keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Bye bye CYB - welcome Research




We have seen, once again, one end of a project, end of the story called Connecting Young Barents.  This project was supported by Enpi Kolarctic and started in the beginning of June 2012. Between kick off-event in Murmansk September 2012 and last meeting in Haparanda/Tornio a couple of months ago happened a lot.

What did we manage to create? I put a small collection photos which show what we did. We created good rock concerts, a lot of documentation, pretty marvelous and unforgettable trips for youngsters and good possibility for youth workers to see practices in different kinds of environments and cultures.

We manage to create a real good, creative and productive network between partners Socium+ and Murmansk Youth House Mr. Pink, Tornio Youth Service, Ungdomshuset Huset Alta and Inari municipal Youth Work. We have to mention Tornio Music House, Undomenshuset Station I Haparanda, Youth Center Vasatokka and Taike of Lapland too. Really cool combination with lot of commitment to work together.

I think quite a lot has been said already earlier. I once again have to praise persons in project, all of them. Nothing to mention in a bad way. We finally got a lot of common trust and respect with each other. Music united youngsters and if there were some second thoughts before the events, so after implementing them there was nothing left. Of cource there are cultural differences but life is… That’s why we do these things. We live near each other so more knowedge and understanding is always a must.

Actually we did more than was originally planned and we put some effort to create even more contacts than we had in the start. At least Rajarocks in 2014 (Vasatokka , January – Rovaniemi , September) were extra. In a way an extra was a contact making mini tour in Lapland in May 2014 too.

What happened with these? Difficult to say. Maybe not so much but something. We had really marvelous presentations about Mr. Pink and Think Mental Fashion + CYB –projects with pretty many persons  at present. But still.  Of cource it’s now a bit difficult with Russia after Ukraine etc. I know that some municipalities don’t send youngsters to Russia these days. That’s not good and I think it’s a mistake to do so even though I can understand the solution. We should do opposite: to do everything for ordinary citizens to co-operate, not to isolate them.

We tried anyway. Some things happened without planning. I wrote an article to Nuorisotyö (Youth work) magazine from Huset. I heard that there has been a delegation from City of Espoo trying to find impressions of Huset style education. I also heard that they managed to get new ideas and Huset people will visit later Espoo. Really cool….

We tried to create connections to Helsinki too. We’ll see, situation and future of Mr. Pink has been unstable for a while. Maybe later something will happen with Theatre Narri. 

We have had some preliminary discussions how to continue. Maybe a new project. We’ll see what happens.  It’s clear that we don’t throw away the network. Anyway we’ll continue, in a way or another.

One thing which is clear because of project or without it is the fact that the Finnish Youth  Research Society with the support of Ministry of Education and Culture will start to make a research regarding young people in the Barents Region.  We already started with the researcher Tomi Kiilakoski. And the place to start was of cource the best one to do this: Youth Center Vasatokka.

It’s Participatory study on youth engagements, mobilities and the localities in the Barents region.  It’s not only the traditional way: researcher with recorder. It it’s doing too. The research will improve participation because the youngsters will have a possibility to express their feelings about their life in the North via using methods of art: music, photo, video, writing, theatre…

So cool… And so nice, we already have continuity with CYB –network….

That’s something.

Skoeoe

And then the rest of photos...







lauantai 2. toukokuuta 2015

Kahlaamon sohjosta



Olen lumoutuneena lueskellut Facebookin ryhmää Ohjaamot puhuvat. Hienoa puhetta ja loistavaa kehitystyötä kohti sitä, että nuori saa tarvitsemiansa palveluita keskitetysti, yhden luukun periaatteella, sen sijaan, että hän juoksee toimistosta toiseen asioitaan hoitelemassa. Jos juoksee, aika moni ei jaksa tai viitsi, pompottelu ei innosta eikä ihme. Ei vaikka toisaalta toivotaan ihan suoraa, henkilökohtaista palvelua.

Ohjaamossa on kyseessä valtakunnallinen Euroopan Unionin rahoittama hanke. Siinähän ei sinällään ole mitään pahaa, niukan rahan aikoina hankkeistus on käytännössä ainoa mahdollisuus kehitellä uutta. Ohjaamo vähemmän yllättävästi lähtee tekemään kehitystyötään kaupungeista. Näin tekee reuna-alueiden näkökulmasta muuten kiusallisen monet kiintoisat nuorisotyön kehittämisprojektit.

Sinällään se on ihan ymmärrettävää: siellä missä on runsaasti ihmisiä, siellä on suurimmat ongelmat ja tarpeet. Mutta silti on pakko kysyä, että täytyykö reunoilla vain tyytyä osaansa, kuulla puhetta siitä, että on oma valinta missä asuu. Ja jos valitsee reunat, niin sillä on hintansa.  Näin, jos ylipäänsä mitään puhutaan.

Ei millään haluaisi antaa periksi, vaikka olisi kyllä henkisesti helpompaa olla pohtimatta moista. Kehäpäätelmissä kumminkin päädytään aina politiikkaohjelmien yhdenvertaisuuslausekkeisiin ja…

No, tiedättehän, verenpaine nousee välittömästi.

Ohjaamoja luonnehditaan myös nuorisotyöttömyyden lieventäjiksi ja apukeinoiksi toteuttaa nuorisotakuun hienon yleviä periaatteita. Hyvä niin, oikein hyvä.

Eduskuntavaalien jälkeen on puhuttu siitä, että maa makailee erilaisissa kuplissa, jotka eivät ymmärrä toistensa todellisuutta eivätkä näin ollen pysty edes oikein kunnon keskinäisiin keskusteluihin.  Ja maa jakautuu.

Nuorisotyössä sain tästä uuden muistutuksen, kun esitettiin Suomen Nuorisyhteistyö Allianssille, että sieltä osallistuttaisiin Lapin nuorisotyön lokakuisiin kokoontumisajoihin. Kläppi 2015 kerää maakunnan kuntien, valtion, seurakuntien, Vasatokan ja järjestöjen hallinto-, perus-, etsivä-, työpaja-, kulttuurisen ynnämuun nuorisotyön ammattilaiset sekä Peräpohjolan Opiston nuorisotyön opettajat ja opiskelijat yhteen lappilaisittain suureen tapahtumaan. Esittelypistettä kaivattiin muiden merkittävien tahojen joukkoon, jotta saataisiin tietoa ja lähennettyä maan suurinta nuorisotyön edunvalvojaa Lapin nuorisotyöhön. Lähentymättä jää.
Nuorisotyön omista kuplista ei päästä eroon millään, elleivät nuorisotyön Suomen erilaiset todellisuudet halua oikeasti tietää tai tuntea sen toisen puolen arkielämää. Ohjaamolle voisi esittää kainon toiveen siitä, että ohjaajat pohtisivat hienon hankkeensa palvelutapojen soveltamista myös muualle kuin kaupunkeihin. Ja ennen kaikkea: pohtisivat sitä sen toisen todellisuuden kokemusasiantuntijoiden kanssa. Heitä löytyy, eikä tarvitse lähteä hakemaan Lapista. ReunaSuomisuutta esiintyy lopulta ympäri maata, kun oikein silmin katsellaan. Ja Espoon etsiväpäivien nurkkakuntaworkshopissa jäi semmoinen kutina, että sanomisen tarvetta on.

Haaste on tietysti monella tavoin iso. Ohjaamoissa mainitaan poikkeuksetta TE-toimiston palveluiden saatavuus. Eihän monipalvelujutulla ole mitään mahdollisuuksia silloin, kun palvelut ovat pääosin netissä ja asiakkuudet hoidellaan sieltä täältä ympäri maakuntaa. Nuorten asioissa Utsjoelta on pitkä matka Sodankylään ja sillä jutulla on muuten sitten merkitystä. Kysykää nuorilta, elämänsä parhailta asiantuntijoilta… Työhallinto tietenkin puhuu omiansa, totta kai, niinhän me kaikki. Nuoret kumminkin haluavat suoraa kontaktia, joten siltä pohjalta Ohjaamomainen lähtökohta on hyvä. Siinä on järkeä…

Meillä Lapissa nuorisotakuun toteutuminen on lähinnä vitsi. Taakse ovat jääneet suuret puheet ja jäljellä on rahanpuutteessa asetettuja typeriä laintulkintoja, joilla käytännössä ehkäistään nuorisotakuun toteutumista. Jos monipalvelutarpeen (mitä se sitten onkaan) lisäksi koulutetun nuoren pitää työllistyäkseen palkkatuella olla puolesta vuodesta vuoteen työttömänä, niin on lopulta ihan sama millä ohjaamolla hommia hoidellaan. Palkkatuki oli joskus hyvä ja toimiva, jopa nopeasti toteutettava keino, nyt se on nuorten osalta käytännössä mahdottomuus.

Varsinainen ohjaamo. Jos muutosta ei tule, niin se ohjaa nuoret aiempaa tehokkaammin pitkäaikaistyöttömiksi ja kaupunkien monipalveluohjaamojen asiakkaiksi. Ja työpajoilla jää omat eurot käsiin.

Tosi nerokasta.

Skoeoe
kahlaaja

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Perusnuorisotyön ihanuus ja hinta...

Piipahdin lastenjuhlissa. Oli melkoiset pippalot. Ivalon nuoriso- ja urheilutalolla oli tekemistä runsaasti ja monenlaista, mahdottoman hyviä poropiirakoita ja leivonnaisia ja mikä tärkeintä: paljon porukoita. Juttelin muutaman vanhemman kanssa ja olivat tyytyväisiä, kun tämmöisiä osallistavia lastenjuhlia on täälläpäin lopulta aika harvakseltaan.

Itselläni ei ollut mitään osaa koko touhuun. Olen seuraillut lastenjuhlavalmisteluja kuten myös sitä kokonaisuutta, mihin bileet liittyivät, sivusta niinsanotusti. toimistopalaverituntumalla. Siltä tuntumalta voi kyllä kehua seurakunnan Marin sekä meidän nuorisotoimiston Pirkon ja Ronjan työtä mielin määrin. Aivan valtava ennakkotyö oli tehty, ja sehän on laadun tae, harvoin syntyy huitaisemalla hyviä juttuja. Monesti muuten tämä tuppaakin unohtumaan, valmiille on kovin helppo tulla.

Kehun myös tapahtuman valmisteluissa ja toteuttamisessa mukana olleet nuoret.... Jokaisella oli paikkansa ja tekemiseen sitoutuminen laadukasta. Huippumeininki...

Se kokonaisuus sitten... Meiltäpäin ei ole tehty reissuja konserttitapahtumiin Lapin maakunnan ulkopuolelle. Tiedän, että monet kunnat Lapissakin niitä tekevät Elämä Lapselle -tyyppisiin megatapahtumiin, joita soitellaan pääosin Helsingissä.

Nyt lähdetään täältäkin ja kohteena on  Live Aid - Uusi Lastensairaala 2017 -konsertti, joka pidetään kesäkuun alussa Helsingin Olympiastadionilla.

Joku voi kysyä, että mitenkäs tämmöinen viihdematkailu palvelee kunnan nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämistä. Hyvä kysymys, johon voi vastata, että riippuu ihan siitä miten homma toteutetaan. En tiedä miten muualla toimitaan, mutta meillä porukat tekevät vuoden verran töitä ennenkuin linja-auto nytkähtää Ivalosta nelostielle kohti etelää. Sitäpaitsi matkaan itseensä liittyy muutakin mm. vastavierailu Sotkamon nuorisotoimen vieraiksi.

Itse olen jatkumoiden kannattaja: jokaisen isomman tapahtuman pitäisi liittyä johonkin laajempaan ja pidempikestoiseen ulottuvuuteen ja/tai itse tapahtuman tulisi synnyttää ympärilleen nuoria muuten osallistavaa toimintaa. Meillä matkan johtoryhmä, tuo lastenjuhlista tuttu vastuuohjaajakolmikko, on lähtenyt alusta alkaen siitä, että homman eteen pitää tehdä muutakin kuin pyytää kunnalta, seurakunnalta ja vanhemmilta rahaa.

On itsessään hyvä tottuttaa porukat tietoisuuteen siitä, että ilmaisia lounaita ei ole. Tärkeämpää on kumminkin se, että yhdessä tekeminen sitouttaa nuoret, lisää motivaatiota ja luo hyvän yhteishengen matkaryhmään. On ollut ihan siistiä seurata homman etenemistä: tiedottamista, kalenterin tekoa, joulumyyjäisiä, pullojen keruuta, nyt lastenjuhlat. Aikuisia on sitoutettu myös: Porokuninkuusajoissa järjestyksenvalvontaa ja kohta vaihtuu talvirenkaat suvikelin kumeihin...

Oliko se niin, että puhuttaessa perunuorisotyöstä, arjen tuikitavallisesta nuorisotilatoiminnasta tai seurakunnan nuorisotyöstä ja muusta, tällaista projektiajattelua voidaan myös kuvata käsitteellä tavoitteellinen ryhmätoiminta.

Sitähän tämä on ja kun mukana on nuoria Inarin ja Ivalon toimintojen liepeiltä, niin aina paranee. Melko usein nimittäin pohdiskelemme sitä miten Ivalon ja muun Inarin nuorten yhdessä toimimista voitaisiin edistää.

Tähänkin tyylliin se voi onnistua.

Skoeoe

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Nuorisokanuunasta patteristoksi....???

Täytyy jatkaa tuota arjen maantieteen käsittelyä nuorisotyön valtakunnallisen kehittämistyön näkökulmasta. Teen sen tavalla tai johtopäätöksellä, joka voi yllättää muutamia kollegoja. Mutta teen sen kuitenkin edelleen vain ja ainoastaan siitä syystä, että syrjäkylänuoruus sekä nuoriaan kasvukeskuksiin luovuttavan Suomen nuorisotyöasiat saataisiin nykyistä paremmin keskusteluun.

Ihan puskista tämä ei tule, kirjoittelin tästä Nuorisotyölehdessä lyhyeessä nuorisolakimaakunta-kierroksen Rovaniemen tapahtumaa käsitelleessä kommentissa. Palataanpa Napapiirille. Taisi olla Koordinaatin Jaana, joka testasi kuulijakunnan tietämystä liittyen valtakunnallisiin nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksiin. Tulos oli oireellinen, vain muutama tunsi koko käsitteen ja edes jonkun keskuksen.

En ihmettele. Siellä on muutama kuten Koordinaatti, Valtakunnallinen Työpajayhdistys sekä Suomen Nuorisokeskukset, jotka näyttäytyvät jotenkin pohjoisessa. Ottamatta kantaa sen enempää nykylistaan, voi kyllä kysyä onko lista tätäpäivää? Miten osa kehittäjästatuksen saaneista oikeasti näkyy valtakunnallisesti?

Toisinpäin tarkasteltuna on kummallista, että kunnallisen nuorisotyön puolelta kehittämiskeskus puuttuu. Outoa, valtaosa nuorisotyön palkollisista ja euroista koostuu kuntien toiminnasta. Joku sanoo tähän, että onhan Allianssi. Totta kyllä ja se on tarpeen, se tekee hyvin merkittävää nuorisotyön edunvalvontaa maassa, järjestää alan tilaisuuksia kuten nuorisotyöpäiviä ja julkaisee palveluistaan alueellisesti demokraattisinta: Nuorisotyölehteä.

Mutta: se on ensisijaisesti järjestöjen yhteenliittymä. Ja edelleenkin allekirjoitan käsitykseni siitä, että Allianssin kuntasuhde on... naamakirjaa siteeratakseni: vaikeasti selitettävissä oleva... Edelleenkin allekirjoitan myös sen, että Allianssin käytännön toiminta painottuu sinne mistä keskusjärjestöt löytyvät. Ja nehän löytyvät, no olkoon...

Nuorisotyön Suomen monimuotoisuus, sen tunnistaminen ja tunnustaminen, on oman nuorisotyöurani yksi julistuksellisista lempiteemoista, kun puhutaan maakunnallisesta tai valtakunnallisesta keskustelusta, mihin olen osallistunut. Olen seuraillut osin jopa huolestuneena Nuorisokanuunan tiivistymistä. Näyttää siltä, että se jyrää painollaan, kehittää toimintaansa sekä nuorisotyömuotoja ja tuo käsittelyyn sinällään ihan perusteltuja keskusteluteemoja. Mutta se tekee sen tietysti omista lähtökohdistaan.

Kanuunaan pääsee kunta, jonka väkiluku ylittää 40.000 asukasta ja niitä muita kuntia on ainakin vielä pilvin pimein. Kanuunakuntien todellisuus leikkaa kyllä eräin osin, mm. Joensuun ja Rovaniemen reuna-alueet, haja-asutetun resurssi Suomen todellisuutta, mutta kehittämistyö tapahtuu kyllä muilta pohjilta.

Olen ollut huolestunut siitä mitä tapahtuu Lapin AVIn nuorisotoimen ylitarkastajan viralle, jota ei täytetty kun sen pitkäaikainen hoitaja Seija vaihtoi Kemijoen varren näkymät Meritullinkadun maisemiin. Inhorealisti ei pety: niinpä minun kertoimeni tehtävän täyttämisestä jatkossa on hiton iso. Rahoja ei vain taida saada takaisin. Tämä asia on tärkeä, sillä valtionhallinnon nuorisotoimi Lapissa on jo lääninhallituksen ajoista alkaen ollut paljon muutakin kuin avustusten jakaja. Jos joku sanoo, ettei se ole ollut merkittävä lappilaisen nuorisotyön edunvalvoja ja kehittäjä, ei tiedä mistä puhuu. Tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Oikeastaan koko 2010 -luvun olen pohdiskellut sitä miten Reuna Suomen kunnallinen nuorisotyö voisi järjestäytyä Nuorisokanuunan tavoin. Olen puhunut, keskustellut, kirjoittanut, miettinyt. Vaan mihin olen päätynyt: en mihinkään konkreettiseen.

Tehtävä on osoittautunut ylivoimaiseksi, siinä on liikaa liikkuvia osia. Niinpä en ole löytänyt mitään järjellistä ja toteuttamiskelpoista ratkaisua. Olen lohdutellut itseäni sillä, että eipä sen toteuttamiseen ole kukaan muukaan löytänyt järkevää tapaa. Ja kuitenkin tiedän, etten suinkaan ole pohdinnoissani yksin.

Mitä jää jäljelle. Jäljelle jää olemassaolevan ja jo tehdyn työn hyödyntäminen. Nuorisokanuuna voisi
olla se taho, jolle Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi myöntää Valtakunnallisen nuorisotyön kehittämis- ja palvelukeskuksen statuksen. Se tietysti edellyttäisi sitä, että Kanuuna oikeasti haluaisi olla muutakin kuin kaupunkimaisen nuorisotyön edunvalvoja ja kehittäjä. Se edellyttäisi myös riittävää resurssointia.

Tämä idea ei taida kaikkia miellyttää. En tiedä edes sitä haluaako Kanuuna olla enempää kuin se on. Epäilen myös, että tämä ei ihastuta Reuna Suomen nuorisotyöläisiäkään isolta osin. Mutta kertokaa vaihtoehto. Tietenkin se, ettei tehdä mitään...

Toki tässä olisi käytännön ongelmia kuten vaikkapa se miten me pienemmät kunnat mahdumme seminaaripöytiin ynnämuuta. Mutta jos asioihin löytyisi käytännön ratkaisut, niin mikä ettei... Minusta tuntuu, että jonkin edustuksellisen menettelyn kautta Reuna Suomen ääni kunnallisen ja ylipäänsä nuorisotyön kehittämisessä kuuluisi näin paremmin kuin miten se kuuluu nyt. Se olisi tärkeätä, sen pitäisi kuulua nykyistä oleellisesti enemmän ja laajemmalle...

Siihen en usko, että isot haluavat nielaista pienet. Se olisi typerää, sillä niihin isoihinhan me pienet  lähetämme nuoremme opiskelemaan ja ottamaan mittaa elämästä. Vai mitenpäin se menikään... Niin ja sitten, kyllähän ministeriö voisi ohjata asioita: taajamatuet - haja-asutusavustukset tai jotain tämmöistä.

Espoon etsivä päivien syrjäkylänuoruutta käsitellyt workshop oli siinä ympäristössä hieno avaus lajityypissään. Voitaisiinko ottaa uusiksi: Nuorisokanuunassa ja Allianssiristeilyllä. Jone - Olli...????

Vapaasti hyödynnettävissä oleva ehdotus

Skoeoe



torstai 9. huhtikuuta 2015

Yhden äänen taktiikalla...

Tunnelma tiivistyy. Ja tämä ei sitten ole puoluepoliittinen eikä henkilöpoliittinen kannanotto, tämä on kannanotto äänestämisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen puolesta. Olisiko hurskasta toivoa, että se menee nuorille. Se tekee sen siksi, että edelleenkin olen äänestysikärajan välittömän pudottamisen kannattaja: 16 vuotta sen pitää olla kunta- ja eduskuntavaaleissa. Siksi vastustajille ei pidä antaa sitä iloa, että he pääsevät kuittailemaan: eihän ne nuoret edes äänestä...

Taitaa olla tulossa kiintoisat vaalit. Lappilaisittain kiinnostavinta on Keskustan jäsentenväliset. Mikäli käy niin, että Keminmaan riittävän kokenut ja tarpeeksi nuori ei saakaan toivomaansa megalomaanista äänivyoryä, nousee kiinnostavuuskerroin kertaheitolla. Jos PV ei mahdu todennäköisen  pääministeriehdokkaan orkesteriin, nähdään uunituore kansanedustaja, joka ratsastaa Brysseliin laskevaa aurinkoa kohti vapauttaen paikan ensimmäiselle listan varaedustajalle... Ja jos kepu nousee Lapissa neljään edustajaan, niin saattaa tapahtua mitä vain...

Toinen kiintoisa juttu on se, realisoituuko 263.000 Ylen vaaligalleriaklikkausta millaiseksi äänimääräksi. Luin listan Lapin ehdokkaiden nauhojen klikkauksista ja olipas muuten kiintoisa listaus. Mutta miten pärjää gerbiilimies tosi paikassa? Hansi on tehnyt muutakin kuin polttohautaillut gerbiilejä, lukekaapa ivalolais-utsjokisen visionäärin aluepoliittiset mietteet. Niissä on ideaa tänä yltiökeskittämisen aikana. Hansi muuten kirjoittelee nuorisotyöstä, -toiminnasta ja nuorisotyöntekijöistä poikkeuksellisen runsaasti. Sehän on sinänsä huomionarvoista, kun nuorten asiat taas kerran ovat lievästi katveessa, lukioista puhutaan kylläkin, koulutuksen tasa-arvosta ja nuorisotakuun muistaa muutama... Melko ohueksi jää kyllä.

No, nuorisotyö on kumminkin mukava laji. Kaikkeen törmää, ihmisiä tulee ja menee, sivutuotteena oppii tuntemaan melko monia, jotka näimmä sitten päätyvät myös kansanedustajakanditaateiksi. Katsotaanpas vähän...

Kepun sisäisissä paikkaansa etsii Janne, kansanedustaja vaalikausi takaapäin. Jannen muistan jo 1980 -luvun puolivälistä: silloinen ala-astelainen lojui Lapin Urheiluopistolla matolla, tuijotti tiukasti silmiin ja puhui ikäisekseen ihan outoja. Muistan ajatelleeni, että tuohon törmään vielä. Ja niin on käynyt. Janne on syyllinen siihen, että Inariin saatiin nuorisovaltuusto jo 2000-luvun alussa. Valtuustoaloite ja sitä rataa. Janne on muistanut nuo taustat ja pitänyt NuVaan säännöllisesti yhteyttä, edustajakaudellaan ehdittiin piipahtaa eduskuntavierailulla parikin kertaa.
Hyvällä mielellä maakuntaa kiertää Sallan kollega Petteri. Hän on liukasliikkeinen ja suorapuheinen persoona, jonka panos Sallan nuorisotyölle on tosi kova, arvostan ja paljon. Petteri tuli ainakin minulle puskista tähän hommaan, vaikka tiesin hänen ryhtyneen kotikunnassaan kuntapoliitikoksi: "Täytyy mennä mukaan, että saa asioita eteenpäin..." Mahtava asenne, kiintoisaa nähdä miten veto riittää. Kepun sisäinen kisa on äärimmäisen kova.

Kolmas keskustaan liittyvä kiinnostava juttu on se, miten puolueen nuoret naiset Katri ja Liisa pärjäävät. Liisalla on oppilaskunta- ja nuorisovaltuustotausta ja niiltä pohjilta tunnen hänet. Hän varmasti muistaa taustansa ja nuorten asiat, en epäile yhtään.

Pohjois-Lapista on leikkiin lähtenyt muutama nuorisotyössä ja/tai -politiikassa ansioitunut persoona. Todella jännittävää on nähdä miten vaaleissa pärjäävät Utsjoen Anni ja Rovaniemi/Inarin Mikke. Kyseessä on kova kaksikko. Kumpikin on puolueensa tulevaisuuden omantunnon eli poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajistossa: Anni Vasemmistonuorissa ja Mikke Demarinuorissa. Se on hienoa se, Lappi tarvitsee heidän kaltaisiaan edunvalvojia ja hyvin verkostoituneita sillanrakentajia. Tunnen heistä Miken, joka 2000-luvun alussa kuului Inarin nuorisovaltuuston Inarin yläasteen edustajana. Sittemmin tiemme ovat leikanneet 2014 alkaen lähinnä saamelaisnuoriin sekä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostoon liittyvissä asioissa. Mahtavaa esimerkkiä alueen nuorille osallisuuden poluille riippumatta siitä mikä nyt sattuu olemaan se polittinen valinta. 
Sitä en olisi takavuosina uskonut, että joskus tuntisin henkilökohtaisesti lappilaisen RKP:n ehdokkaan. Mutta maailma ja nuorisotyö on ihmeellinen. Tuomas-Aslakin tapasin ensimmäisen kerran toukokuussa 2006 Sodankylässä, kun valmisteltiin EU-nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän työkokousta saman vuoden lokakuulle. Ja kuten usein käy, sittemmin on törmäilty säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja jos on Janne syyllinen Inarin nuorisovaltuuston syntyyn, niin samaa voidaan sanoa Tuomas-Aslakin toiminnasta ennen Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston syntymistä: yksi sen homman pääarkkitehdeistä on juurikin hän.

Ai niin. Lapin demareista on myönteinen pakko nostaa esiin Valtteri, Inarin kunnanhallituksen jäsen, paikallisen nuorisotakuutyöryhmän puheenjohtaja sekä yksi Selvä Peli -työryhmän perustajajäsenistä.
Valtteri on mennyt kyllä koko ajan nuoret ja nuorten asiat muistaen. Hänen merkityksensä oli todella iso sekä 2012 että 2014, kun pohjoisen nuorille järjestettiin mahdollisuus kohdata opetusministereitä nuorille tärkeissä asioissa.

Näin Lapissa minun tuntemuksella. Muutoin on hiljaisempaa joskin Helsingiin vaalipiirissä seuraan mielenkiinnolla kahta henkilöä. Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani on minulle hyvin pitkäaikainen ja hyvin tuttu henkilö eikä sillä ole mitään tekemistä työni kanssa. Tapanin Kokoomusehdokkuus tuli minulle samalla tavoin puskista kuin Sallan pojan ehdokkuus täällä. Jännä nähdä... Miehen journalistin ura on erittäin ansiokas ja sihen mahtuu paljon, peruspääoma on kohdillaan.

Toinen henkilö löytyykin poliittisen janan vastakkaisesta päästä. Tutustuin Vasemmistoliiton Veronikaan, kun oltiin samaan aikaan Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa. Tieto kertoo, että hänen uransa on rakettimaisessa nosteessa: Hesan kaupunginvaltuuston jäsenyys tuli ensiyrittämällä ja nyt tämä. Veronika on määrätietoinen yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, feministi joka nuorisotutkijan perusteellisuudella kyllä kertoo miksi on sitä mieltä kuin on.

Niin. Kuten pelkästään näistä minuun jotenkin liittyvistä henkilöistä ilmenee, löytyy perehtymällä takuulla jokaiselle joku. Ja nyt löytyy muutoinkin yllinkyllin vaalimielenkiintoa.

Niinpä: käytetty ääni on parempi kuin hukattu tilaisuus.

Vaikka yhden äänen taktiikka saattaakin tuntua aluksi aika olemattomalta taktiikalta, niin ei se sitä ole. Menkää siis ihmeessä äänestämään. Minä ainakin menen. Mutta, koska en ole Arto Nyberg, jätän kertomatta sen mikä numero äänestyslippuun piirtyy...

Se löytyy edellämainituista henkilöistä tai sitten ei...

Skoeoe

Ai niin, toivon kaikille ehdokkaille menestystä vaalityöhön...