tiistai 14. huhtikuuta 2015

Nuorisokanuunasta patteristoksi....???

Täytyy jatkaa tuota arjen maantieteen käsittelyä nuorisotyön valtakunnallisen kehittämistyön näkökulmasta. Teen sen tavalla tai johtopäätöksellä, joka voi yllättää muutamia kollegoja. Mutta teen sen kuitenkin edelleen vain ja ainoastaan siitä syystä, että syrjäkylänuoruus sekä nuoriaan kasvukeskuksiin luovuttavan Suomen nuorisotyöasiat saataisiin nykyistä paremmin keskusteluun.

Ihan puskista tämä ei tule, kirjoittelin tästä Nuorisotyölehdessä lyhyeessä nuorisolakimaakunta-kierroksen Rovaniemen tapahtumaa käsitelleessä kommentissa. Palataanpa Napapiirille. Taisi olla Koordinaatin Jaana, joka testasi kuulijakunnan tietämystä liittyen valtakunnallisiin nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksiin. Tulos oli oireellinen, vain muutama tunsi koko käsitteen ja edes jonkun keskuksen.

En ihmettele. Siellä on muutama kuten Koordinaatti, Valtakunnallinen Työpajayhdistys sekä Suomen Nuorisokeskukset, jotka näyttäytyvät jotenkin pohjoisessa. Ottamatta kantaa sen enempää nykylistaan, voi kyllä kysyä onko lista tätäpäivää? Miten osa kehittäjästatuksen saaneista oikeasti näkyy valtakunnallisesti?

Toisinpäin tarkasteltuna on kummallista, että kunnallisen nuorisotyön puolelta kehittämiskeskus puuttuu. Outoa, valtaosa nuorisotyön palkollisista ja euroista koostuu kuntien toiminnasta. Joku sanoo tähän, että onhan Allianssi. Totta kyllä ja se on tarpeen, se tekee hyvin merkittävää nuorisotyön edunvalvontaa maassa, järjestää alan tilaisuuksia kuten nuorisotyöpäiviä ja julkaisee palveluistaan alueellisesti demokraattisinta: Nuorisotyölehteä.

Mutta: se on ensisijaisesti järjestöjen yhteenliittymä. Ja edelleenkin allekirjoitan käsitykseni siitä, että Allianssin kuntasuhde on... naamakirjaa siteeratakseni: vaikeasti selitettävissä oleva... Edelleenkin allekirjoitan myös sen, että Allianssin käytännön toiminta painottuu sinne mistä keskusjärjestöt löytyvät. Ja nehän löytyvät, no olkoon...

Nuorisotyön Suomen monimuotoisuus, sen tunnistaminen ja tunnustaminen, on oman nuorisotyöurani yksi julistuksellisista lempiteemoista, kun puhutaan maakunnallisesta tai valtakunnallisesta keskustelusta, mihin olen osallistunut. Olen seuraillut osin jopa huolestuneena Nuorisokanuunan tiivistymistä. Näyttää siltä, että se jyrää painollaan, kehittää toimintaansa sekä nuorisotyömuotoja ja tuo käsittelyyn sinällään ihan perusteltuja keskusteluteemoja. Mutta se tekee sen tietysti omista lähtökohdistaan.

Kanuunaan pääsee kunta, jonka väkiluku ylittää 40.000 asukasta ja niitä muita kuntia on ainakin vielä pilvin pimein. Kanuunakuntien todellisuus leikkaa kyllä eräin osin, mm. Joensuun ja Rovaniemen reuna-alueet, haja-asutetun resurssi Suomen todellisuutta, mutta kehittämistyö tapahtuu kyllä muilta pohjilta.

Olen ollut huolestunut siitä mitä tapahtuu Lapin AVIn nuorisotoimen ylitarkastajan viralle, jota ei täytetty kun sen pitkäaikainen hoitaja Seija vaihtoi Kemijoen varren näkymät Meritullinkadun maisemiin. Inhorealisti ei pety: niinpä minun kertoimeni tehtävän täyttämisestä jatkossa on hiton iso. Rahoja ei vain taida saada takaisin. Tämä asia on tärkeä, sillä valtionhallinnon nuorisotoimi Lapissa on jo lääninhallituksen ajoista alkaen ollut paljon muutakin kuin avustusten jakaja. Jos joku sanoo, ettei se ole ollut merkittävä lappilaisen nuorisotyön edunvalvoja ja kehittäjä, ei tiedä mistä puhuu. Tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Oikeastaan koko 2010 -luvun olen pohdiskellut sitä miten Reuna Suomen kunnallinen nuorisotyö voisi järjestäytyä Nuorisokanuunan tavoin. Olen puhunut, keskustellut, kirjoittanut, miettinyt. Vaan mihin olen päätynyt: en mihinkään konkreettiseen.

Tehtävä on osoittautunut ylivoimaiseksi, siinä on liikaa liikkuvia osia. Niinpä en ole löytänyt mitään järjellistä ja toteuttamiskelpoista ratkaisua. Olen lohdutellut itseäni sillä, että eipä sen toteuttamiseen ole kukaan muukaan löytänyt järkevää tapaa. Ja kuitenkin tiedän, etten suinkaan ole pohdinnoissani yksin.

Mitä jää jäljelle. Jäljelle jää olemassaolevan ja jo tehdyn työn hyödyntäminen. Nuorisokanuuna voisi
olla se taho, jolle Opetus- ja kulttuuriministeriö voisi myöntää Valtakunnallisen nuorisotyön kehittämis- ja palvelukeskuksen statuksen. Se tietysti edellyttäisi sitä, että Kanuuna oikeasti haluaisi olla muutakin kuin kaupunkimaisen nuorisotyön edunvalvoja ja kehittäjä. Se edellyttäisi myös riittävää resurssointia.

Tämä idea ei taida kaikkia miellyttää. En tiedä edes sitä haluaako Kanuuna olla enempää kuin se on. Epäilen myös, että tämä ei ihastuta Reuna Suomen nuorisotyöläisiäkään isolta osin. Mutta kertokaa vaihtoehto. Tietenkin se, ettei tehdä mitään...

Toki tässä olisi käytännön ongelmia kuten vaikkapa se miten me pienemmät kunnat mahdumme seminaaripöytiin ynnämuuta. Mutta jos asioihin löytyisi käytännön ratkaisut, niin mikä ettei... Minusta tuntuu, että jonkin edustuksellisen menettelyn kautta Reuna Suomen ääni kunnallisen ja ylipäänsä nuorisotyön kehittämisessä kuuluisi näin paremmin kuin miten se kuuluu nyt. Se olisi tärkeätä, sen pitäisi kuulua nykyistä oleellisesti enemmän ja laajemmalle...

Siihen en usko, että isot haluavat nielaista pienet. Se olisi typerää, sillä niihin isoihinhan me pienet  lähetämme nuoremme opiskelemaan ja ottamaan mittaa elämästä. Vai mitenpäin se menikään... Niin ja sitten, kyllähän ministeriö voisi ohjata asioita: taajamatuet - haja-asutusavustukset tai jotain tämmöistä.

Espoon etsivä päivien syrjäkylänuoruutta käsitellyt workshop oli siinä ympäristössä hieno avaus lajityypissään. Voitaisiinko ottaa uusiksi: Nuorisokanuunassa ja Allianssiristeilyllä. Jone - Olli...????

Vapaasti hyödynnettävissä oleva ehdotus

Skoeoe



torstai 9. huhtikuuta 2015

Yhden äänen taktiikalla...

Tunnelma tiivistyy. Ja tämä ei sitten ole puoluepoliittinen eikä henkilöpoliittinen kannanotto, tämä on kannanotto äänestämisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen puolesta. Olisiko hurskasta toivoa, että se menee nuorille. Se tekee sen siksi, että edelleenkin olen äänestysikärajan välittömän pudottamisen kannattaja: 16 vuotta sen pitää olla kunta- ja eduskuntavaaleissa. Siksi vastustajille ei pidä antaa sitä iloa, että he pääsevät kuittailemaan: eihän ne nuoret edes äänestä...

Taitaa olla tulossa kiintoisat vaalit. Lappilaisittain kiinnostavinta on Keskustan jäsentenväliset. Mikäli käy niin, että Keminmaan riittävän kokenut ja tarpeeksi nuori ei saakaan toivomaansa megalomaanista äänivyoryä, nousee kiinnostavuuskerroin kertaheitolla. Jos PV ei mahdu todennäköisen  pääministeriehdokkaan orkesteriin, nähdään uunituore kansanedustaja, joka ratsastaa Brysseliin laskevaa aurinkoa kohti vapauttaen paikan ensimmäiselle listan varaedustajalle... Ja jos kepu nousee Lapissa neljään edustajaan, niin saattaa tapahtua mitä vain...

Toinen kiintoisa juttu on se, realisoituuko 263.000 Ylen vaaligalleriaklikkausta millaiseksi äänimääräksi. Luin listan Lapin ehdokkaiden nauhojen klikkauksista ja olipas muuten kiintoisa listaus. Mutta miten pärjää gerbiilimies tosi paikassa? Hansi on tehnyt muutakin kuin polttohautaillut gerbiilejä, lukekaapa ivalolais-utsjokisen visionäärin aluepoliittiset mietteet. Niissä on ideaa tänä yltiökeskittämisen aikana. Hansi muuten kirjoittelee nuorisotyöstä, -toiminnasta ja nuorisotyöntekijöistä poikkeuksellisen runsaasti. Sehän on sinänsä huomionarvoista, kun nuorten asiat taas kerran ovat lievästi katveessa, lukioista puhutaan kylläkin, koulutuksen tasa-arvosta ja nuorisotakuun muistaa muutama... Melko ohueksi jää kyllä.

No, nuorisotyö on kumminkin mukava laji. Kaikkeen törmää, ihmisiä tulee ja menee, sivutuotteena oppii tuntemaan melko monia, jotka näimmä sitten päätyvät myös kansanedustajakanditaateiksi. Katsotaanpas vähän...

Kepun sisäisissä paikkaansa etsii Janne, kansanedustaja vaalikausi takaapäin. Jannen muistan jo 1980 -luvun puolivälistä: silloinen ala-astelainen lojui Lapin Urheiluopistolla matolla, tuijotti tiukasti silmiin ja puhui ikäisekseen ihan outoja. Muistan ajatelleeni, että tuohon törmään vielä. Ja niin on käynyt. Janne on syyllinen siihen, että Inariin saatiin nuorisovaltuusto jo 2000-luvun alussa. Valtuustoaloite ja sitä rataa. Janne on muistanut nuo taustat ja pitänyt NuVaan säännöllisesti yhteyttä, edustajakaudellaan ehdittiin piipahtaa eduskuntavierailulla parikin kertaa.
Hyvällä mielellä maakuntaa kiertää Sallan kollega Petteri. Hän on liukasliikkeinen ja suorapuheinen persoona, jonka panos Sallan nuorisotyölle on tosi kova, arvostan ja paljon. Petteri tuli ainakin minulle puskista tähän hommaan, vaikka tiesin hänen ryhtyneen kotikunnassaan kuntapoliitikoksi: "Täytyy mennä mukaan, että saa asioita eteenpäin..." Mahtava asenne, kiintoisaa nähdä miten veto riittää. Kepun sisäinen kisa on äärimmäisen kova.

Kolmas keskustaan liittyvä kiinnostava juttu on se, miten puolueen nuoret naiset Katri ja Liisa pärjäävät. Liisalla on oppilaskunta- ja nuorisovaltuustotausta ja niiltä pohjilta tunnen hänet. Hän varmasti muistaa taustansa ja nuorten asiat, en epäile yhtään.

Pohjois-Lapista on leikkiin lähtenyt muutama nuorisotyössä ja/tai -politiikassa ansioitunut persoona. Todella jännittävää on nähdä miten vaaleissa pärjäävät Utsjoen Anni ja Rovaniemi/Inarin Mikke. Kyseessä on kova kaksikko. Kumpikin on puolueensa tulevaisuuden omantunnon eli poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajistossa: Anni Vasemmistonuorissa ja Mikke Demarinuorissa. Se on hienoa se, Lappi tarvitsee heidän kaltaisiaan edunvalvojia ja hyvin verkostoituneita sillanrakentajia. Tunnen heistä Miken, joka 2000-luvun alussa kuului Inarin nuorisovaltuuston Inarin yläasteen edustajana. Sittemmin tiemme ovat leikanneet 2014 alkaen lähinnä saamelaisnuoriin sekä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostoon liittyvissä asioissa. Mahtavaa esimerkkiä alueen nuorille osallisuuden poluille riippumatta siitä mikä nyt sattuu olemaan se polittinen valinta. 
Sitä en olisi takavuosina uskonut, että joskus tuntisin henkilökohtaisesti lappilaisen RKP:n ehdokkaan. Mutta maailma ja nuorisotyö on ihmeellinen. Tuomas-Aslakin tapasin ensimmäisen kerran toukokuussa 2006 Sodankylässä, kun valmisteltiin EU-nuorisotoimialapäälliköiden Saariselän työkokousta saman vuoden lokakuulle. Ja kuten usein käy, sittemmin on törmäilty säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja jos on Janne syyllinen Inarin nuorisovaltuuston syntyyn, niin samaa voidaan sanoa Tuomas-Aslakin toiminnasta ennen Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston syntymistä: yksi sen homman pääarkkitehdeistä on juurikin hän.

Ai niin. Lapin demareista on myönteinen pakko nostaa esiin Valtteri, Inarin kunnanhallituksen jäsen, paikallisen nuorisotakuutyöryhmän puheenjohtaja sekä yksi Selvä Peli -työryhmän perustajajäsenistä.
Valtteri on mennyt kyllä koko ajan nuoret ja nuorten asiat muistaen. Hänen merkityksensä oli todella iso sekä 2012 että 2014, kun pohjoisen nuorille järjestettiin mahdollisuus kohdata opetusministereitä nuorille tärkeissä asioissa.

Näin Lapissa minun tuntemuksella. Muutoin on hiljaisempaa joskin Helsingiin vaalipiirissä seuraan mielenkiinnolla kahta henkilöä. Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani on minulle hyvin pitkäaikainen ja hyvin tuttu henkilö eikä sillä ole mitään tekemistä työni kanssa. Tapanin Kokoomusehdokkuus tuli minulle samalla tavoin puskista kuin Sallan pojan ehdokkuus täällä. Jännä nähdä... Miehen journalistin ura on erittäin ansiokas ja sihen mahtuu paljon, peruspääoma on kohdillaan.

Toinen henkilö löytyykin poliittisen janan vastakkaisesta päästä. Tutustuin Vasemmistoliiton Veronikaan, kun oltiin samaan aikaan Nuorisotyölehden toimitusneuvostossa. Tieto kertoo, että hänen uransa on rakettimaisessa nosteessa: Hesan kaupunginvaltuuston jäsenyys tuli ensiyrittämällä ja nyt tämä. Veronika on määrätietoinen yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, feministi joka nuorisotutkijan perusteellisuudella kyllä kertoo miksi on sitä mieltä kuin on.

Niin. Kuten pelkästään näistä minuun jotenkin liittyvistä henkilöistä ilmenee, löytyy perehtymällä takuulla jokaiselle joku. Ja nyt löytyy muutoinkin yllinkyllin vaalimielenkiintoa.

Niinpä: käytetty ääni on parempi kuin hukattu tilaisuus.

Vaikka yhden äänen taktiikka saattaakin tuntua aluksi aika olemattomalta taktiikalta, niin ei se sitä ole. Menkää siis ihmeessä äänestämään. Minä ainakin menen. Mutta, koska en ole Arto Nyberg, jätän kertomatta sen mikä numero äänestyslippuun piirtyy...

Se löytyy edellämainituista henkilöistä tai sitten ei...

Skoeoe

Ai niin, toivon kaikille ehdokkaille menestystä vaalityöhön...

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kilometri on konkreettinen olosuhdetekijä...!!!

Vielä löytyy jotain mitä vuosien varrella ei ole tullut tehtyä. Tänä keväänä piti vaihtaa Seinäjoen nuorisotyöpäivät Etsivän työn Espoossa pidettyyn verkostotapahtumaan. Ensimmäinen kokemus oli tämä minulle lajityypissään ja ihan kiintoisa olikin...

Minulla oli osallistumiseen erityinen syy. Järjestäjät pyysivät meidän etsivä Ronjaa ja minua vetämään workshoppia teemalla Syrjäkylänuoruus ja arjen maantiede, kun kaikkialle on pitkä matka. Pääherättelijäksi ilmoitettiin tulevan tutkija Päivi Harinen Itä-Suomen yliopistosta.

Olen pitänyt nuoria kasvukeskuksiin luovuttavan ReunaseutuSuomen nuorisotyön asioita esillä jo pitkään ja monin tavoin. Tai ainakin olen yrittänyt sitä, se on lempiteemojani valtakunnallisessa keskustelussa ja siltä  pohjalta olisi tuntunut jonkinmoiselta rintamakarkuruudelta kieltäytyä pyynnöstä.

En tiennyt etukäteen kuinka mittava etsivien verkoston tapaaminen on, lähes 350 osallistujaa on yhden nuorisotyölajin kokoontumisajoksi huomattavan iso. Vireä meininki, hyviä teemoja ja alustuksia. Ihan en pidä siitä, että tällaisessa teemajutussa päädytään väistämättä kapeahkoon nuorisotyön tarkasteluun ja kaiken perusteluun sen oman kautta, mutta se on toinen juttu eikä se lopulta niin hirveästi häirinnyt.

Oma workshoppimekin veti ihan mukavasti, meitä oli Hulabaloo ryhmätilassa kaikkiaan kolmisenkymmentä. Pikakierros osoitti, että teema ei kiinnostanut vain heitä, joita asia koskee jokapäiväisessä elämässä. Muutama suomalaisittain ison kaupungin edustajakin oli mukana ja hyvä niin, samanhenkisten keskustelu ei kanna kovin pitkälle.
Hieno keskustelu. Tutkija Päivin lähtökohtana oli nuoruus syrjäkylässä, se miten elämä avautuu nuorille reuna-alueilla. Tapaus Inarin käsittely täydensi kuvaa: mitä merkitsee se, kun nuoret joutuvat poistumaan kotiseudultaan muualle jatko-opiskelemaan varsin nuorina.

Mitä todettiin? Todettiin, että politiikkaohjelmien uljailla yhdenvertaisuuslausekkeilla ei ole mitään tekemistä elävän Hylkysyrjäläisen todellisuuden kanssa. Nurkkapaikkanuoruus ei suosi osallisuutta ja perheiden tuen merkitys, vaikkapa harrastuksiin osallistumisen mahdollistajana on tosi korkea. Siinä parempiosaiset pärjäävät. Eriarvoisuus on läsnä...

Todettiin, että ylevien tasa-arvolausekkeiden sijasta kaikkien pitäisi tunnistaa ja tunnustaa alueiden erilaisuus ja siitä nousevat erilaiset mahdollisuudet. Suomi on suuri ja monimuotoinen maa. Päivien teemat nousivat tietysti etsivän nuorisotyön lähtökohdista. Jos toimintaa halutaan tasapäistää ja asettaa sille liian tiukkoja mittareita, ollaan hukkateillä. Erilaiset lähtökohdat pistävät valitsemaan toisin Ilomantsissa kuin vaikkapa Lahdessa.

Kilometri on konkreettinen olosuhdetekijä. Surkeat julkiset liikenneyhteydet nousevat keskusteluun miltei poikkeuksetta, kun reuna-alueiden nuorten elämää tutkitaan sekä kartoitetaan tai nuorten kanssa muutoin keskustellaan. Vain koulukuljetukset toimivat. Meilläkin nuorisovaltuusto on käsitellyt monesti tätä asiaa. Siihen vaikuttaminen on äärettömän hankalaa ja niinpä NuVa on turhautuneena antanut asian nyttemmin olla.

Tutkija Päivi päätyi kuitenkin haastamaan nuoret ja päättäjät: kuinka pitkään reunanuorten pitää tyytyä erilaisiin epätyydyttäviin elämän kompromissijärjestelyihin? Onko oikein olettaa, että heiltä vaaditaan miltei hillitöntä oma-aloitteisuutta, jotta heidät huomioidaan? Vahvojahan heidän täytyy olla jo muutoinkin.

Hyviä kysymyksiä. Niistä oli mukava keskustella. Niistä olisi mukavaa keskustella myös vaikkapa Allianssi -risteilyllä tai nuorisotyöntekijäivillä. Pari kertaa olen maininnutkin, mutta olen lopulta päätynyt kuunteluoppilaaksi suurten kaupunkin nuorisotyön haasteita käsitteleviin sessioihin.

Eikö olisi jo aika tehdä tähän muutos? Olisi konseptikin valmiina... :)
Vielä tuosta Hylkysyrjäworkshopista. Päivi Harinen totesi, ettei tiedä nuorisotyöstä juurikaan. Siltä pohjalta hän kertoi mitä ennakkomielikuvia etsivä nuorisotyö hänessä oli ennen Espoota herättänyt: etsivä nuorisotyö etsii nuoria, mutta se etsii myös nuorille paikkoja elämässä. Hienosti sanottu, komppaan.... Siihen sisältyy myös etsivän työn ajoissa toimimisen, ennaltaehkäisevän otteen ulottuvuus.

Kyllä kelpasi tapahtuman toisena päivänä muuten olla lappilainen valtakunnallisessa happeningissä, kun Kemin Argosin jäätävän upea etsiväkaksikko Satu ja Janne valtasivat stagen. Melko ravisteleva ja rehellinen show. Kertoi Janne jälkikäteen, että ei ollut ihan pieni se etsiväporukka, joka oli kiitellyt jälkikäteen siitä, että olipa hienoa, kun oli noin konkreettista. Niin, kumma juttu...

Skoeoe



torstai 19. maaliskuuta 2015

Dilemma: periaatteet ja sovellutus

Toimikautensa kalkkiviivoilla huojuvan hallituksen yksi näyttävä kärkihanke oli nuorisotakuu. Idea on erinomainen ja tavoitteet ylevät: niiden mukaan mm. jokaiselle vastavalmistuneelle alle 30 -vuotiaalle tarjotaan työ-, työkokeilu-, kuntoutus- tai työpajapaikka kolmessa kuukaudessa työttömäksi ilmoittautumisesta.

Nuorisotakuun hyvä puoli on se, että se on yhtäältä tuonut tärkeät asiat keskustelun keskiöön ja toisaalta virkistänyt erityisesti paikallistason yhteistyötä. Se on virittänyt myös hankkeita, joilla yritetään edistää uudentyyppistä palvelutarjontaa ja yhden luukun periaatteen toteuttamista.

Tulostensa puolesta takuu on ajautunut talousmyrskyjen ristikkäisaallokossa karikolle: nuorisotyöttömyys on noussut tasolle, jossa ennen ei ole oltu. Työmarkkinat eivät vedä ja tämä näkyy tietysti nuorten osalta myös. Nuorisotakuuta on kritisoitu siitä, että taloudelliset panostukset ovat olleet tarpeeseen nähden ihan riittämättömät. Etsivää työtä ja työpajoja on tehorahoitettu, mutta mitäpä sitten?

Hämmennystä nuorisotakuun toteuttamiseen on aiheuttanut myös se, että valtion tuottavuusohjelmissa kieriskelevä työhallinto on linjaillut sekä palveluitaan että myös työllistämisen keinojen kriteerejä sellaisella tempolla, että heikompaa on hirvittänyt. Toiminta on vaikuttanut tempoilevalta ja nuorten työpajoja sekä työllistämistä hoitavien ihmisten näkökulmasta kummalliselta ja epäjohdonmukaiselta. Muutoksista ei ole neuvoteltu eikä tiedotettu etukäteen, niitä on vain tehty. Tämä on ollut todellisuus käytännössä koko 2010 -luvun ajan.

Tänään 19.3 on uutisoitu siitä, että Työ- ja elinkeinoministerön Nuorisotakuutyöryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja esittää, että nuorisotakuu on vakinaistettava ja  että sen toteuttaminen on kirjattava myös seuraavaan hallitusohjelmaan.

Hyvä. Mutta oireellista kyllä: työryhmä ei ole laskenut mitä nuorisotakuun toteuttaminen maksaa. Se tyytyy toteamaan, että toteuttamisen pitää olla pitkäjänteistä ja resurssien riittävät.

Näin työryhmä. Pari päivää aikaisemmin ainakin Inarin kuntaan saatiin maakunnan TE-toimistolta kirje, jossa toimisto linjaa kuntiin ja palkkatuen käyttöön liittyviä tulevia painotuksiaan. Määrärahojen niukuuden ja työttömyyden rakenteen vuoksi TE-toimisto toteaa, että painopiste palkkatuen myöntämisessä jatkossa on pitkäaikaistyöttömissä.

Nuoriin liittyen tulkinta ón karua luettavaa: palkkatukea myönnetään vain nille asiakkaille, joilla on monialaisen yhteispalvelun tarve. Sen lisäksi 25 vuotiaiden tulee olla yhtäjaksoisesti työttömänä vuoden ja alle 25 -vuotiaan työttömänä yhtäjaksoisesti puoli vuotta.

Mitähän tuo yhteispalvelu sitten lienee?  Jää nähtäväksi. Varmaankin ne 14 paikkakunnan Ohjaamot joit perustetaan ESR-hankkeen kautta ovat sellaisia. Missä lie lähin? Ivalossa on postilaatikko elinvoimatalon seinällä, mutta sehän on toinen tarina se...

Työpajaihmiset ovat kummissaan. Nuorisotakuun toteuttamisen kannalta linjaus on järjetön. Se rankaisee niitä nuoria, jotka valmistuvat, mutta jotka eivät huonon työmarkkinatilanteen vuoksi työllisty suoraan. Sitä miten tämä vaikuttaa työpajatoiminnan onnistuneeseen pyörittämiseen, en viitsi edes ajatella.

Aiheetta enempään. Tämä taisi olla viimeinen blogiteksti tähän teemaan liittyen...

Skoeoe




perjantai 6. maaliskuuta 2015

Dilemma


Opetus- ja kulttuuriministeriön maakuntakierros nuorisolain uudistamisen merkeissä täyttyi Rovaniemellä 28.2.2015. Olipas kiintoisaa.

Sinällään oli hienoa, että etukäteen oli pyydetty monta kommenttia henkilöiltä, jotka edustivat laajasti maakunnan nuorisotyötä. Taisi kumminkin käydä niin, että tarjonnan runsaus kääntyi itseään vastaan.

Olin nimittäin aika pettynyt siihen, että keskustelua ei käyty. Ei vaikka mainiot alustukset luultavasti olisivat sitä virittäneet. Jotenkin jäi vaikutelma siitä, että sitä ei edes haluttu. Niin pikatahtia poistuttiin lähtökahveille ja sitä kautta nelostielle. Luentosaliin jäi leijumaan sanomattomien kysymysten ja mielipiteiden vire.

Vahvimmin kommenteissa otettiin kantaa sihen, että lakiuudistuksessa nuorisotyön perustehtävää tulisi kirkastaa ja perustoimintoja koskien lain tulisi olla nykyistä velvoittavampi.

En ollut yllättynyt. Niinpä tähän alkuun teen jotain mitä en ole ennen tehnyt: heitän linkin Selvä Kelin blogitekstiini, jonka kirjoitin jo lähes viisi vuotta sitten. Sieltä löytyy pohjustusta tähän päivitykseen.

http://selvakeli.blogspot.fi/2010/05/kaksi-kuvaa-nuoriso-ohjaajasta.html

Kantsii lukea tai sitten ei. Tuo teksti on joka tapauksessa eniten luettu kaikista blogin yli 200 päivityksestä. Se kertoo jotain. Se, että olen kirjoitellut sen havaintojeni pohjalta jo keväällä 2010, kertoo taas siitä, että tämä teksti käsittelee asiaa, joka todellakaan ei ole uusi.
Perusnuorisotyön edellytysten turvaaminen nousi siis Rovaniemellä esiin monissa etukäteen pyydetyissä puheenvuoroissa.

Nuorisotyön kentällä on havaittavissa sisäistä jännitettä, joka nousee siitä mihin toimialan sisällä on viimeiset vuodet keskitytty. Nuorisotyö valtakunnallisesti on tehnyt hyvää työtä ottaessaan esille pulmia, joihin on haluttu etsiä ratkaisuja. Taloudelliset panostukset työpajoihin ja erityisesti etsivään nuorisotyöhön vuodesta 2008 alkaen ovat nuorisotakuun toimeenpanon ohella olleet keskustelun keskiössä viimeiset vuodet. 

Tulipaloa sammutellessaan nuorisotyö on löytänyt paitsi ulkoista hyväksyntää myös tuikitärkeitä euroja toimintaan. Hätä on hyvä peruste. Jokelan ja Kauhajoen traagiset tapahtumat heijastavat ajattelunkulkua raadollisimillaan: tietenkin pitää panostaa, että tämä ei toistuisi...

Hyvä näin tottakai. Panostukset euroina eivät ole pois muusta. Sitäpaitsi, kun nuoria on hukattu, on heidät löydettävä takaisin, ilman muuta. Etsivä työ on siitä näkökulmasta menestystarina, sillä siellä tehdään valtavalla sykkeellä laadukasta työtä.

Mutta kyse onkin muusta. Hankepohja ja erityistuki on ohjannut paitsi toiminnan suuntautumista myös nuorisotyön itsensä ajattelua ja tiedottamista pois siitä mitä kuitenkin mantranomaisesti toistellaan: mehän ennaltaehkäisemme... Sopii kuitenkin kysyä, että näinkö...

Etsivä työ on syntynyt jäkijättöisestä havainnosta. Sillä on tietenkin perustansa ja oma ennaltaehkäisevä, isokin sellainen, roolinsa. Mutta joihinkin virheisiinhän se menestystarina rakentuu, virheisiin jotka on toki tehty muualla kuin nuorisotyössä.

Olen jo pitkään pohtinut tätä. Miksi koko kehittämistyötä leimaa takapainotteisuus. Miksi emme keskustele siitä, että milloin ja mitä pitäisi tehdä, että uusia palopesäkkeitä ei syntyisi.

Niin. Sellainen ei ole mediaseksikästä, se ei myy eikä sillä tuoteta euroja. Hyvissä ajoin tehty perustyö on itsestäänselvyys, jota kukaan ei oikein haluaisi rahoittaa.

Vai miten on? Minulla on kiusallinen olo siitä, että nuorisotyö on itse rakentanut itselleen ilmeisen tahattomasti mutta kumminkin hankalan asetelman: vastakkainasetelun, jossa se alkuperäinen, ennaltaehkäiseväksi tarkoitettu tallautuu kohdennetun ja osin jo korjaavaa työtä lähestyvän ja ulkopuolisilla euroilla rahoitettavan toiminnan alle.

Olen ollut huomaavinani, että asetelma on hämmentänyt erityisesti arjen ihan tuikitavallista nuorisotyötä tekeviä työntekijöitä, heitä jotka puurtavat nuorisotiloilla ja tapahtumissa. Heidät arvotetaan eri lailla kuin vaikkapa etsivät. Tai näin he kokevat asian olevan,

Kyse ei ole rahasta. Kyse on henkisestä eriseuraisuudesta, johon eivät ole syyllisiä nuorisotilaohjaajat sen enempää kuin kohdennettua poika-, tyttö-, etsivää-, kulttuurista-, koulu-, kauppakeskus- tai mitä tahansa nuorisotyön alalajia tekevät työntekijät.

Syyllinen  on systeemi, joka ruokkii eriseuraisuutta, luokittelee nuorisotyötä, etsii painopisteitä, kehittelee mittareita, antaa rahaa kulloinkin mediaseksikkäimpiin juttuihin.... Mihin me päädymme, pieni toimiala, joka tekee tärkeää työtä? Kuulin, että kohdennettu nuorisotyö on ollut erään erityiskurssin valintakriteerinä. Siis, jos olet perusnuorisotilatyöläinen voit unohtaa. Jos teet vaikkapa sukupuolisensitiivistä työtä: tervetuloa. Aika huimaa. Ei hyvä.

Eikö olisi aika puhua nuorisotyöstä, jota voidaan tehdä eri tavoin? Ainakin täällä missä joka hommaan ei ole realismia saada omaa erityisnuorisotyöläistä...

Kyselee

Skoeoe

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Nuorisolakia uudistamassa...


Nuorisolakia uudistetaan. Uuden lain pitäisi olla voimassa 1.1.2016. Tahti on semmoinen, että heikompia hirvittää...

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kiertänyt maakunnissa informoimassa ja kuulemassa ahkerasti. Kierros päättyy Rovaniemelle ensi perjantaina 27.2. Mielenkiintoista. Odotan innolla miten keskustelu käy...

Lupasin itselleni, etten kommentoi julkisesti. Melko hyvin päätös piti. Lappilaisen päätoimittaja Riitta oli kumminkin niin sinnikäs, että tänään siinä lehdessä on luettavissa oma kannanotto. Pistän sen tähänkin.

Mantamahdollistaja Riitasta sen verran, että pisteet hänelle. Ei siitä, että hän onnistui jallittamaan minut, vaan siitä, että hän on antanut lehdessä paljon tilaa lappilaiselle nuorisotyölle ja nuorille. Mahtavaa, arvostan todella kovasti. Mutta se kannanotto:


Nuorisolain kynsitulilla…
Jos en väärin muista, nyt on menossa kolmas nuorisolain uudistamiskierros oman inarilaisen nuorisotyöurani ajoilta. Tahti ollut kerta vuosikymmenessä.
Minulla on selkeä muistikuva parinkymmenen vuoden takaa, lakiuudistusvuodelta 1996. Oli huono hillavuosi. Liikuskelin Karigasniemen tie varren jängillä ja turhautuneena hillattomuuteen nousin lähitunturiin. Sieltä näki kauas Muotkatuntureille ja myös Utsjoen suuntaan. Pötköttelin tunturikoivikossa, kun tajuntaan piirtyi absurdina ajatuksena se, että yhteiskunta on kehittänyt nuorisopolitiikan tännekin. Ajatus kummitteli korvien välissä koko päivän ja piirtyi kysymyksenä mitä sillä ja nuorisotyöllä on tekemistä täällä. Aika outoa, luulisi että tunturi inspiroisi aivan muihin mietteisiin.

Sittemmin on tapahtunut paljon. 

Nuorisotyö on laji, jossa tekeminen tempaa mukaansa ja usein vimma on ajatusta edellä. Työ on täynnään kiintoisia kokeiluja ja onnistuneita toimia, sellaisia jotka koukuttavat ja vievät eteenpäin. 

Ajatus puolestaan vaatii rauhoittumista. Työtovereiden tapaamisesta saa hyvät sytöt ja ajetuilla kilometreillä on ajatusta edistävä vaikutus. Monilla kynsitulillakin on tullut pohdiskeltua nuorisotyön maailmaa. Suurimmat niistä tulista ovat ne kolmen metrin kynsitulet, ne joilla ajatus on ollut todella kirkas ja joiden lämmöstä on loihdittu parhaat ideat.  Ja taas on menty…

Kun on riittävän kauan hommissa, saa mahdollisuuksia ottaa kantaa. Ellen väärin muista, niin olen arvioinut julkisesti ainakin kahta lakiuudistusta ja yhtä hallituksen lapsi- ja nuorisopoliittista ohjelmaa. Ja kun ihminen on lappilainen nuorisotyöntekijä, on kehys selvä: kauas on pitkä matka, verkostojen yhteistyö on voimaa, perinteinen monikulttuurisuus elää ja maassamuuttoon liittyvän työn tarve on voimissaan. Tulevaisuuden Lapin itsetunto on juuri niin vahva kuin niillä nuorilla, jotka maakunta lähettää Innovaatio-Suomen kasvukeskuksiin toteuttamaan opinnollisia unelmiaan ja ottamaan mittaa elämästä.

Lueskelin ministeri Pia Viitasen nuorisolain uudistamiseen liittyvää tiedotetta. Jotenkin päädyin kysymään, että löytyykö uutta auringon alla. Tiedotteessa hehkutellaan tavoitteella turvata palvelujen saatavuuden tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koko maassa. 
Ei, ei taas tätä. Jos tuota lukee kuin piru raamattua, niin se on kuin läiskäisy märällä rätillä päin naamaa. Miksi pitää kirjoitella tuommoista, josta kaikki täällä tietävät, että se ei ole totta. 

Huomioni kiinnittyi myös siihen, että rakettimaisesti eri puolille maata levinnyt etsivä nuorisotyö on tiedotteen suurin viime vuosien menestystarina. Onhan se toki sitä ja siellä tehdään todella arvokasta työtä kovalla sykkeellä. Silti: virhe ei ole nuorisotyön, mutta joidenkin virhearviointien varaanhan se menestystarina rakentuu.
Minun onni taitaa olla se, että nyt on menossa työkohdaltani viimeinen lain uusintakierros. Semmoinen lapsenuskoinen toive on, että seuraavalla kierroksella ei enää pidettäisi tulipalojen sammuttamista keskiössä. Jospa palattaisiin juurille ja nuorisotyö keskittyisi sammuttelun sijasta toimintaan, jolla tuetaan sitä, ettei uusia palopesäkkeitä löydy. Siinä on vinha ero.

Niin. Ei tämäkään kierros taida olla kolmen metrin kynsituli, lopullinen ratkaisu. Eteenpäinmeno kuitenkin. Sitä paitsi palveluthan voivat sijoittua mihin tahansa ja silti tie lappilaisnuorille on avoin muutenkin kuin poismuuttomielessä.  

Palataanpa sinne Karigasniemen tien varteen. Ei niiltä ”minun” hillajängiltä ole mikään matka sinne mistä muuan Ailu Valle on noussut oman kulttuurinsa valovoimaiseksi lähettilääksi.  Itsetunto ja tahto, niitä ei onneksi voi määritellä pykälillä tai momenteilla.  Niihin voidaan kylläkin vaikuttaa. Jopa nuorisotyö voi.

Oli laki mikä tahansa, nuorisotyö tarvitsee ennakkoluulottomuutta ja tervettä itsetuntoa. Se tulee tekemisestä. Ja siitä, että käyttöön otetaan se paras voimavara mikä on: lappilainen nuori.

Kun Saamelaiskäräjien ja Tornion nuorisoneuvostot ja Inarin nuorisovaltuusto lähtivät syksyllä tapaamaan opetusministeriä ja valloittamaan Helsinkiä, ja muodostivat yhteistyön allianssin, Pohjosen Vinkkelin, meillä nuorisotyöläisilläkin oli kyllä voittajafiilis. Missähän se onkaan, se Innovaatio-Suomi…

Mietiskelee

Skoeoe

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Edunvalvontaa, osa III: Hetta

Tulipahan tehtyä jotain mitä työmielessä on tullut tehdyksi harvakseltaan: kävin Hetassa. Edellinen kerta taisi olla keväällä 1998, Saamelainuorten taidetapahtuma, Angelin nuoret ja sitä rataa. Oli siis jo aika semminkin kun Enontekiön vapaa-aikasihteeri Heikki on pitäaikainen ystäväni ja henkilö, jonka työtä haasteellisissa oloissa olen aina arvostanut.

Kauas on tosiaan pitkä matka... Kun kuntauudistusta yriteltiin, spekuloitiin jonkinverran Saamen kunnalla, joka joidenkuiden päiväunissa olisi muodostettu Suomen saamelaisalueesta. Olisihan se ollut varsinainen maantieteellinen riemuvoitto. Jo mennessä Pokan Tievabaarin 4 euron munkkikahveilla tuli mieleen, että ehkäpä pitäytyminen mykyisessa kuntajaossa oli perusteltua.

Mikä vei Enontekiölle? Oikeusministeriön yhdenvertaisuushankeen YES7 työpaja Saamelaisalueen kuntien nuorille. Tavoitteena oli koota 25 nuorta alueen kunnista sekä Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostosta arvioimaan nuorille tarkoitettujen palveluiden toteutumista pohjoisessa. Alunperin ajatuksena oli kaiketi toteuttaa työpaja Inarissa, mutta Sajoksen suunnittelukokouksessa joulukuussa tuumittin, että voisiko joskus järjestää jotain myös muualla. Ei niin, että järjestäminen olisi jotenkin vastenmielistä, päinvastoin. Mutta, jos kaikki aina toteutetaan yhdellä paikkakunnalla, katoaa lopulta arkikokemukseen pohjautuva tuntuma siitä, että saamelaisalue on muutakin kuin Inari.

Luulen, että ratkaisu oli oikea ja siitä oli hyötyä ennenmuuta enontekiöläisnuorille ja nuorisotyöläisille. Näin, vaikka osallistujatavoitteesta jäätiinkin aika tavalla. Aina on kaikenlaisia päällekkäisyyksiä eikä koululaisten saaminen arkisin pois opinnoistaan pariksi päiväksi voi onnistua joka kerta. Ainakin käräjien nuorisoneuvostolaisilla ja Inarin NuVan jäsenillä näitä sanomisen paikkoja ja edustureissaamista riittää yllättävän runsaasti, joten siltä pohjalta haasteet eivät yllättäneet.

Eipä meiltäkään NuVasta ehtinyt paikalle kuin kaksi edustajaa. Loput kolme löytyivät Inarin ja Ivalon yläkoulujen oppilaskunnasta. Se olikin hienoa, uusia nuoria mukaan osallistumaan ja sitäpaitsi luulen, että tästä seuraa yhteistyön tiivistymistä. Näin ainakin puheltiin.

Osallistujakadosta huolimatta työpaja onnistui ja siinä oli paljon myönteistä pöhinää. Keskustelu oli vilkasta ja paja tuotti yhteisen nelikohtaisen manifestin siitä, mihin pohjoisessa pitäisi nuorten mielestä keskittyä:

1. Pieniä kouluja ei saa lakkauttaa...!!!
2. Lappiin ei saa lisää ihmisiä, jos heillä ei ole paikkaa missä asua!
3. Opiskelijat pois köyhyysrajalta!
4. Kaikilla pitää olla mahdollisuus opiskella haluamaansa kieltä/reaaliainetta.

Näin. Jännä juttu, mutta tavallaanhan näitä samoja esiteltiin eri paketissa samaan aikaan Ivalon Stönöllä asunto- ja kulttuuriministeri Viitaselle.

Lista muistutti etäisesti oman NuVamme kärkihankelistaa. Työpajan myönteinen pöhinä yhdessä edellisen havainnon kanssa innosti NuVan Eemeliä ja Miikkaa sekä minua esittelemään kärkihankemenettelyä läsnäolijoille. Lisäksi huomasimme riemastuttavan asian: Utsjoen NuVa on jo herännyt unestaan ja Enontekiöllä  toimintaa viritellään uuteen huomiseen. Kannustimme luomaan oman kärkihankesovelluksen. Se on yksinkertainen joskin työläs metodi, joka tuo ryhtiä ja tavoitteellisuutta NuVan toimintaan.

Jäi hieno jälkimaku paikallisista järjestelyistä, Onnin tulevaisuusverstaasta sekä ministeriön kannustavasta otteesta. Niin ja pääosanesittäjistä, pohjoisen nuorista. Kyllä se vaan on niin, että pohjoisen nuori tuntee sielunkumppanuutta toiseen riipumatta siitä mikä on kumpaisenkin kotipaikka. Niin näpsäkästi täällä toisilleen tuntemattomat nuoret ryhmäytyvät lyhyessä ajassa.

Ainoa takaisku koettiin, kun BB Andte oli estynyt saapumasta paikalle. Järkyttävä pettymys, sen kerran kun... Ja vielä Hetassa. Ei taida toistua ikinä se mahdollisuus. Ja samaan aikaan Ivalon Stönöllä meni toinen ainutkertainen mahdollisuus: ministeri nuorisotiloilla. Ai että mitä henkilökohtaisia takaiskuja ja ryppy muutoin siloiseen työpajareissuun....

Mutta toisaalta: kaikella on hintansa. Niin ja sekin, että tähän en kyllästy ikinä: pohjoisessa 
ei ole koskaan tylsää tämmöisistä pikku takaiskuista huolimatta.

Skoeoe