuvostoon. Ensimmäisen yhteisen kokouskokemuksen jälkeen arvostan tilaisuutta entistäkin enemmän: uusia kontakteja, uusia verkostokumppaneita ja vallan mahdottoman mukavia oman osaamisalueensa ammattilaisia. Keskustelu oli välitöntä, vapautunutta sekä ideoivaa. Niinpä lähtökohdat ovat mainiot ja vire enemmän kuin myönteisen motivoitunut.

Enkä aio kehittämiskeskustelujen tuiskeessa unohtaa kirjoittamistakaan. Lapissa tapahtuu asioita, jotka ansaitsevat näkyvyyttä: maakunta laatii nuorisopoliittista ohjelmaa, saamelaiskäräjät saa uusien Sajoksen toimitilojen ohella uuden nuorisoneuvoston, Rovaniemi - Inari - Jyväskylä kolmikko edistää nuorten ja päättäjien välistä vuorovaikutusta kansainvälisen Flow 4YU -hankkeen kautta.

Onhan näitä. Kunhan vain olisi aikaa, niin...

Skoeoe