sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Onnittelut valmistuneille













Toukokuu on ollut työnäkökulmasta julma kuukausi. Niin nytkin, paljon kaikenlaista on tapahtunut, hoppu on vaivannut eikä virtaa ole riittänyt blogiteksteilyyn. Radioshow kumminkin pyöri viimeiselle viikolle asti jäädäkseen nyt kesätauolle. Elokuussa Marin kanssa jatketaan.

Kevään yhteenvetoa tulee vielä myöhemmin ennen kesälomia blogiin, heinäkuussa kesäkommentointia Inarin heinäkuun lopun uudesta superviikosta, joka pakottaa pitämään lomani kahdessa eri pätkässä. Normitilanteeseen palataan koulujen lukuvuoden käynnistyessä elokuun puolessavälissä.

Koulujen päätöspäivän Game over -sessio sai osaltani omanlaisensa ilmeen kun Stönösäpinöiden sijasta sain keskittyä isän tehtäviin mukavien lakkiaispippaloiden merkeissä. Minulla oli siihen liittyen myös julkisempi tehtävä, kun minua pyydettiin pitämään vanhemman puheenvuoro uusille ylioppilaille. Tässä tulee se teksti ja myös Selvä Kelin virallinen onnentoivotus kaikille ylioppilaille ja muille valmistuneille nuorille.

* * * * *

Arvoisat uudet ylioppilaat, hyvät läsnäolijat!

Minulle tämän tervehdyksen pitäminen on poikkeuksellisen mieluisa tehtävä. Tietysti sitä miettii tehtäväksiantoa sinällään, päivä on erityisesti kaikille valmistuneille hieno ja laatuvaatimukset myös puheille sen mukaisesti korkeat...

Omassa työssäni pääsen väistämättä kohtaamaan runsaasti inarilaisia nuoria. Tämän puhetehtävän tekee mieluisaksi se, että tunnen juuri nyt kirjoittanutta ikäluokkaa erityisen hyvin. Olen voinut seurata näiden ysikymppisten edesottamuksia, koulunkäyntiä ja ylipäänsä kasvua kohti aikuisuutta jo ala-asteen esi- ja ykkösluokista lähtien. Se on ollut kiintoisa tutustumismatka, jota on tehty milloin missäkin: kotona omassa olohuoneessa, harrastuksiin liittyvissä asioissa ja yhteisillä matkoilla, monena on saanut olla: autonkuljettajana, kuuntelijana sekä keskustelijana. Mahtavaa, minun eri tarvitse todellakaan vajota mihinkään imarteluun kun sanon, että kyseessä on ollut etuoikeutetun näköalapaikka.

Miltä meno on sitten näyttänyt: matkaan on mahtunut tietysti ylämäkiä ja alamäkiä, kysehän on ollut täysillä eletystä nuorten elämästä. Kulunutta kevättä lähestyttäessä ovat opintoihin liittyvä työnteko sekä kurssien suorittamista ja yo-kirjoituksia käsitelleet asiat olleet vahvasti esillä. Ajoittainen hermostuneisuus on verhottu taidokkaasti filosofisella pohdiskelulla ja yhteisöllisyydestä kertovalla verbaaliakrobatiaa lähentyvällä sanailulla. Olen ymmärtänyt asian niin, että toisista on haluttu pitää huolta.

Kevättä kohden on myös meidän vanhempien välinen keskusteluyhteys kummasti piristynyt. Ihan yllättäen keskustelu on kiertynyt nuortemme ajankäytön ympärille. Ilmassa on ollut havaittavissa hienoista huolestuneisuutta ja pohdinnoille on löytynyt myös yksi vakiintunut täsmäkohde: tietokone.

Huoli ajankäytöstä on ollut sinällään ymmärrettävää, mutta lopulta on niin, että nuoren elämästä pitää työn ohella löytyä myös rock'n roll, niin tai jääkiekko tai mikä se kunkin nuoren kohdalla onkin. Toisaalta nykypäivän nuorten yhteisöllisyys eroaa merkittävästi meidän keski-ikäisten vastaavasta. Yhteisöt ja vuorovaikutus toimivat paljolti myös verkossa. Se on asia, jolle ei mitään mahda ja jonka kanssa täytyy myös meidän vanhempien oppia tulemaan toimeen. Kukapa meistä lopulta pystyy määrittämään sen mikä olisi ollut paremmin ilman ylioppilaittemme netissä viettämää aikaa. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta luulenpa, että verkosta poissaolo olisi itseasiassa vähentänyt nuorten keskinäistä kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden kokemusta. Sitäkin sopii pohtia mitä se olisi edistänyt.

Arvoisat ylioppilaat...

Olette tehneet omaa matkaanne jo varsin pitkään ja vaatimukset ovat olleet koko ajan noususuunnassa. Hienostihan tämä teiltä meni. Tulokset puhuvat puolestaan ja yksi vaihe elämässänne alkaa olla ohitettu.

Elämän pelipanokset kasvavat jatkossa entisestään. Arvelen, että useimmat teistä lähtevät Inarista. En ole tästä ollenkaan huolissani, sillä nuoren ihmisen, inarilaisenkin, on hyvä kasvattaa oman elämänsä pääomaa myös poissa tutuista ympyröistä. Huolissani olisin silloin, jos kaikki teistä ajattelisivat jäädä sille tielleen.

Uskon, että Inari kaikkineen ja opinnoissanne viime vaiheessa Ivalon lukio, ovat tarjonneet teille hyvät lähtökohdat. Toivottavaa on tietysti se, että ainakin osa teistä joskus palaisi. Meillä, jotka tänne jäämme, on haasteena tehdä Inarista entistäkin houkuttelevampi ja ennenkaikkea paikka, joka kykenee tarjoamaan sen tärkeimmän: toimeentulon ja mahdollisuuden kehittyä työssä ja elämässä.

Teidän tehtävä on jatkossa hoitaa oma osuutenne mihin sitten päädyttekin opintojanne jatkamaan.

Me vanhemmat olemme myös uuden tilanteen edessä. Luopuminen askarruttaa ja kohta koittaa nenäliinojen esiinkaivamisen hetki. Hyvä on muistaa se, että poissa ollessaankin voi tänään olla läsnä enemmän kuin ennen. Ellemme tunne nettiperusteista yhteisöllistä verkkoelämää, niin ehkäpä on tullut viimein aika tutustua siihen. Lopulta oma lapsi on yhtä etäällä kuin se lähin tietokone.

Ja lopuksi: neljäntoista vuoden kosketus inarilaiseen vuosikertaan 1990 tekee minusta jatkon suhteen luottavaisen: te valmistuneet ylioppilaat kyllä pärjäätte ja löydätte oman paikkanne elämässä.

Mutta tänään on juhlan aika. Siispä sanon teille kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen: lämpimät onnittelut ja myötäisiä tuulia elämäänne...

*******
Selvä Keli toivottaa kaikille mukavaa kesää ja rentoa lomailua!
S



tiistai 12. toukokuuta 2009

Stönö - neljännesvuosisata nuorisotilatyötä ivalolaisittain

























Viime perjantaina juhlistettiin Ivalon nuorisotilan Stönön 25 -vuotista taivalta. Päivä oli nuorisotyöntekijän näkökulmasta hyvin pitkä, mutta todella mukava. Porukkaa, kaikenikäistä pyöri tiloilla koko päivän tasaisena virtana. Illan juhladiskossakin oli pitkästä aikaa mahtava meininki.

Sönöllä on ollut tosi iso merkitys inarilaisessa nuorisotyössä. Ei ole liioiteltua sanoa, että miltei kaikki mitä kunnan nuorisotyössä on viimeiset parikymmentä vuotta touhuttu on tavalla tai toisella Stönötoiminnan johdannaista.

Jännä juttu on ollut se, että vaikka ikäluokat ovat vuosien mittaan pienentyneet, on perustoiminnan suosio ollut vakaalla tasolla koko stönöilyn ajan. Vähentynyt väki näkyy diskoissa, rockkonserteissa sekä muussa tapahtumatoiminnassa, mutta perusilloissa käy edelleen 20 - 80 nuorta/ilta.

Se kertoo jotain siitä miten nuoret ovat omineet paikan. Eipä lie sattumaa, sillä nuoret on osallistettu ja heitä on kuultu koko Stönön historian ajan. Ivalon Pommarilta alkaneen tilatoiminnan taustalta löytyy silloisten nuorten esitykset ja toiveet. Alussa, kun vanhaa Stönöä Ivalojoen rantsussa rempattiin osallisuutta edistettiin mm. kirveen, vasaran ja maalipensseleiden avulla, nyttemmin käytössä on muita apukeinoja. Yhtäkaikki nuoret keskustelevat ja osallistuvat itse, toiminta on kaikkea muuta kuin passiivista oleskelua, josta ns. avointa toimintaa on aika ajoin valtakunnallisesti kritisoitu.

Suosio kertoo myös siitä, että työllä on ollut innostuneita ja ammatillisesti valveutuneita sekä nuoria kunnioittavia ohjaajia. Suuri kiitos singahtaakin Pirkolle, Sepolle, Riitalle, Hannalle ja Irmelille. Myönteinen henki ja innostus ei synny tyhjästä ja se työ on useinmiten sitä, joka ei synnytä otsikoita. Ilman sitä työtä ei kumminkaan tapahtuisi juuri mitään...

Muuttuva työnkuva ja muuttuvat nuorisotilat

Stönön pitkäaikainen ohjaaja Pirkko oli nähnyt kovasti vaivaa kootessaan historiikkinäyttelyä. Olipas monella tapaa kiintoisa aikamatka. Kaiken kiireen keskellä olikin hyvä vähän pysähtyä ja katsoa taaksepäin. Nykyistä voi ymmärtää paremmin kun muistaa miten tähän on tultu.

Toisaalta iskee päälle haikeuskin: moni heistä, joihin lehtileikkeissä ja tilatoimikunnan pöytäkirjoissa törmää on jo poissa keskuudestamme. Työkin on muuttunut eikä se muutos ole pelkästään myönteistä.

No kumminkin: virhemarginaalin suuruuden pelossa ei uskallettu tehdä arviota paljonko nuoria Stönö on tavoittanut, paljon joka tapauksessa. Se kannustaa.

Kokoavalle tilatoiminnalle on edelleenkin tarvetta. Asia nousee ajoittain esiin myös esityksinä siitä, että tiloja pitäisi saada lisää. Viimeksi törmäsin tähän vuosi sitten, kun lapsiasiavaltuutetun toimiston saamelaisnuorten elinoloja saamelaisalueella käsittelevä tutkimus julkistettiin Inarissa. Vähemmän yllättäen myös ns. sivukylissä asuvat nuoret toivoivat nuorisotiloja ja niiden lisärakentamista. Minna Rasmuksen koostamassa tutkimuksessa esitettiinkin yhtenä johtopäätöksenä lisää nuorisotiloja sivukyliin.

Nuorten toive on ymmärrettävä, mutta ikävällä tavalla epärealistinen. Täytyy muistaa, että tilat ovat pelkkiä seiniä ja nykysysteemissä, jossa kaikki maksetaan euroina myös taloudellisesti yksistään pelkkinä kehyksinä raskaita ratkaisuja. Lisäksi on ratkaistava SE ISO kysymys: miten järjesteään ammattitaitonen ja turvallinen ohjaustoiminta. Kuntatalouden sopeutuessa alati eläviin talouden reunaehtoihin ei ole realismia odotella, että lisähenkilöstöä löytyy kaikkialle.

Tulevaisuus onkin uudentyyppisissä tilaratkaisuissa, jotka huomioivat myös riittävän käyttäjämäärän sekä hallintokuntarajat ylittävän uudenlaisen yhteistyön.

Nuorisotila Inariin?

Voi olla, että Inariin tila tulee. Asia on ollut toiveissa pitkään, hyvin pitkään.
En ole enää aikoihin uskonut erillisratkaisuun. Inarissa kuten hyvin paljolti muuallakin kyseeseen tulee ratkaisu, jossa nuorisotila on osa isompaa kokonaisuuutta.

Taantumalla on äkkiä ajatellen merkillisiä sivuvaikutuksia. Inariin on etsitty pitkään kouluratkaisua, jossa kirkonkylän yhtenäiskoulu sijoittuisi fyysisesti nykyisen kahden paikan sijasta yhteen paikkaan. Väestökehitys ja kuntatalous ovat väistämättä vieneet kohti kyseistä ratkaisua. Tästä kaikki osapuolet ovat yksimielisiä.

Koulukysymys on kuitenkin ollut suuria tunteita ja vilkasta keskustelua nostattanut asia Inarissa. Ydinkysymys on liittynyt siihen mihin uusi koulu halutaan: alakoulun vai yläkoulun paikalle. Kyläläiset ovat voimakkaasti ajaneet nykyiselle alakoululle sijoittuvaa ratkaisua.
En halua ottaa kantaa sijoituspaikkaan, molemmilla ratkaisuilla on puolensa ja kummankin ratkaisun ajajien näkökulmissa on piirteitä, joita voi ymmärtää.

Kehitys näyttää kuitenkin vievän siihen, että yläkoulun ja siihen liittyvän entisen asuntolan tiloihin saneerataan melkoinen varhaiskasvatuksen ja sosiaali-/terveyspalveluiden keskittymä: päivähoito, perusopetus, kansalaisopisto, tervestoimi... Ratkaisu on keskusteluttanut, mutta tämäntyyppisiin kokonaisuuksiin ollaan käsitykseni mukaan menossa jatkossa ylipäänsä aiempaa enemmän. Eikä pelkästään Inarissa vaan kaikkialla. Mm. Ouluun on syntymässä aivan valtava kasvatuksen ja opetuksen keskittymä, puhutaan kokonaisesta korttelista ei vain parista rakennuksesta. Ja lisää tulee.

Mutta vielä Inariin. Kun taantumaan yhdistetään sisäilmapulmat tapahtuu kummallisia asioita: äkkiä rahaa alkaa löytymään ja kaikilla on hitonmoinen kiire. Elämme kiintoisia aikoja: valtuusto käsittelee hanketta toukokuun kokouksessa ja jos asia etenee, alkavat rakennustyöt jo syksyllä.

Tämän projektin myötä Inari saa kenties myös nuorisotilat. Ja jos niin käy, niin Stönön perinne velvoittaa: nuorten panosta tarvitaan jo suunnittelu-vaiheessa. Sen ovat Inarinkin nuoret ansainneet.

S

lauantai 2. toukokuuta 2009

Kaikuja Oulun nuorisotyöpäiviltä...






















Piipahdettiin "isolla" porukalla Oulussa, jossa pidettiin valtakunnallisia nuorisotyöpäiviä.

Kymmenvuotiaan Selvä Peli -työn kunniaksi rakenneltiin paikalle ihan osasto, jolla vietiin viestiä inarilaisesta moniyhteisöllisestä työtavasta. Toki markkinoitiin ohessa myös Inaria sekä tutustumisvierailujen mainiota tukikohtaa Nuorisokeskus Vasatokkaa.


Homma oli ihan pakko toteuttaa, kun monen vuoden jälkeen nuorisotyön kokoontumisajo sijoittui Inarin vinkkelistä Keski-Suomeen. Valtakunnallisiin ammatillisiin kekkereihin on sinällään muuten monta hyvää syytä osallistua: kontaktit sekä tiedon saanti. Kuntaosasto vietiin nyt ensi kertaa.

Kiintoisaa. Uteliaita riitti tasaiseen tahtiin. Aika mukava kokemus joskin yllättävän raskas, sai skarpata tosissaan, osasto myös sitoi ja rajoitti seminaariosallisuuttani.

Ei liene muuten ihan sattuma se, että järjestelyvastuussa oli Oulu. Kaupunki on nuorisotyöllisesti kova kunta: Oulu satsaa nuoriinsa valtakunnallisessa tarkastelussa tosi paljon. Panostus on huomattukin, sillä Oulu on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainoa nuorisokunta. Opetusministeriön valinta on tosin jo vuodelta 2006 ja muu Suomi jännittää edelleen sitä, että löytyykö Oululle koskaan seuraajaa...

Alueiden erilaisuus

Oululaiset onnistuivat järjestelyissä ihan hienosti, Selvä Keli iloitsee ja kiittää.

Seminaareissa käsiteltiin mm. alueiden erilaisuutta, tuota minun lempiaihetta. Ihan hyviä alustuksia, mutta jotenkin vaisuksi ja hajuttomaksi käsittely näiltä osin jäi. Pettymys minulle...

Tutkija Anu Gretschelin seminaarissa etsittiin kunnallisen nuorisotyön perusideaa. Kiintoisaa kuultavaa. Hyvin vaikuttuneena kuuntelin kuinka oli tutkittu Helsingin Malminkartanon nuorisotalon toimintaa. Tila on suuruudeltaan ja nuorten osallistujamääriltään kuten Ivalon Stönö, vaikutusalueella asuu 8.000 ihmistä elikkä 1.000 enemmän kuin Inarin kunnassa. Tähän saakka lähes vertailukelpoista juttua. Ja se ero sitten: on toki toimintaympäristössä muutakin, mutta lumoutuneena kuulin, että tilaa pyörittää neljä päätoimista ohjaajaa, NELJÄ.

Piti oikein tarkistaa LaNuTista miten Ivalon näkökulmasta löytyy neljä kunnallista ja pysyvässä työsuhteessa olevaa nuoriso-ohjaajaa. Siihen tarvitaan Inarin Stönön Pirkko, Sodankylän Veikkolan Jouni, Kittilän Tuomas ja Kolarin Sanna. Alue on tolkuttoman iso ja jengiäkin sillä asuu lähes 30.000 hlöä.

Pidin session kuluessa omaa erillisseminaaria Humakin tutkija Katin kanssa. Todettiin, että ei näistä erilaisuusjutuista näytä syntyvän kunnon keskustelua ilman sitä, että synnytetään ristiriita. Ei itsetarkoituksellinen vastakkainasettelu suuret - pienet, mutta tietoinen ristiriita kumminkin. Hymistely ei näytä auttavan yhtään.

En tiedä miten muuttotappioisten reunaseutujen asiat saataisiin näkyvimmin esille. Jotain on kumminkin tehtävä ennenkuin kaikki se hautautuu suuruuden ekonomian ja kaikille alueille yhdenvertaisten vaatimusten syövereihin.. Sepä jäi seminaari-istunnon sisäisen kahdenkeskisen miniseminaarimme loppupäätelmäksi. Luvattiin ainakin pohtia sitä, että mitenkä...

Nuorisotyö - ammattilaisten asialla

Nuorisotyötä palvelee valtakunnallinen mainio julkaisu nimeltään Nuorisotyö.
Lehti on monipuolinen ja pureutuu nopeasti nuoriin ja nuorten parissa tehtävään työhön liittyviin ajan ilmiöihin.

Nuorisotyölle isoksi kunniaksi on luettava myös se, että ainakin pohjoinen näkökulma on saanut tilaa ja kiinnostanut lehden tekijöitä. Näin on ollut jo pitkään, vaikka lehden pieni yhdennaisen toimitus sekä sen toimitusneuvosto on pääosin kehäkolmosen sisäpuolelta.

Asia on tietysti vaatinut oma-aloiteisuutta, mutta ihan sama sille. Aktiivisuus on alati uudistuva luonnonvara. Pääasia on se, että lehdestä on annettu mahdollisuus. Se on hieno asia se, Selvä Keli on hyvin otettu ja iloinen siitä...

Ihmemiehet ja -naiset

Samaisen Nuorisotyön huhtikuun numerossa päätoimittaja Susanne Maude
kirjoittaa otsikolla Ihmemiehet ja -naiset nuorisotyöntekijän sielunmaisemasta. Taiotaan pienistä budjeteista merkittäviä asioita, kohdataan, kuunnellaan, ennaltaehkäistään, osallistetaan, kehitetään ja resurssoidaan omaa työtä, uudistutaan, rakennetaan verkostoja... Kaikessa kulkee mukana suvaitsevaisuus, hurtti humori ja maalaisjärki sekä monet muut suotavat piirteet.

Mahtava kuvaus, siitä löytää helposti itsensä. Pääkirjoitus tuli oitis mieleeni, kun lukaisin mennä torstain Iltalehdestä kuvausta inarilaisesta rippikoulusta. Susanne Mauden tapauskuvaukseen kuuluu myös se, että itsestään selvänä pidetään sitäkin, että nuo kasvatuksen Mac Gyverit eivät mokaa, kaikki menee aina hyvin. Ja auta armias, jos ei menekään, syntyy juttua saman tien.

En tietenkään kannata sellaista, että epäkohdista vaietaan. On perin inhimillistä, että inhimillisessä toiminnassa sattuu monenlaista ja niistä pitää voida puhua. Eri asia on sitten se miten asiat otetaan esille. Aika oudolta kuulostaa se, että nuoret ja aikuiset eivät esitä kritiikkiä vastuullisille nuoriso-ohjaajille suoraan vaan heti tiedotusvälineiden kautta. Tässä yhteydessä tuntuu myös kohtuuttomalta se, että 650 nuorisotyöntekijän kokoontuminen yhteen ei saa aikaan samanlaisia otsikoita. Ei, vaikka he yksituumaisesti esittävät huolensa ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä ja siitä, että menossa olevan laman yhteydessä ei toistettaisi 1990-luvun alun virheitä.

No. Ehkäpä tämäkin kuuluu meidän kasvatuksen Mac Gyverien toimenkuvaan. Olla provosoitumatta, kestää kritiikki, ottaa opiksi ja uskoa härkäpäisesti siihen, että lopulta vaikeuksista huolimatta sinnikäs työ palkitaan.

S
Ai niin. Kymppitonnikerho on saanut uuden jäsenen. Selvä Keli onnittelee Settlementin Pekka Häyhää nuorisotyön valtion tunnustuspalkinnosta armon vuonna 2009.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Do the Stönö...!!!



Kuukausi on vilahtanut tosi nopeasti. Kunnassa menossa olevan muutostyön pyörteissä on tullut istuskeltua palavereissa sekä kirjoiteltua ja oikoluettua pilvin pimein erilaisia muistioita, joten inspiraatio muuhun kirjoitteluun on ollut haussa. Siitä tauko, joskus näin.

Sombyn matka kohti listahittejä

Kolmisen viikkoa sitten lueskeltiin lähetyksen lehtiosiossa Suosikin mainiota juttua vuotsolais-inarilaisesta Somby-yhtyeestä. Soiteltiin jutun innoittamana yhtyeen kovan luokan kitaristille Oulalle Inariin ja kyseltiin mihin bändi on menossa seuraavaksi.

Oula kertoi tuolloin orkesterin keikkaavan seuraavan kerran pääsiäisenä Kautokeinossa saamelaisen musiikin Euroviisuissa Sáme Grand Prixissä. Ja niinhän siinä kävi, että Somby meni ja voitti skaban laulusarjan. Hienoa, Selvä Keli on innoissaan ja onnittelee nuoria saamerokkaajia... Olipa mahtavaa katsella saamen TV-uutisten Oddasat -lähetyksestä sitä miten Somby tuuletti. Kuten Juti Globenissa legendaarisena vuonna 1995.

Olikohan se vuoden 2007 VaNuRock, jolloin näin Sombyn livenä Ivalossa ja tulin ennustaneeksi, että siinä on Lapin läänin seuraava "Stalingrad Cowgirls", bändi josta vielä kuullaan. Toivottavasti porukka jaksaa kehittää itseään, maailma on avoin Suomen ainoalle pohjoissaamenkieliselle rockbändille. Bändi on nimittäin myös HYVÄ, ei pelkästään pohjoissaamelainen.

Menestys Kautokeinossa on hyvä potku uralle. Radio Inarin toimittajaikoni Aikion Ilmari oli tavoittanut sanoittaja Millan Kautokeinosta ja Milla oli enemmän kuin tyytyväinen. Tapasin itse sattumoisin Oulan Ivalon lukion pihalla ja herra totesi yksikantaan, että voitto oli iso asia bändille. Niin varmaan, tämä oli viikon SE todella iloinen uutinen.

Do the stönö...

Viime lähetyksessä ennakkotiedotettiin jo siitä mitä tulee tapahtumaan perjantaina 8.5.2009. On nimittäin niin, että Ivalon kylän nuorisotila Stönö täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja 8.5. vietetään juhlapäivää rennosti perustyön ja kaikenikäisille avointen ovien sekä juhladiskon merkeissä.

Minun on vaikea kuvitella Inarin kunnan nuorisotyötä ilman Stönöä. Lähes kaikki mitä on tehty ja synnytetty juontaa juurensa perusnuorisotilatyöstä. Se on usein näkymätöntä hommaa, joka totisesti juhlansa ansaitsee. Stönöllä on aikaansa viettänyt satoja nuoria. No, asiasta enemmän myöhemmin, mm. Selvä Keli radiolähetys 7.5. omistetaan täysin Stönölle.

Yksi pieni, mutta hyvin jännä juttu todettiin jo viime radioshowssa. Stönötoiminta käynnistyi 1983 Ivalojoen rannassa entisen koulutoimiston (vielä entisemmän sairaalan kroonikko-osaston) parakkirakennuksessa. Stönöllä on nimikkolaulu, synty lie sattuma (tai sitten ei), mutta kiintoisa semmoinen kumminkin. Juankosken suuri poika ja Suomirockin riimittelijänero Juice Leskinen teki 1980 -luvun alussa biisin nimeltään Do the Stönö...

Biisi on sijoitettu Juicen elämäntyökotikaupunkiin Tampereelle. Ivaloa tunteva voi kuitenkin yrittää virittäytyä 1980-luvun alun tunnelmiin ja etsiä yhteneväisyyksiä. Miten se biisi menikään: "Satakunnankadulla kävelin, stönöaskelin stönösävelin ja kohdalla sähkölaitoksen sain elämänpolkuuni taitoksen...". Tilalle Sairaalantie ja katso: loppu onkin mahtavaa yhteensattumaa.

Parisen vuotta sitten maataloussihteerimme toi minulle Maaseudun tulevaisuus -nimisen julkaisun. Siitä löytyi laaja Juicen tekstejä käsittelevä artikkeli. Jutusta selvisi, että miltei kaikilla biiseillä ja niissä käytetyillä käsitteillä on selitys. Poikkeuksena jutun mukaan oli stönö, jota Juice itsekään ei oikein osannu määrittää. Jutussa todettiin, että ilmaisun tarkoitus on arvoitus, ellei stönöllä sitten tarkoiteta nuorten suosimaa kokoontumispaikkaa Ivalossa.
Täytyy sanoa, että hyvin oli toimittaja taustoittanut tekstiään.

Wanted: vapaaehtoisia aikuisia koulujen päätöspäivän tapahtumaan


Vuosi sitten pidettiin Game over -tapahtumaa Nt. Stönöllä koulujen päätöspäivän iltana. Ovet olivat avoinna kaikenikäisille, paikalla oli tarjolla toimintaa ja mukavaa yhdessäoloa sekä maittavaa paellaa. Koko homma tehtiin tietysti Selvän Pelin merkeissä. Radio Inari oli äänessä aamukolmeen kertoen tapahtumista Stönöllä sekä raportoiden menosta kylillä ja Ivalojoen rantsusta, jonne porukoilla on tapana kerääntyä sankoin joukoin juhlimaan kesäloman alkamista.

Oli mukava kokemus. Tapahtuma osoittautui tarpeelliseksi ja Selvä Peli työryhmä onkin uusimassa tempausta lauantaina 30.5.2009. Tapahtuma vaatii tekijänsä ja niinpä Selvä Peli etsii nyt vapaaehtoisia aikuisia mukaan mukavaan menoon ja yhdessäoloon. Tekemistä piisaa kaikille. Selvä Keli innostaa aikuisia mukaan: jos tunnet mielenkiintoa, niin ota yhteys Mäenpään Pirkkoon ja hommia löytyy. Pirkon yhteystieto löytyy osoitteesta www.lanuti.fi/inari ja yhteyshenkilöt.

Luulenpa, että he jotka vastaavat kutsuun eivät pety. Itse joudun kyllä jättämään tämän kierroksen perhesyistä väliin: kotosalla on yksi, jonka elämässä on edessä eräs merkittävä game over -tilaisuus. Niinpä olenkin tanakasti isukki ja nuorisotyöntekijä saa olla sivuosassa...
S

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Tuli(ko) tukieuroja? - tuleeko valkolakki?



















Hoppuisat härkäviikot jatkuvat. Toiminnallisesti liikettä piti yllä Ankkurihankkeen digikuvauskurssi, jota pidettiin alkuviikosta Stönöllä. Viikkoa värittivät myös kunnan muutostyön valmistelut sekä ensimmäiset tukipäätökset, joita loppuviikosta viimein tehtiin.

AbiNiinan harvinainen yhdistelmä: inarinsaame - ranska

Yo-kirjoitukset päättyivät ja niinpä mukavana studiovieraana oli Ivalon lukion abiturientti Niina. Niinan urakka oli päättynyt vieraiden kielten päivänä yhdistelmäkirjoittamiseen, joka oli maanlajuisestikin ainutlaatuinen: nuori nainen suoritti yhden kuuden tunnin session kuluessa ensin inarinsaamen ja sitten ranskan.

Selvä Keli on hyvin vaikuttunut studiovieraansa suorituksesta. Eikä siinä Niinan omien sanojen mukaan ollut edes mitään kummallista, korvienväli muutettiin inarinsaamen taajuuksilta ranskaan lyhyen ruokatauon aikana. Muutenkin valkolakki odottaa käyttöään toukokuun lopulla. Hienoa.

Oli mukavaa kuulla kuinka kevään abi kehui opinahjonsa osoittautuneen ihan hyväksi valinnaksi. Edessä on kuitenkin muutto pois Inarista. Tätä ei oltu tilattu, vaikka toisaalta olisi voitu: jatkossa häämöttävät kuulemma nuorisotyöntekijän opinnot... Kiintoisaa.

Selvä Keli onnittelee Niinaa ja kaikkia muita Ivalon lukion abeja. Yksi urakka alkaa olla kuitattu. Selvä Keli toivottaa abeille myös aurinkoista kevättä, rentouttavaa irtiottoa vaikkapa pilkkijäillä sekä sitä kautta virittäytymistä seuraaviin koetoksiin: jatko-opintoihin hakemiseen.

Lehdet kertovat: nuoria inarilaisia maailmalla

Pikku tauon jälkeen oli tutustuttu sanoma- ja aikakausilehtien tuotantoon ns. sillä silmällä. Se Silmä oli nyt etsinyt inarilaisista kertovia juttuja julkaisuista, joita lähetyksessä ei oltu aiemmin siteerattu.

JHL:n Motiivi -nimisessä maaliskuun numerossa kerrottiin junantuomasta lappilaisesta. Ja katso: tuttu nuori nainenhan Motiivin sivuilla hymyili. Jennistä on tullut Motiivin kolumnisti.

Väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistoon perheen taloustieteestä valmisteleva Jenni miettii Motiivissa muuttamisen aiheuttamaa tunnekuohua: Aina on pitänyt muuttaa työn perässä, varsinkin pohjoisesta etelään. Miksi se olisi helsinkiläiselle eri asia. Kiintoisaa, hyvin kiintoisaa.

Tehtiin Marin kanssa periaatepäätös: Selvä Keli yrittää saada Jennin puhelinhaastatteluun lähilähetyksiinsä. Sitäpaitsi: tulevat kolumnit ovat hyvää siteerausmateriaalia. Odotamme innolla.

Somby Suosikissa

Käsiin oli tarttunut myös Suosikin tuorein numero. Nuorten lehdestä löytyi mainio artikkeli, joka kertoi inarilais-vuotsolaisesta Somby -yhtyeestä. Oli pakko soitella bändin kitaristille Inariin. Oula oli tyytyväinen, bändi saa näin lisää näkyvyyttä ja uskottavuutta. Niin ja saamelaiskulttuurin kannalta näkyvyys on loistava asia.

Bändi kuulemma keikkailee seuraavan kerran pääsiäisen tietämissä Norjan Kautokeinossa, jossa pidetään Sámi Grand Prix -kilpailut. Selvä Keli seuraa miten orkesteri menestyy viiden muun finalistin joukossa. Selvä Keli seuraa myös yhtyeen uutta levyprojektia. Uusi lätty julkaistaan kitarasankari Oulan mukaan syyskuussa.

LahtIvalon oheisseurakset

Päijät-Hämeen Lapin Kansa, Etelä-Suomen Sanomat ja sen nuorten sivu kertoi näyttävässä kokosivun jutussa 20.3. tarinan siitä mihin nuorten kulttuurivaihto voi johtaa. Jutussa LahtIvalo vaihdossa mukanaolleet nuoret Laura ja Hemmo kertoivat siitä miten heidän seurustelunsa alkoi.

Nuoret kävivät myös vertailevaa vuoropuhelua omista kotipaikkakunnistaan. Kiintoisaa oli todeta molempien näkemys: nuoret ovat lopulta samanlaisia Lahdessa ja Ivalossa. Jännää oli kotiraitin arvioinnin käänteisyys: siinä missä Laura totesi Ivalon raitin hiljaisuuden häiritsevän piti Hemmo samaa asiaa vahvuutena... Lahdessa on kuulemma ruuhkaista.

Hienoja juttuja kaikki kolme. Selvä Kelin yksiselitteinen kanta medianäkyvyyteen on seuraava: menestyköön positiivinen inarilainen nuoruus myös jatkossa kuluneen uutisviikon lailla eri mediaympäristöissä. Se on huomionsa ansainnut, ihan takuulla.

Tukipolitiikan oudot kiemurat - syrjäytetäänkö syrjäseudut?

Viikon huono(hko)t tai ainakin ristiriitaiset uutiset tulivat odotetuilta avustusrintamilta. Opetusministeriö oli tehnyt myös Inarin nuorisotyölle niin tärkeät ennaltaehkäisevän huume- ja päihdetyön avustuspäätökset.

Avustettujen kohteiden luettelossa pärjättiin hyvin. Mutta mutta. Pidimme hankesuunnitelmaamme hyvänä ja niinpä odotusarvot olivat tulosta oleellisesti isommat. Nyt hukassa on kymppitonni ja se on todella paljon se...

Miten tässä näin pääsi käymään. Pika-analyysi antaa kaksi tulosta. Jaettavaa taisi olla vähemmän, vaikka sitä taantuman takia pitäisi oikeastaan olla enemmän. Toinen ja hankalampi juttu liittyy siihen miten ministeriö painotti eurojen kanavointia. Päätöksessä mainittiin kaksi asiaa, josta etukäteen ei tiedetty: painotettiin nuorisotyön ammatillisen koulutusohjelman kehittämistä sekä Avartti-ohjelman toteutusta.

Ilmeisesti näillä perustein valtaosa hakijoista sai murusia ja voittajia löytyi kaksi: Suomen Humanistinen Korkeakoulu oy sekä Allianssi ry.keräsivät potista yli puolet eli 450.000 €. Hämmentävä jakosuhde, joka lähettää paikalliselle toiminnalle selkeän viestin: ei kannata odotella liikoja...

Minä en syrjäisen seudun nuorisotyön näkökulmasta ja sen tinkimättömänä edustajana ymmärrä alkuunkaan tätä jakopolitiikkaa. Kummastakaan yhteisöstä ei ole Nuorisotyö -lehteä lukuunottamatta juuri mitään välitöntä hyötyä reuna-alueilla tehtävälle nuorisotyölle. Sitäpaitsi Allianssi on järjestö, joka saa muutoinkin sammioittain tukieuroja. Miksi tämä järjestö pitää päästää osille tässäkin tuessa kun jaetaan järjestöille ja kunnille niin tärkeitä avustuksia? Allianssin 250.000 €:n rinnalla esimerkiksi Ranualle osoitettu 2.000 € tuntuu suoranaiselta vitsiltä.

Ministeriö ei taida tuntea kunnallista tätä päivää. Suuruuden suosiminen tappaa pienten ja keskisuurten organisaatioiden luovuuden ja yrityshalun ja kehitys vie mennessään tukieurot, joita tarvittaisiin paikallisten hankkeiden eteenpäinviemiseen. Jäljelle jäävät ns. isot asiat kuten koulutusjärjestelmän omituinen pönkittäminen ja Avartin tyyppiset kokonaisuudet, joiden arvellaan palvelevan lähtökohtaisesti koko maata. Paikallinen tietämys ja tarpeet sekä niihin liittyvä luova ideointi jauhautuu kaiken tuon alle ja turhauttaa viimeisetkin hakijat.

Tukieurojen katoamisen myötä kehitys lopulta pysähtyy ja päädytään hilpeään pysähtyneisyyden tilaan. Seminaareja ja muita kokoontumisajoja riittää, mutta paikallisesti on vaisumpaa. Keisarilla ei olekaan vaatteita ja kaikki ovat tyytyväisiä...

Niin, vai ovatko: mihin unohtui nuori...
S

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Tyttötyötä ja tukieurojen odotusta
















KG elikkäs Kalorigeelit on Inarin nuorisotyön uusi työmuoto, jonka käynnistämistä pohdimme varsin perusteellisesti. Kysymys ja perusteltu sellainen oli: onko meillä resursseja ja varaa kohdentaa työtämme pelkästään tytöille...

Alkusysäys siihen, että asiaa edes pohdittiin tuli kouluilta: tytöt oirehtivat, asialle olisi syytä tehdä jotain. Asia jäi vaivamaan, sillä siitä oli keskusteltu aiemminkin. Lopulta päätimme kokeilla ja tyttöryhmät perustettiin Ivaloon, Inariin ja Sevettijärvelle. Sevetin ryhmä on tosin ollut omanlaisensa tyttötyön sovellus: porukoita on rajatusti, joten Sevetin KG on avoin myös pojille...

Kokemukset ovat osoittautuneet hyviksi. Naiseksi kasvaminen on taitolaji ja sitä voi mainiosti tukea tyttöjen yhteisöllisellä toiminnalla, jota ryyditetään yksilöllisellä tuella. So simple. Näin on tehty muuallakin ja johtopäätös on sama: tarvetta on... Inarin nuorisotoiminnallisen Etelän ystävyyskaupungin Lahden kokemus on sama: Tyttöjen Tila Helmi vetää porukoita, tehtävää löytyy paljon ja alussa oli kovasti työtä perustella kohdennetun työn tarvetta. Enää kukaan ei kyseenalaista työmuotoa.

Inarissa tyttötyötä on rahoitettu lääninhallituksen alueellisen kehittämisrahan turvin. Ja hyvä niin, raha on tarpeeseen ja erilaiset tuet ovat koko 2000-luvun ajan mahdollistaneet monien muidenkin asioiden kokeilua... Voisi jopa puhua toimintojen ja tukieurojen läheisriippuvuudesta.
Ja alkukevät: se on tässä suhteessa odotuksen ja vieroitusoireiden aikaa. Rahoituspäätöksiä on totuttu odottamaan yhtä intohimoisesti kuin kevään ensimmäistä västäräkkiä.

Pohjois-Lappiin uudenlaisia tukieuroja

No. Opetusministeriön kautta oli ehditty jakaa 2.000.000€ hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman toimeenpanoon liittyviin (????) hankkeisiin. Jakoperusteina oli mm. moninaisuus ja yhdenvertaisuus, digitaalinen sukupolvi sekä luovuuden Suomi. Ihan hienoja asioita itsessään joskin lähempi määrittely vaatiikin hallituksen linjauksiin perehtymistä.

Itse olin inhorealistisesti epäillyt sitä, että rahaa ei reuna-alueille irtoa ja että ratkaisevaa ovat asioiden mittasuhteet. Siinä katsannossa hyötyjinä ovat väestöltään suuret yksiköt. Epäluuloani lisäsi se, että parisen viikkoa sen jälkeen kun avustus oli marraskuussa julistettu haettavaksi, opetusministeriö täsmensi hakua: kelpoisia ovat valtakunnalliset hankkeet.

Kaiken uhallakin Inari haki myös kyseistä rahaa.Lopputuloksena oli vesiperä ja välipäätös, jonka mukaan hakemus oli siirretty Oulun (???!!??) lääninhallituksen käsiteltäväksi.

Euromittainen tulos inarilaisittain ei ollut yllätys, päätökseen kirjattu jatkokäsittelijä oli. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että Pohjois-Lappikin pärjäsi. Rahoituspäätöksestä löytyivät 42 hyväksytyn hakijan joukosta mm. Enontekiön ja Utsjoen kunnat, Nuorisokeskus Vasatokka sekä Saamelaiskäräjät. Myös City-Same ry:n saamelaisnuorten aktivointiin myönnetty kohdeavustus on hieno juttu.

Selvä Keli iloitsee siitä, ettäVasatokka on profiloimassa itseään alueen ympäristökasvatuksen osaajaksi. Kepsein kairassa -hanke hyödyntää uutta GPS-tekniikkaa ja innostaa sitä kautta nuoria liikkumaan luonnossa. Hieno oivallus.

Täyttää reippaasti myös sen jo mantraksi muodostuneen Innovatiivisuuden kriteeristön.

Saamenkielisten kielipesien rahoitus hoidettava

Selvä Keli on myös hyvin iloinen siitä, että Saamelaiskäräjät sai peräti 100.000€ saamenkielisten kulttuuripesien toimintaan. Selvä Keli kannattaa varauksettomasti kielipesätoimintaa kaikille kolmelle saamenkielelle. Asiasta on riittävästi näyttöä ja niinpä onkin oikeastaan suoranainen kansallinen häpeä, että kielipesien toimintaa ei ole voitu vakinaistaa.

Radiolähetykseen saatiin haastattelu, jossa käräjien sosiaali- ja terveyssihteeri yhtäältä iloitsi avustuksesta ja toisaalta totesi sen riittävän vain alkumetreille ja pikaiseen tarpeeseen mm.koltankielen kielipesätoiminnan turvaamiseen. On todella hienoa, että opetusministeriö tukee tätä asiaa. Pakko on kuitenkin kysyä ovatko nuorisoyksikön hartiat tässä asiassa riittävä leveät. Työsarkaa löytyy ja pysyvän ratkaisun tarve on polttava. Ainakin koltan- ja inarinsaamen osalta kiire ei ole vain kiire vaan se on TODELLA KIIRE!

Hallintomenettelyn sietämätön hitaus ja kuntatason lähityön todellisuus


Hyvä, että rahoituspäätöksisä on pää auki. Jo blogissa helmikuun alussa kirjoitin tästä epätietoisuuden alkuvuodesta, siis elosta tukieuropäätösten ihanassa odotuksessa.

Lääninhallituksesta tuli viikolla tieto siitä, että läänit eivät vielä tiedä sitä kuinka paljon läänissä voidaan myöntää nuorisotyön alueellista kehittämisrahaa. Puuttuu kuulemma opetusministeriön irroituspäätös. Se on omituinen ja huolestuttava tieto.

Suuntaus viime vuosina on ollut se, että eri avustusten hakuaikaa on aikaistettu. Hyvä niin, sillä sehän mahdollistaa periaatteessa nopeamman päätösmenettelyn. Mutta vain periaatteessa. Nopeutuminen ei ole siirtynyt suoraan verrannollisesti päätöksentekoon. Kolme kuukautta on tosi pitkä aika odotella irroituspäätöksiä.

Kuntatalouden kiristyminen on saanut olon kunnissa epävarmaksi. Lähiviikkoina meillä käydään läpi koko kunnan palvelutarjonta ja pohditaan voidanko asioita tehdä toisin ja kenties luopua jostakin. Euromittaisia säästöjä pääsee tekenään jokainen vastuualue. Edessä ovat yhteiset talkoot ja kaikki ymmärtävät sen, että talous vaatii sopeutumista.

Näissä keskusteluissa olisi tukipäätöksillä käyttöä. Inarin nuorisotyö on tehnyt nuorisotyön hallinnolle viisi eri rahoitushakemusta, tärkeitä kaikki. Kuten blogissa helmikuussa totesin: ei niitä hakemuksia ihan huvikseen viitsi väsätä...

Nyt maaliskuun lopulla käytössä on yksi siirtopäätös, ei muuta. Ei hyvä. Kun kuntatalouden kriisiytyminen on yleisesti hyvin tiedossa, olisi enemmän kuin toivottavaa, että valtionhallinnossa herättäisiin todellisuuteen ja toimittaisiin nopeasti... Kaikki olisivat tyytyväisiä.
S

maanantai 2. maaliskuuta 2009

RAB Murmansk - heavyn voimalla huumeita vastaan























































Luoteis-Venäjällä sijaitseva Murmansk on Ivaloon nähden lähin suurkaupunki. Maanteitse matkaa Ivalosta Rajajoosepin raja-aseman ja Ylä-Tuloman kylän kautta tulee 305 km, 10 kilometriä enemmän kuin Rovaniemelle.

Todellisuudessa matka on huomattavasti pitempi. Etäisyyttä lisäävät oleellisesti huonompi tie, rajamuodollisuudet naapurin tulli- ja rajamiesten arvaamatto-mine oikkuineen sekä kielimuuri ja kulttuurierot. Näin on vieläkin, vaikka erot ovat viime vuosien aikana supistuneet merkittävästi ja nuorten vaihtotoiminta monilta osin on helpottunut.

Muutoksen tuulet puhaltavat

Murmanskin eräänä pulmana on Pohjois-Lapin tapaan poismuutto. Nykyisellään kaupungissa asuu Espoon verran ihmisiä (n. 350.000 henkeä), vielä kymmenen vuotta sitten asukasluku lähenteli puolta miljoonaa.

Poismuutosta huolimatta Murmansk on edelleen Venäjälle tärkeä kaupunki. Sen lähituntumassa sijaitsee yksi maailman merkittävimmistä sotilastukikohdista. Severomorskin kaupungin keskustorilta on vajaan viiden minuutin kävelymatka alas Kuolavuonon rantaan Venäjän Pohjoisen laivaston päätukikohtaan. Satunnaista matkaajaa (ja onnekasta, sillä kaupunki on edelleen suljettu sotilaskaupunki) kohtaa rannassa surrealistinen näky: suurten taistelulaivojen armada on mykistävää katseltavaa. Jos Enontekiön nuorisotyön vaihtosuunnitelma kaupunkiin toteutuu, järjestyy Käsivarren nuorille takuulla ikimuistoisia kokemuksia.

Murmanskin perinne on vahva. Se on yksi II maailmansodan neuvostoliittolaisista sankarikaupungeista ja on historiansa aikana kokenut muutoinkin kovia. Lähimenneisyydestä on hyvin muistissa ydinsukellusvene Kurskin kohtalo. Veneen tukikohta on maantieteellisesti lähellä, mutta huolellisesti varjeltuna sotilaskohteena käytännössä hyvin kaukana Murmanskista.

Vaikeuksista huolimatta kaupunki on toimelias sekä kansainvälinen ja arktisen alueen asukkaat ovat sitkeitä selviytyjiä. Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta kääntyy kumminkin. Paradoksaalisesti voi sanoa, että sosialistisen Neuvostoliiton perinne näkyy, mutta ei kumminkaan näy... Täällä eletään edelleenkin merkillistä taloudellista ja sosiaalista murrosvaihetta

Itselläni oli päässyt lipsahtamaan kolme peräkkäistä Murmanskitonta vuotta, kunnes maaliskuun alkajaisiksi viimein matkasin kaupunkiin. Taas kerran näkyi se kuinka asiat etenevät. Koskaan ennen en ole törmännyt kaupungissa hillittömään liikenneruuhkaan. Ja mikä autokanta: Karl Marx -kadun kaaoksessa Ladoja saa etsiä ja huomio kiinnittyy kalliiden citymaastureiden suureen määrään, Mersujen tyypitkään eivät ole halvimmasta päästä. Joillakin on rahaa ja paljon...

Kaupunkiin on piraattituotetorien kylkiäisiksi rakennettu massiivisia ostoskeskuksia. Kaikkea saa, jos on rahaa ja ostoshelvettien ulkoasu on kuten Inarin kitarasankari Oula osuvasti totesi: kuin Itäkeskus ilman maahanmuuttajia. Toisaalta äärimmäisyyksien maassa osa asukkaista elää suuressa puutteessa ja varsin puutteellisissa oloissa.

Heavymetallin soundein huumeita vastaan...

Yhteistyötä lähinaapureihin on haettu jo pitkään ja sitä tehdään edelleen myös nuorisoalalla. Ja se kannattaa: Venäjä on suurien mahdollisuuksien maa ja ihmiset, jotka vaihtotoiminnassa ovat mukana ovat ystävällisiä ja arvostavat vieraitaan. Mielekiinnon puutteesta vaihtoimintaa ei myöskään voi syyttää, yksikään vierailu idässä ei ole toisensa kaltainen.

Luoteis-Venäjän huumeongelma räjähti käsiin sosialismin romahdettua ja Neuvostoliiton hävittyä maailmankartalta. Voi tietenkin olla, että pulma oli olemassa jo Neuvostoaikana, mutta virallinen totuus vaikeni sen kuoliaaksi. Jotenkin kuitenkin olen taipuvainen uskomaan siihen, että ongelma on kärjistynyt 1990 -luvulla Venäjän aikana. Ja täällä ei ole hienosteltu bilenapeilla: perinteinen tyyli on tykittää suoraan suoneen.

Oli miten oli asiaan on viime vuosina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Yhdeksi aseeksi on valjastettu rockmusiikki. Niinpä pääsin näissä merkeissä tutustumaan Rock Attacks Barents -festivaaliin. Matkaseurana oli pikkubussillinen powermetallia soittavia nuoria inarilaismiehiä. Eklipticon oli yksi kymmenistä Golfstream -nimisen murmanskilaisyökerhon stagelle nousseista bändeistä.

Metallinen ja mahtipontisen massiivinen meininki...


Olipahan raskassoundinen viikonloppu: Barentsin meren rantamilla syntyy etupäässä rankkaa heavya, johon paikalliset onnistuvat kuitenkin istuttamaan venäläisen kansanmusiikin sointukulkuja. Konsertit olivat venäläisen suurellisia maratonsessioita: perjantaina soitto alkoi klo 16 ja päättyi lauantaina aamuyöllä 04.30, lavalla piipahti vaatimattomat 31 kokoonpanoa. Lauantai päivänä löysäiltiin 14 yhtyeen voimin seitsemän tunnin paketti.

Tapahtuman järjestäjä Irina Vovk yhteistyöjärjestö Socium+:sta pahoittelee sitä, että tiedotus ulkomaille jäi viime tippaan. "Olisi tärkeätä saada kontakteja naapurimaihin, nuoret oppivat toisiltaan ja musiikin avulla rakennetaan rajat ylittäviä siltoja. Rock Attacks Barents onkin kutsunut paikalle nuoria, jotka hyväksyvät erilaisiin asioihin kuten huumeidenvastaiseen työhön, liittyvän taistelun, jonka on kaikessa kuitenkin tapahduttava muutoin kuin sotilaallisin tai väkivaltaisin keinoin".

Murmanskissa majaa pitävän Barentsin nuorisovaihdon keskuksen BYCOn koordinaattori Maria Petrova on samoilla linjoilla: Kansainväinen nuorisovaihto kasvattaa, lisää ymmärrystä ja raivaa pois turhat ennakkoluulot.

Tällä kierroksella Barentsmaista Ruotsi jäi pois, Norjan Alta lähetti peräti viisi kokoonpanoa ja Lapin sekä Oulun lääneistä matkasi pohjoiseen kaksi orkesteria.

Pitkien keikkamatkojen festari

Paradoksien maassa Golfstream-klubille päätynyt rockin ystävä sai tuhdin paketin hyvää nuorisomusiikkia. Konsertit eivät olleet varsinaisesti Selvän Pelin riemujuhlia: täällä huumeita vastustetaan pontevasti olutpullo kourassa ja tupakka suussa. Järjestys säilyi kumminkin hyvänä. Pahempaakin on nähty.

Kiiminkiläinen Downfade istui 900 kilometriä päästäkseen 30 minuutin keikalleen. Basisti Ipe on keikan tauottua riemuissaan: "Mahtava yleisö, ennakkoluuloja oli kun kukaan ei ole ikinä ennen vieraillut Venäjällä, mutta tännehän täytyy päästä uudestaan."

Myös Eklipiticonin basisti, pari kertaa Kantalahden pohjoispuolella Polarnye Zorin venäläisen mittapuun mukaan pienessä ydinvoimakaupungissa keikkaillut Juho on tyytyväinen. "Erilaista kuin aiemmilla reissuilla. Todella iso kaupunki. Tekniset hässäkät häiritsivät keikkaa, mutta tässähän on kyse muustakin kuin soittamisesta. Sitä kuulee puhuttavan kaikenlaista, mutta minusta Venäjä on hieno ja mielenkiintoinen maa, ruoka on hyvää ja ihmiset pääosin ystävällisiä, ei tämä tähän jää".
S